Browsing by Subject "seurakunta"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan minkälaisia käsityksiä ja kokemuksia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvattajilla on sukupuolisensitiivisyydestä osana seurakuntien päiväkerhoja. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat kaksi lukua. Ensimmäisessä luvussa esitellään tutkimusta sukupuolen moninaisuudesta, lapsen sukupuoli-identiteetin kehityksestä ja sukupuolesta kristillisen ihmiskuvan viitekehyksessä. Toisessa luvussa tuodaan esille, kuinka sukupuoli-identiteetti ei ole kaksijakoinen ja miksi on tärkeää antaa lapsen sukupuoli-identiteetin kehittyä ilman painostusta sukupuolistereotyyppiseen malliin. Kolmannessa luvussa esitellään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päiväkerhotyötä ja kristillistä ihmiskäsitystä. Kolmannessa luvussa käsitellään myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asema sukupuolisensitiivisyyden suhteen. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päiväkerhotyöntekijän haastattelusta. Haastattelut pidettiin etäyhteyksin tammi- ja helmikuussa 2022. Keskimäärin haastatteluiden kesto oli 30 minuuttia. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin analyysia varten. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Tutkimuksen viides luku on tulosluku ja esittelee tutkimustuloksia. Tulosluku esittelee kuinka evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvattajat kokevat ja käsittävät sukupuolen ja sukupuolisensitiivisyyden seurakunnan päiväkerhoissa. Haastatteluiden perusteella varhaiskasvattajat kokivat sukupuolisensitiivisyyden tärkeänä, mutta vieraana käsitteenä. Tasa-arvoista kasvatusta pyrittiin harjoittamaan päiväkerhoissa, mutta sukupuolisensitiivisyys ei silti kaikilta osa-alueiltaan täysin toteutunut tutkimukseen osallistuneiden varhaiskasvattajien päiväkerhoissa. Seurakunnan päiväkerhoissa käytettiin sukupuolittunutta kieltä ja lapsien leikeistä puhuttiin sukupuolistereotypioiden kautta. Tutkimuksen aineistosta ilmenee, että seurakunnan varhaiskasvattajat käsittelevät sukupuolta kaksijakoisen käsityksen mukaisesti. Varhaiskasvattajat pyrkivät tosin tarjoamaan kaikille lapsille samat mahdollisuudet kerhoissansa. Tutkimuksen perusteella ilmenee, että seurakuntien päiväkerhotyöstä olisi hyvä tehdä lisää tutkimusta.

Tutkielmassa tarkastelen seurakunnan ystäväperhetoiminnan merkitystä ukrainalaisten pakolaisten osallisuuden tunteelle. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Jyväskylä seurakunnan ystäväperhetoiminnassa mukana olevat ukrainalaiset pakolaiset (N=6), jotka ovat saapuneet Suomeen maalis-huhtikuussa vuonna 2022. Tutkielma aineistona on puolistrukturoitu haastatteluaineisto, jonka analyysissa on hyödynnetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoreettisena viitekehyksenä toimii evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa ohjaavat osallisuuden ulottuvuudet: materiaalinen osallisuus, toiminnallinen osallisuus ja yhteisöllinen osallisuus (Raivio & Karjalainen 2013). Tutkielman tulokset osoittavat, että seurakunnan ystäväperhetoiminta on hyvä tapa tutustuttaa pakolaiset suomalaiseen yhteiskuntaan, perinteisiin, kulttuuriin ja perhe-elämään. Ystäväperheen merkitys on myös tärkeä pakolaisten arjessa: ystäväperhe oli heidän tukensa ja turvansa uudessa ympäristössä. Ystäväperhe koettiin osaksi omaa perhettä, ja myös pakolaiset itse kokivat olevansa osa ystäväperhettä. Materiaalinen osallisuus ei ollut merkittävä tekijä ystäväperhetoiminnassa, vaikka alkuvaiheessa ystäväperheet auttoivatkin ukrainalaisia lahjoittamalla heille tavaroita ja vaatteita. Toiminnallinen ulottuvuus sen sijaan synnytti osallisuuden kokemuksia. Ystäväperheet tutustuttivat pakolaiset uuteen toimintaympäristöön, tukivat heitä itsensä kehittämisessä ja suomen kielen oppisessa sekä auttoivat heitä kielellisesti erilaisissa tilanteissa. Toiminta ei kuitenkaan ollut yksisuuntaista, vaan myös ukrainalaiset halusivat olla avuksi ystäväperheilleen ja opettaa heille asioita omasta kulttuuristaan. Vaikka ystäväperhetoiminta oli seurakunnan järjestämää toimintaa, ukrainalaiset eivät kokeneet kuuluvansa seurakuntaan. Kuuluvuuden tunteen puuttumiseen niin seurakuntaan kuin myös suomalaiseen yhteiskuntaan vaikutti ennen kaikkea kielellisen