Browsing by Subject "luonto"

Maisterintutkielmassani tutkin Pohjois-Amerikan suomalaisten työväenluokkaisten naisten ja lasten luontoon liittyviä spatiaalisia käsityksiä ja merkityksiä 1900-luvun alussa. Tarkasteluni kohdentuu erityisesti luonnossa vietettyyn vapaa-aikaan. Tavoitteenani on selvittää, miten luonnosta kirjoittaminen nivoutuu osaksi työväenluokan poliittista retoriikkaa niin konkreettisen, eletyn ympäristön kuin mielikuvienkin tasolla. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, miten asutuskolonialistinen rakenne on mahdollistanut työläisten tilallisia haltuunottoja sekä siitä, miten luonnosta kirjoittamalla toisinnetaan asutuskolonialistista epistemologiaa. Aineistoni koostuu sosialistisen Toveritar-naistenlehden paikkakuntakirjeitä vuosilta 1916–1917. Paikkakuntakirjeet ovat lehden lukijoiden, eli naisten, nuorten ja lasten omaehtoisesti kirjoittamia tekstejä. Kirjeet lähetettiin yleensä oman asuinpaikkakunnan tai paikallisen sosialistiosaston nimissä – myös ilman virallista kirjeenvaihtajamandaattia. Kirjeiden kirjoittajat ovat Pohjois-Amerikan suomalaisia siirtolaisia ensimmäisessä tai toisessa polvessa. Analyysimenetelmänä käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analysoin aineistosta vapaa-aikaan sekä luonnon spatiaalisuuteen liitettyjä merkityksiä soveltaen Edward Sojan (1996) kehittämää kolmannen tilan käsitettä. Kolmannen tilan metodologisen käsitteen avulla tarkastelen luontoa 1) havaittuna ja koettuna, 2) elettynä ja sosiaalisena sekä 3) kuviteltuna ja ajateltuna tilana. Analysoin paikkakuntakirjeiden luontoa ja vapaa-aikaa käsitteleviä tekstejä erityisesti sään ja ilmaston sekä vapauden toisiinsa kietoutuvien teemojen kautta. Lisäksi tarkastelen aineistoa asutuskolonialistisessa viitekehyksessä soveltaen geohistoriallisen kuvittelun käsitettä (Massey 1993; Skurnik 2022). Geohistoriallisella kuvittelulla viitataan siihen, että suuri osa maantieteellisestä tiedosta on nykyisten ja menneiden ihmisten mielissä. Käsitteen avulla tarkastelen, miten luontoon tilana liittyvät käsitykset ja merkitykset asettuvat osaksi siirtolaisuuteen vaikuttaneita asutuskolonialistisia rakenteita ja epistemologiaa. Luonnon merkitykset ovat Toverittaren lukijakirjoittajille ambivalentteja. Luonto niin mahdollistaa kuin haastaa työläisnaisten- ja lasten toimintaa vapaa-aikana. Luonto nähtiin toisaalta tasa-arvoisena, kaikille yhteiskuntaluokille ”vapaana”, mutta toisaalta työväenluokan sortoa korostavana ja esiintuovana tilana. Luontoon ja vapaa-aikaan liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia hyödynnetään paikkakuntakirjeissä myös metaforisesti ja symbolisesti. Esimerkiksi käsitykset säästä ja ilmastosta perustuvat aistein havaittuun tilaan, mutta niihin liittyviä merkityksiä hyödynnetään kuvaamaan työväenluokan kokemaa sortoa myös abstraktilla kuvittelun tasolla. Tutkimukseni pohjalta esitän, että luonto tarjosi kirjoitettuna kolmantena tilana työläisille eskapistisen tilan, johon oli mahdollista kuvitella vaihtoehtoisia työväen tulevaisuuksia sekä muistella menneisyyttä ja toisintaa suomalaisuutta. Lisäksi luonto on kirjeissä kielellinen merkitysresurssi, jota hyödynnetään kahdessa toisiinsa kietoutuvassa kommunikatiivisessa rekisterissä. Vernakulaarissa ilmasto- ja sääraportoinnin rekisterissä kirjoittajat välittivät tietoja elinoloista eri paikkakunnilla. Lisäksi tätä kommunikatiivista rekisteriä hyödynnettiin metaforisesti osana agitaatiorekisteriä. Agitaatiorekisterissä luonnosta kirjoittamalla korostettiin työläisten luokka-asemaa ja innostettiin lehden lukijoita luokkataisteluun. Työläisten luokkataistelun tavoitteena oli laajin mahdollinen vapauden tila, jota erityisesti kesäinen luonto symboloi. Suomalaissiirtolaisten omaksuman asutuskolonialistisen epistemologian mukaan työväenluokalla oli oikeus ja vapaus hyödyntää Pohjois-Amerikan luontoa omiin tilallisiin ja poliittisiin sekä identiteettiin liittyviin tarpeisiinsa. Toverittaren paikkakuntakirjeissä hyödynnetyt luontoon ja vapaa-aikaan liittyvät kielelliset merkitysresurssit välittävät ja uusintavat tätä asutuskolonialistista epistemologiaa. Luonto kolmantena tilana sisältää sekä toiveen että oletuksen totaalisesta vapaudesta, joka on mahdollinen valkoiselle, työväenluokkaiselle suomalaissiirtolaiselle.

