Browsing by Subject "sosiaalityö"

Tutkielma tarkastelee perhetaustaan liittyvien tekijöiden yhteyttä koulukiusatuksi joutumiseen. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat lastensuojelun sosiaalityön kanssa tekemisissä olleet lapset ja nuoret, joilla tiedetään aiemman tutkimuksen perusteella olevan suurempi todennäköisyys joutua koulukiusatuksi. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielma hyödyntää stigman käsitettä. Ajatuksena on, että yhteiskunnassa poikkeaviksi tai negatiivisiksi mielletyt perheeseen liittyvät tekijät voivat toimia kouluympäristössä stigmoina, jotka oikeuttavat muita kohtelemaan stigman kantajaa ihmisarvoltaan vähäisempänä. Tutkielma perustuu Nuorisobarometri 2015 -aineistoon (N=1894), jonka perusjoukkona ovat 15–29-vuotiaat nuoret. Aineistossa kysyttiin, ovatko he joutuneet kiusatuksi peruskouluiässä. Lisäksi selvitettiin erilaisia perhetaustaan liittyviä tekijöitä, kuten perheen taloudellisia vaikeuksia, vanhemman työttömyyttä, vanhemman sairautta tai vammaa, vanhemman alkoholiongelmaa, vanhemman vakavaa mielenterveysongelmaa, perheen vakavia ristiriitoja ja vanhempien eroa. Tutkielman menetelminä käytetään ristiintaulukointia sekä logistista regressioanalyysiä. Tutkielma löysi yhteyden perheen lastensuojelukontaktin ja lapsen koulukiusatuksi joutumisen välillä. Yhteys säilyi merkitsevänä, kun perheen sosioekonominen asema vakioitiin, mutta menetti merkitsevyytensä, kun muut perhetaustaa kuvaavat muuttujat vakioitiin. Lastensuojelukontaktin ja koulukiusatuksi joutumisen välinen yhteys selittyneekin osittain perheen ongelmilla, joista kiusatuksi joutumisen todennäköisyyttä kasvattivat eniten perheen taloudelliset vaikeudet sekä vanhemman alkoholiongelma. Tutkielma osoittaa heikon yhteyden perhetaustan ja koulukiusatuksi joutumisen välillä. Samalla se haastaa tarkastelemaan koulukiusaamista yhteiskuntatieteellisenä eriarvoisuudesta kumpuavana ilmiönä ja löytämään siihen uusia puuttumiskeinoja lastensuojelun näkökulmia hyödyntämällä sekä lapsiperheköyhyyttä torjumalla.

Lastensuojelulle on ominaista lapsen osallisuuden ja suojelun välillä tasapainotteleminen. Suomessa lastensuojelu voi puuttua erittäin vahvalla tavalla lasten itsemääräämisoikeuteen. Erityinen huolenpito on lastensuojelun kaikkein viimesijaisin rajoitustoimenpide, jota voidaan järjestää huostaanotetuille ja laitoksiin sijoitetuille yli 12-vuotiaille nuorille enimmillään 90 vuorokauden ajan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten sosiaalityöntekijät perustelevat erityisen huolenpidon päätösasiakirjoissa nuoren sijoittamista erityisen huolenpidon jaksolle. Tutkielman aineisto koostuu erään kunnan lastensuojelussa laadituista erityisen huolenpidon päätöksistä ja niiden liitteenä olevista sosiaalityöntekijöiden lausunnoista. Tutkielman analyysi on toteutettu aineistolähtöisesti, eli analyysiyksiköt on valittu aineistosta tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävänasettelun mukaisesti. Analyysimenetelmänä on hyödynnetty temaattista sisällönanalyysia. Vaikka analyysi on toteutettu sisällönanalyysin keinoin, niin päätösasiakirjoja tarkastellaan Fairclough’n kolmiulotteisen mallin mukaisesti kolmella eri tasolla, jotka ovat kuvaamisen, tulkinnan ja selittämisen tasot. Tarkemmin tutkielmassa siis kysytään miten sosiaalityöntekijät ovat kuvanneet nuorten taustatekijöitä; mitkä sosiaalityöntekijöiden tekemät tulkinnat ovat johtaneet erityisen huolenpidon jaksoon; ja millaisia selityksiä erityisen huolenpidon päätösten taustalta löytyy. Tutkielman