Browsing by Subject "ikääntyminen"

Maisterintutkielmassa kysytään, millaisia merkityksiä päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea saa ja millä tavoin nämä miehet narratiivisesti jäsentävät jokapäiväistä elämäänsä. Tutkimus on toteutettu etnografisin menetelmin, ja se perustuu havainnointiaineistoon sekä yhdeksän päivätoimintaryhmässä käyvän miehen haastatteluun. Haastattelu oli muodoltaan puolistrukturoitu teemahaastattelu. Työn teoreettinen viitekehys paikantuu gerontologiseen sosiaalityöhön, kriittiseen gerontologiaan sekä sukupuolentutkimuksen ja miestutkimuksen kentille. Tutkimuksessa ikää ja sukupuolta lähestytään kategorioina, joita ohjaavat kulttuurisesti jaetut normit ja käsitykset ja jotka niveltyvät muihin kulttuurisiin kategorioihin. Vanhuutta koskevat asenteelliset käsitykset muokkaavat myös sitä, miten ikääntyessä arkea narratiivisesti jäsennetään. Aineisto on analysoitu temaattisen sisällönanalyysin avulla. Sen lisäksi aineiston tulkinnassa hyödynnetään narratiivista analyysia. Narratiivisuus on tutkielmassa yksi aineiston luennan lähtökohta eli haastattelujen ja havainnointiaineiston tulkitaan olevan tietyssä ajassa ja paikassa tuotettuja kertomuksia. Aineiston analyysi jakaantuu kuuteen temaattiseen kokonaisuuteen. Päivätoimintaa tarkastellaan suhteessa arjen kuvauksiin sekä analysoidaan sen tarjoamaa sosiaalista verkostoa, yksinäisyyden ja pettymysten käsittelyä, eritellään ryhmän toimintaa ja sen synnyttämiä tunteita sekä pohditaan mieheyden ja seksuaalisuuden merkityksellistämistä. Päivätoiminnasta muodostuu aineiston analyysissa myönteinen käsitys. Päivätoimintaryhmät tarjoavat miehille sosiaalisia suhteita, mikä voi olla erityisen tärkeää silloin, jos miehen läheisverkosto on eri syistä puutteellinen. Sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ryhmän tarjoama ohjelma ja toiminta olivat miehille tärkeitä. Toiminnan kokeminen myönteisenä kiinnittyi siihen, että päivätoimintaryhmässä painottui ohjaajien ymmärrys ryhmän jäsenistä historian omaavina ihmisinä yksilöllisine taustoineen sekä nykyisine mieltymyksineen ja lähtökohtineen. Vanhuksille suunnattuna palveluna päivätoiminta näyttäytyi kohtaavana ja vuorovaikutuksellisena, eikä se ensisijaisesti luokitellut ryhmäläisiä vanhoiksi kiinnittyen vanhuutta koskeviin kielteisiin ja vähätteleviin stereotypioihin, vaan ymmärrys kaikkien ihmisten yhteisistä ja jaetuista kokemuksista välittyi ryhmän toiminnassa sekä henkilökunnan ja ryhmäläisten vuorovaikutuksessa. Ryhmäläisten kokonaisvaltainen huomioiminen sisälsi myös sen, että päivätoiminnassa voitiin viitata sukupuoleen ja seksuaalisuuteen ja huomioida nämä asiat toiminnassa. Tämä on tärkeää, koska haastatteluissa tuli esiin, miten seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti ovat miehille arkipäiväisiä ja merkityksellisiä asioita. Päivätoiminnan mielekkyys ja tärkeys osana vanhuspalveluita palautuu sen tuottamaan vanhuuskäsitykseen ja ymmärrykseen ikääntyneiden elämästä ja identiteetistä. Tutkituissa päivätoimintaryhmissä ryhmäläisiä ja vanhuutta elämänvaiheena lähestyttiin monipuolisesti ja stereotypioista irtaantuen. Toiminta huomioi vanhuuden fysiologiset, sosiaaliset ja psyykkiset muutokset, mutta samalla tarjosi tilan, jossa ikääntynyttä ihmistä lähestytään yksilökohtaisesti, itsenäisenä subjektina ja jossa myös toimintaan osallistuva voi muovata itseään koskevaa kerrontaa. Sosiaali- ja terveyspalveluja uudistettaessa ikääntyneille suunnatuissa palveluissa tulisi huomioida ihmisten erilaiset lähtökohdat, tarpeet ja rajoitteet. Tutkielman valossa näyttää siltä, että päivätoiminta vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluna on syytä säilyttää ja toiminnallisten ryhmien asemaa gerontologisessa sosiaalityössä vahvistaa. Päivätoiminta on onnistunutta vanhustyötä: asiakkaita lähestytään kokonaisina ihmisinä ja heille tarjotaan monipuolista ja yksilöllistä tukea, toiminta tarjoaa vertaisryhmän ja sosiaalisen tilan sekä mahdollisille omaishoitajille tauon.