Browsing by Subject "osallisuus"

The framework for this study comes from Koster’s, Nakken’s, Pijl’s and van Houten’s (2009) theory of a child’s social participation in a peer group. According to Koster and the partners, social participation is built by four dimensions: child's social self-perception, acceptance by classmates, contacts/interactions and friendships/relationships. A lot of research has been conducted of social participation of children with special educational needs in mainstream schools, but most of the researches are quantitative or have been examined through the adult perceptive. The aim of this study is to examine social participation of a disabled child from multifaceted perspective. In addition to this, the aim is to find out how the dimensions of contacts/interactions and acceptance by classmates are related to each other’s. This is a qualitative case study of a child with Down syndrome, who has been in a mainstream primary school class. The data of this study consists of a thematic interviews of the child herself and the persons who have been involved through her school path. In addition to this the data consists child’s writing book and a message book of a parent and school counselor from the 6th grade. The analysis was done using a deductive content analysis. The results suggested that the child’s social participation of the peer group had been incomplete. On the eyes of outsiders, the child’s social self-perception had been seen as positive, but the child’s own school satisfaction had been alternately positive and negative. The child didn’t have any actual friendships or two-way play during the primary school. During the school years she had participated a lot to classes activities and especially on these situations there had been strong support from the other classmates. In general, the child was a respected and accepted member by her classmates but the externality became relevant in occasional conflicts or on group work situations. Social participation is a key requirement for inclusion and it needs to be reached more so that the equality of every student can be advanced

The purpose of this study is to examine children's experiences of participation in everyday preschool life. Children’s participation is considered as an important part in legal documents regulating the field of early childhood education in Finland. However, previous studies show that child participation is poorly implemented in early childhood education. Barriers to participation have been seen as a various understanding of the concept of participation, and the lack of policies that support children's participation. Children's participation is best realized in play and small everyday moments. Instead, in situations involving children’s basic functions, routines take precedence over children’s participation. (Turja & Vuorisalo 2017; Virkki 2015; Fabric 2016) Methods. The study was conducted as a qualitative case study of one pre-school group. The study involved 19 children aged 6-7 years. The research material was collected using method triangulation. The data were collected through five group discussions of 4-5 children and observations of the group´s daily life. The children also took pictures of things they like in preschool. They shared a reason for the pictures they took. The analysis was guided by abductive reasoning. The study followed the basic principle of childhood studies; Children have their own important self-worth and a wealth of information that can only be obtained by asking the children directly (Alanen 2009). Turja's (2011) model of multidimensionality of participation was used in the analysis. Results and conclusions. Children see adults in a pre-school as limiting their activities. They believe that adults decide almost everything in preschool. In addition to supervised activities and daily routines, adult control extends also to children's free playtime. The children had useful and sensible suggestions for activities they felt needed change. The children thought that the daily rest was a function that needs to be changed. Preferably, they would remove it altogether and exchange it for play. Play was an area where children felt participated. In