Browsing by Subject "eduskunta"

Tämä tutkielma keskittyy analysoimaan diskurssia kilpailukykysopimuksesta eduskunnassa käytyjen keskustelujen pohjalta laclaulaisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkielmassa keskitytään etenkin siihen, millaisia merkityksiä kilpailukykysopimukseen liitetään. Kilpailukykysopimus, jonka tarkoituksena oli nostaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, oli osa vuosien 2015-2019 hallituskauden kärkihankkeita, mutta sen sopijaosapuolina toimivat työmarkkinoiden keskusjärjestöt. Hallitus perusteli tarvetta sopimukselle Suomen talouden pitkäaikaisella taantumalla, ja sen yksi keskeisimmistä päätöksistä oli pidentää työntekijöiden vuosittaista työaikaa 24 tunnilla. Yhteiskunnan kilpailukykyä käsittelevää, ja kilpailukykysopimusta sivuavaa, aiempaa tutkimusta on tehty muun muassa hallinnon muutoksen, policyn toimintaperiaatteiden toimeenpanon ja hyvinvointivaltion retoriikan kautta. Kilpailukykysopimukseen liitettyjä merkityksiä on aiemmin tutkittu työmarkkinadiskurssin ja sukupuolten tasa-arvon legitimiteetin näkökulmasta. Tämä tutkielma tuo aiempaan tutkimukseen uutta näkökulmaa tarkastelemalla aihetta laclaulaisen diskurssianalyysin kautta. Tutkielman kaksiosainen tutkimuskysymys on, millaisia merkityksiä kilpailukykysopimukseen liitetään eduskunnan suullisissa ja kirjallisissa sekä välikysymyksissä ja miten hallituksen ja opposition kilpailukykysopimukseen liittämät merkitykset eroavat. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen muotoilema kolmannen sukupolven poststrukturalistinen diskurssiteoria, jonka sisältämät käsitteet toimivat analyyttisena työkaluna tutkimusaineiston läpikäynnissä ja auttavat tunnistamaan teorialle keskeistä hegemonian prosessia. Teoria näkee, että kaikilla objekteilla ja teoilla on sosiaalisia ja poliittisia ulottuvuuksia ja ne muotoutuvat suhteessa muihin merkityksiin. Teoreettista viitekehystä täydentää parlamentaarisen retoriikan erityispiirteiden tunnistaminen Timo Turjan kehittämän eduskuntaretoriikan tasot tunnistavan teorian kautta. Analyysi on toteutettu diskurssiteoriaan pohjaavan teoreettisena analyysinakin kuvaillun laclaulaisen diskurssianalyysin avulla. Tutkielman aineisto koostuu tutkimuskysymysten mukaisesti kilpailukykysopimusta koskevista suullisista ja kirjallisista kysymyksistä sekä välikysymyksistä. Analyysi osoittaa, että kilpailukykysopimus ei ole saavuttanut hegemonista asemaa, mutta laajempi ajatus yhteiskuntasopimuksesta sen sijaan on. Kilpailukykysopimusdiskurssin kiinnekohtina näyttäytyvät sopimusyhteiskunta ja työllisyys, ja siihen liitetään tyhjät merkitsijät: arvovalinnat ja moraali. Kelluvana merkitsijänä näyttäytyy tulevaisuus, myyttinä puolestaan esiintyy harmaa menneisyys ja myytti kaikista. Diskurssin rajana näyttäytyy työttömät ja palkansaajat sekä kotimaan ostovoima ja ulkomaan vienti. Kilpailukykysopimukseen liitetään merkitykset synkästä menneisyydestä ja toisaalta valoisasta tulevaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, arvovalinnoista ja hyvinvointivaltiosta. Hallituksen ja opposition kilpailukykysopimukselle antamat merkitykset eroavat osittain. Hallituksen ja opposition diskurssiin liittämät vastakkaiset merkitykset ovat tyhjentäneet merkitsijät arvovalinnat ja moraali, jotka näyttäytyvät tyhjinä merkitsijöinä. Merkitsijöistä tulevaisuus ja hyvinvointiyhteiskunta puolestaan muodostuu kelluvia merkitsijöitä molempien puolien pyrkiessä omistamaan merkitsijät. Hallituksen ja opposition artikulaatiossa korostuu vahva kahtiajako, joka näyttäytyy aineistossa poliittisen identifikaation prosessin kautta. Aineiston analysointi eduskuntaretoriikan kautta osoittaa, että monet puheenvuoroista ovat sekoitus eri parlamentaarisia puhetraditioita, joista vahvimmin aineistossa nousee esiin teatraalinen puhetraditio. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että myös kilpailukykysopimus näyttäytyy aineistossa tyhjänä ja kelluvana merkitsijänä siihen liitettyjen vastakkaisten merkitysten vuoksi.

