Browsing by Subject "AfD"

The world in which we live and communicate is complicated and complex. This is also true for political communication, which has moved, in some part, to newer forms of media, such as social media platforms. Politicians have gained the opportunity to communicate directly with their followers online, without any mediators. This allows political actors to present the image of themselves and the version of reality they want to convey. Twitter is one example of such a platform, which provides an interactive channel of communication between political actors and their audience. This thesis aims to analyse how the 280 characters long tweets are used as forms of communication by employing and combining Erving Goffman’s concepts of framing and self-presentation. Frames are interpretative frameworks which are activated by our brains to make sense of situations and events and the understanding of self-presentation describes how actors portray themselves in social settings. (Political) actors can change the way the narrative is framed, depending on which frame of reference they are highlighting in their communication. For the case sample, 1785 tweets by the German party Alternative für Deutschland (AfD) have been collected over a period of four weeks at the beginning of 2020. Their categorisation as a right-wing party as well as their active presence on Twitter makes them an interesting subject of study. To structure the collected data, the tweets are divided into 12 categories of framing strategies, which are based on the differentiation between a Positive Self-Presentation and a Negative Other-Presentation. The analysis of the tweets and the employed framing strategies showed that the party emphasised the (perceived) differences between themselves and the other, which ranges from political elites, oppositional political parties and their supporters to civilian groups such as activists, migrants or critics of the party. Language is important for the portrayal of the framing strategies, either through the usage of personal pronouns – for example, “us” or “them” – or through the invention of mocking names classifying the other. The self, here the AfD, is always presented positively and the others are depicted in a negative light. It has been found that the combination of different framing strategies can lead to a stronger emphasis on the positive self and the negative other. The tweets generally portray one version of reality or one version of the narrative that fits best to the objective the party wants to portray. The data sample and the period of data collection are rather limited and would need to be expanded for further analysis. Nonetheless, the results give an indication of how framing strategies can be used daily in political communication, which can add to the knowledge of political researchers and communicators.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan ja vertaillaan kahden oikeistokonservatiivisen puolueen, Saksan AfD:n ja Itävallan FPÖ:n, mediakuvia vuonna 2017, jolloin molemmissa maissa pidettiin parlamenttivaalit. Tärkeimmät tutkimuskysymykset ovat: millaisia median kautta välittyneet kuvat olivat vuonna 2017? Miten ne erosivat toisistaan, mikä niitä yhdisti ja miksi? Mitkä syyt vaikuttivat mahdollisten eroavaisuuksien taustalla? Tutkielman lähtökohtana toimii olettamus siitä, että eroavaisuuksia oli, ja että syyt niiden taustalla olivat historiallis-kulttuurisia. Puolueet on valittu vertailupariksi siksi, koska niiden ideologioissa ja äänestäjäkunnissa on huomattavia yhtäläisyyksiä, minkä lisäksi kumpikin puolue saavutti merkittävän vaalivoiton vuonna 2017. Primääriaineistona tutkielmassa käytetään neljää sanomalehteä, kahta saksalaista ja kahta itävaltalaista. AfD:n mediakuvia analysoidaan Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Bildin artikkeleiden perusteella huhtikuulta syyskuulle, ja FPÖ:n tapauksessa aineistona ovat Der Standardin ja Kronen Zeitungin uutiset toukokuulta lokakuulle. Aikarajaukseksi on valittu vuosi 2017 useista syistä. Saksassa järjestettiin liittopäivävaalit ja Itävallassa kansallisen neuvoston vaalit. AfD:lle vaalitulos oli sen historian paras ja FPÖ:lle toiseksi paras. Saksassa historiakuvat nousivat intensiiviseen julkiseen keskusteluun vuoden 2017 alussa, kun AfD:n poliitikko piti kiistanalaisen puheen. Vuosi on valittu myös siksi, koska se on kahden eurooppalaisen viimeaikaisen suuren kriisin, euro- ja pakolaiskriisin, jälkeistä aikaa. Tarkasteluvälinä on kuusi kuukautta ennen vaaleja, koska lähestymistapa osoittaa mediakuvissa vaalivuonna tapahtuneen kehityksen. Kokonaisaineisto käsittää yli tuhat uutisartikkelia, joista tämän tutkielman aineisto-osuuteen on valittu noin 200. Sekundääriaineistona käytetään tutkimuskirjallisuutta. Metodiksi on valittu laadullisen tutkimuksen menetelmät. Tutkielmassa käytetään historiantutkimukselle ominaista historiatieteellistä lähdekriittistä lähestymistapaa, jonka avulla tulkitaan lähdeaineistoa ja pyritään kasvattamaan ymmärrystä oikeistokonservatismista poliittisena ilmiönä. Maisterintutkielmassa tullaan tulokseen, että oikeistokonservatiivien vuoden 2017 mediakuvissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. AfD:stä ja FPÖ:stä välittyi lähdeaineiston perusteella monilta osin samankaltainen vaikutelma: niiden ideologioissa, ohjelmissa, toimintatavoissa ja äänestäjäkuntien demografioissa oli yhtäläisyyksiä. AfD:stä ja FPÖ:stä kirjoitettiin lehdistössä erittäin aktiivisesti, joten ne saivat huomattavaa medianäkyvyyttä, mutta puolueisiin suhtauduttiin silti varauksellisesti, etenkin Saksassa. Yleisesti ottaen uutiset olivat kuitenkin kirjoitusasultaan ja sävyltään varsin neutraaleja. Eri lehtien välillä oli profiilieroja, erityisesti Der Standard erottui kriittisellä käsittelytavallaan. Tuloksista voidaan vetää johtopäätös, että Saksan varautuneempi suhtautuminen, joka näkyi mediakuvissa, johtui historiakuvista, erityisesti toisen maailmansodan kokemuksista. David Artin teorian mukaan Saksan julkista keskustelua on hallinnut niin sanottu katumuskehys, kun taas Itävallan julkista keskustelua on hallinnut uhrikehys: Itävallassa maa on nähty kansallissosialismin ensimmäisenä uhrina. Tämä ero selittää eroavaisuudet mediakuvissa. Tutkielmassa pohditaan lopuksi myös sitä, mikä mahdollisti puolueiden historiallisen menestyksen parlamenttivaaleissa 2017. Antonis A. Ellinaksen teorian mukaan oikeistolaisille puolueille jopa kielteinen julkisuus on parempi asia kuin ei julkisuutta ollenkaan, ja koska sekä AfD että FPÖ saivat runsaasti medianäkyvyyttä osakseen, niin voidaan todeta, että näkyvyys todennäköisesti edesauttoi puolueiden menestystä vaaleissa 2017.

