Browsing by Subject "verkkokeskustelu"

There has been intense debate over the Finnish school system and new curriculum in recent years. The purpose of this thesis is to analyze this public debate in the comment fields of news sites. I try to describe the ways in which school reality is constructed in these comment fields. The material of the study was the discussions under the articles about school and new curricu-lum in Helsingin Sanomat and Yle Uutiset from autumn 2018 to spring 2019. The delimitation was made based on the topic of the news and the number and quality of comments on the dis-cussion under it. The method of analysis was interpretive discourse analysis, which was also supported by rhe-torical analysis. In discourse analysis, language is seen as a tool to shape reality, and it is im-portant to examine what kind of image about school is produced in public debate, when public debate is increasingly influencing in educational policy processes. As a result of the analysis, five discourses were constructed. Discourses were called the dis-course of the circle of accusations, the discourse of confrontation, the discourse of international comparison, the discourse of solutions, and the discourse of defending the school and the cur-riculum. All discourses presented different perspectives on education policy, teachers, methods, and students. The new curriculum was seen as a failure. The discourses used strong and even offensive rhetoric.

Tutkielmassa tarkastellaan miesten parisuhdeväkivallan uhriuden rakentumista nettikeskusteluissa. Uhrilla viitataan henkilöön, joka on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan ja myös identifioinut itsensä uhriksi. Problematisoimalla väkivallan, maskuliinisuuden ja uhriuden välisiä suhteita selvitetään nettikeskusteluissa rakentuvia parisuhdeväkivallan ja uhriuden diskursseja sekä miehille avautuvia uhripositioita. Lisäksi tarkastellaan miesten uhriuden legitiimiyden ehtoja eli sitä miten mies voi olla legitiimi uhri. Aineistona on viisi keskustelua miesten kokemasta väkivallasta parisuhteessa, jotka on kerätty erinäisiltä internetin keskustelupalstoilta. Nettikeskusteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti, sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Tutkielmassa tutkitaan väkivaltapuhetta, joka nähdään materiaalis-diskursiivisena, sillä vaikka väkivaltapuhe on diskursiivista, konkretisoituu väkivalta materiaalisina tekoina. Lähestymistapa noudattaa siten kontekstikonstruktionismia ankaran konstruktionismin sijaan. Aineiston analyysi osoittaa mieserityisen diskurssin nousseen 2000-luvulla vakiintuneiden tapojen rinnalle käsitteellistämään parisuhdeväkivaltaa. Keskeistä tuloksissa on myös nettikeskusteluissa rakentuvat erilaiset uhriuden diskurssit, jotka ovat uhriuden kieltäminen, vastavuoroinen väkivalta, uhriuden ja tekijyyden sekoittuminen ja ideaaliuhrius. Diskurssien kautta miehille avautuu viisi erilaista subjektipositiota, joista kahdessa uhrius kielletään ja uhripositiota ei omaksuta. Jäljelle jäävät kolme uhripositiota edustavat erilaisia tapoja olla uhri, mutta lopulta vain kaksi uhripositiota näyttäytyvät legitiimeinä. Legitiimin uhrin status mahdollistuu uskottavalle uhrille muun yhteiskunnan hyväksyessä ja uskoessa uhriuden, mikä helpottaa väkivaltaa kokeneen henkilön avun hakemista ja avun saamista. Jos uhrius kyseenalaistetaan voi avun piiriin pääseminen estyä eikä palveluita saata edes olla olemassa uhriryhmille, jotka eivät näyttäydy legitiimeinä. Kyseenalaistamalla perinteinen ymmärrys uhriudesta passiivisuuden ja haavoittuvuuden tilana, on mahdollista edesauttaa maskuliinisen uhriuden tunnustamista legitiiminä uhriutena, mikä myös osaltaan auttaa vakiinnuttamaan miehiin kohdistuvaa väkivaltaa sosiaalisena ongelmana.

