Browsing by Subject "kuolema"

Tutkielmassa tarkastellaan 38 suomalaisen tuon- ja tämänpuoleisuuden kokemuksia läheisten ja osin hoidettavien ihmisten kuolemien äärellä noin 70 vuoden ajalta. Teoreettisena taustana esitetään erityisesti uskontososiologi Tony Walterin näkemykset kuoleman kolmesta ideaalityypistä ja aikakaudesta. Tutkimusaineistona käytettiin Kuolema, menetys ja muisto -nimistä kirjoitusaineistoa, joka analysoitiin ja tulkittiin pääosin narratiivisen ja osin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistosta muodostettiin neljä kokemuksellisesti toisistaan poikkeavaa kategoriaa. Traditionaalisen uskonnollisuuden piiriin kuuluvat informantit sitoutuvat pääosin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteisiin käsityksiin uskosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä, ja kuolema on monille heistä tuttu vieras jo lapsuudesta alkaen. Kokemuksissa painottuu ehtoollisen nauttimisen ja anteeksiannon merkitys kuoleman edessä, ja useat informantit kokivat kuolinhetkellä tai vainajaa katsottaessa pyhyyden kokemuksia ja antoivat ruumiille hengellisiä merkityksiä. He painottavat, että spiritismiä tulee karttaa. Uskonnollisten kokemusten rinnalla kulkevat kansanuskoa kuvastavat kokemukset erityisesti linnuista kuoleman enteinä ja viestintuojina vainajilta. Ekstrateistisen spirituaalisuuden keskeisenä piirteenä on koettu yhteys vainajien ja henkimaailman kanssa. Kokemusulottuvuus sisältää kuolemaan yhdistettyjä valoilmiöitä, intensiivisiä unia, enkelien läsnäolon kokemuksia, telepaattisen yhteyden tuntemista sekä monimuotoisia ennekokemuksia, joihin saattaa liittyä mystisiä piirteitä ajan pysähtymisestä ja varmasta tietämisestä. Voimakkaimmillaan kokemukset ilmenevät spiritisminkaltaisena vuorovaikutuksena vainajien kanssa. Sekulaarissa spirituaalisuudessa painottuu elämän spiritualiteetti, jossa kuolemaa peilataan suhteessa vainajan tai omaan elämään, kuten antamalla sille henkisen rikastumisen merkityksiä. Kirjoituksista tulee esille omia, ekspressiivisiä kuolemanrituaaleja, joista merkittävimpiä ovat eroottisen laulun laulaminen ruumiille, maalliset kuoleman juhlat ja kuolemasta puhdistautumisen rituaali. Kokemukset ilmaistaan usein runojen, kirjallisuuden ja populaarimusiikin avulla, ja kuolleen hengen katsotaan kulkevan yksilön, perheen, suvun ja työyhteisön muistoissa mukana. Sekulaarissa naturalismissa läheisen kuolema näyttäytyy karuna ja osin pelottavana ruumiillisena ja biologisena tapahtumana, jonka jälkeen ei katsota olevan mitään. Tunneilmaisu on niukkaa ja osin keskitytään ainoastaan läheisen sairaanhoitoon. Kuolevaa ihmistä ja ruumista kuvataan osin inhorealistisin ilmauksin. Kuolleiden muistelu saa jossain määrin sekulaariin spirituaalisuuteen yhdistyviä piirteitä. Tutkitut suhtautuvat uskontoon kielteisesti tai sillä ei ole heille merkitystä. Traditionaalinen uskonnollisuus muistuttaa vanhoja kansanuskomuksia lukuun ottamatta Walterin näkemyksiä traditionaalisen kuoleman ideaalityypistä, kun taas ekstrateistisen ja sekulaarin spirituaalisuuden kokemukset osoittavat postmodernin kuoleman aikakauden uushenkisiä ja osin esoteerisia elementtejä. Sekulaari naturalismi ilmentää kuoleman modernia aikakautta kärjistetyllä tavalla. Traditionaalisen uskonnollisuuden mukaiset kristilliset kokemukset näyttävät kokonaisvaltaisesti toteutuvan 1960-luvun yhteiskunnallisten muutosten jälkeen enää konservatiivisilla kristityillä, kun taas postmodernit kokemukset vaikuttavat sijoittuvan 2000-2010 -luvuille. Tulokset osoittavat, että kokija tarkastelee maailmankatsomuksensa kehyksen läpi kuolevaa ihmistä, ruumista sekä kaikkia kuoleman tapahtumia, ja antaa kokemuksilleen merkityksiä ympäröivästä kulttuurista käsin. Poikkeuksena ovat läheisten vainajien läsnäolokokemukset, joita sisältyy kaikkiin kokemuskategorioihin. Tämä vahvistaa aiempaa tutkimustietoa siitä, etteivät kokemukset yhteydestä kuolleisiin läheisiin liity kokijoittensa maailmankatsomukseen ja muihin taustatekijöihin.

