Browsing by Subject "lypsylehmä"

Nautakarjatalous on monesti nostettu esille ilmastonmuutoskeskustelussa metaanipäästöjen takia. Metaani on voimakkaasti ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu, jonka muodostumiseen pötsissä voidaan kuitenkin vaikuttaa ruokinnallisin keinoin. Yksi keino on lisätä nautojen ruokintaan lipidejä. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena vähentää lypsylehmien metaanintuotantoa lisäämällä niiden ruokintaan murskattua rypsinsiementä. Samalla tutkittiin muutoksia maidon rasvahappokoostumuksessa, tavoitteena ihmisravitsemuksen kannalta suotuisa suunta. Ruokintakoe toteutettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa. Kokeessa olivat mukana kaikki karjan lypsyssä olevat ayrshirelehmät, noin 50-60 eläintä. Metaanin mittaus röyhtäilyistä ja uloshengityksestä lehmän ollessa lypsyrobotilla mahdollisti tutkimuksen teon maatilamittakaavassa. Koeruokintoina oli kaksi erilaista seosrehua, toinen oli kontrollirehu ja toinen sisälsi murskattua rypsinsiementä (ruokinnan lipidilisän suuruus 50 g/kg ka). Karkearehuna oli ensimmäisen sadon nurmisäilörehu, ja sen osuus seosrehun kuiva-aineesta oli 60 %. Kontrolliruokinnassa väkirehu koostui pääosin ohrasta ja rypsirouheesta. Murskattua rypsinsiementä sisältävässä ruokinnassa ohran tärkkelyksestä peräisin olevaa energiaa korvattiin rypsilipidien energialla. Lisäksi väkirehuseoksessa kaura korvasi ohran. Eläimet saivat lypsyrobotilta täydennysrehua 3, 4 tai 5 kg/pv maitotuotostason mukaan. Tutkimus järjestettiin switch-back -kokeena, jolloin karja sai ensimmäisellä jaksolla kontrollirehua, sen jälkeen toisella jaksolla murskattua rypsinsiementä sisältävää rehua ja lopuksi eläimet palasivat kolmannen jakson ajaksi kontrolliruokinnalle. Murskattu rypsinsiemen vähensi lehmäkohtaista (g/pv) metaanituotosta pötsissä 18 % kontrolliruokintaan verrattuna. Kuiva-aineen syönti väheni 0,9 kg, mutta EKM-tuotoksessa ei havaittu muutosta. Maitorasvassa tyydyttyneiden rasvahappojen osuus väheni 16 %. Palmitiinihapon 16:0 osuus väheni 34 % ja merkittävissä määrin se korvaantui steariinihapolla 18:0 ja öljyhapolla cis-9 18:1. Kertatyydyttymättömien rasvahappojen osuus lisääntyi 48 %. Tutkimuksen perusteella murskattu rypsinsiemen vähentää metaanintuotantoa ilman negatiivista vaikutusta maitotuotokseen ja maidon peruskoostumukseen. Lisäksi se muuttaa maitorasvaa pehmeämpään ja mahdollisesti ihmisravitsemuksellisesti suotuisaan suuntaan.

