Browsing by Subject "jatkosota"

This thesis examines the intergenerational effects of the Second World War on Finnish women’s role and mentality. The research is motivated by the intent to understand intergenerational long-term effects of war in ordinary people’s lives. The effects of war on women’s mentality or the intergenerational social effects have not been much researched in Finnish military or social history. During the war most working-age men spent long periods in the battlefront, whilst women were mostly responsible for the everyday life in the home front. Women’s already heavy workload increased both during and after the war. In addition to taking care of the household and children, the dominant social atmosphere in the reconstruction period encouraged women not to overly burden the men who had already suffered in the war, and to nurture the wounded. Veterans were victims of war as well, and women and children had to endure their post-war symptoms, such as nervousness, unpredictable and aggressive behaviour, and heavy drinking. The culture of silence and the prevalent emotional regime endorsed self-control and concealing of one’s grieves. The effects of war on the war generation are first examined through earlier research, after which it is analysed, whether these effects have been intergenerationally passed onto Finnish women of the baby boomer generation. Qualitative content analysis and methods of oral history are used to analyse autobiographies written in 1991 by women of the baby boomer generation, as well as written interview answers of the same women from the year 2020. The research material was selected from the Finnish Literature Society’s collection Satasärmäinen nainen, and limited to women with agrarian backgrounds. The theoretical framework includes especially mentality, new military history, women’s history, and psychohistory, that is, applying psychoanalysis in social history. Mentality is defined as a collective way of thinking and life attitude that is partly conscious, partly unconscious. Mentality affects people’s actions, choices, as well as life paths. The research is theoretical by nature, and offers one possible explanatory model for a predominant mentality in our culture, which also contributes to the inequality of women and men. The demand of self-sacrifice and fulfilling one’s responsibilities were directed at Finnish women in the reconstruction period, and women adopted them as a part of their mentality. The war strengthened women’s role as nurturers and the responsible ones in everyday life, as well as the mentality of endurance. Nurturing, responsibility, endurance and survival can also be observed in the roles and mentality of the baby boomer generation’s women. Together with childhood experiences these can also have an effect on women’s mental and physical health. Diligence and self-sacrifice have been somewhat eased between generations, and especially the culture of silence is something that women have consciously tried to get rid of.

Tutkielman aiheena on vainojen uhrien muistopäivä näkökulmana holokaustin julkiseen muistamiseen Suomessa. Lähtökohtana on holokaustin muiston keskeisyys 2000-luvun Euroopassa: holokaustin ympärille on muodostunut kansallisuusrajat ylittävä muistokulttuuri, jonka ytimessä on ajatus muistamisen vastuusta. Oma osallisuus holokaustin toteuttamiseen on nostettu esiin monessa Euroopan maassa. Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen vuosipäivänä 27.1. vietettävä holokaustin muistopäivä on tärkeä osa tätä eurooppalaista muistokulttuuria, ja vainojen uhrien muistopäivä perustettiin 2000-luvun alussa sen suomalaiseksi versioksi. Suomalaista toisen maailmansodan muistamista on kuitenkin pitkään hallinnut erillisyysajattelu, jossa holokausti ja siihen liittyvät syyllisyyskysymykset on mielletty Suomen historiasta erillisiksi asioiksi. Tätä taustaa vasten tutkielmassa tarkastellaan, miten holokaustin eurooppalaista muistokulttuuria edustava vainojen uhrien muistopäivä on ”kotiutunut” Suomeen. Tutkielmassa tarkastellaan vainojen uhrien muistopäivän perustamista vuonna 2001 sekä sen viettämisen yhteydessä käytyä julkista keskustelua vuosina 2002–2015. Aineisto koostuu muistopäivän perustamista ja nimeämistä käsittelevistä valtioneuvoston kanslian asiakirjoista, sen ympärillä vuosittain julkaistuista sanomalehtikirjoituksista sekä muistopäivän tilaisuuksissa pidetyistä valtionhallinnon edustajien puheista. Tarkastelun kohteena on siis ainoastaan muistopäivään liittyvän keskustelun julkinen ja valtiollinen taso. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen teorialähtöinen sisällönanalyysi, ja tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä vainojen uhrien muistopäivä on Suomessa saanut sekä minkälaisista teemoista sen yhteydessä puhutaan. Vainojen uhrien muistopäivän suomenkielinen nimi mahdollistaa monenlaisia tulkintoja sen merkityksestä. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, millaisia yhtymäkohtia muistopäivään liitetyillä merkityksillä on holokaustin eurooppalaiseen muistokulttuuriin, ja missä määrin ne puolestaan ovat suomalaisen historiakulttuurin ja kansallisen kertomuksen muokkaamia. Aineiston perusteella vainojen uhrien muistopäivän merkitys holokaustin muistopäivänä on enimmäkseen selkeä, ja holokaustin eurooppalaisen muistokulttuurin piirteet näkyvät siihen liittyvässä keskustelussa vahvasti. Tärkeimpänä teemana nousee esiin velvollisuus oppia historiasta ja siirtää sen opetukset seuraaville sukupolville. Muistopäivän yhteydessä vastustetaan rasismia, suvaitsemattomuutta ja syrjintää sekä puolustetaan toisen maailmansodan jälkeen luotua demokraattista järjestelmää ja kansainvälistä ihmisoikeusnormistoa. Yleismaailmallisten opetusten lisäksi tutkielmassa sivutaan lyhyesti muistopäivän yhteydessä ilmenevää Israelin valtioon liittyvää historiapoliittista argumentointia, jossa holokaustia käytetään sekä Israelin ulkopolitiikan puolustamisen että vastustamisen välineenä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että holokaustin eurooppalainen muistokulttuuri on jäänyt kellumaan irrallisena suomalaisen historiakulttuurin pinnalle. Sanomalehdissä 27.1. esitetään usein kansainvälisenä ”Auschwitzin päivänä”, eikä muistopäivän kotimainen vietto saa merkittävää huomiota julkisuudessa. Poliitikkojen puheissa muistopäivän viettäminen liittää Suomen tiiviimmin osaksi Eurooppaa ja muuta maailmaa, mutta sen merkityksestä Suomen ja suomalaisten kannalta puhutaan vain vähän. Keskustelu Suomen osuudesta holokaustissa natsi-Saksan liittolaisena jää enimmäkseen pinnallisten mainintojen tasolle. Toisaalta vainojen uhrien muistopäivän ympärillä käyty keskustelu kuvastaa ”suomalaisen” historiatietoisuuden heterogeenisyyttä: osa keskustelijoista kritisoi muistopäivän suomenkielistä nimeä holokaustin vähättelemisestä suomalaisessa yhteiskunnassa, kun taas toiset kiittävät sitä siitä, että se mahdollistaa myös muiden vainojen ja niiden uhrien muistamisen.

