Browsing by Subject "merkitys"

In my thesis I examine the importance and various meanings given to food in Sirpa Kähkönen’s Kuopio series of novels situated in wartime Finland. The wartime was an exceptional period in the Finnish culinary culture and was largely defined by the shortage of food. My area of interest is in examining and describing this period in culinary culture via the fictional story of a working-class family. The most significant questions posed in my thesis regard the significance of food to the people in these novels, and what else do the descriptions of food in the books reveal about the everyday functions of households during the wartime from the perspective of culinary culture. This research concerns the field of culinary studies in home economics sciences, examining the everyday eating in families and the management of food during wartime. For my empirical analysis I used the novels Rautayöt (2002), Jään ja tulen kevät (2004), Lakanasiivet (2007), Neidonkenkä (2009) and Hietakehto (2012) of the Kuopio series, written by Sirpa Kähkönen. As the result of my research, I formed different classes of meaning: Worry and health, Community and hospitality, Care-taking and caring, Self-sufficiency, Dreams and remembrances of food, Beliefs, customs and traditions. These findings indicate that food was an important everyday concern during wartime rationing. The choice of food was determined by nutritional factors and the importance of self-sufficiency was emphasized. Food signified care and love: taking care of loved ones and friends. Food was respected and somewhat sacred values were attached to it during wartime. It also highlighted the importance of social networks and reflected the trust within the community. The results of my research show how fiction as research material reflects universal and timeless meanings regarding food that also relate to current subjects in the field of culinary studies. The results indicate how food brings comfort and sustains social relationships during different times. They also bring forth questions of meaning in food preparation and preparedness in households during times of crisis.

The purpose of this study is to determine the significance of rya-rug in today's homes. Based on previous rya-rug research, we know that rya-rugs have been widely woven throughout Finland and rya-rugs have been part of the interior design of almost every home. However, the idea of unhygienic and dusty textiles in the 1980s reduced the popularity of rya-rugs and the use of rya-rugs in decoration decreased. In recent years, rya-rug seems to have returned to the interior and one can talk about some kind of “rya-rug boom”. Both collectors and enthusiasts find rya-rug interesting. This study seeks to find out how rya-rugs are used as part of interior design and what meanings are associated with them. The research is qualitative. The material was collected with a questionnaire via Facebook's Rya-rug, the Finnish traditional textile group. 366 people participated in the study. The material was processed using qualitative content analysis. The results of the study show that rya-rug is interest to Finns as interior textiles, but also as Finnish traditional textiles and masterpieces. In interior design, rya-rugs would still seem to remain on the wall, although the use of rya-rugs on the floor, for example, has increased. Based on the research results, the leading features in choosing rya-rug are colors and patterns. Practical features such as warmth and acoustic properties are also appreciated. Most of the respondents had inherited the rya-rug and the rya-rugs were associated with a lot of memory and emotional charge. The most important rya-rugs turned out to be the ones that resembled relatives, were self-made or contained some other relevant story.