Suomessa nurmirehujen korjuu tapahtuu tyypillisesti kaksi tai kolme kertaa kasvukauden aikana riippuen maantieteellisestä sijainnista, mutta ilmastonmuutoksen myötä kasvukauden pidentyessä kolmen niiton strategiaa voidaan käyttää koko ajan pohjoisempana. Saman kasvukauden aikaisia saman nurmilohkon ensimmäisen, toisen ja kolmannen niittokerran säilörehujen tuotantovaikutuksia vertailevia tutkimuksia on tehty hyvin vähän ja pääasiassa vain Suomessa. Maitotiloilla nurmentuotantoa rajoittavana tekijänä voi olla tilojen käytössä oleva peltopinta-ala. Korjaamalla kolme nurmisatoa satokauden aikana saadaan korkea nurmisato ja sulavuudeltaan hyvää rehua. Tutkimuksen tavoitteena oli mitata kolmannen niiton rehun (N3) vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen ensimmäisen (N1) ja toisen niiton (N2) rehuihin verrattuna. Tutkimuksen hypoteesina oli, että aikaisempien tulosten perusteella kolmannen niiton rehun D-arvo on korkea mutta maidontuotantoarvo ei vastaa niiton energia-arvoa. Tutkimus oli osa Luonnonvarakeskuksen Nurmet Rahaksi -hanketta. Säilörehut valmistettiin timotei-nurminatakasvuston ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta nurmisadosta. Koe suoritettiin seosrehuruokintana 2-jaksoisena cross over- mallilla. Kokeessa oli 42 lehmää, jotka oli jaettu kolmeen ryhmään ruokinnan perusteella. Lehmien syöntiä ja maitotuotosta mitattiin päivittäin, maitonäytteet otettiin molempien jaksojen keruuviikkona kahtena päivänä ja rehunäytteet otettiin seosrehun teon yhteydessä kemiallisia analyysejä varten. Ensimmäisen niiton rehu oli jälkikasvurehuja kuivempaa, ja sen D-arvo oli suurempi, minkä takia sitä syötiin enemmän kuin molempia muita rehuja ja maitotuotos sekä energiakorjattu maitotuotos (EKM) olivat suurempia kuin N2-ruokinnalla. N3-rehun D-arvo oli lähes yhtä suuri kuin N1-rehussa ja rehu sisälsi muita rehuja vähemmän kuitua. Osittain märkyyteen liittyen säilörehua syötiin N3-ruokinnassa vähemmän kuin N1- ja N2-ruokinnoissa. Lisäksi N3-ruokinassa säilörehun syönti oli pienempää kuin N2-ruokinassa, vaikka N2-rehun syönti-indeksi oli kaikista niitoista pienin. Kuitenkin N3-ruokinnalla maitotuotos oli yhtä suuri N1-ruokinnan kanssa johtuen N3-rehun laskennallisesti korkeasta muuntokelpoisen energian (ME) hyväksikäytöstä maidontuotantoon. N3-ruokinnassa lehmien EKM-tuotos oli pienempi kuin N1-ruokinnassa, koska N3-ruokinnassa maidon rasvapitoisuus oli N1-ruokintaa pienempi. N2-ruokinnassa lehmien maitotuotos oli muita ruokintoja pienempi, mikä oli odotettavissa N2-rehun muita rehuja pienemmän D-arvon perusteella. ME:n hyväksikäyttö maidontuotantoon oli N2- ja N3-ruokinnoissa parempi N1-ruokintaan verrattuna. Rehun typpeä käytettiin maidontuotantoon tehokkaammin N3-ruokinnassa kuin muissa ruokinnoissa, ja maidon ureapitoisuus oli N3-ruokinnassa muita ruokintoja pienempi. N3-ruokinnassa rehun syönti oli pienempää, mitä oli odotettavissa D-arvon ja syönti-indeksin perusteella. N1- ja N3-ruokinnoissa lehmien maitotuotos oli yhtä suuri. N3-ruokinnassa maitoa tuotettiin enemmän kuin N2-ruokinnassa. EKM-tuotos oli pienempi N3-ruokinnassa kuin N1-ruokinnassa, koska maidon rasvapitoisuus oli pienempi N3-ruokinnassa kuin N1-ruokinnassa. Pienempään maidon rasvapitoisuuteen N3-ruokinnassa vaikutti pienempi rehun syönti ja ME:n saanti kuin N1-ruokinnassa. ME:n hyväksikäyttö oli N3-ruokinnassa parempi kuin N1-ruokinnassa. Tämän takia N3-ruokinnassa maitotuotos oli parempi kuin oli odotettavissa syönnin perusteella. Tulosten perusteella N3-rehua voidaan käyttää hyvin maidontuotannossa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää anionisten suolojen (kloorin ja rikin suolat) vaikutuksia lypsylehmän kivennäisaineenvaihduntaan, happo-emäs tasapainoon ja utareödeemaan ummessaoloaikana laidunkaudella. Tässä kirjoituksessa keskitytään kalsium-aineenvaihdunnan osuuteen, mutta koko tutkimus tuloksineen on julkaistu muualla (Tauriainen ym. 2001). Aineisto käsitti 18 ummessaolevaa friisiläislehmää, jotka jaettiin kahteen ruokintaryhmään sattumanvaraisesti odotetun poikimispäivän mukaan. Ensimmäinen ryhmä (anioniryhmä) sai rehua, jonka kationi-anionitasapaino oli -41 mEq/kg kuiva-ainetta (ka). Toisen ryhmän (kontrolliryhmä) vastaava arvo oli +254 mEq/kg ka. Anionisuolojen määrä täytyi pitää mahdollisimman korkeana, koska säilörehussa ja ruohossa on runsaasti kaliumia, joka pyrkii nostamaan kationi-anionitasapainoa. Lehmät saivat tuoretta heinää, kuivaa heinää ja väkirehua poikimiseen asti. Koeväkirehu oli maittavaa ja lehmät söivät sen mielellään. Anioniryhmässä virtsan pH laski ja kalsiumin eritys lisääntyi huomattavasti. Veren kokonais- ja ionisoitunut kalsium pysyi poikimisen aikaan tasaisempana, vaikkakaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kaksi lehmää kontrolliryhmästä sairastui poikimisen jälkeen hypokalsemiaan ja vaati eläinlääkärin hoitoa.

In order to increase protein self-sufficiency and food production, it is necessary to study new protein feeds. Faba bean (Vicia faba) is a nitrogen-fixing plant, and thereby a good choice for versatile rotation of crops. Faba beans contain less crude protein and considerably more starch than rapeseed meal. Most of the faba bean protein degrades in rumen and it contains less methionine than rapeseed meal protein. Microalgae contain plenty of crude protein and their production requires less surface area than cultivation of field crops. Microalgae can also be grown in harsh climate conditions. However, microalgae have, in some of the earlier studies, reduced palatability of the diet. Aim of this Master’s Thesis was to compare rapeseed meal, faba bean seeds and Spirulina microalgae effects on feed intake and milk production of dairy cows. Hypothesis were decreased feed intake when Spirulina was added to the diet; lower milk production with faba bean diet than with rapeseed diet; and increased milk production when a part of faba bean protein was replaced with Spirulina protein. The study was conducted at Viikki research farm at Helsinki during the spring of 2015. Eight multiparous ayrshire dairy cows were used. At the beginning of the study, on average 113 days were passed since calving of the cows. The study design was a replicated 4 x 4 Latin square. Cows of the other square were rumen fistulated. Treatments (rapeseed, rapeseed + Spirulina, faba bean, faba bean + Spirulina) were isonitrogenous. In microalgae treatments protein from Spirulina was used to substitute half of the protein from rapeseed or faba bean. Total mixed ration (TMR) included in addition to protein feeds grass silage, barley, molassed sugar beet pulp and vitamins and minerals. Cows received TMR ad libitum. There were no differences in dry matter intake (DMI) between rapeseed and faba bean treatments. According to the hypothesis, DMI was decreased with Spirulina diets. Hypothesis regarding milk production were also realised. Milk, energy-corrected milk, fat, protein and lactose yields were lower with faba bean than with rapeseed treatments. Adding Spirulina to diet increased milk yield in faba bean treatment, but decreased it in rapeseed treatment. Adding Spirulina to diet did not affect energy-corrected milk yield significantly. Spirulina did not affect fat yields, and it lowered the protein and lactose yields in rapeseed treatment, and increased them in faba bean treatment. Based on the findings of the study, faba bean and Spirulina are inferior protein feeds compared to rapeseed meal in grass silage and grain based diets. Faba bean protein’s high rumen degradability and low methionine concentration probably limit milk production. Spirulina and faba bean combined meet dairy cow’s amino acid needs better than faba bean alone. However, Spirulina’s negative impact on DMI may restrict its usage as a protein feed for dairy cows.

