Browsing by Subject "sukupuolentutkimus"

Tutkielmassa tarkastellaan nuorten aikuisten, jotka eivät oman määrittelynsä mukaan ole koskaan seurustelleet, kokemuksia seurustelemattomuudesta sekä kokemuksille annettuja merkityksiä. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta puoli-strukturoidusta teemahaastattelusta. Työn teoreettinen viitekehys on sosiaaliskonstruktiivinen. Toisin sanoen tutkielman lähtökohtana on ymmärrys siitä, että ihmisen käsitys hänestä itsestään ja häntä ympäröivästä maailmasta rakentuu suhteessa muihin ihmisiin ja on vahvasti kielellistä. Se, mikä ymmärretään seurusteluksi ja minkälaista roolia sen oletetaan edustavan yksilöiden elämässä, muuttuu ajassa ja paikassa. Tutkielmassa tarkastellaan seurustelua, ja sitä kautta seurustelemattomuutta, normikriittisesti euro-amerikkalaisessa kontekstissa 2010-luvun loppupuolen Suomessa. Tutkimusote työssä on queer-teoreettinen eli normatiivisuuden osoittamiseen ja sen purkamiseen pyrkivä. Seurustelemattomuutta lähestytään parisuhdenormatiivisuuden kautta. Parisuhdenormatiivisuus viittaa vallalla oleviin käsityksiin ja olettamuksiin, joiden mukaan eksklusiivisen rakkaussuhteen tulisi olla yksilölle ensisijainen ihmissuhdetyyppi, sillä se on ihmisille normaalia ja nähdään universaalina tavoitteena. Parisuhdenormatiivisuuden käsitteessä yhdistyy siis romanttisen rakkauden korokkeelle nostettu asema sekä monogamianvaade. Analyyttisenä työkaluna se avaa uudenlaisia mahdollisuuksia tarkastella läheissuhteita ja niihin kytkeytyvää rakenteellista valtaa. Tutkielma asettuu osaksi kriittisen parisuhdetutkimuksen kenttää ja on samalla puheenvuoro tämän vielä hajanaisen tutkimusalan tarpeellisuudesta. Seurustelemattomuus näyttäytyy analyysin perusteella ja ei-koskaan-seurustelleiden ihmisten kertomana näkymättömiin työnnettynä kokemuspositiona, jonka suora sanallistaminen on haastavaa. Ei-koskaan-seurustelleet aikuiset ihmiset eivät juurikaan näy mediarepresentaatioissa, eikä ilmiötä huomioida julkisessa keskustelussa. Tämä vaikuttaa ei-koskaan-seurustelleiden ihmisten mahdollisuuksiin luoda omakuvaa suhteessa kyseiseen asiaan, sekä vaikeuttaa omien kokemusten ja tunteiden jakamista toisten ihmisten kanssa. Parisuhteen asema muihin ihmissuhteisiin nähden on ensisijaistettu institutionaalisella tasolla ja se kytkeytyy lukuisiin symbolisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin etuihin. Seurustelu ymmärretään saavutuksena, mikä itsessään rakentaa ei-seurustelevista ihmisistä käsitystä ”viallisina” yksilöinä. Tämä ohjaa ei-koskaan-seurustelleita ihmisiä vaikenemaan tilanteestaan. Parisuhteen ja perhekäsityksen välinen luonnollistettu yhteys sulkee ei-seurustelevia ihmisiä kulttuurisen perheymmärryksen ulkopuolelle antaen ymmärtää, että seurustelemattomuus merkitsee yksin jäämistä. Lisäksi seurustelu linkittyy problemaattisesti sekä aikuisuuden määritelmään että elämänkaariajatteluun kehityspsykologiassa, mikä osaltaan luo kuvaa ei-seurustelevien ihmisten ”viallisuudesta”. Olemassa olevana valtarakenteena parisuhdenormatiivisuus on pitkälti epäpolitisoitu, heikosti tunnistettu ja vailla yhteiskunnallista keskustelua.