Tutkielma tarkastelee Vauva.fi:n ja Suomi24:n kahdessa keskustelussa käytettäviä uskonnollisuuden tai sen kritiikin perusteluita. Metodina tutkielmassa on käytetty retorista vaiheanalyysia. Käytettyjen keskustelujen kommenttien argumentit on kategorisesti jaoteltu kolmeen pääteemaan, jotka jakautuvat edelleen neljään rajatumpaan teemaan. Sen lisäksi on tarkasteltu argumenttien syitä ja luotu retorisia malleja. Analyysissa pohditaan laajempia diskursseja ja sosiaalisia käytänteitä, joihin ne liittyvät. Pääteemoista ensimmäinen on tiedettä ja rationaalisuutta koskevat argumentit: Tieteen saavutukset haastavat kristillistä uskoa. Evoluutioteoria näyttäytyy suurimpana tieteen uskolle esittämänä haasteena. Jokainen pitää itseään järkevänä maailman- ja elämänkatsomuksesta riippumatta. Merkittävimpänä ongelmana pidetään sitä, ettei uskoa voi empiirisesti todistaa. Tässä teemassa esiintyvät seuraavat retoriset mallit: vastakkainasettelumalli, arkaaisuusmalli, elämän ongelman malli, primus motor -malli, revelatio generalis -malli, sivistysmalli, ansiomalli ja todistemalli. Toinen pääteema on historiaa ja perinnettä koskevat argumentit: Raamatun historiallisuus aiheuttaa erimielisyyksiä. Ateistit haastavat kristinuskon ainutlaatuisuuden. Uusi testamentti nähdään tienä kristinuskon ymmärtämiseen. Positiiviseen uskonnonvapauteen sisältyy oikeus uskonnonopetukseen ja tradition välittämiseen. Tässä teemassa esiintyvät seuraavat retoriset mallit: historiallisen Jeesuksen malli, evankeliumimalli, aukkojen jumala -malli, teologisten lähteiden malli, oikean ymmärtämisen malli ja onnellisen sattuman malli. Kolmas pääteema on kokemusta ja tunnetta koskevat argumentit: Uskovalle tärkeää on henkilökohtainen kokemus, Jumalan kohtaaminen. Elämäntapahtumilla oikeutetaan omaa uskoa. Kristitty uskoo Jumalan tietävän, mitä ihminen tarvitsee. Uskonnollisuutta perustellaan ihmisyksilön ja ihmiskunnan tarpeella uskoa itseä suurempaan voimaan. Tässä teemassa esiintyvät seuraavat retoriset mallit: henkilökohtaisen kokemuksen malli, haluamisen malli, uskonyhteisömalli, individualismin malli, etääntymisen malli, avun saamisen malli, valinnanvapausmalli, ihmekertomusmalli, huolenpidon malli, välineellistämismalli ja moraalimalli. Ateistit ja uskonnollisuutta kritisoivat oikeuttavat uskonnollisuuden kritiikkiä tiedettä ja rationaalisuutta painottavilla argumenteilla. Kristityt ja uskonnollisuutta puolustavat painottavat perusteluissaan enimmäkseen kokemus- ja tunnepohjaisia argumentteja. Historiaa ja perinnettä käyttävät argumentoinnissaan molemmat osapuolet. Retoriset peruskeinot ilmenevät teksteissä kirjoittajien omien ilmaisutaitojen, ei vakaumuksen mukaisesti.

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee verkkovälitteisen sosiaalisen vuorovaikutuksen samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia suhteessa kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Tarkastelun pohjana käytetään sosiaalisen pääoman teoriaperheeseen kuuluvaa käsitteistöä sekä verkkovälitteisestä vuorovaikutuksesta tehtyjä julkaisuja. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia vaikutuksia informaatioteknologian mukanaan tuomilla uusilla kommunikaatiotavoilla on ihmisten sosiaalisuuteen. Aineistona toimii haastatteluaineisto, joka on toteutettu teemahaastattelun keinoin. Tutkielmaa varten haastateltiin erään pienen, noin 30-henkisen ei-julkisen verkon keskustelufoorumin jäseniä, jotka ovat noin 30-vuotiaita, verkkovälitteisiä kommunikaatiokeinoja paljon käyttäviä ihmisiä. Foorumin jäsenet olivat käytännössä yksimielisiä siitä, että kyseinen foorumi on poikkeuksellisen hedelmällinen paikka käydä keskustelua ja vaihtaa mielipiteitä. Aineiston analyysin tuloksena kävi ilmi, että verkkovälitteisessä vuorovaikutuksessa vertaisarviointi on hyvin keskeinen kysymys. Vertaisarvioinnilla tarkoitetaan tässä kykyä arvioida toisten ihmisten luotettavuutta ja kykyä edistää yhteisiä päämääriä esimerkiksi kommunikaatiossa. Tietyt tekniset ratkaisut, kuten arvostelutyyppiset vertaisarviointikeinot, voivat auttaa vertaisarvioinnin toteuttamisessa verkossa, mutta aineistosta kävi ilmi, että yksi erittäin tehokas tapa rakentaa kestäviä verkkovälitteisiä yhteisöjä on pohjustaa ne kasvokkaisen