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Ikääntymiseen liittyvien biologisten ilmiöiden, kuten rappeutumisen ja sairauksien tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää, koska näistä ilmiöistä on haittaa niin yksilölle kuin koko yhteiskunnalle. Erityisen kiinnostavaa on, jos sairaudet ja rappeutuminen pystytäisiin parantamaan tai niiden haitallisia vaikutuksia voitaisiin vähentää. Ikääntymiseen voidaan yhdistää monia vakavia sairauksia kuten hermostorappeumasairaudet, syöpä ja diabetes. Hermostorappeumasairauksille on tunnusomaista proteiiniaggregaattien muodostuminen. SBC003-yhdiste on luonnon yrtistä eristetty molekyyli, joka on potentiaalinen lääke hermostorappeumasairauksiin. Aikaisemmin tehdyt tutkimukset hermostorappeuma sairausmalleilla osoittavat yhdisteellä olevan voimakas konsentraatiosta riippuvainen hermosoluja suojaava vaikutus. Malliorganismit ovat tärkeitä, koska niillä pystytään testaamaan potentiaalisten molekyylien vaikutusta vahingoittamatta kuitenkaan ihmistä. Hiivasta on tullut mielenkiintoinen malliorganismi ikääntymisen ja ikääntymiseen liittyvien sairauksien tutkimuksessa. Monet biologiset prosessit ja aineenvaihduntareitit ovat konservoituneet hiivasta aina ihmiseen asti. Lisäksi geneettiset muutokset on helppo jäljittää. Ikääntymisen tutkimisessa leivinhiiva (Saccharomyces cerevisiae) on osoittautunut erinomaiseksi malliorganismiksi. Hiivan kronologinen ikääntyminen on osoittautunut myös hyväksi menetelmäksi tutkittaessa solujen post-mitoottista ikääntymistä. Hiivasoluissa pystytään havaitsemaan nopeasti, edullisesti ja helposti proteiiniaggregaattien aiheuttamat haitalliset vaikutukset. Käytettäessä hiivaa malliorganismina tutkimuksessa pystytään luomaan suora linkki geenien ja kemiallisten yhdisteiden välille. Hiivalla tehdyt solujen sairausmekanismien tutkimukset ovat vertailukelpoisia ihmisten sairauksien kanssa. Nämä seikat tekevät hiivasta kiinnostavan malliorganismin myös hermostorappeumasairauksien lääkeainetutkimuksessa. Työn tavoitteena oli selvittää, voidaanko hiivasairausmalleja käyttää SBC003-yhdisteen vaikutuksien arvioimiseen hermostorappeumasairauksissa, ja onko tutkittavalla yhdisteellä pelastava vaikutus haitallisia aggregaatteja muodostavia proteiineja vastaan hiivasairausmalleissa. Lisäksi tarkoitus oli tutkia, onko SBC003-yhdisteellä vaikutusta ikääntymisestä aiheutuvaan elinvoimaisuuden heikkenemiseen hiivasoluissa. Tutkimuksissa käytettiin seuraavia menetelmiä ja koejärjestelyjä 1. spottitestejä ja 2. elinkiertotestejä ravistelukasvatuksina, joiden elinvoimaisuutta mitattiin näytteillä, joita puolestaan analysoitiin edelleen Bioscreen-kasvatuksia apuna käyttäen. Spottitestien ja elinkiertotestien tuloksien mukaan SBC003-yhdisteellä saattaa olla pelastava vaikutus haitallisia FUS-aggregaatteja vastaan hiivan ihmisen sairausmallin soluissa. Tutkimustulosten mukaan SBC003-yhdisteellä on solun elinvoimaisuutta parantava vaikutus soluihin, jotka rappeutuvat ikääntymisen seurauksena. Saatujen tulosten varmentamiseksi pitäisi elinkierotestit ja spottitestit toistaa ja lisäksi tehdä sekä geneettisiä että epigeneettisiä tutkimuksia.