Maisteritutkielmamme käsittelee kuningas Daavidin miestoimijuutta ja hänen puolisoidensa naistoimijuutta Ensimmäisessä ja Toisessa Samuelin kirjassa sekä Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa. Selvitämme millaisia maskuliinisuuteen liittyneitä ominaisuuksia Heprealaisen Raamatun teksti yhdistää Daavidin hahmoon, ja miten hän onnistuu performoimaan ihanteelliseksi katsottua miehisyyttä. Tarkastelemme myös Daavidin maskuliinisuuden suhdetta hänen omaan fyysiseen olemassaoloonsa, sosiaaliseen ympäristöön sekä Jumalaan. Tämän lisäksi tutkimme millainen on Daavidin vaimojen suhde naiseuteen, heidän sosiaalinen asemansa patriarkaalisuuden läpitunkemassa tekstissä, sekä minkälaisia toimijoita he ovat suhteessa miehiin. Tarkastelussa käytämme apuna sukupuolentutkimuksen teorioita, kuten Judith Butlerin näkemystä performatiivisesta sukupuolesta sekä Raewyn W. Connellin mallia hegemonisesta maskuliinisuudesta. Erilaisten maskuliinisuuksien keskinäistä suhdetta tarkastelemme Martti Nissisen kehittämän kaavion avulla. Butlerin mukaan sukupuoli ei muodostu olemisen vaan tekemisen kautta, kun ihminen performoi kehoonsa liitettyä sukupuolta kulttuurin määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Connellin näkemyksen mukaan kulttuureissa esiintyy useita toisiinsa hierarkkisessa suhteessa olevia maskuliinisuuksia. Valtaapitävä hegemoninen maskuliinisuus määrittelee vallitsevat kulttuuriset ja sosiaaliset ihanteet. Daavidin hahmo onnistuu performoimaan soturikuninkaaseen liitettyä maskuliinisuuden ihannetta vaihtelevasti. Ajoittaisista epäonnistumisista huolimatta Daavidin Jumalasuhteeseen liittyvä maskuliinisuus säilyy ja hän pysyy sekä sotilailleen, että Jumalalle kelpaavana kuninkaana. Daavidin vaimot toimivat Heprealaisen Raamatun teksteissä aina suhteessa Daavidiin. Naishahmot toimivat kertomuksen tasolla välineinä, jotka vahvistavat Daavidin kuninkuutta. Mikalin, Abigailin ja Batseban esittämät hahmot performoivat naiseuttaan eri tavoin. Teksteissä Mikaliin liitetään maskuliinisina pidettyjä ominaisuuksia, kun taas Batsebaa kuvataan naisellisempana. Abigailin feminiinisyys sijoittuu tekstissä näiden kahden hahmon välille. Daavidin maskuliinisuuden ja hänen puolisoidensa feminiinisyyden tarkastelu antaa välineitä havainnoida, miten Heprealaisen Raamatun teksti suhtautuu miehiin ja naisiin, sekä epäonnistuneeksi katsottuun maskuliinisuuden tai feminiinisyyden performaatioon. Tutkimus ei poista Heprealaisen Raamatun patriarkaalista luonnetta, mutta voi antaa lisätietoa naiseudesta, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Olemme työstäneet materiaalia ja tekstiä yhdessä, joten tekijöiden näkemykset tutkielmassa ovat sulautuneet osin toisiinsa. Työnjako on pääpiirteissään seuraava: Johdanto, teoriat, Mikalin tarkastelu sekä johtopäätökset on toteutettu yhteistyönä. Daavidin maskuliinisuuden tarkastelusta on päävastuussa Kari Siirtola. Abigailin ja Batseban feminiinisyyden tarkastelusta on päävastuussa Sanna Ojalehto.

