Browsing by Subject "ympäristö"

Yritysten yhteiskunnallinen asema on murroksessa. Olemme vähitellen siirtymässä puhtaasta voiton maksimoinnista kohti mallia, jossa yrityksillä katsotaan olevan voiton maksimoinnin ohella jonkinasteinen vastuu yritystoiminnan sosiaalisista, taloudellisista ja ympäristöllisistä vaikutuksista. Tätä vastuuta voidaan kutsua yritysvastuuksi. Yritysvastuu on perinteisesti ollut melko vapaaehtoista ja sääntelemätöntä, mutta viime vuosina sitä on alettu yhä enenevässä määrin sääntelemään oikeudellisesti sitovin säännöksin. Yhtenä esimerkkinä yritysvastuun sääntelystä voidaan mainita Ranskassa vuonna 2017 säädetty loi sur la devoir de vigilance, jonka tarkoituksena on saada yritykset tunnistamaan ja hallinnoimaan arvoketjuissaan ilmeneviä ympäristö- ja ihmisoikeusriskejä. Loi sur la devoir de vigilance asettaa tietyt kriteerit täyttäville yrityksille kokonaisvaltaisen velvollisuuden noudattaa asianmukaista huolellisuutta yritystoiminnan negatiivisten ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten selvittämiseksi ja ehkäisemiseksi. Tätä velvollisuutta voidaan kutsua huolellisuusvelvoitteeksi. Huolellisuusvelvoitteen noudattamisen tehostamiseksi yrityksille on asetettu vahingonkorvausvastuu niistä vahingoista, jotka olisivat olleet vältettävissä huolellisuusvelvoitteen asianmukaisella noudattamisella. Vastaavanlainen lainsäädäntöehdotus on parhaillaan valmisteltavana Euroopan komissiossa, joten aiheeseen liittyvälle oikeuspoliittiselle tutkimukselle on tarvetta juuri tällä hetkellä. Pyrin tutkielmassani tarkastelemaan huolellisuusvelvoitteen noudattamisen tehostamiseksi liitettävää vahingonkorvausvastuuta yhtäältä sen mahdollisen preventiivisen vaikutuksen ja toisaalta vahingonkärsijöiden oikeuksiin pääsyn näkökulmasta. Tavoitteena on tutkia vahingonkorvausvastuuta keinona edistää yritysvastuuseen liittyvän sääntelyn tavoitteita, joita ovat esimerkiksi ympäristö- ja ihmisoikeusloukkausten vähentäminen sekä vahingonkärsijöiden asianmukainen kompensointi. Nostan tutkielmassani esille useita vahingonkorvausvastuun elementtejä, jotka voivat oikeustaloustieteen valossa potentiaalisesti edistää preventiivistä vaikutusta negatiivisten ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten suhteen. Preventiivisen vaikutuksen tehostamiseksi lainsäätäjän tulisi kiinnittää huomiota esimerkiksi vahingonkorvausvastuun laajuuteen, todistustaakkaan sekä mahdolliseen vastuunrajoitukseen, jonka perusteella yrityksillä olisi mahdollisuus vapautua korvausvastuusta, mikäli yritykset pystyvät osoittamaan, että ne ovat noudattaneet kaikkea asiaankuuluvaa huolellisuutta välttääkseen vahingon aiheutumisen. Huolellisuusvelvoitteen noudattamisen tehostamiseksi säädettävän vahingonkorvausvastuun osalta on myös korostettava mahdollisia esteitä vahingonkärsijöiden oikeuksiin pääsylle, sillä nämä esteet pahimmassa tapauksessa vesittävät lainsäädännön tavoitteiden asianmukaisen toteutumisen. Nostan tutkielmassani esille erityisesti näyttötaakkaan liittyvät kysymykset, oikeudenkäyntikulut sekä kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasäännöt. Tutkielmani keskeisenä johtopäätöksenä on se, että huolellisuusvelvoitteen noudattamisen tehostamiseksi säädettävällä vahingonkorvausvastuulla on paljon potentiaalia yritystoiminnasta aiheutuvien negatiivisten ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten vähentämiseksi sekä vahingonkärsijöiden kompensaation edistämiseksi. Lainsäätäjän olisi kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota tutkielmassani esille nostettuihin seikkoihin, jotta lainsäädännön tavoitteiden toteutuminen voitaisiin varmistaa mahdollisimman hyvin.