the play, they were allowed to decide who to play with and what to play with. The nice thing about the play is "That you can do whatever you want." The play and friends gained a lot of importance in the children’s speeches and the photos they took. The activities of pre-school education were strongly planned by adults. However, the consideration of the children's interests and the children's ideas fit within the framework of the plans. These children’s ideas, which strengthen children’s participation, engaged them noticeably. Supervised pre-school activities were fun for many children. However, it should be considered how to enable the full participation of children in early childhood education so that it also goes beyond the planning of activities.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten henkilöstö mieltää inkluusion käsitteen ja millä tavalla se on huomioitu esiopetuksen kontekstissa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan henkilöstön käsityksiä sekä asenteita monikulttuurisuuskasvatusta kohtaan. Tavoitteena oli selvittää, vastaako esiopetuksen henkilöstön käsitykset inkluusiosta ja monikulttuurisuuskasvatuksesta aiempia määritelmiä käsitteistä. Tutkimuksessa tarkasteltiin tuen tarpeisten lasten näkökulmaa ryhmässä, joka on yksi inkluusion piirteistä. Aiemmat tutkimukset sijoittuvat pitkälti perusopetukseen, joten tutkimuksen tekeminen esiopetuksen kontekstiin on ajankohtainen. Koulukontekstin tutkimuksista käy ilmi, että inkluusio ei välttämättä toteudu resurssipulan takia. Tutkimuksessa yritetään selventää käsitteiden mahdollista ilmentymistä esikouluissa. Tutkimuksen sähköiseen kyselylomakkeeseen osallistui varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskentelevä henkilöstö. Lomakkeessa selvitettiin heidän ikänsä, työvuotensa, koulutustaustansa sekä opetettavan lapsiryhmän ikä. Suurin osa oli opettajina esikouluissa. Lisäksi muutama vastaaja työskenteli alle kuusivuotiaiden ryhmissä sekä yksi vastaajista profiloitui varhaiskasvatuksen hoitajaksi. Lomakkeessa ei selvitetty vastaajien työpaikan sijaintia, joten tutkimuksessa ei tulkittu vastauksia sijainnin näkökulmasta. Tutkimuksen aineistoon käytettiin sisällönanalyysiä, ja vastauksista nostettiin esille tutkimuksen kannalta merkityksellisiä ilmauksia, joita verrattiin teoriaosuuden inkluusion ja monikulttuurisuuskasvatuksen määritelmiin. Tutkimustulokset inkluusion näkökulmasta olivat melko hyvin linjassa teoriaosuudessa käytettyihin inkluusion määritelmiin. Vastaajat näkivät inkluusion suurimmaksi osaksi kaikkien lasten osallisuuden merkityksenä samassa ryhmässä, tukitoimina sekä yhteenkuuluvuuden tunteena. Monikulttuurisuuskasvatus käsitettiin suurimmaksi osin eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten kasvatuksena, vaikkakin vastauksista kävi myös ilmi jokaisen lapsen arvostaminen taustasta huolimatta. Vastauksista voi päätellä, että yhä edelleen monikulttuurisuuskasvatus nähdään muihin maihin, lippuihin ja ruokiin tutustumisena. Henkilöstön käsitykset ja asenteet nähtiin suurimaksi osaksi positiivisina, mutta yhteistyö vanhempien kanssa tuotti haasteita kielen takia.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä estetiikan pro gradu-tutkielma tarkastelee filosofista keskustelua arjen estetiikan ja postfenomenologisen teknologisen välittymisen teorian yhdistelmässä. Tutkielmassa kysytään, millaista arjen estetiikkaa voi syntyä erilaisissa teknologiaympäristöissä, millaisia vaikuttamisen kanavia niissä on havaittavissa ja myös sitä, millaista on erilaisissa teknologian käytön ulottuvuuksissa mahdollistuva osallisuus. Arjen estetiikassa on nostettu esiin kysymyksiä jatkuvasti teknologisemmaksi muotoutuvasta ympäristöstämme, mutta varsinaisia fuusioita arjen estetiikasta ja teknologian filosofiasta erityisesti uusissa teknologian käytön konteksteissa on vielä jokseenkin vähän. Tämä työ esittää arjen estetiikan potentiaalisena työkaluna näiden ilmiöiden laajemmalle ymmärtämiselle. Arjen estetiikka on filosofisen estetiikan alue, joka tutkii arjen ilmiöitä. Se sitoutuu arjen todellisuuteen, mutta tavoittelee siinä myös lisää esteettisyyttä. Arjen estetiikalla voidaan usein parantaa arjen laatua ja sen huomiot voivat kiinnittyä esimerkiksi