Browsing by Subject "dialogi"

Tutkielma käsittelee idiolektien kääntämistä Tuntemattoman sotilaan englanninkielisessä käännöksessä. Tarkoitukseni on selvittää, miten kielen eri tasoja on hyödynnetty kohdekielisiä idiolekteja luodessa. Tiittulan ja Nuolijärven (2013) mukaan, kääntäjät hyödyntävät vain osaa kielen eri tasoista. Tutkin sitä, onko kielen kaikkia eri tasoja hyödynnetty ja eroaako niiden hyödyntäminen henkilöhahmoittain. Aineistoni on Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas vuodelta 1954 sekä Liesl Yamaguchin vuoden 2015 englanninkielinen käännös Unknown Soldiers. Tutkimuksessani tarkastelen keskeisiä hahmoja Rokka, Hietanen, Lammio ja Vanhala, sillä heidän luonteensa, murteensa ja hierakkiset asemansa eroavat huomattavasti toisistaan. Teoriani pohjaa Tiittulan ja Nuolijärven teokseen Puheen illuusio (2013), jota olen hyödyntänyt sekä lähde- että kohdetekstin analyysissa. Englannin kieltä käsittelevän teorian pohjana olen käyttänyt Norman Pagen teosta Speech in the English novel (1973), N. F. Blaken teosta Non-standard Language in English Literature (1981) sekä Jane Hodsonin teosta Dialect in film and literature (2011). Näiden pohjalta olen luokitellut idiolektien kääntämisen keinot kielen kolmen eri tason mukaan: äännepiirteet, rakennepiirteet ja sanastolliset piirteet. Tutkimukseni on laadullinen ja tutkin millaisia eri ratkaisuja käännöksessä on käytetty, mutten analysoi niiden kappalemääriä. Metodina käytän käännöksen lähilukua. Tutkimuksen tuloksena huomataan, että käännöksessä on hyödynnetty kaikkia kolmea kielen tasoa idiolektien luomisessa. Kokonaisuudessaan eniten on hyödynnetty äännepiirteitä, mutta muuten keinot vaihtelevat hahmoittain. Rokan idiolektissa on hyödynnetty eniten äänne- ja rakennepiirteitä, Hietasen idiolektissa taas äännepiirteitä ja sanastollisia piirteitä. Vanhalan idiolektissa taas on hyödynnetty kaikki kolmea tasoa tasaisesti ja Lammion idiolektissa ei ole hyödynnetty äännepiirteitä lainkaan. Tutkimukseni osoittaa myös, että Yamaguchi on luonut henkilöhahmoille tunnuspiirteitä, jotka erottavat idiolektit toisistaan. Rokan tunnuspiirre on ovat sanat fella ja lissen. Hietasen tunnuspiirteet taas ovat sana pre-tty sekä fraasi I’ll be damned. Idiolekteja on erotettu toisistaan myös luomalla eroa rekistereihin. Lammion ja Vanhalan idiolekteissa ei ole käytetty yhtä paljon eri keinoja kuin Rokan ja Hietasen, mutta myös ne eroavat toisistaan, sillä Vanhalan idiolektin keinot ovat puhekielisiä, kun taas Lammion idiolektissa on muodollisia rakenteita sekä sivistyssanoja.

