Browsing by Subject "asiantuntijuus"

Työssä tarkastellaan, miten IT-alan b2b-yritykset rakentavat sosiaalisessa mediassa asiantuntijabrändiä. Työ vastaa kysymyksiin, minkälaiset viestit tuottavat mielikuvaa asiantuntijuudesta, millä strategioilla brändätään yritys asiantuntijaksi ja miten organisaation arvoissa, visiossa ja työkulttuurissa välittyvä asiantuntijuus viestitään sosiaalisessa mediassa. Tutkielma sijoittuu markkinoinnin ja viestinnän välimaastoon, mutta viitekehys on vahvemmin viestinnän tutkimuksessa. Markkinoinnissa ja viestinnässä on tapahtunut integraatioita, ja eron tekeminen niiden välillä ei aina ole selvää. Yrityksen brändi rakentuu kuitenkin koko yrityksen toiminnan ja viestinnän tuloksena, joten on mielekkäämpää sijoittaa tutkielma viestinnän viitekehykseen. Työ on tapaustutkimus, jossa yhdistyvät laadulliset ja määrälliset menetelmät. Menetelmä on teorialähtöinen sisällön analyysi. Laadullista menetelmää tutkielmassa edustaa teorialähtöinen teemoittelu ja tyypittely ja määrällistä menetelmää sisältöjen erittely. Aineisto koostuu kahden esimerkkiyrityksen, Futuricen ja Reaktorin, Twitterissä ja LinkedInissä julkaisemista sisällöistä. Julkaisut on tallennettu ja koodattu tyyppiluokkiin, joiden perusteella työssä esitetään, mitkä ovat tärkeimpiä yritysten käyttämiä brändityön strategioita sosiaalisessa mediassa. Tutkielman tulosten mukaan yritysten keskeisimmät strategiat asiantuntijabrändin luomisessa sosiaalisessa mediassa ovat avoin tiedon jakaminen, verkostojen luominen ja ylläpito, sidosryhmiä kiinnostavan sisällön tuotanto ja työntekijöiden osallistaminen. Sekä Futuricen että Reaktorin viestinnässä nousevat esiin melko samanlaiset strategiat. Vielä sosiaalisen median aikakaudellakin yritysten viestintä ja brändityö muistuttavat perinteistä yritysviestintää, mutta siihen on tullut sosiaalisen median myötä uusia sävyjä ja ennen kaikkea uusia mahdollisuuksia. Nopeiden, spontaanien, edullisten ja jatkuvaa julkaisemista tukevien some-alustojen myötä viestinnässä on mahdollisuuksia avoimempaan ja vuorovaikutuksellisempaan viestintään, joka ei käsittele vain tiukasti ammatillisia teemoja.

The aim of this thesis is to examine what kind of experiences from practice kindergarten teacher has in the beginning of her career. Induction means first 3-5 years of work as professional after graduating. Previous research has shown that induction years are critical phase if teacher will continue career. This study explores which factors in work strengthen working and which factors are challenging when kindergarten teacher is in induction. Considered conceptions with induction are expertise, professional identity and working environment. This thesis was qualitative study. Material was collected by interview of three kindergarten teachers in induction. Half-structured interview was used as a method and results were analyzed by thematic analysis. Strengthen factors by experiences of kindergarten teacher were well working team, knowledge, experiences of succeeding, positive feedback and support given by superior and colleagues. Challenging factors were experiences of hurry, experiences of ignorance and feelings of insufficiency. Situations were kindergarten teacher had worry about child were often mentioned as a challenging factor. The results can be understood so that environment that supports working in induction gives an opportunity for beginner teacher work as an expert and strengthens professional identity. Then as well novice teacher gets support for her challenges in work. The environment that supports working may help kindergarten teacher to engage her profession and lead over critical phase.

