Browsing by Subject "kotouttaminen"

Tutkin työssäni sitä, miten noin 11–13-vuotiaat lapset reagoivat kotouttavaa ja vieraannuttavaa käännösstrategiaa noudattaen käännettyyn lastenkirjallisuuteen. Halusin ensinnäkin selvittää, huomaavatko lapset ylipäätään mitään eroa kotouttavien ja vieraannuttavien käännösten välillä. Tutkin myös, kummanlaiset käännökset lukijoiden mielestä olivat helpompia ymmärtää ja kummanlaisista käännöksistä he pitivät enemmän. Halusin myös selvittää, millaiset asiat lasten mielestä vaikuttavat lukukokemuksen sujuvuuteen ja käännöksen ymmärrettävyyteen. Tutkimus on luonteeltaan reseptiotutkimus. Vieraannuttavan käännösstrategian tarkoitus on korostaa lähtötekstin vierautta ja pysytellä käännöksessä mahdollisimman lähellä lähtötekstiä ja -kulttuuria. Kotouttavan käännösstrategian tavoite puolestaan on häivyttää lähtötekstin vieraita piirteitä ja tuoda käännös lähelle kohdekieltä ja -kulttuuria. Valinta kotouttavan ja vieraannuttavan käännösstrategian välillä on erityisen keskeinen lastenkirjallisuutta käännettäessä. Tutkin aihetta 11–13-vuotiaille helsinkiläisille lapsille tehdyn kyselyn avulla. Vastaajia oli 76. Kyselyssä vastaajat lukivat kahdesta noin 500-sanaisesta englanninkielisestä tekstikatkelmasta tekemäni kotouttavat ja vieraannuttavat suomennokset ja vastasivat niitä koskeviin kysymyksiin. Tulosten perusteella lukijat kiinnittivät tekstejä lukiessaan ja arvioidessaan ainakin jonkin verran huomiota käännösstrategiaan liittyviin seikkoihin. Käännösstrategialla oli vaikutusta siihen, miten ymmärrettäviksi tekstit koettiin: kotouttavia käännöksiä pidettiin keskimäärin hieman helpompina ymmärtää kuin vieraannuttavia. Käännösstrategia vaikutti jonkin verran myös siihen, kuinka paljon lukijat pitivät teksteistä. Kotouttavat käännökset olivat suhteessa pidetympiä kuin vieraannuttavat. Vaikka käännösstrategia kyselytulosten perusteella vaikutti sekä tekstien ymmärrettävyyteen että siihen, kuinka paljon lukijat teksteistä pitivät, tulokset viittaavat myös siihen, että käännösstrategialla oli silti vähemmän merkitystä kuin tekstin sisällöllä.

Tutkielmani tarkoituksena on tutkia suomalaisten reaalioiden, eli kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämistä englanniksi ja ranskaksi. Aineistonani käytän Tuomas Kyrön teosta Kerjäläinen ja jänis (2011), ja sen ranskankielistä käännöstä Les tribulations d’un lapin en Laponie (2012), jonka on kirjoittanut Anne Colin du Terrail, sekä David McDuffin laatimaa englanninkielistä käännöstä The beggar and the hare (2014). Tarina on uudelleenkerronta Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta (1975). Reaalialla tarkoitetaan kulttuurisidonnaisia käsitteitä, jotka ovat kulttuurin ulkopuolisille vieraita. Ne voivat olla eris- tai yleisnimiä, jotka liittyvät esimerkiksi arkisiin tai yhteiskunnallisiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi politiikkaan, ruokaan tai sääilmiöihin. Tutkimukseni on kvantitatiivinen ja analysoin kaikkien aineistostani löytämieni reaalioiden käännökset. Aineistossani on 192 reaalia, jotka olen jakanut kahteen kategoriaan: yhteiskunnallisiin ja