Browsing by Subject "ikääntyneet"

Tavoitteet. Masennus koskee ikääntynyttä väestöä siinä missä työikäisiäkin. Ikääntyneiden masennuksen on todettu olevan kuitenkin ilmenemiseltään erilaista kuin työikäisten masennus, eikä ikääntyneiden masennuksen tunnistaminen ei ole välttämättä yhtä suoraviivaista kuin työikäisillä. Tutkimustieto ikääntyneiden masennuksesta on vähäistä työikäisiin verrattuna, joten ikääntyneiden masennuksen rakenteiden selvittäminen on ensisijaisen tärkeää. Verkostoteoria tarjoaa uuden tavan jäsentää mielenterveyden ongelmien rakenteita. Mielenterveyden häiriöiden ei nähdäkään johtuvan latentista sairaudenaiheuttajasta, vaan oireiden nähdään olevan kausaalisessa yhteydessä toisiinsa. Verkostoteoria tarjoaa siis vaihtoehtoisen tavan tunnistaa eri häiriöissä ja populaatioissa ilmeneviä keskeisiä oireita, mikä voi auttaa kohdennettujen hoitojen suunnittelussa. Tähän mennessä masennuksen muodostamia oireverkostoja on tutkittu vain pienillä kliinisillä otoksilla työikäisistä. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko ikääntyneiden masennuksessa havaittavissa rakenteellisia eroja sen perusteella, lievittyykö vai säilyykö masennus kolmen vuoden seurannassa. Menetelmät. Tutkimuksen otos oli osa laajasta eurooppalaisesta Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe (SHARE) –tutkimuksesta. Otoksena oli 14 084 yli 50-vuotiasta eurooppalaista henkilöä, joilla ylittyi SHARE:ssa käytetyn masennuskyselyn EURO-D:n kriittinen raja-arvo ensimmäisellä vastauskerralla. Otos jaettiin kahteen ryhmään sen perustella, oliko heidän masennus säilynyt (n = 7770) vai lievittynyt (n = 6314) kolmen vuoden seurannan aikana. Tämän ryhmäjaon perusteella tehtiin vertaileva verkostoanalyysi ensimmäisestä mittauksesta muodostetuilla masennuksen oireverkostoilla. Tulokset ja johtopäätökset. Ihmisillä, joiden masennus oli säilynyt kolmen vuoden seurannan yli, havaittiin olevan sekä vahvempi että rakenteeltaan erilainen masennuksen oireverkosto jo ensimmäisessä mittauksessa verrattuna niihin, joilla masennus lievittyi kolmen vuoden seurannan aikana. Tämä havainto oli linjassa mielenterveyden verkostoteorian kanssa ja vastasi aiempaa tutkimustietoa. Aiemman tutkimustiedon vastaisesti havaittiin, että masennuksen vakavuuden kontrollointi poisti erot ryhmien välisten oireverkostojen vahvuudessa. Tämä havainto antaa viitteitä siitä, että toisin kuin työikäisellä, kliinisesti masentuneella populaatiolla, ikääntyneiden väestössä ei ole havaittavissa masennuksen vakavuudesta riippumattomia oireverkostojen rakenteita, jotka ennustaisivat masennuksen säilymistä kolmen vuoden seurannassa.