The purpose of this study is to describe, analyze, and map the ways through which teaching can positively affect research at the university and thus establish the foundation for the reinterpretation of the Humboldt’s Ideal in today’s university. The aim of the study was to create, for the first time, a structured and multi-perspective model of these ways. In previous research, the direction of the impact from teaching to research has received little attention, and no clear convention or structured model has been constructed to describe the phenomenon. The research question of this study, in what ways teaching positively affects research, arose in the co-creation workshop held as a pilot-study, where we asked where research should be directed to meet the needs of the scientific community. An answer to the research question was sought by interviewing 17 highly experienced scholars from the Faculty of Agriculture and Forestry and the Faculty of Biological and Environmental Sciences of the University of Helsinki. The data produced by the semi-structured interviews was analyzed by combining inductive and abductive content analysis. The main outcome of the study is a presentation that places 25 different ways in which teaching enhances research into five themes: 1) research process, 2) scholars’ well-being at work, 3) scholars’ scientific expertise, 4) scientific community, and 5) relationship between research and society. In addition, the results thoroughly describe the diverse properties of the individual links. The findings challenge the general perception of the one-way link from research to teaching and create common standards for classifying and describing the positive impacts teaching has on research in academic discourse. The results can be applied in the planning and development of both teaching and research, can have an impact on the incentive schemes in higher education, the well-being and expertise of academic staff, student inclusion and learning, disciplinary cultures, and the connection between research and society.

Jaana Maksimainen toteaa väitöskirjassaan, että nykyaikainen käsitys parisuhteesta määrittyy niin sanotun terapeuttisen eetoksen kautta, jolla tarkoitetaan psykotieteistä peräisin olevien käsitteiden tulemista osaksi arkiajattelua ja joka on tullut osaksi länsimaista kulttuuria viime vuosikymmenten aikana. Vahvistava tai ennaltaehkäisevä parisuhdetyö tarkoittaa usein vapaaehtoisuuteen perustuvia pariterapiasta erillisiä toimintamuotoja, joiden tarkoituksena on nimityksensä mukaisesti vahvistaa parisuhdetta ja näin lisätä parisuhteissa elävien ihmisten onnellisuutta. Siinä missä esimerkiksi psykoterapeutti on vakiintunut nimikesuojattu ammatti, parisuhdeneuvoja saattaa olla täysin vapaaehtoinen leirin vetäjä tai jonkin menetelmän oppeja noudattava parineuvoja. Kataja parisuhdekeskus ry on kehittänyt kriisipareille tarkoitetun työskentelymallin nimeltään Solmuja parisuhteessa, ja tässä tutkimuksessa selvitetään, miten terapeuttinen parisuhdekäsitys ilmenee menetelmän opeissa ja käytännöissä, sekä millä keinoin neuvojan vertaista asemaa ja neuvottavan omaa vastuuta painottava neuvoja perustelee asiantuntijuuttaan. Tutkimusta varten on kerätty kaksiosainen aineisto: etnografiset havainnot keväällä 2014 toteutetusta Solmu parisuhteessa -menetelmän ohjaajakoulutuksesta sekä kyseiseen koulutukseen osallistuneiden haastattelut. Lisäksi aineistona on käytetty Arja Seppäsen kirjoittamaa kirjaa Solmu parisuhteessa – rakkauden mahdollisuus, joka sisältää menetelmän keskeiset opit. Aineistoja on lähestytty temaattisen sisällönanalyysin pohjalta. Kirjalliseen muotoon saatettu aineisto on koodattu ennalta määriteltyjen teemojen ja niiden alateemojen mukaan. Pääteemat ovat parisuhde, parisuhdetyö ja ammattilaisuus. Toisistaan erilaiset aineistolajit pystyvät tukemaan toisiaan, kun valmiiksi koodatusta aineistosta on ollut mahdollista suodattaa kunkin teeman mukaiset kohdat yhteistarkasteluun. Aineiston perusteella menetelmän näkökulmasta parisuhteen onnistuminen kiteytyy parin keskinäisiin vuorovaikutustaitoihin. Vaikka mitään selkeää hyvän tai huonon parisuhteen määritelmää ei voida asettaa, menetelmän näkökulmasta parisuhde ei saavuta täyttä potentiaaliaan, jos pariskunnan osapuolet eivät kykene kommunikoimaan avoimesti ja selkeästi. Terapeuttiseen eetokseen liittyvässä tutkimuskirjallisuudessa puhutaan ihanteesta, jossa puolisot toimivat ikään kuin toisilleen terapeutteina. Tähän ajatukseen nojaten on loogista, että menetelmän parisuhdeneuvonnassa vastuu työskentelyn onnistumisesta on nimenomaan asiakasparilla, jolloin itse neuvonnan päämääränä on ainoastaan tarjota työkalut ongelmien selvittämiseen. Neuvoja ei pyri kertomaan asiakasparille mitä heidän tulisi tehdä vaan miten. Solmuneuvojan rooli tilanteen ammattilaisena mielletään asiakaspariin nähden vertaiseksi henkilöksi, joka välittää hallitsemansa tiedot ja taidot näiden omaan käyttöön, jolloin neuvoja itse tukeutuu hyvin vahvasti menetelmään ja sen oppeihin omaa asiantuntijuuttaan perusteltaessa. Solmuja parisuhteessa -menetelmän näkemys parisuhteesta kuvastaa hyvin terapeuttisen kulttuurin luonnehtimaa nykykäsitystä. Parisuhdetta ja sen hoitamista pidetään äärimmäisen tärkeänä yksilön onnellisuuden takeena. Koska eetoksen mukaisesti yksilön vastuu on korostetussa asemassa, on neuvojan tehtävänä ensisijaisesti välittää osaamansa opit asiakasparin käyttöön ja pyrkiä juurruttaa nämä menetelmät osaksi parin keskinäistä vuorovaikutusta. Neuvojan asiantuntijuus on kontekstisidonnaista, eikä perustu esimerkiksi johonkin vakiintuneeseen ammattinimikkeeseen. Siispä vertaisajattelusta huolimatta neuvoja on tilanteen asiantuntija juuri asiayhteyden ansiosta, mutta pyrkii tekemään myös asiakkaista oman tilanteensa asiantuntijoita ajan eetoksen mukaisesti.