Tutkielmassa tarkastellaan holokaustin käsittelyä Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) -puolueen sosiaalisen median kanavilla. Tutkielmassa arvioidaan puolueen tapaa rakentaa saksalaisten menneisyyssuhdetta suhteessa kansallissosialismin rikoksiin. Puolueen sosiaalisen median kanavilla luotua menneisyyssuhdetta arvioidaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeen käytyä historiakeskustelua vasten, ottamalla huomioon eri aikoina julkisuudessa käydyt diskurssit sekä äärioikeiston asema Saksassa. Populistipuolueena AfD omaa lukuisia yleiseurooppalaiselle oikeistopopulismille tyypillisiä piirteitä, joita arvioidaan osana sosiaalisen median kanavien tarkastelua. Tutkielman aineisto rakentuu AfD:n virallisten verkkoviestintä kanavien (Facebook, Twitter ja verkkosivut) lisäksi yksittäisten puolueen poliitikoiden sekä osavaltiotason jaostojen julkaisemista materiaaleista. Tutkielmassa tarkastellaan kahta toisistaan erillistä holokausti-tematiikkaa sisältävää julkista keskustelua. Ensimmäinen tarkasteltu keskustelu käsittää Thüringenin osavaltiotasolla toimivan Björn Höcken tammikuussa 2017 pitämän puheen, jossa Berliinin holokaustin muistomerkkiä tituleerattiin ”häpeän muistomerkiksi”. Tutkielmassa arvioidaan puolueen reaktiota puheesta nousseeseen kohuun sekä julkisuudessa aiheesta yleisesti käytyyn keskusteluun vuonna 2017. Toinen keskustelu kattaa holokaustin virallisen muistopäivän tiimoilta AfD:n kanavilla sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun vuosina 2017, 2018, 2019 sekä 2020. Puolueen virallisten kanavien lisäksi vuoden 2020 holokaustin muistopäivän yhteydessä tarkastellaan Baden-Württembergin osavaltioparlamentissa toimivan Stefan Räpplen ulostuloa, jossa kritisoitiin Saksassa vallitsevaa ”syyllisyyskulttia”. Lähestymistapana tarkastellulle aineistolle hyödynnetään historiapolitiikkaa. Tutkielmassa lähestytään AfD:n harjoittamaa historiapolitiikkaa intentionaalisena eli aktiivisesti tiedostettuna toimintana, jonka yhteydestä on löydettävissä laajalti poliittisia motiiveja. Historiapolitiikan määrittelyssä käytetään apuna Pilvi Torstin luomaa typologiaa historiapolitiikan muodoista ja motiiveista sekä Jouni Tillin ajatusta menneisyydenkäsittelystä historiapolitikointina. Historiapoliittisen lähestymistavan rinnalla tutkielmassa hyödynnetään mediatutkimuksen oikeistopopulismista sekä poliittisten puolueiden verkkokäytöksestä tehtyä tutkimusta. Tutkielmassa osoitetaan AfD:n historiapoliittisen argumentoinnin keskiössä toimivan vaateet korostaa Saksan historian menestystä tieteen, taiteen ja kulttuurin saralla, maahanmuuttokriittisyyden naamioiminen Saksan juutalaisväestön suojelemiseksi sekä vetoomukset häpeään ja syyllisyyteen korostuvan kansallisen identiteetin oikaisemiseksi. Samalla tutkielmasta käy ilmi, kuinka puolue suhtautuu keskustelujen yhteydessä saamiinsa syytöksiin antisemitismistä vähättelevästi, kääntäen keskustelun poliittisten vastustajien, maahanmuuttajien tai median syyksi. Tutkielman perusteella esitetään, että AfD:n luoma menneisyyssuhde rakentuu vahvasti kansallisen identiteetin käsitteen yhteyteen. Tutkielman tuloksena todetaan AfD:n ja sen toimijoiden lausuntojen sisältävän aikaisemmin Saksassa käytyyn menneisyyskeskusteluun suhteutettuna samanaikaisesti uusia ulottuvuuksia, mutta myös laajalti historiallisia yhtymäkohtia. Keskustelun ytimessä toimii kritiikki holokaustin aiheuttaman syyllisyyden ja häpeän vaikutuksesta saksalaisten kansallisen identiteetin kehitykselle. Häpeän ja syyllisyyden teemojen korostaminen toimivat perustana puolueen historiapoliittisille argumenteille, joilla pyritään vaikuttamaan hallituksen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan ohella identiteettipolitiikan kehitykseen.