Yersinia pseudotuberculosis ja Y. enterocolitica ovat ruokamyrkytyksiä aiheuttavia gramnegatiivisia enterobakteereita. Ne pystyvät lisääntymään jääkaappilämpötilassa ja suojakaasupakatuissa tuotteissa sekä kestävät korkeita suolapitoisuuksia. Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitica aiheuttavat yersinioosiksi kutsutun sairauden. Yersinioosia esiintyy etenkin lapsilla, se aiheuttaa suolistotulehdusta ja suoliliepeen imusolmukkeiden tulehdusta. Ripuli, vatsakivut ja kuume ovat tyypillisiä oireita. Suoliliepeen imusolmukkeiden tulehduksen oireet saattavat muistuttaa umpisuolentulehdusta. Septikemia on harvinainen. Jälkitauteina esiintyy mm. niveltulehduksia ja kyhmyruusua. Y. enterocolitica aiheuttaa yleensä yksittäisiä sairastumisia, kun taas Y. pseudotuberculosis aiheuttaa usein laajempia epidemioita. Vuosina 1997-2003 Suomessa on ollut kuusi Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamaa ruokamyrkytysepidemiaa joissa kussakin on sairastunut kymmeniä ihmisiä. Useat eläinlajit voivat toimia Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitican oireettomina kantajina. Luonnoneläimistä lintuja ja pienjyrsijöitä pidetään merkittävinä Y. pseudotuberculosiksen kantajina. Siat ovat tärkeimpiä patogeenisten Y. enterocolitica kantojen kantajia ja myös merkittäviä Y. pseudotuberculosiksen kantajia. Y. pseudotuberculosista on eristetty 1980- ja 1990-luvuilla oireettomista luonnonlinnuista Japanissa, Uudessa-Seelannissa ja Ruotsissa. Eristysprosentti on ollut 0,1-0,8 %. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä Suomen linnuissa. Näytteeksi kerättiin 201 kpl linnun ulostenäytettä Ämmässuon kaatopaikalta Espoosta. Y. pseudotuberculosiksen eristämiseksi näytteistä tehtiin suoraviljely sekä rikastusviljely 1, 2 ja 3 viikon kylmärikastuksen sekä emäskäsittelyn jälkeen. Rikastusliemenä käytettiin peptoni-mannitoli-sappisuola-liuosta. Viljelyyn käytettiin cefsulodiini-irgasaani-novobiosiini –agaria (CIN). Tutkimuksessa ei löydetty Y. pseudotuberculosista yhdestäkään näytteestä, minkä perusteella Y. pseudotuberculosiksen esiintyvyys olisi alle 0,5 % (1/201). Tutkimusmenetelmä ei kuitenkaan ole kovin herkkä ja on mahdollista että Y. pseudotuberculosis -pesäkkeitä on jäänyt havaitsematta, joten todellinen esiintyvyys voi olla suurempi kuin tässä tutkimuksessa todettu. Asia vaatii lisätutkimuksia. Yersinia-suvun bakteereita (Y. enterocolitica, Y. kristensenii, Y. frederiksenii, Y. intermedia) eristettiin 43 % näytteistä. Y. enterocolitica eristettiin 25 % näytteistä. Eristettyjen Y. enterocolitica isolaattien patogeenisuutta ei tutkittu.