aineistona toimineet sosiaalityöntekijöiden laatimat päätösasiakirjat ovat keskeisiltä perusteluiltaan varsin yhtenäisiä. Päätösasiakirjoissa korostuu erityisen huolenpidon viimesijaisuus ja välttämättömyys. Päätösteksteissä oli havaittavissa kehitys kahden vuoden aikajaksolla, jolloin päätöksentekokäytännöt kyseisen kunnan erityisen huolenpidon päätöksissä yhdenmukaistuivat. Tarkastelun kohteena olleista asiakirjoista löytyy lainmukaiset perusteet erityisen huolenpidon jaksoille. Päätösasiakirjoissa sosiaalityöntekijät pyrkivät kattavasti argumentoimaan, miksi erityinen huolenpito, sen jatkaminen tai sen lopettaminen on nuoren tilanteessa välttämätöntä. Perusteluiden kannalta ensimmäiset päätökset erityisestä huolenpidosta näyttivät olevan kattavimpia. Lopettamispäätöksistä oli luettavissa, että nuorten tilanteiden vakautumisesta ei oltu täysin varmoja, mutta työskentelyn ajateltiin saavuttaneen niin hyvä lopputulos kuin kyseisen nuoren kohdalla oli lain määrittämässä aikataulussa mahdollista. Tutkielman perusteella erityinen huolenpito noudattaa tietynlaista logiikkaa, jonka tarkoituksena on edetä vahvasta kontrollista intensiivisen työskentelyn kautta kevyempään kontrolliin ja nuoren omaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Tutkielman tarkastelussa keskeisin havainto on, että sosiaalityöntekijöiden esittämät perusteet nuorten erityisen huolenpidon jaksolle sijoittamiselle kytkeytyvät olennaisesti lapsen etuun. Erityisen huolenpidon jaksolle sijoittamisen hetkellä lapsen oikeus suojeluun, hoivaan ja turvaan nähdään olennaisempana kuin ajatuksen siitä, että lapsen tulee saada osallistua ja vaikuttaa. Päätöstekstien perusteella erityisen huolenpidon jaksoilla tavoiteltiin monen nuoren kohdalla tilanteen pysäyttämistä ja rauhoittamista sekä nuoren itseään vaarantavan käytöksen katkaisemista. Erityisen huolenpidon jaksoilla katsottiin olevan edellytykset vastata monenlaisiin, todella vaikeisiin ja moniulotteisiin ongelmiin, kuten aggressiivisuuteen, päihteiden käyttöön, psyykkisiin ongelmiin, itsetuhoisuuteen ja karkailuun. Erityisen huolenpidon viimesijaisuudesta huolimatta sen toivottiin luovan nuorelle edellytyksiä turvalliseen, ikätasoiseen ja tasapainoiseen arkeen.

Tutkielman aiheena on selvittää, miten sosiaalityöntekijät kuvaavat Harrastamisen Suomen mallin hyötyjä, haasteita ja kehittämistarpeita lastensuojelun sosiaalityön näkökulmasta. Harrastamisen Suomen malli on opetus- ja kulttuuriministeriön hanke nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja se on pilotoitu Helsingissä vuonna 2021. Toiminta on laajentunut jo 235 kuntaan ja se on tarkoitus juurruttaa pysyväksi toimintatavaksi kunnissa sekä osaksi nuorisolakia. Harrastukset järjestetään yhteistyössä koulujen kanssa ja tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton ja mieleinen harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomessa harrastaminen liitetään hyvinvointiin ja kansalaisyhteiskuntaan ja sillä on vahva kulttuurinen merkitys. Nykyisessä hallitusohjelmassa lasten hyvinvoinnin edistämiseen ja harrastusten takaamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Asian tärkeyden vuoksi haluan tutkia Harrastamisen Suomen mallia myös lastensuojelun näkökulmasta. Tutkielmani teoreettinen viitekehys on käytäntötutkimus ja sen mukaisesti tutkimusaiheeni syntyi vuoropuhelussa Helsingin Harrastamisen Suomen mallin projektikoordinaattoreiden kanssa. Tutkimus toteutettiin laadullisella kyselyllä, joka osoitettiin Helsingin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöille. Tutkimusaineisto kerättiin 21.2.