Browsing by Subject "mediatutkimus"

Tutkielmassa tarkastellaan mediassa käytyä keskustelua ”ideologisesta työttömyydestä” vuosina 2017–2019. Tavoitteena on selvittää, kuinka keskustelua ”ideologisesta työttömyydestä” mediassa rakennettiin ja millaisia kehyksiä tässä mediakeskustelussa käytettiin. Keskustelu alkoi kirjailija Ossi Nymanin lokakuussa 2017 antamasta haastattelusta, josta nousi huomattava kohu, kun Nymanin kirjoitettiin olevan ”ideologisesti työtön”. Helmikuussa 2018 kohua sai aikaan myös Työstäkieltäytyjäliitto, joka kehotti ihmisiä kieltäytymään töistä ja vaati muun muassa vastikkeetonta perustuloa. Tutkielmassa käytettävä aineisto on koottu ”ideologista työttömyyttä” koskevista pääosin uutisista ja kolumneista koostuvista mediateksteistä. Aineisto koostuu suomalaisten uutissivustojen julkaisuista, television keskusteluohjelmista ja podcast-jaksoista. Menetelmänä tutkielmassa käytetään kehysanalyysia, jossa mediatekstistä pyritään tunnistamaan siinä käytetty kehys erilaisten tunnusmerkkien avulla. Mediassa keskustelua ”ideologisesta työttömyydestä” rakennettiin pitkälti kiistan muodossa ja lietsottiin iskevien ”klikkiotsikoiden” avulla. Aihetta käsittelevissä mediateksteissä ilmeni kolme erilaista kehystä, jotka nimettiin tutkielmassa uhan, provokaation ja moraalipaniikin kehyksiksi. Uhan kehyksessä ongelmaksi kehystettiin ”ideologinen työttömyys” itsessään, jonka nähtiin uhkaavan yhteiskunnallista järjestystä sekä muiden työttömien mainetta. Provokaation kehyksessä ongelmana ei näyttäytynyt niinkään ”ideologinen työttömyys” itsessään, vaan Ossi Nymanin ja Työstäkieltäytyjäliiton julkisuushakuisina provokaatioina pidetyt puheet ja kannanotot. Moraalipaniikin kehyksessä sen sijaan ongelmaksi määriteltiin median toiminta ”ideologista työttömyyttä” koskeneessa mediakeskustelussa. Yleisin kehyksistä oli uhan kehys, jossa ”ideologinen työttömyys” nähtiin vääränlaisena ja yksilön valinnasta johtuvana työttömyytenä, ja ratkaisua ongelmaan haettiin esimerkiksi työttömien aktivointitoimien lisäämisestä. ”Ideologista työttömyyttä” pikemminkin rakenteellisista syistä johtuvana ilmiönä kehystänyt moraalipaniikin kehys oli kehyksistä harvinaisin.

Radikaali-islamistisen terroristijärjestö Isisin niin sanottu kalifaatti kukistui alkuvuodesta 2019 Syyriassa. Kalifaatin jäljiltä alueella oli tuhansia ulkomaalaisia, jotka olivat matkustaneet Syyrian ja Irakin konfliktialueelle 2010-luvun aikana. Heidän joukossaan oli 11 suomalaista naista ja heidän lapsensa, jotka päätyivät Syyriassa sijaitsevalle al-Holin leirille. He olivat valtavan mediahuomion kohteena loppuvuodesta 2019. Julkisessa keskustelussa kiisteltiin siitä, onko Suomi velvollinen auttamaan al-Holin leirillä olevia naisia ja heidän lapsiaan. Maisterintutkielma analysoi tapoja, joilla al-Holin naisten suhdetta Isisiin ja toimijuutta kuvattiin Helsingin Sanomissa. Erityisesti tarkastellaan, miten sukupuoli vaikutti tapaan, jolla naisten roolia järjestössä kehystettiin. Terroristiseen toimintaan kytkeytyvien naisten kuvaamisesta on tehty kansainvälistä tutkimusta. Myös Syyriaan ja Irakiin lähteneiden naisten mediakuvauksia on tutkittu maailmalla. Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että naisten osallistuminen poliittiseen väkivaltaan mielletään poikkeukselliseksi tai jopa luonnottomaksi. Naisten toimintaa kuvaillaan eri tavoin kuin miesten. Sitä selitetään usein ammentamalla erilaisista sukupuoleen liittyvistä stereotypioista. Tyypillistä on, että naisten toimijuutta ja toiminnan poliittisia motiiveja häivytetään. Heidän osallistumistaan poliittiseen väkivaltaan selitetään esimerkiksi henkilökohtaisilla syillä tai naisten kuvaillaan joutuneen manipuloinnin uhreiksi. Tutkielma peilaa aiemmin tehtyä tutkimusta suomalaiseen uutiskontekstiin. Aineistona toimivat Helsingin Sanomien printtilehdessä ja verkkosivuilla joulukuussa 2019 julkaistut jutut. Kaikkiaan artikkeleita oli 72. Tutkielmassa analysoidaan kehyksiä, joita al-Holin naisten toimijuuteen ja sukupuoleen liitettiin. Menetelmänä kehysten tutkimisessa toimi sisällönanalyysi. Tutkielma toteaa, että julkisen keskustelun päähuomio oli joulukuussa 2019 al-Holin ympärille syntyneessä poliittisessa kuohussa. Siksi naisten taustoja ja toimintaa Isisin valtiokokeilussa käsiteltiin tiiviisti suhteessa aiheesta julkaistuun suureen juttumäärään. Usein jutuissa naisten roolia kehystettiin Isisissä lyhyesti. Naisten roolin kuvaamiseen ei ollut lehdessä myöskään yhtä vakiintunutta tapaa. Naisten annettiin ymmärtää olleen lähellä Isisiä esimerkiksi vaimoina tai kalifaatin asukkaina kuvaamatta heitä järjestön varsinaisiksi toimijoiksi. Toisaalta lähes yhtä usein jutuissa oli viittauksia aktiiviseen toimijuuteen, kuten esimerkiksi naisten rooliin Isisin tukitoiminnassa. Sen sijaan viittauksia väkivaltaan osallistumisen mahdollisuuteen oli hyvin harvoin. Muutamissa jutuissa Isisiin liittyvää kehystä ei ollut lainkaan. Naisten suhdetta Isisiin ja toimijuutta kehystettiin varovaisemmin kuin miesten, joihin viitattiin aineistossa usein suoraan Isisin taistelijoina. Vaikka naisten roolia saatettiin kuvata tiiviisti, heidän annettiin toisaalta hyvin usein ymmärtää olevan turvallisuusuhka. Naisten mahdollista auttamista Suomeen perusteltiin heidän lastensa pelastamisella. Lasten oikeudet menivät siis useimmiten uhkan edelle. Juuri lapsista puhuttaessa naisten toimijuus korostui, sillä heidän kuvailtiin olevan vastuussa päätymisestään konfliktialueelle toisin kuin lasten. Toimijuuden esittäminen oli siis myös kontekstisidonnaista. Naisten äitiys korostui usein jutuissa, mikä on tyypillistä naisten kohdalla aiemmankin tutkimuksen valossa. Tutkielma vahvistaa aiemman tutkimuksen viitteitä siitä, että terroristiseen toimintaan kytkeytyvien miesten ja naisten toimintaa kuvataan eri tavoin. Lehden kuvauksissa oli kuitenkin erilaisia vivahteita.

Työn taustalla oli havainto siitä, että median tarjoama kuva vammaisista henkilöistä työelämässä ja tuetun työllistämisen kentästä on ollut kapeaa, jopa virheellistä. Kuitenkin media vaikuttaa siihen julkisuuteen, millaista kuvaa vammaisista henkilöistä työvoimana ylläpidetään tai halutaan muuttaa yhteiskunnassamme. Pro gradussa tutkittiin sitä, miten media esittää vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt työntekijöinä ja työvoimana. Samalla saatiin tietoa siitä, miten vammaisen henkilön osaamista kuvataan ja millaista roolia hänelle työmarkkinoilla tarjotaan. Tutkimuksen alussa esitellään vammaisuuden käsitettä ja eri näkökulmia vammaisuuteen työelämässä. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään representaation käsitettä ja joukkoviestinnän teorioita. Aineiston käsittelyssä sovelletaan Faircloughin diskurssianalyysin työkaluja.” Aineisto koostuu 153 artikkelista, jotka oli julkaistu Helsingin Sanomissa ja Yleisradion verkkosivuilla vuosina 2017–2018. Aineistosta paikannettiin 11 median representaatiota vammaisista henkilöistä työelämässä. Niissä vammaisen henkilön työllistyminen liitetään pikemmin sosiaali- ja vammaispolitiikkaan kuin työvoima- tai elinkeinopolitiikkaan. Vammaisen työ on esitetty usein avustavana ja tuettuna. Vammaiset henkilöt nähdään uhrina tai syrjittynä ja työttömyys yhteiskunnan kyvyttömyytenä työllistää heitä. Toisaalla etenkin urheilu-uutisissa