Browsing by Subject "valta"

Jäämeren rata -hanke on suunnitteilla oleva rautatiehanke, jonka tarkoituksena on rakentaa junarata Suomen Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen. Hanke on aiheuttanut merkittävän maankäyttökonfliktin Saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välille, sillä rata kulkisi toteutuessaan Saamenmaan läpi. Tässä tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan konfliktin osapuolten rationaliteetteja maan käytön oikeutukselle. Tutkielman keskeinen teoreettinen näkökulma nojaa yhteismaan ongelmana tunnettuun tutkimuskenttään. Yhteismaan ongelman lisäksi tutkimus paikantuu kolonialismista, instituutioiden välisistä valta-suhteista sekä valtion ja alkuperäiskansojen välisistä kiistoista nousevaan tutkimuskirjallisuuteen. Tutkielma on tapaustutkimus, jonka empiirinen aineisto koostuu Jäämeren rata -hankkeen LVM47:00/2018 hankeaineistosta sekä Liikenne- ja viestintäministeriön ja Saamelaiskäräjien välisistä neuvotteluasiakirjoista. Aineisto analysoitiin kaksitasoisella sisällönanalyysilla, jossa tarkasteltiin valtion ja Saamelaiskäräjien hankkeen maankäytölle annettujen perustelun eroja, sekä niiden tilallisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Lisäksi tarkasteltiin rationaliteettien suhdetta alueen sosio-kulttuuriseen kontekstin. Viimeiseksi analyysissa paneuduttiin siihen, miten valtion ja Saamelaiskäräjien välinen valta-suhde ilmenee hankeprosessissa. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan, että osapuolten esitetyt rationaliteetit hankkeen maankäytön oikeutuksesta eroavat toisistaan merkittävästi. Suomen valtion näkökulmasta ratahanke on aluekehityksen vauhdittaja, jota perustellaan tulevaisuuden taloudellisilla mahdollisuuksilla. Valtion suhtautuu saamelaisiin yhtenä sidosryhmänä muiden joukossa, ja nimittää aluetta mm. logistiseksi periferiaksi. Saamelaiskäräjät puolestaan argumentoi radan olevan lainvastainen ja valtion toimien olevan luonteeltaan kolonialistisia. Valtasuhteiden tarkastelu osoittaa myös, että saamelaisten todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat hankkeessa olemattomat. Havainnot tukevat aikaisempia tutkimuskirjallisuudessa esiintyneitä löydöksiä alkuperäiskansojen ja asuttajavaltioiden välisten maankäyttökonfliktien epätasa-arvoisesta luonteesta.

Tutkielmassa tarkastellaan metaforisuuden ilmenemistä teatteritaiteessa – sen kielessä, näyttämöllä ja vuorovaikutuksessa. Samalla pyritään vastaamaan kysymyksiin, millainen työkalu metafora on inhimilliselle ajattelulle ja etenkin miten se ohjaa taideteoksen tulkintaprosessia. Tutkimusaihetta lähestytään teksti- ja esitysanalyysin kautta. Aineistona käytetään suomalaisen näytelmäkirjailija-ohjaajan Laura Ruohosen näytelmää Kuningatar K (2002). Aineistoon kuuluu sekä näytelmäteksti että tallenne Ruohosen itsensä Suomen Kansallisteatterille vuonna 2003 ohjaamasta esityksestä. Näytelmän nimikkohahmo pohjautuu