Tässä tutkielmassa keskitytään Suojelupoliisin ja Puolustusvoimien tiedustelullisia toimivaltuuksia sekä niiden toimintaan kohdistettua laillisuusvalvontaa lisänneitä tiedustelulakeja koskeviin näkemyksiin lakien eduskuntakäsittelyn aikana. Tiedustelulakien lainsäädäntöprosessi aloitettiin vuonna 2015 Sipilän hallituksen toimesta Suomen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneiden muutoksen seurauksena. Prosessia pohjustivat jo aiemmat turvallisuuspoliittiset hankkeet, jotka olivat valtioneuvoston vuonna 2013 antama periaatepäätös Suomen ensimmäisestä kyberturvallisuusstrategiasta, Suojelupoliisin hallinnollista asemaa ja kehittämistarpeita arvioimaan asetetun työryhmän työskentely sekä puolustusministeriön asettaman tiedonhankintalakityöryhmän alkuvuodesta 2015 julkaisema mietintö, jossa ehdotettiin aloittamaan tiedustelua koskevan säädösperustan luominen. Tutkielman toteutuksessa omaksuttiin kaksi tärkeää rajausta. Ensinnäkin, eduskuntatyöskentelyn osalta tarkastelun kohteeksi otettiin valiokuntien valmisteluvaihe. Toisekseen, laeista esitettyjen näkemysten tarkastelu rajattiin yhteen toimijaan, Suojelupoliisiin, jolle uusista toimivaltuuksista säätäminen oli ensiarvoisen tärkeä kysymys. Tutkimuskysymykseksi muodostui näiden rajausten myötä sen selvittäminen, millaisilla näkemyksillä ja perusteluilla Suojelupoliisi pyrki edistämään tiedustelulakien hyväksymistä eduskunnan valiokuntavalmistelun aikana. Tutkimusaineisto koostui Suojelupoliisin eduskunnan eri valiokunnille toimittamista asiantuntijalausunnoista sekä viraston vastineista valiokuntien ja muiden asiantuntijoiden siviilitiedustelua koskevasta hallituksen esityksistä antamiin lausuntoihin. Aineistoa lähestyttiin teorialähtöisen sisällönanalyysin mukaisesti niin, että lausunnoista nousseita huomioita pyrittiin luokittelemaan laajemman teoreettisen viitekehyksen avulla. Viitekehyksen muodostamiseen vaikutti tässä tutkielmassa omaksuttu näkökulma, ettei Suojelupoliisi puolustanut tiedustelulakeja vain puhtaasti omia intressejään ajavana toimijana, vaan osana Suomen valtion turvallisuuspoliittisiin toimintamalleihin keskittyvää laajempaa joukkoa ja yhteistä tavoitetta. Niinpä viitekehyksen pohjana toimi ajatus turvallisuusvaltion vahvistamisesta Suomen valtiollisessa kontekstissa, jossa otettiin huomioon turvallisuuspoliittisten keinojen kehittämisen välttämättömyyteen, suomalaisessa yhteiskunnassa toteutettavaan kokonaisturvallisuuden periaatteeseen sekä Suomen strategiseen kulttuuriin ja oikeusvaltiolliseen luonteeseen liittyvät tekijät ja näkökulmat. Toteutetun analyysin myötä Suojelupoliisin valiokunnille toimittamassa kirjallisessa materiaalissa ilmentyivät kaikki edellä mainitut viitekehyksen osa-alueet. Suojelupoliisin omien lausuntojen yhteydessä korostuivat ennen kaikkea näkökulmat, jotka kuvastivat kansallisen turvallisuuden suojaamista edistävien toimivaltuuksien välttämättömyyttä, niiden kansainvälisestä kontekstista katsottuna normaalina pidettäviä ominaisuuksia sekä Suomen perus- ja ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä velvoitteita kunnioittavaa oikeusvaltiollista luonnetta. Suojelupoliisin muista asiantuntijalausunnoista antamissa vastineissa kuvastuivat kuitenkin kaikkein selvemmin juuri jälkimmäiset, oikeusvaltiollista luonnetta ja oikeusvaltiollisia periaatteita ilmentävät näkökulmat. Koska Suojelupoliisin vastauksissa kuvastuvat analyyttisen viitekehyksen piirteet määräytyivät valiokunta- ja asiantuntijalausunnoissa esille nostettujen huomioiden mukaan, oikeusvaltiollisiin periaatteisiin kytkeytyvien näkemysten yleisyys sekä Suojelupoliisin omissa lausunnoissa että sen antamissa vastineissa ilmensivät sitä, miten keskeisen tärkeiksi perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvät laillisuuskysymykset koettiin laajasti eri toimijoiden keskuudessa lakien eduskuntakäsittelyn aikana. Kokonaisturvallisuuden periaatteita kuvastavat huomiot esiintyivät varsin selvästi Suojelupoliisin omissa lausunnoissa, ja pienemmissä määrin myös vastineissa. Strategiseen kulttuuriin liittyvät näkökulmat esiintyivät selvästi muita harvemmin tutkitussa aineistossa. Niiden vähäinenkin