Tausta: Autismikirjon ihmisten sukupuolen moninaisuus on viime vuosina herättänyt laajaa asiantuntija- ja kansaiskeskustelua. Kuvaan systemaattiseen kirjallisuushakuun perustuvassa aineistossani sitä, miten sukupuolen moninaisuutta ja autismikirjoa on viime vuosina käsitelty tieteellisessä tutkimuksessa. Aineisto ja menetelmät: Tarkastelen vuosina 2017-2021 kansainvälisessä Scopus-tietokannassa julkaistuja autismikirjoa ja sukupuolen moninaisuutta käsitteleviä tutkimustiivistelmiä temaattisen analyysin avulla. Analyysiani ohjaa intersektionaalinen näkökulma ja transhistorian tutkimus. Tulokset: Jäsennän sukupuolen moninaisuuden ja autismikirjon yhteisesiintyvyyttä käsittelevän tieteellisen tutkimuksen patologisaatio-, depatologisaatio- ja repatologisaatiopyrkimysten keskinäiseksi kamppailuksi. Sukupuoleltaan moninaiset autismikirjon ihmiset kokevat elämänsä aikana sivuuttamista, ulossulkemista ja syrjintää, jolla on vakavia seurauksia. Puolet tutkimustiivistelmistä tarkasteli yhteisesiintyvyyttä medikalisoivasta, psykologisoivasta tai seksuaalisuutta painottavasta näkökulmasta. Yli kolmannes tutkimuksista edusti kriittistä, osallistavaa tai keskustelevaa näkökulmaa. Uudempia tutkimustraditioita edustavat tutkijat käsittelivät autismikirjoon liittyviä sukupuolen erityispiirteitä usein neutraaleina tai myönteisinä ominaisuuksina. Pohdinta: Patologisoinnin, medikalisoinnin ja psykologisoinnin sijaan sukupuoleltaan moninaiset autismikirjon ihmiset ovat oman kokemuksensa ja palveluntarpeensa parhaita asiantuntijoita. He voivat myös auttaa muita ihmisiä ymmärtämään sukupuolta oman kokemuksensa ja erityisyytensä avulla.

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten käsite ‘sukupuolineutraali’ toimii sukupuolipopulismin merkitsijänä kansanedustajien Suomen eduskunnan täysistunnoissa pitämissä puheenvuoroissa. Tutkielmassa analysoidaan kriittisesti sitä, millä keskeisillä tavoilla käsitettä ’sukupuolineutraali’ ja siitä johdettuja ilmaisuja on käytetty poliittisina käsitteinä vuosina 2012-2020. Tutkimus sijoittuu sukupuolentutkimuksen kentälle osaksi queerteoreettista tutkimusperinnettä ja oikeistopopulismin tutkimusta. Tutkimusaineisto koostuu kansanedustajien Suomen eduskunnan täysistunnoissa vuosina 2012-2020 pitämistä puheenvuoroista. Analyysimetodina sovelletaan käsitehistoriallista lähestymistapaa niin, että aineistosta paikannetaan käsitteen ’sukupuolineutraali’ tihentymiä ja merkityksen siirtymiä. Lisäksi analysoidaan käsitteen ’sukupuolineutraali’ esiintymisyhteyksiä ja sen yhteydessä esiintyvää sukupuolipopulistista merkityskenttää. Tutkimuksen päätulos on, että käsite ‘sukupuolineutraali’ on alkanut toimia sukupuolipopulismin merkitsijänä kansanedustajien puheenvuoroissa vuosina 2012-2020. Käsitteen avulla määritetään sukupuolen, perheen ja yhteiskunnan rajoja. Käsite on erityisen tiheästi käytössä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista eduskunnan täysistunnoissa käydyssä keskustelussa, ja sen käyttöyhteys on tarkastellun ajanjakson aikana siirtynyt seksuaalivähemmistöjä koskevista keskusteluista sukupuolivähemmistöjä käsitteleviin yhteyksiin.