Target: In the future, working life requirements change the competence needs where multiexpertise is often emphasized. The purpose of this study was to examine professional experts’ views and experiences about multiexpertise. In addition, the aim of this study was to examine what kind of skills do experts consider to be essential in their experience to work as a multiexpert. Lastly, this study examined factors that challenge and support multiexpertise based on professionals’ experiences. This study was made in collaboration with a media- and marketing organization where a multiexpertise competence development project had been started. The theoretical framework of multiexpertise in this study was defined based on different expertise theories. Multiexpertise is defined as a model of relational, horizontal and collective expertise that develops in different expertise networks. Method: This research was a qualitative case study. The research data consisted of nine half-structured thematic interviews. Research participants worked as experts in the target organization and they had expanded their expertise to multiexpertise. Thematic interview questions focused on themes of professional’s core competence, learning new skills, participation on learning and multiexpertise. The research data was analyzed with theory-guided content analysis. Findings and conclusions: According to the results experts experienced that multiexpertise brought them deep understanding and ability to work more flexibly between different stakeholders. Multiexpertise also required strong core knowledge and demanded explicit multiexpertise skills. These skills were self-leadership, solution orientation, ability to change and continuous learning. The factors that challenged multiexpertise were lack of time, lack of organizing and following up the training, the lack support in training and the distributed and unavailable knowledge in the organization. On the contrary, the factors that supported multiexpertise were the work community, encouragement to competence development and the sharing of knowledge and know-how. The most significant result was the experts need to be heard and understood in the target organization within the multiexpertise competence development project. Significance: This study offers new and significant scientific information about multiexpertise. In addition, this study gives valuable knowledge to the target organization about multiexpert’s experiences. The multiexpertise model that was developed in this study describes practice-base modern expertise and gives a good base for future research.