Tutkimuksessa selvitetään viranomaisten kontrollipoliittisen toiminnan tuottamia käsityksiä ja niiden merkitystä oikeusprosessissa jatkosodan aikana. Jatkosodan alkupuolella syksyllä 1941 pidätettiin kuusi kansanedustajaa. Turun hovioikeus tuomitsi heidät helmikuussa 1942 valtiopetoksen valmistelusta kuritushuoneeseen. Syksyllä Korkein oikeus piti päätöksen voimassa. Tuomitut kuusi kansanedustajaa oli erotettu SDP:stä 1940 ja he olivat perustaneet alkuvuodesta 1941 Sosialistisen eduskuntaryhmän. Tutkimuksessa valtiopetoksen valmistelusta tuomittujen ”kuutosten” oikeusprosessissa vaikuttaneita käsityksiä tarkastellaan sallitun politiikan rajojen määrittelyn näkökulmasta. Tutkimuksessa tuodaan esiin, miten tuomioon vaikuttaneet käsitykset muodostettiin ja miten ne kulkeutuivat prosessin läpi. Valpon käsitysten tutkiminen on perusteltua, sillä viranomaisessa syntyneillä käsityksillä on osoitettu olleen tärkeä yhteiskunnallinen merkitys ja niillä on havaittu olleen vaikutusta esimerkiksi kansalaisten perusoikeuksiin. Tutkimuksen keskiöön nousee Valtiollinen poliisi menetelmineen keskeisenä kontrollipoliittisena toimijana ja lisäksi havainnollistuu sen suhde sota-ajan tuomioistuimeen sallitun politiikan rajojen määrittelyssä. Lisäksi tuodaan hieman esille myös poliittisiksi määriteltyjen oikeudenkäyntien historiallista taustaa valtiopetokselliseksi tuomitun toiminnan osalta. Poliittisena oikeudenkäyntinä kuutosten juttu on poikkeuksellinen, sillä tuomitut olivat ennen syytteeseen asettamista olleet kansanedustajia. Tutkimuksessa hyödynnetään Korkeimman oikeuden arkistoa sekä Etsivän keskuspoliisin/Valtiollisen poliisin arkistoa. Tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat Turun hovioikeudessa syntynyt ja Korkeimmassa oikeudessa täydentynyt oikeudenkäyntimateriaali sekä EK/Valpon keräämä informaatio tuomituista ja muista oikeudenkäynnissä vaikuttaneista tekijöistä. Lisäksi hyödynnetään keskeisten aihepiirin tutkijoiden tuloksia sekä havainnollistetaan hieman myös tuomittujen käsityksiä oikeusprosessin aikana sekä sen jälkeen. Aineiston perusteella ei oteta kantaa itse tuomion oikeellisuuteen, vaikka lopussa esitetäänkin pohdintoja sellaisista tuomioon mahdollisesti vaikuttaneista tekijöistä tai motiiveista, joita ei näe primäärilähteistä itsestään. Aineistosta on kuitenkin jäljitettävissä viranomaisen keinoja ja tuottamia käsityksiä sekä mahdollisia uhkakuvia kontrollipolitiikan käyttöön, kun sitä tarkastelee päämäärään pyrkineen toiminnan jälkenä. Quentin Skinnerin esittämä metodinen ohje, jossa tekstit nähdään tekoina tavoitteen toteuttamisen näkökulmasta, havainnollistaa tutkimuksessa ilmenevää aineiston ja analyysin suhdetta. Keskeisenä tuloksena havainnollistuu, miten tuomioistuin päätös muodostui niiden Valpon käsitysten perusteella, joita tässä tutkimuksessa tarkastellaan ja miten näille käsityksille oli olemassa laajempaa historiallista taustaa. Käsityksissä korostui vanhat uhat, jotka olivat osin saaneet uusia vuosien 1940-1941 kehityksessä syntyneitä ilmenemismuotoja. Valpon käsityksissä kansanedustajien toiminta kytkettiin Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan, Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, Kommunistiseen Internationaaliin ja Neuvostoliittoon. Johtopäätöksissä näkyy ja korostuu Valtiollisen poliisin merkitys keskeisenä kontrollipoliittisena toimijana ja miten valtiopetokseen valmisteluun liittyen sen keräämien tietojen osalta ratkaisevaa oli niiden tulkinta, josta sen virkamiehet halusivat myös vastata. Virallisen kannan määritteli kuitenkin tuomioistuin.