Haastattelin Pääkaupunkiseudulla kuutta asunnottomuutta kokenutta. Selvitin millaisia merkityksiä he antoivat kokemillensa menetyksille. Olin erityisen kiinnostunut muutoksista. Valitsin asunto ensin – asumisyksikön haastattelupaikaksi, koska asunnottomien katsotaan olevan yhteiskunnan reuna-alueella, marginaalissa. Asunnottomuuden puolestaan voi katsoa olevan itseään sivistyneeksi yhteiskunnaksi nimittävän häpeänpaikka. Laadullisen tutkimuksen metodina käytin syvähaastattelua. Otin vaikutteita myös teemahaastattelusta ja tarinallisesta haastattelusta. Käytin analyysin apuna tarinallisen metodin holistis-muodollista ja holistis-sisällöllistä analyysimetodia. Hyödynsin myös fenomenologis-hermeneuttisesta metodia, sillä halusin kuunnella ja kuulla, mitä aineisto sinänsä kertoo. Analyysimetodeissa keskeistä on huomioida yksilön tuottamat merkitykset ja tulkinnat. Valitsin teoriaksi yhdysvaltalaisen psykologi Crystal L. Parkin teorian merkitysjärjestelmästä, joka koostuu globaaleista ja situationaalisista merkityksistä. Situationaalinen merkitys syntyy, kun yksilö arvioi kokemansa menetyksen uhkaavuuden globaaleiden merkitystensä näkökulmasta, joita ovat uskot, päämäärät ja merkityksen tunne. Yksilö pyrkii minimoimaan kohonneen stressitason merkityksenantoprosessin avulla, joka pitää sisällään coping-keinoja. Annettu merkitys syntyy, kun ihminen saa menetyksen johdonmukaiseksi oman merkitysjärjestelmänsä kanssa. Kasvu ja muutos tapahtuvat positiivisten uudelleen arviointien avulla ja annettujen merkitysten johdosta. Se voi tarkoittaa muutoksia merkitysjärjestelmässä. Tulosluvuissa esittelen kaksi tarinatyyppiä: 1) Kotiinpaluu. Asunnon järjestyminen päättää traumatisoitumisen, jolloin merkitysjärjestelmän jatkuvuus palautuu koettujen uhkien ja korkean stressitason jälkeen. Ongelmakeskeinen coping, emotionaalis-sosiaalinen ja uskonnollinen coping, mutta myös uskonnollinen kääntymiskokemus, sekä merkityskeskeinen coping auttavat antamaan merkityksiä. Välttelevä coping estää uudelleenarvioinnin, mutta uskonnollinen coping tukee identiteettiä. Muutokset koskevat identiteettiä ja eletyn uskonnon pystysuoraa ja vaakasuoraa ulottuvuutta. Uudelleen arviointien kautta positiivisuus palautuu. 2) Muutos. Ryhmää yhdistää muutokset merkitysjärjestelmässä. Muutokset ovat osin negatiivisia, ja koskevat pääosin globaaleja uskoja, mutta myös päämääriä ja identiteettiä. Välttelevä coping estää uudelleen arvioinnin ja pitkittää traumatisoitumista. Negatiiviseen merkitysjärjestelmään liittyy kyvyttömyys muuttaa uskoja ja päämääriä tai antaa uusia merkityksiä. Muutos on negatiivinen. Ongelmakeskinen coping ja merkityskeskeinen coping johtavat merkityksenantoon. Positiivinen uudelleenarviointi johtaa stressinjälkeiseen kasvuun. Se koskee perustavaa laatua olevaa identiteettimuutosta ja uusien päämäärien syntymistä, mutta myös asteittaista identiteettimuutosta. Molemmissa ryhmissä esiintyy traumatisoitumista ja posttraumaattista stressihäiriötä. Tarinallisuuden ja eletyn uskonnon taustateorioiden avulla on mahdollista selvittää haastateltavien menetyksiä ja merkityksiä. Tarinallisuus valottaa niitä koko elämänkaaren ajalta. Eletty uskonto taas valottaa sitä, mikä on ihmiselle arjessa erityisen merkityksellistä. Traumatisoitumisella on yhteys uskonnollisen merkityksen mutta myös merkityksettömyyden tunteeseen. Käytännön sielunhoito- ja diakoniatyössä tulee kohdistaa huomio uskonnollisiin merkityksiin ja tulkintoihin. Ne vaikuttavat kokonaisvaltaiseen sopeutumiseen ja kasvuun.