-15.3.2022 välisenä aikana Helsingin yliopiston e-kyselylomakkeella ja kyselyyn vastasi 16 sosiaalityöntekijää. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Sosiaalityöntekijät liittivät Harrastamisen Suomen malliin hyötyjä lastensuojelun asiakkaiden näkökulmasta. Hyödyt liittyivät yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen, kun lapsilla ja nuorilla oli paremmat mahdollisuudet taustastaan riippumatta päästä mukaan harrastustoimintaan. Muita yhdenvertaisuuteen liittyviä mallin hyötyjä olivat harrastustoiminnan maksuttomuus ja matalan kynnyksen harrastustoiminnan mahdollistaminen. Harrastamisen Suomen mallin todettiin edistävän myös lasten ja nuorten hyvinvointia lisäten lapsille yhteisöllisyyttä ja estäen yksinäisyyttä. Mallin koettiin tukevan myös vanhempien hyvinvointia ja voimavaroja harrastustoiminnan tapahtuessa koulupäivien yhteydessä. Sosiaalityöntekijöiden vastausten mukaan Harrastamisen Suomen malliin liittyi myös haasteita ja jaoin vastaukset koskemaan lapsia, vanhempia, tiedottamista, muutosten uhkia ja harrastusvalikoimaa. Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden kohdalla havaituista haasteista Harrastamisen Suomen malli ratkaisisi monet, mikäli malli toimisi käytännössä optimaalisesti. Suurin haaste onkin saada malli tavoittamaan kaikki osapuolet. Tätä edesauttaisi parhaiten onnistunut mallin profilointi, markkinointi ja tiedottaminen. Mallin tulisi vastata myös lasten ja nuorten tarpeisiin, rakentaa hyvää yhteistyötä eri osapuolten kesken ja sille pitäisi luoda onnistunut palvelupolku lastensuojelusta harrastustoimintaan. Tutkielmani on edistämässä lastensuojelun asiakkaiden yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia ja sitä, että myös he pääsevät hyötymään Harrastamisen Suomen mallia täysimääräisesti. Kiinnostavana jatkotutkimuksen aiheena olisi tutkia sitä, kuinka Harrastamisen Suomen mallia onnistutaan kehittämään havaitsemieni haasteiden pohjalta. Yksi näkökulma voisi olla esimerkiksi sporttikummien roolin rakentaminen osana ehkäisevää sosiaalityötä.

Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi ja alalla tapahtuva vaihtuvuus ovat jo pitkään olleet tiedostettu ja keskusteltu asia. Sosiaalityön johtamisesta etenkin lastensuojelun kontekstissa löytyy vain vähän tutkimusta Euroopasta. Sosiaalityön maisterintutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia työhyvinvoinnista, johtamisesta ja niiden välisestä suhteesta. Tutkielmaa varten on haastateltu kuutta Suomessa työskentelevää lastensuojelun sosiaalityöntekijää etäyhteyksin toteutetuin yksilöteemahaastatteluin. Laadullinen aineisto on analysoitu sisältölähtöisesti grounded theory -menetelmää noudattaen. Analyysin apuna on hyödynnetty Atlas.ti 9 -ohjelmaa. Haastateltavat kokivat työhyvinvoinnin sosiaalityöntekijän toimintakykynä työssä ja vapaa-ajalla ajallisesti vaihtelevana ja jatkuvana tasapainotteluna sekä työpahoinvoinnin puutteena. Johtaminen sijoittui sosiaalityöntekijöiden kokemuksissa oman työn johtamiseen ja siihen liittyvään vastuuseen. Merkittävä rooli johtamisessa koettiin olevan lähiesihenkilöllä. Lähiesihenkilön merkitykseen liittyen keskeisiä käsitteitä olivat luottamus ja tuki sekä linjaukset työyhteisöä koskien. Lähiesihenkilöllä koettiin olevan merkitystä yksittäisen sosiaalityöntekijän ja koko työyhteisön työhyvinvointiin. Johtaminen kytkettiin myös vaihtelevissa määrin organisatoriseen kontekstiin. Tässä tutkimuksessa sosiaalityöntekijät merkillistivät johtamisen ja työhyvinvoinnin välille yhteyden.  

