Browsing by Subject "metafora"

Tutkielma on korpuspohjainen analyysi på-preposition esiintymisestä ruotsin kielessä. Sen tarkoitus on autenttisen tekstimateriaalin pohjalta selvittää missä yhteyksissä på esiintyy ja miksi. Mitkä ovat ne tekijät, jotka vaikuttavat siihen, että jonkin substantiivin, adjektiivin tai verbin yhteydessä käytetään prepositiota på eikä jotain muuta prepositiota. Lisäksi tavoitteena on analysoida, mitä lisäarvoa tai muutosta på tuo mukanaan sekä onko verbin yhteydessä esiintyvää på:ta motivoidumpaa kutsua prepositioksi vai partikkeliksi. Myös aineiston sisältämät metaforat, joissa på on mukana, analysoidaan erikseen. Tutkimuksen tarkoituksena on myös vertailla på:n esiintymistä suomenruotsalaisissa ja ruotsinruotsalaisissa lauseissa. Analyysin taustalla olevat teoriatiedot pohjaavat pääasiassa Ruotsin akatemian (Svenska Akademien) ja seuraavien henkilöiden ruotsin kielioppia käsitteleviin teoksiin; Maria Bolander, Erik Andersson, Olof Thorell ja Elias Wessénin. Teoriatiedot metaforista pohjaavat Lakoff & Johnsonin sekä Mall Stålhammarin teoksiin. Kollokaatioiden teoriataustana ovat John Sinclairin ja Bodil Rosqvistin aihetta käsittelevät teokset. Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat prepositio, prepositioverbi, partikkeli, semantiikka, syntaksi, semanttinen ja syntaktinen valenssi, metafora ja kollokaatio. Tutkimuksessa på-preposition esiintymiset jaetaan kategorioihin sen mukaan onko kyseessä tilaa tai aikaa ilmaiseva adverbiaali, korvaako på genetiivimuodon, esiintyykö på yhdessä adjektiivin tai verbin kanssa vai onko på yhtenä osana kiinteää ilmausta. Erityisesti tarkastellaan på:n esiintymistä verbien yhteydessä. På:t verbien yhteydessä jaetaan edelleen eri kriteerien pohjalta neljään alakategoriaan lähempää tarkastelua varten. Korpuksina ovat Göteborgin yliopiston ylläpitämässä sähköisessä kielipankissa (Språkbanken) olevat sanomalehtien Göteborgs-Postenin ja Hufvudstadsbladetin vuosikerrat 2013. Tutkimuksessa analysoidaan molempien korpuksien 250 ensimmäistä lausetta, joissa på esiintyy. Tutkimustuloksissa ei ole havaittavissa merkittäviä eroja suomenruotsin tai ruotsinruotsin välillä. Aineiston analyysi vahvistaa käsitystä på:n primäärisestä spatiaalisesta merkityksestä. Ylivoimaisesti suurin osa, 41 %, tapauksista, joissa på esiintyy ovat ensisijassa tilaa - mutta myös aikaa ilmaisevia adverbiaaleja. Aineiston myötä vahvistuu myös käsitys siitä, että ehkä aina ei pelkästään sanan; substantiivi, adjektiivi tai verbi, oma syntaktinen valenssi yksin määrää prepositiota, vaan siihen vaikuttavat myös preposition oma sisäinen olemus ja primäärinen merkitys. På itsessään, käsitteenä, luo vaikutelman "kontaktipinnasta", joka voidaan käsittää joko konkreettisesti tai kognitiivisesti. Metaforien määrä ei ole huomattava, mutta metaforien analyysien yhteydessä, esim. useampisanaisten prepositioiden i jakten på ja på jakt efter vertailun tulokset antavat ajattelemisen aihetta. Tutkimuksessani päädyn mieluimmin kutsumaan verbin yhteydessä olevaa på:ta prepositioksi partikkelin sijasta ja verbejä, jotka selkeästi rakentuvat preposition avulla, prepositioverbeiksi.