Tässä pro gradu -tutkielmassa syvennyn 1800- ja 1900-lukujen vaihteen symbolistisen maalaustaiteen monisyiseen ja omintakeiseen merkki- ja merkitysmaailmaan tutkimalla taiteilija Beda Stjernschantzin symbolistista maalausta Pastoraali (Primavera, 1897). Taidehistoriallista ja semioottista tutkimusnäkökulmaa yhdistäen tarkastelen sitä, millaisista merkityksistä Pastoraali rakentuu ja miten nämä merkitykset muodostuvat sen monitahoisessa merkkikokonaisuudessa. Tavoitteenani on täten tarjota tästä tutkimuksellisesti hieman marginaaliin jääneestä kotimaisen symbolismin mestariteoksesta aiempaa kattavampi ja syväluotaavampi kuva sekä kristallisoida sen symbolistista taidekäsitystä henkivä olemus. Pureutuessani Pastoraalin monitasoisesti symbolistisesta ideologiasta ammentavaan luonteeseen, pyrin samanaikaisesti tekemään havaintoja teoksessa hyödynnetyistä, symbolismille ominaisista keinoista tuottaa merkityksiä. Pastoraali toimii täten tutkielmassani symbolistisen maalaustaiteen tyyppiesimerkkinä, jota tutkimalla voidaan nostaa esiin myös laajempia huomioita symbolistien kehittelemiin, innovatiivisiin ja omintakeisiin merkityksellistämisen tapoihin liittyen. Merkityksen muodostumista tutkivan näkökulmansa johdosta tutkielmani tarjoaa myös tuoreen perspektiivin vuosisadanvaihteen symbolismin tutkimukselle. Tutkielman teoriatausta ja metodologia perustuvat Erwin Panofskyn ikonologiaan, joka saa vaikutteita ja lisäsyvyyttä sekä Charles S. Peircen pragmatistisen semiotiikan merkkiteoriasta että intertekstuaalisuuden käsitteestä. Yhdessä näistä teorioista rakentuu juuri symbolistisen maalaustaiteen, sen merkityssisällön ja merkityksen muodostumisen prosessien tarkasteluun soveltuva, monitasoiseen ja yksityiskohtaiseen lähilukemiseen perustuva tutkimusnäkökulma, joka kontekstualisoivasti huomioi niin taiteilijan ja tulkitsijan kuin myös teoksen syntyajankohtaan liittyvän kulttuurisen kontekstin ja sen keskeisimmät aatevirtaukset. Näin ollen tutkimuksessa hyödynnetään esim. taiteilijan biografisia tietoja ja kirjallista jäämistöä, tutkielman aihepiirin kannalta tärkeitä aikalaislähteitä, kuten keskeisimpien symbolistiteoreetikoiden tekstejä kuin myös tuoreempaa, symbolistista taideliikettä käsittelevää kirjallisuutta ja muuta lähdemateriaalia. Tutkielmani kautta Pastoraali näyttäytyy varsin moniulotteisena, eri tulkinnan tasoilla operoivana teoksena, jossa kiteytyy symbolismille ominainen, prosessimaisen asteittain avautuva, arvoituksellisuutta ja monimerkityksisyyttä tavoitteleva luonne. Viitteellisyydessään, assosiatiivisuudessaan, vyyhtimäisen tiheässä intertekstuaalisuudessaan ja kerroksisen vertauskuvallisessa tematiikassaan siinä myös toteutuu eräs symbolismin ydinprinsiipeistä: ilmennettävää merkitystä ei kuvata sellaisenaan, vaan teoksen monitulkintainen merkityssisältö avautuu vain siihen syventymällä, ja tällöinkin asteittain. Voidaan jopa puhua merkityksen osittaisesta salaan jäämisestä, sillä Pastoraalin tapaan symbolistisessa taiteessa ilmaisuaan hakee usein myös jokin sellainen, joka ei edes suoranaisesti ole kuvattavissa tai käänny käsitteiksi. Juuri tällainen pyrkimys ilmentää yliaistillista todellisuutta sai myös symbolistit kehittelemään uudenlaisia merkityksellistämisen keinoja. Tutkielmani mukaan tässä keskeisiä tekijöitä ovat mm. muiden taidelajien ilmaisun imitointi, synestesian, kerroksisen symboliikan, intertekstuaalisuuden ja analogisuuden tavoittelu, narratiivisuuden redusointi sekä mimeettisyydestä irtautuvan syntetistisen tyylin soveltaminen. Erityisen innovatiivista on se, että symbolistien käsittelyssä monimielisesti mielikuvia luovien aiheiden lisäksi, myös teoksen plastiset elementit, kuten viiva, väri, muoto ja sommitelma, muuntuvat merkityksiä muodostaviksi, ekspressiivisiksi tekijöiksi. Kuten tutkielma osoittaa, tämä uusi taidekäsitys tarjosi paitsi vapautta taiteilijalle ja ilmaisulle, antoi se myös katsojalle aktiivisen roolin teoksen merkityksen muodostumisen prosessissa. Merkityksen lisäksi, myös siis merkityksen muodostuminen nostettiin symbolismissa taiteen keskiöön.

