Browsing by Subject "lapsi"

Lastenkirjojen välityksellä on mahdollista tarkastella vallitsevaa lapsikäsitystä ja kasvatusihanteita, ja toisaalta lastenkirjat myös osallistuvat lapsikuvan muodostumiseen välittämällä aikuisten luomia representaatioita lapsista ja heidän toiminnastaan. Ilmastonmuutoksen koskettaessa vääjäämättä 2000-luvun lasten nykyisyyttä ja tulevaisuutta, tämän opinnäytteen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia lapsihahmoja ja heidän toimintaansa viimeaikaisissa ilmastoteemaisissa lasten kuvakirjoissa esiintyy. Tavoitteena on lisätä lastenkirjoja työssään lasten kanssa käyttävien aikuisten ja lastenkirjojen tekijöiden ymmärrystä siitä, minkälaista kuvaa lukijoille välittyy lasten ilmastonmuutokseen liittyvästä toiminnasta, taidoista ja tunteista kirjojen lapsipäähenkilöiden kautta. Lisäksi opinnäyte esittelee kirjojen parissa toimiville aikuisille yhden keinon tarkastella lastenkirjojen lapsihahmoja ilmastotoimijuuden näkökulmasta. Aineistona oli kolme suomalaista lasten kuvakirjaa, jotka haettiin Lastenkirjainstituutin verkkosivujen kautta käyttäen hakusanaa ’ilmasto’. Sisäänottokriteerinä oli muun muassa, että kirjan tuli olla kuvakirja ja päähenkilön tuli olla lapsi. Kirjojen tekstit analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä atlas.ti-ohjelmaa apuna käyttäen. Analyysia ohjaavana teoriana käytettiin kokonaisvaltaista ilmastokasvatuksen polkupyörämallia. Kirjojen kuvitus analysoitiin käyttäen kuvien tulkintaan sovellettua sisällönanalyysin menetelmää. Analysoiduissa kirjoissa lapsihahmot kokivat negatiivisia tunteita, kuten huolta ja surua, suhteessa ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin. He kokivat suuttumusta aikuisia kohtaan, joiden toiminta kuvattiin syyksi ilmastonmuutokselle. Lapsihahmot kuvattiin myös erittäin motivoituneina ilmastotoimijoina ja heillä kuvattiin olevan laaja-alaisia taitoja käsitellä ja kohdata ilmastonmuutoksen ilmiö. Hahmot saivat myös osakseen osallisuuden kokemuksia ja he kokivat positiivisia tunteita, jotka syntyivät yhdessä toimimisesta ja onnistumisista. Analysoidut kirjat luovat osin realistiselta vaikuttavaa kuvaa lapsesta, mutta toisaalta kuvaavat myös representaatioita, joita lukijan tulee osata tulkita, jotta kirjojen tuottama lapsikäsitys ja kuva lapsesta ilmastotoimijana ei muodostu liioitelluksi. Analysoidun kolmen kirjan välityksellä vaikuttaa myös siltä, että 2000-luvulla lapsuutta on varjostamassa ilmastonmuutoksen aiheuttama huoli tulevaisuudesta.

Erilaisten lapsitutkimusten ansiosta lapsuus nähdään entistä tärkeämpänä elämänvaiheena, jossa lapsen kuuluu olla aktiivinen toimija ja olla osallisena lasta koskevissa asioissa. Tutkimusten mukaan lapsen oppimista, kasvua ja kehitystä tulee tukea positiivisesti yksilöllisyyttä korostaen sekä lapsen omaa kokemusmaailmaa arvostaen. Yleistäen voi todeta, että lapsi viettää suuren osan varhaislapsuudesta varhaiskasvatuksessa, jolloin varhaiskasvatuksen henkilöstön rooli on merkittävä lapsen oppimisen, kasvun ja kehityksen mahdollistajana. Positiivinen pedagogiikka on pedagoginen menetelmä, jolla positiivisen psykologian tutkimusten tuloksia voi hyödyntää kasvatuksessa ja opetuksessa. Positiivinen pedagogiikka on paljon jalansijaa saanut pedagoginen suuntaus, jolla voidaan tutkitusti toteuttaa juuri niitä tavoitteita, joita varhaiskasvatuksen henkilöstölle on asetettu varhaiskasvatussuunnitelmien perusteissa sekä kuntien varhaiskasvatussuunnitelmissa. Tutkimusongelmana on, että miten positiivisen pedagogiikan käsitteet ilmenevät kuntien varhaiskasvatussuunnitelmissa. Tutkimusongelmaan etsittiin vastauksia kahden tutkimuskysymyksen avulla: 1. Miten positiivisen pedagogiikan käsitteet ilmenevät paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa. 2. Kenelle kohdistuvat paikallisissa asiakirjoissa nousevat positiivisen pedagogiikan käsitteet. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa tutkimuksen aineistona olivat neljän kunnan varhaiskasvatussuunnitelmat. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kerätä yhteen jo olemassa olevaa tietoa tutkimusongelman ympärille eikä keksiä uutta tietoa ja siitä syystä metodi oli sopiva varhaiskasvatussuunnitelmien tutkimiseen. Tulokset osoittivat, että positiivisen pedagogiikan käsitteet olivat tukemassa varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lapsen välistä luottamuksellista suhdetta, joka perustuu aitoon läsnäoloon. Tuloksista kävi myös ilmi, että positiivisella pedagogiikalla on suuri merkitys lapsen omien vahvuuksien tunnistamisessa sekä oppimisen tukemisessa. Kerätyt tulokset korostivat sitä, että kaikista suurin merkitys positiivisella pedagogiikalla on henkilöstön ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksen tavoitteita kuvattiin positiivisen pedagogiikan termein lämpimäksi, sensitiiviseksi ja turvalliseksi. Tulokset osoittivat myös, että osassa varhaiskasvatussuunnitelmissa ei ollut selkeää kohdistusta tietylle taholle vaan ohjaavat lauseet oli kirjoitettu me-muotoon. Osassa varhaiskasvatussuunnitelmia oli taasen suora kohdistus varhaiskasvatuksen henkilöstölle tai varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajan yhteistyölle. Tulosten mukaan positiivinen pedagogiikka ohjaa varhaiskasvatuksen henkilöstön työtä ja auttaa pääsemään varhaiskasvatussuunnitelmien asettamiin tavoitteisiin. Tutkimusten tulokset herättivät pohtimaan siitä, että onko varhaiskasvatuksen henkilöstöllä riittävästi syvällistä tietämystä positiivisen pedagogiikan menetelmistä ja merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Pohdintaa herätti myös se, että vaatiiko positiivisen pedagogiikan toteuttaminen varhaiskasvatuksen henkilöstöltä oman arvomaailman muutosta, jotta henkilöstö voi vastata asiakirjojen asettamiin ohjaaviin lauseisiin positiivisen pedagogiikan menetelmin.