Tutkimuksessani tarkastelen sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nimenmuuttajia ja selvitän uuden etu- ja sukunimilain mukaisten nimenmuutosprosessien sujuvuutta. Tutkimukseni kuuluu sosio-onomastisen tutkimuksen piiriin, mutta käytän analyysissani myös sukupuolentutkimuksen teorioita. Käytän tutkimuksessani Seta ry:n keräämää kyselylomakeaineistoa. Aineisto koostuu 25 transtaustaisesta tai ei-binäärisestä vastaajasta, jotka ovat muuttaneet nimensä vuoden 2019 aikana. Pyrin selvittämään, millaisia sukupuolivähemmistöihin kuuluvien viralliset nimenmuutosprosessit ovat, ja millaisia kokemuksia informanteilla on Digi- ja väestötietoviraston (DVV) nimipalvelusta. Hahmottelen, millaisia perusteluja nimenhakijat käyttävät sukupuoli-identiteettinsä luotettavassa osoittamisessa, jota etu- ja sukunimilaki vaatii sukupuolirajoja ylittävissä nimenmuutoksissa. Kartoitan myös, millaisia nimitarpeita sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on. Lisäksi tarkastelen uutta etu- ja sukunimilakia ja peilaan sitä muuhun sukupuolivähemmistöjä koskettavaan lainsäädäntöön. Käyn läpi erityisesti etu- ja sukunimilain sukupuolisidonnaisuuteen liittyviä syitä. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nimenmuutosprosessit sujuvat pääosin hyvin; 70 % ei ole kohdannut ongelmia DVV:ssa nimeä muuttaessaan. 80 % on kokenut palvelun olleen asiallista tai ystävällistä. Ongelmia kohdanneet kertovat ongelmien liittyneen DVV:n ja hakijan eriäviin näkemyksiin nimen sukupuolesta, huonoon tiedonvälitykseen tietojärjestelmien välillä tai DVV:n vaatimiin lisätodisteisiin sukupuoli-identiteetin oikeellisuudesta. Vain kolmannes on muuttanut nimensä omaan ilmoitukseensa perustuen; loput ovat tarjonneet perusteluiksi mm. diagnooseja, kuvia ja/tai lääkärien, työnantajien tai ystävien antamia lausuntoja. Kaikki nimihakemukset on lopulta hyväksytty, mutta hakijat ovat joutuneet perustelemaan nimitarpeitaan hyvin eri tavalla. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nimitarpeet ovat monenkirjavia. Transtaustaiset ihmiset hakevat niin sukupuolistuneita nimiä kuin unisex-nimiäkin, samoin ei-binääriset nimenhakijat. Ei-binääriset ihmiset suosivat unisex-nimiä hieman transtaustaisia enemmän, mutta ero ei ole huomattava. Ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi itsensä määrittelevät hakevat useimmiten etunimien ja toisten nimien nimisekoituksia, jotka koostuvat sekä naiselle sukupuolitetuista että miehelle sukupuolitetuista nimistä. Uutta etu- ja sukunimilakia säätänyt hallitus katsoi nimien sukupuolijaottelun heijastelevan henkilötunnuksen määräytymistä, joka jaottelee ihmiset miehiin ja naisiin. Hallitus piti sukupuolijaottelua tarpeellisena vedoten henkilön tunnistamiseen sosiaalisissa tilanteissa ja huomautti, etteivät sukupuolijaotellut etunimet ole epätasa-arvoisessa keskenään. Henkilötunnusta sukupuolijaottelusta ollaan kuitenkin luopumassa lähivuosina, jolloin nimilain sukupuolijaottelusta on myös luovuttava. Sukupuolen moninaisuuteen liittyvän tiedon lisääntyessä henkilön sukupuolen tunnistaminen sosiaalisissa tilanteissa ei ole enää ajankohtainen peruste. Lisäksi sukupuolten epätasa-arvon voidaan katsoa ilmenevän etunimissä. Sukupuolijaotteluun perustuva nimilaki on muihin EU-maihin verrattuna konservatiivinen linjaus.