Nature experiences are shown to be one crucial factor contributing well-being. This literature review assessed how nature experiences are related to psychological well-being, and also which factors might explain the links between nature experiences and well-being. The review indicated that nature experiences lower stress and enhance the recovery from cognitive load. Nature experiences have also been shown to enhance positive emotions such as joy and enthusiasm, and to reduce negative emotions. In the light of research information, nature experiences are also associated with reduction of symptoms of diagnosed mental disorders. In addition, exercising in nature has been shown to be one of the most prominent factors of well-being. It has been suggested that the association between nature experiences and psychological well-being can be partly influenced by the changes in the cortisol level of an individual. In the background of the links of nature and well-being experiences are also the unique features such as personality traits, and, that in what kind of nature environment the experience takes place. Based on the literature review, nature experiences seem to have mainly positive connections to psychological well-being. Further research information of the possible negative effects of natural experiences should be gained. Further studies would also be needed for the causal links between nature experiences and well-being. The well-being effects of different kind of nature environments should also be investigated more thoroughly. In addition, the literature has highlighted a need for more active utilization of research information for promoting well-being and mental health in practice. This literature review may be useful in the design of various interventions in which nature is utilized, as well as projects aiming to enhance well-being.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten eri tavoin luonnossa oppimista on järjestetty Suomessa ja mitä myönteisiä vaikutuksia luonnolla on oppimisympäristönä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistona käytettiin vertaisarvioituja 2000-luvun jälkeen julkaistuja artikkeleita sekä käsikirjoja. Tiedonhaussa käytettiin hakusanoja ja hakusanojen yhdistelmiä. Haku rajattiin suomen- ja englanninkielisiin lähteisiin. Tutkimustulosten perusteella ilmeni, että Suomessa luonnossa oppimista on järjestetty monin eri tavoin. Keskeisiä toimintamalleja olivat luontoretkeily, ulkoluokka, luontokoulu, ympäristökoulu ja retkitoiminta. Luontokoulu on ainoa käsite, joka mainitaan sellaisenaan vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteissa. Erilaisia toimintamalleja voidaan toteuttaa seikkailukasvatusta tai elämyspedagogiikkaa hyödyntäen. Luonnolla oppimisympäristönä oli hyvin monipuoliset vaikutukset oppilaisiin ja luontoa hyödynnetään etenkin laaja-alaisten taitojen opettamiseen. Luonnolla oli myönteinen vaikutus lasten luontosuhteen kehittymiseen. Luontosuhteen lisäksi luonnolla oppimisympäristönä oli myönteisiä fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia. Fyysisistä vaikutuksista isoimmaksi nousi oppilaiden lisääntynyt liikkuminen ja psyykkisistä vaikutuksista keskittymiskyvyn paraneminen. Sosiaaliset vaikutukset ilmenivät etenkin sosiaalisten suhteiden paranemisella. Jatkotutkimuksissa voisi selvittää millaisia haasteita ja negatiivisia puolia luonnon käyttämisellä oppimisympäristönä voisi olla.