Pro Gradu –tutkielmassani analysoin Paul Austerin teosten avulla omaelämäkerrallisen ja fiktiivisen kerronnan eroja ja yhteneväisyyksiä. Genrejä vertaillakseni olen valinnut Austerin teoksissa toistuvan poissaolevan isän teeman, ja analysoin sen käsittelyä omaelämäkerrallisessa esikoisproosateoksessa Yksinäisyyden äärellä (The Invention of Solitude) (1982) sekä varhaisessa fiktioromaanissa Kuun maisemissa (Moon Palace) (1989). Tutkin poissaolevan isän teemaa toisaalta itsereflektiivisenä elementtinä fiktiivisessä kerronnassa ja toisaalta selvitän, miten siitä muodostetaan narratiivi omaelämäkerrallisessa teoksessa. Väitän tutkielmassani, että Austerin teoksissa subjektiivisesta esitystavasta siirrytään objektiivisempaan suuntaan psykoanalyyttisten sekä jälkistrukturalististen teoreettisten käsitteiden ja viitekehysten avulla. Soveltamalla teemaansa teoreettisiin viitekehyksiin Auster muuttaa omakohtaiset kokemuksensa yleisempään muotoon. Käsittelen tutkielmassani omaelämäkertaa nykyaikaisen omaelämäkertatutkimuksen pohjalta. Nykytutkimuksen mukaan omaelämäkerta nähdään identiteettiä luovana performatiivisena lajina. Nykytutkimuksen konstruktivistiset teoriat korostavat kerronnallisuutta osana identiteetin muodostamista, erotuksena niin aiemmasta klassisesta näkemyksestä, kuin myöhemmästä jälkistrukturalistisestakin. Paul Austerin teokset edustavat tätä nykyistä näkökantaa, ja Austerin näkemystä onkin kutsuttu ”riittäväksi realismiksi” (”sufficient realism”). Tällä tarkoitetaan Austerin tapaa luoda teksteissään puitteet, jotka mahdollistavat siirtymisen jälkistrukturalismin hajanaisesta todellisuudesta todellisuuteen, jossa tietynlaiset aikaan ja kontekstiin sidonnaiset viittaavuussuhteet ovat mahdollisia ja ympäröivän maailman materiaalisuus voidaan todeta. Hän siis onnistuu yhdistämään viittaavuuden kieltävän jälkistrukturalismin realismiin, joka ei näe ongelmaa todellisuuden materiaalisuudessa. Koska Auster onnistuu näin säilyttämään mahdollisuuden itsereflektioon sekä omaelämäkerralliseen viittaavuuteen, on mielenkiintoista nähdä, miten hänen omakohtaisten kokemustensa kuvaus vuorottelee itseä reflektoivan ja fiktiivisen kerronnan välillä. Lähestyn Austerin teosten poissaolevan isän teemaa kolmesta näkökulmasta. Ensin käsittelen poissaolevan isän aiheuttamaa traumaa ja havainnollistan, miten psykoanalyyttisen teorian mukainen käsitys traumasta on muokannut Austerin kerronnan rakennetta. Toiseksi havainnollistan, miten jälkistrukturalistinen ja psykoanalyyttinen käsitys subjektiivisuuden hajonneisuudesta on vaikuttanut Austerin keskeisten henkilöhahmojen kehittelyyn. Kolmanneksi käsittelen metaforan ja metonymian käyttöä isän poissaolon osoittamisessa strukturalistisen sekä jälkistrukturalistisen näkemysten pohjalta ja pohdin, mikä on Austerin tekstien asema suhteessa niihin. Tutkimukseni puoltaa käsitystä Austerin tekstien ”riittävästä realismista”. Hän tiedostaa omaelämäkerrallisen viittaavuuden kuvainnollisuuden, mutta ei hylkää mahdollisuutta itsestä tai todellisuudesta puhumiseen. Tutkielmani tukee ajatusta siitä, että omaelämäkerta ja fiktio eivät ole vastakkaisia tyylilajeja, vaan osa jatkumoa, jonka ääripäissä ovat oma kokemus ja mielikuvituksen tuotokset. Erotan lajit tutkielmassani siten, että omaelämäkerrallinen narratiivi muodostetaan valikoimalla tapahtumia, vaikutelmia ja tilanteita omasta elämästä ja järjestämällä ne havainnollistamaan jotakin tiettyä ideaa. Fiktionaalinen narratiivi taas muodostetaan yleisemmäksi esitykseksi jostakin ideasta esittämällä kuvaannollinen yhtenäinen juoni, joka on havainnollistavassa yhteydessä valittuun kontekstiin. Oman kokemuksen kerronnallistaminen vie omaelämäkerrallista tarinaa välttämättä jossain määrin fiktiiviseen suuntaan, kun taas oma kokemus välttämättä jossain määrin muokkaa fiktiivistä kerrontaa ja fiktiivisen tarinan kuvainnollisuus on aina mahdollista lukea myös kirjaimellisesti.