Tutkielmassa tarkastellaan Jussi Valtosen romaanin "He eivät tiedä mitä tekevät" (2014) dialogeja ensisijaisesti autenttisen puheen illuusion ja henkilökuvauksen rakentumisen näkökulmista. Lähtökohtana on, että kaunokirjalliseen dialogiin tuoduilla valikoiduilla puhekielen piirteillä ja vuorovaikutuksen keinoilla pyritään luomaan teokseen puheenomaisuuden vaikutelmaa sekä rakentamaan henkilöhahmojen identiteettejä. Analyysin keskiössä ovat teoksen teinityttöhahmot Rebecca ja Daniella, ja aineisto on rajattu niihin fiktiivisiin keskusteluihin, joissa jompikumpi heistä on osallisina. Dialogintutkimus on viime vuosina pinnalle noussut tutkimusala, joka sijoittuu poikkitieteellisesti kieli- ja kirjallisuustieteen välimaastoon. Tässä tutkielmassa dialogia tarkastellaan niin kielen tasolla kuin kokonaismerkitystä rakentavana elementtinä. Näin ollen työssä sovelletaan kielen ulkoisen kontekstin merkitystä kielenkäyttöön korostavaa sosiolingvististä variaationanalyysia, minkä lisäksi analyysia täydennetään tosielämän vuorovaikutuksen tarkasteluun kehitetyn keskustelunanalyysin sekä kirjallisuudentutkimuksen havainnoilla. Tutkimus osoittaa, että He eivät tiedä mitä tekevät -teoksessa dialogi palvelee erilaisia kerronnan strategisia päämääriä. Aidon puheen illuusio syntyy dialogiin monen piirteen yhteisvaikutuksesta: romaanin dialogissa jäljitellään puhutun kielen äänne-, muoto- ja lausepiirteitä, käytetään puhekielistä sanastoa ja hyödynnetään typografisia ratkaisuja prosodis-paralingvisten piirteiden merkitsemisessä. Lisäksi tutkimuksessa pyritään muodostamaan kokonaiskuvaa analyysin kohteiksi valituista siskoksista tarkastelemalla heidän repliikkejään teinityttömäisyyden illuusion luomisen ja sosioekonomisen aseman näkökulmista. Kumpikaan tytöistä ei ole teoksessa fokalisoijana, joten dialogien merkitys korostuu heidän yksilöllisten persoonallisuuspiirteiden esiintuomisessa ja identiteetin rakentumisessa. Analyysista käy ilmi, että teinityttömäisyyden illuusio syntyy henkilöhahmojen puheeseen aiemmissa tutkimuksissa nuorisolle tyypillisiksi miellettyjen ja kielteistä huomiota saaneiden kielen piirteiden, kuten nousevan intonaation, kiroilun, affektisten ilmaisujen, anglismien ja diskurssipartikkeleiden, yhteisvaikutuksesta. Kun nuorten kielelle ominaisten piirteiden runsaus rakentaa 15-vuotiaan Rebeccan kohdalla elävää mielikuvaa kapinallisesta teinitytöstä, sitoo näiden piirteiden vähäisyys tai puuttuminen 11-vuotiaan Daniellan vielä lapsuuteen ja esiteiniyteen.

Tutkielmani on n.k. käännösgradu, jossa opiskelija tarkastelee sekä omaa käännöstään että käännösprosessiaan taitojensa ja valitsemansa teoreettisen viitekehityksen pohjalta. Tavoitteeni on selvittää, miten runsaan metaforista tekstiä voi kääntää menettämättä suuresti tekstin ominaislaatua. Lisäksi selvitän, mitä strategioita murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä voi hyödyntää. Tutkin myös, miten käännössuunta ‒ äidinkielestä ei-äidinkieleen ‒ vaikuttaa käännösprojektiini. Lopuksi pohdin, miten oma kääntäjänääneni muodostuu ja kehittyy projektin aikana. Tutkimusmateriaali koostuu lähdetekstistä, käännöksestä ja käännöspäiväkirjasta. Lähdeteos on Marja Kyllösen romaani Lyijyuuma (1997). Käännökseni käsittää neljä romaanin lukua (31 s.). Käännöspäiväkirja (27 s.) sisältää kirjaamani lähdetekstin otteet (220 kpl), käännösongelmat, -strategiat, -vaihtoehdot ja -ratkaisut. Tutkimukseni on ensisijaisesti kvalitatiivinen. Analyysini tukeutuu käyttämäni teoreettisen kirjallisuuden antamiin luokitteluihin ja näkökulmiin. Teoreettisen viitekehyksen käsittelyn ensimmäinen osa esittelee kaunokirjallisuuden kääntämisen erityispiirteitä sekä ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä Kyllösen tekstille: metaforisuus, murteellisuus ja dialogi. Osassa viitataan mm. Newmarkin (1988) ja Lindqvistin (2002) näkemyksiin