Maisterintutkielmassa selvitetään lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tulkintoja sisarusten aggressiosta ja sisarusväkivallasta. Sisarusväkivaltaa on tutkittu Suomessa hyvin vähän ja käsite on kulttuurisesti sekä sosiaalisesti vieras. Maisterintutkielmassa etsitään laadullisen tutkimuksen avulla vastauksia kolmeen tutkimuskysymykseen, joita ovat: 1) Miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät tulkitsevat sisarusten aggressiota? 2) Minkälaisia taustatekijöitä lastensuojelun sosiaalityöntekijät tunnistavat sisarusten aggressiolle? 3) Minkälaisia keinoja lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on puuttua sisarusten aggressioon? Tutkimuksen aineisto kerättiin kolmen ryhmäkeskustelun avulla, joihin osallistui yhteensä seitsemän lastensuojelun sosiaalityöntekijää eri kunnista. Ryhmäkeskusteluissa sosiaalityöntekijät tulkitsivat neljää sisarusväkivaltaa kuvaavaa vinjettiä ja pohtivat puuttumisen keinoja sisarusväkivaltatilanteisiin. Litteroidun aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät jaottelevat sisarussuhteiden aggressiivisuutta toistuvuuden, voimakkuuden, yksisuuntaisuuden, lapsen ikä- ja kehitystason sekä kokijan reaktion kautta konflikteihin tai väkivaltaan. Sosiaalityöntekijät tunnistavat lapsesta, vanhemmasta tai vanhemmuudesta sekä yhteiskunnallisista tekijöistä johtuvia taustatekijöitä sisarusväkivallalle. Sosiaalityöntekijät arvioivat sisarusväkivaltaan puuttumisen olevan joko sosiaalityön tai yhteistyöverkoston työtä ja puuttumiseen vaikuttavan sisarusten aggression määrän, voimakkuuden, vakavuuden ja lapsen ikä- sekä kehitystason. Auttamisen kohteena sosiaalityöntekijät näkevät koko perheen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sisarusväkivallasta ei puhuta aina väkivaltana, vaikka teot määriteltäisiin vahingollisiksi Se millä termeillä lasten tekemästä sekä kokemasta väkivallasta puhutaan palveluissa tai yhteiskunnassa on merkityksellistä. Vähättelevän puhetavan vuoksi lapsi saattaa tulla palveluissa laiminlyödyksi.

Maahanmuuttajien lisääntymisen myötä Suomessa asuu yhä enemmän ympärileikkausuhan alla eläviä tyttöjä. Sosiaalityöllä on merkittävä rooli ympärileikkauksien ehkäisemisessä. Tärkeä osa ympärileikkauksien ehkäisemistä on aiheen puheeksi ottaminen maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa lastensuojelun sosiaalityössä. Maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa tehtävään sosiaalityöhön vaikuttaa vahvasti sosiaalityöntekijöiden sekä sosiaalityön instituution tuottamat kategoriat. Kategorioita tutkimalla voidaan rakentaa ymmärrystä sosiaalityöntekijöiden tavasta kohdata maahanmuuttajataustaisia asiakkaita. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia puheessa tuotettuja kategorioita lastensuojelun sosiaalityöntekijät rakentavat haastattelutilanteissa maahanmuuttajataustaisista asiakkaista tyttöjen ympärileikkauksien puheeksi ottamisesta keskusteltaessa. Sosiaalityön toimintaympäristössä ei ole tutkittu tyttöjen ympärileikkauksien puheeksi ottamista. Tästä johtuen tutkimuksessa on päädytty aluksi selvittämään sitä, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät suhtautuvat tyttöjen ympärileikkausaiheen puheeksi ottamiseen maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on etnometodologia ja kategorisointi. Tutkimus on aineistolähtöinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat kahdeksalle lastensuojelun sosiaalityöntekijälle tehdyt puolistrukturoidut teemahaastattelut. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin ja kategoria-analyysin yhdistelmällä. Tutkimuksessa havaittiin sosiaalityöntekijöiden suhtautuvan positiivisesti tyttöjen ympärileikkausaiheen puheeksi ottamiseen. Tästä huolimatta he eivät olleet ottaneet aihetta puheeksi maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa. Sosiaalityöntekijät toivat esille erilaisia toimintatapoja, joilla voitaisiin helpottaa tyttöjen ympärileikkausaiheen puheeksi ottamista. Lisäksi sosiaalityöntekijät nostivat esille runsaasti tyttöjen ympärileikkauksien puheeksi ottamiseen liittyviä käytännöllisiä kysymyksiä. Tutkimuksessa selvisi, että sosiaalityöntekijät rakentavat maahanmuuttajataustaisista asiakkaista haastattelutilanteissa paljon erilaisia kategorioita. Kyseiset kategoriat ryhmiteltiin kolmeen kategoriaryhmään. Eniten sosiaalityöntekijät tuottivat maahanmuuttajataustaisista asiakkaista erilaisuuden kategoriaa ja vähiten sulautumisen kategoriaa. Erilaisuuden kategoriaa sosiaalityöntekijät tuottivat suhteessa kantaväestöön ja kulttuuriin. Diasporan kategoriaa sosiaalityöntekijät rakensivat suhteessa kulttuurisiin elämäntapoihin ja kommunikoinnin haasteisiin. Sulautumisen kategoriaa sosiaalityöntekijät tuottivat suhteessa elämäntapoihin. Ympärileikkauksien puheeksi ottamisen osalta tutkimustulokset ovat käyttökelpoisia sosiaalityön eri toimintaympäristöissä sekä muissa palveluissa, joissa kohdataan maahanmuuttajataustaisia asiakkaita. Kategorioiden osalta tutkimukseni tulokset toimivat yhtenä mahdollisena ikkunana maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kategorisoimisen ilmiöiden tarkastelemiseen.

Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 2015 Suomeen saapuneiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden luottamuksen kokemuksia Suomessa. Tarkoituksena on selvittää, miten ja mistä tekijöistä turvapaikanhakijoiden luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen toimijoihin rakentuu sekä toisaalta mitkä tekijät estävät tai rapauttavat luottamuksen syntymistä. Tutkielma osallistuu suomalaisen pakolaistutkimuksen piirissä käytävään keskusteluun turvapaikanhakijoiden asemasta Suomessa ja pyrkii osaltaan vastaamaan pakolaistutkimuksen kentän lisätiedon tarpeisiin. Tutkimuksen lähestymistapa pohjautuu kriittisen teorian ja sen perustalle rakentuvien taistelevan tutkimuksen ja kriittisen sosiaalityön periaatteiden varaan. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin aineistona olivat seitsemän irakilaisen turvapaikanhakijan narratiiviset haastattelut, joita tarkasteltiin sekä tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavien sosiaalisen pääoman, luottamuksen ja tunnustamisen käsitteiden kautta että aineistosta nousevan inhimillisen turvallisuuden ilmiön näkökulmasta. Tutkimuksen analyysissa painottuu erityisesti Axel Honnethin tunnustamisen teoria, jonka mukaisesti luottamuksen rakentumista tarkastellaan rakkaudellisen ja välittävän tunnustamisen, kunnioittavan ja oikeudenmukaisen tunnustamisen sekä sosiaalisen arvostuksen ja yksilöllisyyden tunnustamisen tunnustussuhteiden kautta. Tutkimuksen tulosten perusteella luottamuksen kokemuksiin vaikuttivat ensinnäkin turvapaikanhakijoiden sosiaaliset suhteet ja niiden laatu. Sillä, minkälaista sosiaalista pääomaa turvapaikanhakijat onnistuivat uudessa ympäristössään muodostamaan, on ollut merkitystä heidän kokemansa yleisen luottamuksen kannalta. Toiseksi, luottamuksen rakentumisen kannalta erityisen tärkeä tekijä oli tunnustetuksi tuleminen. Tämä tulee esiin rakkauden ja huolenpidon sekä kunnioituksen ja oikeudenmukaisuuden kokemusten kautta. Kun turvapaikanhakijoita kohtaan osoitettiin avointa empatiaa ja pyyteetöntä tukea, he pystyivät kokemaan tulleensa kohdatuiksi ja tunnustetuiksi luottamuksenarvoisina ihmisinä. Sen sijaan turvapaikanhakijat eivät kokeneet voivansa luottaa toimijoihin, jotka olivat mahdollisen käännyttämispäätöksen myötä asettamassa heidät uudelleen hengenvaaraan. Sekä huolenpidon että