Sateenkaariseniorit ry perustettiin kesäkuussa 2023. Yhdistys on merkittävä toimija, joka edistää sateen-kaari-ihmisten yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia ikääntyneiden palveluissa. Yhdistys perustettiin sen jäl-keen, kun Seta ry:n seniorityö loppui sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n rahoituksen päätyttyä. Yhdistyksen perustivat aiemmin Setan seniorityöhön osallistuneet ikääntyneet sateenkaari-ihmiset. Tämä maisterintutkielma tarkastelee yhdistyksen perustamista teoreettisena viitekehyksenään vähemmistöstressi ja yksilöllinen sekä yhteisöllinen resilienssi. Tutkielman tarkoitus on tehdä sateenkaari-senioreiden yhteisöllinen resilienssi näkyväksi ja osoittaa tämän yhteisöllisen resilienssin ikääntyneille sateenkaari-ihmisille tuottaman hyvinvoinnin merkitys. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten koettu vähemmistöstressi ja yksilöllinen resilienssi näkyy Sateenkaariseniorit ry:n perustajajäsenten elämäntarinoissa? 2) Miten yhteisöllinen resilienssi näkyi Sa-teenkaariseniorit ry:n perustamisessa? 3) Kuinka Sateenkaariseniorit ry tuottaa yhteisöllistä resilienssiä ja millä muilla tavoilla yhdistys lisää hyvinvointia ja osallisuutta? Tutkielman tutkimusstrategia on laadullinen tapaustutkimus. Tapaukseksi määrittyy Sateenkaariseniorit ry:n perustaminen. Tutkimusaineisto kerättiin neljän yhdistyksen perustajajäsenen yksittäin toteutetuista teemahaastatteluista. Tutkimuskysymykset ja teemahaastattelun runko muodostettiin tutkielmaan valittu-jen teorioiden pohjalta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Analyysi eteni abduktii-visesti, vuoroin aineiston, vuoroin teorian ohjaamana. Aineistolöydökset sidottiin lopuksi kysymyksiä ja haastatteluja ohjanneisiin teorioihin. Haastateltujen eletty elämä on osa suurempaa suomalaista sateenkaarihistoriaa. Heidän kokemuksensa ovat yksilöllisyydestään huolimatta myös jaettua tietyn sukupolven sateenkaari-ihmisten ajankuvaa, joiden avulla hahmottuu kuva sateenkaari-ihmisten asemasta Suomessa 1960-luvulta näihin päiviin. Yhdistyksen yhteiskunnallinen vaikuttamistyö ja sateenkaarevan ikääntymisen esillä pitäminen jakavat yhteisöllisen resilienssin resursseja jäseniä laajemmallekin. Ihmisoikeustyönä sosiaalityön tulisi edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Sateenkaarevasti ikääntyvien erityisyyden tunnistamisen ja ilmiön tuntemisen tulisi näkyä etenkin gerontologissa ja terveyssosiaalityössä sensitiivisenä työotteena ja asia-osaamisena. Tutkielma esittää sateenkaarevasti ikääntyneiden vähemmistöhistorian tuntemisen olevan tärkeää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tärkeää olisi nähdä niitä voimavaroja, joita heillä yksilöllisen ja yhteisöllisen re-silienssin vuoksi on. Tutkielma osaltaan tuo tätä ilmiötä näkyväksi sosiaalityön tutkimuksessa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen pappien näkemyksiä osallisuudesta ja ikäihmisten osallisuutta pappien toiminnassa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Teemasta ei ole olemassa aiempaa tutkimusta, joten tutkielma tuo esille uutta tietoa aihepiiristä. Tutkimuksen toteutin laadullisena tutkimusprosessina, jossa aineistonkeruun tein haastattelemalla neljän suuren tai keskisuuren etelä- ja keski-suomalaisen evankelis-luterilaisen kaupunkiseurakunnan kirkkoherraa ja seurakunnassa toimivaa pappia (n=8). Aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti. Osallisuus on käsitteenä moniulotteinen ja sitä on aiemmin määritelty erilaisissa konteksteissa eri tavoin. Papit kuvaavat tutkielmassa monipuolisesti käsityksiään osallisuudesta. Kokonaisuutena osallisuus määrittyy pappien kuvauksissa oman elämän osallisuutena, suhteena muihin ihmisiin ja kuulumisena yhteisöön, aktiivisena tekemisenä ja toimintana sekä vaikuttamisena omiin ja yhteisiin asioihin. Pappien mukaan osallisuuden taso voi vaihdella passiivisesta mukanaolijan roolista aktiiviseen toimijarooliin. Vahvin osallisuuden taso on vaikuttamista ja päätöksentekoa. Keskeisin tutkimuskysymys on: Miten ikäihmisten osallisuus ilmenee pappien toiminnassa? Osallisuuden ilmenemistä pappien toiminnassa kuvaan tutkimustulosten kautta syntyneen osallisuuden rattaan avulla, missä eri osallisuuden kokemukseen liittyvät tekijät linkittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Ikäihmisten osallisuuteen positiivisina näyttäytyvät ilmenemismuodot jakautuvat rattaan neljään osaan, jotka papin työssä linkittyvät ikäihmisten oman elämän osallisuuden vahvistamiseen, tarpeellisuuden kokemusten mahdollistamiseen, yhteisöosallisuuden tukemiseen ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseen. Osallisuuden rattaan toimintaa ovat puolestaan estämässä ikäihmisiin itseensä liittyvät tekijät, pappiin työntekijänä liittyvät tekijät sekä tiloihin, toiminta-käytäntöihin ja työyhteisöön liittyvät seikat, joihin papilla voi olla mahdollisuus vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti. Tutkimustulosten johtopäätöksenä tuon esiin ikäihmisen osallisuuden kokemuksen kannalta merkityksellisimpinä tekijöinä papin kohtaamistilanteet ikäihmisten kanssa sekä papin omiin asenteisiin, työtapoihin ja seurakunnan toiminta-kulttuuriin liittyvät tekijät, joilla voidaan ratkaisevasti vaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemuksen rakentumiseen tai sen heikkenemiseen. Yhdessä toimien ja ikäihmisen oma ääni keskiössä pappi voi parhaiten myötävaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemukseen.