metaforien kääntämisestä sekä Nuolijärven ja Tiittulan (2013) dialogitutkimukseen. Toinen osa käsittelee käännösprosessia: lähdetekstianalyysia, käännösstrategioita, lähde- ja kohdetekstin suhdetta sekä käännössuuntaa. Osassa viitataan mm. Nordin ([1991] 2005) tekstianalyysimalliin, Chestermanin (1997) ja Leppihalmeen (2007) näkemyksiin strategioista, Lindqvistin (2002) näkemyksiin ekvivalenssista sekä Pokornin (2005) käännössuuntatutkimukseen. Analyysissa jaan metaforat niiden muodon ja tekstifunktion perusteella. Metaforat ovat oleellinen osa Kyllösen kerrontatekniikkaa, ja niiden tärkein ominaisuus ovat poikkeukselliset aihepiirit. Metaforaketjut luovat symboleiksi kasvavia viittauksia, joiden kääntäminen vaatii tarkkuutta toisaalta yksittäisten metaforien, toisaalta laajemman tekstiyhteyden osalta. Metaforien kääntämisessä pääasiallinen strategiani on sananmukainen käännös kohdekielen rakenteiden ehdoilla. Synonyymit toimivat apuna vastineiden löytämisessä silloin, kun sellaiset puuttuvat kohdekielestä. Murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä strategiani on standardisoiva, eli murteellisuus on häivytetty kohdetekstistä ja dialogi perustuu yleisiin suomenruotsin puhekielen varieteetteihin. Lähdetekstin tärkeimmät tehokeinot ovat metaforien runsas ja innovatiivinen käyttö, epätavallinen sanasto sekä odotuksenvastaiset kollokaatiot. Globaalin strategiani mukaan nämä tulee pyrkiä säilyttämään, mutta erityisesti kohdekielisten vastineiden puuttuminen köyhdyttää kohdetekstiä. Käyttämäni lokaalit strategiat on jaettu syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Yleisin strategia on syntaktis-semanttinen yhdistelmästrategia. Strategian käyttö perustuu lähdetekstin runsaaseen ja monimutkaiseen ilmaisuun. Käännössuunta edesauttaa äidinkielisen lähdetekstin ominaisuuksien, merkitysvivahteiden ja sanaleikkien tulkintaa. Toisaalta kohdekielisten vastineiden arviointini ei tapahdu samanlaisen intuitiivisen kielitaidon pohjalta. Kääntäjänääneni on oman arvioni mukaan kehittynyt rohkeammaksi projektin aikana. Lähdetekstin ainutlaatuisuus edellyttää toisaalta uskollista käännösstrategiaa, toisaalta vapaata uudelleentulkintaa.

Tutkielmani käsittelee puheen esittämisen keinoja ja dialogin kääntämistä kaunokirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on katkelmia Angie Thomasin nuorten aikuisten romaanista The Hate U Give (2017) ja sen suomenkielisestä käännöksestä Viha jonka kylvät (2017), jonka on suomentanut Kaijamari Sivill. Analysoin aineistoa erittelemällä lähdetekstissä ja suomennoksessa käytettyjä puheen esittämisen keinoja: sanastollisia, lauseopillisia, äänne- ja muoto-opillisia sekä muutamia muita puheen esittämiseen sopivia keinoja. Tutkielmani painottuu suomennokseen, sillä olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka dialogi on käännetty ja miten puhetta esitetään suomen kielellä. Lähtökohtana tutkimukselleni on ajatus siitä, että kaunokirjallisella dialogilla pyritään luomaan puheen vaikutelma, joka syntyy tuomalla valikoituja puheen piirteitä kirjoitukseen. Kirjailijalle ja kääntäjälle tämä on haaste, sillä puhetta esitetään nimenomaan kirjoitetun kielen keinoin, ja puhutun ja kirjoitetun kielen eroista johtuen puheen piirteitä ei aina voi sellaisenaan siirtää kirjoitukseen. Kääntäjälle lisähaastetta tuo muun muassa se, että puheen esittämisen keinot ja konventiot voivat olla erilaisia eri kielissä ja kulttuureissa. Puheen esittämiseen ja kirjoitetun puheen kääntämiseen liittyvä teoriatausta pohjautuu vahvasti Tiittulan ja Nuolijärven tutkimuksiin (esim. 2013), joissa on laajasti käsitelty puhutun kielen esittämistä etenkin suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa. Lähdetekstissä ja suomennoksessa käytetyt puheen esittämisen keinot ovat monin paikoin samoja: esimerkiksi monet sanastolliset ja syntaktiset piirteet toistuvat sekä lähdetekstissä että suomennoksessa. Suomennoksessa käytetyille puheen piirteille löytyy usein heräte lähdetekstistä, mutta suomennokseen on lisäksi luotu puheen vaikutelmaa hyödyntämällä nimenomaan suomen kielelle ominaisia piirteitä, joille varsinaista herätettä ei ole. Esimerkiksi monia äänne- ja muoto-opillisia puheen piirteitä on tuotu dialogiin luomaan suomenkielisen puhutun kielen vaikutelmaa suomennoksessa.