Käsittelen tutkielmassani Helsingin seurakuntayhtymässä koulutettujen ja vapaaehtoisten saattajien kokemuksia kuolevan tukena saattohoidossa. Saattohoidolla tarkoitetaan kuolevan ihmisen elämän loppuvaiheen hoitoa. Vapaaehtoisia saattajia on tutkittu melko vähän Suomessa, jossa saattohoito kulttuuri on verraten nuorta. Pohjois-Amerikassa, Britanniassa, ja monissa muissa Euroopan maissa kuolevia potilaita hoidetaan saattohoito keskuksissa, joiden ympärille on kehittynyt myös tutkimusta ja koulutusta. Saattohoidon ajatuksena on hoitaa kuolevaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, johon muun muassa YK, Euroopan unioni ja Suomessa sosiaali- ja terveysministeriössä toimiva valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE ovat kiinnittäneet huomiota ja antaneet suosituksena. Näiden kaikkien suositusten tavoitteena on edistää kuolevien ihmisten ja heidän omaistensa kokonaisvaltaista tukemista. Tutkimustani varten haastattelin seitsemää tuettua vapaaehtoista, joilla on ollut vähin-tään yksi saatettava tai jotka toimivat haastatteluhetkellä saattajina. Toteutin tutkimuksen teemahaastatteluna, josta saatua aineistoa analysoin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Koska tutkimukseni on aineistolähtöinen, se on sidottu löyhästi eri teorioihin, kuten kriisiteoriaan, teoriaan elämänhallinnasta ja vuorovaikutuksesta muun muassa. Ensimmäisessä tulosluvussa neljä avaan taustaa tutkimukselleni, jossa pohdin saattajien motivaatiota sekä heidän rooliaan ja tehtävässä tukemista. Luvussa viisi keskityn saattajien kokemukseen sairaudesta ja kriisistä, sekä spiritualisuuden merkityksestä saattohoidossa. Samassa luvussa tarkastelen myös, miten vapaaehtoiset kokevat puheen kuolemasta ja sen puheeksi ottamisen. Viimeisessä tulosluvussa avaan saattajien kokemuksia kohtaamisesta saattohoidossa. Tämä tutkimuksen mukaan vapaaehtoisten saattajien tehtävästä piirtyy monipuolinen ja haastava kuva. He kokevat tehtävänsä myös merkitykselliseksi niin potilaille kuin itselleen. Saattajien kokemuksen mukaan Suomessa vallitsee edelleen kuoleman kieltävä kulttuuri, joka vaikuttaa kuoleman sairaan ihmisen kohtaamiseen. Vapaaehtoinen voi olla yksinäiselle, sairaalle ihmiselle linkki ulkomaailmaan ja side yhteisöön. Saattajien keskeisinä tehtävinä on emotionaalisen, sosiaalisen ja spirituaalisen tuen tarjoaminen elämän loppupuolta elävälle ihmiselle. Niin omaisten, kuin hoitohenkilökunnankin voi olla vaikea asettua kuolevan vierelle, tästä syystä saattajat olivat toisinaan ainoita, joille potilaat saattavat puhua mieltä askarruttavista asioista. Vapaaehtoiset tarjoavat toisenlaista tukea, verrattuna omaisiin tai hoitohenkilökuntaa ja tekevät sellaista, mitä kukaan muu ei välttämättä tee. Vapaaehtoiset saattajat on nähtävä voimavarana, jota tämä yhteiskunta ja meistä jokainen voimme vuorollamme tarvita.

