Browsing by Subject "vero-oikeus"

Väliyhteisöjä hyödynnetään perinteisesti siirtämällä ja varastoimalla tuloja matalan verotuksen valtioihin tarkoituksena välttää verovelvollisen asuinvaltion verotus. Väliyhteisölain perusidea onkin, että myös verokeidasvaltioon varastoituihin, mutta suomalaisessa määräysvallassa oleviin, tuloihin kohdistuu Suomen verotustason mukainen kokonaisverorasitus. Väliyhteisön tulos voi muodostua myös tappiolliseksi, jolloin esille nousee kysymys väliyhteisön tappion vähennyskelpoisuudesta seuraavien vuosien tulosta sekä omistajanvaihdoksen vaikutuksesta vähennyskelpoisuuden kannalta. Väliyhteisön osakkaan verotus toimitetaan Suomen verolakien mukaan, mutta väliyhteisölaissa ei säännellä kattavasti väliyhteisö tappion vähennysoikeudesta, vaan tappion vähentämistä koskevat kysymykset on jätetty pitkälti oikeuskäytännön varaan. Väliyhteisölaissa ei oteta kantaa omistajanvaihdoksen vaikutukseen väliyhteisön tappioiden vähennyskelpoisuuden kannalta. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin viime vuosina antanut kaksi ratkaisua koskien väliyhteisön tappioiden vähennyskelpoisuutta omistajanvaihdostilanteissa, mikä on selkeyttänyt oikeustilaa. Tutkielmassani tarkastelen tarkemmin ratkaisuissa esitettyjä kannanottoja sekä tulkitsen väliyhteisölain ja Suomen tappiontasausjärjestelmän säännösten soveltamista väliyhteisön tappioihin omistajanvaihdostilanteessa selvittääkseni, minkälainen vaikutus väliyhteisön omistuksessa tapahtuneella muutoksella on uuden osakkaan verotuksen lopputuloksen kannalta. Kysymys väliyhteisön tappioiden vähennyskelpoisuudesta on keskeinen EU-oikeuden sijoittautumisvapauden näkökulmasta, koska lähtökohtaisesti tappioita ei tulisi kohdella eri tavalla vain sen vuoksi, että verovelvollinen on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon. Tutkielmani tarkoitus onkin myös arvioida, miten väliyhteisön tappion vähennyskelpoisuutta tulisi tulkita, jotta lopputulos olisi EU-oikeuden mukainen. Lisäksi tuon tutkielmassani esille nykyistä verotuskäytäntöä sekä nykyisen oikeustilan selkeyttä ja mahdollisesti vielä avoimeksi jääneitä kysymyksiä.

Keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden osakkaat maksavat yhtiölle yhtiövastiketta, joka on tuloverotuksessa TVL 54 §:n mukainen tulonhankkimismeno. Oikeuskäytännössä muodostuneen vastaavuusperiaatteen mukaan vastike on vähennyskelpoinen osakkaan saamasta vuokratuloista, jos se tuloutetaan kiinteistöyhtiön kirjanpidossa. Jos vastike puolestaan rahastoidaan, sitä ei voida vähentää vuokratuloista, mutta se lisätään osakkeen hankintamenoon. Vastaavuusperiaatteesta voidaan poiketa, jos yhtiölainaosuus maksetaan kertasuorituksena osakkeen luovutuksen yhteydessä tai jos kysymys on VML 28 §:n mukaisesta veron kiertämisestä. Tutkimuksessa huomio kiinnittyy erityisesti pitkäaikaisia menoja varten kerättävään pääomavastikkeeseen, jota kerätään myös kiinteistöyhtiön ottaman yhtiölainan lyhentämiseksi. Tuloutettu pääomavastike mahdollistaa eräissä tapauksissa verosuunnittelun, jossa osakehuoneiston hankintaan käytettävää yhtiölainaa eli käytännössä hankintamenoa voidaan vähentää vuokratuloista. Tuloutettua pääomavastiketta ei kuitenkaan lisätä osakkeen hankintamenoon, joten menettelyn seurauksena maksamatta jäänyt vero käytännössä siirtyy tulevaisuuteen, kun vero aikanaan maksetaan osakkeen luovutusvoitosta. Tutkimuksessa selvitetään KHO:n oikeuskäytännön valossa, millaisissa olosuhteissa pääomavastikkeiden vähentäminen vuokratuloista katsotaan veron kiertämiseksi, ja millaisia seurauksia yleisen veronkiertosäännöksen soveltamisella on siihen, missä määrin pääomavastikkeen vähennyskelpoisuutta rajoitetaan vuokratulojen