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur det är möjligt att skapa en illusion av talspråk i finskspråkiga undertexter. Studiens korpus är utvalda delar av undertexterna och motsvarande delar av dialogen i en franskspråkig film, De rouille et d’os, av Jacques Audiard. Metoden är en kvalitativ fallstudie och som teoretisk bakgrund använder jag studier om skillnader mellan talspråk och skriftspråk både i finskan och i franskan samt om hur talspråk i skrift framförts inom litteratur, översättningslitteratur och audiovisuell översättning. Jag har dessutom kontaktat filmens översättare för att få bakgrundsinformation om arbetsprocessen. I teoridelen argumenterar jag också utgående från normer och konventioner inom undertextning om varför talspråkliga drag används eller inte används i undertexter. I och med social medier, sms och andra nya kommunikationsmedel håller sådana språkliga drag som tidigare enbart varit reserverade för tal på att etablera sig också i skrift. I skönlitteraturen används dessa karakteristiska element för att skapa en illusion av talspråk i dialoger. Den allmänna uppfattningen är dock att översatta texter har en tendens att bli mer standardspråkiga än källtexter. Detta gäller också audiovisuell översättning, där det inte endast sker en översättning av språk utan även ett kodbyte från auditivt tal till textform. Eftersom undertextning präglas av begränsningar vad gäller utrymme och lästid, ligger fokus i studier om oralitet i undertexter ofta på vilka talspråkliga drag man är tvungen att avstå från i måltexten jämfört med källtexten, dvs. dialogen. Tal innehåller en hel del prosodiska drag, såsom intonation och avbrott, som det är så gott som omöjligt att återspegla i skrift. Det är dock inte ändamålsenligt att återge precis alla talspråkliga drag i texter – det viktigaste är att tittaren får en känsla av att läsa ”tal” och detta kan förverkligas även med hjälp av enkla och effektiva språkmedel. Talspråket visar sig på olika nivåer i olika språk: på den syntaktiska, lexikaliska, morfologiska och fonologiska nivån. Ett visst talspråkligt drag kan eventuellt inte översättas direkt till målspråket, men för att upprätthålla samma stilnivå kan det talspråkliga draget återges genom kompensation på någon annan språklig nivå i översättningen. Studien visar att det i det finska språket som väntat är möjligt att reproducera talet eller skapa en illusion av talspråket på alla språkliga nivåer, framför allt med hjälp av ett talspråkligt register men även bland annat genom att utnyttja möjligheterna i finskan att markera uttal i skrift. I detta fall har uppdragsgivarens önskemål haft en stor inflytelse på översättarens arbete. Undertexterna håller lexikalt samma stilnivå som den källspråkiga dialogen, och till exempel svärord har inte eliminerats från texterna. Dessutom används bland annat talspråkliga pronomen (se, ne, mä, sä osv.) genomgående. En mångsidig användning av talspråkliga drag på alla språkliga nivåer bidrar också till att talspråket inte känns tillgjort. Talspråkliga ord är ofta kortare än skriftspråkliga ord, och därför är det inte motiverat att avlägsna alla talspråkligheter med hänvisning till utrymme och lästid. Talspråkliga drag bidrar också mycket till hur tittarna uppfattar filmkaraktärernas sätt att tala i filmen och ger därigenom också ledtrådar och information om karaktärernas personlighet och känslor.