Tässä tutkielmassa käsittelen, miten Japanin keisarillisen armeijan moraalikoodistojen Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen (1882) ja Taisteluohjeen (1941) esittämät ideaalit sodassa kuolemisesta näkyivät toisessa maailmasodassa taistelleiden sotilaiden käsityksissä oman henkensä uhraamisesta. Tarkastelen, miten ohjekirjojen teemat nousevat esille sotilaiden päiväkirjoissa, kirjeissä ja runoissa, ja miten sotilaat kuvasivat kuolemaansa liittyviä tuntemuksia suhteessa valtion antamiin ideaaleihin. Erittelen myös sitä, miten valtion antamat ideaalit kuten uskollisuus keisarille vertautuivat sotilaiden itsensä esittämiin syihin. Armeijan ohjekirjojen lisäksi tutkielmani alkuperäisaineistona käytän neljää toisen maailmansodan jälkeen julkaistua kokoelmateosta sotilaiden kirjoittamista teksteistä. Tutkielmani nojaa tunnehistorian metodeihin, ja tukeudun aikaisempaan historiantutkimukseen toisessa maailmansodassa taistelleiden sotilaiden näkemyksistä. Sen lisäksi käytän taustoituksessa tutkimuskirjallisuutta Japanin uskonnoista, filosofiasta ja japanilaisen kulttuurin tunnekäsityksistä. Moraalikoodistojen kuvaamat ihanteet toimivat perustana sotilaan uhrautumiselle sodassa, mutta niiden antamien ihanteiden vaikuttavuus rakentui abstrakteja ideaaleja konkreettisempien tekijöiden varaan. Avainasemaan sotilaiden teksteissä nousivat toverit armeijassa sekä kotona odottavat perheet, etenkin äidit. Sotilaita voimakkaimmin ohjaava tunne oli häpeän välttäminen. Ohjekirjojen esittämä buddhalaisuuteen pohjautuva ideaali tyyneydestä kuoleman edessä näyttäytyi sotilaiden tekstien perusteella arvostettuna piirteenä armeijakulttuurissa, ja pelkurin leimaa välttääkseen sotilaat pyrkivät esiintymään ideaalin mukaisesti. Varsinaiseksi syyksi kuolla ohjekirjat nostivat velvollisuuden täyttämisen keisarille, mutta keisarin jumalan kaltaisen roolin sijaan ohjekirjoissa korostettiin tämän aseman ikiaikaista historiallisuutta isän kaltaisena hahmona japanilaisen perhevaltion päänä. Keisarin ja kansan välistä uskollisuutta perusteltiin konfutselaisuuden oppien mukaisella ajatuksella kōkō-hyveen tavoin rakentuneen lapsen ja vanhempien välisellä uskollisuudella, mutta sotilaiden teksteissä yhtäaikainen uskollisuus keisarille ja omille vanhemmille näyttäytyi huomattavan ristiriitaisena. Taisteluohje määräsi sotilasta ennemmin kuolemaan kuin saamaan ylleen sotavangin häpeän. Sen korostaminen kuolemaa pahempana kohtalona osoitti häpeän voimakasta painoarvoa kulttuurissa. Taisteluohjeessa nostetaan esille myös sotilaan kunnia, joka näyttäytyy ennen kaikkea häpeän välttämisenä. Vaikka pohja kunniakäsitykselle rakennettiin Japanin samuraihistorian päälle, siihen liittyvän historian sijaan sotilaiden teksteissä nousivat esille häpeästä koituvat konkreettiset seuraukset itselle ja sotilaan perheyhteisölle. Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen ja Taisteluohjeen kuvailemat ihanteet eivät itsessään riittäneet motivoimaan sotilasta uhraamaan henkeään sodassa, vaan sotilaiden teksteissä korostuivat pelko häpeään joutumisesta oman lähipiirin silmissä, jos sotilas ei onnistuisi toteuttamaan hänelle asetettuja odotuksia antaa henkeään maansa puolesta.

