Browsing by Subject "media"

Tässä tutkielmassa tarkastelen perussuomalaisten Suomen Uutisten jihad- ja islamaiheista uutisointia vuosina 2019 ja 2020. Pyrin diskurssianalyysin keinoin luomaan kuvan siitä, miten oikeistopopulistisen puolueen äänenkannattajana toimiva julkaisu käsittelee kyseisiä aiheita. Diskurssianalyysin avulla olen pyrkinyt erottelemaan aineistossa esiintyviä retorisia keinoja ja luomaan kokonaiskuvan siitä, millaista sosiaalista todellisuutta Suomen Uutiset pyrkii jihadin ja islamin osalta rakentamaan. Diskurssianalyysin lisäksi hyödynnän laadullista sisällönanalyysia, ja tutkimuskirjallisuutena toimivat erilaiset islamin ja median suhdetta tarkastelevat teokset ja tutkimukset. Perussuomalaiset on tullut tunnetuksi maahanmuuttokriittisenä ja islamvastaisena sekä paikoin jopa rasistisena puolueena. Vuoden 2011 vaalivoiton jälkeen puolueen kannatus on kasvanut, ja kyselytutkimusten mukaan se on hetkittäin noussut jopa suosituimmaksi puolueeksi. Vuonna 2015 puhjennut Euroopan pakolaiskriisi lisäsi erityisesti islamilaisilta alueilta tulevien pakolaisten määrää. Samoihin aikoihin tapahtui myös äärijärjestö ISISin nousu. Muun muassa nämä tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet perussuomalaisten islamia koskevaan retoriikkaan. Tutkimusaineistosta käy ilmi kriittinen, paikoin jopa avoimen vihamielinen suhtautuminen islamia ja muslimeita kohtaan. Suomen Uutisilla on tapana korostaa islamin ja turvapaikanhakijoiden uhkaa Suomen ja Euroopan turvallisuudelle uutisoimalla tiuhaan erilaisista jihadismiin liittyvistä tapahtumista. Tämä uutisointi keskittyy usein vanhojen terrori-iskujen läpikäymiseen ja uusien uhkakuvien luomiseen. Kyse on populisteille tyypillisestä pelon politiikasta, jonka avulla pyritään omien tavoitteiden oikeuttamiseen, tässä tapauksessa tiukemman maahanmuuttopolitiikan ajamiseen ja kovempien rangaistusten vaatimiseen. Aineistosta on löydettävissä kolme keskeistä diskurssia, jotka ovat me vastaan muut -ajatusmalli, islam ja turvapaikanhakijat turvallisuusuhkana sekä äärioikeiston toimien vähättely. Nämä tarkoittavat poliittisten vastakkainasettelujen luomista erityisesti perussuomalaisten ja vasemmiston välille, muslimien ja turvapaikanhakijoiden yhdistämistä jihadismiin sekä äärioikeistolaisen väkivallan uhan vähättelyä islamistisen terrorin rinnalla. Näiden kolmen diskurssin varaan Suomen Uutiset rakentaa islamia ja jihadia koskevan uutisointinsa pyrkien täten ajamaan perussuomalaisen puolueen maahanmuuttokriittistä ja islaminvastaista linjaa. Havainto on merkittävä, sillä kyseisten diskurssien kykyä vaikuttaa tietystä uskonnollisesta vähemmistöstä luotuihin mielipiteisiin ei tule vähätellä. Kielen voima perustuu sen kykyyn muokata sosiaalista todellisuutta, ja tätä kykyä Suomen Uutiset uutisoinnissaan myös hyödyntää.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan ja vertaillaan kahden oikeistokonservatiivisen puolueen, Saksan AfD:n ja Itävallan FPÖ:n, mediakuvia vuonna 2017, jolloin molemmissa maissa pidettiin parlamenttivaalit. Tärkeimmät tutkimuskysymykset ovat: millaisia median kautta välittyneet kuvat olivat vuonna 2017? Miten ne erosivat toisistaan, mikä niitä yhdisti ja miksi? Mitkä syyt vaikuttivat mahdollisten eroavaisuuksien taustalla? Tutkielman lähtökohtana toimii olettamus siitä, että