Johdanto Ikääntyneiden ravitsemukseen liittyy monia haasteita, ja erityisesti ympärivuorokautisessa hoidossa olevilla ikääntyneillä virheravitsemus on yleistä. Tutkimuksissa on havaittu, että ympärivuorokautisessa hoidossa olevilla ikääntyneillä varsinkin energian, proteiinin ja mikroravintoaineiden saanti on usein vähäistä. Heikentyneen ravitsemustilan ja riittämättömän ravinnonsaannin on havaittu olevan yhteydessä gerasteniaan ja voivan lisätä sen riskiä ikääntyneillä. Tavoitteet Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella ravinnonsaannin yhteyttä gerastenian asteeseen pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa olevilla helsinkiläisillä ikääntyneillä. Tutkimuksessa selvitettiin erityisesti energian, proteiinin ja joidenkin mikroravintoaineiden saantia ruokavaliosta, ja sitä eroaako näiden saanti eri gerastenian asteilla olevien ikääntyneiden välillä. Aineisto ja menetelmät Tutkittavina oli 486 pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa olevaa ikääntynyttä 17 helsinkiläisestä ympärivuorokautisen hoidon yksiköstä. Tutkittavien energian, proteiinin ja mikroravintoaineiden saanti ruokavaliosta selvitettiin hoitajien täyttämien 1–2 vuorokauden ruokapäiväkirjojen avulla. Gerastenian aste määriteltiin gerasteniaindeksin avulla. Gerasteniaindeksin muodostamiseksi tarvittavat tiedot sekä tutkittavien taustatiedot kerätiin strukturoidulla kyselylomakkeella. Energian, proteiinin ja mikroravintoaineiden saannin ja gerastenian asteen välistä yhteyttä tarkasteltiin tilastollisin menetelmin. Tulokset Tutkittavista 73 %:lla oli gerasteniaindeksin mukaan gerastenia ja 27 %:lla oli joko gerastenian esiaste tai ei ollut gerasteniaa. Ikääntyneillä, joilla oli gerastenia keskimääräinen energiansaanti oli pienempi kuin ikääntyneillä, joilla oli gerastenian esiaste tai ei ollut gerasteniaa (p=0,002). Myös keskimääräinen proteiinin saanti oli pienempi ikääntyneillä, joilla oli gerastenia kuin niillä, joilla oli gerastenian esiaste tai ei ollut gerasteniaa (p<0,001). Lisäksi gerasteniset ikääntyneet saivat ruokavaliosta vähemmän A-vitamiinia (p=0,047), D-vitamiinia (p=0,032) ja folaattia (p=0,015) kuin ikääntyneet, joilla oli gerastenian esiaste tai ei ollut gerasteniaa. Kun energian ja proteiinin saantia tarkasteltiin erikseen naisilla ja miehillä, havaittiin, että naisilla, joilla oli gerastenia energian (p<0,001) ja proteiinin (p<0,001) saanti oli merkitsevästi vähäisempää kuin naisilla, joilla oli gerastenian esiaste tai ei ollut gerasteniaa. Miehillä energian ja proteiinin saannissa ei ollut eroa eri gerastenian asteilla olevien ikääntyneiden välillä. Johtopäätökset Energian, proteiinin ja joidenkin mikroravintoaineiden saanti oli yhteydessä gerastenian asteeseen ympärivuorokautisessa hoidossa olevilla ikääntyneillä. Erityisesti naisilla energian ja proteiinin saanti oli vähäisempää niillä, joilla oli gerastenia kuin niillä, joilla oli gerastenian esiaste tai ei ollut gerasteniaa. Lisäksi myös A- ja D-vitamiinin sekä folaatin saanti ruokavaliosta oli gerastenisilla ikääntyneillä vähäisempää kuin muilla. Pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa tulisi kiinnittää huomioita gerastenisten asukkaiden, erityisesti gerastenisten naisten, riittävään energian, proteiinin ja mikroravintoaineiden saantiin.