Reasearchers have been interested in community housing for a long time. Community housing is seen to be a potential solution to help adolescents find an apartment and to support their own life. Besides reasons for food choice are very important especially when we think about global warming. The purpose of this study is to imagine how community housing takes part of adolescent’s food choice process. This study was completed using qualitative research methods. The data for this study collected through a theme interview. There were five interviewees in this study. They were 19–23- years old and I know them well. Three women and two men took part of this study. Collected material analysed by analysis of the content. Community housing taking part of adolescent’s food choice process was a bigger deal in women’s life compared to men’s life. Young women talked more about food and they also suffered from social pressure in food choice situations. Health and taste were often the main reason for food choices. Besides, was person’s own wellbeing a major factor of food choice process. All interviewees’ food choices and habits had changed a lot and they were more interested in food after they had moved on their own. It’s hard to say which one changes the habits more: moving on their own or the social influence through many discussions and accommodation? Health benefits of the food and especially the taste are important factors in decision making when food is considered. Also, environmental issues influence in adolescent’s choices. People are more and more interested in the environmental effects of food production. On one hand, many young people eat less meat. On the other hand, opinions of meat consumption and vegetarianism varies a lot.

Nivelrikko eli osteoartriitti on kissoilla hyvin yleinen ja alidiagnosoitu rappeumasairaus, jonka esiintyvyys kasvaa voimakkaasti iän myötä. Edetessään nivelrikko heikentää kissan elämänlaatua. Hoitamattomana nivelrikko tekee liikkumisesta kivuliasta, mikä vaikuttaa kielteisesti kissan mielialaan. Työ toteutettiin tuottamaan suomenkielistä kirjallisuutta kissojen nivelrikosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää elinympäristön ja ruokinnallisten tekijöiden vaikutuksia kissan nivelrikon syntyyn. Tavoitteena oli kartoittaa nivelrikolta suojaavia ja sille altistavia tekijöitä. Tutkimushypoteesina oli, että kissojen ruokavalioilla ei nähdä merkitsevää yhteyttä nivelrikon esiintyvyyteen, sillä kissojen ruokinta on hyvin yhteneväistä. Toinen hypoteesi oli, että ympäristötekijöillä voi olla vaikutusta nivelrikon esiintyvyyteen. Tutkimukseen hyväksyttiin 460 kissaa, joiden perustietoja, elinympäristöä, terveydentilaa, ruokintaa, liikkumista ja käyttäytymistä koskevia muuttujia selvitettiin omistajille suunnatulla kyselytutkimuksella. Tutkimusaineistoa tarkasteltiin tilastollisin menetelmin. Nivelrikon todettiin olevan hyvin yleistä ja sen esiintyvyyden kasvavan merkittävästi iän myötä. Tutkimuksessa uroskissan kastraatio ja naaraskissan sterilisaatio osoittivat negatiivista korrelaatiota todettuun nivelrikkoon, mikä on ristiriidassa koirilla tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin. Ruokinnallisista tekijöistä raakaruoan syöminen aikuisena korreloi negatiivisesti todettuun nivelrikkoon, mikäli ruokavaliosta ainakin puolet oli raakaruokaa. Myös vähintään satunnainen kalan käyttö osoitti negatiivista korrelaatiota todettuun nivelrikkoon muuttujien yhteisvaikutuksia tarkasteltaessa. Tässä tutkimuksessa kissojen raakaruoan koostumusta tai reseptiä ei selvitetty tarkemmin ja sen mahdolliset nivelrikolta suojaavat vaikutusmekanismit jäivät epäselviksi. Ravinnon terveyttä edistävistä komponenteista tarvitaan lisätutkimusta kehittämään lemmikkien ruokintaa sairauksien ehkäisyssä. Ympäristötekijöillä ei havaittu merkitsevää vaikutusta nivelrikkoon, mikä kumosi toisen tutkimushypoteeseista. Kyselytutkimuksen luonteeseen liittyy yleisesti tunnistettuja epävarmuustekijöitä.