Tutkimuksessa tarkastellaan hedelmöityshoitoja, jotka ovat osa yhä useamman lapsettoman elämää. Hedelmöityshoidot siirtävät lisääntymisen intiimeistä perhesuhteista klinikoille: osaksi lääketieteellisiä käytäntöjä ja liiketoimintaa. Tutkimuskohteena on hedelmöityshoidot ruumiillisena ja teknisenä inhimillisen elämän muotona. Tutkielman aineisto koostuu hedelmöityshoitoja käsittelevistä valistusteksteistä – materiaalista, jota suomalaisilla hedelmöityshoitoklinikoilla 2010-luvulla jaetaan tutkimuksia tai hoitoja suunnitteleville. Aineisto sisältää myös keskeisimmät aihetta käsittelevät suomenkieliset internetsivut. Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa uutta tietoa siitä, miksi hedelmöityshoidot ovat niin tärkeä lapsettomuuden ratkaisukeino. Tutkielmassa vastataan kysymykseen: miten hedelmöityshoitojen ensisijainen asema lapsettomuuden ratkaisuvaihtoehtona oikeutetaan. Tutkimuksen teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat perustuvat ranskalaisen filosofin, antropologin ja tieteen- ja teknologiantutkijan Bruno Latourin ajatteluun. Tutkimuksessa Latourin ajatteluun – ja erityisesti verkoston käsitteeseen – yhdistetään Charis Thompsonilta lainattu ontologisen koreografian käsite. Hedelmöityshoidot kokoavat yhteen erilaisia asioita: injektioneuloja, lääkeaineita, sukusoluja, hedelmöitysmaljoja, lämpökaappeja, mikroskooppeja, ultraäänilaitteita, raskaustestejä, lääkäreitä, hoitajia, asiakkaita, potilaita ja sukusolujen luovuttajia. Jotta hedelmöityshoitojen tavoitteena oleva onnistunut raskaus olisi mahdollinen, täytyy näiden asioiden liittyä yhteen juuri tietyllä tavalla: in vitro -toiminnot synkronisoidaan aina lääkityn tai tarkkaillun naisruumiin reproduktioprosesseihin. Verkoston käsite viittaa tällaiseen eriluontoisten asioiden kokoonpanoon ja ontologinen koreografia sen dynaamiseen toimintamekanismiin: erilaisten asioiden yhdistymiseen ja liikkeeseen yhdessä. Näiden käsitteiden avulla tutkielmassa jäljitetään hedelmöityshoitojen oikeuttamisen koreografioita. Tutkimuksen tuloksena esitetään, että hedelmöityshoitoja tarjotaan ratkaisuna ensisijaisesti heteroparin fysiologisista syistä johtuvaan lapsettomuuteen. Lapsettomuus lääketieteellistyy, kun se juurtuu heikentyneen hedelmällisyyden diagnoosiin ja diagnoosin mahdollistavaan tekniikkaan. Koska lapsettomuus määrittyy heteroparin ruumiilliseksi kyvyttömyydeksi, tulee lapsettomuuden fysiologian hoitamisesta itseisarvo – riippumatta siitä, johtavatko hoidot lapsen syntymään. Hedelmöityshoitojen voimakas ensisijaistuminen suhteessa lapsettomuuden ei-lääketieteellisiin