Tutkimus tarkastelee Pandemrix-influenssarokotteen myötävaikutuksesta narkolepsiaan sairastuneiden henkilöiden omaisten elämänhallintaprosessia. Kyseinen rokote otettiin Suomessa käyttöön terveysviranomaisten päätöksellä syksyllä 2009 ehkäisemään sikainfluenssatartuntoja. Myöhemmissä selvityksissä sen havaittiin lisänneen 4-65-vuotiaiden rokotuksen saaneiden riskiä sairastua narkolepsiaan. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia elämänhallintakeinoja sairastuneiden omaiset ovat käyttäneet sopeutuakseen uuteen ja haastavaan elämäntilanteeseen, mitkä asiat ovat näyttäytyneet sopeutumista tukevina tai haittaavina tekijöinä ja miten tapahtuneen käsittelyn on koettu vaikuttaneen omaan elämään tai ajatteluun. Syventämällä ymmärrystä omaisten elämänhallinnasta on mahdollista edesauttaa tarvittavan avun ja tuen suuntaamista perheille, joihin kuuluu narkolepsiaan sairastunut lapsi tai vanhempi. Aihetta lähestytään teoriaohjaavasti laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimusaineisto koostuu viidestä avoimesta haastattelusta, joista neljässä haastateltu on sairastuneen vanhempi ja yhdessä puoliso. Ottamalla tutkimukseen mukaan vanhempien lisäksi sairastuneen puolison, on haluttu antaa ääni pienemmälle vähemmistölle, jonka elämää perheenjäsenen narkolepsia on yhtä lailla koskettanut, mutta joka on tähän asti jäänyt selvästi lapsiperheiden saaman huomion varjoon. Keskeisimmiksi omaisten elämänhallintaan vaikuttaneiksi kontekstitekijöiksi määrittyivät kipeät ajatukset ja tunteet liittyen sairauden puhkeamisen taustatekijöihin, yhteiskunnallisen tuen riittämättömyys – etenkin psykososiaalisten ja informaatioon perustuvien tukimuotojen osalta –, oman aktiivisuuden välttämättömyys avun saamiseksi, sairastuneen perheenjäsenen vointi ja selviytyminen sekä sosiaalisten suhteiden merkitys. Aikuisena sairastuneen henkilön puolison kohdalla tuensaannin vaikeudet korostuivat entisestään vaikeuttaen sopeutumista. Nämä tulokset ovat linjassa aiemman narkolepsiailmiötä käsittelevän tutkimuksen kanssa ja vahvistavat myös muissa perheenjäsenen kroonista sairastumista koskevissa selvityksissä tehtyjä havaintoja psykososiaalisen tuen ja asianmukaisen tiedonsaannin tärkeydestä. Omaisten elämänhallinnassa korostuivat tunnekeskeiset elämänhallintakeinot mutta myös ongelmakeskeisiä strategioita käytettiin. Lukuisien epävarmuustekijöiden sävyttämässä tilanteessa näkyvä rooli oli tuen etsinnällä – etenkin vertaistuella – sekä positiivisilla ajattelu- ja tulkintamalleilla. Merkityksen etsintä tuli selvästi esille joidenkin omaisten elämänhallinnassa, ja sen keskeisenä elementtinä esiintyi toivon luominen. Perheenjäsenen sairaudelle haluttiin löytää mielekäs tarkoitus, kuten tapahtuman aikaansaama positiivinen muutos omassa itsessä tai perheen elämässä. Vaikka rokotteen rooli sairauden puhkeamisen taustalla tarjosi toisinaan vastauksen konkreettiseen kysymykseen siitä, mistä perheenjäsenen narkolepsia oli tullut, sairauden merkitystä oman elämän kannalta koettiin silti tarpeelliseksi pohtia. Prosessin myötä havaitut muutokset, elämänhallinnan seuraukset, liittyivät joko kokemuksiin ihmisenä kasvamisesta tai elämän- ja maailmankatsomuksellisiin näkemyksiin. Yleisiä olivat kuvaukset elämänhallintaitojen kehittymisestä, omaa arvomaailmaa koskevat kysymykset, oivallukset elämän kallisarvoisuudesta ja arvaamattomuudesta sekä yhteiskunnallisten teemojen ympärillä pyörivä pohdiskelu. Rokotteen rooli sairauden puhkeamisessa loi omanlaisensa sävyn elämänhallintaprosessiin. Kontekstitekijöiden osalta vaikutukset tulivat ilmi ennen kaikkea yhteiskunnallisen tuen puutteellisuudessa. Elämänhallinnassa teema näkyi intensiivisenä tuen etsintänä – jolla mahdollisesti pyrittiin paikkaamaan puutteita yhteiskunnan palveluissa – sekä tapahtuneeseen