Oikeus on ollut yksi Euroopan unionin tärkeimpiä keinoja vastata ympäristönsuojelun haasteisiin. EU:n ympäristölainsäädäntö kattaakin lähes kaikki ympäristönsuojelun osa-alueet ja sen asettamat ympäristöstandardit ovat maailman tiukimpien joukossa. EU on julistanut olevansa ja pyrkivänsä jatkossakin olemaan etulinjassa etenkin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tutkielmassa tarkastellaan ympäristönsuojelun valtiosääntöoikeudellista eli konstitutionaalista asemaa Euroopan unionin oikeudessa. Näkökulmana on erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 37 artikla, joka edellyttää, että ympäristönsuojelun korkea taso ja ympäristön laadun parantaminen sisällytetään unionin politiikkoihin ja varmistettaan kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. Perusoikeuskirjan 37 artiklan sisältö on varsin monitahoinen kokonaisuus, joka määrittyy pitkälti perussopimusten ympäristöartiklojen (SEUT 11, SEUT 191 ja SEU 3(3) artiklat) kautta. Artikla luo unionin toimielimille suuntaviivoja siinä, milloin niillä on toimivalta ryhtyä ympäristönsuojelutoimenpiteisiin, kuinka tehokasta ja laadukasta ympäristönsuojelun tulee olla, milloin ja millaisen tiedon valossa toimenpiteisiin voidaan tai täytyy ryhtyä sekä missä ja kenen kustannuksella ympäristöhaitat on estettävä ja korvattava. Edelleen se ohjaa toimielimiä katsomaan luonnonvarojen käytössä pitkälle tulevaisuuteen ja sovittamaan ympäristönsuojelun vaatimuksia yhteen muun unionin politiikan kanssa. Artiklan tulkintaan vaikuttavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kautta Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tunnustetut ihmisoikeudet ihmisten hengen, terveyden ja kotirauhan suojaamiseksi. Kaikessa perusoikeuskirjan 37 artiklan mukaisessa tulkinnassa tulee lisäksi huomioida yhdenmukaisuus jäsenvaltioiden yhteisen valtiosääntöperinteen kanssa. Unionin tavoitteiden mukaisesti tulkinnassa on syytä painottaa ympäristönsuojelulle suuremman painoarvon antavia valtiosääntöperinteitä. Perusoikeuskirjan selityksissä POK 37 artikla on luokiteltu periaatteeksi erotuksena perusoikeuskirjan oikeuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että artikla osoittaa ensisijaisesti julkiselle vallalle tehtävän saavuttaa ja ylläpitää ympäristönsuojelun korkeaa tasoa. Pääsääntöisesti artikla edellyttää täytäntöönpanotoimia ollakseen tehokas. Lisäksi siihen voidaan vedota tuomioistuimissa lähinnä unionin säädösten tai unionioikeutta implementoivan jäsenvaltioiden lainsäädännön tulkinnan apuvälineenä tai näiden laillisuuden arvioimiseksi. Periaateluontoisena säännöksenä POK 37 artiklan toimintalogiikka perustuu säännöille ominaisen soveltamisala-arvioinnin sijasta sen luonteeseen optimointikäskynä, jota on toteutettava niin pitkälle kuin mahdollista ja punniten vasten muita periaatesäännöksiä. Läpäisyperiaatteen nojalla POK 37 artiklan vaatimukset tulee soveltuvin osin ottaa huomioon kaiken unionin sekundaarilainsäädännön tulkinnassa. Sen sijaan Euroopan unionin tuomioistuin voi todeta säädöksiä pätemättömiksi POK 37 artiklan nojalla vain, jos käsillä on unionin toimielimen ilmeinen arviointivirhe. POK 37 artiklan mukainen tulkinta on siten ensisijainen keino poistaa ristiriitaisuudet