Yhä suurempi osa väestöstä elää yhdeksännelle vuosikymmenelle asti. Yli 80-vuotiaiden absoluuttinen ja suhteellinen lukumäärä Suomen väestöstä tulee kasvamaan erityisen nopeasti, ja yhä suurempi osa terveyden eriarvoisuudesta nousee tästä väestönosasta. Vanhusten sosioekonomisten kuolleisuuserojen on havaittu olevan samansuuntaisia kuin työikäisillä mutta suhteelliset erot ovat olleet usein pienempiä. Yleensä vanhimmat ikäryhmät ovat jääneet tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella sosioekonomisia kuolleisuuseroja 80 vuotta täyttäneillä suomalaisilla. Kuolleisuuserojen kehitystä tarkasteltiin jaksolla 1988–2007 ja monimuuttujamalleissa selvitettiin eri tekijöiden keskinäisiä vaikutussuhteita. Lisäksi selvitettiin, muokkaavatko perhetekijät sosioekonomisia kuolleisuuseroja. Tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen muodostamaa yksilötasoista rekisteriaineistoa. Aineisto sisälsi tietoa sosioekonomisista tekijöistä ja kuolemantapauksista. Aineistossa havaittiin 328 749 kuolemantapausta 80 vuotta täyttäneessä väestössä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä kokonaiskuolleisuutta että kuolemansyittäistä kuolleisuutta. Kuolleisuuslukujen ja elinajanodotteiden trendejä tarkasteltiin periodilla 1988–2007. Elinajantauluista saatuja elinajanodotteita tarkasteltiin sosioekonomisten tekijöiden mukaan ja muutoksien syyt dekomponoitiin kuolemansyittäin. Monimuuttujamalleissa käytettiin menetelmänä Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Kuolleisuus oli korkeinta alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä. Sosioekonomiset kuolleisuuserot pysyivät koulutuksen ja sosiaaliryhmän osalta vakaina tutkimusjaksolla, mutta tulojen mukaiset erot supistuivat. 80 vuotiaan elinajanodote kasvoi miehillä 6,4 vuodesta 7,5 vuoteen ja naisilla 7,7 vuodesta 9 vuoteen. Erot olivat sosiaaliryhmän ja koulutuksen mukaan alimman ja ylimmän ryhmän välillä noin yhden vuoden ja tulojen mukaan hieman enemmän. Yksilön veronalaiset tulot ja kumuloitunutta asuntovarallisuutta kuvaavat determinantit olivat koulutusta ja sosiaaliryhmää voimakkaampia kuolleisuuden ennustajia. Kulutuspotentiaalia mittaava asuntokunnan käyttötulojen yhteys kuolleisuus oli heikko, ja pienin kuolleisuus havaittiin alimmassa käyttötulojen kolmanneksessa. Sosioekonomiset kuolleisuuserot olivat korostuneimpia iskeemisissä sydäntaudeissa ja hengityselintaudeissa sekä miehillä keuhko- ja mahasyöpäkuolleisuudessa ja naisilla muissa sydäntaudeissa. Tapaturmaiset, väkivaltaiset ja alkoholiperäiset kuolemansyyt olivat tutkimusväestössä harvinaisia, eikä niissä havaittu suuria sosiaalisia eroja. Avioliitto näyttäytyi huono-osaisuudelta jossain määrin suojaavana tekijänä. Yksinasuvilla ja naimattomilla vanhuksilla tuloihin ja asunnon varustelutasoon liittyvät kuolleisuuserot olivat suurempia kuin muilla. Kuolleisuuserot olivat pääosin samansuuntaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa havaitut. Suhteelliset kuolleisuuserot olivat pienempiä kuin nuoremmissa ikäryhmissä löydetyt. Tutkimus antoi tukea elämänkulun selitysmallille kuolleisuuserojen ymmärtämisessä. Suorat materiaaliset terveyserojen selitykset näyttäisivät olevan 80 vuotta täyttäneessä väestössä vähemmän merkityksellisiä, johtuen osittain valikoivasta laitostumisesta. Sen sijaan avioliiton suojaava vaikutus ja psykososiaaliset tekijät nousivat keskeisiksi. Suuret erot sydäntauti-, hengityselin- ja osittain syöpäkuolleisuudessa viittaavat siihen, että elämänkaaren aikainen terveyskäyttäytyminen vaikuttaa sosiaalisten kuolleisuuserojen syntyyn myös kaikkein vanhimmassa väestönosassa.

Ikääntyneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kokevat valtaväestöä enemmän terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia. Tähän vähemmistöön kuuluvat ovat myös erityisen alttiita perus- ja ihmisoikeuksiensa rikkomiselle. Tämä maisteritutkielma tarkastelee ikääntyneitä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvia sosiaalityön asiakasryhmänä ja sen tavoitteena on tuoda yhteen aiheeseen liittyviä kansainvälisiä tutkimustuloksia. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on: Millaista sosiaalityön kannalta olennaista tietoa on mahdollista saada esiin ikääntyneistä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla? Tutkimusmenetelmä on systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja aineisto on kerätty kansainvälisestä, englanninkielisestä tutkimuskirjallisuudesta, sillä suomalaista tutkimusta aiheesta ei juuri ole olemassa. Aineisto on haettu tietokannoista Ebscohost, ProQuest, Scopus ja Web of Science lokakuussa 2022 ja aineiston haun aikarajauksena on 1.1.2015-30.9.2022. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästätoista empiirisestä tutkimusartikkelista. Aineiston analyysissa on ensin tehty yhteenveto kaikista kirjallisuuskatsaukseen sisällytetyistä tutkimuksista ja sen jälkeen aineisto on koodattu aineistolähtöisesti ja tämän jälkeen teemoiteltu. Tutkimusaineiston koodauksen ja teemoittelun perusteella keskeisiksi yläteemoiksi muodostettiin 1) ikääntyneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien erityinen asema yhteiskunnassa ja yhteisöissä ja sen vaikutus palveluihin hakeutumiseen sekä 2) organisaatioiden ja työntekijöiden arvojen ja osaamisen vaikutus ikääntyneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asiakaskokemukseen. Tutkimuksen keskeisten tulosten mukaan ikääntyneillä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on runsaasti syrjinnän kokemuksia, jotka vaikuttavat palveluihin hakeutumiseen ja aiheuttavat pelkoja liittyen sosiaalipalveluiden käyttöön. He ovat usein näkymättömiä palveluissa, jolloin heidän kokemuksiaan tai palvelutarvettaan ei tunnisteta. Sosiaalityössä tulisi myös pystyä tunnistamaan ja tunnustamaan perheen ulkopuolisten epävirallisten tukiverkostojen vaikutus yksilöiden elämässä. Samalla sosiaalityössä tulisi tunnistaa ikääntyneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sisäinen moninaisuus ja vähemmistöryhmän jäsenten erilaiset tarpeet. Keskeistä on myös huomioida, että sosiaalipalveluita tarjoavat organisaatiot voivat vaikuttaa ikääntyneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien asiakkaiden asiakaskokemukseen. Organisaatioiden olisi tärkeää tuoda avoimuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan osaksi arvojaan, kasvattaa työntekijöiden osaamista seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta sekä viestiä avoimuuttaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan fyysisillä merkeillä, kuten sateenkaarilogolla varustetuilla julisteilla tai moninaisuutta esiin tuovilla mainoksilla. Sosiaalityössä on myös keskeistä tiedostaa sosiaalityön heteronormatiivinen arvomaailma ja käytännöt ja pyrkiä purkamaan niitä, sillä ne vaikuttavat erityisesti heteronormatiivisesta normista poikkeavien ihmisten elämään.