maantieteellishistoriallisiin. Jaottelu perustuu Nedergaard-Larsenin (1993) luomiin reaaliakategorioihin, joita olen muokannut tutkielmaani varten. Työni tarkoitus on tutkia, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät ovat työssään käyttäneet. Globaalina käännösstrategiana tutkin kotouttamisen ja vieraannuttamisen strategioita (Venuti 1995), jotka perustuvat käännöksissä käytettyihin yksittäisiin paikallisstrategioihin (Leppihalme 2001). Tutkimuksesta selviää, että molempien käännösten kolme käytetyintä paikallisstrategiaa ovat suora siirto, selitys ja korvaus hyperonyymillä. Neljänneksi ja viidenneksi käytetyimmät strategiat ovat suora käännös sekä suoran siirron ja suoran käännöksen yhdistelmä. Poistoa ja kulttuuriadaptaatiota käytetään molemmissa käännöksissä kaikkein vähiten. Tutkimuksesta selviää, että englanninkielinen käännös on hieman ranskankielistä vieraannuttavampi: se sisältää 79,17 % vieraannuttavia käännöksiä kun taas ranskankielisessä käännöksessä vastaava luku on 76,56 %. Näin ollen molemmat käännökset sisältävät kuitenkin myös kotouttavia elementtejä, joita ranskankielisessä käännöksessä on 23,44 % ja englanninkielisessä käännöksessä 20,83 %. Tuloksista voidaan päätellä, että molempien käännöksien päästrategiana on vieraannuttava käännös, joka sisältää kuitenkin myös kotouttavia elementtejä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan katsojien suhtautumista kotoutettuihin ruututeksteihin. Tarkoituksena on selvittää, millaisia argumentteja katsojilla on kotouttamista vastaan ja sen puolesta. Hypoteesi on, että suurin osa katsojista hyväksyy kotouttamisen, koska sen voidaan nähdä helpottavan tekstitysten lukemista ja sisäistämistä. Vastustajiakin kuitenkin varmasti löytyy, sillä koko kerätyn aineiston lähtökohtana on se, että kotoutettuja tekstityksiä on syystä tai toisesta kritisoitu. Tutkimuksen aineisto kerättiin julkisesta Facebook-ryhmästä, jonka jäsenet ovat pääasiassa henkilöitä, jotka eivät itse ole av-kääntäjiä. Ryhmästä seuloutui analysoitavaksi 9 keskustelua, joissa oli yhteensä 1 011 kommenttia. Kommentit kategorisoitiin vielä erikseen viiteen kategoriaan sisältönsä perusteella, ja lopullisessa analysoitavassa aineistossa oli 295 kommenttia. Analyysissä ilmeni, että suurin osa kommentoijista, jotka tässä tutkimuksessa edustavat katsojia, suhtautui kotouttamiseen myönteisesti. Kotouttamista vastaan nousi kolme pääasiallista argumenttia samoin kuin kotouttamisen puolesta. Tärkeäksi käsitteeksi paljastui immersio, johon kotouttamisella oli sekä negatiivinen että positiivinen vaikutus kontekstista riippuen. Muita huomionarvoisia seikkoja olivat käännöksen yksiselitteisyys, semanttisen merkityksen välittäminen sekä keskivertokatsojan palveleminen. Tulosten perusteella ei voida tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä, sillä jokainen keskustelua herättänyt argumentti oli subjektiivinen ja näin ollen myös kotouttamiseen suhtautuminen on subjektiivista. Oli kuitenkin huojentavaa huomata, että suurin osa kommenttien kirjoittajista vaikutti ymmärtävän kääntäjän haastavan tehtävän ja sen, ettei kaikkia pysty samanaikaisesti miellyttää.

