Browsing by Subject "lapsuus"

The aim of the study. Internalizing symptoms are mental health problems of which the most common forms are depression and anxiety. Internalizing symptoms emerging in childhood are associated with a risk of cumulating negative consequences and a tendency to become chronic. To narrow the risk of developing internalizing symptoms, it is crucial to understand their early risk factors. The association between temperament and internalizing symptoms has been demonstrated in earlier studies. However, longitudinal studies have typically examined these associations within relatively short time frames. Studies on the role of early temperament as a potential predictor of internalizing symptoms occurring later in school-age are scarce and insufficient. Also, due to a lack of research data, it is still unclear how temperamental change and stability of traits during childhood years explain the risk of school-age internalizing problems. This study examines the role of infant temperament in the etiology of school-age internalizing symptoms. The study also explores how the changes and the stability of temperament traits from infancy to school-age are associated with the risk of school-age internalizing symptoms. In this study, the definition of temperament is based on Rothbart’s temperament theory. Methods. The data of this study is a part of a larger follow-up study PREDO (The Prediction and Prevention of Preeclampsia and Intrauterine Growth Restriction). The sample consists of 919 children. In this study, data from the 6-month infancy assessment point and follow-up at the age of 7 to 11 years were used. Mothers and partly fathers (n = 581) assessed the child’s temperament with the Revised Infant Behavior Questionnaire at the age of 6 months. At the age of 7 to 11 years, mothers assessed the child’s temperament with the Temperament of Middle Childhood Questionnaire and internalizing symptoms with the Childhood Behavior Checklist and the Strengths and Difficulties Questionnaire. Associations between temperament traits and internalizing symptoms were examined with linear regression analyses. In terms of studying the stability and change of temperament traits, residualization and interaction analyses of traits were used. Results and conclusions. Negative emotionality appeared as a significant risk factor for internalizing symptoms; high levels of negative emotionality in infancy can be seen as an early risk factor for subsequent symptoms. Also, weak regulation capacity in infancy increases the risk of school-age internalizing symptoms. In this study, the stability of temperament traits was low and the role of temperamental change from infancy to school-age was highlighted. According to this study, changes in temperament traits explain the risk of internalizing problems more than the stability of the traits. An increase in negative emotionality and a decrease in effortful control during childhood years are associated with elevated risks of internalizing symptoms. The association between extraversion and internalizing symptoms was modest, but low levels of extraversion through childhood years slightly increase the possibility of symptoms. The results of this study create a possibility to recognize early risk factors, intervene at an early stage, and prevent the development of internalizing problems.

Tämä laadullinen tutkimus on aineistolähtöisesti toteutettu katsaus teologiopiskelijoiden muistoihin ja ajatuksiin liittyen uskontoon ja tunteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää opiskelijoiden lapsuudesta, nuoruudesta sekä aikuisuudesta uskontoa ja tunteita yhdistäviä tekijöitä, jotka ovat tarkastelun kohteena juuri tunteiden näkökulmasta. Aiheen valinta on rakentunut henkilökohtaisesta kiinnostuksesta yksilön muokkaantuvasta uskonnollisuudesta eri ikäkausien aikana. