Browsing by Subject "integraatio"

Maahanmuuttajat ovat aikuissosiaalityössä yksi keskeinen asiakasryhmä. Aikuissosiaalityö osaltaan toimii kotoutumisen ja integraation yhtenä tukena. Diskurssit ovat todellisuuden kuvia, joissa kohteita määritellään ja arvotetaan diskurssinsa mukaan. Diskurssin valinta vaikuttaa siihen, minkälaiset arvosuhteet kohteet saavat ja kuinka vapaaksi kohde nähdään toimimaan. Diskursseilla on vahva todellisuuden luomisen voima, mikä vaikuttaa myös tekoihin. Siksi ei olekaan yhdentekevää, minkälaisin diskurssein sosiaalityötä tehdään. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden keskusteluissa puhutaan maahanmuuttajista aikuissosiaalityön asiakkaina, sosiaalityöstä heidän kanssaan ja palvelujärjestelmästä? Menetelmänä on diskurssianalyysi, ja tutkimuksen aineisto koostuu suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastattelusta sekä yksilöhaastatteluista. Tutkimuksen keskeisiksi tuloksiksi on saatu, että maahanmuuttajat asemoituvat diskursseissa kulttuurin kautta vieraina, erilaisina, käytännön apua tarvitsevina, vaikeasti lähestyttävinä ja syrjässä, syrjäytymisvaarassa omissa ryhmissään olevina. Maahanmuuttajat näyttäytyvät systeemin uhrina. Vastadiskurssissa maahanmuuttajat asemoituvat aktiivisina, osaavina ja itsenäisinä, kyvykkäinä hyödyntämään verkostojaan. Aikuissosiaalityö asemoituu maahanmuuttajia yhteiskuntaan liittämään pyrkivänä, mutta puutteellisesti resursoituna. Kotouttaminen ja integroimiseen pyrkiminen ovat keskeisiä sosiaalityön määrittelijöitä suhteessa maahanmuuttajiin, mutta auttamisen rajallisuus tunnistetaan. Sosiaalityö asemoituu ’pelisääntöjen’ kertomisena maahanmuuttajille sekä käytännön asioissa auttamisena. Lisää tietoa ja koulutusta maahanmuuttajista, kulttuurien ja trauman vaikutuksista vuorovaikutukseen kaivattaisiin. Palvelujärjestelmä, systeemi asemoituu diskursseissa hajanaisena, epäselvänä, maahanmuuttajia passivoivana ja se näyttää johtavan toimeentulotuen saamisen pitkäaikaisuuteen. Johtopäätöksenä on, että diskurssille löytyy usein vastadiskurssinsa, joka piirtää asiantiloista toisenlaisen kuvan. Kuitenkin diskurssit painottuvat tiettyyn suuntaan. Maahanmuuttajat näyttävät diskursseissa olevan vailla riittävää integroitumista, elävän melkein segregaatiossa. Monilta puuttuu integroitumiseen tarvittavia resursseja. Näin monikulttuurisuus- ja integraatiopuhe näyttävät olevan diskurssien kautta nähtynä vailla todellista pohjaa. Diskurssien olemassaolon tiedostaminen sekä intersektionaalisuuden – sen, että myös maahanmuuttajia ovat määrittelemässä useat eri kategoriat arvolatauksineen - muistaminen voisi auttaa diskurssien monipuolistumisessa ja valinnassa maahanmuuttajien parissa tehtävään työhön. Diskurssien avulla voidaan myös miettiä jatkotutkimus- ja kehittämistarpeita palvelujärjestelmälle integraation tukemiseksi.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää musiikinopetukseen ja opetuksen musiikilla eheyttämiseen liittyviä käytänteitä ja vaikuttimia luokanopettajan näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään minkälaisin tavoin luokanopettajat ja luokanopettajaopiskelijat kokevat voivansa toteuttaa musiikinopetusta ja opetuksen eheyttämistä musiikin avulla ja mitkä tekijät ovat yhteydessä näihin toteutustapoihin. Aiemman tutkimuksen valossa musiikilla on lukuisia hyötyjä oppilaan hyvinvoinnin ja muun oppimisen tukemisessa, ja eheyttävä opetus tukee lapselle ominaista tapaa hahmottaa maailma kokonaisuuksina. Lisäksi musiikki-oppiaineen mahdollisuudet opetuksen eheyttäjänä on kirjattu Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin 2014. Menetelmät. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää millä tavoin luokanopettajat ja luokanopettajaopiskelijat toteuttavat musiikinopetusta ja opetuksen eheyttämistä musiikin avulla. Aineistona käytettiin internetin hakupalveluista löydettyjä väitöskirjoja ja artikkeleja, yhtä pro gradu -tutkimusta sekä aiemman tutkimuksen perusteella valittua kirjaa. . Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen mukaan luokanopettajat olivat joko varsin halukkaita opettamaan huolehtimaan oman luokkansa musiikinopetuksesta tai vastaavasti eivät missään nimessä halunneet opettaa sitä. Ääripäät olivat siis aineistossa korostuneita. Opetuksen eheyttäminen musiikin avulla oli yleistä etenkin alkuopetuksessa. Eheyttäminen jäi kuitenkin musiikin tavoitteiden kannalta kevyeksi. Opetukseen vaikuttavista tekijöistä merkittävimmiksi osoittautuivat aineenhallinta ja koulutus sekä pystyvyysuskomuksiin kytköksissä oleva opettajan motivaatio. Luokanopettajankoulutusta ja opettajien yhteistyövalmiuksia tuleekin kehittää ja opettajia rohkaista musiikin käyttämiseen opetuksessa omasta taitotasostaan riippumatta.

Pro gradu -tutkielma käsittelee Niilin alueen poliittista kehitystä käyttäen viitekehyksenä Barry Buzanin, Ole Wæverin sekä Jaap de Wilden muodostaman Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta sekä turvallisuuskomplekseista. Niilin kymmenen valtiota kattavan jokialueen poliittista historiaa on vuosikymmenet hallinnut valtioiden välinen epäluottamus, ja erityisesti Egypti, joka on täysin riippuvainen Niilin vesivaroista, on julistanut Niilin vesivarojen olevan sille kansallinen turvallisuuskysymys, ja se on uhannut käyttää myös voimakeinoja puolustaakseen vedenkäyttöoikeuksiaan. Egyptiä on myös voitu Niilin alueen hegemonina, sillä vanhat, alun perin siirtomaa-ajalta peräisin olevat sopimukset ovat antaneet sille lähes yksinoikeuden Niilin vesivarojen käyttöön. Samanaikaisesti erityisesti Etiopia, jonka alueelta suurin osa joen vesivaroista on peräisin, on pitänyt vanhoja sopimuksia epäreiluina, ja vedonnut maassa kasvavaan nälänhätään ja ruokapulaan, mutta myös useat muut alueen valtiot ovat esittäneet tyytymättömyytensä vanhoihin sopimuksiin. Vuonna 1999 kehityksessä tapahtui kuitenkin käänne, sillä jokilaakson valtiot perustivat tuolloin Niilin jokialueen yhteistyöjärjestön Nile Basin Initiativen (NBI). Tutkielma keskittyy NBI:n perustamisen jälkeiseen ajanjaksoon. Keskeinen tutkimuskysymys on, millä tavalla Niilin alueen jäsenvaltiot pyrkivät 2000-luvun alkupuolella keskinäisellä toiminnallaan muuttamaan alueella vallitsevaa kilpailu- ja konfliktiasetelmaa rauhanomaiseen suuntaan. Aineistona käytetään NBI:n omia kausijulkaisuja vuosilta 2006–2010, ja tutkimuksen menetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Tutkitun aineiston perusteella on esitettävissä, että Niilin alueen poliittisesta kehityksestä on selvästi erotettavissa diskursseja, jotka ovat NBI:n toiminnan taustalla. Nämä ovat luottamuksen rakentamisen, yhteisten haasteiden voittamisen, yhteistyön tärkeyden sekä saavutusten diskurssit. Aineiston perusteella on nähtävissä, että valtioiden välisen luottamuksen vähitellen lisääntyessä yhteistyötä aletaan yhä enemmän legitimoida aikaisemmin yhteistyöstä saavutetuilla hyödyillä. Toisaalta diskurssianalyysin perusteella on myös nähtävissä, että alueella on ratkaisematta yhä fundamentaalisia ongelmia; uutta vesisopimusta ei ole vielä vuoteen 2010 mennessä aikaansaatu ja NBI:n jäsenvaltioiden suhteissa on myös nähtävissä kiistaa periaatteista, joihin yhteistyön olisi pohjauduttava. Tutkielma pyrkii analyysin avulla kehittämään myös Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta. Kööpenhaminan koulukunta jättää turvallistamisen purkamiskehityksen kirjoituksissaan taka-alalle keskustelun painottuessa siihen, kuinka jokin asia tuodaan esille julkiseen turvallisuuskeskusteluun. Tältä osin tutkimuksen tavoitteena on esittää mahdollinen kehityskulku turvallistamisen purkamisdiskurssista. Teoriaosuudessa käytetyt keskeiset lähteet: Allan 2001,2009; Buzan 1991; Buzan ja Wæver 2003; Buzan, Wæver ja de Wilde 1998; Jutila 2008; Schulz 1995; Stritzel 2007; Turton 2001; Wæver 1995; Wendt 1992, 1999.

Tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuttajille tarkoitetun kielikoulutuksen tavoitteita Ranskassa ja Suomessa. Maahanmuuttajille suunnattu kielikoulutus on ollut Suomessa hyvin marginaalista vuoteen 2015 asti, kun taas Ranskassa, joka on ollut vuosikymmeniä vastaanottajamaa, kielikoulutusta on ollut pidempään. Näin ollen myös ranska toisena kielenä –tutkimus on suomi toisena kielenä –tutkimusta kehittyneempää. Tutkimuksessa käydään ensin läpi, mitä virallisia tavoitteita kielikoulutukselle on annettu, minkä jälkeen analysoidaan haastattelumateriaalia. Tavoitteena on vertailla ranskalaisten ja suomalaisten opettajien mielipiteitä maahanmuuttajien kielikoulutuksesta, jotta koulutusta voitaisiin tarkastella kansallista tasoa laajemmin. Tutkimusta varten haastatellaan neljää ranskalaista ja neljää suomalaista maahanmuuttajille kieltä opettavaa henkilöä. Haastattelu suoritetaan samaa yhdeksän kysymyksen runkoa käyttäen. Opettajilta kysytään heidän mielipiteitään kielikoulutuksen tavoitteista ja sen erityislaadusta verrattuna vieraan kielen opettamiseen, maahanmuuttajien välttämättömistä kielikompetensseista sekä kielikoulutuksen merkityksestä sopeutumisessa uuteen yhteiskuntaan. Vastauksia tarkastellaan sekä yhtenä vastaajajoukkona että ranskalaisten ja suomalaisten opettajien vastauksia vertaillen. Tutkimuksen perusteella maahanmuuttajien kielenopetuksen päätavoite on integraation eli kotoutumisen tukeminen. Kieli on integraation väline, eikä siis tavoitteena itseisarvoinen, mikä erottaa maahanmuuttajien koulutuksen merkittävästi vieraan kielen opetuksen tavoitteista. Yksi merkittävä integraation mittareista on työllistyminen vastaanottajamaassa. Kielikoulutus tulisikin järjestää niin, että se tukisi yhä enemmän maahanmuuttajien työllistymistä. Sekä Ranskassa että Suomessa maahanmuuttajien koulutuksen kilpailuttaminen nähdään ongelmana, sillä se johtaa usein koulutuksen pirstaloitumiseen eikä takaa laadukkainta opetusta. Lisäksi suullinen kielitaito korostui kummankin maan opettajien keskuudessa, mutta suomalaisopettajat kokivat, että sitä ei opeteta tarpeeksi ja oppilaiden suullinen taso on kirjallista kielitaitoa alhaisempi. Näin ollen myös opettajien koulutukseen tulisi lisätä valmiuksia kohdata maahanmuuttajien erityistarpeita.