Tutkimus selvittää, millaisia rooleja eri sukupuolet saavat katolisen Fides-lehden kuvituksessa. Minkälaisia universaalin kirkon äänenkannattajan viestit sukupuolten rooleista ovat, kun lehteä tehdään tasa-arvon mallimaana pidetyssä Suomessa? Samalla tutkimus tarkastelee sitä, mitä teologisia, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia taustoja Fideksen ilmaisemilla käsityksillä on. Fides ilmestyy Helsingin hiippakunnan julkaisemana 11–14 kertaa vuodessa. Aineisto kattaa 10 vuosikertaa ajalta 2009–2019. Tutkimus pohjautuu uskontotieteen, mediatutkimuksen, sukupuolentutkimuksen, teologian ja taidehistorian tieteenaloihin. Keskeisenä tuloksena on havainto, että Fides on poikkeuksellisen mieskeskeinen esimerkiksi paavi Franciscuksen lausuntoihin verrattuna. Miehet esiintyvät Fideksen kuvituksessa johtajina ja asiantuntijoina. Naiset ovat äitejä ja ahkeria puurtajia. He hoivaavat muita ja toimivat taustalla. Kymmenen vuoden aikana Fideksessä on julkaistu vain yksi kansikuva itsenäisestä, yksinään esiintyvästä naisesta. Tutkimuksen metodina on sisällönanalyysi, johon liitetään diskurssianalyysin piirteitä. Diskurssianalyyttistä lähestymistapaa edustaa valtasuhteiden ja implisiittisten viestien huomioiminen. Teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktioteoria. Sen mukaan media kuvastaa, tuottaa, muokkaa ja vahvistaa käsityksiä esimerkiksi sukupuolten rooleista. Toisena teoriana tutkimus hyödyntää tekijän kehittämää amatöörikuvan autenttisuuden teoriaa. Keskeisenä ajatuksena on, että amatöörikuvaajan ominaislaatu tuottaa kuviin piirteitä, jotka antavat arvokasta tietoa. Amatöörikuviin sisältyy tahattomia viestejä, joita kuvaaja ei ole tarkoittanut alleviivata. Fideksen tapauksessa kyseiset viestit kertovat muun muassa sukupuolten rooleihin liittyvistä asetelmista. Tutkielma osoittaa amatöörikuvan autenttisuuden teorian avulla, että amatööriys voi tuottaa journalistiseen kuvaan kiinnostavia ominaisuuksia. Aiemman tutkimuksen huomio on kohdistunut sellaisiin amatöörikuviin, jotka julkaistaan poikkeustapauksessa, kun ammattimaisesti tuotettua toimituksellista aineistoa halutaan syystä tai toisesta täydentää. Fideksen kuvitus sen sijaan koostuu pääosin tai kokonaan amatöörikuvista. Kuvia julkaistessaan Fides ei mainitse, että ne ovat lukijan ottamia. Vastaavaa kuvituskäytäntöä tapaa yhdistysten, seurakuntien ja muiden yhteisöjen julkaisutoiminnassa. Yhdistyksillä on Suomessa noin 15 miljoonaa jäsentä. Amatöörikuvalla on siten median kentässä suuri merkitys ja paljon vaikutusvaltaa. Tutkielma pyrkii laajentamaan valokuvantutkimuksen teoriapohjaa kiinnittämällä huomiota amatöörikuvaan, jota käytetään tiedotusvälineen yksinomaisena kuvituksena.

Tutkielmassa tarkastellaan ilman emätintä syntyneiden henkilöiden kokemuksia emättimen dilataatiohoidosta sekä niiden yhteyttä sukupuolen kokemukseen. Dilataatiohoidon tavoitteena on yhdynnät mahdollistava emätin. Emättimen dilataatiohoitoa käsittelevää puhetta tarkastellaan kriittisen vammaistutkimuksen näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mikä motivoi ilman emätintä syntyneitä henkilöitä toteuttamaan henkisesti ja fyysisesti rankaksi havaitun hoidon. Tutkielman teoriatausta pohjautuu feministisen, queer- ja vammaistutkimuksen risteyksestä kumpuavaan crip-teoriaan. Tutkielmassa hyödynnetään crip-teorian alaisuuteen kuuluvaa Alison Kaferin poliittis-relationaalista mallia, jonka avulla lääketieteellisiä hoitokäytäntöjä voidaan arvioida kriittisesti. Tutkimusaineisto koostuu teemahaastatteluista. Haastatteluaineiston analyysimetodina käytetään diskurssianalyysiä, jonka avulla puheesta on etsitty dilataatiohoidon lopputuloksiin eli toiminnalliseen emättimeen liitettyjä odotuksia ja oletuksia. Tutkielmassa keskitytään pohtimaan, miten toiminnallinen emätin on ilman emätintä syntyneiden haastateltavien näkemyksissä yhteydessä naiseuteen, naiselta odotettuun kehoon ja kehon toimintoihin. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä 90-luvulla syntynyttä pääkaupunkiseudulla asuvalta henkilöltä, jotka ovat toteuttaneet emättimen dilataatiohoidon. Tutkimustulokset haastavat lääketieteen käsityksiä sekä ilman emätintä syntymisestä että dilataatiohoidon toteutuksesta. Tieto synnynnäisestä emättimen puuttumisesta ei ollut haastateltaville automaattisesti traumaattinen kokemus, eikä dilataatiohoidon toteutus vahvistanut haastateltavien kokemusta sukupuolesta. Haastateltavien käsitys itsestään ja tulevaisuudestaan perustui kokemukseen lääketieteen ammattilaisista. Jos haastateltavat tulivat kohdatuksi ja saivat tietoa synnynnäisestä kehostaan, synnynnäinen keho ei ollut haastateltaville traumaattinen kokemus. Sen lisäksi tutkimus osoittaa dilataatiohoidon toteutusta motivoineen lääketieteen hallinnoima pakollinen kyvykkyys. Hoitokokemuksesta riippuen haastateltavat toteuttivat hoidon joko syrjinnän välttämiseksi tai heterosuhteiden mahdollistamiseksi.