arjen valintojen vaikuttimiin. Estetiikan ulottuvuus voi korostua teknologisten ilmiöiden muokatessa arkea yhä enemmän. Erityisesti tämä näkyy yksilöllisten valintojen mahdollisuuksien lisääntyessä. Arjen estetiikan kentältä on alkanut nousta esiin huomioita esimerkiksi siitä, että olisi tärkeää tuntea paremmin erilaisia teknologian käytön konteksteja, jotta valintojen mahdollisuudet säilyisivät. Estetiikan taustasta nousee myös eettisiä kysymyksiä suhteessa kaikkien elinympäristöjen säilyttämiseksi elinvoimaisina. Postfenomenologinen teknologian tutkimus on kasvava kenttä, joka yhdistää filosofista analyysiä ja käytännön tutkimusta. Sen lähtökohtana on ajatus ihmisen ja teknologian luontevasta yhteydestä. Postfenomenologian mukaan ihmisen ja teknologian suhde on sellainen, jota sekä ihminen että teknologia molemmat konstituoivat. Postfenomenologian taustasta ammentava teknologisen välittymisen teoria hahmottelee lisää tilaa ihmisen kokemukselle ja ilmiöihin vaikuttamiselle. Ihmisellä ei ole erityisarvoa suhteessa muuhun ympäristöönsä, mutta fenomenologian taustaa vasten ihmisen kokemus on maailmallisesti omanlaistaan. Ihmisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä ja käyttää sitä sekä kokea sen kanssa asioita merkityksellisesti. Toimintaan tulee myös sitoutua vastuullisen reflektiivisesti. Estetiikan kysymykset parantavat tuon reflektiivisyyden mahdollisuuksia. Sekä estetiikassa että postfenomenologiassa voidaan laajentaa keskustelua myös useiden muiden tieteenalojen yhteyteen. Yhdistelemällä erilaista tutkimusta hahmottelen lisää tilaa sekä ymmärrykselle että käytännölliselle ja eettiselle teknologiaympäristöjen optimoinnille. Teknologialla halutaan ennen muuta parantaa arjen laatua ja kysymykset siitä, miten ja miksi asioita tehdään, ovat tärkeitä kysymyksiä nyt ja myös tulevaisuudessa.

The purpose of this thesis is to examine classroom teacher’s views on participation and agency in primary school’s visual arts education. The study aims to find out how classroom teachers define the concepts of participation and agency and in what ways it is found possible to promote these things in school in general, and visual arts classes in particular. The theoretical framework of participation and agency is based on the socio-pedagogical approach of participation. The promotion of participation and agency is viewed in social and political contexts and examined through the concept of engaged pedagogy. The study was conducted as a qualitative interview survey. A total of six people were interviewed for the study and the interviews were conducted as semi-structured thematic interviews. Interviews were conducted both by using online connections and in person. All the interviewees were working as classroom teachers or special class teachers that had taught visual arts to primary school students. According to the study, classroom teacher’s views in participation and agency could be categorized as opportunities to influence, personal experiences of meaningfulness and active acts. The views in promoting participation and agency in school and in visual arts education adapted the above-mentioned categories. Participation and agency were promoted via social and political means. The opportunities to impact were associated to both political and everyday decision-making. Promoting student’s identities and internal motivation were emphasized in the personal experiences of meaningfulness. Active acts consisted of dialogical and interactive working methods that emphasized responsibility among students.

Tutkielmassa perehdytään Helsingin kaupungin OmaStadiin eli osallistuvan budjetoinnin projektiin vuonna 2021 ja siinä yhteiskehittämisvaiheen työpajoissa eli raksoissa tapahtuneeseen fasilitointiin. Työ vastaa tutkimuskysymykseen: Minkälainen rooli fasilitoinnilla oli OmaStadin alue- ja teemaraksoissa? OmaStadin lähtökohdissa mainitaan puntaroivan kansalaiskeskustelun eli deliberaation vahvistaminen, ja fasilitoinnilla on todettu olevan kiinteä yhteys deliberaation periaatteiden toteutumiseen. Aiheena fasilitointia ei ole juurikaan tutkittu tai teorisoitu, ja tämän työn tavoite on tuottaa lisätietoa OmaStadin fasilitoinnin tavoista ja siihen liittyvistä haasteista. OmaStadissa