Objectives. Death of a close relative is personal and challenging experience that everyone has to encounter at some point in life. Coaching to face grief and loss is generally seen as one of the basic tasks of children's literature. The objective of this study was to unravel the ways of describing and dealing with death in four Finnish children's books of my research material. According to previous studies the ways of describing and dealing with death in children's literature have been variated from 1600s to the 21st century. Today's models and grievances associated with grieving child and adult's role in research material are made visible in this study. Research methods. My Master's Thesis was a qualitative study and content analysis was used as research method. I examined the children's books of my research material by specifying and finding narrative solutions, similarities and differences between books related to ways of dealing with death. Due to the abstract nature of death as a phenomenon of human life, I took a data-driven, inductive approach to the ways of dealing with death in books I have chosen as my research material. In the end I presented my perceptions connected with previous studies. Results and conclusions. Subjectively experienced meanings were seen as key point of my study. Complexity of the grieving process got highlighted and on the basis of research material, the ways of dealing with death seemed to be clearly connected with development in childhood. The results of my study show that adults should learn how to become sensitive to child's non-verbal signals, recognize grief and individual ways of grieving as well as respect and strive to support child in grief caused by death of a close relative.

Tarkastelen tutkimuksessani lapsille suunnattujen kuolemaa ja surua käsittelevien kuvakirjojen välittämää kuvaa leikki-ikäisen lapsen kuolemakäsityksestä ja surusta hänen menettäessään läheisen ihmisen. Läheisellä ihmisellä tarkoitan tutkimuksessani lapsen omaa vanhempaa, sisarusta tai isovanhempaa. Tutkimusaineistoni koostuu yhdeksästä lasten kuvakirjasta. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, millainen kuva lapsen kuolemakäsityksestä annetaan aihetta käsittelevissä lastenkirjoissa. Toisen tutkimuskysymykseni avulla selvitän, millainen kuva lapsen surusta ja sen ilmenemismuodoista annetaan aineistossa. Tutkimuksen taustaosiossa käsittelen muun muassa nykyistä kuolemakäsitystä, lapsen kuolemakäsityksiä ja surureaktioita. Kerron myös kuolema-aiheesta lastenkirjallisuudessa. Tutkimukseni on laadullinen ja aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Olen luonut analyysiosioon kaksi osiota, toisen kuolemasta ja toisen surusta. Tutkimustulokseni osoittavat, että analysoimissani lasten surukirjoissa kuvataan niitä piirteitä lasten kuolemakäsityksestä ja surusta, joita tutkimukseni taustaluvuissa käsitellään.