liittyvien epäkohtien aiheuttamien vaikeiden tunteiden säätelypyrkimyksinä. Elämänhallinnan seurauksien kohdalla taas yhteiskunnalliset kysymykset ja kritiikki saivat jalansijaa. Vaikka monet omaisten elämänhallinnan keskeiset teemat, kuten positiivisten tulkintojen muodostaminen, tuen etsiminen, syiden ja merkityksen kyseleminen sekä prosessin myötä raportoitu henkilökohtainen kasvu ovat tyypillisiä ilmiöitä perheenjäsenen krooniseen sairauteen sopeutumisen yhteydessä, rokotteesta sairastuneiden omaisilla nämä osa-alueet sisälsivät toisinaan omanlaisiaan piirteitä ja kysymyksiä tuoden esille tapauksen poikkeuksellisuutta. Tutkimus alleviivaa psykososiaaliseen tukeen ja tiedon antamiseen panostamisen tärkeyttä osana rokotteesta narkolepsiaan sairastuneiden henkilöiden omaisten kokonaisvaltaista auttamista ja kohtaamista. Ammattiauttajat ovat näiden asioiden toteutumisen kannalta keskeisessä roolissa.

Tämä pro gradu -tutkielma on aineistolähtöinen tapaustutkimus, jossa on vertailtu maahanmuuttajanaisten kotoutumisen kokemuksia ja parlamentaarisen puheen tuottamia kuvauksia maahanmuuttajanaisista kotoutujina. Aineistona on käytetty eduskunnassa vuosien 2010 – 2013 aikana käytyä keskustelua maahanmuuttajien kotoutumisen ongelmista sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin Ystäväksi Maahanmuuttajaäidille -toimintaan osallistuneen seitsemän maahanmuuttajaäidin haastattelua. Haastattelut on tehty puoliavoimina yksilöhaastatteluina pääkaupunkiseudulla vuoden 2012 syksyn aikana. Maahanmuuttajanaisten haastatteluissa menetelmänä on käytetty Giorgin ja Perttulan fenomenologista menetelmää. Kyseessä on deskriptiivinen fenomenologinen menetelmä, jonka avulla haastatteluissa on pyritty tavoittamaan maahanmuuttajaäitien jakamia kokemuksia kotoutumisesta Suomessa. Parlamentaarisessa puheessa menetelmänä on käytetty diskurssianalyyttista WPR-analyysia. Maahanmuuttajaäitien haastatteluissa nousi yhteisesti esille sosiaalisen pääoman merkitys kotoutumisprosessissa. Kotoutumisprosessi jäsentyi kertomuksissa kolmeen vaiheeseen: maahansaapumisen yhteydessä koettuun odotusten ja pettymysten vaiheeseen, elämän järjestelyyn liittyvään selviytymisstrategian luomisen vaiheeseen sekä lopulta asettumisen vaiheeseen. Sosiaalisen pääoman runsaus tai puute yhdisti jokaisen vaiheen kulkua ja sujuvuutta. Maahanmuuttajaäitien näkemys kotoutumisesta kuvasi kotoutumista yksilön ja yhteiskunnan välisenä tasa-arvoisuuteen perustuvana vastavuoroisuutena, jonka onnistuminen liittyi yksilön ja yhteiskunnan tarpeiden ja tarjolla olevien resurssien yhteensovittamiseen. Äitiyden tai oman kulttuurin ei katsottu aiheuttavan kotoutumiselle yleisesti haasteita; sen sijaan sosiaalisen pääoman puutteen ja syrjinnän katsottiin. Parlamentaarisen puheen analyysi puolestaan toi esiin, että sosiaalinen pääoma miellettiin enemmänkin onnistuneen kotoutumisen päämääräksi, eikä sen mahdollisuutta kotoutumisprosessia tukevana välineenä tunnistettu. Myös kotoutumista koskevan yhteiskunnallisen osallisuuden muodot kutistettiin osallisuuteen työmarkkinoista, missä myös mahdollisen sosiaalisen pääoman kertymisen nähtiin tapahtuvan. Kotoutumisprosessi itsessään miellettiin pääosin yksisuuntaiseksi tapahtumaksi, jossa yhteiskunta tarjoaa rakenteet, joiden kautta onnistujat työllistyvät. Maahanmuuttajanaisten kotoutumisen haasteiden katsottiin liittyvän heidän haavoittuvaan asemaansa, joka johtui heidän vieraista kulttuureistaan ja tavoistaan. Kahden aineiston vertailun tuloksena syntyi johtopäätös, jonka mukaan sosiaalisen pääoman aseman vahvistaminen kotouttamispolitiikassa voisi tehostaa niidenkin maahanmuuttajien kotoutumista heti maahan saapumisesta lähtien, joiden integroituminen työmarkkinoille kestää esimerkiksi vanhemmuuden, opiskelun tai suomen kielen oppimisen vuoksi.