Lots of protein feeds are imported to Europe. In Finland at most 25 % of all protein feeds used are home-grown. Legumes and single-cell protein are of interest to replace imported protein feeds. The aim of this study was to explore faba bean (Vicia faba) and Spirulina-algae (Spirulina platensis) as protein source for dairy cows. The study design was replicated 4 x 4 Latin square with four diets and four periods of three weeks. The experiment was 2 x 2 factorial. Rapeseed meal and rolled faba bean were compared as protein sources. The partial replacement (half) of rapeseed meal and faba bean protein with Spirulina-algae was also investigated. All the protein supplements were isonitrogenous. In this study, effects of protein supplements on dry matter intake, milk yield and milk composition, production of microbial protein in the rumen, plasma amino acids and mammary uptake of amino acids and nitrogen partitioning were examined. This study was made at the research farm of the University of Helsinki in 21.2.–15.5.2015. There were eight multiparous Finnish ayrshire dairy cows at mid-lactation. The cows were divided in two blocks the other block having rumen fistulated animals. All the total mixed ratios contained grass silage of good quality, barley, sugar pulp and minerals supplemented with different protein sources. Cows were offered total mixed ratios ad libitum. Replacing rapeseed meal and faba bean with Spirulina-algae reduced dry matter intake. The milk yield was 1,4 kg/d greater on rapeseed meal diets compared with faba bean diets. Mixing Spirulina-algae with faba bean increased milk, protein and lactose yields, but when mixed with rapeseed meal decreased them. Both milk urea and rumen ammonia concentrations were higher in faba bean diets than in rapeseed meal diets. The concentration of several essential amino acids in plasma and mammary uptake of histidine and methionine were lower in faba bean diets than in rapeseed meal diets. Replacing faba bean partially with Spirulina increased AV-difference of essential amino acids. Nitrogen balances were positive in all experimental diets. There were no differences in nitrogen intake. Feeding faba beans reduced nitrogen secretion in milk and faeces compared to rapeseed meal diets. Replacing rapeseed meal and faba bean partially with Spirulina increased the proportion of nitrogen secreted in urine and lowered nitrogen balance. According to this study replacing rapeseed meal completely with faba bean seeds reduce milk and protein yields on diets based on grass silage and cereals. Mixing Spirulina with faba bean increased milk, protein and lactose yields, but decreased them when mixed with rapeseed meal. Protein of faba bean and Spirulina probably completed each others. More research is needed with high levels of micro algae on dry matter intake, animal performance and degradability of microalgal protein in rumen.