Lastenkirjallisuus tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia. Lastenkirjallisuus avartaa lapsen näkemystä elämästä, ja siihen kuuluvista tapahtumista. Lastenkirjallisuuden aihepiiri on laaja, ja lastenkirjoja erilaisista aiheista ja teemoista julkaistaan jatkuvasti. Yksi teema, jota lastenkirjallisuus myös käsittelee, on kuolema. Kuolema kuuluu osaksi jokaisen elämää, ja läheisen menetykseltä kukaan ei voi välttyä. Moni lapsi kokee ensimmäisen menetyksen jo lapsuudessaan – oli menetys sitten perheen lemmikki tai lapsen oma vanhempi tai sisarus. Menetystä ja sen tuomaa surua käsitellessään, tarvitsee lapsi siinä turvallisen aikuisen tukea ja läheisyyttä. Yksi keino lapsen kanssa lähestyä kuolemasta puhumista ja sen käsittelyä on lastenkirjallisuuden hyödyntäminen. Kuoleman käsittely on tärkeää lapsen kanssa kotona, mutta myös varhaiskasvatuksessa opettajien tukemana. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lastenkirjallisuuden hyödyntäminen tukee kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Sekä millä tavoin varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen opettajat ja muu henkilöstö voi hyödyntää lastenkirjallisuutta lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kvalitatiivisena tutkimusmenetelmänä kuvaileva kirjallisuuskatsaus raportoi kerätystä ja rajatusta tutkimusaineistosta tehdyt havainnot tiiviiksi kokonaisuudeksi. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyin aiempaan julkaistuun tutkimustietoon lastenkirjallisuuden hyödyntämisestä lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu seitsemästä vuosien 2006–2023 välillä julkaistuista tutkimusartikkeleista. Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, että lastenkirjallisuus tukee monin tavoin kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Lastenkirjallisuus tuo lohtua surun keskelle, ja luo lapselle ymmärrystä kuolemasta. Lastenkirjallisuuden kautta lapsen on mahdollista löytää samaistumispintaa kirjojen tapahtumista, tunteista sekä erilaisista hahmoista, minkä avulla lapsi ymmärtää, ettei hän ole yksin kokemuksensa tai tunteidensa kanssa, vaan muutkin kokevat vaikeita asioita elämässään. Tuloksista nousi esille aikuisten ja varhaiskasvatusten opettajien tärkeä rooli lapsen tukijoina menetyksen käsittelyssä sekä sopivan lastenkirjallisuuden valinnassa, jonka pitää huomioida lapsen ikä, ajattelun- ja kehityksen taso sekä yksilölliset tarpeet, jotta kirjan on mahdollista tukea lapsen kuoleman käsittelyä, ja sen ymmärtämistä.

Kuvakirjoja voidaan käyttää työvälineenä lasten ja aikuisten välillä, kun halutaan sanoittaa ja tuoda lapselle esille kuolemaa ja sen muutosta arkeen (Wiseman, 2012). Kuvakirjojen avulla lapsi samaistuu tarinaan ja pääsee esittämään kysymyksiä tarinan ja kuvien pohjalta (Karasma ja Suvilehto, 2013; Wiseman, 2012). Lapsi on tärkeä ottaa osalliseksi arkeen ja mahdollistaa uudessa arjessa lapsen kysymykset ja vaikutusvalta omaan ympäristöön. Tämä lisää lapsen toimijuutta arjessa. (Lipponen, Kumpulainen & Hilppö, 2013.) Vuorovaikutuksessa lapsen myönteiset kokemukset edesauttavat toimijuuden kehittymistä (Turja & Vuorisalo, 2017; Lipponen, Kumpulainen & Hilppö, 2013; Rainio, 2010). Tässä tutkimuksessa tarkastelin, kuinka lapsen toimijuus näyttäytyy läheisen kuolemaa käsittelevissä suomalaisissa lasten kuvakirjoissa. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, miten kuvakirjoissa lasten toimijuus näyttäytyi niin kuvakirjojen tekstin kuin kuvien kautta kriisitilanteen aikana. Tutkimus toteutettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Hyödynsin analyysissa teemoittelua. Teemoittelun ja luokittelun myötä toimijuuden havainnointikohteiksi valikoitui lapsi aktiivisena toimijana uudessa arjessa, lapsen toimijuus vuorovaikutuksessa muihin, lapsen kyvykkyys tunnistaa erilaisia ja uusia tilanteita ja lapsi aikuisen huolenkantajana. Pyrin selvittämään ilmiötä kahden tutkimuskysymyksen avulla: 1. Millä tavoin kuoleman teemaisissa suomalaisissa kuvakirjoissa lapsen toimijuus ilmenee lähiomaisen kuoleman jälkeen? 2. Millä tavoin suomalaisissa kuvakirjoissa lapsen toimijuuteen tartutaan? Tuloksissa nousi esiin, kuinka lapset pyrkivät auttamaan vanhempiaan surun keskellä. Lapset myös harjoittelivat uusia taitoja uuden arjen keskellä. Toimijuus on yksilöllistä, joten myös toimijuuden ilmeneminen osoittautui yksilölliseksi. Teoksissa lasten aloitteisiin tartuttiin, joka aktivoi toimijuutta.