unionin sekundaarilainsäädännön ja kyseisen artiklan väliltä. Tutkielmassa tarkastellaan myös mahdollisuutta johtaa POK 37 artiklasta subjektiivisia oikeuksia, joiden toteuttamista yksilöt voisivat vaatia tuomioistuimissa – tutkielman rajauksen mukaisesti erityisesti EUT:ssa. Koska subjektiivisten oikeuksien muodostuminen edellyttää unionille asetettuja tarkasti määriteltyjä velvoitteita, on POK 37 artiklan merkitys tällaisten oikeuksien muodostumisessa toistaiseksi jäänyt melko rajalliseksi johtuen artiklan sisällöllisestä yleisluontoisuudesta. Subjektiivisten oikeuksien muodostuminen ei kuitenkaan tutkielmassa esitettyjen havaintojen perusteella ole täysin poissuljettua, etenkään jos on kyse artiklan ydinaluetta koskevista unionin velvoitteista. Kun POK 37 artikla perustuu perussopimusten ympäristöoikeudellisiin periaatteisiin, on huomattava, että varovaisuusperiaatteen nojalla on voitu johtaa unionille yksityiskohtaisestikin määriteltyjä velvoitteita. Myös jäsenvaltioiden valtiosääntökehityksessä ilmenevä suuntaus kohti ympäristönsuojelun vahvempaa perusoikeussuojaa sekä EIT:n ympäristönsuojelua ja siihen liittyviä valtioiden positiivisia toimintavelvoitteita koskeva oikeuskäytäntö tukevat mahdollisuutta subjektiivisten oikeuksien muodostumiseen. Toisaalta subjektiivisten oikeuksien muodostumista rajoittaa se unionin oikeudessa vallitseva periaate, että jos kyseinen lainsäädännön ala on unionin tasoisin säädöksin harmonisoitu, subjektiivisia oikeuksia voidaan johtaa ainoastaan suoraan tästä sekundaarioikeudesta. Tutkielmassa tehdyn empiirisen tarkastelun pohjalta huomataan, että POK 37 artiklan tosiasiallinen merkitys unionin oikeuden soveltamisessa on jäänyt melko vähäiseksi. EUT ei ole pääosin viitannut artiklaan yksinään vaan se on liittynyt SEUT 191 artiklan ja SEU 3(3) kanssa samaan ympäristönsuojelun korkeaa tasoa painottavaan konstitutionaaliseen normikehikkoon. Myöskään komissio tai muut unionin toimielimet eivät ole antaneet artiklalle kovin suurta merkitystä norminannossaan. EUT:n tuoreen ratkaisukäytännön perusteella voidaan kuitenkin tehdä varovaisia päätelmiä artiklan itsenäisen merkityksen kasvusta. POK 37 artiklan nimeämistä perusoikeuskirjan selityksissä periaatteeksi ei tulisikaan enää painottaa yksinomaisena artiklan oikeudellista luonnetta määräävänä tekijänä. Tutkielman lopussa esitetään havaittavissa olevia kehityskulkuja, joiden perusteella perusoikeuskirjan 37 artiklan merkitys unionin oikeudessa on tulevaisuudessa todennäköisesti kasvussa.

Ympäristöpolitiikka Yhdysvalloissa on kehittynyt viime vuosikymmeninä aaltoliikkeenä. Ympäristöongelmia koskevan tietoisuuden lisääntymisen myötä syntynyt ympäristöpoliittinen liike johti Yhdysvalloissa 1970-luvulla uuden lainsäädännön, organisaatioiden ja instituutioiden syntyyn, kun taas 1990- ja 2000-luvuilla alussa kehitys on ollut vaihtelevampaa. Vaikka kongressin rooli on lainsäädännön osalta keskeinen ja osavaltioilla on valtaa säädösten toimeenpanossa, presidentti voi muun muassa nimitysoikeuden avulla vaikuttaa keskeisesti ympäristöpolitiikan ohjintaan ja toteutukseen. Perustuslaki määrittää presidentin ulkopoliittisen toiminnat rajat, mutta aikojen saatossa presidentit ovat kehittäneet lukuisia