historialliseen henkilöön, Kuningatar Kristiinaan, joka hallitsi Ruotsia vuosina 1632–1654. Historiallisesta kontekstista ammentaen Ruohonen luo näytelmän fiktiivisen maailman, jossa mielikuvien monitasoinen verkosto avaa pääsyn vallan, sukupuolen ja vapauden teemoihin. Näytelmän keskeisimmät metaforat motivoituvat linnan kaivosta löytyneen ankeriaan ja Kristiinan välisestä suhteesta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian käsitys metaforan kokonaisvaltaisuudesta: metafora ei ole vain kielellinen tehokeino vaan inhimilliselle hahmotuskyvylle välttämätön kognitiivinen rakenne. Abstraktin ajattelun voidaan nähdä toteutuvan metaforisina siirtyminä konkreettisilta käsitteistyksen aloilta, jotka perustuvat ruumiilliseen kokemukseen ja havainnointiin. Lisäksi analyysissa hyödynnetään mentaalisten tilojen teoriaa sekä kirjallisuudentutkimuksessa käytettyjä tekstimaailmoja. Dialogin analyysiin on yhdistetty keskustelunanalyysin metodista mm. vuorottelujäsennyksen ja preferenssin käsitteitä. Työssä luodaan myös lyhyt katsaus metaforan historiaan kielitieteissä sekä teatterintutkimuksessa. Teatterintutkimuksesta keskeiseksi nousee Eli Rozikin metaforanäkemys. Työhön on poimittu näytelmäkokonaisuudesta esimerkkikatkelmia, joita käsitellään kolmesta eri näkökulmasta. Ensin keskitytään tekstiin: kielenanalyysin, tekstimaailmojen ja blendin käsitteen avulla havainnollistetaan, kuinka ankeriasmetafora rakentuu näytelmän edetessä. Seuraavaksi rajataan huomio dialogiin ja käytetään keskustelunanalyysin välineitä apuna osoittamaan, miten henkilöhahmojen väliset valtasuhteet on kirjoitettu vuorovaikutukseksi. Kolmantena nostetaan esille esityksen näyttämöllisiä metaforia, jotka syntyvät lavalla nähtävän toiminnan ja esityksessä käytetyn rekvisiitan kautta. Tulkinta teoskokonaisuudesta syntyy näiden kaikkien tasojen kutoutuessa katsojan mielessä yhteen. Tutkielma osoittaa, kuinka teatteri voidaan nähdä juuri metaforisille suhteille perustuvana ilmaisukeinona. Käsitellyssä näytelmässä tulkintojen syntymiselle ja abstraktien kokonaisuuksien hahmottamiselle on välttämätöntä hallita yhtä aikaa useita kognitiivisia alueita ja teoksen synnyttämiä maailmoja. Näiden tietorakenteiden samanaikaisen ylläpitämisen lisäksi on katsojan osattava muodostaa niiden välille järkeviä suhteita ja tunnistettava niistä rakenteellisia samankaltaisuuksia. Verkosto saa alkunsa kielen konventionaalisimmista elementeistä ja jatkuu uudempien ilmausten, dialogin, näyttämöllepanon ja tarinan rakenteen kautta siihen, minkälaisia vastaavuussuhteita teoskokonaisuuden ja sitä ympäröivän todellisuuden välille voidaan hahmottaa eli millä tavoin näytelmän teema rakentuu. Työn tarkoituksena on tavoittaa teatterin – ja metaforan – luonteesta olennaisia piirteitä kielen, vuorovaikutuksen ja esitysanalyysin keinoin. Samalla se on keskustelunavaus kielitieteitä, kognitiotieteitä ja taiteentutkimusta yhdistelevälle tutkimukselle.