ratkaisuihin on yhteiskunnallisesti merkittävä tutkimustulos. Koska hedelmöityshoidot kuitenkin ovat raskaita, vaatii niissä jaksaminen hoidoissa käyviltä henkisiä ja fyysisiä ponnisteluja. Lapsettomuuden fysiologian ympärille rakentuu näin kokonainen elämänkäytäntö. Käytännön mukaisesti eläminen – siis hedelmöityshoidoissa käyminen – vaatii erityisten elämäntaitojen omaksumista: itsensä tarkkailua, epävarmuuden sietokykyä, pitkäjänteisyyttä suhteessa hoitojen tuloksiin ja rakentavaa suhtautumista hoitojen sivuoireisiin. Vaikka hoidoissa käyminen voi olla raskasta, määrittyvät hedelmöityshoidot kuitenkin luonnolliseksi tavaksi kiertää lisääntymiselimistön rajoitteita eli mahdollistaa onnistunut raskaus hedelmättömyyden ongelmasta huolimatta. Hoitomenetelmät toteutetaan lisääntymiselimistön luonnollisia prosesseja avustamalla ja luontoa jäljittelemällä. Myös vanhemman ja hoidoilla syntyneen lapsen välinen side jäljittelee geneettistä sukulaisuutta, vaikka hoidoissa käytettäisiin luovutettuja sukusoluja. Hedelmöityshoidot määrittyvätkin itse asiassa teknologiaksi, joka luonnollistaa patologisen hedelmättömyyden hedelmällisyydeksi. Lääketieteellis-teknologisen intervention luonnollisuudesta huolimatta hoitoihin liittyy kuitenkin jännitteitä. Tutkielman perusteella jännitteet koskevat erityisesti ihmisalkioiden kaksoisroolia inhimillisinä entiteetteinä ja objekteina, hoitojen avulla syntyneiden lasten terveyttä sekä lapsettomien parien auttamista osana yksityistä liiketoimintaa. Nämä asiat vaativat valistukselta erityistä huomiota ja hienotunteisuutta. Aiemmissa tutkimuksissa hedelmöityshoitojen tunnuspiirteeksi on nostettu ristiriitaisuus. Tämän tutkielman keskeinen tulos kuitenkin on, että leimallisinta hedelmöityshoitoverkostolle on joustavuus. Joustavuus kuvaa verkostossa käytyjä neuvotteluja ratkaisua vaativasta ongelmasta, hoitojen lupauksista, menetelmien luonnollisuudesta ja ilmiön jännitteistä. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että paradoksaalisesti hedelmöityshoidoissa on kyse paljosta muustakin kuin lapsen saamisesta. Lupaus lapsesta on myös lupaus lisääntymisbiologian hoitamisesta, elämisen taidosta, luonnolliseksi lääkitystä ruumiista ja lääketieteellis-teknisestä avusta. Hedelmöityshoidot ovat itsestään selvin ratkaisu lapsettomuuteen, koska niillä tehdään paljon muutakin kuin lapsia: hoidetaan ja luonnollistetaan heikentyneen hedelmällisyyden rasittamia ruumiinprosesseja, saatetaan elämäntaitoon, jäljitellään luontoa ja sukulaisuuden geneettisiä siteitä sekä huolehditaan alkioista, lapsista ja hoidoissa käyvistä.