strategioita toimintamahdollisuuksiensa laajentamiseksi. Diskurssianalyysin, Chaïm Perelmanin uuden retoriikan analyysin ja sisällönanalyysin avulla keskityn selvittämään, millaisia ympäristöön tai ympäristöpolitiikkaan liittyviä teemoja presidentti Donald Trump on käsitellyt sosiaalisen median viestinnässään (@realDonaldTrump –Twitter-tilillä), millaista presidentti Trumpin argumentaatio ympäristöön ja ympäristöpolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä on ollut, millaisia retorisia keinoja hän on käyttänyt, onko ympäristöön liittyvässä Twitter-viestinnässä havaittavissa ulkopoliittisia näkökulmia ja jos on, millaista Yhdysvaltojen ulkopoliittista mallia nämä kannanotot edustavat. Seulottavan tutkimusaineiston koon (ns. twiittien määrä) vuoksi tutkimus on rajattu Trumpin presidenttikauden kahteen ensimmäiseen vuoteen – virkaanastujaisista 20.1.2017 senaatin välivaaleihin 6.11.2018, jolloin republikaanit menettivät enemmistön edustajainhuoneessa mutta säilyttivät sen senaatissa. Tutkimuksen teoreettinen tausta ja yhteiskunnallinen konteksti muodostuvat sosiaalista mediaa vaikuttamisen välineenä tarkastelevista keskusteluista, Yhdysvaltojen ympäristöpolitiikan historiasta, ulkopolitiikan perusteista ja presidentti Trumpin ympäristö- ja ulkopoliittisista linjauksista. Trumpin keskeisiä tavoitteita oli Obaman aikana kehitetyn sääntelyn purkaminen, Keystone XL- ja Dakota Access –öljyputkihankkeiden salliminen sekä Yhdysvaltojen irrottaminen Pariisin ilmastosopimuksesta, mikä toteutui 4.11.2020. Tarkastelen aineistossa käsiteltyjä ympäristöteemoja ulkopoliittisina diskursseina professori Glenn P. Hastedtin kuvaaman Yhdysvaltojen ulkopolitiikan mallien − unilateralismi, moraalinen pragmatismi ja legalismi − pohjalta. Aineiston analyysi osoittaa, että Trumpin twiiteissään käsittelemät ympäristöteemat ovat liittyneet vähemmän kansainväliseen politiikkaan kuin esimerkiksi energiaan, luonnonilmiöihin sekä sisäpoliittisiin kysymyksiin, vaikkakin useissa twiiteissä yhdistyvät eri teemat. Aineiston perusteella ympäristöön liittyvät teemat voidaan jakaa viiteen temaattiseen kokonaisuuteen: kansainväliset kysymykset, ilmastonmuutoskritiikki, energiapolitiikka, sisäpoliittiset kysymykset ja luonnonilmiöt. Trump käyttää vivahteikasta kieltä ja klassisia, puhuttelevia ilmaisuja, huumoria ja ironiaa sekä erilaisia retorisia keinoja käsitellessään ympäristöön liittyviä teemoja. Näitä retorisia keinoja ovat muun muassa erojen ja ristiriitaisuuksien osoittaminen, rinnastaminen, ongelman purkaminen osiin, eron tekeminen ”meidän” ja ”muiden” välille sekä symbolit kuten reiluuden ja oikeudenmukaisuuden käsityksiin vetoaminen. Useissa twiiteissä korostuu Amerikka ensin –strategia, hallinnon saavutusten kehuminen sekä ohjeiden antaminen kongressille ja muille toimijoille. Trumpin ympäristöpolitiikkaa koskevista diskursseista peilautuu myös kansallisen edun käsite. Ympäristöteemojen käsittely heijastelee sekä isolationistista että valikoivan internationalistista ulkopolitiikkaa. Vaikka suoraan ulko- tai kansainväliseenpolitiikkaan liittyviä twiittejä on määrällisesti vähän, niissä luoduissa diskursseissa heijastuvat Hastedtin kuvaaman kolmijaon mallit erilaisina yhdistelminä.