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin ja tutkia sellaisia suomalaisten olemassa olevia käsityksiä kehitysavusta, joista ei puhuta julkisesti. Tavoitteeseen päästään tarkastelemalla laadullisen tutkimuksen keinoin Internetin keskustelupalstoilla käytyä kehitysapukeskustelua. Julkinen ilmapiiri suhtautuu Suomessa kehitysapuun myönteisesti, mutta keskustelupalstoilla käyty kehitysapukeskustelu on pääosin kehitysapuvastaista. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmelta suomenkieliseltä keskustelupalstasivustolta vuoden ajalta kerätystä kehitysapua käsittelevästä keskusteluaineistosta, jota tarkastellaan laadullisen diskurssianalyysin sekä laadullista analyysia tukevan määrällisen sisällön erittelyn avulla. Aineisto käsittää yhteensä 52 viestiketjua, jotka sisältävät 466 kommenttia. Tutkimuksen pohjateoriana on toiseuden ilmiö. Toiseuden käsitteellä tarkoitetaan tutkimuksessa ilmiötä, jossa subjekti kokee vaikeaksi toisen henkilön tai asian kohtaamisen. Tutkimuksessa uskonto ja ihonväri luovat perustan toiseuden strukturoitumiselle, ja teoreettisessa viitekehyksessä toiseus yhdistetään muun muassa kansalliseen identiteettiin sekä neokolonialismin teoriaan. Tutkimuskysymykset ovat miten kehitysapu ja sen legitimiteetti kategorisoituvat keskustelun kautta, sekä kuinka toiseus ja keskustelijoiden henkilökohtainen sekä kansallinen identiteetti rakentuvat kehitysapukeskustelussa. Aineistoa analysoidaan sekä yhtenä kokonaisuutena että tarkastellen sivustokohtaisia eroja, ja erillisesti kehitysapuun kielteisesti sekä myönteisesti suhtautuvina keskusteluina. Aineistojen keskustelukommenteista 12 prosenttia suhtautuu kehitysapuun myönteisesti ja 88 prosenttia kielteisesti. Toiseuden teema on yhtä läsnä sekä kehitysapuun myönteisesti että kielteisesti suhtautuvassa keskustelussa. Myönteinen keskustelu liikkuu moraalisen velvollisuuden tematiikan piirissä eikä jakaudu useampaan kategoriaan. Kielteinen keskustelu jakautuu puolestaan kolmeen pääkategoriaan; kehitysavun toimimattomuuteen, eläimellistämiseen eli avun vastaanottajien inhimillisten ominaisuuksien väheksymiseen ja Suomelle koettuun uhkaan. Keskusteluaineistojen yleisin yksittäinen keskustelunaihe koskee globaalia väestönkasvua. Myös toiseuden ilmiö jakautuu aineiston analyysissa kolmeen kategoriaan. Näiksi kategorioiksi muodostuvat 'otukset', 'kukkahattutädit' sekä avun legitiimit vastaanottajat. Näistä tuloksista voidaan yleistää, että toiseus tässä tutkimuksessa liittyy ennen kaikkea alempiarvoisiin eli epäinhimillisiin piirteisiin, naiseuteen ja uhriuteen. Otukset edustavat keskustelijoille kaukaista toiseutta, ja otustoiseus liittyy ennen kaikkea ihonväriin ja uskontoon. Kukkahattutädit kuvaillaan puolestaan aineistossa suomalaisiksi vihreitä arvoja kannattaviksi naisiksi, jotka suhtautuvat kehitysapuun epärationaalisesti. Uhritoiseutta edustavat avun legitiimit vastaanottajat ovat sekä kehitysavun legitiimejä vastaanottajia että suomalaisia legitiimeiksi koettuja avuntarvitsijoita, jotka ovat passiivisia eivätkä aktiivisia toimijoita. Tutkimuksen aineistossa keskustelijoiden minäkuva ja identiteetti liittyvät kiistatta kansalaisuuteen eli Suomeen ja suomalaisuuteen. Valtaosa keskustelijoista kategorisoi Me-kategorian jäseniksi suomalaiset valkoihoiset työikäiset ja työssäkäyvät miehet, tai ainakin maskuliiniset arvot omaavat suomalaiset naiset. Me-kategorian jäsenet ovat lisäksi ahkeria ja rationaalisia toimijoita, jotka ajattelevat itsenäisesti ja kyseenalaistavat julkisen mielipiteen sekä päätöksenteon. Yksi tämän tutkimuksen tuloksista on keskustelijoiden puutteellinen tietämys varsinaisen kehitysavun todellisesta luonteesta ja tuloksista. Toiseuden ja kehitysapukeskustelun kytköksen tulos tämän tutkimuksen perusteella puolestaan on se, että keskustelijat eivät koe, niin kehitysapuun kielteisesti kuin myönteisestikään suhtautuvassa keskustelussa, kehitysavun vastaanottajia kanssaan tasa-arvoisina. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan sanoa, että kehityspolitiikka hyötyisi kehitysapuun liittyvän toiseuden purkamisesta. Kehitysapua ja kehitysmaita koskevan tiedon lisääminen niin kansalaisten kuin päättäjienkin keskuudessa voisi olla askel tarvittavaan suuntaan.