pääoman puuttuminen. Seurakunnan tilaisuudet jäivät etäiseksi, ja myös työllistyminen ja omien asioiden hoitaminen Suomessa oli vaikeaa ilman kielitaitoa. Ystäväperheiden lisäksi ukrainalaiset tunsivat kuuluvansa ennen kaikkea edelleen omaa kotimaahansa siellä asuvien läheistensä vuoksi. Tärkeä yhteisö oli myös muut ukrainalaiset pakolaiset, joiden kanssa haastattelemillani pakolaisilla oli syntynyt kiinteä suhde vastaanottokeskuksessa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan toimijuuden ja osallisuuden käsitteiden kautta seurakuntien kehitysvammaisille nuorille ja nuorille aikuisille tarjoamaa toimintaa Uudellamaalla. Tutkin sitä, kuinka nuoret kehitysvammaiset otetaan mukaan toiminnan suunnitteluun, kehitykseen ja toteutukseen. Keräsin tutkimusaineistoni kahta toisiaan täydentävää metodia hyväksi käyttäen. Sähköpostihaastattelin Uudellamaalla nuorten kehitysvammaisten seurakuntalaisten kanssa töitä tekeviä seurakuntien työntekijöitä. Haastattelujen lisäksi selvitin nuorten osallisuuden ja toimijuuden toteutumista havainnoimalla kahta eri ikäisille nuorille seurakuntalaisille suunnattua ryhmätoimintaa pääkaupunkiseudulla. Tutkimustuloksissa käy ilmi, että työntekijöillä on halua ottaa nuoret kehitysvammaiset seurakuntalaiset osaksi toiminnan suunnittelua ja toteutusta. Nuorten toiveita pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Kirkon kaiken toiminnan toivottaisi olevan entistä inklusiivisempaa ja myös erityistä tukea tarvitsevat seurakuntalaiset huomioivampaa.

Työnohjausta tutkittaessa voidaan esittää kysymys, mitä oikeastaan tutkitaan silloin kun tutkitaan työnohjausta? Työnohjauksen määritelmät, teoriat ja toteutustavat ovat monimuotoisia eikä yhtä yhtenäistä käsitystä tai tieteellistä määritystä työnohjaukselle ole vielä kehitetty. Työnohjaus syntyi sosiaalityön, psykoterapian ja kliinisen sielunhoidon koulutuksen käyttöön, josta se on myöhemmin levinnyt julkisen sektorin ja bisnesmaailman käyttöön. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet työnohjauksen määritelmien monimuotoistumiseen, sillä työnohjausta on sovellettu jokaisen ammattialan erityispiirteiden mukaisesti. Työnohjaus liittyy myös laajemmin osaksi työhyvinvoinnin kokonaisuutta ja on yksi monista keinoista tukea työntekijöiden työhyvinvointia. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työnohjaus on otettu käyttöön hyvin aikaisin, jo 1950–luvulla. Ensimmäisenä työnohjausta hyödynnettiin perheneuvonnassa, johon kirkon perheneuvonnan isä Matti Joensuu toi työkaluja Englannista. Nykyisin kirkossa työnohjaus nähdään seurakuntatyön ammattilaisten työn ja työtapojen kehittämisen työkaluna. Kirkon työnohjaus ei ole enää vain sielunhoitajien käytössä vaan laajasti kirkon eri ammattikuntien hyödynnettävissä. Kirkolla on oma työnohjaajakoulutus, minkä vaatimukset vastaavat Suomen työnohjaajat ry:n työnohjauksen pätevyyden vaatimuksia. Tämän maisterintutkielman tutkimustehtävänä on selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia työnohjauksesta ja sen vaikutuksista työhyvinvointiin. Tutkielmalla ei pyritä yleistykseen vaan luomaan kuva pienen joukon henkilökohtaisista kokemuksista. Aineisto on kerätty teemahaastattelulla ja tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä (10) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkaan vihityn papin haastattelusta. Kaksi haastelluista ei työskennellyt papin tehtävissä tutkimuksen aikana, mutta ovat saaneet vihkimyksen pappisvirkaan. Tutkimusaineisto on analysoitu käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin keinoin loin aineistosta pääluokkia ja alaluokkia. Pääluokat ovat 1) Pappien kokemukset kirkon työnohjauksen käytännöistä 2) Pappien kokemukset työnohjauksen annista, hyödyistä ja huonoista puolet 3) Pappien kokemukset työnohjauksen sisällöistä 4) Työnohjaus papin työhyvinvoinnin tukena. Alaluokat ovat 1) Työnohjaukseen hakeutumisen syyt, työnohjauksen aloittamisen käytännöt, työnohjaukseen liittyvät asenteet kirkossa ja kirkon työyhteisöissä 2) kokemukset työnohjaajista, työnohjauksen anti, hyödyt ja onnistumiset, työnohjauksen huonot puolet 3) Yksityiselämän asioiden käsitteleminen työnohjauksessa, Ammatti-identiteetin käsitteleminen työnohjauksessa, Onko työnohjaus työhön sitouttavaa?, hengellisyys osana työnohjausta.