järjestettiin kaksi työpajakierrosta. Ensimmäisten eli alueraksojen tavoite oli saada avattua mahdollisimman monta kriteerit täyttävää ehdotusta OmaStadin nettisivuille. Toisten työpajojen eli teemaraksojen tavoitteena oli muokata ehdotuksista sellaisia, että niille voitiin laskea kustannusarviot. Näissä raksoissa kaupungin asiantuntijat tarjosivat osaamistaan liittyen ehdotusten käytännöntoteutukseen ja kustannuspuoleen. Työn aineisto koostuu työpajojen havainnoinnista sekä täydentävistä puolistrukturoiduista teemahaastatteluista. Aineiston analyysi perustuu määrälliseen sisällönerittelyyn sekä laadulliseen sisällönanalyysiin. Fasilitoinnissa voidaan havaita selkeä kehityskaari ja aktiivisuuden tason nousu työpajojen edetessä. Analyysi osoittaa, että kaupunkilaisten kokemukset raksoissa vaihtelivat kuitenkin suuresti fasilitoinnin osalta niin määrällisesti kuin laadullisesti. Ehdotusten suuri määrä oli fasilitoinnin kannalta haasteellista, sillä resurssit eivät mahdollistaneet fasilitoijan kokoaikaista osallistumista kaikkiin ryhmiin, ja tästä johtuva pirstaloituneisuus tuotti osallistujien välistä eriarvoisuutta. Raksat toimivat kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan areenoina, ja fasilitoijien tehtävä näyttäytyi tämän mahdollistajana sen sijaan, että olisi vaikutettu siihen millä tavoin kehittämistä tehtiin tai keskustelua käytiin. Fasilitoinnin roolissa korostui keskustelun johtamisen sijaan siihen mukautuminen. Työpajat mobilisoivat kansalaisia ajamaan omaan asiantuntijuuteensa tai kiinnostukseensa pohjautuvaa ehdotusta eteenpäin kohti äänestystä sen sijaan, että kyseessä olisi ollut deliberatiivista demokratiaa vahvistanut tilaisuus.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Fredrik Modéuksen kirkkokäsitystä vuonna 2015 suhteessa Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Modéuksen väitöskirja Gudstjänstgemenskap i folkkyrkan – Ett studium av gudstjänstgemenskapens identitet och ställning i Svenska kyrkan (2015) ja toissijaisina lähteinä Modéuksen aikaisemmat teokset. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen teologianhistoriallisessa taustaluvussa esitellään ruotsalaisessa kirkkokeskustelussa vaikuttavia kirkkokäsityksiä. Tällaisia kirkkokäsityksiä ovat kansankirkko armonvälineinstituutiona, kollektiivisesti orientoitunut luomisteologinen kansankirkkoajatus, palveluorientoitunut kansankirkkonäky, kansankirkko armonvälineitä jakavana yhteisönä, feministisesti määrittynyt kansankirkkonäky sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllinen kirkkokäsitys. Tutkimuksen pääluvuissa Modéuksen kirkkokäsitystä analysoidaan suhteessa näihin kirkkokäsityksiin. Modéuksen kirkkokäsityksen taustalta keskeisenä käsitteenä hahmottuu varhaiskristittyjen käyttämä ekklesian käsite. Käsite pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kokoontumisen ilmiön, paikallisen yhteisön sekä paikallisen ylittävän yhteisön ulottuvuudet. Nämä ulottuvuudet hahmottuvat Modéuksen kirkkokäsitystä jäsentävinä tekijöinä. Varhaiskristittyjen ekklesia-tradition mukaisesti Modéuksen kirkkokäsityksessä armonvälineiden ympärille kokoontuvalla paikallisella jumalanpalvelusyhteisöllä on keskeinen rooli. Tällaiseen yhteisöön ja siinä läsnä olevaan Kristukseen ankkuroituu Modéuksen ajatuksissa kirkko niin paikallisena kuin paikallisen ylittävänä yhteisönä. Paikalliseen jumalanpalvelusyhteisöön ankkuroituva kirkko hahmottuu lopuksi Modéuksen ajatuksissa vielä osallisena Jumalan missiossa, jossa Jumala vie koko ihmiskuntaa kohti valtakuntaansa. Suhteessa erilaisiin Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin Modéuksen kirkkokäsitys viittaa tutkielman perusteella selkeästi kohti yhteisöllisiä kirkkokäsityksiä. Yhteisöllisistä kirkkokäsityksistä Modéuksen kirkkokäsityksellä on selkeitä yhtymäkohtia sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllisen kirkkokäsityksen että kansankirkon armonvälineitä jakavana yhteisönä hahmottavaan käsityksen kanssa. Myös feministisesti määrittyneen kansankirkkonäyn suuntaan löytyy viitteitä. Sen sijaan suhteessa sekä kansankirkon armonvälineinstituutiona hahmottavien kirkkokäsitykseen että palveluorientoituneeseen kansankirkkonäkyyn Modéuksen ajatukset ovat aika kaukana.