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia uskonnon ja tunteiden yhdistelmään liittyviä muistoja sekä ajatuksia teologian opiskelijoilla on a) lapsuuteen, b) nuoruuteen ja c) aikuisuuteen liittyen. Osana tätä tutkimuskysymystä, aineistoa on käsitelty myös kokoavasti, kolme elämänvaihetta läpi leikaten sen suhteen, miten uskonnon ja tunteiden yhdistelmä on liitettävissä koherenssin tunteeseen. Ikävaiheita tarkastellaan E.H Eriksonin psykososiaalisen kehitysteorian näkökulmasta, ja lisäksi tutkimuksessa on käytetty Aaron Antonovskyn koherenssin teoriaa, joka on toiminut työkaluna etsittäessä teologiopiskelijoiden ikävaiheista uskontoon liittyviä elämänhallintaa vahvistavia ja toisaalta heikentäviä tekijöitä, ja niihin liittyviä tunteita. Koherenssin tunteen teoria on jakautunut kolmeen määrittelevään osa-alueeseen, ymmärrettävyyteen, hallittavuuteen sekä merkityksellisyyteen. Näiden osa-alueiden välityksellä ihminen kykenee säätelemään omaa elämänhallinnan tunnettaan. Tutkimusaineiston Helsingin yliopiston teologiopiskelijoista on kerännyt kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi sekä Helsingin yliopistonlehtori Maija Penttilä vuosina 2018 ja 2019. Kyselyyn on vastannut 282 vapaaehtoista henkilöä, jotka ovat olleet eri ikäisiä sekä eri opintovaiheessa olevia opiskelijoita. Aineiston pelkistämisen perusteella muodostettiin 11 tekijää, jotka mainittiin liittyväksi uskontoon ja tunteisiin eri ikäkausina. Näitä olivat uskonnon harjoittaminen, toiminta, paikka, musiikki, tuonpuoleinen, sosiaalinen ympäristö, kirkollinen toimitus, opetus, identiteetti ja vakaumuksen muutos, kirkkovuoden tapahtumat sekä media ja kirjallisuus. Kaikki tekijät sisälsivät tunteita, joista eniten mainittiin turvallisuus, yhteisöllisyyden tunne ja yhteenkuuluvuuden tunne, ilo ja lohtu. Tämän tutkimuksen perusteella yleistyksenä voidaan pitää koherenssin teorian sekä psykososiaalisen kehitysteorian perusteella, että lapselle iltarukouksen lukeminen lisää turvallisuuden tunnetta ja nuoren yhteenkuuluvuutta sekä yhteisöllisyyden tunnetta vahvistaa merkittävästi rippikoulu. Aikuisuuden osalta yleistys ei ollut mahdollinen aineiston monipuolisuuden vuoksi.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia teemoja haastateltavat henkilöt nostavat esille lastenvaatteista ja pukeutumisesta. Pukeutumisen lisäksi käsittelen tutkimuksessa muotia käsitteenä. Nuorten pukeutumista ja siihen liittyviä ilmiöitä on tutkittu jonkun verran, mutta lasten ja erityisesti varhaiskasvatusikäisten hyvin vähän. Rutanen kollegoineen (2019) on tutkinut vaatteita ja pukeutumista suomalaisen varhaiskasvatuksen kautta. Nuorten pukeutumista taas on tutkinut esimerkiksi Tolonen (2001), joka syventyy nuorten kulttuureihin ylipäätään. Pukeutumisella ja vaatteilla on kulttuurisidonnaisia merkityksiä, ja niiden yhtenä tarkoituksena voidaan ajatella olevan esimerkiksi sääoloilta suojautuminen. Myös sukupuoliroolit ja sukupuolten merkitys nyky-yhteiskunnassa liittyvät pukeutumiseen merkittävästi. Käytin tutkimusmenetelmänä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimushenkilöinä oli 6- vuotias lapsi, toinen hänen huoltajistaan (äiti) sekä sosionomitaustainen varhaiskasvatuksen opettaja. Pidin kolme erillistä haastattelua, joissa kävimme keskustelun omaisesti läpi pukeutumiseen ja vaatteisiin liittyviä teemoja. Tässä tapaustutkimuksessa käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Haastatteluvastaukset analysoin tarkastelemalla keskeisiä teemoja kolmesta eri näkökulmasta. Litteroituani aineiston jaottelin tulokset neljään eri alaluokkaan. Kes- keisiksi teemoiksi jokaisessa haastattelussa nousivat erityisesti käytännöllisyys ja mukavuus, sääolot ja merkkivaatteet tai muut merkit kuten eläinhahmot vaatteissa. Tutkimuksessa nousi esille kolmesta eri näkökulmasta samankaltaisia teemoja lastenvaatteista ja pukeutumisesta. Tutkimuksen mukaan lapselle oli tärkeintä, että vaate tuntui pehmeältä tai hyvältä ihoa vasten ja se minkä värinen vaate oli. Vanhemmalle taas vaatteen pitkäkestoisuus ja monipuolisuus olivat tärkeämpiä, kun taas opettajalle se, miten vaatteet toimivat varhaiskasvatuksen arjessa. Tämän tutkimuksen tulokset eivät käy sellaisenaan yleistämään käsittelemiäni teemoja lastenvaatteista ja pukeutumisesta, mutta tarjoavat tärkeän näkökulman tuodessaan myös lapsen omaa ääntä kuuluviin häntä koskevassa keskustelussa. Lasten pukeutumista tulisi tutkia lisää, erityisesti lasten näkökulmasta, jotta lasten ääni tulisi paremmin kuuluviin heitä koskevassa keskustelussa ja tutkimuksessa.