Tutkielmassa tarkastellaan verbejä pudota, tippua ja tipahtaa ja niiden polysemiaa. Tutkimuskysymykset keskittyvät verbien jakamiin merkityksiin ja verbien ilmaisemien liikeprosessien muuttujien ominaisuuksiin: Millaisia erilaisia merkityksiä verbeillä pudota, tippua ja tipahtaa on? Millaisia rajoitteita verbit asettavat liikkeessä olevalle oliolle? Työssä pyritään lisäksi löytämään eroja verbien välillä ja muodostamaan kuva niiden tyypillisistä käytöistä. Aineisto on koottu Kielipankin Korp-palvelimen Suomi24-internetfoorumikeskustelujen kokoelmasta ja se koostuu yhteensä 300 esiintymästä. Aineiston kieli on vapaamuotoista kirjoitettua puhekieltä. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat kognitiivinen kielentutkimus, Langackerin kognitiivinen kielioppi ja Goldbergin konstruktioteoria. Lisäksi tutkielmassa hyö-dynnetään kognitiivisen kielentutkimuksen teorioita polysemiasta, metaforista ja voimadynamiikasta. Työssä osoitetaan, että verbien merkitykset voidaan jakaa viiteen pääryhmään: ’liikkua painovoiman vaikutuksesta alaspäin’, psykofyysinen asennonvaihdos alaspäin, ’metaforisesti liikkua alaspäin vastaanottajan luo’, statuksen muutos eli ’metaforisesti liikkua alaspäin ryhmästä toiseen’ ja arvon metaforisesti alaspäin suuntautunut muutos. Päämerkitykset voidaan jakaa kahteen ryhmään liikeprosessin luonteen mukaan. Merkitysten esiintymislaajuus vaihtelee verbeittäin. Tutkielmassa selviää myös, että pudota on verbeistä neutraalein, tippua suosii abstraktisen ja subjektiivisen liikkeen merkityksiä, ja tipahtaa esiintyy yleensä objektiivisen liikkeen merkityksessä. Tutkielman tulokset osoittavat, että kieli muuttuu ja merkitykset kehittyvät. Aineistossa esiintyy useita sellaisia merkityksiä, joita ei ole 1960-luvun sanakirjan tai tuoreimman Kielitoimiston sanakirjan määritelmissä. Lisäksi aineistosta käy ilmi, että 2000-luvun vaihteessa pelätty ”kielenhuolto-ongelma” eli verbien käyttö laajentuneessa merkityksessä on levinnyt 2010-luvun kieleen, jossa ilmiö elää vahvana. Tutkielma antaa lähtökohdat jatkotutkimukselle, jossa tarkoituksenmukaista olisi tutkia verbien käyttöä muissakin kielimuodoissa.