Tarkastelen luonnonkuvausta Pauliina Haasjoen Planeetta-runoelman ekologisissa runoissa. Planeetta (2016) kuvaa konkreettisia eläimiä ja lajien elinympäristöjä puhujan Uuteen-Seelantiin tekemän matkan avulla. Matka rinnastuu uusiseelantilaisen runoilijan Allen Curnowin löytöretki-aiheiseen runoon ”Landfall in Unknown Seas” (1942), johon teos viittaa. Eläinten ja lajien elinympäristöjen lisäksi Planeetta kuvaa biosfääriä ja Maata kielikuvallisuuden keinoin, esimerkiksi metaforaa, metonyymisyyttä, synekdokeeta ja vertauksia hyödyntäen. Olen kiinnostunut siitä, mitä nämä kaksi vastakkaiselta vaikuttavaa luonnonkuvauksen keinoa, luonnon konkreettinen kuvaus ja luonnon metaforinen kuvaus, kertovat kotiplaneetastamme ja sen elinympäristöistä. Aineistoni analyysissä hyödynnän Scott Knickerbockerin (2012) tutkimusta aistivoimaisen runouden keinoista. Aistivoimaiselle runoudelle on ominaista pyrkimys vaikuttaa runokeinoilla lukijan luontosuhteeseen, ja sallia ihmiskulttuurin tuotteet, kieli ja rakentamamme asiat, osaksi luontoa. Hyödynnän kielikuvallisuuden tarkastelussa I. A. Richardsin klassista metaforateoriaa (1936), Mikko Turusen semanttisen yhteisalueen mallia (2010 ja 2011), sekä George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian näkemystä (1989, 2003) ajatuksiamme jäsentävistä käsitemetaforista. Ensimmäisessä käsittelyluvussa tarkastelen teoksen konkreettista luonnonkuvausta. Tällöin olen kiinnostunut teoksen tavasta kuvata Uuden-Seelannin uhanalaisia lintuja ja lajien elinympäristöjä. Toisessa käsittelyluvussa tutkin biosfäärin metaforista kuvausta, jossa eloton luonto elollistuu ja elollista luontoa kuvataan muun muassa ihmisen tai eläimen kaltaisena. Lisäksi tarkastelen tapoja, joilla ihmiskulttuurin vaikutus luonnossa näkyy teoksessa keinotekoisen läsnäolona maisemassa. Kolmannessa käsittelyluvussa tarkastelen Maan metaforista kuvausta, jossa planeetta Maata kuvataan osin ihmisen kaltaisena. Tieteellinen, ekologisesti värittynyt tieto hahmottelee Maata monimutkaisena järjestelmänä. Antiikin filosofiset tekstit Planeetan pohjatekstinä kuvaavat Maan tekstuaalista historiaa. Konkreettinen luonnonkuvaus Planeetassa herättelee lukijan kiinnostusta eläimiä ja niiden kulttuuria kohtaan. Puhuja kuvaa eläimiä Maan ihmeenä. Luonnonkuvauksen tarkoituksena on antaa eläimille ääni ja suojella lajien elinympäristöjä. Metaforinen luonnonkuvaus auttaa hahmottamaan biosfäärin monimutkaisia riippuvuussuhteita, ja kuvaa biosfäärin osia aktiivisina ja ahkerina toimijoina. Kasvien ja meren rooli korostuu. Keinotekoinen kielikuvallisuus kuvaa biosfääriä ihmisen kotina. Puhujalla on rooli tiedon kerääjänä ja Maan elämän ihmeen välittäjänä. Uhanalaisten eläinten kuvaus rinnastuu Maan kuvaukseen, ja osoittaa Maan olevan uhanalainen planeetta, joka lajinsa ainoana säilyttää älyllisen elämän ihmettä. Maa-planeetta osin inhimillistyy Planeetan luonnonkuvauksessa, mutta saa myös eläimellisiä ja kasvien piirteitä. Näillä keinoilla Maa säilyttää vierautensa. Maan kuvaaminen ruumiin kuvastolla luo perustan Maan ja puhujan symbioottiselle suhteelle, jossa puhuja toimii Maan tietoisuutena. Planeetta-runoelma Maan lauluna antaa sarjallisesti etenevänä tekstinä planeetalle äänen. Planeetan luonnonkuvauksen avulla Maa näkee kauniit ja ihmeelliset kasvonsa.