The purpose of this study is to describe the thoughts that the catering staff, nurses and elderly people have about successful mealtime, the fulfilment of self-determination and power-relations in institutional food service. The theoretical framework for this study is based on the idea of mealtimes as a homelike situation and the positive influences it has on the quality of life (Nijs, et al., 2006). Social aspect is also considered to be part of successful mealtime (Holm, 2001) as well as the possibility to have emotionally evoking food (Suominen & Jyväkorpi, 2012). The definition of self- determination is based on the ethical views and principles of law. Power-relations are viewed through Ylva Mattsson Sydner’s dissertation (2002), which is based on investigating power-relations in Swedish elderly care. Power- relations are also viewed from other aspects it has in elderly care. Data collection method is as semi-structured theme-based-interview. Twelve peo-ple participated in the interview. The analysis of the research was done by content-analysis. The theoretical philosophy of the research was loosely based on phenomenology- hermeneutics which meant that in this research all the participants’ experiences were considered to be equal. Successful mealtime included factors related to the atmosphere and social interactions between elderly people. Food had to be tasty and nurses requested more meals that were based on the resident’s wishes. Nurses also mentioned they hoped to reduce the time-orientation that elderly people seemed to have. In general the feeling of rush was hoped to be reduced. Elderly people felt they could not carry- out self-determination per se, whereas nurses and catering staff felt it was possible. The catering staff seemed to have the most power in determining what kind of meals are offered in the institutions. The least power was indicated to the group that the interviewee was representing. The responsibility of developing the catering in the institutional care was pointed out through macro- and microlevels. Parliament, social welfare and health care, city, the management of the institution, the catering staff in the institutions as well as the nurses and the elderly were seen as responsible of the development.

In this thesis, I look at the subjectification of students of higher education in writings about students' mental health and wellbeing. My research is situated in feminist poststructuralist studies and aims to shift the focus of the discussion on students' mental health from the individual towards a more societal perspective. Informed by post-methodological theories of inquiry, my approach to both data and writing can be characterised as drifting. The data of the research consists of the "Stories" section of the website of Nyyti ry, a non-profit organisation dedicated to promoting student mental health and wellbeing. The section contains stories that students have written of their everyday life. This data is enhanced by autoethnographic elements since also I am a university student to whom matters of mental health and wellbeing come close to home. Neoliberal higher education and the psy-complex serve as the context of my research. Together, they shape the circumstances and provide the discourses that students draw from in order to grasp the possibilities and limits of their lives. I ask how the ideal student subject is constituted in the stories, how the psy-discourse functions together with neoliberalism, and how the students make use of the psy-discourse. I have read the data discursively with the concepts of power and subject, inspired by a Foucauldian power analytical approach and studies on governmentality. In the research, I have used the concepts of subjectification and subjectivity to inquire upon how the students make sense of the problems and solutions related