Tutkielmassa tarkastellaan viiden puolueen (Keskusta, Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto) työvoimapolitiikkaan liittyvää Facebook-viestintää vuoden 2019 eduskuntavaalien alla. Tavoitteena on selvittää, millaisia metaforisia ilmauksia puolueiden Facebook-tilapäivityksissä on, ja kuinka niiden kautta työvoimapolitiikasta puhutaan. Analysoimalla poliittista retoriikkaa ja metaforien käyttöä voidaan tehdä näkyväksi, millaista sosiaalista todellisuutta ne rakentavat. Aineisto on muodostettu yhteensä 136 Facebook -tilapäivityksestä, jotka ajoittuvat aikavälille 1.1.–14.4.2019. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty retorista analyysia hyödyntäen retorisen diskurssianalyysin ja metafora-analyysien elementtejä. Metaforisten ilmausten tunnistamisessa on käytetty MIP (metaphor identification procedure) -metodia. Puolueiden tilapäivityksistä on hahmotettavissa neljä keskeistä metaforaluokkaa, joiden kautta puolueet kuvaavat työvoimapolitiikkaa ja sen osa-alueita: hoivan- ja huolenpidon metaforat, rakentamismetaforat, voimankäytön metaforat ja matkanteon metaforat. Hoivan ja huolenpidon metaforiin sisältyi ilmaisut, jotka kirjaimellisesti tarkoittivat sairautta, vammoja, hoivaa tai huolenpitoa. Rakentamismetaforiin liittyivät tekniset ilmaisut, jotka tarkoittavat jonkin fyysisen objektin rakentamista, korjaamista tai remontoimista kuin myös abstraktimmat ilmaisut kuten luominen. Voimankäytön metaforiin sisältyi voimankäyttöön, sotaan sekä kamppailuun liittyvät metaforiset ilmaukset. Matkanteonmetaforiin lukeutui matkantekoon viittaavien ilmaisujen lisäksi erilaiset kulkuneuvoja, polkuja tai suuntia tarkoittavat ilmaisut. Tutkielmalla avataan ymmärrystä siitä, kuinka puolueet puhuivat työvoimapolitiikasta Facebookissa keväällä 2019. Tulokset osoittavat, että työttömyys koetaan yhteiskuntaa ja yksilöä vahingoittavaksi ilmiöksi ja puolueiden jaettu tavoite on työllisyyden kasvattaminen sekä työelämää ja työllistymistä tukevien palveluiden kehittäminen. Työttömistä henkilöistä huolehtiminen ja työllistymistä lisäävien keinojen ja mahdollisuuksien lisääminen nähtiin ensisijaisesti yhteiskunnan vastuuna. Tämän lisäksi näkyväksi tulivat yhtäältä opposition kritiikki istuvan hallituksen työvoimapolitiikkaa kohtaan ja toisaalta hallituspuolueiden nimeämät saavutukset kuluneella kaudella.

Pro gradu-tutkielmani takastelee tapoja, joilla naisista ja naiseudesta puhutaan miesten kirjoittamassa ja esittämässä suomenkielisessä rap-musiikissa. Rap-musiikki eli rytminen puhelaulu on maskuliinisena pidetyn hiphop-kulttuurin osa. Tutkielmani selvittää, minkälaisia naisiin kohdistuvia sukupuolidiskursseja ja sitä kautta asenteita ja arvoja miespuolisten suomirap-artistien lyriikat välittävät ja näkyykö hiphop-kulttuurin maskuliinisena pidetty perinne nykypäivän suomenkielisten rap-sanoitusten naiskuvastossa. Lähestyn tutkimusaihettani yhdysvaltalaisten kielitieteilijöiden George Lakoffin ja Mark Johnsonin kehittelemän kognitiiviseen metaforateorian kautta. Kognitiivisessa metaforateoriassa metafora ymmärretään koko ihmisen ajattelun läpäisevänä mielen ja kielen välineenä. Metafora on siis enemmän kuin vain harkittu, kielellinen vertauskuva – se on aivoissamme tapahtuva ympäröivän maailman jäsentämisen prosessi. Kielikuvat, joita rap-artistit valitsevat puhuessaan naisista, kertovat heidän tavastaan suhtautua naisiin. Metaforilla on Lakoffin ja Johnsonin mukaan myös kyky laajentaa käsitystämme maailmasta ja luoda asioille