verotuksessa. Oikeuskäytännön tarkastelulla kartoitetaan sallitun verosuunnittelun ja kielletyn veron kiertämisen rajaa sekä pyritään tämän perusteella ottamaan kantaa myös oikeuskäytännölle toistaiseksi tuntemattomiin tilanteisiin. Tutkimuksen pääasiallinen lähestymistapa on lainopillinen, mutta oikeuskäytännön tarkasteluun sisältyy myös lyhyt empiirinen katsaus yhtiövelkaosuuden suuruuden vaikutuksesta yleisen veronkiertosäännöksen soveltumiseen. Tutkimuksessa arvioidaan myös, miten vahva oikeuskäytännön varassa oleva vastaavuusperiaate on tarkastelemalla eräitä julkaisemattomia tapauksia. Tutkimustulosten tavoitteena on selkeyttää sallitun verosuunnittelun ja veron kiertämisen välistä rajaa verovelvollisen oikeusturvan parantamiseksi. Tutkimuksessa arvioidaan lopuksi vuoden 2019 hallitusohjelmassa esiintyvän kirjauksen mukaista mahdollista yhtiölainan lyhennysosuuden vähennyskelpoisuuden rajoittamisesta nykyisen oikeustilan valossa. Nykyisen oikeustilan lisäksi mahdollista lainsäädäntöuudistusta arvioidaan verotuksen neutraliteetin ja varainsiirtoverotuksessa esiintyvän yhtiölainakäsitteen valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin ja Suomen lainsäädännön määritelmää virtuaalivaluutasta ja erityisesti, miten määritelmä vaikuttaa virtuaalivaluutan verotukseen henkilöverotuksessa. Tutkimusmenetelmänä on lainopillinen de lege lata käsiteanalyysi. Virtuaalivaluutoista on tullut kansainvälinen ja yhteiskunnallinen ilmiö, johon liittyy toisaalta paljon ennakkoluuloja ja toisaalta paljon odotuksia. Nykyiset sääntelyn kohteena olevat virtuaalivaluutat perustuvat lähtökohtaisesti lohkoketjuteknologiaan. Ymmärrys tästä teknologiasta on olennaista, että voidaan tarkastella virtuaalivaluuttojen taloudellista merkitystä sekä oikeudellista määrittelyä. Tästä syystä tutkielmassa esitellään virtuaalivaluutan mahdollistanut lohkoketjuteknologia. Virtuaalivaluuttoja käytetään sekä sijoituskohteina että maksuvälineinä, mistä johtuen virtuaalivaluuttoihin kohdistuu veroseuraamuksia. KHO 2019:42 ratkaisun mukaan virtuaalivaluuttaa pidetään tuloverolain mukaisissa soveltamistilanteissa tuloverolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitettuna omaisuutena, jolloin sen luovuttamiseen sovelletaan tuloverolain luovutusvoittoa koskevia säädöksiä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää vastaako virtuaalivaluutan oikeudellinen määritelmä sen tosiasiallista käyttötarkoitusta. Oikeudellisen määritelmän hahmottamiseksi virtuaalivaluuttaa koskeva lainsäädäntö paikannetaan oikeudenalajaottelun mukaan. Punnintaa määritelmän ja käyttötarkoituksen suhteesta tarkastellaan keskeisten veroperiaatteiden valossa. Näistä tärkeimmiksi nousevat ennakoitavuuden periaate ja legaliteettiperiaate. Tutkielmassa olennaiseksi käsitteeksi nousee luottamus lohkoketjun tuotteena ja toisaalta välttämättömänä taloudellisen toiminnan takeena. Tutkielmassa havaitaan, että virtuaalivaluutan tarjoajista annetun lain (572/2019) 2 §:n määritelmä virtuaalivaluutoista samaistaa virtuaalivaluutan, kryptovaluutan, lohkoketjuteknologian ja Bitcoinin. Tämä luo virtuaalivaluutan määritelmästä tarpeettoman laajan ja tosiasiallinen sääntely kohdistuu pikemminkin lohkoketjuteknologisiin sovellutuksiin kuin digitaalista arvoa sisältäviin kryptovaluuttoihin. Määritelmällä voi olla veroseuraamuksia sellaisille lohkoketjuteknologisille sovellutuksille, jotka eivät vastaa KHO 2019:42 ratkaisussa annettua tulkintaa virtuaalivaluutasta verotettavana omaisuutena. Määritelmän laajuus voi asettaa esteitä lohkoketjuteknologisten sovellutusten kehitykselle ja käyttöönotolle. Virtuaalivaluutan määritelmään suunnitellaan tarpeellisia ja oikeasuhtaisia muutoksia Euroopan komissiossa.