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suuterveyden yhteyttä kuolleisuuteen erityisesti ikääntyminen huomioiden. Väestön ikääntyessä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen liittyviin näkökohtiin. Tutkimuksessa käsitellään aihetta merkittävien kuolinsyiden sydän- ja verisuonisairauksien, diabeteksen ja pneumonian kautta. Tutkimus perustuu laajaan kirjallisuuskatsaukseen ja sepelvaltimotautia sairastaneita potilaita ja heidän verrokkejaan tutkivaan KOHAM-aineistoon sekä tätä aineistoa koskevaan saatavilla olleeseen viimeisimpään tässä tutkimuksessa analysoituun kuolinsyytilastoon, joka tuo lisätietoa aiheesta. Tutkimuksessa havaittiin kuolleisuuden lisääntyvän iän ja miessukupuolen myötä. Sepelvaltimotauti näyttäisi lisäävän kuolleisuutta, sillä kuolleiden prosentuaalinen osuus sepelvaltimotautia sairastaneessa tutkimusryhmässä oli suurempi (39 %) kuin verrokkiryhmässä (20 %) seurantajakson loputtua. Tutkimusryhmään liittyy myös hampaiden pieni lukumäärä tai hampaattomuus, kohonneet CRP-tasot, mahdollinen akuutti hammashoidon tarve, korkea verenpaine ja kokonaisuudessaan heikko suuterveyden taso sekä yleisestä tasosta poikkeavan korkea diabeteksen sairastavuus. Ienterveyden osalta tutkimusryhmän miesten ientaskut olivat merkittävästi syvemmät kuin naisten ja heidän joukossaan esiintyi myös enemmän hammasinfektioita.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhuksen toimijuuden rakentumista ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon tarvetta kartoittavissa sosiaalihuollon asiakirjoissa. Tutkimuksessa selvitetään, miten vanhuksista puhutaan aineistossa, millaisiksi toimijoiksi heidät asemoidaan sekä miten aineistossa havaitut tavat puhua ja kuvata vanhusten toimijuutta linkittyvät laajempaan keskusteluun vanhusten toimijuudesta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi ja kriittinen diskursiivinen psykologia. Toimijuuden tarkastelun kannalta valittu viitekehys merkitsee käsitteen ymmärtämistä laajana, vuorovaikutuksessa rakentuvana. Toimijuutta ei siis ymmärretä yksinomaan aktiivisena ja eksplisiittisenä omaan elämään vaikuttamisena, vaan se voi olla hiljaisempaa, paikoin jopa passiivistakin ajattelua ja olemista. Toimija voi myös toimia paitsi itsensä, myös jonkun toisen puolesta. Sosiaalisen konstruktionismin ja kriittisen diskursiivisen psykologian ohella toimijuuden tarkastelussa on hyödynnetty positiointiteoriaa. Tutkimusaineisto koostuu kolmestakymmenestä vuosina 2013–2016 Helsingissä laaditusta ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arvioinnin lomakkeesta. Lomakkeita ovat laatineet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, ennen kaikkea sosiaalityöntekijät. Tutkimuksen menetelmällinen osuus koostuu aineistolähtöisesti ja tulkinnallisesta analyysista. Aineistolähtöisessä analyysissa aineistosta hahmotettiin kriittisen diskursiivisen psykologian mukaisesti vanhusten toimijuuteen liittyviä tulkintarepertuaareja, ideologisia dilemmoja ja subjektipositioita. Tulkinnallisessa analyysissa mikrotason aineistolähtöisen analyysin tuloksia laajennettiin tutkimusaineiston ulkopuolelle eli makrotasolle sekä suhteutettiin aiempaan tutkimukseen vanhusten toimijuudesta. Tutkimusaineistossa vanhuksen toimijuudesta rakentuu moniulotteinen ja paikoin ristiriitainen kuva. Ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arvioinnissa vanhuksen ääni ja vaikutusmahdollisuudet ovat läsnä, mutta niille annettu painoarvo vaihtelee. Olennaiseksi nousevat muiden toimijoiden määrittelyt vanhuksen mahdollisuuksista olla toimija. Samanaikaisesti vanhusten elämää ja arkea kuvattaessa heidän toimijuutensa näyttäytyy monipuolisena, kattaen muun muassa arjen pärjäämisen tai pärjäämättömyyden, läheissuhteiden merkityksen sekä toimijuudessa tapahtuneet muutokset. Toinen toimijuuden kannalta keskeinen havainto on toimijuuden ilmeneminen yhtäältä yksilön omaan elämäänsä kohdistuvana toimijuutena, toisaalta toimijuutena jonkun toisen puolesta eli päämiestoimijuutena. Tutkimuksessa tarkasteltuja asiakirjoja kirjoittaneet sosiaalityöntekijät toimivat vanhusten asiaa ajaen, mutta heillä voi olla myös muita päämiehiä. Ikääntyneiden sosiaalipalveluja koskevassa lainsäädännössä ja muissa poliittisissa teksteissä painotetaan vanhuksen oman äänen kuulumisen tärkeyttä ja toimijuutta vaikutusmahdollisuuksina omaan elämään liittyvissä asioissa. Tällöin vanhuksen toimijuudesta muodostuu usein varsin yksiulotteinen kuva, joka omalta osaltaan korostaa eroa entisen aktiivisen ja nykyisen passiivisen toimijuuden välillä. Laajentamalla toimijuuden käsitteen hahmotusta kuva vanhuksista toimijoina muodostuu aktiivinen–passiivinen-jakoa monipuolisemmaksi ja moniulotteisemmaksi. Samalla on mahdollista hahmottaa, ketkä kaikki sosiaalihuollossa toimivat ja kenen asiaa he ajavat.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee vanhuusiän uskonnollisuutta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millainen merkitys kristinuskolla on vanhuusiässä ja miten nämä merkitykset ovat muodostuneet. Aihetta on aikaisemmin lähestytty teoreettisesti ikääntymiskehityksen ja yhteisten kohorttikokemusten näkökulmista. Tämä tutkimus käsittelee ja kommentoi haastatteluaineiston avulla näitä kahta teoriaa ja sitä, miten ne jäsentävät ikäihmisten itse kokemaansa uskonnollisuutta. Tässä tutkimuksessa käytetään apuvälineenä substanssin ja funktion käsitteitä selvittämään, vaikuttavatko ikääntymiskehitys ja kohorttikokemukset eri tavoin uskonnollisuuden eri puoliin ja merkitystasoihin. Substanssilla viitataan uskonsisältöihin ja niiden merkitykseen itseisarvona, funktiolla uskonnollisuuden rooliin esimerkiksi hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja elämänhallinnan kannalta. Tutkimuksen aineisto muodostui yhdeksästä teemahaastattelusta, joihin osallistui yhteensä kaksitoista 78–89 -vuotiasta ikäihmistä. Haastattelut tehtiin talvella 2012–2013 Helsingissä ja Parkanossa. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja aineiston analyysimetodi on sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen mukaan iän karttuminen on muokannut keskeisimmin uskonnollisuuden merkitystä funktionaalisella tasolla. Ikäihmiset saavat uskonnollisuudesta välineitä kohdata ikääntymisen haasteita, jäsentää mennyttä elämää, käsitellä luopumisia ja ylläpitää sosiaalista toimijuutta sekä elämän merkityksellisyyden kokemusta. Kohorttikokemukset puolestaan vaikuttavat substanssin tasolla eli siinä, mitä uskonsisällöt merkitsevät ikäihmisille itseisarvona. Haastateltavat kuvaavat kodin ja koulun uskontokasvatuksen, herätysaaltojen sekä yhteisen mentaalihistorian ja ihanteiden vaikutuksia heidän uskonnollisuuteensa. Näiden prosessien myötä omaksuttu uskonnollisuus näyttää pysyvän samana, vaikka ikää karttuu. Ikä- ja kohorttinäkökulmat eivät kuitenkaan kuvaa tyhjentävästi vanhuusiän uskonnollisuuden taustoja. Henkilökohtaiset elämäntapahtumat eivät ole aina sidoksissa ikään tai historialliseen aikaan. Esimerkiksi sairaus, onnettomuus tai muutokset sosiaalisissa suhteissa vaikuttavat yksilöllisesti uskonnollisuuteen sekä substanssin että funktion tasoilla.