vuorovaikutuksen varaan. Kyseisen foorumin jäsenistä miltei kaikki tuntevat toisensa myös verkon ulkopuolella ja haastatteluissa kävi ilmi, että tämä koetaan keskeiseksi tekijäksi siinä, että kyseisen foorumin keskustelu on rakentavaa, syvällistä ja koetaan mielekkääksi. Pikemminkin kuin keskittyä kommunikaatiovälineeseen, oleellista verkkovälitteisen vuorovaikutusteknologian käyttäjille on eritellä eri kommunikaatiokeinoja niiden toteuttaman funktion mukaan. Verkossa esiintyvä keskustelu jakautuu usein kasvokkaista monin tavoin muistuttavaan, chat-muotoiseen keskusteluun sekä hiukan kirjeenvaihtoa muistuttavaan foorumikeskusteluun. Olennaista näissä teknisissä toteutuksissa on synkronisuuden aste, eli se, kuinka nopeasti vastaanottajalle saapuvaan viestiin tulee vastata. Verkkovälitteinen vuorovaikutus ei tämän tutkielman perusteella ole oleellisesti vähempiarvoista kuin kasvokkainen vuorovaikutus tai sosiaalista pääomaa rapauttavaa. Haastatellut arvostivat niin kasvokkaista kuin verkkovuorovaikutustakin, nähden kummallekin sovellutuksia sen mukaan, millaista sosiaalista funktiota niillä pyritään käyttämään. Kasvokkainen vuorovaikutus on edelleen verraton kommunikaatiokeino erityisesti syvällisiin keskusteluihin siinä välitetyn information – eleet, ilmeet – vuoksi, mutta verkkovuorovaikutuksella on tietyt toiminnot, joihin se soveltuu erittäin hyvin; joskus paremmin kuin kasvokkainen vuorovaikutus. Tarvitaan lisää tutkimusta esimerkiksi siitä, miten teknologiset ratkaisut vaikuttavat verkkovälitteisen vuorovaikutuksen kulkuun ja lopputulokseen.

Tässä työssä tarkastellaan huhuja verkkokeskusteluissa. Huhuista tämän työn keskiöön on nostettu kaksi tapaustutkimusta. Toinen huhuista koskee kotitalousjätteiden kierrättämisen oletettua turhuutta ja toinen maahanmuuttajien sosiaalituen suuruutta. Työn tavoite on vastata seuraaviin kysymyksiin: Mikä on huhujen sisältö tämän tutkielman aineistossa ja mitä näitä huhuja levittämällä argumentoidaan? Tunnistetaanko huhupuhe genrenä ja puhetyylinä keskustelijoiden joukossa? Kuinka huhupuheeseen suhtaudutaan ja miten genren nimeämistä käytetään retorisena välineenä? Minkälaisia motiiveja huhun kommentoimiselle ilmenee? Lopuksi selvitetään minkälaisia stereotyyppisiä kuvauksia huhut rakentavat kohteistaan? Minkälaisia nämä tapaustutkimuksiin kytkeytyvät kuvaukset ovat muualla aineistossa, tapaustutkimuksia laajemmassa kontekstissa? Tapaustutkimusten aineistona toimivat keskustelut käydään pääosin aiheisiin liittyvien verkkouutisten alla, mutta niitä kommentoidaan myös muilla verkkoalustoilla. Tapaustutkimuksissa ilmenevät stereotyyppiset kuvaukset eivät ole yleisiä vain tämän työn tapaustutkimusten parissa, vaan ne kytkeytyvät laajemmin aineistossa esiintyviin diskursseihin. Näin ollen aineisto on laajempi ja sitä rajaavat tapaustutkimusten yhteydessä esiin nousseet diskurssit. Aineistosta nousee esiin kaksi huhua: 1) Maahanmuuttajilla on kalliimmat lastenvaunut, koska he saavat paljon suurempaa sosiaalitukea kuin suomalaiset. 2) Jätteiden syntypaikkalajittelu on turhaa, koska jätteet sekoitetaan myöhemmässä vaiheessa prosessia takaisin yhteen. Lähilukemisen, diskurssianalyysin ja argumentaatioanalyysin avulla aineistosta ilmenee, että huhuja levittämällä ja niitä kommentoimalla argumentoidaan eri motiivein monenlaisia yhteiskunnallisia asioita. Genren nimeämistä käytetään eri tavoin retorisena välineenä, useimmiten pyrkien heikentämään huhupuheiden sisältämien väitteiden totuusarvoa. Huhupuheet tunnistetaan aineistossa melko hyvin, mutta niiden tarkempi nimeäminen vaihtelee. Tapaustutkimuksista nousee esiin joitakin selkeitä stereotyyppisiä kuvauksia, kuten vaatimattomat suomalaiset, ahneet maahanmuuttajat ja selvemmin poliittisena konstruktiona epärationaalinen vihervasemmisto. Nämä stereotyyppiset kuvaukset kytkeytyvät laajempaan yhteiskunnalliseen verkkokeskusteluaineistoon ja niitä konstruoidaan monipuolisesti erilaisia nimityksiä käyttämällä ja ajallisesti laajalti eri aikoina, monissa eri yhteyksissä. Tämä työ osoittaa, kuinka kansanperinteen genret toimivat keskustelussa asenteiden ilmaisijoina ja perinteistä tietoa voidaan käyttää sosiaalisen todellisuuden muokkaajana sekä vakuuttelun keinona.