eroavaisuuksia oli, ja että syyt niiden taustalla olivat historiallis-kulttuurisia. Puolueet on valittu vertailupariksi siksi, koska niiden ideologioissa ja äänestäjäkunnissa on huomattavia yhtäläisyyksiä, minkä lisäksi kumpikin puolue saavutti merkittävän vaalivoiton vuonna 2017. Primääriaineistona tutkielmassa käytetään neljää sanomalehteä, kahta saksalaista ja kahta itävaltalaista. AfD:n mediakuvia analysoidaan Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Bildin artikkeleiden perusteella huhtikuulta syyskuulle, ja FPÖ:n tapauksessa aineistona ovat Der Standardin ja Kronen Zeitungin uutiset toukokuulta lokakuulle. Aikarajaukseksi on valittu vuosi 2017 useista syistä. Saksassa järjestettiin liittopäivävaalit ja Itävallassa kansallisen neuvoston vaalit. AfD:lle vaalitulos oli sen historian paras ja FPÖ:lle toiseksi paras. Saksassa historiakuvat nousivat intensiiviseen julkiseen keskusteluun vuoden 2017 alussa, kun AfD:n poliitikko piti kiistanalaisen puheen. Vuosi on valittu myös siksi, koska se on kahden eurooppalaisen viimeaikaisen suuren kriisin, euro- ja pakolaiskriisin, jälkeistä aikaa. Tarkasteluvälinä on kuusi kuukautta ennen vaaleja, koska lähestymistapa osoittaa mediakuvissa vaalivuonna tapahtuneen kehityksen. Kokonaisaineisto käsittää yli tuhat uutisartikkelia, joista tämän tutkielman aineisto-osuuteen on valittu noin 200. Sekundääriaineistona käytetään tutkimuskirjallisuutta. Metodiksi on valittu laadullisen tutkimuksen menetelmät. Tutkielmassa käytetään historiantutkimukselle ominaista historiatieteellistä lähdekriittistä lähestymistapaa, jonka avulla tulkitaan lähdeaineistoa ja pyritään kasvattamaan ymmärrystä oikeistokonservatismista poliittisena ilmiönä. Maisterintutkielmassa tullaan tulokseen, että oikeistokonservatiivien vuoden 2017 mediakuvissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. AfD:stä ja FPÖ:stä välittyi lähdeaineiston perusteella monilta osin samankaltainen vaikutelma: niiden ideologioissa, ohjelmissa, toimintatavoissa ja äänestäjäkuntien demografioissa oli yhtäläisyyksiä. AfD:stä ja FPÖ:stä kirjoitettiin lehdistössä erittäin aktiivisesti, joten ne saivat huomattavaa medianäkyvyyttä, mutta puolueisiin suhtauduttiin silti varauksellisesti, etenkin Saksassa. Yleisesti ottaen uutiset olivat kuitenkin kirjoitusasultaan ja sävyltään varsin neutraaleja. Eri lehtien välillä oli profiilieroja, erityisesti Der Standard erottui kriittisellä käsittelytavallaan. Tuloksista voidaan vetää johtopäätös, että Saksan varautuneempi suhtautuminen, joka näkyi mediakuvissa, johtui historiakuvista, erityisesti toisen maailmansodan kokemuksista. David Artin teorian mukaan Saksan julkista keskustelua on hallinnut niin sanottu katumuskehys, kun taas Itävallan julkista keskustelua on hallinnut uhrikehys: Itävallassa maa on nähty kansallissosialismin ensimmäisenä uhrina. Tämä ero selittää eroavaisuudet mediakuvissa. Tutkielmassa pohditaan lopuksi myös sitä, mikä mahdollisti puolueiden historiallisen menestyksen parlamenttivaaleissa 2017. Antonis A. Ellinaksen teorian mukaan oikeistolaisille puolueille jopa kielteinen julkisuus on parempi asia kuin ei julkisuutta ollenkaan, ja koska sekä AfD että FPÖ saivat runsaasti medianäkyvyyttä osakseen, niin voidaan todeta, että näkyvyys todennäköisesti edesauttoi puolueiden menestystä vaaleissa 2017.