Lastenkirjallisuudella on suuri apu vaikeiden aiheiden, kuten läheisen kuoleman, käsittelyssä. Kuoleman kuvauksilla lastenkirjallisuudessa on pitkät perinteet, mutta ajan saatossa se on ollut aiheena tabu. Nykyään aihe on kuitenkin lähes arkipäiväinen; uusia täsmäkirjoja julkaistaan jatkuvasti. Painopiste kuolemaa käsittelevässä lastenkirjallisuudessa on siirtynyt itse kuolemasta enemmän sen käsittelyyn. Kuolema saattaa herättää erilaisia tunteita jokaisessa ihmisessä. Lapsi tarvitsee tukea tunteiden käsittelyssä, etenkin suuren menetyksen keskellä. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella lastenkirjallisuudessa esiintyvän kuoleman herättämiä tunteita, sen aiheuttaman surun käsittelyä sekä miten lapsi ja hänen tunteensa kohdataan surun ja muiden tunteiden keskellä. Tämä laadullinen tutkimus on toteutettu teoriaohjaavana sisällönanalyysinä. Aineistona oli kuusi suomalaista lasten kuvakirjaa, jotka ovat julkaistu aikavälillä 2016-2021. Analyysi kuitenkin keskittyy ainoastaan kirjojen tekstiin. Analyysin perusteella kuolema herätti aineiston henkilöissä monenlaisia tunteita. Suru oli niistä yleisin. Muita tunteita olivat viha, syyllisyys, toivo, lohtu, ikävä, ilo, huoli ja pelko. Surun käsittelyssä korostui kuoleman jälkeiset perinteet, arjen vaikeus, kuolleen muistaminen, muihin tukeutuminen sekä ajan tuoma helpotus. Lapsen kohtaamisessa puolestaan korostui puhumisen tärkeys, lapsen huomaamattomuus sekä lapsen kohtaaminen. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kuolema herättää jokaisessa henkilössä erilaisia tunteita. Jokaisella on myös oma tapansa surra. Aikuiset eivät aina huomaa oman surunsa keskellä lapsen surua ja näin ollen eivät kykene antamaan lapselleen lapsen tarvitsemaa tukea. Kuolemaa käsittelevän lastenkirjallisuuden ei ole tarkoitus antaa suoria vastauksia lasten mahdollisiin kysymyksiin, vaan tarjota samaistumiskokemuksia ja avata keskustelun yhteiselle pohdinnalle aikuisen kanssa. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat myös tätä.

This thesis studies ninth-graders' opinions about what happens to a person when they die and compares them with the opinions of sixth-graders on the subject. The thesis also studies what the ninth-graders' answers indicate about their level of religious development in the light of previous studies. After this, the thesis examines the development in religious views between sixth and ninth grades. The data consists of students' writings about what happens after death. The study involved four groups of ninth-graders studying Evangelical Lutheran religion, two in Helsinki and two in Espoo. Total number of research subjects was 51. In addition the study utilizes author's previously collected data which consists of writings from 78 sixth-graders. The classification and analysis of the data have been carried out with the means of data-based content analysis. Ninth-graders' responses contained three main opinions about what occurs after death: 1) Belief in Heaven, and in some cases in Hell 2) Belief in reincarnation 3) The belief that all life ends with death. The same themes were also visible in sixth-graders' data. Whereas the sixth graders' responses were a lot more concrete, the ninth-graders' responses emphasized the ethical reflection, for example, on how to get to Heaven. The ninth-graders used more Christian terms than the sixth-graders. The salvation and grace concepts of the Evangelical Lutheran church were however not present in any of the students' answers. Ninth-graders' religious thinking is noticeably more developed than that of the sixth-graders'. Especially the decrease of concreteness is highlighted. Also, a more scientific approach can be seen which demonstrates the development that has happened.