vammainen henkilö esitellään myös työelämän sankarina, esikuvana ja erityistaitojen osaajana sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Vammaiset henkilöt voivat olla yrityksen imagollisen arvon nostajia. Kun osatyökykyisten työllistäminen siirtyi politiikan keskiöön, myös artikkelin julkaisupaikat muuttuivat ja niistä tuli ns. kovia uutisia. Lisäksi tämä työ osoittaa, että vammaisten työllistämiseen liittyvissä reprsentaatiossa otetaan melko vähän huomioon työllistettävän henkilön omaa kokemusta tai mielipidettä esimerkiksi siitä, mitä palveluita he haluaisivat, jotta voisivat työllistyä. Median representaatiot rakentuvat asiantuntijoilta satuun tietoon ja tällä tavalla toistavat yhteiskunnassa valalla olevia rakenteita. Artikkeleissa ei myöskään keskustella siitä, miten esimerkiksi avotyötoiminta tai muu ei-palkkasuhteinen työ mahdollisesti vaikuttaa alueen elinkeinoelämään ja kilpailuun. Työn tulokset herättävät monia uusia kysymyksiä ja jatkotutkimuksen aiheita. Yksi voisi olla se, ketkä ylläpitävät ja vaikuttavat vammaisten työllistymistä koskevaan keskusteluun mediassa. Aiheena voisi olla myös se, miten hyvin media näkee yksittäisten työllistämistarinoiden läpi myös niihin rakenteisiin, joita erilaiset tuetun työllistämisen palvelujen järjestäminen, ostaminen ja myyminen sekä käyttäminen ovat luoneet.

Tutkielmassa tarkastelen, miten Japania käsiteltiin Helsingin Sanomien covid-19 -uutisoinnissa keväällä 2020. Teoreettisena lähtökohtana on kehysteoria: samat faktat ja tapahtumat voi esittää ja tulkita eri asioita painottaen, eli kehystää eri tavoin. Useiden empiiristen tutkimusten mukaan kehystys vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen kuvan viestin vastaanottaja muodostaa käsiteltävästä asiasta. Tutkin toisaalta sitä, mitä Helsingin Sanomat uutisoi ja mitä se jätti uutisoimatta Japanin epidemiatilanteesta, ja toisaalta sitä, miten se kehysti esittämänsä asiat. Media ja mediatalot ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä taloudellisiin ja poliittisiin valtarakenteisiin, ja globaalissa maailmassa valtarakenteetkin ovat globaaleja. Ulkomaanuutiset päätyvät Helsingin Sanomiin kansainvälisten uutistoimistojen ja mediatalojen ketjun kautta. Yksi ajatustapoihin kytkeytyvä globaali valtarakenne on kulttuurillinen jaottelu ”itään” ja ”länteen” ja siihen liittyvä orientalismi. Yhdysvaltalainen ja brittiläinen media on käsitellyt Japania orientalistisesti, ja pyrin selvittämään, välittyikö tällainen käsittelytapa mediatalojen ketjun kautta myös Helsingin Sanomiin. Aineistoni sisältää ne Helsingin Sanomien covid-19 -aiheiset artikkelit ajanjaksolta 16.1.-31.5.2020, joissa Japani mainitaan (talousuutiset pois lukien). Tarkastelujakso alkaa päivästä, jona Japanissa todettiin ensimmäinen covid-19 -tartunta. Se kattaa tartuntalukujen ensimmäisen merkittävän nousun ja laskun (taudin ns. ”ensimmäisen aallon”) Japanissa sekä ajanjakson, jona maassa oli voimassa hätätila. Erittelen ja luokittelen aineistossani esiintyviä kehyksiä sisällönanalyysiä muistuttavalla menetelmällä. Pääasiallinen metodini on kuitenkin kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla tarkastelen, millaisin kielellisin keinoin kehyksiä rakennetaan. Tutkielmassani rakennan japanilaisia alkuperäislähteitä käyttäen kuvan Japanin covid-19 -epidemiasta keväällä 2020 ja sen hillitsemiseksi tehdyistä toimista. Sen jälkeen tarkastelen Helsingin Sanomien uutisointia tätä taustaa vasten ja vertailen uutisoinnin välittämää käsitystä muodostamaani kuvaan. Japanissa koronaepidemia eteni aluksi verrattain hitaasti. Vaikka se alkoi aiemmin kuin Suomessa, huolet terveydenhuollon