oikeudenmukaisuuden tunnustamisen kokemukset heijastivat osaltaan myös turvapaikanhakijoiden arvostuksen kokemuksiin. Vastavuoroisissa suhteissa turvapaikanhakijat kokivat itsensä tunnustetuiksi ja arvostetuiksi yhteisönsä jäseniksi, kun taas Maahanmuuttoviraston toimeenpanema ja epäoikeudenmukaiseksi koettu turvapaikkapolitiikka vaikeutti turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia tulla tunnustetuksi arvokkaaksi yhteiskunnan jäseneksi. Kolmanneksi, tutkimuksen perusteella turvapaikanhakijoiden kokeman luottamuksen syntymisen ennakkoehto oli turvallisuus. Sillä, kenet koettiin turvalliseksi, oli tutkimustulosten perusteella perustavanlaatuinen merkitys turvapaikanhakijoiden luottamuksen rakentumisessa. Ihmisiin, jotka turvapaikanhakijat kokivat turvallisiksi, pystyttiin luottamaan, kun vastaavasti toimijoihin, jotka vaaransivat turvapaikanhakijoiden tulevaisuuden ja siten turvallisuuden, ei luotettu.

Maahanmuuttajat ovat aikuissosiaalityössä yksi keskeinen asiakasryhmä. Aikuissosiaalityö osaltaan toimii kotoutumisen ja integraation yhtenä tukena. Diskurssit ovat todellisuuden kuvia, joissa kohteita määritellään ja arvotetaan diskurssinsa mukaan. Diskurssin valinta vaikuttaa siihen, minkälaiset arvosuhteet kohteet saavat ja kuinka vapaaksi kohde nähdään toimimaan. Diskursseilla on vahva todellisuuden luomisen voima, mikä vaikuttaa myös tekoihin. Siksi ei olekaan yhdentekevää, minkälaisin diskurssein sosiaalityötä tehdään. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden keskusteluissa puhutaan maahanmuuttajista aikuissosiaalityön asiakkaina, sosiaalityöstä heidän kanssaan ja palvelujärjestelmästä? Menetelmänä on diskurssianalyysi, ja tutkimuksen aineisto koostuu suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastattelusta sekä yksilöhaastatteluista. Tutkimuksen keskeisiksi tuloksiksi on saatu, että maahanmuuttajat asemoituvat diskursseissa kulttuurin kautta vieraina, erilaisina, käytännön apua tarvitsevina, vaikeasti lähestyttävinä ja syrjässä, syrjäytymisvaarassa omissa ryhmissään olevina. Maahanmuuttajat näyttäytyvät systeemin uhrina. Vastadiskurssissa maahanmuuttajat asemoituvat aktiivisina, osaavina ja itsenäisinä, kyvykkäinä hyödyntämään verkostojaan. Aikuissosiaalityö asemoituu maahanmuuttajia yhteiskuntaan liittämään pyrkivänä, mutta puutteellisesti resursoituna. Kotouttaminen ja integroimiseen pyrkiminen ovat keskeisiä sosiaalityön määrittelijöitä suhteessa maahanmuuttajiin, mutta auttamisen rajallisuus tunnistetaan. Sosiaalityö asemoituu ’pelisääntöjen’ kertomisena maahanmuuttajille sekä käytännön asioissa auttamisena. Lisää tietoa ja koulutusta maahanmuuttajista, kulttuurien ja trauman vaikutuksista vuorovaikutukseen kaivattaisiin. Palvelujärjestelmä, systeemi asemoituu diskursseissa hajanaisena, epäselvänä, maahanmuuttajia passivoivana ja se näyttää johtavan toimeentulotuen saamisen pitkäaikaisuuteen. Johtopäätöksenä on, että diskurssille löytyy usein vastadiskurssinsa, joka piirtää asiantiloista toisenlaisen kuvan. Kuitenkin diskurssit painottuvat tiettyyn suuntaan. Maahanmuuttajat näyttävät diskursseissa olevan vailla riittävää integroitumista, elävän melkein segregaatiossa. Monilta puuttuu integroitumiseen tarvittavia resursseja. Näin monikulttuurisuus- ja integraatiopuhe näyttävät olevan diskurssien kautta nähtynä vailla todellista pohjaa. Diskurssien olemassaolon tiedostaminen sekä intersektionaalisuuden – sen, että myös maahanmuuttajia ovat määrittelemässä useat eri kategoriat arvolatauksineen - muistaminen voisi auttaa diskurssien monipuolistumisessa ja valinnassa maahanmuuttajien parissa tehtävään työhön. Diskurssien avulla voidaan myös miettiä jatkotutkimus- ja kehittämistarpeita palvelujärjestelmälle integraation tukemiseksi.