Tässä tutkielmassa tutkitaan, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkko näkyy Ylen verkkouutisissa vuonna 2022. Tavoitteena on teemoittelun avulla löytää ja jaotella ne keskeiset teemat, joihin kirkko on yhden vuoden aikana keskeisesti liittynyt. Kirkko käsittää tutkimusalueena kokonaiskirkon lisäksi myös kirkon seurakunnat, sen alla toimivat yhteisöt sekä kirkon ja seurakuntien työntekijät. Tutkimusaineistosta on selvitetty eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä, joiden perusteella on muodostettu yhteensä yhdeksän eri teemakategoriaa, joista myös tutkielman tutkimuskysymykseen vastaava analyysi rakentuu: Kirkon talous ja päätöksenteko, kirkon työ, tehtävät ja tapahtumat, seurakuntavaalit, samaa sukupuolta olevien vihkiminen ja seksuaalivähemmistöt kirkossa, käsityksiä, kannanottoja ja mielipiteitä kirkossa ja kirkosta, kirkon virassa, kirkon yhteisöt, kirkko rikoksen ja onnettomuuksien kohteena ja kirkko rakennuksena, kotina, tarinoissa ja historiallisena paikkana. Tutkimusaineisto sisältää yhteensä noin 400 vuoden aikana Ylen verkkosivuilta löytynyttä verkkouutista. Tutkimustulosten perusteella Yle tarjoaa kirkosta kokonaisuudessaan kattavan ja laajan kuvan. Edistyksellisenä voidaan nähdä suurimmaksi osaksi kirkon tekemä työ ja sen tehtävät tai muu kirkon edistämä yhteistyö sekä samaa sukupuolta olevien vihkimistä ja seksuaalivähemmistöjen paikkaa kirkossa koskeva uutisointi. Hankalana voidaan puolestaan verkkouutisten perusteella nähdä kirkon taloustilanne, jäsenkato, nuorten kiinnostus kirkkoa koskevissa asioissa, kirkon sisäiset oppikiistat tai muut ristiriidat, sen henkilöstön palkkaamiseen liittyvät erimielisyydet ja kirkon työntekijöiden rangaistava käytös. Yle on nostanut tärkeänä pitämänsä asiakokonaisuudet esiin. Toista medialähdettä Ylen verkkouutisten lisäksi lukemalla kuva kirkosta voisi monipuolistua ja myös eri asiat olisivat voineet olla kyseisissä uutisissa esillä. Siksi löydetyt tulokset eivät voi aukottomasti vastata kysymykseen siitä, millainen kirkko on, vaan se tarjoaa ainoastaan pintaraapaisun kirkon julkisesta kuvasta yhden median läpi katsottuna.