Tutkielmassa tarkastellaan Pirkko Saision Betoniyö-romaanin (1981) dialogia ja sitä, millaisin keinoin siinä luodaan illuusiota aidosta puheesta ja miten se rakentaa henkilökuvausta. Tutkielmassa osoitetaan myös, miten suuri rooli dialogilla on teoksen kuvaaman maailman estetiikan rakentajana. Aineistona toimiva romaani on toivoton kuvaus helsinkiläislähiön nuorista miehistä, ja sen keskiössä ovat veljekset Simo ja Ilkka. Dialogintutkimus sijoittuu kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen välimaastoon, ja siinä yhdistetään kummankin taustateorioita ja tutkimusmetodeja. Tässä tutkielmassa näistä sovelletaan erityisesti keskustelunanalyysia sekä sosiolingvistiikkaa. Tutkimusote on kvalitatiivinen, ja tutkielman aineistona toimivasta Betoniyö-romaanista ja erityisesti sen dialogista nostettujen esimerkkien kautta eritellään niiden merkitystä henkilökuvauksen luomisessa. Tutkielman analyysi on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisenä tarkastellaan puhekielen keinoja, joilla rakennetaan kuvausta nuorista, alempaa sosiaaliluokkaa edustavista helsinkiläismiehistä, sekä sitä, millaisia vuorovaikutuksellisia funktioita slangisanastolla ja kirosanoilla on henkilöiden välisissä keskusteluissa. Toisessa osassa tarkastellaan vuorovaikutusta erityisesti direktiivien ja puhuttelun kautta. Muita henkilöhahmojen välisiä keskusteluja leimaavia piirteitä ovat ohipuhunta ja faattisuus. Näiden keinojen avulla keskustelun osanottajat ilmaisevat muun muassa asenteitaan muita ihmisiä kohtaan. Analyysin lopuksi tutkielmassa keskitytään teoksen päähenkilöön, Simoon, ja niihin keinoihin, joilla rakennetaan kuvausta elämässään haparoivasta, minuuttaan etsivästä nuoresta miehestä. Näistä keinoista ilmeisimmiksi nousevat runsas korjausaloitteiden ja dialogipartikkeleiden esiintyminen Simon repliikeissä sekä pojan tapa imitoida isoveljeään. Stadin slangi ja Helsingin puhekielen piirteet ovat teoksen dialogissa ilmeisimpiä puheenomaisuuden rakentamisen keinoja. Jaetun kielimuodon avulla henkilöhahmot kiinnittyvät osaksi tiettyä sosio-ekonomista luokkaa, mutta sillä tehdään myös vuorovaikutuksellisesti merkittävää toimintaa. Toisaalta eri vuorovaikutuksen keinoilla luodaan kuvausta henkilöhahmojen asenteista ja motiiveistä sekä heidän välisistä suhteista ja ryhmien sisäisistä hierarkioista. Tutkimus osoittaa, että dialogilla on merkittävä funktio henkilökuvauksen rakentajana, mutta myös tukemassa teoksen tematiikkaa ja sen esittämän maailman estetiikkaa.

