Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "kerronta"

Sort by: Order: Results:

  • Hanninen, Alla (2016)
    Čehovin sulautetun kerronnan tapa yhdisti yhdeksi kokonaisuudeksi novellin henkilön, tekijä-kertojan ja lukijan maailmat. Omissa novelleissaan Čehov pyrki hillittyyn ja objektiivisesti neutraaliin kerrontatapaan. Čehovin mukaan kirjailijan päätehtävänä on herättää kysymyksiä, ja lukijan vastaavasti löytää vastauksia näihin kysymyksiin. Tuotantonsa viimeisissä novelleissa Čehov kuvasi omia päähenkilöitään monitahoisesti. Čehovin teoksissa tärkeänä aihealueena esiintyvä kysymys ihmisen oman paikan löytämisestä yhteiskunnassa on tänä päivänä edelleen ajankohtainen. Lisäksi Čehovin myöhäisvaiheen teoksille on ominaista sen hetkisten merkittävien ilmiöiden ja tapahtumien käsittely teoksissaan. Samalla Čehov penää yksilön vastuuta oman elämäntilanteen muuttamisesta ja sen kehittämisestä parempaan suuntaan. Čehovin päähenkilö on yleensä tavallinen ihminen, joka kamppailee omien huoliensa ja arkipäiväisten asioiden parissa. Čehovin poetiikan ongelmiin alettiin kiinnittää suurta huomiota 1970-luvulla. Kataev, Polockaja, Čudakov, Suhih ja muut tutkijat ovat ottaneet uuden lähestymistavan kirjailijan poetiikan tutkimukseen. Čehovia tutkitaan laajasti sekä Venäjällä että ulkomailla. Monia tutkijoita kiinnostaa se, miten Čehov kirjoitti kertomuksiaan. Myös kirjailijan teksti, persoona ja elämä kiinnostavat tutkijoita. Tämän tutkimuksen kohteena ovat novellien "O ljubvi", "Dušečka", "Dama s sobačkoj" ja "Nevesta" päähenkilöt. Kaikki nämä novellit kuuluvat Čehovin myöhäistuotantoon. Työssä käsitellään seuraavia aihealueita: millaisia ihmistyyppejä ovat Čehovin novelleissa esiintyvät päähenkilöt, miten heidän sisäinen ja ulkoinen maailmansa rakentuvat, kuinka heidän ja novellien muiden henkilöiden välille muodostuu vuorovaikutussuhteita ja miten novellien kerronta on rakennettu. Čehovin tuotannon tematiikasta ei voida vetää yksiselitteisiä johtopäätöksiä, sillä hänen tuotannostaan käydään tässä tutkimuksessa vain murto-osa läpi. Tutkimuksen kohteena olevien novellien perusteella voidaan huomata, että Čehov käyttää kerronnan kuvaamiseen erilaisia keinoja, kuten monia erilaisia tyyliopillisia, fraseologisia ja sanastollisia yksiköitä sekä sanojen ja tilanteiden toistoa. Novellien teksteissä on runsaasti satiirisia kuvauksia. Toisaalta niiden satiirinen vivahde ja ironia on luonteeltaan toisenlaista kuin aikaisemmissa samantyyppisissä kuvauksissa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Čehovin novellien teksti on varsin monimuotoista ja -tulkintaista. Nämä Čehovin novellit eivät sisältönsä osalta poikkea muusta Čehovin myöhäisvaiheen tuotannosta. Tämä korostuu päähenkilöiden ongelmanratkaisukyvyssä ja päämäärätietoisuudessa sekä on nähtävissä Čehovin näiden hahmojen ympärille rakentamaan oman maailmankuvan kautta. Čehovin myöhäistuotannolle on ominaista hänen luomansa maailma, jossa ei ole moraalia ja logiikkaa ja jossa sattumalla on suuri rooli.