Bloggar och videobloggar har vuxit i popularitet under det senaste decenniet, och fört med sig nya marknadsföringsmöjligheter för företag. Speciellt populära är temabaserade bloggar och videobloggar, där varumärkesplacering, ett sätt att göra reklam som inte liknar traditionell reklam, oftast förekommer. Bloggar och videobloggar är optimala plattformar för varumärkesplacering på grund av sitt icke-formella och familjära tilltal. Bloggare är även ofta personer som blir beundrade av sina följare, och därför kan varumärkesplacering på bloggar och videobloggar vara en effektiv reklammetod. Syftet med denna avhandling är att undersöka hur kön, inkomster, studieämne samt intresse för och tillit till bloggaren påverkar studerandes förhållningssätt och köpbeteende då det gäller varumärkesplacering på bloggar och videobloggar. Min empiri består av en enkätundersökning som utformats med min teori som bas och tillhörande analyser i statistikprogrammet SPSS. Min teori behandlar bloggars och videobloggars position i mediesfären, reklam i ett föränderligt medielandskap samt varumärkesplacering och dess påverkan på konsumenten enligt tidigare forskning. Resultaten visar att kön, inkomster samt intresse av och tillit till bloggaren var faktorer som påverkade antingen köpbeteendet eller förhållningssättet då det gäller varumärkesplacering på bloggar och videobloggar. Kvinnor visade sig ha bättre koll på vad varumärkesplacering är och vara mer benägna än män att köpa något via varumärkesplacering på en blogg eller videoblogg. Personer med låga inkomster var mindre benägna att köpa något via varumärkesplacering. Dock slutade inkomsterna spela någon roll för köpbeteendet då de blev högre. Intresse av och tillit till bloggaren påverkade också köpbeteendet. Ju högre intresse och tillit, desto mer benägen var en person att köpa något via varumärkesplacering på en blogg eller videoblogg. Förhållningssättet till varumärkesplacering påverkades inte i samma utsträckning av dessa faktorer. Människor litar mera på företags sociala mediekanaler än på reklam och på personliga erfarenheter mera än data. Alternativa reklammetoder kommer antagligen att öka medan traditionell reklam minskar.

Tässä tutkielmassa käsitellään naisiin kohdistuvan väkivallan representaatioita italialaisessa me-diakuvastossa. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa väkivallasta annetaan, millaisia syitä ja seurauksia väkivallalle esitetään ja miten käsityksiä sukupuolesta tuotetaan erilaisissa mediateksteissä. Lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin mediakuvaston erilaisia valta- ja arvoasetelmia sekä analysoidaan näiden pohjalta muodostuvaa kuvaa italialaisesta yhteiskun¬nasta. Tutkielma rakentuu kolmen pääteeman kautta, joita ovat väkivallan intersektionaalisuus, tilallisuus ja ideologiat. Teemoista ensimmäinen tarkastelee väkivaltaan vaikuttavia risteäviä identiteettikategorioita, toinen väkivallan ilmenemisen tiloja ja kolmas väkivallankäyttöön liitettyjä tunteita. Tutkielmassa tehdään kriittistä diskurssianalyysia nostamalla esiin aineistossa ilmeneviä väkivallan selitysmalleja ja haastamalla niiden vallitsevia näkemyksiä. Aineisto koostuu italialaisesta me-diakuvastosta, jota on koottu puolen vuoden ajan aikavälillä 01.06.2015–30.11.2015. Media-aineistoon on valikoitu väkivaltaa faktapohjaisesti selittämään pyrkivät julkaisut, kuten uutiset ja dokumentit. Pääaineisto koostuu kahdesta Italian suurimmasta sanomalehtijulkaisusta, Corriere della Serasta ja La Repubblicasta, sekä parisuhdeväkivaltaa käsittelevästä draamadokumenttisarjasta Amore Criminale. Tutkimustulokset