Tutkielmani aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vertaistukiryhmät. Aineisto tutkielmaan koostuu Sateenkaariyhdistys Malkus ry:n ja Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmien ohjaajien ja ryhmäläisten haastatteluista sekä osin Malkuksen jäsenilleen tekemästä kyselystä. Suomessa vertaistukea on tutkittu sosiaali- ja terveysalalla paljon, mutta kyseisen vähemmistön vertaistukea ei ole juurikaan tutkittu. Hengellinen väkivalta muodostaa pääosin syyn, miksi aineistossani esiintyvät ihmiset hakeutuvat vertaistukiryhmiin. Tiukkarajaiset uskonnolliset yhteisöt pyrkivät määrittämään rajoja ihmisen henkilökohtaiseenkin elämänalueeseen. Tässä tutkielmassa etsitään vertaistukiryhmän merkitystä ihmisen etsiessä ulospääsyä liian ahdistavasta uskosta tai uskonyhteisöstä. Menneiden kokemusten ja niiden herättämien tunteiden käsittely tekee vertaistukiryhmästä erityislaatuisen. Tämä muodostaa parhaimmillaan ryhmään voimakasta solidaarisuutta ihmisten välille. Koska usein seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen salaa suuntautumisensa uskonnollisen yhteisön sisällä, saattaa pelkästään omasta suuntautumisesta kertominen olla vertaistukiryhmässä voimaannuttava ja vapauttava kokemus. Tämä erityispiirre korostuu tutkimissani ryhmissä, sillä joillekin Seksuaalisen tasavertaisuus (SETA) ja Uskontojen uhrien tuen muut ryhmät tuntuvat vaikeilta paikoilta osallistua. Ensin mainitussa uskonto saattaa olla vaikea aihe; jälkimmäisessä taas seksuaalinen suuntautuminen. Vertaistukiryhmässä jaetaan erilaisia narratiiveja ihmisten kesken. Dialogisuus ja suvaitsevaisuus erilaisia uskontoja ja vakaumuksia kohtaan muodostavat toimivan vertaistukiryhmä. Tarinoista on mahdollista ottaa osia omaan tarinaan ja peilata niitä omiin kokemuksiin. Yksinäisyyden ja erillisyyden kokemus vertaistukiryhmässä aineistoni mukaan helpottuvat ryhmätyöskentelyn yhteydessä. Samalla vertaistukiryhmässä saa etäisyyttä vaikeisiin kokemuksiin ja niitä voi hahmottaa uudesta näkökulmasta. Toisten selviytymien rohkaisee itseäkin selviytymään. Vertaistukiryhmä ei ole ammatillista auttamista. Siinä niin ohjaajat kuin ryhmäläiset ovat yhtä aikaa autettavia ja auttajia. Ryhmien ohjaaminen on aineistoni mukaan ohjaajille antoisaa ja kokevat saavansa siitä enemmän kuin itse siihen antavat. Sosiaalisen koheesion tunne vertaistukiryhmässä saattaa olla vahva ja lisätä osanottajien sosiaalista pääomaa. Molemmat yhdistykset ovat myös uskonnollisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Teemoista saatua tietoa yhdistykset voivat siirtää laajempiin yhteyksiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, jonka yhtenä tarkoituksena on lisätä sosiaalisen pääoman ja koheesion vaikutusta horisontaaliselta tasolta vertikaaliselle. Kaupungistuminen on osaltaan ollut tärkeä tekijä tässä prosessissa, mitä sivuan työssäni.

Kielensisäisten- eli ohjelmatekstitysten erityispiirteisiin kuuluu audiovisuaalisen teoksen multimodaalisuus eli se, että teos koostuu useiden moodien rakentamista merkityksistä. Tekstitykset ovat osa merkityskokonaisuutta, eikä niiden ole tarkoitus herättää ylimääräistä huomiota. Kirjoituksessa tietyt puheen elementit helposti korostuvat, minkä vuoksi jotkut niistä on syytä muotoilla eri tavalla kirjoitettuun muotoon. Yksi näistä on puhekielisyyden tekstittäminen. Puhekielisyyden tekstittäminen on tarkoituksenmukaista nimenomaan ohjelmatekstityksissä, koska puhekielisyys on tärkeä osa merkitysten muodostumista, ja ohjelmatekstitysten ensisijainen kohderyhmä on kuulovammaiset henkilöt, joilla ei ole riittävää pääsyä audiovisuaalisen teoksen, kuten televisio-ohjelman, äänimaailmaan. Ohjelmatekstitys kuuluu saavutettavuuspalveluihin, joista on säädetty laissa. Puhekielen poisjättäminen tekstityksistä muuttaisi henkilöhahmojen ulosantia ja sivuuttaisi merkittävän osan teoksen merkitysmaailmasta. Puhekielimäisyyttä ei voida kuitenkaan suoraan litteroida sellaisenaan, sillä kirjoitus on painokkaampaa kuin puhe kuultuna. Siksi