Kun isä tai äiti joutuu vankilaan, voi lapsen elämä muuttua täysin. Vankeus vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen, ja sen seuraukset voivat näkyä elämässä vielä aikuisenakin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen kokemus vanhemman vankeus voi lapselle olla, ja millaisia merkityksiä kokemukset saavat osana lapsen omaa elämää. Yhtenä tutkimuksen näkökulmana on vaikeista lapsuudenkokemuksista selviytyminen. Jotta saataisiin selville kokemusten merkitys lapsen elämän kannalta, on tutkimukseen haastateltu aikuisia, joiden lapsuuteen vanhemman vankeus on kuulunut. Tutkimus liittyy olennaisesti lapsuudentutkimukseen ja sen käsitteisiin. Työssä viitataan myös selviytymistä ja pärjäämistä käsitteleviin tutkimuksiin. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen, ja keskeisenä käsitteenä toimii Vilma Hännisen sisäisen tarinan käsite. Tutkimuksen aineisto muodostuu neljästä kerronnallisesta haastattelusta, joissa nyt jo aikuistuneet lapset kertovat siitä, millainen kokemus isän tai äidin vankeustuomio on heille ollut. Analyysi on toteutettu aineistolähtöisesti Lieblichin ja kumppanien määrittämää holistista ja kategorista luentatapaa yhdistellen. Kertomusten perusteella oli selvää, että vanhemman vankeus liittyy olennaisesti myös lapsuudenkodin muihin ongelmiin kuten päihteisiin, mielenterveysongelmiin ja sairauksiin. Nämä ongelmat vaikuttivat myös toiseen vanhempaan ja johtivat huolenpidon puutteisiin. Keskeinen kokemus vanhemman vankeuden värittämässä lapsuudessa olikin tunne vanhempien poissaolosta sekä tuomion aikana että sen jälkeen. Vankeustuomio voi tutkimuksen mukaan olla perheelle yhtäkkinen kriisi, tai osa päihteiden ja rikollisuuden sävyttämää elämäntapaa, joka on lapselle jo entuudestaan tuttua. Vanhempien poissaolon vuoksi lapset joutuivat pärjäämään itsenäisesti ja huolehtimaan myös aikuisille kuuluvista tehtävistä. Itsenäinen pärjääminen ja huolenpito eivät olleet selkeitä vapaaehtoisesti omaksuttuja rooleja, vaan tilanteen vaatima välttämättömyys. Apua oli lapsuudessa ollut tarjolla rajallisesti, tai sitten tarjottu apu ei ollut vastannut perheen tarpeita. Tärkein tuki monen lapsuudessa oli isoäiti. Vanhemman vankeuteen liittyy vahvaa leimautumista, joka voi olla lapselle yksi raskaimmista vanhemman vankeuteen liittyvistä kokemuksista. Perheet eivät ole lapsuuden aikana kyenneet käsittelemään kokemuksia, vaan lapsen on pitänyt yrittää unohtaa ikävät muistot ja tunteet. Käsittelemättömät kokemukset ovat kulkeneet taakkoina aikuisuuteen asti, kunnes ne on ollut pakko käsitellä. Moni oli turvautunut kokemusten käsittelyssä aikuisena ammattiapuun. Aikuisena kokemusten käsittely koettiin ehdoksi niistä toipumiselle ja tavallisen elämän elämiselle, mutta vain harva oli pystynyt käymään kokemuksiaan läpi koko perheen kanssa aikuisenakaan. Vaikeat kokemukset oli nyt voitu ottaa osaksi omaa sisäistä tarinaa, jolloin tarinassa osattiin nähdä myös hyvää. Vanhemman vankeus ja siihen liittyneet kokemukset olivat olennainen osa haastateltavien tarinaa, ja ne olivat muokanneet heistä sen keitä he nyt olivat.