Metsähallituksen Luontopalveluiden erätalousyksikkö myy vuosittain noin 56 000 metsästyslupaa valtion monikäyttömetsiin. Metsähallitus saa vuosittain tuhansia palautteita niin riistanhoidosta kuin metsätaloudestakin saalisilmoitusten mukana. Palaute koskee pääosin metsätalouskäytössä olevia metsiä ja on suurimmaksi osin sävyltään negatiivista. Tutkimuksessa käsiteltiin 6032 saalispalautetta valtion mailla metsästäneiltä vuosilta 2005 - 2014. Aineiston perusteella tehtiin tarkentava kysely, mihin vastasi 819 henkilöä. Tutkimuksessa kartoitettiin metsästäjien käsitystä valtion harjoittamasta metsätaloudesta. Tutkimuksesta kävi ilmi, että metsästäjien käsitykset valtion harjoittamasta metsätaloudesta eroavat merkittävästi siitä, miten Metsähallitus tällä hetkellä hoitaa monikäyttömetsiä. Ilmeisesti yksityismetsien hoito eroaa niin paljon valtion harjoittamasta metsätaloudesta että se herättää erilaisia kysymyksiä ja tunteita metsästäjissä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että metsästäjät suhtautuvat negatiivisesti metsätalouden toimenpiteisiin. Metsätalouden teknisessä oikeellisuudessa sen sijaan ei ole huomautettavaa. Metsästäjällä on tietynlainen mielikuva ja ennakkokäsitys metsästysalueesta ennen metsästysreissua, ja useimmiten metsästysalue ei vastaa peitteisyyden ja vanhojen metsien osuuden osalta odotuksia. Vastaajien metsätaloudellinen osaaminen itsearviona oli tilastollisesti merkittävä muuttuja arvioitaessa erilaisia väittämiä metsätalouden ja riistanhoidon rajapinnasta. Myös ikä ja koulusivistys olivat tilastollisesti merkittäviä taustamuuttujia eräissä kyselyn väittämissä.

Tavoitteet. Luonnonympäristö ja sen hyvinvointi ovat ajankohtainen aihe. Ihmisen osuus esimerkiksi ilmastonmuutokseen on selkeä ja ympäristön hyvinvoinnin eteen on tehtävä töitä. Luontosuhteen kautta ihminen kokee luonnon tärkeänä ja tällöin hänen toimintansa on ympäristömyönteisempää kuin ihmisillä, joille luonto on etäinen ja vieras. Myös perusopetuksen opetussuunnitelma (Opetushallitus, 2014) velvoittaa luonnon hyödyntämistä opetuksessa. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää luonnonympäristön ja ulkona oppimisen yhteyksiä ihmisen oppimiseen ja hyvinvointiin sekä tuottaa luonnonympäristön merkityksestä suomenkielistä tietoa kasvattajille. Pääpaino tutkimuksessa on tuoda esiin tutkimustietoa, jota voi hyödyntää peruskoulun oppilaissa, vaikka tutkimuksessa käytetyt aineistot käsittelevät vaihtelevasti eri ikäisten ihmisten kokemuksia. Tutkimustehtävän kautta pyrin selvittämään, miten luonnonympäristö on osallisena ihmisen, etenkin peruskouluikäisten lasten, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä oppimiseen. Tarkoituksena on myös yleisellä tasolla hahmottaa, millaisia teemoja luonnonympäristön hyödyntäminen opetuksessa tuo esiin oppilaissa ja heidän oppimisessaan. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa tutkittavaa ilmiötä voidaan kuvata laaja-alaisesti. Tutkimuksen aineistoa pystytään luokittelemaan tutkittavan ilmiön ominaisuuksien perusteella. Tutkimuksessa on käytetty integroivaa lähestymistapaa, jossa tutkittavaa ilmiötä pyritään kuvaamaan mahdollisimman monipuolisesti. Aineistoksi valikoitui 33 tieteellistä artikkelia, jotka ovat tehty vuosina 1986–2019. Lähdeaineistojen tuli käsitellä pääteemanaan luonnonympäristöä ja sen vaikutuksia. Myös tutkimuskysymykset ohjasivat aineistoa, sillä aineistosta tuli löytyä selkeä vastaus johonkin tutkimuskysymykseen. Aineistoa etsittiin aihetta käsittelevistä artikkeleista sekä Google Scholarin ja Helkan haku-koneita käyttämällä. Analyysi toteutettiin