Yritykset muodostavat merkittävän osan yhteiskunnastamme. Ne ovat osa elämäämme päivittäin esimerkiksi työpaikkojen, tuotteiden ja palvelujen kautta. Viime vuosina on yhä enenevässä määrin keskitytty myös yritystoiminnan negatiivisiin vaikutuksiin. Tällaisia ulkoisvaikutuksia on esimerkiksi toiminnan aiheuttamat päästöt ja muut ympäristöhaitat sekä ihmisoikeusloukkaukset. On alettu puhumaan yritysvastuusta eli siitä, että myös yrityksillä on velvollisuus kantaa kortensa kekoon esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Myös yrityksien toiminta on muuttunut vuosien saatossa perinteisestä vertikaalisesta omistussuhteista koostuvista suuryrityksistä sopimuksin ja muiden hallintamekanismien avulla järjestettyihin arvoketjuihin. Läheskään kaikki johtoyrityksen lopputuotteen tai -palvelun arvonmuodostuksesta ei tapahdu johtoyrityksien suorien liiketoimintasuhteiden kautta vaan esimerkiksi toimitusketju voi koostua useasta eri ylikansallisesti levittyneestä välivaiheesta. Uudenlaiset toiminnanjärjestelyt sekä yritysvastuuteemojen, kuten huolellisuusvelvoitteen aseman vahvistuminen oikeusnormiksi sekä osaksi yleistä keskustelua ovat herättäneet kysymyksiä, siitä miten vastuu jakautuu arvoketjuissa. Kuka on vastuussa siitä, että toiminnassa ei loukata ihmisoikeuksia tai saastuteta ympäristöä? Voiko johtoyritys olla vastuussa vaikkei se välittömästi itse ole toiminnallaan aiheuttanut vahinkoa? Asianmukainen huolellisuus voi mahdollistaa yrityksen vastuun ulottumisen arvoketjussaan pidemmälle kuin sen suoriin liikekumppaneihin. Se siis haastaa perinteisemmän privity-periaatteeseen ja kasiasiainosaissuhteeseen perustuvan ajatusmallin yrityksen vastuista. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin sitä, mitä asianmukainen huolellisuus sisältää ja minkälaisia velvoitteita se luo yrityksille. Toiseksi tarkastellaan sitä, miten asianmukainen huolellisuus vaikuttaa yrityksen vastuun laajuuteen. Tutkielmassa hyödynnetään metodeina sekä lainoppia että oikeustaloustiedettä. Tavoitteena on hahmottaa sitä, miten asianmukainen huolellisuusvelvoite määräytyy tällä hetkellä voimassa olevan oikeuden näkökulmasta. Keskeisenä aineistona tarkastellaan suomalaisten oikeusnormien lisäksi myös kansainvälisiä oikeuslähteitä sekä oikeuskäytäntöä. Asianmukainen huolellisuus saa tällä hetkellä merkityssisältönsä useiden eri lakien ja muiden velvoitteiden välityksellä. Se on erityisesti kansainvälisestä näkökulmasta pirstaloitunut kokonaisuus, jonka tarkkaa sisältöä on mahdoton määrittää. Lähtökohtana on kuitenkin se, että se sisältää aina jonkinlaista tarkastelun tarvetta tai läpileikkauksen tekemistä yrityksen toimintoihin ja sen vaikutuksiin erityisesti ihmisoikeuksien sekä ympäristön kannalta. Tämä tarkastelu voi tarkoittaa, joko pelkkiä raportointivelvollisuuksia tai aktiivisempaa toimintaa kuten huolellisuusprosessin omaksumista. Huolellisuusvelvoitteen sisältöön tyypillisesti kuuluu myös tehdyn tarkastelun raportoiminen julkisuuteen laajemman yleisön nähtäväksi. Asianmukainen huolellisuuden luomat velvoitteet ja vastuut näyttäisivät olevan laajimmillaan, silloin kun yrityksellä vaikutusvaltaa ja valvontamahdollisuuksia arvoketjunsa toiminnastaan. Lisäksi vahingon todennäköisyydellä on roolinsa. Mikäli yritys esimerkiksi toimii sellaisella alalla, jossa on tiedettävästi ollut ongelmia ihmisoikeuksien toteutumisessa, tulee toiminnassa noudattaa myös laajempaa huolellisuutta. Toisaalta vastuu voi laajentua tilanteessa, jossa on sattunut sellainen vahinko, jonka yrityksen olisi pitänyt, esimerkiksi pitkän kokemuksen sekä erityisen asiantuntijan roolinsa takia, kyetä tunnistamaan ja välttämään tai ainakin tekemään kaikki mahdolliset toimenpiteet vahingon välttämiseksi. Euroopan komissio on antanut helmikuussa 2022 direktiiviehdotuksen yrityksen kestävyyttä koskevasta asianmukaisesta huolellisuudesta ja se on edelleen käsittelyssä Euroopan parlamentissa. Direktiiviehdotus tekisi mahdollisesti asianmukaisesta huolellisuudesta EU:n laajuisen yleisvelvoitteen. Se voisi lisäksi selkeyttää oikeustilaa nykyiseen pirstaloituneeseen ja epämääräiseen kokonaisuuteen verrattuna.