Tässä sukupuolentutkimuksen alan tutkielmassa analysoin, millä tavalla transsukupuolisista hahmoista kerrotaan 2000-luvun alun suomalaisessa kirjallisuudessa. Millaisia aiheita transhahmoihin yhdistetään ja miten heistä kerrotaan? Aiempi tutkimus (Detloff 2006, Bettcher 2014, Johnson 2016) osoittaa, että transsukupuolisuuteen liitetään usein lääketiedettä koskevia puhetapoja, ja transhahmojen kohtalot ovat usein traagisia. Tutkielmassani vertaan aineistostani löytyviä aiheita ja kerrontatapoja aiempiin tuloksiin. Aineistoni kattaa lyriikkaa ja salapoliisiromaaneja lukuun ottamatta kaikki Suomessa 2000-2016 julkaistut teokset, joissa on keskeinen transhahmo. Aineistooni kuuluu 11 romaania, yksi romaanitrilogia sekä tähän trilogiaan liittyvä novelli. Luen aineistoani yhdessä transtutkimuksen tutkimuskirjallisuuden kanssa. Metodinani on kirjallisuudentutkimus yhdistettynä sukupuolentutkimukseen ja transtutkimukseen. Esitän työssäni luentoja ja tulkintoja aineistostani ja käyn keskustelua alan aiemman tutkimuksen (esim. Prosser 1998, Wickman 2001, Detloff 2006, Johnson 2016) kanssa näistä tulkinnoista. Tutkimusaiheeni ja -menetelmäni on poliittinen, sillä teen tutkielmassani näkyväksi niitä normeja, joita kaunokirjallisissa teoksissa transihmisyydestä toistetaan. Luen teoksia sekä päähenkilön asemaan eläytyen, vastahankaan että konstruoimani cissukupuolisen, eli ei-transsukupuolisen, lukijan näkökulmasta. Esitän analyysini tulokset kolmessa luvussa, joista ensimmäinen käsittelee kaapista tulemisen narratiivia, toinen sukupuolidysforian representaatioita ja kolmas normeja teosten kerronnassa. Havainnoin, että kaapista tuleminen on osa transhahmojen tarinaa ja se usein etenee jo aiemmin teoretisoidun psykologisen mallin mukaan (esim. Klein et al. 2005). Moni transhahmo tulee lukijalle kaapista lääketieteen termejä käyttäen, minkä väitän vahvistavan transsukupuolisuuden liitettyä lääketieteellistä puhetapaa. Sama lääketieteellinen puhetapa näkyy myös sukupuolidysforian representaatioissa. Teokset kuvaavat sukupuolidysforiaa paljolti “väärä keho” -metaforaa käyttäen. Lopullisena ratkaisukeinona sukupuolidysforiaan esitetään lääketieteellinen, kirurginen hoito. Analysoin transhahmojen suhteita yhteisöjensä normeihin heteronormatiivisuuden ja maagisten hetkien käsitteiden avulla. Teoksissa transhahmojen mahdollinen heterous vaatii aina neuvottelua itsen ja yhteisön kanssa, sillä pääsy eri heterouden aspekteille (Rossi 2006) ei ole transhahmoille itsestään selvää. Maagisten hetkien käsitteellä Prosser (1998) tarkoittaa hetkiä, joissa omaelämäkerran transkertojan sukupuoli ikään kuin kääntyy. Sovellan käsitettä kaunokirjallisuuteen ja kehitän sille alakäsitteen ‘käänteinen maaginen hetki’, joka kuvaa tilannetta, jossa transhahmon sukupuoli “kääntyy” ulkopuolisen toimijan vaikutuksesta. Maagiset hetket vievät teosten juonia eteenpäin. Aineistossani transhahmojen esittämiseen käytetään erilaisia kerronnallisia tapoja, mutta teoksista on tunnistettavissa yhteisiä elementtejä, kuten