uusia merkityksiä, joten rap-lyriikoiden metaforat voivat osaltaan muokata kulttuurissa vallitsevia sukupuolidiskursseja eli sukupuoleen liittyviä tarkoituksia ja arvoja välittäviä väitteiden systeemejä. Erilaisia metaforia ja sitä kautta erilaisia sukupuolidiskursseja valitsemalla rap-artistit voivat joko vahvistaa ja toisintaa kulttuurissa vallitsevia tarkoituksia ja arvoja tai haastaa vallalla olevia näkemyksiä ja luoda uusia. Pohjaan näkemykseni sukupuolesta yhdysvaltalaisen filosofin ja feminismin teoreetikon Judith Butlerin teoriaan sukupuolesta representaationa. Butlerin vuonna 1990 ilmestyneen klassikkoteoksen Hankala sukupuoli pääväite on, ettei sukupuoli ole pelkkä biologinen tosiasia, vaan se suoritetaan tai esitetään (engl. perform) toistamalla kulttuurissa vallitsevia sääntöjärjestelmiä. Rap-lyriikat ovat osa tällaisten sääntöjärjestelmien synnyttämis- ja ylläpitoprosessia. Käsitän analysoimani suomirap-lyriikat systeemis-funktionaalisen kielitieteen mukaisesti tekstilajiksi, jossa tilannekonteksti määrittää aina tekstin sisällön eli sen, mistä tekstissä on kysymys. Tässä tutkielmassa rap-lyriikoita tarkastellaan siis osana hiphop-kulttuurissa vallitsevia kulttuurin sisäisiä sääntöjä ja koodistoja, joita voidaan kutsua esimerkiksi tekstin genreksi tai rekisteriksi. Aineistoni käsittää yhteensä yksitoista vuonna 2007–2015 julkaistua suomenkielistä hiphop-albumia joukolta Suomen tämän hetken suosituimpia hiphop-artisteja: Cheekiltä, Elastiselta, Fintelligensiltä, Ruudolfilta ja JVG:ltä. Olen valikoinut albumeilta lähempään tarkasteluun muutamia kappaleita, joiden aiheena tai teemana on nainen, naiseus tai suhde naiseen. Olen etsinyt lyriikoista naiseuden metaforia ja tulkinnut niitä suhteessa kappaleen muuhun sisältöön. Tutkielmassani erotan viisi useimmin rap-lyriikoissa toistuvaa sukupuolidiskurssia, jotka ovat 1) naiseen suhtautuminen halveksien, 2) naiseen suhtautuminen ihaillen, 3) naisen pitäminen outona tai vieraana, 4) naisen näkeminen kodin ja pysyvyyden symbolina sekä 5) naisesta puhuminen matkakumppanina. Tutkielmani osoittaa, että naisia halveksuva sukupuolidiskurssi liittyy rap-lyriikoissa useimmiten joko naisen seksuaalisuuteen tai tämän vilpillisiin tai epärehellisiin tarkoitusperiin suhteessa mieheen. Naista ihailevan sukupuolidiskurssin puolestaan aktivoi useimmiten naisen ainutlaatuisuus ja erityisyys tai naiseen kohdistuva voimakas rakastumisen tai ihastumisen tunne. Diskurssin, jossa naista pidetään outona tai vieraana, aktivoivat aineistoni perusteella useimmiten parisuhteen sisäiset erimielisyydet. Diskurssi, jossa nainen nähdään kodin ja pysyvyyden symbolina, voidaan esittää joko positiivisessa tai negatiivisessa valossa: pysyvyys voi olla rauhoittavaa tai tukahduttavaa. Löytämistäni sukupuolidiskursseista tasa-arvoisin on naisista puhuminen matkakumppanina. Kaiken kaikkiaan tutkielmani osoittaa, että suomirap-lyriikoiden sukupuolidiskurssit korostavat miesten ja naisten välistä sukupuolieroa, alleviivaavat biologisen sukupuolen merkitystä ja asettavat miehet ja naiset kulttuurisesti erilaisiin asemiin.