This Master’s thesis is a study of the basis and nature of participatory budgeting in the City of Helsinki, called OmaStadi, in context of international participatory budgeting models. My task is to find specific qualities in Helsinki’s participatory budgeting solution, recognise its model and, if possible, name it. Deliberative democratic theory serves as background. Other central concepts are involvement, engagement, participation and light participation. By nature this thesis is a case study with the city's decision documents as main body of material, supplemented with expert interviews. Background chapter describes discovery of participatory budgeting in Brazil’s Porto Alegre in the 1980’s and diffusion around the world in various versions. I leave for further investigation my observation that the method was already known earlier in the fields of financial management and school management. In Finnish circumstances participatory budgeting combines long known functions of citizens’ right of initiative, joint planning and public referendum in a new way. Participatory budgeting arrived in Helsinki earlier than is usually known. In the years 1999–2011 city schools implemented targeted pedagogical participatory budgeting as a part of youth participation program ”Hesan Nuorten Ääni” following the model of Norway’s city of Porsgrunn. Also unit level participatory budgeting has been tried out, with notable examples of a pilot in the New Central Library Project and the operating model of Maunula House culture and community centre. Present enseble of participatory budgetings in Helsinki consists of four complementary parts: 1) School-specific ”Ruuti-raha”, 2) youth work unit level ”RuutiBudjetti”, together with OmaStadi processes in 3) seven major districts and 4) the whole city. Specific qualities in the OmaStadi model are coequal individual participation and intensive involvement in planning. OmaStadi does not constitute new representative elements like the internationally noted Porto Alegre model and nearest reference point, Helsinki's youth work RuutiBudjetti do. Compared to internationally noted achetypes of participatory budgeting, Helsinki’s solution is a hybrid combining features from different models while emphasizing the co-development phase to which time is invested generously from both the citizen proposers as well as the city’s experts. This way, for a moment, the citizens themselves become part of the administration.

Tiivistelmä - Referat - Abstract The goal of this study was to research the nature experiences of children going to kindergarten and pre-school, as well as the environmental educators’ thoughts about children’s nature experiences. The focus is on the nature experiences, which according to the educators, have a positive effect on the well-being of the children and their learning in nature. The aim of this study was also to research how the children’s participation can be seen in the environmental education. The previous research has shown that the nature is a varied learning environment that offers lots of possibilities for learning and that activities in nature and children’s participation have a positive effect on the well-being. For this study I interviewed seven 4-6 years old children going to a nature kindergarten and three experts in environmental education. The experts had lot of experience of the nature activities with children. The themed interviews with the experts were arranged individually whilst the children were interviewed in two separate groups. The qualitative data from the interviews was analysed using the theming method of the theory-based content analysis. This study sees the regular, unhurried, time spent in the nature as an important facilitator of experiences of well-being and learning. According to the environmental educators, building a relationship to nature has an important role in the environmental education of the children under school age. The nature as a learning environment offered ample possibilities to different activities as well as varied sensory and motor experiences. Observing and studying the nature were seen as important ways of learning. The participation of the children was seen as beneficial for well-being and learning. The children had biggest possibilities for influencing, when they were playing. Also the child-oriented approach, children’s participation and playing were seen as important factors in environmental education. As a conclusion, the nature seems to have positive effects on the well-being and learning experiences of the children. The child’s own participation has an important role in the nature education of the children.

