Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Aamupala"

Sort by: Order: Results:

  • Pakkanen, Noora (2020)
    Johdanto Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Lihavuus on seurausta pitkäaikaisesta painon noususta. Jotta lihavuutta voidaan ehkäistä, on painon nousuun yhteydessä olevat tekijät tunnettava tarkasti. Elintavat ovat yksi merkittävimmistä painon nousuun yhteydessä olevista tekijöistä. Aamupalan syöminen on yhdistetty terveellisempiin elintapoihin kuten esimerkiksi runsaampaan kasvisten käyttöön. Aamupalan syöminen on myös yhdistetty pienempään painoon lukuisissa poikkileikkaustutkimuksissa. Suurin osa tutkimuksista on kuitenkin tehty lapsilla ja nuorilla ja aikuisilla tehtyä tutkimusta on vasta kovin vähän. Lisäksi aamupalan syömisen yhteydestä painoon pitkällä aikavälillä ei ole paljon tutkittua tietoa. Tavoitteet Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, onko aamupalan syöminen yhteydessä painon ja painoindeksin muutokseen 50-vuotiailla aikuisilla 10 vuoden seurantatutkimuksessa. Lisäksi tutkimuksella haluttiin selvittää aamupalan syömisen yleisyyttä ja sen muutosta sekä aamupalan syöjien ja aamupalaa syömättömien elintapojen eroja. Aineisto ja menetelmät Tutkimuksen aineistona käytettiin Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuksen yhteydessä kerättyä aineistoa. Ikihyvä Päijät-Häme on 10 vuoden seurantatutkimus, jossa selvitettiin ikääntyvien päijäthämäläisten terveyttä ja hyvinvointia. Tutkittavat poimittiin satunnaisesti väestörekisteristä kunnan, ikäryhmän ja sukupuolen mukaan vuonna 2001. Tutkimushenkilöt kutsuttiin osallistumaan terveystarkastukseen ja lisäksi he saivat kaksi kyselylomaketta, joita oli mahdollista täyttää joko kotona tai terveystarkastusten yhteydessä. Terveystarkastukset suoritettiin vuonna 2002 ja niiden yhteydessä tutkittavilta mitattiin pituus ja paino. Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuksen yhteydessä kerättyjä tietoja elintavoista eli liikkumisesta, tupakoimisesta, kasvisten, hedelmien ja marjojen käytöstä, ruoanvalmistusrasvan käytöstä, leivänpäällysrasvan käytöstä ja maidon ja piimän käytöstä sekä tietoa mitatuista painosta ja pituudesta sekä painon ja pituuden avulla lasketusta painoindeksistä. Tilastolliset analyysit suoritettiin käyttämällä ristiintaulukointia, logistista regressioanalyysia sekä toistettujen mittausten varianssianalyysia. Tulokset Tutkittavien paino ja painoindeksi nousivat 10 vuoden seurannan aikana. Aamupalan syöminen ei kuitenkaan ollut yhteydessä painon tai painoindeksin nousuun. Aamupalan syöminen oli hyvin yleistä tutkittavilla. Tutkimuksen alussa noin 90 % tutkittavista söi aamupalan. Aamupalan syöminen yleistyi 10 vuoden aikana siten, että tutkimuksen lopussa aamupalan söi 95 % tutkittavista. Naiset söivät aamupalan miehiä useammin sekä tutkimuksen alussa että lopussa. Aamupalaa syövien ja aamupalaa syömättömien elintavat erosivat jonkin verran toisistaan molempina vuosina. Selkeimmin elintapojen ero näkyi tupakoinnissa siten, että aamupalaa syövät tupakoivat selvästi harvemmin verrattuna aamupalaa syömättömiin. Aamupalan syöjät käyttivät myös kolme kertaa todennäköisemmin kasviksia päivittäin verrattuna aamupalaa syömättömiin. Ero oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevä vain tutkimuksen alussa. Aamupalaa syövien havaittiin käyttävän useammin rasvatonta maitoa ja piimää tutkimuksen alussa. Aamupalan syöjät myös liikkuivat useammin verrattuna aamupalaa syömättömiin tutkimuksen lopussa. Johtopäätökset Kaikkien tutkittavien paino ja painoindeksi nousivat tutkimuksen aikana. Aamupalan syömisen ei todettu olevan yhteydessä painon tai painoindeksin muutokseen 10 vuoden seurannan aikana. Muutamissa aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa on havaittu yhteys aamupalan syömisen ja vähäisemmän painon nousun välillä. Tämä tutkimus ei kuitenkaan tue olettamaa, että aamupalan syömien olisi yhteydessä vähäisempään painon nousuun. Lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan, sillä tähän mennessä aikuisilla tehtyä tutkimusta on hyvin vähän.