The aim of supplementary protein feeding of dairy cattle is to increase dry matter intake and milk yield. In Finland, rapeseed (Brassica rapa L. oleifera, Brassica napus L. oleifera) is commonly used protein feed in animal nutrition. However, low self-sufficiency of supplemental protein and a changing climate increase the need to find alternatives for conventional protein feeds. Micro algae might be potential protein feed for dairy cattle. The aim of the study was to evaluate if protein feeding and replacing rapeseed meal by micro algae Spirulina platensis as a protein supplement affect feed intake, milk production and milk fatty acid composition of dairy cows. The study was conducted in the Viikki research farm of the University of Helsinki. Eight multiparous Finnish Ayrshire cows (186 d in milk on average) were used in balanced, replicated 4x4 Latin square with 21-d periods. There were four experimental concentrate feedings (12 kg/d). The control treatment was negative control without a protein supplement. Three other treatments were supplemented isonitrogenously with rapeseed meal, Spirulina or a mixture of rapeseed meal and Spirulina (1:1 on the crude protein basis). Cows were offered 2nd cut grass silage (D-value 656 g/kg dry matter) ad libitum and concentrates were given separately. In the study, protein supplementation tended to increase silage intake compared to control feeding. However, treatment had no effect on total dry matter intake. The substitution of the rapeseed meal by Spirulina decreased concentrate intake and it also tended to decrease milk protein yield. There was no difference in milk, ECM or milk fat yield between the treatments. In milk production, lack of response to protein feeding might be explained by a shortage of energy in the rumen due to low D-value of the silage. Because the diets were low in fat, there were only minor changes in milk fatty acid composition. Changes in milk fatty acid composition reflected the differences in the fatty acid composition of the protein feeds. Substitution of the rapeseed meal by Spirulina decreased stearic acid (end-product of oleic acid ruminal biohydrogenation) but increased palmitic and γ-linolenic acid proportion in milk fat. Spirulina lipid contains γ-linolenic acid more than conventional animal feeds. According to this study, it is possible to replace rapeseed meal by Spirulina partly or completely without a decrease in total dry matter intake or milk yield on separate feeding. However, in this study protein supplementation did not increase dry matter intake or milk yield of dairy cattle in mid-lactation.

The aim of this study was to investigate the effects of blue lupin supplementation on rumen fermentation and milk production responses of cows fed grass silage diets. The study was conducted at Viikki research farm of the University of Helsinki in spring 2013. In the experiment, eight multiparous Ayrshire cows were used, and four of them were fitted with rumen fistula. The average days in milk was 111 (± 29,3). The experiment was conducted as duplicated 4 × 4 Latin squares. The treatments used were four supplementary protein concentrates: control (without protein supplement), rapeseed meal, rapeseed/blue lupin mixture and lupin meal. The protein concentrates were prepared to contain isonitrogenous amounts of protein. Concentrates were fed at a rate of 12 kg/day and grass silage was fed ad libitum. Protein supplementation increased dry matter (DM) intake and milk production. Replacement of rapeseed meal with blue lupin reduced DM intake and milk production. Cows on protein supplemented diets had higher energy corrected milk yield than cows on control diet. Milk fat composition was lower with protein supplemented diets than control diet. Replacement of rapeseed meal with blue lupin meal increased milk fat concentration in milk. Milk urea and rumen ammonia concentrations were higher in protein supplemented than control diet. Rumen ammonia concentration also increased when rapeseed meal replaced blue lupin. Protein supplementation increased concentration of volatile fatty acids in the rumen fluid. Milk fatty acids were less saturated and contained more mono- and polyunsaturated fatty acids on protein supplemented diets than control diet. Replacement of rapeseed with blue lupin reduced concentration of polyunsaturated fatty acids in milk. Feeding mixture of rapeseed and lupin meal reduced concentration of polyunsaturated fatty acids when compared with the average of rapeseed or lupin meal. In protein supplemented diets, palmitic acid (C16:0) in milk was significantly lower and stearic acid (C18:0) significantly higher than on control diet. Conjugated linoleic acid (CLA cis-9, trans-11) content increased with protein supplemented diet, but replacing rapeseed meal with lupin reduced it. When rapeseed was replaced with blue lupin a linolenic acid (C18:3n-3) content was decreased. There were not any big differences in milk fatty acid composition between the diets supplemented with lupin or rapeseed meal. This study showed that blue lupin can be used as protein supplement for dairy cows, but milk production responses are not as good as with rapeseed meal.