Selective mutism is a children’s psychiatric disorder. Children with selective mutism won’t talk in certain situations, for example in school, despite talking at home with family members. Previously selective mutism was seen as an independent disorder. Research has shown that selective mutism has prominent comorbidity with anxiety disorder, therefore selective mutism is now seen as a specific children’s anxiety disorder or as a symptom of social phobia. Since anxiety plays a notable role in selective mutism, treatments to decrease anxiety have been used to treat selectively mute children. Selective mutism has been shown to be a resilient disorder. Longer duration of symptoms makes the treatment more challenging. Selective mutism is a rare disorder and because of that there is a limited amount of research of selective mutism and its treatment. Most of the research are case studies. Controlled experiments that includes control groups are rare. Clinicians may find it hard to propose a certain treatment for selectively mute patient since there is not unified treatment recommendations. Cognitive-behavioral interventions are primary when treating selective mutism. These interventions include for example self-modeling, stimulus fading and rewarding. Patient’s muteness creates extra challenge, and parents are usually essential help during the assessment and treatment. If therapeutic treatment doesn’t seem to be efficient, medical treatment can be considered. Selective serotonin reuptake inhibitor (SSRI), fluoxetine, is found to be effective when treating adults with social anxiety and some researchers have presented its applicability to treat children’s selective mutism. More research of the treatment of selective mutism is needed to be able to give the best evidence-based information for the clinicians who are dealing with selectively mute patients. Because selective mutism is such a rare disorder, it would be desirable to collect research data internationally and work together with researchers from different countries. Reliable estimations of treatment possibilities could be made if big enough data could be collected.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset on sensitiivinen, mutta tällä hetkellä julkisessa keskustelussa erittäin pin-nalla oleva keskustelunaihe. Kyseinen keskustelunaihe on siitä mielenkiintoinen, että syyllisyyden ja vastuun kysymykset eivät asetu yksioikoisesti tekijään tai sellaiseksi epäiltyyn henkilöön. Tämä havainto pätee erityises-ti silloin, mikäli seksuaalirikoksen uhriksi joutunut lapsi on jo hieman vanhempi. Lapsiin kohdistuvien seksuaa-lirikosten parissa työskentelevien ammattilaisten työn näkökulmasta on tärkeää tutkia sitä, millaisia tulkintoja julkisessa keskustelussa tehdään kyseistä ilmiötä ja sen osapuolten rooleja koskien. Tutkimuksessani tarkastelen sitä, millaisia diskursiivisia asemia seksuaalirikoksen uhriksi joutuneelle yli 12-vuotiaalle lapselle Internetin verkkokeskusteluissa muodostuu. Teen tätä tarkastelua siitä ymmärryksestä käsin, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset luokittuvat suomalaisessa yhteiskunnassa sosiaaliseksi ongelmaksi. Tämän sosiaalisen ongelman tulkinnat realisoituvat kirjoitetussa kielessä diskursiivisen tarkastelun kohteeksi. Tieteenfilosofisesti olen tässä tutkimuksessa sitoutunut sosiaaliseen konstruktionismiin, joka ohjaa ymmärtä-mään myös lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ilmiön sosiaalisen ongelmallisuuden nimenomaan kielellisesti ja sosiaalisesti rakentuvana. Tutkimusaineistoni koostuu verkkokeskustelukommenteista, joiden lähtökohtana on yli 12-vuotiaaseen lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen liittyvä uutinen. Tutkimusaineistoni sisältää 550 verkkokeskustelukom-menttia koottuna yhteensä 13:sta eri yleismedialuontoisesta uutissivustosta. Varsinaisia lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia kuvaavia uutisia on tutkimusaineistossani yhteensä 33 kappaletta. Käyttämäni analyysimene-telmä on diskurssianalyysi ja tarkastelen havaitsemiani diskursseja spesifimmin erityisesti siitä näkökulmasta, millainen vaikutus uhrin tai tekijän iällä, sukupuolella tai etnisyydellä on niiden esiintyvyyteen ja sisältöön. Tutkimustulosteni perusteella seksuaalirikoksen uhriksi joutunut lapsi asemoidaan verkkokeskusteluissa uhrin ja suojelun kohteen, vastuullisen ja tasavertaisen osallisen tai viettelevän ja juonittelevan toimijan asemaan. Esitte-lemistäni taustatekijöistä erityisesti uhrin sukupuolella, tekijän sukupuolella ja tekijän etnisyydellä vaikutti ole-van merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi lapsen asema ja rooli seksuaalirikoksessa tulkittiin. Näiden lisäksi myös tekotavalla oli merkitystä siten, että esimerkiksi vastikkeellisen seksin osalta lapsen oma vastuu selvästi korostui. Lapsen tai tekijän lisäksi vastuuta ja syyllisyyttä liitettiin myös muihin henkilöihin, instansseihin ja ongelmallisiksi katsottuihin ilmiöihin.