medikalisoiva puhetapa, kaapista tulemisen kertomuksen eteneminen vaiheittain, dysforian kuvaus “väärä keho” -metaforaa käyttäen sekä konfliktit tai neuvottelut heteronormatiivisuuden kanssa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomiräpin naiskuvaa: miten naisista ja naisille puhutaan suomenkielisissä räpkappaleissa, miten naisräppärit itse kuvaavat naiseutta ja asemaansa räpmaailmassa ja millaisia sukupuoliasenteita räpin sanoitukset välittävät. Tutkin etenkin stereotyyppisiä representaatioita, mieskeskeisyyttä ja naisten esineellistämistä ja analysoin keinoja, joilla niistä pyristellään eroon, kuten huumoria, ironiaa ja parodiaa. Pohdin räplyriikoiden yhteyttä afrikkalaisamerikkalaiseen solvausleikkiin, joka tunnetaan nimellä ”dirty dozens”, sekä vertailen suomalaisen räpmusiikin sukupuoliasenteita yhdysvaltalaiseen räppiin. Aineistoni koostuu neljäntoista suomenkielisen räpkappaleen sanoituksista, joista yhdeksän on miesräppäreiden kynästä ja viisi naisten. Kappaleet on julkaistu vuoden 2007 jälkeen, eli ne edustavat suomiräpin tuoreinta, kolmatta aaltoa. Tekstit on valittu paitsi temaattisesti, myös siten, että ne edustavat monipuolisesti räpin eri genrejä ja enimmäkseen eri artisteja. Apuna stereotyyppisten representaatioiden analyysissa hyödynnän kulttuurintutkija Stuart Hallin käsityksiä kulttuurisista representaatioista, stereotypioista ja stereotyyppisten representaatioiden haastamisessa käytetyistä ristiinkoodausstrategioista. Päälähteisiini lukeutuvat myös hiphop-tutkija Tricia Rose ja ”dirty dozens” -pelin tutkija Elijah Wald. Sovellan myös elokuvantutkimuksesta tuttua, Laura Mulveyn esittelemää termiä ”male gaze”, miehinen katse. Ironian käsittelyssä apunani ovat Linda Hutcheonin ironiaa koskevat teoriat. Koska räp on suosittua nykymusiikkia ja vaikuttaa asenteisiin, sen naiskuvalla on merkitystä. Aineistoni valossa suomiräpin naiskuva vaihtelee. Miesten räpkappaleissa esiintyy negatiivisia stereotypioita, halventavaa kieltä ja naisten esineellistämistä, mutta toisaalta myös rakkautta ja kunnioitusta naisia kohtaan. Miehet myös kyseenalaistavat sukupuolistereotypioita teksteissään. Naisräppärit tuovat esiin heihin sukupuolensa vuoksi kohdistuvia ennakkoluuloja ja taistelevat niitä ja negatiivisia stereotypioita vastaan monin kielellisin keinoin. He tiedostavat olevansa miesten katseen kohteena. Toisaalta negatiivisia stereotypioita toistetaan naistenkin teksteissä ja siten niitä samalla ylläpidetään tai jopa vahvistetaan. Suomiräpille on tyypillistä hyödyntää huumoria, ironiaa ja parodiaa sanoituksissaan. Osa negatiivisesta naiskuvasta selittyy yhdysvaltalaisen räpin matkimisella ja parodioinnilla ja räpin syntyhistorialla, jossa ”dirty dozens” -solvauksilla on ollut vaikutusta. Nykypäivän suomiräp on lähtöisin tasa-arvoisemmista yhteiskunnallisista oloista kuin 1970-luvun Bronxissa syntynyt yhdysvaltalainen räp, mikä heijastuu myös sanoituksiin. Naisten asema Suomen hiphop-kentällä on kuitenkin edelleen heikompi kuin miesten.