According to the idea of inclusion, all children have the right to attend a school near their home. By doing this, the aim is to realise educational equality in society. In Finland, researchers in the field of educational sciences have ended up using the term integration, which better describes the Finnish pedagogic practices in teaching pupils requiring special support. With integration, schools make pedagogic decisions and direct their resources to help the pupils. The aim of the three-step support decreed by Finnish law is to bring support to the child. Nowadays this happens more and more in general education classes.Teachers have learned to record support forms in pedagogic documents (Thuneberg & Vainikainen, 2015). The subject of my study rose from my 15 years of teaching experience and from current societal discussion. I wanted to listen to class teachers’ experiences about the forms of special support and how this support for integrated pupils really functions in the everyday work of general education classes. The study is based on Bandura’s (1997) social learning theory and the concept of self- efficacy. Phenomenological research methods enable the study of everyday phenomena and experiences that rise from them. To define the teachers’ experiences, I had an inside interview with three class teachers. Each of the teachers had at least one special support pupil in their class. The interviews took place in the spring of 2018. The inter-view material was analysed via qualitative content analysis. Material-based content analysis was started during the interviews and I returned to study the material again at the end of 2019. At that stage, the material classified earlier gave rise to three themes: 1. Functional solutions and forms of support, 2. Challenges faced by the class teachers, and 3. Stress from work. The study showed that class teachers plan and execute forms of special support. Realisation of the support varied from school to school. A common experience for all the teachers in the study was the feeling of loneliness in the classroom. Multi-professional cooperation was not functioning properly, teachers felt the need for an extra adult to help in the everyday situations in the classroom. The teachers talked about work-related stress. Their work was stressful especially when a pupil in the class was showing signs of psychical issues and had a difficult overall situation in life. The teachers experienced self- efficacy and were willing to work to make things better for the pupils. In the case of those pupils whose supporting was most difficult, the teachers felt that their support was not successful, and was therefore insufficient. The experiences of the teachers imply that in order to enforce the feeling of result efficacy, attention should be directed to working conditions and development of collective pedagogic planning and operations. Development of co-teaching could provide relief in teachers’ everyday work. In order for special support to be productive, it is crucial that new operational models combining expertise from different professions are developed and implemented inside the classrooms. When a special support pupil is integrated in a general education class, budgetary savings should never be grounds for a resolution.

Tutkielmassa tarkastellaan pakolaistaustaisten asiakkaiden integraatioprosessin tukemista osallisuuden näkökulmasta. Tutkielma sijoittuu integraatioprosessin alkuvaiheessa tehtävään sosiaalityöhön. Suomalaisessa kotouttamispolitiikassa kunnat vastaavat yhdessä työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa integraation tukemisesta. Pääkaupunkiseudun kunnissa sosiaalitoimen maahanmuuttajapalveluiden alaiset erityisyksiköt keskittyvät työskentelyyn pakolaistaustaisten henkilöiden kanssa ensimmäisen oleskeluluvan saamisen jälkeen. Kotoutumisen edistämistä koskevan lain mukaan työn tavoitteena on pakoalaistaustaisten asiakkaiden integraation tukeminen ja edistäminen sekä aktiivisen yhteiskuntaan osallistumisen mahdollistaminen. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy monitieteelliseen keskusteluun pakolaisuudesta, integraatiosta ja osallisuudesta. Osallisuudella tarkoitetaan tunnetta yhteisöön kuulumisesta, hyväksytyksi tulemisesta ja toimintamahdollisuuksista. Osallisuus näyttäytyy keskeisenä hyvinvoinnin sekä psyykkisen ja sosiaalisen integroitumisen kannalta. Integraatioprosessin alkuvaiheessa asiakkailla ei ole heidän tarvitsemiaan tietoja ja taitoja uudessa yhteiskunnassa toimimiseksi, minkä seurauksena he voivat olla riippuvaisia erityisyksiköissä saamistaan palveluista. Tämän lisäksi kohtaamiset palvelujärjestelmät voivat olla ainoa kontakti valtaväestöön. Sosiaalityössä rakennetaan muodollisen osallisuuden ohella perustaa pitkäkestoiselle integraatiolle. Tutkielman tavoitteena on tarkastella millaisena asiakkaiden osallisuus ja sosiaalityöntekijöiden mahdollisuudet osallisuuden tukemiseen näyttäytyvät. Tutkielman aineisto koostuu viiden sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelusta, jotka on toteutettu kahdessa pääkaupunkiseudun kunnassa vuoden 2015 keväällä. Haastattelut on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Konkreettiset tutkimuskysymykset ovat: - Millaisena pakolaistaustaisten asiakkaiden osallisuus näyttäytyy sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta? - Millaisena sosiaalityössä integraatioprosessiin tarjottava tuki näyttäytyy osallisuuden näkökulmasta? Tutkielmassa yhteiskunnallisen osallisuuden vajeet määrittyvät tilapäisiksi ja liittyvät pakolaistaustaan, uudessa yhteiskunnassa alussa olemiseen sekä psyykkisen ja sosiaalisen integraatioprosessin verkkaisuuteen. Pakolaistaustaisten asiakkaiden osallisuus näyttäytyy jännitteisenä. Asiakkaalla on osallisuutta mahdollistavia ominaisuuksia, mutta samalla hänen elämäntilannettaan leimaa uudessa asuinmaassa elämiseen ja pakolaistaustaan kiinnittyvien tietojen ja taitojen puuttumiseen ja psyykkisen huonovointisuuden myötä riippuvuutta palveluista. Integraatioprosessin tuki osallisuuden näkökulmasta rakentuu mikro-, meso- ja makrotasoilla tapahtuvan vaikuttamisen kautta. Asiakkaiden osallisuutta tuetaan tilanteen vakauttamisen, palveluohjauksen ja psykososiaalisen tuen keinoin. Kokonaisvaltainen kohtaaminen ja avustaminen osaamisen ja voimavarojen käyttöön saamisessa vahvistavat osallisuuden mahdollisuuksia. Asiakkaiden erityisen haavoittuvaksi tulkittu yhteiskunnallinen asema korostaa asianajotehtävän merkitystä erityisesti suhteessa palvelujärjestelmään. Osallisuuden näkökulmasta syrjintä, rasismi, palvelujärjestelmän puutteet ja byrokratian vaikeus vaikeuttavat integraatioprosessin etenemistä. Sosiaalityöntekijöiden kokemus työn sisällön kapeutumisesta kiireen vuoksi muodostaa esteen kokonaisvaltaiselle integraatioprosessin tukemiselle.

Tutkielmassani tarkastelen perusopetukseen valmistavan opetuksen roolia turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisten nuorten kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraation tukemisessa. Lähestyn tutkimustehtävääni kahdelta suunnalta kartoittaen sekä perusopetukseen valmistavan opetuksen opettajien tavoitteita ja toimintatapoja oppilaidensa kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraation tukemisessa että valmistavaan opetukseen osallistuneiden turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisten nuorten kokemuksia perusopetuksen roolista heidän kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraationsa tukemisessa. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten perusopetukseen valmistavan opetuksen opettajat pyrkivät tukemaan oppilaiden kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvää integraatiota valmistavassa opetuksessa? 