osoittavat, että italialaisessa mediassa käsitys kahdesta perinteisestä toisiaan täydentävästä sukupuolesta elää vahvana. Väkivallan ymmärrys rakentuu näiden sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitysten varaan ja on siten heteronormatiivista. Aineistossani uusinnetaan kuvaa Italiasta patriarkaalisena kulttuurina, jossa miehellä on ylin päätäntävalta, jolloin esimerkiksi perheväkivalta näyttäytyy miehelle kuuluvana kuritusoikeutena. Naisen arvo määräytyy perinteisten vaimon ja äidin roolien kautta, joskin nämä roolit vaikuttavat eri tavoin väkivallan suhtautumistapoihin. Vaimoon kohdistettu väkivalta on oikeutetumpaa, mutta jos naisella on lapsia, väkivaltaan suhtaudu¬taan jyrkemmin ja äidin roolin tärkeyttä ja pyhyyttä korostaen. Tutkimukseni perusteella italialaisissa mediadiskursseissa vallitsee ainakin kaksi eri tapaa, joilla mahdollistetaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Näistä ensimmäinen korostaa väkivallan sattumanvaraisuutta ja hallitsemattomuutta, toinen puolestaan vierittää vastuuta väkivallasta sen kohteelle. Väkivalta sidotaan osaksi tunteita, päihde- tai mielenterveysongelmia, jolloin väkivallan tekijän ei edellytetä hallitsevan tekojaan. Väkivaltaa kohdanneita naisia syyllistetään väkivallasta esimerkiksi heidän luonnettaan, siveyttään tai toimintatapojaan kyseenalaistamalla. Tutkimuksessa esiin nouseva heteronormatiivisuus peittää alleen naisten oman väkivaltaisuuden ja uusintaa jakoa väkivaltaisten miesten ja väkivallasta kärsivien naisten välillä. Tutkielman lopputulos on, että naisiin kohdistuvan väkivaltaongelman taustalla piilee sukupuolten välinen epätasa-arvo, jossa nainen nähdään lähtökohtaisesti miestä alempiarvoisena. Väkivallan olemassaolo ja jatkuminen mahdollistuvat alistavien käytänteiden ja epätasa-arvoa uusintavien diskurssien kautta.

Tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena on paperittoman siirtolaisuuden kuvaaminen mediassa. Paperittomuus on noussut yhä useammin julkisen keskustelun aiheeksi turvapaikanhakijoiden saamien kielteisten turvapaikkapäätösten määrän kasvettua vuoden 2015 jälkeen. Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista on jäänyt Suomeen viranomaisten tietämättä ja osaa viranomaiset eivät ole pystyneet palauttamaan lähtömaahansa, sillä maat eivät ole ottaneet vastaan kielteisen päätöksen saaneita. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten yhteiskunnassa erittäin marginalisoidusta ryhmästä käydyssä keskustelussa kuvataan paperittomuutta sekä mitkä toimijat pääsevät määrittelemään ilmiötä julkisuudessa. Tutkielman menetelmänä toimii sekä määrällinen että laadullinen sisällönanalyysi. Esillä olleita juttutyyppejä, puhujia ja paperittomuuteen liitettäviä aiheita eriteltiin määrällisen sisällönerittelyn avulla. Tekstien toimijoiden erittelyssä käytettiin myös ensisijaisten määrittelijöiden käsitettä. Lisäksi aineistoa analysoitiin laadullisesti kehysanalyysin keinoin. Kehysanalyysissa keskityttiin aineistosta löytyneisiin ongelman määrittelyihin, tarjottuihin syy-seuraussuhteisiin, ratkaisukeinoihin, moraalisiin arvioihin ja kielellisiin keinoihin, joiden pohjalta kehykset tunnistettiin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimivat teoriat kansallisesta järjestyksestä, maahanmuuttajien luokittelusta sekä turvallistamisesta. Aineistona käytettiin Helsingin Sanomissa ajalla 1.9.2015–31.5.2018 julkaistuja paperittomuutta käsitteleviä uutisia, toimituksen mielipiteellisiä tekstejä ja yleisöosastokirjoituksia. Tällä rajauksella aineistoon valikoitui yhteensä 90 juttua. Kehysanalyysin tuloksena