Sulavuustutkimuksen avulla pyritään arvioimaan eläinten ravintoaineiden tarvetta, kehittämään rehujen koostumuksia ja minimoimaan eläintuotannon ympäristövaikutukset. Eläimen rehunsyönnin ja sonnan kokonaiskeruun avulla laskettua sulavuutta käytetään laajasti, mutta menetelmään liittyy virhelähteitä ja ongelmia. Merkkiaineen käyttö sulavuuden tutkimisessa poistaa kokonaiskeruun tarpeen, mutta se ei ole myöskään ongelmaton. Sisäiset merkkiaineet ovat aineita, joita on luontaisesti rehussa, kuten piioksidi, ligniini, happoon liukenematon tuhka (AIA) ja sulamaton neutraalidetergenttikuitu (iNDF). Ulkoiset merkkiaineet ovat rehuun lisättäviä reagoimattomia valmisteita, kuten liukenemattomia metallioksideja, muovia, kumia tai väriaineita. Tämän tutkimuksen tavoitteena on verrata lypsylehmillä iNDF:n ja AIA:n avulla laskettuja sulavuuksia käyttäen aineistona aiemmin AIA:lla tehtyjä sulavuustutkimuksia. Tutkimusaineistona oli viisi Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa vuosina 2013–2015 tehtyä ruokintatutkimusta. Lehmien poikimisesta oli 100–212 päivää. Koeasetelmat olivat pääasiassa kahden neliön latinalaisia neliöitä. Ruokintakeskiarvoja aineistossa oli 21. Rehu- ja sontanäytteistä määritettiin iNDF nailonpussimenetelmällä uittamalla näytepusseja 12 vrk kahden fistelöidyn lehmän pötsissä. Ravintoaineiden sulavuudet laskettiin iNDF-merkkiaineella ja orgaanisen aineen sulavuuksille laskettiin suhdeluku iNDF-sulavuus/AIA-sulavuus. Lisäksi laskettiin sonnan määrä ja sonnassa erittyneen iNDF:n osuus syödystä iNDF:stä (recovery). Aineistosta laskettiin koeruokintojen minimi ja maksimi, keskiarvo sekä keskihajonta. AIA- ja iNDF-merkkiaineella saatujen sulavuusarvojen välistä yhteyttä testattiin yksinkertaisella regressioanalyysillä. Lisäksi analysoitiin sekamallin regressioanalyysillä mitkä rehuannosta kuvaavat laatuparametrit selittivät parhaiten AIA- ja iNDF-sulavuuksien eroa. Tutkimusaineiston rehujen iNDF-pitoisuudet vaihtelivat 58–146 g/kg ka ja iNDF:n osuus NDF:stä 136–318 g/kg NDF. Koeruokintojen AIA-pitoisuudet vaihtelivat 8,6–14,9 g/kg ka ja iNDF-pitoisuudet 50,8–132 g/kg ka. Aineiston ruokintakeskiarvojen AIA:lla määritetty orgaanisen aineen sulavuus vaihteli 0,646–0,760, kuiva-aineen syönti 18,2–25,8 kg ka/pv, energiakorjattu maitotuotos 24,9–38,4 kg/pv ja väkirehun osuus 42,1–53,0 % kuiva-aineesta. Ravintoaineiden iNDF:llä määritetyt sulavuudet olivat keskimäärin pienempiä kuin AIA-sulavuudet. Orgaanisen aineen iNDF- ja AIA-sulavuuksien keskimääräinen suhdeluku oli 0,959 ja keskimääräinen erotus 0,028. Keskimäärin sonnassa erittyneen iNDF:n osuus syödystä iNDF:stä oli 0,922. Regressioanalyysin mukaan eri merkkiaineilla määritetyissä sulavuuksissa oli suurin ero rehuannoksen sulavuuden ollessa matala, mutta ero pieneni sulavuuden parantuessa. Parhaiten iNDF- ja AIA-sulavuuksien suhdelukua selitti dieetin iNDF-pitoisuus. Mitä suurempi dieetin iNDF-pitoisuus oli, sitä pienempi oli orgaanisen aineen sulavuus iNDF:llä määritettynä verrattuna AIA:lla määritettyyn. Tutkimuksen perusteella iNDF:llä ja AIA:lla saatujen sulavuustulosten välinen suhde vaihtelee riippuen rehuannoksen ominaisuuksista. Tutkielman aineistossa iNDF:n käyttö sisäisenä merkkiaineena vastasi AIA:lla saatuja sulavuustuloksia sitä paremmin mitä pienempi rehuannoksen iNDF-pitoisuus oli ja mitä parempi rehuannoksen sulavuus oli.