2. Miten perusopetukseen valmistavaan opetukseen osallistuneet turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaiset nuoret kokevat valmistavan opetuksen tukeneen heidän kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvää integraatiotaan? Tutkimukseni teoriataustana toimii John W. Berryn akkulturaatioteoria ja siihen perustuva Berryn ja muiden integraatioprofiili. Tutkimuksessani tarkastelen integraatiota Berryn ja muiden integraatioprofiilin kieleen, kulttuuri-identiteettiin sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyvien osa-alueiden kautta. Hyödynnän tutkimuksessani kvalitatiivista tutkimusotetta ja hankin tietoa tapaustutkimuksen menetelmin. Tutkimusaineistoni muodostuu puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla kerätystä seitsemästä informanttieni haastattelusta. Informanteistani kolme ovat perusopetukseen valmistavan opetuksen opettajia ja neljä ovat perusopetukseen valmistavaan opetukseen osallistuneita turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisia nuoria. Suomen kielen oppimisen ja oppilaan oman äidinkielen osaamisen tukeminen, valmistavan opetuksen oppilaiden ryhmäytymisen ja kantasuomalaisiin oppilaisiin tutustumisen tukeminen sekä suomalaisen identiteetin kehityksen ja etnisen identiteetin kehityksen tukeminen näyttäytyvät tutkimustulosteni perusteella sekä valmistavan opetuksen opettajien tavoitteina ja toimintatapoina että valmistavaan opetukseen osallistuneiden nuorten kokemuksina valmistavan opetuksen roolista heidän kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraationsa tukemisessa. Tutkimustulosteni pohjalta olen integraatioprofiilia rajaamalla ja muokkaamalla luonut oman teoreettisen lisäykseni maahanmuuttajanuorten integraation tarkasteluun. Teoreettisessa lisäyksessäni olen koonnut integraatioprofiilin kieleen, sosiaalisiin suhteisiin ja kulttuuri-identiteettiin liittyvät osa-alueet kokoavan käsitteen, kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvä integraatio, alle sekä lisännyt sosiaalisten suhteiden osa-alueeseen vähemmistökulttuurien välisten vertaissuhteiden roolin.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää yhteiskunnan monikulttuuristumisen haasteita. Monikulttuuristumista tarkastellaan kansalaisyhteiskunnan ja poliittisen jäsenyyden näkökulmista. Tutkielman pääpaino on kulttuurisidonnaisten poliittisten rakenteiden ja monikulttuurisuuden kohtaamiseen liittyvissä kysymyksissä sekä monikulttuurisuustaustaisten nuorten (nk. monikulttuuristen nuorten) poliittisen osallistumisen mahdollisuuksissa. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1) eroavatko poliittiset nuorisojärjestöt puoluetaustansa mukaan toisistaan suhtautumisessa monikulttuurisuuteen, 2) selittääkö yhdistyksen suhtautuminen monikulttuurisuuteen (ts. ideologinen lähestymistapa kulttuurieroihin) sitä, onko yhdistyksen toiminnassa mukana monikulttuurisia nuoria ja 3) mitkä tekijät selittävät kulttuuripluralismin ja monikulttuuristen nuorten poliittisen järjestöosallistumisen välistä yhteyttä. Monikulttuurisuutta lähestytään kulttuurierojen ja kulttuurisidonnaisten yhteiskunnallisten rakenteiden tunnistamisen kautta ja yhteiskunnan muokkautumisena vuorovaikutuksen prosessissa. Habermas (1984) viittaa tällaiseen prosessiin käsitteellä kommunikaatio. Modood (2005), Parekh (2006) ja Rex (1996) puhuvat dialogista ja kompromisseista. Benhabib (2007) on määritellyt prosessin demokraattiseksi iteraatioksi. Empiirisen tutkimusaineiston muodostaa poliittisilta opiskelija- ja nuorisojärjestöiltä kerätyt 129 kyselylomakevastausta maanlaajuisesti. Kysely toteutettiin kokonaistutkimuksena joulukuun 2006 ja huhtikuun 2007 välisenä aikana verkkolomakkeella. Aineisto analysoitiin faktorianalyysilla, varianssianalyysilla ja t-testillä sekä logistisella regressioanalyysilla. Tutkielman keskeinen teoriatausta liittyy keskusteluun monikulttuurisuudesta ja poliittisen osallistumisen murrokseen, kun kulttuuriseen samanlaisuuteen perustunut moderni kansallisvaltiollinen kansalaisuus hajoaa. Ylikansallinen muuttoliikkeen aikakautena ilmaantuu uudenlaisia jäsenyyden modaliteetteja (Benhabib 2007). Etninen ja kulttuurinen moninaisuus on erityinen haaste moderneissa demokratioissa. Se synnyttää kysymyksiä yksilöiden ja ryhmien välisten erojen hallinnasta ja tunnustamisesta sekä kansalaisuudesta ja poliittisesta jäsenyydestä (esim. Benhabib 2007; Kymlicka 1995; Matinheikki-Kokko 1994; Saukkonen 2007). Outi Lepola (2000) on tutkinut 2000-luvun vaihteen Suomessa sitä, keille katsotaan kuuluvan oikeus osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Miikka Pyykkösen (2007a) tutkimuksen mukaan maahanmuuttajanuorten omat yhdistykset eivät ole profiloituneet poliittisesti vaan toteuttavat viranomaisten osoittamaa kulttuurista ja sosiaalista integraatiota. John Rex (1996) on erottanut moniarvoisen eli pluralistisen yhteiskunnan monikulttuurisesta, sillä pluralistisessa yhteiskunnassa on rinnakkaisia normijärjestelmiä kun sen sijaan monikulttuurinen yhteiskuntajärjestys syntyy kompromissien ja dialogin kautta. Tutkimusaineistossa esiintyy neljä lähestymistapaa kulttuurieroihin: liberaalipluralistinen integraatio, kulttuuripluralismi, positiivinen erityiskohtelu ja universalismi. Suhtautumisessa lähestymistapoihin esiintyy perinteinen oikeisto–vasemmisto -jakolinja. 