Ikääntyneiden palvelujen painopistettä on siirretty kotiin tarjottaviin palveluihin ja ikäihmisten kotona asumisen tukemiseen. Tämä on 1.7.2013 alkaen asteittain voimaan tulleen vanhuspalvelulain (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) mukaista toimintaa. Kotona asumisen tukemisessa halutaan painottaa asiakkaan osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuutta. Ikääntyvät ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jonka vuoksi yksilöllisiä palveluja tulee kehittää. Tutkimus käsittelee ikääntyneiden asiakkaiden palveluohjausta ja osallisuuden toteutumista moniammatillisessa ohjauksessa Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa Tukevasti Kotona -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on sujuvoittaa asiakkaiden palveluohjausta moniammatillisen yhteistyön keinoin. Hanke on toteutettu yhteistyössä suun terveydenhuollon, sosiaali- ja lähityön, terveysasemien ja terveyskeskuspäivystyksen kanssa. Hankkeen tarkoituksena on eri ammattiryhmien yhteistä ohjausta kehittämällä taata asiakkaille aiempaa sujuvammat hoitoketjut. Tutkimuskysymykset käsittelivät asiakkaan osallisuuden kokemusta ja kuulluksi tulemista, palveluiden sujuvuutta hankkeen asiakkuudessa ja asiakkaan palvelukokonaisuuden rakentumista moniammatillisessa ohjauksessa. Tutkimuksen näkökulma on hyvin ajankohtainen Helsingin kaupungilla. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla seitsemää hankkeen sosiaaliohjauksen asiakasta. Haastateltavia ei erikseen valikoitu, mutta osallistumisen ehtona oli, että haastateltava ymmärsi haastattelun merkityksen ja pystyi antamaan suostumuksensa. Tämän vuoksi haastateltavissa ei ollut vaikeasti muistisairaita, vaan kaikki olivat itsenäisesti kotonaan asuvia länsihelsinkiläisiä ikäihmisiä. Haastateltavien ikä vaihteli 68 ja 92 vuoden välillä. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin ennen analysointia. Haastattelemalla asiakkaita oli mahdollista saada ensikäden tietoa osallisuuden toteutumisesta ja tuoda esiin sosiaaliohjauksen asiakkaan näkökulma. Tutkimuksessa haastateltujen ikäihmisten ohjaus sosiaaliohjaajan luo tapahtui pääsääntöisesti terveysasemalta. Se oli heille luonnollinen paikka saada tietoa. Haastateltavat olivat hyvin tyytyväisiä hankeen ohjaukseen. He saivat tarvitsemaansa neuvoja, apua tai tukea. Selkeä kunnioittava kohtaaminen ja yksilöllisten tarpeiden huomiointi koettiin tärkeänä. Osallisuus asiakkuudessa toteutui vahvasti. Asiakkaat kokivat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Suhde sosiaaliohjaajaan muodostui luottamukselliseksi. Asiakkaiden rauhallinen yksilöllinen kohtaaminen ja ajan antaminen tukivat kotona asumista. Tulevaisuutta ajatellen asiakkaat toivat esiin tyytyväisyytensä kun heillä oli tuttu työntekijä, johon voi luottaa. Palveluohjauksen lähtökohtana oli tarjota asiakkaalle hänen tarpeensa mukaista yksilöllistä ohjausta. Kyse saattoi olla neuvonnasta, palveluohjauksellisesta työstä tai yksilöllisestä palveluohjauksesta. Asiakkaan voimavaroista ja tarpeista lähtevä kohtaaminen vahvisti asiakkaan omaa toimijuutta. Itsetunnon kohentaminen ja arvostus nähtiin tärkeänä kohtaamisessa. Työntekijä voi kriisitilanteessa ottaa isomman roolin, jos asiakkaan omat voimavarat eivät olleet riittävät. Tavoitteena oli, että asiakkaan saadessa elämänsä uudelleen hallintaan, työntekijä voi vetäytyä ja valta säilyy asiakkaalla. Moniammatillisen ohjauksen tutkiminen hankkeen asiakkaita haastattelemalla osoittautui haasteelliseksi. Asiakkaille ei ollut merkitystä kuka palvelun tarjoaa, vaan hänelle oli tärkeintä palvelun sujuvuus. Moniammatillisuus ei näyttäytynyt asiakkaille, kuten ammattilaisille. Haastateltavat eivät hahmottaneet