puhekielen luomiseen tekstissä riittää tietyt puhekielimäiset piirteet äänne-, muoto-, sanasto- ja lausetasolla. Näiden piirteiden käytön toteutumista tutkin aineistoni Yle Areenassa julkaistun sarjan AIKUISET avulla. Olen litteroinut kahden jakson puhuttuja lausumia ja niitä vastaavat tekstitykset rivijakoineen. Tutkielman metodi on laadullinen aineistopohjainen kielentutkimus. Tutkimusaineiston perusteella sarjan tekstitykset on luotu yleisesti ja laajalevikkeisesti käytettyjen puhekielisten piirteiden mukaisesti. Ohjelmatekstitysten puhekielisyyden piirteet aineistossa on tuotettu siten, että ne antavat ensisijaiselle kohdeyleisölle tarvittavan illuusion siitä, miten dialogia käydään. Aineiston tekstitykset ovat kaiken kaikkiaan helposti luettavia ja tarkoituksenmukaisia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Poikkeuksissa ratkaisun takana voi olla tekstittäjän virhe, repliikin ajan tai tilan puutteellisuus taikka muu vastaava tekstittämisen haasteisiin liittyvä seikka. Eniten puhekielimäisyyttä on jätetty pois lausetasolta, mikä jälleen liittyy ajan ja tilan haasteisiin tekstityksessä.

Tässä maisteritutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia tulkin läsnäolosta asiakastilanteissa. Aihe on tärkeä, sillä sosiaalityöhön ja asioimistulkkaukseen kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän. Aihe on ajankohtainen, sillä tulkkien käyttö on nykyään jokapäiväistä sosiaalityön arjessa maahan muuttaneiden asiakkaiden kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten tulkin läsnäolo asiakastilanteessa vaikuttaa työntekijän ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen ja miten valta näyttäytyy tulkatuissa asiakaskohtaamisissa. Tutkielmassa käytetään kirjoittajan kehittämää käsitettä tulkattu kohtaaminen. Maisteritutkielma on tehty osana MigraFam –tutkimushanketta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat tulkatun kohtaamisen vaikuttavan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen dialogiseen vuorovaikutukseen? 2) Miten vallan epäsymmetria näyttäytyy sosiaalityöntekijöille tulkatuissa kohtaamisissa? Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla ryhmähaastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kymmentä lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijää. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä litteroitua haastatteluaineistoa teemoitellen. Tämän jälkeen aineistosta löydetyt yleistettävät näkemykset asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielman teoreettisina lähtökohtina toimivat Erving Goffmanin luoma teoria vuorovaikutuksesta instituutiona sekä kasvotyö, ja keskeisiä käsitteitä ovat maahan muuttanut, asioimistulkkaus ja valtaepäsymmetria. Valtaepäsymmetrioita on läsnä kaikissa institutionaalisissa kohtaamisissa, ja ne voivat korostua maahan muuttaneiden kohdatessa viranomaisia. Valta voi olla alentavaa tai rajoittavaa sekä toisaalta tuottavaa ja suojelevaa. Nämä valtasuhteet ja valtaepäsymmetriat ilmenevät arjen käytännöissä ja kielenkäytössä, jotka muokkaavat käsityksiä maahanmuutosta ja etnisyydestä. Haastatellut sosiaalityöntekijät kokevat, että itse tulkin läsnäolo ei yleensä vaikuta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin. Tulkkauksesta johtuen vuorovaikutus voi olla jopa jäsentyneempää kuin ei-tulkatussa kohtaamisessa. Yhteisen kielen puuttuminen sekä kommunikaatiokulttuurien erot tosin voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä sekä jäykempää dialogia asiakkaan ja työntekijän välillä. Tulkin kuuluu olla tapaamisissa neutraali, mutta kulttuurierojen tunnistaminen usein tukee yhteisen ymmärryksen muodostumista. Tulkatussa kohtaamisessa dialogista tuleekin trialogi, jossa kolme osallistujaa luo ja konstruoi jakamaansa tietoa vuorovaikutuksessa. Sosiaalityöntekijän ja tulkin yhtenä tehtävänä on ylläpitää asiakkaan – ja toistensa – kasvoja vuorovaikutustilanteessa. Sosiaalityöntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan. Sosiaalityöntekijät näkevät, että