to studying and how they make themselves comprehensible within and with the help of the psy-discourse. I looked at self-help as a form of neoliberal and psychological governance that guides subjects to work on themselves. In the stories of the students, I read the (re)production and questioning of the active and entrepreneurial employee citizen. The students did not accept the neoliberal ideal as a given. Some recognised the role of the society as the producer of these pressures and questioned performance-centric ideals. The ideal subject was challenged with tools provided by the psy-discourse and in this way the discourse was made to serve the needs and ends of the students themselves. However, the solutions mostly remained on an individual level. I conclude my thesis by asking how we could (re)build the study environment into one that would provide means for people with varying dis/abilities and needs to get by and even flourish. I suggest that this requires the critical questioning of our ideals as well as a reorganisation of societal and institutional circumstances.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksissa rakentuvaa asiakasidentiteettiä. Aihe on tärkeä, sillä lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksiin kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän, vaikka asiakastyön ja sen kehittämisen kannalta avulle annettuja merkityksiä olisi tärkeää pystyä ymmärtämään. Tätä kautta aihe on ajankohtainen myös valtakunnallisen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) myötä, jossa pyritään kehittämään muun muassa vanhempien tukemista perhepelveluissa. Kiinnostus aihetta kohtaan lähti siitä huomiosta, että kirjallisuudessa sosiaalihuollon asiakkuuteen oletetaan usein liittyvän häpeää ja leimaantumista. Omassa tutkielmassani halusin tarkastella sitä, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa, ja tulokseni osin kyseenalaistavatkin nämä ennakkokäsitykset. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa laadullista ja kuvailevaa tietoa lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksista. Alkuperäisenä tutkimuskysymyksenä oli, miten asiakasäidit ovat kokeneet lastensuojelun asiakkuutensa aikaisen työskentelyn, ja aineiston aineistolähtöisen tarkastelun myötä tutkielman painopisteeksi tarkentui äideille asiakkuuskokemustensa kautta rakentuvan asiakasidentiteetin tarkastelu. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimii fenomenologinen psykologian tutkimus, ja tutkimusaineisto kerättiin fenomenologisen tutkimusperinteen mukaan avoimilla haastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta lastensuojelun avo- tai sijaishuollon asiakkaana ollutta äitiä. Aineiston analyysi toteutettiin Juha Perttulan esittämää fenomenologista metodia käyttäen. Analyysin ensimmäisessä osassa muodostettiin yksilöllisiä haastatteluaineistoja kuvaavat yksilökohtaiset merkitysverkostot ja toisessa osassa yleistettyä kokemusta kuvaava yleinen merkitysverkosto. Tämän jälkeen yleisestä merkitysverkostosta löydettävät merkitystihentymät asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa siten, että voitaisiin paremmin ymmärtää niitä prosesseja, joissa asiakasidentiteetin rakentuminen tapahtuu. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavissa kokemuksissa lastensuojelun sosiaalityö näyttäytyy monenlaisina negatiivisia tunteita tuottavana prosessina. Äidit ovat kokeneet sosiaalityöntekijöiden suhtautuvan heihin alentuvasti ja heistä on tuntunut, etteivät he pysty vaikuttamaan siihen, millaisia tulkintoja sosiaalityöntekijät heidän perheensä tilanteesta tekevät. Moni koki, ettei heillä ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä heidän perheestään kirjattiin ja millaisia päätöksiä heidän tilanteensa suhteen tehtiin. Äidit kokivat kohtelustaan valittamisen tai kantelemisen hyödyttömänä, koska viranomaisten koettiin uskovan vain toisia viranomaisia. Äidit kokivat näistä syistä jääneensä ilman apua niin lastensuojelussa kuin yhteiskunnassa yleisestikin. Kokemukset alistetuksi ja ohitetuksi tulemisesta sekä ilman apua jäämisestä olivat rapauttaneet äitien paitsi lastensuojelua myös koko yhteiskuntaa kohtaan kokemaa luottamusta. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavien kokemusten keskeisimmiksi teemoiksi rakentuivat suhteet sosiaalityöntekijöihin sekä suhde hyvinvointivaltioon. Fenomenologin ymmärryksen saavuttamiseksi näitä aiheita tarkasteltiin myös aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Dialogin rakentaminen aiemman tutkimuksen ja tämän tutkielman tulosten välille auttaa valottamaan niitä käytännön mekanismeja, joissa äitien kokemukset itsestään, suhteestaan sosiaalialan työntekijöihin sekä palvelujärjestelmään rakentuvat. Näin tarkasteltuna lastensuojelun sosiaalityön asiakkuus näyttäytyy paikkana, joka jo lähtökohtaisesti asettaa yksilön hyvin haavoittuvaan asemaan. Työntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan niin asiakkaan ongelmien tai niiksi tulkittujen tilanteiden syiden ja ratkaisumahdollisuuksien kuin niiden seurausten ja tulevaisuuden odotustenkin määrittelyssä. Koska lastensuojelussa tulkintoja tehdään paitsi ammatilliseen tietotaitoon myös henkilökohtaisiin arvoihin ja normeihin perustuen, voi työskentely asiakkaalle näyttäytyä ennakoimattomana ja jopa mielivaltaisena. Äitien asiakasidentiteetti rakentuikin usein alistetuksi tulemisen, vääryksien kokemisen ja arvottomuuden kokemusten ympärille. Tulosten perusteella voidaan esittää, että ammatillisen itsereflektion harjoittaminen ja asiakkaan tasavertainen dialoginen kohtaaminen on erityisesti lastensuojelun sosiaalityössä ensiarvoisen tärkeää.

Köyhyyden ajatellaan olevan puutetta ja kurjuutta, joka on pyrittävä hävittämään. Sille, minkä puutteesta köyhyydessä tarkalleen ottaen on kyse, on kehitetty tutkimuksessa ja poliittisissa yhteyksissä erilaisia määritelmiä. Köyhyyden käsitteen monimerkityksisyys osoittautuu kuitenkin ongelmalliseksi erityisesti silloin, kun köyhyyden vähentämiseksi ja hävittämiseksi valittavista keinoista yritetään päästä yhteisymmärrykseen. Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten köyhyyden käsitettä voidaan jäsentää ja kehittää analysoimalla köyhyyttä vallan puutteena. Tutkimustehtävä perustuu oletukselle, että köyhyydessä on kyse inhimillisen toiminnan edellytyksiä koskevasta niukkuudesta, jonka erilaisia ilmenemismuotoja köyhyyden käsitteen eri määritelmät painottavat ja jota voidaan ymmärtää vallan käsitteen avulla. Tutkimuksen metodi on filosofinen käsiteanalyysi. Johdantoa seuraavassa luvussa selvitetään, minkälaisia köyhyyden yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen muotoilemat keskeiset käsitykset köyhyydestä ovat ja mitä metodologisia kysymyksiä köyhyyden tutkimukseen liittyy. Siinä esitellään myös kyvykkyyslähestymistapa (capability approach), jonka mukaan köyhyyden ilmenemistä arvioitaessa on resurssien saatavuuden sijaan tarkasteltava sitä, minkälaiset mahdollisuudet ihmisillä on tavoitella hyvinvointiaan edistäviä asioita vallitsevissa olosuhteissa. Kolmannessa luvussa konstruoidaan vallan käsiteanalyysi, joka perustuu Peter Morrissin teokseen Power. A Philosophical Analysis ja Jaana Hallamaan filosofista teon teoriaa sekä vallan, vaikuttamisen ja yhteistoiminnan etiikkaa käsittelevään, käsikirjoitusvaiheessa olevaan teokseen Yhteistoiminnan etiikka. Toiminnan edellytyksiä analysoitaessa hyödynnetään myös kyvykkyyslähestymistavan kehittäneen Amartya Senin käsitystä kyvykkyyksistä ja vapaudesta. Neljännessä luvussa muotoiltuja käsitevälineitä sovelletaan köyhyyden analysoimiseen. Toiminnan edellytyksiä koskevan niukkuuden ilmenemistapoja havainnollistetaan esimerkkiaineiston avulla, joka koostuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -julkaisun