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan eri profeettateksteissä esiintyviä kuvauksia Jahvesta Israelin aviopuolisona, erityisesti niissä toistuviin avioeron- ja uudelleen avioitumisen kuvauksia. Kyseiset tekstit käyttävät retoriikassaan Pentateukin avioliittolakeja ja paikoitellen myös muinaisen Lähi-idän avioliittokäytänteitä. Tutkimuskysymykseni ovat: Missä määrin profeettatekstien kirjoittajat huomioivat Pentateukin avioliittolainsäädäntöä Jahven avioeroaja uudelleen avioitumista kuvauksissaan? Mitä metaforinen avioero ja uudelleen avioituminen tarkoittavat kussakin tekstissä? Tutkimusmetodina tarkastelen eri teksteissä esiintyviä avioliittolakeja ja käytäntöjä, sekä erottelen metaforien lähdepiirit niiden kohdepiireistä. Lähdepiiri on metaforan hyödyntämä vähemmän abstrakti kuva, jota käytetään kommunikoimaan vaikeammin ymmärrettävää abstraktia asiaa. Kohdepiiri on puolestaan vaikeammin ymmärrettävä abstrakti asia, johon metaforan lähdepiiri viittaa. Aiheen aiempi tutkimus on keskittynyt paljon itse avioliittoon tai on usein pyrkinyt lähestymään eri profeettatekstejä yhtenäisenä narratiivina. Lisäksi teksteissä toistuvat avioeron ja uudelleen avioitumisen teemat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkimistulokset osoittavat, että avioero ja uudelleen avioituminen toimivat pakkosiirtoa ja sieltä palaamista kommunikoivina metaforina. Avioeroon liittyvät myös Jahven ja Israelin välisen liiton rikkomista seuraavat kiroukset, joiden julistus on keskeinen osa tekstejä. Lisäksi lähes jokainen tarkasteltu teksti käyttää jotain Pentateukin avioliitolakia tai käytäntöä osana retoriikkaansa. Lait ja käytänteet toimivat osana metaforaa, joten niistä jää tekstin retoriikalle tarpeettomia piirteitä pois ja tekstit käyttävät niitä osana kunkin luvun laajempaa retoriikkaa. Kukin teksti hyödyntää sekä metaforia että lakeja osana argumentaatiota, eivätkä tekstien metaforat luo yhtenäistä narratiivia Jahvesta ja hänen metaforisesta vaimostaan. Pyrkimys nähdä tekstit yhtenäisenä narratiivina myös osoittautuu harhaanjohtavaksi.

Tutkielmani tarkastelee eläimen representaatiota Aravind Adigan (s. 1974) esikoisromaanissa The White Tiger (2008). Keskityn erityisesti tarkastelemaan Adigan teoksessa esiintyvien eläinrepresentaatioiden tyyppejä, pohtimaan niiden merkityksiä lukijan tulkintaa ohjailevina elementteinä sekä arvioimaan niiden suhdetta teoksen kulttuuriseen kontekstiin. Tutkimustani taustoittaa poikkitieteellisen eläintutkimuksen (animals studies) tieteenalan tarjoamat analyysimallit, erityisesti John Simonsin ja Steve Bakerin eläimen representaatioon keskittyvät tutkimukset. Lisäksi kohdeaineiston kulttuurisen kontekstin vuoksi Intian kulttuuriin ja kirjallisuushistoriaan liittyvä tutkimustieto on työssäni keskeisessä roolissa. Tutkielmassani osoitan, että The White Tiger -romaanissa esiintyvät eläinrepresentaatiot voidaan ryhmitellä strategiaan, tekniikoihin ja ilmenemismuotoihin, joiden yhteisen lopputuloksen voi tulkita kulttuuriseksi representaatioksi. Johtavaksi representaatiostrategiaksi nimeän trooppien, erityisesti metaforan, ja symbolin käytön, jota antropomorfismin ja sen käänteisen muodon, zoomorfismin, tekniikat täydentävät. Osoitan, kuinka strategian ja tekniikoiden yhdistelmät ilmenevät Adigan teoksessa erityisesti lingvistisellä tasolla (sanastona, erisniminä sekä yleisenä kielenkäyttönä), mutta myös varsinaisissa eläimien kuvauksissa. Päädyn osoittamaan, että The White Tiger -romaanin eläinrepresentaatioilla on lukijan tulkintaa ohjaileva merkitys, joka kytkeytyy vahvasti teoksen kahden tason, implisiittisen tason sekä tarinan sisäisen tason, väliseen vuorovaikutukseen. Lisäksi todistan, että teoksen eläinrepresentaatiot eivät antroposentrisyydestään huolimatta ole eläintutkimuksen parametrien mukaisesti haitallisia, sillä ne herättävät lukijan pohtimaan omaa suhtautumistaan eläimeen.