Tutkielmassani lähestyin uskontoa osana hoivaa ja hyvinvointipalveluja ikääntyneiden palveluasumisen kontekstissa, sen asiakkaiden omasta näkökulmasta. Tutkimustehtävänäni oli tarkastella ikääntyneiden palveluasumisen uskonnollista palvelutarjontaa ja sen asiakkaiden kokemuksia uskonnosta siellä. Tutkimusotteeni on laadullinen ja aineistolähtöinen. Aineiston muodostivat kymmenen (10) asiakashaastattelua, jotka tein kunnallisessa palveluasumisessa sekä uskonnollisen organisaation tuottamassa yksityisessä palveluasumisessa pääkaupunkiseudulla marraskuussa 2013 – maaliskuussa 2014. Aineistoa täydensivät kaksi (2) palveluasumisen järjestäjän näkökulman esille tuovaa haastattelua, sekä havainnointini palveluasumisen ympäristössä. Aineiston analysoin laadullisen sisällönanalyysin välinein. Palveluasumisen uskontoon liittyvä ilmapiiri ei ollut leimallisesti erottava tekijä yksiköiden välillä. Tämä ilmapiiri perustui demokraattisen yhteiskunnan arvoihin kuten asiakkaiden autonomiaan ja yksilöllisyyteen sekä suvaitsevaisuuteen. Uskonnollinen monimuotoisuus näyttäytyi tiedostettuna ja hyväksyttynä eri elämäntyylien sekä uskonnollisten mieltymysten ja asenteiden lukuisuutena, jotka ankkuroituvat osaksi refleksiivistä identiteettiä. Ympäristössä saattoi periaatteista huolimatta syntyä kuitenkin myös haasteita sekä uskonnollisuuden ilmaisemiselle että yksityisenä aiheena näyttäytyvän uskonnon puheeksi ottamiselle. Uskonnollinen palvelutarjonta muodostui palveluasumisen henkilökunnan, uskonnollisten yhteisöjen ja asiakkaiden itsensä toteuttamasta toiminnasta. Myös viestimien rooli palvelutarjonnassa oli tärkeä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko näyttäytyi uskonnollisista yhteisöistä laajimpana uskonnollisen toiminnan järjestäjänä järjestäessään yksityisten asiakastapaamisten ohella säännöllistä ryhmätoimintaa asiakkaille palveluasumisessa ja sen ulkopuolella. Tietoa toiminnasta oli saatavilla hyvin ja toiminta pääosin arvostettua. Uskonnolliseen toimintaan osallistumisen motiiveissa vaihtelivat sosiaaliset, henkiset ja hengelliset tarpeet, usein yhteen kietoutuneina. Muiden uskonnollisten yhteisöjen kohdalla korostuivat henkilökohtaiset ja yksityisinä näyttäytyvät suhteet yhteisöön. Uskontoon liittyvien kysymysten puheeksi ottaminen koettiin haasteellisena. Toimintaan osallistumisen lisäksi myös keskusteluun kaivattiin tukea. Keskustelu uskonnollisuudesta paikantui läheisiksi koettuihin ihmissuhteisiin, jotka eivät noudattaneet formaaliin ja informaaliin hoivaan liittyviä rajoja. Uskonnollisuuteen liittyvän tuen saamisessa pohdintaa herättivät siihen tarvittavat resurssit. Luottamus ja mahdollisuudet uskonnollisen tuen saamiseen kohdistuivat ammatilliseen ja vertaistukeen Ikääntymiseen liitetyt haasteet, kuten toimintakyvyn ja oma-aloitteisuuden heikkeneminen, sosiaalisen verkoston oheneminen ja jaksamiseen liittyvät vaikeudet haastoivat uskonnollisen palvelutarjonnan monipuolista hyödyntämistä uskonnollisen elämän hoitamisessa. Tärkeäksi tekijäksi uskonnon hyvinvointiin liittyvien ulottuvuuksien hyödyntämiselle palveluasumisen kaltaisissa hyvinvointipalveluissa näyttäytyy uskontoon liittyvien käsitysten refleksiivinen ja kriittinen tarkastelu sekä ikääntyneiden toimijuuden ja sen rakentumisen huomioiminen.