Uni on välttämätöntä ihmisen toiminnalle ja sen puute tai huono laatu altistavat monille sairauksille. Perimällä on suuri vaikutus unensäätelyyn ja univalverytmin preferenssiin eli niin sanottuun kronotyyppiin. Eri arvioiden mukaan perimän osuus yksilön kronotyyppiin on noin 50 prosenttia. Viimeaikaiset koko perimän kattavat assosiaatiotutkimukset (genome wide association study, GWAS) ovat havainneet uusia kronotyyppiin vaikuttavia yhden emäksen muutoksia (single nucleotide polymorphs, SNPs). Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää kronotyypin taustalla vaikuttavaa perinnöllistä taipumusta vastasyntyneillä. Tutkimus on osa laajempaa CHILD-SLEEP kohorttitutkimusta, joka kattaa 1643 vastasyntynyttä sekä heidän vanhempansa. Tutkimuksessa käytettiin vanhempien täyttämien lasten unta ja vuorokausirytmiä selvittävien standardoitujen kyselytutkimusten tuloksia sekä 1345 vastasyntyneen geneettisiä näytteitä. Kyselyt toteutettiin vauvojen ollessa kolmen, kahdeksan ja 24 kuukauden ikäisiä. Aamuvirkkuisuuteen yhdistyvä geneettinen riskipisteytys muodostettiin aikaisemmissa tutkimuksissa havaittujen SNP:ien pohjalta. Yhteensä yhdeksän SNP:iä valikoitui mukaan monigeeniseen riskipisteytykseen. Kyselytutkimusten pohjalta kerättyjä unimuuttujia analysoitiin suhteessa riskipisteytykseen. Analyysissä mukana olleita muuttujia olivat yöunen, päiväunen ja kokonaisunen määrä sekä yöheräilyt ja nukahtamisajankohta. Kovarianttina analyyseissä käytettiin sukupuolta, perheilmapiiriä, lapsen sairauksia sekä lapsen ruokintatapaa (rintaruokinta, maidonkorvike). Aineisto analysoitiin SPSS Statistics 25 -ohjelmistolla. Geneettinen aamutyyppisyys korreloi pitkään yöuneen kolmen (N=1066, BETA=.082, P=.012) sekä kahdeksan (N=975, BETA=.098, P=.002) kuukauden iässä. Myös varhainen nukahtamisaika (kellonaika) assosioitui aamutyyppisyyteen kahdeksan kuukauden iässä (N=1041, BETA=-0.72, P=.

Aims. The aim of this descriptive review was to examine the challenges parents of children who need augmentative and alternative communication have experienced in the rehabilitation process. Augmentative and alternative communication can support the communicative skills of individuals with moderate and severe disabilities. Even though the parents’ role in the rehabilitation process is very crucial and has been emphasized during the past decades, relatively few studies has examined this in the AAC rehabilitation which is why further research is much needed. Methods. A systematic search was conducted in four scientific databases. Six studies where parents’ experiences were researched via interviews and questionnaires were chosen to be examined in this study. Results and conclusions. Parents experienced various challenges in the AAC rehabilitation process. These challenges were experienced in different aspects of the process: from device selection to expanding the skills of the individual to different situations. Acknowledgement of the challenges is an important part of planning and enhancing effective rehabilitation.