Tutkimuskysymys koskee yksityisoikeuden merkitystä verotuksellisen arvioinnin pohjana ja verotuksen ulkopuolista todellisuutta jäsentävänä verotuksen kohteena. Oikeustieteellinen kirjallisuus ja tutkimukset yksityisoikeuden ja vero-oikeuden välisestä suhteesta lähestyvät tutkimuskysymystä useista eri näkökoh-dista käsin. Kotimainen oikeustieteellinen tutkimus on 1960–luvulta lähtien pyrkinyt selvittämään sitä, kuinka oikeudenalojen välistä suhdetta tulisi tarkastella ja missä konkreettisissa lainsoveltamistilanteissa tulkintaongelmat tyypillisesti esiintyvät. Pyrkimyksenä on ollut kehittää yleisiä lainalaisuuksia yksityi-soikeudellisten käsitteiden ja näille annettavien merkitysten käyttämiselle vero-oikeudessa, sillä lainsäädäntöön ei sisälly normia, joka määrittelisi näiden välisen suhteen luonteen. Erilaiset tulkintateoriat yksityisoikeudellisten oikeustoimien ja käsitteiden merkityksestä vero-oikeudessa hallitsivat vero-oikeudellista tutkimusta aina tähän päivään saakka. Eurooppalaisesta oikeustieteellisestä tutkimuksesta on olemassa esimerkkejä siitä, kuinka oikeudellista ongelmaa on lähestytty perinteisen formaaliskäsitteellisen yhteyden tarkastelun lisäksi oikeudenalojen syvempien yhteyksien kautta. Tarkastelun kohteeksi on käsitteiden aineellisoikeudellisten määritelmien yhtenäisyyden sijaan otettu käsitteen merkityssisällön yhtenevyys yksityisoikeudellisten ja vero-oikeudellisten periaatteiden, tavoitteiden ja arvojen tasolla. Näillä yksityisoikeudellisten ja vero-oikeudellisten periaatteiden yhteensovittamismalleilla on pyritty luomaan systematiikkaa konkreettisiin yksityisoikeuden ja vero-oikeuden leikkauspisteisiin liittyviin tulkintatilanteisiin ja –ongelmiin. Oikeustieteellinen keskustelu oikeudenalojen välisestä vuorovaikutussuhteesta näyttää kuitenkin, erityisesti kotimaisessa tutkimuksessa, rajautuvan pitkälti käsitteiden merkityssisällön määrittelyyn eri oikeudenalojen välillä, jolloin esitetyt teoriamallit eivät ratkaise kaikkia yksityisoikeuden ja vero-oikeuden rajapintaan liittyviä ongelmia. Rajapinnan ongelmatilanteissa ei kuitenkaan ole kyse yksityisoikeudellisen käsitteen vaan yksityisoikeudellisen oikeustoimen ja vero-oikeuden suhteesta. Siinä, mikä on yksityisoikeuden merkitys verotuksellisen arvioinnin pohjana ja todellisuutta jäsentävänä verotuksen kohteena, on viime kädessä kyse diagnostiikkatason ongelmasta, joka jäsentää relevanttien oikeudellisten ilmiöiden, instituutioiden ja rakenteiden muodostamaa kenttää. Tuloverojärjestelmän näkökulmasta on mahdollista esittää, että vero-oikeudelliset oikeusvaikutukset määräytyvät siviilioikeudellisen vaikutuksen kautta, mikä tarkoittaa, että vero-oikeudellisen oikeustosiseikaston perustana on yksityisoikeudellinen oikeustosiseikasto ja oikeusvaikutukset. Niiden tunnistaminen edellyttää järjestelmään kuuluvien yksityisoikeudellisen oikeussuhdeanalyysin ja sen puitteissa varallisuusoikeudellisen oikeustoimen analyysin tekemistä. Kun verojärjestelmää tarkastellaan yhdessä yksityisoikeudellisen analyysin tuottaman kuvan pohjalta, on mahdollista tunnistaa tapauksen oikea oikeustoimityyppi, sen relevantit ehdot ja se, mitkä ovat oikeustoimityypin vero-oikeudelliset seuraamukset.