Aim. Meaningfulness is an important aspect of well-being. It is closely connected with zest for life and resilience, and in a long run, it is a stronger predictor for psychological well-being than happiness. As self-determination theory applies to meaningfulness, meaningfulness can be seen as satisfaction of the three needs presented by self-determination theory: autonomy, competence and relatedness. Only relatedness has previously been experimentally detected to have an effect on meaningfulness. In this study we examine the relationship between autonomy satisfaction and meaningfulness. We also examine the impact of our intervention on autonomy satisfaction. Experimentally we examine the impact of the intervention on meaningfulness. We also examine the impact of availability of true self-concept on autonomy satisfaction and meaningfulness. Method. The data was collected during spring and summer 2018 using a web based form. The link was distributed in social media, and participating was voluntary. The experiment group received an intervention that increase autonomy satisfaction. Intervention covered a writing task that required the subjects to write as many intrinsically motivating activities as possible in restricted time. The control group received a pseudo-intervention. The respondents filled questionnaires assessing autonomy satisfaction and meaningfulness in life. Both experimental and control forms gathered 248 subjects, altogether 496 subjects. All connections were examined with regression analysis. Results. Autonomy fulfillment was connected to meaningfulness. Intervention was connected to autonomy. Intervention did not have a connection with reported meaningfulness. The accessibility of the true self was not connected to reported autonomy or reported meaningfulness. Conclusions. Even if autonomy was connected to meaningfulness, the experimental results were contradictory with the hypotheses. Availability of the true self was not connected with meaningfulness or autonomy satisfaction. These results are discussed. It seems that the process through which autonomy satisfaction impacts meaningfulness is less straightforward than the hypotheses suggested.

This study attempts to offer a consistent reading of Martin Heidegger’s notion of meaning within his philosophy of language. The reading widely utilizes Heidegger’s lifetime work, reaching from his earlier writings published prior to his first major work Being and Time (Sein und Zeit, 1927) to his later publications of the late 1950s. Through a discussion on the key concepts of Heidegger’s approach to language as introduced in Being and Time, an understanding of meaning as a dynamic process of execution, rooted in Heidegger’s earlier concept of Vollzugssinn, is suggested. The pre-predicative element of meaning, often viewed in secondary-literature as remaining beyond language and hence as being characteristically non-linguistic, is regarded in the presented reading as remaining within language. This is related to Heidegger’s effort to circumvent what he called the 'metaphysical distinction' (metaphysischer Unterschied), i.e., the traditional distinction between contingent sounds and the definitional meaning they refer to. The study elaborates the notion of meaning in Heidegger’s later publications as a process of continuous execution and connects it with the concept of movement. Movement as a distinctive character of language is distinguished from the idea of an unattainable chaotic stream. Here I briefly compare Heidegger’s standpoint to that of Wilhelm Dilthey (1833–1911) and his take on language. I show that Heidegger’s new notion of linguistic meaning leads to a transformed notion of experience. Finally, the acquired terminological tools are utilized to conceptually unfold language and to carefully examine the boundary between language and silence, music, gesture and dance. In this context, Heidegger’s terms 'earth' (Erde) and 'world' (Welt) are approached. My reading thus attempts to illustrate how Heidegger attains a renewed, broader notion of meaning beyond the metaphysical distinction and thus introduces an innovative and novel conception of language.