heillä on valtaa ajaa asiakkaansa asiaa sekä viranomaisaseman mukanaan tuoma valta puuttua perheen sisäisiin asioihin. Heillä on valtaa auttaa maahan muuttanutta perhettä saamaan tarvitsemansa tukipalvelut. Sosiaalityöntekijä voi myös siirtää asiakkaalle valtaa antamalla esimerkiksi aikaa pohtia vaihtoehtoja ja päätöksiä ennen kuin asiassa edetään. Maahan muuttaneelle asiakkaalle sosiaalityöntekijä voi varata kalenteristaan enemmän aikaa kuin kantasuomalaiselle asiakkaalle. Tulkilla on haastattelemieni sosiaalityöntekijöiden mukaan tulkatuissa kohtaamisissa kielellistä valtaa, sillä hän on ainoa, joka ymmärtää sekä sosiaalityöntekijän että asiakkaan kieltä. Asioimistulkin ammattisäännöstössä todetaan, että tulkki on neutraali toimija, joka ei ota kenenkään puolta, ei lisää mitään eikä poista mitään tulkkeesta. Haastatellut sosiaalityöntekijät kertovat kuitenkin sellaisistakin kokemuksista, joissa tulkki oli ottanut itselleen vallan lyhentää tulketta tai esimerkiksi puolustaa asiakkaan toimintaa. Tulkilla on valta päättää, miten hän soveltaa tulkin ammattisäännöstön ohjeita käytännössä. Tulosten perusteella voidaan esittää, että onnistunut tulkattu kohtaaminen sosiaalityöntekijän ja maahan muuttaneen asiakkaan välillä vaatii seuraavia toimenpiteitä: riittävästi aikaa, lyhyitä puheenvuoroja, selkokieltä, yhteisen kielen, tulkki kertoo olevansa puolueeton, työntekijä avaa lastensuojelun ammattitermejä ja prosesseja sekä mahdollisuuksien mukaan lastensuojeluun erikoistuneen tulkin. Haastattelemani sosiaalityöntekijät toivoivat, että käytettävissä olisi lastensuojeluun erikoistuneita tulkkeja ja että asioimistulkeille ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille olisi tarjolla yhteinen koulutus.

This research aims to describe, how employees have experienced the development discussions in the workplace. Development discussions have gained quite an established status in Finnish organisations, but the benefits and experiences have been controversial. The used approach was focused on the quality of the interaction: dialogue, ordinary conversation, monologue and debate. In addition, the development discussion was considered as a process of three parts: preparation, discussion and follow-up. The intension of this research was to investigate what kind of interaction there is in the discussions, do the three different parts exist and how they influence on satisfaction with the discussions. Also, the impacts of the background were investigated. The research was performed as a quantitative study. The empirical data was collected from Facebook, and the material consisted of 76 answered questionnaires. The response rate reached 11,9 %. There were 30 Likert scale questions, which were analysed by statistic methods, such as average numbers and correlations. The answers cannot be generalised because of the discretionary sample. The research demonstrates, that 30 % of the discussions were estimated as very useful and 20 % not useful. Higher educated workers are more satisfied with the discussion than those of lower education. There were dialogical features in one of the third of the discussions. There were features of ordinary conversations in 7 %, debates in 5 % and monologues in 5 % of the discussions. The rest did not get as distinct features in this research, so they can be categorised as something between these different interactions. In addition, the results show, that preparing for the discussion works better than the follow-up. 35 % of the answerers are content with the preparation, but only one of ten examinees thinks the follow-up is adequate. Preparation, follow-up and dialogical features correlated positively with the satisfaction. Therefore, by rehearsing skills of dialogue, and focusing more on preparation and follow-up, the development discussions could possibly be improved. It can be tentatively concluded, that by focusing on these factors, it is possible to develop the image and the benefits of development discussions.