Keskustelu suomalaisen yhteiskunnan tarjoamasta tuesta lapsille ja nuorille on ollut viime aikoina runsasta. Tähän on osin vaikuttanut vuoden 2020 tapahtuneet kuusi henkirikosta, joiden tekijöiksi epäiltiin alaikäisiä henkilöitä. Yksi näistä oli Helsingin Koskelassa 16-vuotiaaseen nuoreen kohdistunut henkirikos, jossa tekijöiksi epäiltiin kolmea samanikäistä nuorta. Tämän maisterintutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, mitä sosiaalihuollon palvelujärjestelmästä kirjoitetaan Koskelan henkirikosta koskevissa verkkokeskusteluissa Helsingin Sanomissa. Tutkimustehtävää taustoittavat aiemmat tutkimushavainnot verkkokeskustelun piirteistä sekä väkivallan uutisoinnista ja kommentoinnista. Tämän lisäksi teoriaosuudessa syvennytään tarkastelemaan lasten sekä nuorten hyvinvoinnin ja hyvinvointivaltion käsitettä ja luodaan katsaus sosiaalihuollon palvelujärjestelmään ja pahuuden ilmenemiseen yhteiskunnassa. Tutkielmassa vastataan kolmeen tutkimuskysymykseen: 1) Ketkä puhuvat sosiaalihuollon palvelujärjestelmästä Helsingin sanomien verkkokeskusteluissa? 2) Mistä verkkokeskusteluissa puhutaan sosiaalihuollon palvelujärjestelmään liittyen? ja 3) Miten verkkokeskusteluissa puhutaan sosiaalihuollon palvelujärjestelmästä? Tutkimusaineisto koostuu 31:stä Helsingin Sanomien verkkopalvelussa julkaistusta verkkoartikkelista ja niihin kirjoitetuista kommenteista. Kommentteja verkkoartikkeleissa oli yhteensä 1632. Tutkimusaineisto analysoitiin hyödyntämällä laadullista sisällön erittelyä ja sisällönanalyysiä. Kommenttien tekstinvälisyyttä eli intertekstuaalisuutta tarkasteltiin intertekstuaalisen geneettisen kytkennän avulla. Kommenteissa esiintyvää vastapuheetta havainnoitiin vastapuheen käsitteen keinoin. Tutkimusaineistosta oli löydettävissä neljä puhujaryhmää. Puhujaryhmät olivat koulukiusaamista kokeneet, koulukiusattujen vanhemmat, eri palveluissa työskentelevät ammattilaiset sekä muut, joihin kuului koulukiusattuja puolustaneita henkilöitä sekä lastensuojelun entisiä asiakkaita. Keskeisiä teemoja, joista kommentoijat keskustelivat, olivat: kiusaaminen vaikeasti ratkaistavana ilmiönä, eri toimijoihin liitetty vastuupuhe, koulukiusaamista ennaltaehkäisevät toimet ja kovemmat rangaistukset sekä KiVa koulu -toimenpidemalliin kohdistuva kritiikki. Kommenttien välinen intertekstuaalisuus tuli näkyväksi selkeimmin toisen kommentoijan vastatessa toiseen kommenttiin. Tämänkaltaista tekstienvälisyyttä oli havaittavissa eniten koulukiusaamista kokeneiden vanhempien välillä silloin, kun he jakoivat kokemuksiaan koulukiusaamiseen puuttumisesta. Vastapuheena korostuivat opettajien toimintaa puolustavat kannanotot, joilla pyrittiin havainnollistamaan näkyvän toiminnan taustalle jääviä tekijöitä. Tutkimustulosten perusteella on nähtävissä muun muassa tarve tutkia KiVa koulu -toimenpidemallin yhtenä kiusaamiseen puuttumisen keinona käytettyä selvityskeskustelua, erityisesti näihin keskusteluihin osallistuvien lasten ja nuorten näkökulmasta.