Poikimisen jälkeen lehmän syönti lisääntyy nopeasti ja samalla ruokinta muuttuu ummessaoloajan ruokintaa väkirehuvaltaisemmaksi, mikä voi altistaa pötsiongelmien syntymiselle ja happamoittaa pötsiä. Pitkäaikaiset alhaisen pH:n jaksot voivat johtaa subakuuttiin pötsiasidoosiin (SARA). Tunnutusruokinnalla eli väkirehun lisäämisellä ruokintaan ennen poikimista on pyritty välttämään ongelmia poikimisen yhteydessä. Osa viimeaikaisista tutkimuksista kyseenalaistaa tunnutuksen hyödyt ja suomalaisillakin lypsykarjatiloilla on voitu luopua tunnutuksesta sen aiheuttaman lisätyön ja -kustannuksen vuoksi. Koe oli täydellisesti satunnaistettu lohkokoe, jossa 16 ayrshire-lehmää jaettiin pareihin poikimakerran, edellisen kauden maitotuotoksen, painon ja odotetun poikimapäivän perusteella. Toinen parin lehmistä arvottiin tunnutettavien ryhmään ja toinen tunnuttamattomien ryhmään. Tunnutettavat saivat nurmisäilörehun lisäksi tunnutusväkirehua, jonka määrä nostettiin 1 kg:sta 4 kg:aan 3 viikon aikana ennen poikimista. Tunnuttamattomat saivat vain säilörehua. Säilörehua (D-arvo 715 g/kg ka) annettiin vapaasti. Verkkomahan pH-arvoa, märehtimisaikaa sekä syöntikäyttäytymistä mitattiin 3 viikkoa ennen poikimista ja 8 viikkoa poikimisen jälkeen. Ruokinta ei vaikuttanut verkkomahan pH-arvoon (p>0,10), eikä yhdenkään lehmän verkkomahan pH ollut SARA-riskirajan alapuolella (yli 5,24 h/vrk alle 5,8 ja vrk:n ka alle 6,16). Verkkomahan keskimääräinen pH oli ennen poikimista 6,6 ja päivinä 1-10 poikimisen jälkeen 6,5. Tunnutettavat käyttivät vähemmän aikaa syömiseen (180 vs. 230 min/pv, p<0,001) ja söivät nopeammin kuin tunnuttamattomat ennen poikimista (p<0,01). Erot syöntiajassa ja -nopeudessa säilyivät poikimisen jälkeen. 1-10 pv poikimisen jälkeen tunnutetut söivät vähemmän kuin tunnuttamattomat (15,0 vs. 16,3 kg ka/pv, p=0,02). Ennen poikimista tunnutettavat märehtivät vähemmän aikaa kuin tunnuttamattomat (395 vs. 465 min/pv, p=0,01). Poikimisen jälkeen ero märehtimisajassa säilyi lähes saman suuruisena, joskin ero oli tilastollisesti vain lähellä suuntaa-antavaa (p=0,13). Tunnutusruokinta lyhensi syönti- ja märehtimisaikaa ennen poikimista ja vaikutus ilmeni vielä poikimisen jälkeen. Tulosten perusteella ruokinnalla ei havaittu olevan suoria vaikutuksia verkkomahan pH-arvoon, mutta tunnutettujen lehmien kohonnut verkkomahan lämpötila, alhaisempi märehtiminen ja syönnin hitaampi kasvu poikimisen jälkeen voivat olla epäsuoria viitteitä ongelmista verkkomahan pH-tasapainossa.