organisaatioiden rajoja tai tietojärjestelmien eroja. Moniammatillinen työ tapahtui taustalla asiakkaan suostumuksella. Moniammatillisen työskentelyn sijaan tutkimuksessa ilmeni, että palveluihin ohjaamisen sujuvoittamiseksi ja asiakkaiden palveluiden parantamiseksi oli tärkeää panostaa yhteistyöhön ja monialaisen ymmärryksen kehittämiseen. Monialaisessa ymmärryksen avulla pyrittiin yhteiseen jaettuun tietoon eri ammattiryhmien kesken. Tämä tarkoitti, että hankkeen asiakasohjauksessa pyrittiin ohjaamaan asiakas sujuvasti toisen ammattiryhmän asiakkuuteen, mikäli vaikutti, ettei oman ammattitaidon kautta saatu ongelmia selvitetyksi. Asiakasta ei torjuttu vaan kuultiin ja tarjottiin hänelle mahdollisuus asiaa paremmin hallitsevan ammattihenkilön yhteydenottoon. Asiakkaan ei tarvinnut itse jonottaa puhelimessa tai etsiä palvelua. Tutkimuksessa saatiin vahvistusta moniammatillisen ohjauksen merkitykseen monialaista ymmärrystä kehittämällä. Tämä tuki eri ammattiryhmien yhteistyötä ja auttoi yhteistä asiakasohjausta. Asiakas voi kokea tulleensa aina oikeaan paikkaa. Tutkimuksesta tuli esiin tarve kehittää yksilöllisiä malleja, joiden avulla asiakkaiden toimintakyky voitaisiin säilyttää pidempään yhdessä tekemällä, puolesta tekemisen sijaan. Ennaltaehkäisevien, osallisuutta ja toimijuutta vahvistavien palveluiden kehittäminen olisi jatkossa tärkeää.

The restrictions due the COVID-19 -pandemic had a significant influence on everyday life throughout the society. Especially the elderly, who have a higher risk for severe coronavirus disease, were affected by strict restrictions. The elderly aged over 70 years were obligated to avoid all social contacts outside home. As a result, also in the services for older people, visits of relatives were forbidden and free time activities were ceased. The wellbeing of the elderly during these restrictions has received increasing interest in the academic field. This thesis focuses on the customers of Finnish services for older people. The thesis aims to describe life satisfaction and everyday activity of the elderly during the pandemic. Furthermore, in the context of the pandemic, the relationship of everyday activity and life satisfaction is examined. The thesis first examines the existing literature about life satisfaction and everyday activity of the elderly. Also, the effects of the coronavirus pandemic are discussed. The primary database of references used in the review was Google Scholar. The empirical study was conducted on survey data collected by Finnish Institute of Health and Welfare via VANKO-project. The participants were both the customers of the elderly services (n=7440), and providers of elderly services (n=2950). Everyday activity and life satisfaction were examined through descriptive statistics, and linear regression analysis was used to examine the relationship of everyday activity and life satisfaction. The analyses were conducted with IBM SPSS Statistics. The study found that life satisfaction of the customers of Finnish elderly services was moderately high despite the pandemic. Moreover, majority of the participants were satisfied with the possibilities of physical activity during the pandemic. Also, experiences of insufficient amounts of physical activity did not correlate with lower life satisfaction. The results are aligned with previous studies that have also reported only minor effects between the pandemic and the wellbeing of the elderly. The strength of the study is an extensive sample of the customers of elderly services in Finland. However, the results of this thesis are not applicable outside the specific examined population. As a result, further studies on the subject are needed.