Among the clients of social work, the people who have traumatic experiences are more common than in the general population. In the recent years MDMA, also known by its street name ecstasy, has been studied for treating posttraumatic stress disorder, with promising results. As the research goes on, it is possible that some people turn to MDMA for the purpose of treating their own traumas by themselves. Social workers should be able to evaluate realistically the risks and potential benefits of such behavior, and also think about the problems of the current prohibition and punishment-based drug laws in terms of human rights. If MDMA-assisted therapies become a legal treatment option, social workers should know how to assist and guide their clients in case they wish to engage in such treatment. The US Food and Drug Administration (FDA) has granted a breakthrough status to psilocybin (a psychedelic compound found in some mushroom species) and MDMA-assisted psychotherapies. This means that the preliminary results have been so promising it is possible to make these treatments available faster, in case the further research provides results as good as the previous research. Currently phase 3 studies are ongoing. Lately there have also been discussions about whether these substances are dangerous or even beneficial outside the clinical context. Multiple studies have been done on psychedelics regarding this matter, and the researchers have found out that lifetime use of psychedelics is associated with reduced risk for mental health problems and suicidality instead of increased risk. A similar investigation has not yet been done to the same extent on MDMA. The purpose of this analysis is to fill the void in the research regarding MDMA and find out whether MDMA use is linked to increased likelihood of past month psychological distress, measured by K6 scale, and past year suicidality, defined as suicidal thoughts, suicide plans and suicide attempts. The dataset used for this study is National Survey on Drug Use and Health (NSDUH) from the years 2016–2019. The data of NSDUH is collected via randomized selection of a representative population of the US. The main method of the analysis is multivariate logistic regression. Among the lifetime use of MDMA and other drugs, also the effects of recency have been investigated. The weighted odds ratios were compared to the odds ratios of other drug use groups. Based on the results of this analysis, MDMA use was not associated with increased likelihoods of past month psychological distress or past year suicidality, after adjusting for sociodemographic factors, risk-taking tendency and other illicit/non-medical drug use. Instead, lifetime use of MDMA was associated in most of the models to decreased likelihood of the predicted variables. The odds ratios of MDMA groups were smaller than the odds ratios for other substances in almost every model. Among the other substances, the results of psilocybin were the closest to the results of MDMA. The study suggests that the increased risk for mental health problems and suicidality among the people who use MDMA is likely to be more linked to other drug use than specifically to MDMA use. This analysis does not suggest that MDMA would be an independent risk factor for psychological distress or suicidality.