ilmentyminen puhuu kuitenkin sen puolesta, että tässä tutkielmassa omaksuttu, Suojelupoliisien omia institutionaalisia intressejä pidemmälle menevä näkökulma oli sekä perusteltu että hyödyllinen lähestymistapa. Tutkielman toisena tavoitteena oli Suojelupoliisin tiedustelulakiprosessin aikaisen roolin selvittäminen ja esille tuominen. Tämä tavoite täytetään lakiprosessin taustoihin ja vaiheisiin keskittyvässä 4. pääluvussa, jossa kuvataan, kuinka Suojelupoliisi oli edustajiensa välityksellä tavalla tai toisella aktiivisesti läsnä prosessin jokaisessa vaiheessa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Seksialan liitto Sallin roolia asiantuntijana seksin oston kriminalisoinnin prosessissa vuosina 2002–2006. Tutkielmassa selvitän, miten ja millaisissa asiantuntijarooleissa Salli pääsi vaikuttamaan. Kysyn, miten Salli argumentoi haastaessaan esitystä seksin oston kriminalisoinnista asiantuntijana, millaista seksityöntekijän representaatiota Salli pyrki luomaan sekä missä määrin Salli onnistui esiintymään asiantuntijana ja miten Sallin asiantuntijuutta haastettiin. Näiden kysymysten avulla selvitän Sallin tilaa toimia mediassa ja strategioita, joita asiantuntijana esiintyminen vaati. Lähestyn lehdistökirjoituksia kriittisen lähiluvun ja Chaïm Perelmanin argumentaatioteorian avulla. Tutkimuksen teoreettisena taustana hyödynnän representaatioiden tutkimusta sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Seksin oston kriminalisointia perusteltiin hallituksen edustajien puheenvuoroissa ihmiskaupan ja parituksen estämisenä ja torjumisena, mutta myös yhteiskunnallisena moraalisena viestinä. Salli haastoi esitystä seksin oston kriminalisoinnista vetoamalla sen aiheuttamaan haittaan seksiä myyville ihmisille ja kiistämällä Ruotsista saadut kokemukset kriminalisoinnin vaikutuksista. Sallin mukaan kriminalisointi vaikeuttaisi seksiä myyvien ihmisten elinkeinoa, lisäisi prostituoitujen kokemaa väkivallan uhkaa asiakkaiden suunnalta ja ajaisi heidät parittajien armoille. Salli pyrki vahvistamaan kuvaa itsenäisistä suomalaisista seksityöläisistä, joita ihmiskauppa ja paritus eivät koskettaneet ja joiden elinkeinoa ja työturvallisuutta seksin myynnin kriminalisointi vaikeuttaisi. Salli ajoi argumentaatiossaan niin yksityisten yrittäjien kuin heikommassa asemassa olevien ulkomaalaisten prostituoitujen asemaa, mutta toisti ja vahvisti samalla eroja suomalaisten ja ulkomaalaisten prostituoitujen välillä. Suomalaisia prostituoituja kuvattiin Sallin argumentaatiossa rehellisinä yrittäjinä tai seksiä satunnaisesti myyvinä opiskelijoina, joilla oli monenlaisia motivaatioita seksityön harjoittamiseen. Ulkomaalaisille prostituoiduille osoitettiin solidaarisuutta argumentoimalla näiden vaikeuksien johtuvan myös suomalaisesta lainsäädännöstä. Anna Kontula käsitteli ulkomaalaisten prostituoitujen asemaa globaalin eriarvoisuuden ja köyhyyden kontekstissa. Sekä suomalaista että ulkomaista prostituutiota käsiteltiin Sallin argumentaatiossa työnä muiden joukossa. Vuosi 2005 merkitsi muutosta Sallin asiantuntijuudessa, kun Sallin varapuheenjohtajan Anna Kontulan tutkimus suomalaisesta prostituutiosta julkaistiin. Kontulan tutkimus tarjosi ajankohtaista tietoa prostituutiosta Suomessa, kun seksin oston kriminalisoinnin prosessi oli vielä kesken. Kontula argumentoi lehdistössä tutkijan ja Sirkiä seksialan ammattilaisen roolissa. Salli onnistui ottamaan lehdistössä tilan prostituutioasiantuntijana seksin oston kriminalisoinnin prosessin aikana. Salli argumentoi itsenäisten suomalaisten seksityöläisten puolesta eikä Sallin asiantuntijuutta merkittävästi haastettu lehdistössä ennen kevättä 2006. Salli pääsi vaikuttamaan asiantuntijana myös eduskunnan lakivaliokunnassa ja onnistui osaltaan horjuttamaan kriminalisoinnin prosessia eduskunnassa. Keväällä 2006 useat kansanedustajat viittasivat Sallin asiantuntijuuteen epäillessään seksin oston kriminalisoinnin seurauksia, toiset taas pyrkivät kiistämään Sallin asiantuntijuuden. Salliin kohdistunut arvostelu ja kritiikki kertoi yhdistyksen saavuttaneen asiantuntija-aseman lainsäädäntöprosessissa, jonka lopputulos muuttui eduskunnassa vielä keväällä 2006 merkittävästi.