luokittelemalla tuloksia niiden vaikutuksen kohteen tai teeman kautta, esimerkiksi fyysiset vaikutukset ja psyykkiset vaikutukset. Tulokset ja johtopäätökset. Katsauksen tuloksista kävi ilmi, että luonnonympäristöllä oli pääsääntöisesti vain positiivisia vaikutuksia ihmisiin. Luonnonympäristön todettiin parantavan hyvinvointia ja terveyttä sekä edistävän oppimista. Luonnonympäristössä ollessaan ihmisen stressitaso laskee ja mieliala paranee. Pitkän tähtäimen vaikutuksia ovat esimerkiksi syöpää tuhoavien NK-solujen kasvanut aktiivinen toiminta sekä allergeenien vähentyminen. Luonnonympäristö tehostaa oppimista, sillä se laskee stressitasoa ja parantaa keskittymistä. Tutkittaessa luonnonympäristön hyödyntämistä opetuksessa saatiin selville, että oppilaat kokivat luonto-opetuksen pääsääntöisesti hyvänä asiana. Ulkona oli helpompi keskittyä ja oppilaat kokivat olevansa valppaampia. Ulko-opetuksen ympäristö oli perinteistä luokkahuonetta kiinnostavampi ja ilma oli raikkaampaa. Luontopohjainen opetus myös vahvisti oppilaiden välisiä ystävyyssuhteita sekä nosti heidän motivaatiotaan. Oppilaiden minäkäsitys vahvistui ja luontosuhde syveni. Näin ollen luonnon hyödyntäminen opetuksessa on perusteltua ja kannattavaa.

Children have been found to be vulnerable to anxiety about nature and the environment, as their emotional skills have not yet been fully developed. Emotions related to the environment are called environmental emotions. Processing and wording those emotions is important for the well-being of the child. It is particularly important now that we are living in an eco-crisis, and many of us are facing irreversible changes in our environment. Strengthening the emotional skills, providing opportunities for discussion, and taking emotions into account is essential to dealing with environmental feelings. Children's literature could be used as one of the easily accessible tools for emotional processing. From children's literature a child can get some help with identifying their own feelings and can go through even untoward things. Children's literature also develops a child's emotional handling skills and readiness to face frightening things. This study examines the emotions related to environment and their descriptions, as well as environmental problems and the attempts to solve them in the Finnish children's literature on environmental problems published in the 2020s. This is a qualitative study utilizing an ecocritical perspective. In this study I analyze the characters emotions in six children's books dealing with environmental problems. I use content analysis as a method of analysis. In addition to the descriptions of the emotions related to environment that appeared in the texts of the works that served as material, various environmental problems and their solutions were also searched from the material. The notion is that the works could be used as tools for literary and environmental education as well. The emotional descriptions of the texts in the works found the most feelings of joy, which were described in all the works in the material. The next most were feelings of sadness and worry. Descriptions were also found of feelings of fear, guilt, anger, enthusiasm, vigor, and hope. Environmental problems were described as climate change, carbon dioxide emissions, species extinction, harmful alien species, waste entering water bodies, debris ending in nature and declining forests. The solutions were described as various everyday actions that everyone can implement in their own lives, as well as larger social solutions, such as laws and regulations.