The aim of this study was to describe shared expertise and its challenges in an expert organization. The intent was to analyze the knowledge sharing practises, working environment and the related challenges in the target company from the perspective of shared expertise and knowledge creation. The research questions were: how do the knowledge sharing practises reflect shared expertise in the target company and how does the working environment enable and/or limit the development of shared expertise in the target company. Working life has become more complex with a growing emphasis on continuous development and organizational knowledge. This change has created a demand for a new, collective perspective on the research of expertise. In the theoretical framework of this study the collective, shared expertise is viewed first and foremost as collective knowledge creation. Previous studies have shown that co-operation and collaborative problem solving contribute to the formation of new knowledge, which supports the development of expertise and the whole organization. In this study, knowledge creation is approached from the viewpoint of a knowledge creation model presented by Nonaka and Takeuchi. In this model new knowledge is created through interaction between tacit and explicit knowledge. The target company of this qualitative study was a medium-sized private employment agency and an expert organization. The data was collected through thematic interviews. Twelve experts, working in various positions in the head office of the target company were interviewed. With the help of content analysis, the data was divided into four main themes: knowledge sharing practises, social relationships in the workplace, work-related management practises and physical working environment and tools. The results of the study show that the knowledge sharing practices as well as the working environment both enable and limit the development of shared expertise and knowledge creation in the target company. The practices were somewhat indicating the realization of knowledge creation, although the activities leading to it were not very systematic. The limitations and possibilities created by the working environment were somewhat consistent with the previous studies being related to e.g. general atmosphere, trust and physical environment. Based on this study, conclusion can be made that organizations are able to contribute to the development of shared expertise and knowledge creation by improving the social and physical working environment of the company. By utilizing the results of this study, the target company can be developed into an innovative knowledge community supporting knowledge creation and shared expertise.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella aikuissosiaalityössä toimivien sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien asiantuntijuuden rakentumista sekä sen yhtäläisyyksiä ja eroja. Asiantuntijuuden muodostumista tutkielmassa tarkastellaan tietojen, taitojen, kvalifikaatioiden ja kelpoisuus-käsitteiden näkökulmista. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus. Aineistona on ollut sosiaalihuollon tehtävä- ja ammattirakenteen kehittämisprojektin (STEAM) loppuraportti (Horsma ja Jauhiainen, 2004), sosiaalialan osaamis-, työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointihankkeen (SOTENNA) loppuraportti (Vuorensyrjä, Borgman, Kemppainen, Mäntysaari ja Pohjola, 2004) sekä sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus (Sarvimäki ja Siltaniemi, 2007). Näiden lisäksi tutkielman aineistona on ollut sosiaalialan tehtävärakenteiden ja toimintamallien kehittäminen Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa, TEHTY-hanke (Liukonen ja Lukman, 2007) sekä KUUMA- kuntien ja Hyvinkään kaupungin aikuissosiaalityön kehittämishankkeen loppuraportit (Raivio, 2009). Tutkielmassa käytetyt tekstiaineistot on kerätty vuosina 2001–2009. Sivuja aineistossa on yhteensä 907. Tutkimusmenetelmänä on ollut aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tekstiaineisto pilkottiin ensin analyysiyksiköihin, jotka olivat hakusanoja ja lauseita. Tämän jälkeen aineisto ryhmiteltiin kolmen teeman, joita olivat tutkimuskysymyksien mukaisesti asiantuntijuus, tehtävärakenne ja visiointi. Kolmannessa vaiheessa ryhmistä tehtiin yhteenvetoja tulkitsemalla, käsitteistämällä ja liittämällä aikaisempaan teoriaan. Tutkielman tuloksien mukaan sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien asiantuntijuus aikuissosiaalityössä on moninaista. Molempien ammattiryhmien asiantuntijuuden sisällöissä korostuu vuorovaikutusosaaminen, kuntouttava työote sekä ammattieettinen ja toimeentulotukityön osaaminen. Lisäksi vaatimus kriittiseen reflektiivisyyteen ilmentää nykyajan asiantuntijatyötä sosiaalialalla. Sosiaalityöntekijöillä on valmius tarkastella, tulkita ja tuottaa tietoa hyvinvointipoliittiseen päätöksentekoon yksilön, perheen tai yhteisön tilanteesta huomioiden yhteiskunnan taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset tekijät. Sosiaaliohjaajat toimivat 'rinnalla kulkien' ja asiantuntijuus paikantuu yksilötasolle. Vaikutusten arviointi ja vaikuttavuuden osoittaminen sekä vaatimus kehittämistyöhön ovat sosiaalityöntekijöiden osaamisvaatimuksia. Muutokseen tähtäävä työorientaatio paikantuu sosiaalityön tavoitteeksi.