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan vanhempien kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia mentalisaatioon perustuvasta työtavasta sekä sen hyödyistä ja haasteista sosiaalityössä. Mentalisaatio tarkoittaa kykyä havaita ja ymmärtää sekä itseä että toista mielen tilojen kautta. Vanhemman mentalisaatiokyky tarkoittaa vanhemman pyrkimystä pitää mielessään yhtä aikaa sekä oma että lapsen näkökulma. Se on myös kiinnostusta pohtia lapsen ulkoisen käyttäytymisen takana olevia ajatuksia, tunteita, kokemuksia, aikeita ja toiveita. Mentalisaatioon perustuvassa työtavassa työntekijä ei anna valmiita vastauksia, vaan on avoimen utelias, pitää esillä erilaisia näkökulmia ja on kiinnostunut näkyvän käyttäytymisen takana olevista ajatuksista, tunteista ja kokemuksista. Työntekijä pyrkii auttamaan vanhempaa pohtimaan lapsen näkökulmaa ja kokemusta. Tutkielman laadullinen tutkimusaineisto koostuu neljän mentalisaatioteoriaan perehtyneen sosiaalityöntekijän haastattelusta, jotka toteutettiin tammi-helmikuussa 2023 Teams- ja Zoom- ohjelmien kautta yksilö- ja parihaastatteluina. Aineisto on litteroitu ja analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Haastateltavat kokivat, että mentalisaatiotyöskentely edellyttää aikaa, vanhemman kuulemista ja luottamuksellisen suhteen rakentamista vanhempaan. Mentalisaatiotyöskentely näyttäytyi haastateltaville suhteissa työskentelynä, lapsen mielen pohtimisena, käyttäytymisen taakse katsomisena, erillisyyden ymmärtämisenä ja mentalisaatiosta puhumisena vanhemmille. Se oli myös työtapa, jossa työntekijä ei anna asiakkaalle valmiita vastauksia. Mentalisaation nähtiin hyödyttävän vanhempaa vähentämällä ahdistusta, auttamalla löytämään yhteys lapseen ja puolisoon sekä eläytymään lapsen näkökulmaan ja kokemuksiin. Sen koettiin myös auttavan tilanteiden sanoittamisessa lapselle, parantavan erillisyyden ymmärtämistä, auttavan eteenpäin haastavista hetkistä, auttavan vanhempia itseään löytämään keinoja arkeen sekä auttamaan muutoksessa. Työntekijän näkökulmasta mentalisaation pohjautuvaa työotetta käyttäessä työntekijän ei tarvitse tarjota vanhemmalle valmiita ratkaisuja. Sen koettiin myös auttavan työntekijää rauhoittumaan ja tutkailemaan omaa mieltään, se toi työntekijöille merkityksellisyyden kokemuksia omassa työssään ja oli avuksi työparityössä. Mentalisaatioon pohjautuvan työtavan nähtiin hyödyttävän myös vanhemman ja sosiaalityöntekijän välistä työskentelyä rakentamalla luottamusta vanhemman ja työntekijän välille. Sen nähtiin tuovan vanhemmalle kokemuksen ymmärretyksi tulemisesta ja parantavan kohtaamista. Hyvän kohtaamisen nähtiin kantavan mahdollisissa myöhemmissä vaikeissa asiakastilanteissa. Mentalisaatiotyöskentelyn haasteina nähtiin muun muassa riittämättömät resurssit ja rakenteet, työntekijän vaikeus rauhoittua vanhemman kokemuksen äärelle ja reflektoida omaa mieltään, sekä vanhemman uupumus ja akuutit kriisit, toiveet konkreettiselle avulle sekä vanhemman mielen haasteista johtuvat vaikeudet pohtia lapsen kokemusta. Kaikki haastateltavat kokivat mentalisaation sopivan toisaalta haasteista huolimatta kaikkeen sosiaalityöhön ja muodostavan pohjan perheiden kohtaamisille. Mentalisaatioon pohjautuvaan työtapaan kuului haastateltavien mukaan sen arvioiminen, missä tilanteissa ja millä tavalla työotetta voi ja kannattaa käyttää. Mentalisaatioon pohjautuvalle työskentelylle nähtiin sosiaalityössä monia soveltamismahdollisuuksia. Johtopäätöksenä voi todeta, että mentalisaatiotyöskentely tapahtuu suhteissa. Mentalisaatio voi tuoda sosiaalityöntekijälle lisää työkaluja vanhempien ja perheiden auttamiseen, luottamuksen rakentamiseen ja kohtaamiseen. Mentalisaatioon pohjautuva työtapa voi toimia välineenä vanhempien kuulemiselle, mikä voi olla keskeinen reitti rakentaa muutosta. Mentalisaation käyttämisen voi myös nähdä lisäävän vanhemman toimijuutta ja vahvistavan sekä vanhemman että työntekijän itsereflektiota. Mentalisaatioon pohjautuva työote ei sovi kaikkiin tilanteisiin. On kuitenkin hyvä pohtia, tulisiko vanhempien kohtaaminen nostaa sosiaalityössä tapahtuvassa vanhemmuuden tukemisessa keskiöön ja nähdä sen erityinen merkitys vanhemmalle ja lapselle. Mentalisaatioon pohjautuva työtapa voisi olla hyvä kohtaamisen väline sosiaalityöntekijälle.