omaelämäkerrallisista kirjoituksista. Lopuksi analysoidaan, mitä toiminnan edellytysten vahvistuminen merkitsee köyhyyden kontekstissa ja miten sitä voidaan edistää. Viidennessä luvussa kootaan yhteen tutkimuksen tulokset. Vallan käsiteanalyysin perusteella valtaa on mielekästä tutkia laajassa merkityksessään toimijan kykynä saada aikaan haluamiaan asioita ja asiantiloja. Tällöin vallan käyttämisellä on käsitteellinen yhteys toiminnan onnistumiseen. Vallan käyttäminen edellyttää vapautta, muita henkisiä ja materiaalisia resursseja, suotuisia olosuhteita ja vallan käyttämisen mahdollistavaa asemaa, jonka muodostumiseen vaikuttaa sosiaalinen konteksti. Köyhyys asettaa ihmisen asemaan, jossa vallan ala on liian rajattu. Köyhä voi tehdä valintoja ja saavuttaa asettamiaan päämääriä, mutta vain köyhyyden rajaamassa toimintatilassa. Toiminnan edellytykset riittävät selviytymiseen, mutta niiden niukkuus estää laaja-alaista hyvinvointia edistävien päämäärien saavuttamisen. Auttamistoiminnan, jolla pyritään edistämään köyhän voimaantumista eli vallan alaa laajentavaa toiminnan edellytysten vahvistumista, on perustuttava köyhän toimijuuden kunnioittamiseen voidakseen onnistua.

This study is about competence development in an expertise organization. Also, gender as a cultural and discursive construction was examined. The foucauldian critical discourse analysis and the theory of critical management and organization studies formed the theoretical and methodological framework. As the research phenomenon was understood as discursively produced, power is defined through the idea of government and as a knowledge constituting concept. It was examined what kind of reality, discursive subject positions, and finally, what kind of gender is produced in the discourse covered in this study. The context of the study was an expertise company that provides comprehensive infrastructure services. Managing and leading experts were therefore one of the main themes of the study. The qualitative research data was collected in a research project which concentrated on the possibilities, barriers and preconditions of the competence and career development in three different organizations. The gender viewpoint was included in the research project. The data was collected with a semi-structured interview. In this study nine individual interviews from one of the organizations were used, of which three were managers' interviews and six were the interviews of employees . The data was analyzed with the critical discourse-analytical reading approach when the data was interpreted as the discourse of competence development. The findings identify the examined discourse as a governmental method of discipline which entwines to the business strategy of the company, producing reality about the importance of continuous competence development. It demands employees to define themselves as self-developmental and active subjects. The employees adopted the discourse by constructing themselves as experts who are willing to develop, but who at the same time are challenging hierarchical power relationships. Expertise enables position to challenge manager-subordinate relationships by constructing them as cooperational and equal. Manager-position was constructed as a legitimized developer imposed by the organization as well as a mentor who facilitates the self-direction of the employees. Generally gender was produced as a concept independent of sex. However, at the same time gender was constructed through the differences between the sexes, being either advantage or a barrier for an individual. As a conclusion, it can be interpreted that being a subordinate and a manager seems to be changing and situational in contemporary organizations. The study reveals the changing forms of control in organizations and the requirement of more subjective work.