aineistosta tunnistetut kehykset jaoteltiin paperittomuuden yhteiskunnan ongelmana näkeviin kehyksiin, joihin kuuluivat uhkakehys ja hallintakehys sekä paperittomat yhteiskunnan uhreina määrittelemiin kehyksiin, joihin kuuluivat hädän kehys ja ihmisoikeuskehys. Lisäksi aineistosta tunnistettiin kiistakehys ja vastuun kehys. Näistä hallinnan kehys esiintyi aineistossa tekstien ensisijaisena kehystystapana eniten. Määrällisen analyysin tuloksen mukaan paperittomuus liitetään useimmiten maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan, lainsäädännön, terveydenhuollon sekä paperittomien auttajien toiminnan aihepiireihin. Paperittomuutta kehystävät ensisijaisina määrittelijöinä viranomaiset ja poliitikot, joiden kehystyksiin muut toimijat joutuvat vastaamaan. Vaikka kansalaisyhteiskunnan ääni kuuluukin jutuissa, se pääsee tästä syystä määrittelemään harvoin juttujen lähtökohtia. Myös paperittomat itse pääsevät harvoin juttujen puhujiksi. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että tutkimus vahvistaa aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan maahanmuuttoa kehystetään mediassa usein hallinnan kautta ja keskustelu jakautuu paperittomat uhkana ja uhreina näkeviin kehyksiin. Aiempiin tutkimustuloksiin sopii myös paperittomuuden käsittely usein suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta sekä viranomaisten ja poliitikkojen toimiminen ensisijaisina määrittelijöinä ja paperittomien pääsy harvoin ääneen. Paperittomat ongelmana näkevien kehysten voidaan nähdä vahvistavan ajatusta kansallisesta järjestyksestä. Paperittomuuden turvallistamisen kautta voidaan oikeuttaa heihin kohdistuvia kontrollitoimia. Uhka- ja hallintakehys ei tuo esiin paperittomuuden syiden poliittista kontekstia vaan keskittyy ratkaisuihin. Paperittomat uhreina näkevissä kehyksissä keskitytään paperittomuuden syihin ja paperittomat nähdään universaalien ihmisoikeuksien haltijoina. Kuten aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, hallinnan kehyksen katsotaan kohtelevan paperittomia helposti epäpersoonallisina viranomaisten toimien objekteina. Toisaalta myös uhrikehyksen voidaan nähdä kuvaavan paperittomia objekteina.

Koronaviruspandemian johdosta monet tieto- ja asiantuntijatyötä tekevät siirtyivät etätöihin keväällä 2020. Mediassa käsiteltiin tuolloin paljon etätyötä ja annettiin neuvoja etätyötä tekeville. Tämä tutkielma käsittelee etätyöhön liittyviä normeja mediassa tarkastelemalla, miten etätyötä käsittelevissä Helsingin Sanomien artikkeleissa rakennetaan diskursiivisesti yhteiskuntaluokkaa ja hyvää kansalaisuutta. Luokka määritellään Pierre Bourdieun ja Beverley Skeggsin ajatuksia mukaillen symbolisten ja kulttuuristen käytäntöjen tuotteena sekä erontekojen ja arvottamisen mekanismina. Tutkielmassa tarkastellaan luokkaa erityisesti keskiluokkaisuuden näkökulmasta ja lähdetään oletuksesta, että keskiluokkaisuus on laajasti normi suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansalaisuutta käsitteellistetään ihmisiin kohdistuvina ideaaleina ja niihin vastaamisena sekä määrittelyinä hyvästä ja huonosta kansalaisuudesta. Kansalaisuutta tarkastellaan erityisesti uusliberaalia kansalaisuutta käsittelevän tutkimuksen näkökulmasta, jossa hyvän kansalaisuuden nähdään olevan yksilöllistä, vastuullista, itseään kehittävää ja joustavaa. Tutkielman aineistona on 33 Helsingin Sanomien etätyötä käsittelevää verkkoartikkelia, jotka on julkaistu keväällä 2020. Menetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla analysoidaan luokkaan ja hyvään kansalaisuuteen liittyviä normeja ja valtadiskursseja. Menetelmä on