Tanka (suom. lyhyt laulu) on yksi japanilaisen runouden tunnetuimpia lajeja. Se sai alkunsa jo 600-luvulla nara-kauden (710–794) Japanissa, mutta kohosi korvaamattomaan asemaansa kultakautenaan heian-kaudella (794–1185), jolloin tätä runouden lajia kutsuttiin nimellä waka (suom. japanilainen laulu). Wakarunoilla oli tärkeä asema keisarillisessa hovissa, sillä niitä käytettiin eleganttina kommunikaatiotapana hovin jäsenten kesken. Wakalla oli myös rooli hovin sosiaalisen hierarkian määrittymisessä ja taidokkaita runoilijoita pidettiin arvossa. Konventionaalisia teemoja, kuten vuodenaikoja ja luontoa, käyttäen wakarunoja kirjoitettiin niin yksityiseen kuin myös julkiseen tarkoitukseen. Yksityiset wakat olivat usein esimerkiksi viestejä toiselle henkilölle. Julkisissa tilanteissa runoja kirjoitettiin esimerkiksi hovissa järjestetyissä runonkirjoituskilpailuissa. Runoista koottiin myös useita keisarillisia runokokoelmia. Tankarunoja kirjoitetaan yhä nykypäivänä ja ne ovat muuttuneet paljon vapaamuotoisemmiksi, kuin mitä ne olivat tuhat vuotta sitten. Sen sijaan, että runoja kirjoitettaisiin tiettyjen kriteerien ja kauniiden hovirunoudelle tyypillisten luontoteemojen mukaisesti, nykytankan aiheissa vain taivas on rajana. Tämä pro gradu -tutkielma havainnoi aineistorunojen vuodenaikoihin, luontoon ja vuorokaudenkiertoon liittyvän sanaston kielikuvia ja metaforia rakkauskontekstissa. Aineistonani käytin tunnetun tankarunoilijan Tawara Machin toimittamaa kokoelmateosta, joka sisältää sata rakkausteemaista nykytankarunoa sadalta eri runoilijalta. Jaoin aineiston yhteentoista eri vuodenaika- ja luontoteeman, joiden kielikuvia pohdin ja analysoin japaninkielisiä sanakirjoja apuna käyttäen. Tutkielman teoreettinen viitekehys rajautuu kielikuvien ja metaforien tutkimukseen metodinaan sisällönanalyysi. Tutkielman perusteella voidaan päätellä, että aineistorunojen luontoon ja vuodenaikoihin liittyvät sanat toimivat monenlaisten tunteiden ja kokemusten, esimerkiksi ensi-ihastuksen, kaipuun tai hyvästien kielikuvina ja/tai metaforina. Yksi sama aineistorunossa esiintynyt sana saattoi sisältää tulkinnasta, runosta ja kontekstista riippuen useita eri kielikuvia.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää kuinka paljon päiväkodeissa tehtiin luontoretkiä ja onko niistä hyötyä 3-6-vuotiaiden lasten motorisen kehityksen kannalta. Teoriaosuudessa tarkastelin luonnon merkitystä lapsen yleisen kehityksen kannalta, jon-ka jälkeen pohdin luonnon tarjoamia mahdollisuuksia oppimisympäristönä, ja lopuksi vie-lä avasin hieman luonnon vaikutuksia motoriseen kehitykseen ja perehdyin aiheen aikai-sempiin tutkimuksiin. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu että luonnon monimuotoi-suudella on vaikutusta lasten motoriseen kehitykseen. Menetelmät. Keräsin tutkittavan aineiston Facebookissa julkaistussa kyselylomakkeessa, johon 3-6-vuotiaiden kanssa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat tai opettajiksi opiskelevat vastasivat. Vastauksia tuli kaiken kaikkiaan 37 kappaletta, joista 31 päätyi otannaksi. Tulokset ja johtopäätökset. Tässä tutkimuksessa selvisi, että päiväkodit, jotka eivät luo-kittele itseään luontopäiväkodeiksi viettävät keskimäärin vain 40 minuuttia päivässä luonnossa. Tutkin myös onko luontoretkistä hyötyä lasten motorisen kehityksen kannalta, mutta siltä osin tutkimukseni tulokset olivat ristiriidassa aikaisempien tutkimusten kanssa, sillä tutkimuksessani luontoretkillä tai niiden vähyydellä ei ollut hyötyä tai haittaa lasten motorisen kehityksen kannalta. Tuloksiin on voinut vaikuttaa monta eri seikkaa, suurim-pana kuitenkin pieni otanta, jolloin jo yksittäisillä vastauksilla on voinut olla merkittävä vaikutus lopputulokseen.