Tutkielmassa perehdytään uudelleenkääntämiseen ja tarkastellaan uudelleenkääntämishypoteesia kahden 1800-luvulla ilmestyneen saksankielisen novellin ja niiden yhteensä viiden suomennoksen avulla. Paul Bensimonin ja Antoine Bermanin vuonna 1990 muotoileman uudelleenkääntämishypoteesin mukaan kaunokirjallisen teoksen ensimmäinen käännös on tyypillisesti kotouttava ja myöhemmät vieraannuttavia. Kotouttava käännös tarkoittaa käännöstä, jossa vieraan kulttuurin ja kielen elementtejä muokataan kohdekieliselle lukijalle ymmärrettävämmiksi ja äärimmillään käännös pyrkii luomaan illuusion siitä, että teos on alun perin kirjoitettu kohdekieliselle lukijalle. Vieraannuttava käännös puolestaan pitäytyy lähellä lähdekielistä tekstiä ja kulttuuria, tiukimmassa muodossaan jopa ymmärrettävyyden kustannuksella. Uudelleenkäännöshypoteesin paikkansa pitävyyttä pohditaan aiemman tutkimusmateriaalin pohjalta. Teoriaosuudessa luodaan silmäys suomen kielen oikeinkirjoituksen ja sanaston tilanteeseen käännösten julkaisuajankohtien aikoihin. Vaikka mm. Outi Paloposki ja Kaisa Koskinen ovat kyseenalaistaneet uudelleenkääntämishypoteesin paikkansa pitävyyttä ja erityisesti sen selittävyyden yleispitävyyttä, tutkielman lähtökohtana on silti ollut se, että ensimmäisessä käännöksessä on enemmän kotouttavia piirteitä kuin myöhemmissä. Lisäksi hypoteesin mahdollisen vahvistamisen oletettiin voivan johtua myös käännösten ajan kielitilanteen mukaisista odotuksista eikä niinkään käännösten järjestysnumerosta. Tutkimusmateriaalina on Joseph von Eichendorffin "Aus dem Leben eines Taugenichts" -novelli vuodelta 1826 ja sen molemmat suomennokset vuosilta 1908 ja 1950 sekä Adelbert von Chamisson "Peter Schlemihls wundersame Geschichte" -novelli vuodelta 1814 ja sen kaikki kolme suomenkielistä käännöstä vuosilta 1902, 1904 ja 1945. Alkuteksteistä ja käännöksistä on etsitty piirteitä, joita voisi tarkastella kotouttamis–vieraannuttamis-näkökulmasta. Piirteitä on etsitty sekä etukäteen määritellyistä luokista, kuten erisnimistä, että myös materiaaliin perehtymisen pohjalta tarkemman tutkimisen arvoisilta vaikuttavista aiheista, kuten alkuteoksen ranskan-, italian- ja latinankielisistä tekstinosista. Käännöksissä käytettyjen kotouttamisen ja vieraannuttamisen eri tyyppejä on analysoitu Michael Schreiberin vuonna 1993 väitöskirjaansa tekemän käännösten luokittelumäärittelyn perusteella. Tutkittaville käännöksille ominaisia piirteitä arvioidaan muun analyysin tueksi. Käännöksistä analysoidaan jaottelua lukuihin ja kappaleisiin, paratekstejä eli varsinaisen tekstin välittömässä läheisyydessä olevia tekstejä, kuten alaviitteitä, kielioppia, henkilön-, paikan- ja kadunnimiä, internationalismeja eli monille kielille yhteisiä lainasanoja, vieraskielisiä tekstiosuuksia sekä myyttisiä käsitteitä. Tutkittaville käännöksille ominaisista piirteistä kuvataan mm. poistoja, lisäyksiä, vanhentuneita ja runollisia sanamuotoja. Analyysin perusteella Eichendorffin novellin käännökset sopivat uudelleenkäännöshypoteesin oletuksiin, mutta Chamisson novellin kolmas käännös ei ole kahta parin vuoden välein ilmestynyttä edeltäjäänsä vieraannuttavampi, eikä näin ollen vahvista hypoteesia. Uudelleenkäännöshypoteesi ei ole tämän tutkielman perusteella yleispätevä selitys samasta teoksesta eri aikaan tehtyjen käännösten kotouttaville ja vieraannuttaville piirteille, vaan käännösvalintojen syyt ovat moninaisemmat. Tiettyyn aikaan on voitu suosia joko kotouttavia tai vieraannuttavia käännöksiä ja nämä lajityypit ovat voineet kilpailla keskenään kielitieteilijöiden ja kääntäjien suosiosta samoihin aikoihinkin: Chamisson novellin ensimmäinen ja toinen käännös osoittavat, että suunnilleen samaan aikaan voi kääntää hyvin eri tavalla. Uudelleenkäännöshypoteesi on suoraviivaisuudessaan houkutteleva, mutta tämän tutkielman perusteella kotouttaville ja vieraannuttaville käännöksille on tarpeen etsiä muita syitä.