kantokyvystä nousivat esiin myöhemmin. Uutisoinnissaan Helsingin Sanomat alkoi kuitenkin käsitellä Japanin toimia onnistuneina käytännössä vasta sitten, kun oli selvää, että kuolleisuus oli jäänyt pienemmäksi kuin Suomessa. Yksi toistuva kehystys oli esittää Japanin toimet hitaina tai tehottomina. Tämä kehys oli yleensä omaksuttu käytetyistä lähteistä. Se kytkeytyy yhtäältä aiempaan Japania koskevaan uutisointiin ja toisaalta implisiittisiin oletuksiin siitä, millaiset epidemianhallintamallit nähtiin toimivina. Lisäksi uutisoinnista nousi esiin mm. kehys, jossa Suomi ja Japani rinnastettiin, ja kehys jossa käsiteltiin epidemian vaikutuksia tyypillisen japanilaisina pidettyihin ilmiöihin. Helsingin Sanomien käyttämät medialähteet olivat yhtä lukuun ottamatta englanninkielisiä, ja niissä painottui yhdysvaltalainen näkökulma. Usein lehti omaksui aihepiirejä ja kehyksiä suoraan lähteistään. Orientalistista käsittelyä Helsingin Sanomissa ei voi kuitenkaan sanoa esiintyneen silloinkaan, kun sitä oli nähtävissä lähteissä. Kehys, jossa Suomi ja Japani samaistettiin, oli yleisempi kuin Japanin outona ja vieraana esittävä kehys.

Tarkastelen pro gradu -työssäni ilmastonmuutosta koskevaa yhteiskunnallista keskustelua yksilön vastuun ja vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta. Aineistoni muodostuu aihetta käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista Helsingin Sanomissa vuonna 2019. Yhteensä tarkastelussa on mukana 339 kirjoitusta. Tutkin, millä tavoin kyseisissä sanomalehtiteksteissä representoidaan yksilön vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia ilmastonmuutokseen. Erottelen ilmastonmuutosjulkisuuden representaatioista diskurssianalyysin avulla useita itsenäisiä merkitysjärjestelmiä eli diskursseja, jotka merkityksellistävät yksilön vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia eri tavoin. Aineistosta esiin nousevat merkitysjärjestelmät eli diskurssit ovat vapaaehtoisten valintojen diskurssi, sääntelydiskurssi, poliittisen vastuun diskurssi sekä erilaiset vastuun kyseenalaistamisen diskurssit. Vapaaehtoisten valintojen diskurssi korostaa yksilön vastuuta omista kulutusvalinnoistaan. Tässä diskurssissa yksilö representoidaan vastuullisena ja ekologisesti motivoituneena kuluttajana, joka tekee kestäviä valintoja. Kuluttajavalinnat toimivat markkinavoimien lailla ja ohjaavat yrityksiä ekologisempaan tuotantoon. Vapaaehtoisten valintojen diskurssissa oletetaan, että tieto ympäristövaikutuksista ohjaa yksilön valintoja. Sääntelydiskurssissa ei kielletä yksilön vastuuta ilmastotoimiin, mutta päättäjien vastuu korostuu: heillä on vastuu yksilön valintojen mahdollistamisesta. Sääntelydiskurssin mukaan kestävät kulutusvalinnat vaativat ohjausta ja sääntelyä. Tarvittava muutos on mittakaavaltaan niin suuri, että pelkät kuluttajien vapaaehtoiset valinnat eivät riitä. Poliittisen vastuun diskurssissa yksilö on kansalainen, jonka ensisijainen vastuu ja vaikuttamismahdollisuus ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi on poliittinen vaikuttaminen. Tässä diskurssissa ilmastonmuutos representoidaan rakenteellisena ongelmana, jonka ratkaisemiseksi vaaditaan laajamittaisia järjestelmätason toimia ja poliittista päätöksentekoa. Kyseenalaistamisen diskurssit pyrkivät kyseenalaistamaan vastuun ilmastonmuutoksesta monin eri tavoin. Vapaaehtoisten valintojen diskurssi nousee aineistossa ilmastonmuutoskeskustelun hallitsevaksi yksilön vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia representoivaksi merkitysjärjestelmäksi. Diskurssilla voi olla vaikutusta siihen, minkälaiset politiikkatoimenpiteet nähdään keskeisinä.