Tässä kohorttitutkimuksessa selvitetään, mitä kirkonkirjat kertovat vuonna 1839 syntyneiden taipalsaarelaispoikien elämästä kirkon jäseninä. Päähuomio kohdistuu siihen, miten ikäluokan pojat ovat osallistuneet kirkon toimintaan elämänsä aikana. Tutkimuskysymys sisältää useita alakysymyksiä muun muassa siitä, millaisia eroja poikien välillä on esimerkiksi rippikoulussa, ja onko poikien aktiivisuudessa kirkon toimintaan osallistumisessa eroavaisuuksia. Tutkimuksessa tarkastellaan myös kirkollisiin toimituksiin kuten kasteeseen, avioliittoon ja hautaan siunaamiseen liittyviä käytäntöjä. Tarkastelun kohteena on ennen muuta koko pitäjää ja sukupolvea koskettava analyysi yksittäisten henkilöiden tarkastelun sijasta. Kirkon toimintaan tässä tutkimuksessa katsotaan kuuluvaksi kirkossa ja ehtoollisella käymisen lisäksi kirkolliseen kansanopetukseen ja siihen liittyviin kuulusteluihin sekä kirkollisiin toimituksiin osallistuminen ja kirkon alaisuudessa eläminen. Myös koko ikäluokan avainkokemuksia pyritään selvittämään lähinnä tarkkailemalla poikkeuksia seurakunnan elämän normeista. Tutkimuksen pääasiallisia lähteitä ovat Taipalsaaren seurakunnan kirkonarkiston aineisto, kuten rippikirjat ja lastenkirjat sekä kastettujen, rippikoululaisten ja kuolleiden luettelot. Tutkimuskysymysten ja historiallisen taustan selvittämiseksi on tutkimuksen apuna käytetty myös muita kirkonarkiston lähteitä kuten kiertokoulujen pöytäkirjoja, nimiluetteloita ja naapuriseurakuntien kirkonkirjoja. Tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia on se, että Taipalsaarella noudatettiin vakiintuneita tapoja esimerkiksi lasten kastamisessa ja muissakin kirkollisissa toimituksissa. Syntymän ja kasteen sekä kuoleman ja hautaansiunaamisen välinen aika pyrittiin pitämään lyhyenä. Avioliittoon vihkiminen on Taipalsaarella itäisen Suomen perinteistä poiketen tapahtunut hyvin usein huhtikuussa. Kirkkoherra Wenellin toteuttama alkukoulu-uudistus näyttää tuottaneen hedelmää, sillä kaikki tutkimuksen pojat ovat käyneet kiertokoulua, vaikka kouluun pääsemisessä on ollut eriarvoisuutta poikien asuinpaikan vaikuttaessa koulunkäynti-ikään. Ripille taipalsaarelaispojat ovat päässeet keskimäärin 16-vuotiaina ja vain harvat pojista ensimmäisellä yrittämällä. Ehtoollisellakäyntivelvollisuuden on suurin osa pojista suorittanut mallikkaasti käymällä vähintään kerran vuodessa ehtoollisella. Kinkeriaktiivisuus sen sijaan laskee 1870-luvulle tultaessa luultavasti kirkkokurisäännösten lieventyessä. Vuonna 1839 syntyneistä 38 pojasta 29 haudattiin Taipalsaarelle. Koko ikäluokan poikien keski-ikä oli 43,1 vuotta.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella sitä, mitkä tekijät seurakunnassa ovat sitouttaneet seurakunnan toimintaan aktiivisesti osallistuvia nuoria seurakuntaan. Suomalaisten suhdetta evankelis-luterilaiseen kirkkoon leimaa passiivinen jäsenyys. Toisaalta nuorten sukupolvien uskonnollisuutta sävyttää individualismi ja yksilöllinen etsintä. Rippikoulu tavoittaa valtaosan suomalaisnuorista, mutta nuoret aikuiset ovat aktiivisin kirkostaeroajaikäryhmä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät seurakunnassa ovat sitouttaneet nuoria paikallisseurakuntaan ja sen rippikoulun jälkeiseen toimintaan. Tutkimus on laadullinen. Aineisto koostui kahdeksasta teemahaastattelusta ja havainnoinneista kahden eteläsuomalaisen seurakunnan nuortenilloissa. Haastateltavat olivat 15-19 –vuotiaita paikallisseurakunnan toiminnassa aktiivisesti mukana olevia nuoria. Havainnointikertoja oli neljä. Aineiston analyysiin käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jonka tuloksia peilasin resurssimobilisaatioteoriaan ja sosiaalisen pääoman teoriaan, sekä sitoutumisen teoretisointeihin. Aineistosta nousi kolme pääluokkaa, jotka olivat sosiaalisiin verkostoihin liittyvät tekijät, seurakunnasta saadut henkilökohtaiset voimavarat sekä mahdollistavat ja rakenteisiin liittyvät syyt. Pääluokkien rajat olivat limittäisiä ja häilyviä ja nuorten suhde seurakuntaan näyttäytyi monitahoisena. Kaikissa haastatteluissa nousi esiin runsaasti kaikkiin pääluokkiin liittyviä tekijöitä. Sitoutumisessa keskeistä oli ollut monien tekijöiden yhteisvaikutus. Sosiaaliset syyt kuitenkin korostuivat aineistossa. Seurakunnasta muodostui kuva verkostona, jonka sosiaalinen pääoma oli keskeinen nuoria seurakuntaan sitouttava resurssi. Nuorten suhde seurakuntaan näyttäytyi vastavuoroisena. Vahva kokemus sisäpiiriläisyydestä, ryhmän keskinäisestä luottamuksesta ja verkoston sen jäsenille tuottamista hyödyistä sitoivat nuoria seurakuntaan. Sosiaalisen pääoman lisäksi seurakunnat hyödynsivät tehokkaasti sekä aineettomia että materiaalisia resursseja nuorten sitouttamiseksi. Hengellisyys nousi esiin toisaalta yksityisenä voimavarana ja toisaalta kollektiivisena ryhmän kiinteyttä vahvistavana tekijänä. Seurakunta näyttäytyi yhteisönä, jonka jäseninä nuoret olivat aktiivisia osallistujia.