Tekijä/Författare – Author Kokkola, Susanna Mari-Anne Työn nimi / Arbetets titel – Title Sosiaalityön metodikiista yhteisöteoreettisessa valossa Oppiaine /Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji/Arbetets art – Level Maisterintutkielma Aika/Datum – Month and year 25052019 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 57 Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkimuksessa tutkitaan suomalaisen sosiaalityön metodikiistaa yhteisöteoreettisessa valossa. Metodikiistassa oli kysymys uuden menetelmän etsimisestä ja juurruttamisesta sosiaalihuoltoon, ammatillisen metodin puuttuessa silloisesta 1950-luvun sosiaalityöstä. Tutkin metodikiistaa sosiaaliantropologisesta näkökulmasta, yhteisön symbolisen rakentumisen kautta. Tutkimuksessa sivutaan myös sosiologian klassikoita, koska he ovat luoneet pohjaa myöhemmälle yhteisöllisyyttä koskevalle sosiaalitieteelliselle tutkimukselle. Metodikiista liittyy aikalaiskontekstiinsa ja siinä tapahtuneisiin sosiaalityön rakentumiseen ja prosesseihin. Tutkimus on teoreettinen sisältäen tietyn empirian. Tutkimusmetodina on teoreettinen argumentointi. Keskeisin käyttämäni tutkija on Anthony P. Cohen ja hänen tulkintansa yhteisön symbolisesta rakentumisesta. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Mirja Satkan tulkinnasta metodikiistasta ja siihen liittyvistä aineistoista. Tarkastelen, millaisia yhteisöjä metodikiistasta löytyy? Mitkä ovat niiden yhtäläisyydet ja erot? Yhteisöllisyyden ja rajan kautta haen vastausta siihen, mitä metodikiista oli? Miksi aikalaistoimijat eivät kokeneet olevansa saman alan edustajia? Metodikiistassa ilmeni kaksi yhteisöä: casework-yhteisö ja huoltotyön yhteisö, jotka pyrkivät kehittämään sosiaalityötä ei-materiaalisen avustamisen suuntaan. Menetelmäuudistuksen tarkoitus oli asiakkaan yksilöllisen valinnan mahdollistaminen sosiaalityössä. Yhteisöjen rakennetta ulkokohtaisesti tarkastellen yhteisöt näyttäytyivät symbolisina asiayhteisöinä – yhteisöllisen dynamiikan paljastaessa niistä merkityksellisen ulottuvuuden. Yhteisöissä sallittiin yksittäisten jäsenten vapaus, mikä ilmeni mielipiteen ilmaisun vapautena ja ammatillisena substanssina. Diagnostisen caseworkin kannattajat loivat uuden yhteisön, joka rikkoi sosiaalihuollon valtavirran normia edistämällä yksilöllisyyden huomioonottavaa caseworkia, ja siinä naiset asettivat itsensä asiantuntija-asemaan. Huoltotyön yhteisö edusti sosiaalityön valtavirtaa: yhteisö vahvisti symbolista pohjaansa sen rajojen hämärtyessä riitein, jotka symboloivat yhteisön arvoja ja käsityksiä hyvästä huoltajasta. Huoltotyön yhteisö muovasi uudelleen yhteisönsä rajaa sosiaalisen vaihdon seurauksena, nostamalla saksalais-sveitsiläisen perhehuollon menetelmän kehityksen keulakuvakseen. Kiistassa tapahtui normien rikkomista kirjoituksin, jotka sisälsivät sosiaalityön ammatillisuuden itsensä vähättelyä. Normien rikkominen oli osa laajemmin jäsentynyttä sosiaalista dynamiikkaa. Yhteisöt erottautuivat suhtautumisessaan ammatillisuuteen. Ne omasivat erilaiset traditiot, yhteisöllisen dynamiikan ja symbolisen todellisuuden. Metodikiistassa ”taistelu” oli symbolista: siinä kamppailivat enemmän asiat kuin ihmiset. Siinä tapahtunut symbolinen kumoutuminen normeja kyseenalaistamalla ei järkyttänyt vallitsevaa sosiaalista struktuuria. Pohjimmaltaan yhteisöjen välinen taistelu oli riitti, tarkoituksenaan vähentää jännitteitä vaihtoehtokulttuurin ja valtakulttuurin välillä. Sallimalla vaihtoehtoisuutta, vallitseva sosiaalihuollon systeemi pystyi uusintamaan itsensä, koska liiallinen hierarkia olisi aiheuttanut vastarintaa. Sosiaalista vaihtoa ei tapahtunut aidosti, koska caseworkia ei otettu sosiaalihuoltajien opetusohjelmaan. Kiistassa oli kysymys vallitsevan sosiaalisen järjestyksen säilyttämisestä sosiaalihuollossa. Yhteisöjen muutos on hidas ja prosessin omainen, mikä on osaltaan vaikuttanut ammatilliseen kehitykseen. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Yhteisöllisyys, sosiaaliset suhteet, asiantuntijuus, oppihistoria, sosiaalityö Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Based on practical theoretical openings, this study examines the development-oriented agency of social workers working in public sector and actively involved in the development activities provided by the organisation, and their perceptions of the changing expertise of social work regarding the transformational challenges and development needs generated by the changing working life. The change in expertise is examined in relation to examinees’ personal work and development goals, perceptions of organisational citizenship behaviour and opportunities of competence development offered by the organisation. By examining the employees who welcome