teoriasidonnainen, eli analyysi on vuoropuhelua aineiston sekä luokkaa ja kansalaisuutta käsittelevän teorian ja aiemman tutkimuksen välillä. Analyysissä etätyötä tekevät hyvät kansalaiset määrittyvät hyvin keskiluokkaisiksi. Keskiluokkaisuutta rakennetaan sekä etätyöläisten kuvaamisen kautta että erilaisten etätyöhön liittyvien normien ja oletusten luomisen kautta. Ensinnäkin etätyöläisillä kuvataan ja oletetaan olevan keskiluokkaiset resurssit ja elämät, jolloin etätyöstä luodaan keskiluokkaisia normeja. Lisäksi etätyöläisten perhe-elämä näyttäytyy keskiluokkaisena. Luokkaa myös häivytetään sivuuttamalla pandemiaan ja etätyöhön liittyvää eriarvoisuutta sekä luomalla keskiluokkaisuudesta normia. Toiseksi etätyötä tekevän kansalaisen ideaaliksi rakentuu kunnollinen kansalainen, jolla on kunnollisuutta noudattavat elämäntavat ja joka hallitsee itseään sekä elämäänsä tehokkaasti. Nämä piirteet näyttäytyvät myös keskiluokkaisina ideaaleina sekä mahdollisina vain keski- ja yläluokkaisille. Lisäksi hyvään kansalaisuuteen liitetään neuvotteluja armollisuuden diskurssin avulla, jolloin luodaan rajanvetoja ideaalin, hyväksytyn ja huonon kansalaisuuden välillä. Tutkielma vahvistaa käsitystä keskiluokkaisuudesta normina sekä keskiluokkaisesta kunnollisuudesta hyvän kansalaisuuden mallina suomalaisessa yhteiskunnassa. Johtopäätöksissä pohditaan myös median roolia diskurssien tuottajana sekä hyvän kansalaisuuden ja keskiluokkaisuuden ideaalien potentiaalisia vaihtoehtoja.

Tutkimus selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja median suhdetta piispojen näkökulmasta. Tutkimus on laadullinen, jonka aineistona ovat kirkon piispojen haastattelut. Tutkimuksen 11 haastattelua tehtiin vuosina 2015–2016. Tutkimuksen metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Uskonnon mediatisaatio -teoria tarjoaa näkökulman tarkastella institutionaalisen uskonnon ja muuttuneen uskonnollisuuden sekä uskonnon mediatisaation väliseen suhteeseen erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon näkökulmasta. Uskonnon ja median välinen vuorovaikutus linkittyy yhteiskunnassa muihin sosiaalisiin ja kulttuurisiin prosesseihin ja on ilmiönä hyvin kompleksinen. Suomalainen yhteiskunta täyttää kaikki tekijät suhteessa uskonnollisuuteen ja mediaan, jotta uskonnon mediatisaatiota voidaan havaita. Piispojen rooli suhteessa mediaan määrittyi piispojen joukon muutoksen kautta. Muutos piispojen yhteisessä viestinnässä heijasteli kirkon sisäistä ristiriitaisuutta ja yhteiskunnan muutoksia. Mediahuomion kohteeksi erottui piispojen joukosta arkkipiispa ja Helsingin piispa. Kirkko profiloituu mediassa suurilta osin piispojen kautta. Tämän vuoksi moniäänisyys on suuri muutos piispojen viestinnässä. Kirkon ja median suhteessa media toimi joko kirkkoa hajottavana tekijänä tai kirkkoa yhteiskunnassa tukevana tekijänä. Median kirkkoa hajottava toiminta aiheutui lähinnä median talouden ehdoilla toimimisesta, minkä tuloksena media lähestyi kirkkoa kielteisten asioiden kautta. Uskonnon mediatisaatiota heikosti tukevaa oli, että median ja kirkon välillä oli erikoiskysymyksiä, joissa kirkko kuvattiin muuta yhteiskuntaa suvaitsemattomampana. Media pyrki näissä kysymyksissä modernisoimaan kirkkoa. Kirkkoa tukevia mediamuotoja olivat sosiaalinen media ja paikallinen media. Kirkko profiloitui mediassa julkisessa keskustelussa myönteisellä tavalla. Aineisto ilmensi hyvin heikosti uskonnon mediatisaatiota, mutta teoria nosti esiin oleellisia huomioita kirkon viestinnästä ja kirkon ja median suhteesta. Kirkko näyttäytyy aineiston kautta yhteiskuntaan vahvasti kiinnittyneenä instituutiona.