Tutkielma käsittelee pienituloisuudessa elävien kuvailuja hyvinvoinnistaan ja sen rajoituksista. Tutkielmassa tarkastellaan, miten köyhyys näyttäytyy arkielämää määrittelevänä kontekstina yksilöiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millaisia sisältöjä köyhyyskirjoituskilpailuun osallistuneet henkilöt tuovat esiin hyvinvointiaan edistävinä ja tukevina sekä rajoittavina kokonaisuuksina. Tutkimus paikantuu kvalitatiivisen köyhyys- ja hyvinvointitutkimuksen kentälle ja hyvinvointia lähestytään kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Metodina tutkielmassa on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkielman aineistona on Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä –kirjoituskilpailun vuonna 2012 kerätty seuranta-aineisto. Aineisto on analyysissa rajattu kahteen pääteemaan 1. hyvinvointia rajoittavat ja 2. hyvinvointia tukevat ja edistävät sisällöt. Näihin teemoihin sijoittuvat sisällöt muodostavat kokonaisuuden, joka käsittää 358 aineisto-otetta. Tekstinkäsittelyohjelmaan vietynä aineisto-otteiden kokonaisuus on noin 69 liuskaa. Kahden pääteeman sisälle on muodostettu alateemoja linkittämällä yhteen toisiinsa liittyviä ja samankaltaisia asiakokonaisuuksia. Aineiston valossa voidaan todeta, että köyhyys rajoittaa yksilöiden hyvinvointia. Köyhyys luo elämäntilanteena kontekstin, jossa yksilön hyvinvointia rajoittavat erilaiset taloudellisesta niukkuudesta aiheutuvat kuormitustekijät. Rajoittaviksi tekijöiksi tutkielmassa on yksilöity sairastaminen, elintason alhaisuus ja kuluttamisen rajoitukset, velkaantuminen ja velkakierteet, sosiaalinen syrjintä ja ulkopuolisuus sekä henkinen kuormitus. Hyvinvointia rajoittavat asiat konkretisoituvat ihmisten arkielämässä ja kokemuksissa kaikilla hyvinvoinnin tasoilla. Pienituloisuudella voi siis olla seurauksia yksilöiden aineelliselle, sosiaaliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Kirjoituskilpailuun osallistuneet henkilöt kuvailivat myös hyvinvointiaan edistäviä ja tukevia seikkoja. Hyvinvointia tukevat ja edistävät toimivat sosiaaliset suhteet ja lähiverkostot sekä onnistunut yhteistyö palvelujärjestelmän tahojen kanssa. Hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta osallisuuden ja tasavertaisuuden kokemukset ovat kirjoittajille merkityksellisiä. Sosiaalinen hyväksyntä sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, niin omissa lähiverkostoissa kuin palvelujärjestelmässä, näyttäytyivät tärkeinä hyvinvointia ja osallisuutta edistävinä seikkoina. Mielekäs ja merkityksellinen tekeminen sekä itsensä toteuttamisen ja kehittämisen mahdollisuus tukevat itsetuntoa ja antavat onnistumisen kokemuksia. Aineellista tukea kirjoittajat saavat lähiverkostoltaan, seurakunnalta sekä sosiaalitoimesta. Toimeentulotuki näyttäytyi kirjoittajille viimesijaisena tukimuotona. Kaikenlainen toiminnallisuus rytmittää arkea ja antaa elämälle sisältöä. Uskonto on tärkeä voimavara erityisesti toivon ja turvallisuuden tunteen näkökulmasta. Luontoon mennään levähtämään, rauhoittumaan ja eheytymään. Oman arvomaailman ja positiivisen elämänasenteen merkitys köyhyydessä pärjäämiselle on ratkaisevaa. Taloudellinen niukkuus ei yksinään määritä ja ohjaa yksilön koettua hyvinvointia ja elämääntyytyväisyyttä. Köyhyydestä voi kuitenkin seurata esteitä yksilöiden valinnan- sekä toimintamahdollisuuksien ja osallisuuden näkökulmasta. Kirjoittajat kertovat huonoista, lannistavista ja epäonnistuneista avunsaamisen sekä –hakemisen kokemuksista, jotka kuvailevat pienituloisen henkilön eriarvoisuutta palvelujärjestelmässä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden ja laadun tulisi olla kaikille yhteiskunnan jäsenille sama riippumatta taloudellisesta statuksesta. Empaattinen ja hyväksyvä lähestymistapa luo pohjan toimivalle vuorovaikutukselle yksilön ja asiantuntijan kohtaamisessa. Julkinen keskustelu köyhyydestä koetaan yksipuolisena, leimaavana ja normittavana. Keskustelua tulisi monipuolistaa ja laajentaa käsitystä köyhyydestä elämäntilanteena. Tässä tehtävässä pienituloisten omat kokemukset ovat avainasemassa.