development, the aim of the study is to provide practical information on ways in which all social workers can be inspired and supported to develop their own skills and work, even though social work is demanding, working environments and conditions are constantly changing and opportunities for vertical career development are limited. The study relied on qualitative methods and the data was collected using semi-structured interview and the method of empathy-based stories (MEBS). The sample consisted of individual interviews of social work¬ers (N=6) – working for the City of Helsinki, in Social Services and Health Care Division and who have participated in career model program provided by the division – empathy-based stories collected upon interviews and of final reports on development projects social workers in question implemented as a part of the career model program. The data was analyzed by using qualitative theory-driven content analysis as well as interpretations characteristic for semiotic analysis. The results suggested that social workers perceive developing not only as an inherent way to act but also part of one’s work and professional identity as a matter of course. Hence, transformative agency can be perceived as an active means of responding to change, that appeared to have consolidated to a professional practice as a result of successful development initiatives and transactive processes as well as self-recognition of activities, i.e. by experiencing development as meaningful. Ambition to develop and pursue high-quality and ethically sustainable, research-based and customer-oriented work has also encouraged social workers to overcome potential organisational barriers. Based on this study, social workers’ transformative agency should primarily be supported by communal and organisational means, because it is crucial that development work is recognized as significant also at a collective level. The possibilities for horizontal career development should be expanded and diversified, employees’ self-recognition of activities, development-related skills and positive mindsets strengthened, the core aspect of social work and associated values clarified, and time for development be set aside. In addition, structures enabling professional learning and reflection, the accessibility of research knowledge, as well as practices supporting the dissemination and consolidation of innovations should be safeguarded.

Osa Suomesta kansainvälistä suojelua hakevista turvapaikanhakijoista on yksin, ilman vanhempia tai muuta huoltajaa tulleita lapsia. Yksintulleiden lasten sosiaalityön asiakkuuksien määrä kasvoi nopeasti vuoden 2015 aikana. Pro gradu -tutkielman tarkoitus on selvittää, millaista asiantuntijuutta yksintulleiden turvapaikanhakija- ja pakolaislasten kanssa työskentely edellyttää, millaisia erityiskysymyksiä työskentelyyn liittyy ja miten maahanmuuttajatyön ja lastensuojelun yhteistyö toimii silloin, kun yksintulleen lapsen tilanne edellyttää lastensuojelullisia toimenpiteitä. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat sosiaalityön asiantuntijuus ja monikulttuurinen sosiaalityö. Tutkimusaineisto muodostuu kolmesta ryhmähaastattelusta, johon osallistui yksintulleita lapsia asiakastyössään kohtaavia maahanmuuttajatyön ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Kaksi ensimmäistä ryhmähaastattelua järjestettiin maahanmuuttajatyön ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille erillisinä, jonka jälkeen molempien ryhmien edustajat kutsuttiin yhteiseen ryhmähaastatteluun. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tulokset osoittavat, että yksintulleiden turvapaikanhakija- ja pakolaislasten kanssa tehtävän sosiaalityön asiantuntijuus rakentuu sosiaalityön geneerisen asiantuntijuuden ohella yksintulleiden lasten elämäntilanteiden edellyttämälle erikoistuneelle osaamiselle. Yksintulleiden lasten erityiset elämäntilanteet liittyvät pakotettuun erossa olemiseen vanhemmista, sekä pakolaisuuteen ja maahanmuuttajuuteen liittyviin kokemuksiin ja erityistarpeisiin, jotka sosiaalityössä tulee ottaa huomioon. Yksintulleiden lasten parissa tehtävän sosiaalityön asiantuntijuus sisältää sekä tutkimukseen perustuvaa tiedollista osaamista että asiakastyössä kertynyttä kokemustietoa, mutta työskentelyn lähtökohtana ovat asiakkaiden yksilölliset tilanteet ja asianosaisuuteen perustuva tieto. Tilanteet, joissa yksintulleesta turvapaikanhakija- tai pakolaislapsesta on lastensuojelullista huolta, edellyttävät lastensuojelun ja maahanmuuttajatyön sosiaalityön välistä viranomaisyhteistyötä. Maahanmuuttajatyön ja lastensuojelun yhteistyötä tulee kehittää, jotta työskentelyssä voidaan hyödyntää sosiaalityön eri osa-alueiden erikoistunutta osaamista.