Tämä työ käsittelee Tampereen seurakunnan toimintaa sisällissodan aikana. Keskeiset tutkimuskysymykset kuuluvat kuinka seurakunta pystyi toimimaan muuttuneissa olosuhteissa, pystyttiinkö kirkolliset toimitukset hoitamaan ja kuinka seurakunnan työntekijät suhtautuivat ympärillä käytyyn sisällissotaan. Tutkimus pohjautuu pääosin Tampereen seurakunnan sekä kaupungin arkistoista löytyneisiin arkistolähteisiin. Tampereen seurakunta jäi sisällissodan alkaessa rintamalinjan punaiselle puolelle. Tampereella työväenjärjestön johtava komitea otti siviilihallinnon hoitaakseen ja järjesti kaupunkiin oman hallinnon kaikille yhteiskunnan tasoille. Porvarilliset lehdet lakkautettiin, mukaan lukien Tampereen kaupunkilähetyksen julkaisema Sunnuntaitervehdys. Yleinen kokoontumiskielto vaikeutti kirkon hallinnollisten asioiden hoitoa. Epätietoisuus tulevasta oli osa seurakunnan, kuten kaikkien seurakuntalaisten, todellisuutta sota-keväänä. Tampereen kaupunki oli pääosin rauhallinen sodan ensi viikkoina. Vallanvaihdon jälkeen tammikuun lopussa tilanne ikään kuin normalisoitui ja ihmiset jatkoivat elämäänsä normaaliin tapaan. Ainoastaan koulut lakkautettiin kouluylihallituksen suosituksesta ja se vaikutti osaltaan lasten ja heidän vanhempiensa elämään. Maaliskuun puolivälissä levottomuus hiipi kaupunkiin ja 24. maaliskuuta taistelutoimet saavuttivat Tampereen. Kaupunki muuttui sekasortoiseksi ja pakolaisia alkoi tulvia kaupunkiin esikaupunkialueilta. Kirkot täyttyivät sotaa paenneista kaupunkilaisista. Jumalanpalvelukset taukosivat ja toimitukset keskeytyivät Tampereen taistelujen aikana. Tosin muutama hautaus sekä ainakin yksi kaste suoritettiin myös taisteluiden aikana. Noin kahden viikon piiritysaikaa lukuun ottamatta sota ei juuri vaikuttanut seurakunnan perustyöhön. Jumalanpalvelukset hoidettiin, lapset kastettiin, avioliitot solmittiin ja hautajaiset järjestettiin. Lisäksi kirkoissa järjestettiin rukoushetki jokaisena arki-iltana helmikuun alusta maaliskuun loppupuolelle. Kevät oli raskas seurakunnan työntekijöille. Punaisten hallitsemassa kaupungissa toimiminen koettiin ajoittain ahdistavaksi ja sitovaksi. Seurakunnan toimintaa sodan aikana kuvaa kuitenkin se, että jumalanpalveluksia tai hartauksia ei jäänyt pitämättä ainuttakaan ennen piiritystä. Kun ensimmäinen jumalanpalvelus lopulta jouduttiin perumaan pakolaisten hakeutuessa kirkkoihin, se ei ollut seurakunnan työntekijöille aivan helppoa. Eräänlainen jatkuvuus oli särkynyt ja seurakunnan tähän asti kasassa pysyneet rutiinit olivat rikkoutuneet.