Tutkielmassa tarkastellaan yhtä ranskankielistä Youtube-videon keskustelua aiheesta grossofobia, joka tarkoittaa lihavien ihmisten syrjintää. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lihavat ihmiset representoidaan ja millaisia asenteita internetin, tässä Youtuben, käyttäjillä on lihavia ihmisiä kohtaan sekä minkälaista argumentaatiota he käyttävät kommenteissaan aiheesta. Tarkoituksena on myös havainnollistaa keskustelun kommenttien avulla, millä tavoin lihavien ihmisten syrjintä näkyy jokapäiväisessä elämässä ja millaiset asenteet dominoivat valtavirtaa. Tutkielman teoreettisena lähtötaustana on kriittinen diskurssinanalyysi, joka huomioi ideologian ja vallan käsitteet diskurssissa sekä retorinen diskurssinanalyysi ja representaation ja stereotypian teoriat. Tutkimuksen aiheen vuoksi grossofobian ja lihavuustutkimuksen (Fat Studies) käsitteitä avataan lyhyesti tutkimuksen alussa, jotta lukijoilla olisi parempi käsitys tutkimusalueen merkityksestä, kontekstista ja laajuudesta. Tutkimusaineistona on Youtube-keskustelu, joka käsittää 886 kommenttia melkein 400 eri käyttäjältä, minkä takia aineisto on jätetty yhteen keskusteluun. Tutkimuksessa analysoidaan sanastoa, joka kuvaa lihavia ihmisiä tai lihavuutta, sekä argumentaatiota, niin teeman kuin sen retoristen työkalujen puitteissa. Sanaston analyysin avulla nähdään muun muassa, millainen ideologia piilee tietyn lihavaa ihmistä tai lihavuutta ilmaisevan sanan tai ilmaisun takana. Argumentaation teeman ideana on hahmottaa, mitkä puheenaiheet liittyvät vahvasti keskusteluun lihavista ihmisistä puhuttaessa. Argumentaation retoristen työkalujen analyysi näyttää, millä tavoin Youtuben käyttäjät yrittävät vakuuttaa kanssakäyttäjät omista mielipiteistään. Näiden analyysien kautta nähdään myös, miten stereotypiat ja ennakkoluulot vaikuttavat asenteisiin, odotuksiin ja tiettyyn käytökseen, kuten aggressiiviseen ilmaisuun. Analyysissä tutkitaan hieman myös erilaisia kielellisiä menetelmiä, jotka ylläpitävät tai hajottavat diskursiivista valtaa ja jotka tuottavat polaarista me–he -jaottelua. Tutkielma on mittakaavaltaan pieni ja rajoitettu, jolloin tuloksia ei voida pitää kattavina tai täysin luotettavina. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että tulokset korreloivat muiden lihavuustutkimusten tulosten kanssa. Tämä tutkielma antaa osviittaa tavallisen kansan näkemyksistä ja asenteista lihavia ihmisiä kohtaan ja millä tavoin heihin kohdistuva syrjintä esiintyy kielellisesti sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lihavuuskeskustelussa vallitsee lääketieteestä tuleva diskurssi, joka määrää, millä tavoin lihavuutta ja lihavia ihmisiä katsotaan ja määritellään. Tämä diskurssi leimaa lihavuuden sairaudeksi ja lihavat ihmiset sairaiksi ja samalla määrittää lihavien ihmisten fyysisen ja psykologisen todellisuuden. Lihavien ihmisten fyysinen puoli rajoitetaan lääketieteelliseen tietoon (ylipainoinen, sairas, normaalista poikkeava) ja psykologinen puoli nähdään vähäpätöisempänä, sillä heidän moraali on oletettavasti heikompi eikä heillä ole itsekuria, tahtoa tai luonnetta. Tästä diskurssista ovat muun muassa syntyneet negatiiviset stereotypiat ja ennakkoluulot, jotka nyt hallitsevat yleistä mielipidettä. Tulokset antavat pientä suuntausta siihen, että diskurssia kyseenalaistetaan, sillä aineistossa on myös käyttäjiä, jotka puolustavat lihavien ihmisten oikeuksia ja haastavat nykyisiä stereotypioita ja ennakkoluuloja heistä. Jatkotutkimusta ajatellen olisi mielenkiintoista tutkia laajemmassa mittakaavassa väestön asenteita lihavia ihmisiä kohtaan, samalla tavoin kuin rasistisia asenteita on tutkittu. Empiiristen, kattavien tutkimusten lisääntyminen aiheesta Ranskassa auttaisivat hahmottamaan ongelman laajuuden sekä kyseenalaistamaan ja muuttamaan vallitseva pejoratiivinen diskurssi lihavista ihmisistä.