30 prosentissa yhdistyksistä oli maahanmuuttaja- tai monikulttuurisuustaustaisia nuoria. Poliittisessa nuorisoyhdistyksessä vallitseva suhtautuminen kulttuurieroihin on yhteydessä monikulttuuristen nuorten osallistumiseen yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksissä, joissa vallitsee kulttuuripluralistinen lähestymistapa kulttuurieroihin, on suhteellisesti enemmän toiminnassa mukana monikulttuurisia nuoria kuin kulttuuripluralismiin kielteisesti suhtautuvissa yhdistyksissä. Kulttuuriset erityispiirteet huomioivan lähestymistavan yhdistykset edistävät monikulttuurista osallistumista ja monikulttuuristen nuorten poliittista jäsenyyttä. Integroiva lähestymistapa ei tulosten mukaan edistä osallistumista. Monikulttuuristen nuorten osallistumista poliittiseen nuorisojärjestötoimintaan selittää yhdistyksen kulttuuripluralistinen suhtautuminen, kaupunkimainen toimintaympäristö ja kulttuuriryhmän erityistarpeiden huomiointi. Tutkielman lopussa keskustellaan tulosten yhteiskunnallisesta ja poliittisesta merkityksestä. Tulosten mukaan yhteiskunnan monikulttuuristuminen edellyttää kulttuurisidonnaisten rakenteiden ja toimintatapojen tunnistamista ja eri kulttuurien välistä yhdenvertaista kommunikaatiota. Ylhäältäpäin ohjattu kotouttaminen ei edistä aktiivista osallistumista yhteiskunnan poliittiseen toimintaan.

This thesis has been carried out in circumstances where the European security climate has changed due to the Belarusian regime’s hybrid operations as well as the Russian Federation’s attack on Ukraine. In this thesis, answers are sought to four research questions: 1) has instrumentalization been defined as a security threat, 2) has there been an attempt to securitize asylum seeking in itself, 3) why or why not has there been an attempt to securitize instrumentalization and/or asylum seeking in itself, 4) do the Finnish legislator, the Commission and the CJEU have differing motivations behind their decisions to either attempt to securitize, or not to securitize, instrumentalization and/or asylum seeking in itself. Answers to these questions are sought by analysing the Finnish legislator’s, the EU Commission’s, and the CJEU’s responses to instrumentalization. More precisely, the research subjects are 1) the Finnish Border Guard Act, 2) two Commission Proposals, and 3) the CJEU’s judgement in case C-72/22. This research utilizes multiple methods such as legal dogmatic method, discourse analysis, teleological interpretation, and methods borrowed from political studies. The answers to the first research question are that the Finnish Border Guard Act as well as the Commission Proposals define instrumentalization as a security threat. In contrast, the CJEU does not define instrumentalization as a security threat. Answers to the second question are that both the Finnish Border Guard Act and the Commission Proposals attempt to securitize asylum seeking. However, this is not the case with the CJEU’s judgement. Regarding the third question, it was found that the motivation behind the Finnish legislator’s choice to securitize was that it wanted to be able to react to anything out of the ordinary as soon as possible. Also, the Finnish politicians seemed to have wanted to safeguard as wide national leeway as possible. The Commission, in turn, was motivated by the goal of keeping the Member States content enough so that they will not close their borders. The CJEU chose to act in a manner that would safeguard the primacy, unity, and effectiveness of EU law. To summarize, and answer the fourth question, the Finnish legislator, the Commission, and the CJEU had differing motivations.