Browsing by Subject "Aristoteles"

Tämä englanninkielinen tutkielma analysoi retoriikkaa Winston Churchillin ja Barack Obaman poliittisissa puheissa. Tutkielma esittelee kahden poliitikon tavat kirjoittaa puheita ja heille ominaiset puhetyylin keinot, sekä analysoi kolme puhetta molemmilta. Tutkielma sisältää johdannon, teoreettisen kirjallisuuden esittelyn, Churchillin sekä Obaman lyhyet elämäkerrat, poliitikkojen puhetyylin ja puheiden kirjoitustapojen esittelyt, kolmen puheen analyysin molemmilta puhujilta sekä yhteenvedon. Tutkielman liitteenä on puheet, joita työssä analysoidaan. Tutkielma esittelee myös molempien poliitikkojen uskonnollisen taustan. Työn teoreettinen aineisto pohjautuu antiikin Kreikan aikaiseen Aristoteleen Retoriikka-teokseen sekä antiikin Rooman aikaiseen tuntemattoman kirjoittajan puheoppaseen Rhetorica ad Herennium. Nämä teokset ovat tärkeimmät retoriikasta laaditut oppaat, joiden teorioihin myöhempien aikakausien kirjat pohjautuvat. Muu aineisto koostuu teoksista, jotka esittelevät poliitikkojen elämäkertoja, heidän puhetapojaan sekä retoriikan termistöä. Puheiden analysoinnissa metodina on kirjallisuustutkimuksen määrittelemä lähiluku. Aineiston kautta selviää, että Winston Churchill ja Barack Obama kirjoittivat puheensa itse uransa alkuvaiheessa, mutta presidentin ja pääministerin asemassa heidän aikansa ei enää riittänyt tähän. Puheissaan Churchill personifioi maita ja hän viittasi Liittoutuneiden ja natsi-Saksan vastaiseen sotaan hyvän ja pahan taisteluna. Hänen puhetyylinsä oli pessimistinen ja pääministeri lupasi kärsimyksiä sekä tuhoa vuodesta toiseen. Barack Obaman puhetyyliin kuuluvat parafraasit, somaattiset fraasit sekä sananlaskut, hänen puheidensa yleinen teema on amerikkalainen unelma. Analyysin tuloksena selviää, että Churchill ja Obama pyrkivät vaikuttamaan kuulijan tunteisiin ennen kaikkea kristillisten kielikuvien ja viitteiden kautta. Tutkielman johtopäätöksenä on, että molemmat poliitikot ovat käyttäneet klassisen retoriikan metodeja puheissaan, lisäksi molemmat ovat käyttäneet kristinuskon sanastoa ja kuvastoa vaikuttaakseen kuulijoihin. Jokaisessa aineiston kuudesta puheesta on kristillisiä käsitteitä, jotka yhdistävät suurinta osaa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kansalaisista. Jatkotutkimusta varten olisi hyödyllistä laajentaa Churchillin ja Obaman puheiden aineistoa ja lähilukua käyttäen tutkia, millä tavoin poliitikot ovat käyttäneet kristinuskon teemoja vaikuttaakseen kuulijoihinsa. Tämä selventäisi uskon asemaa kahden vaikutusvaltaisen länsimaisen poliitikon retoriikassa ja osana yhteiskunnallista diskurssia.

Tässä tutkielmassa käsittelen toivon luonnetta ja merkitystä antiikin Kreikan filosofiassa. Keskiössä ovat antiikin klassisen filosofian eli Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen ajatukset, heidän jälkeensä muodostuneiden hellenistisen ajan epikurolaisen ja stoalaisen koulukunnan ajatukset sekä eklektiseen Ciceron näkemys, joka sai vaikutteita kaikista edellä mainituista koulukunnista. Tutkielma vastaa seuraaviin kysymyksiin: Miten toivo on ymmärretty antiikin filosofiassa? Mitä eri termejä toivon kaltaisista asenteista on käytetty? Missä suhteessa toivo on muihin tunteisiin, jos toivo voidaan tulkita tunteeksi? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Primaarilähteinä toimivat säilyneet antiikin teokset, mutta monen tekstin kohdalla on jouduttu käyttämään paremmin säilyneitä sekundaarilähteitä. Toivoon on suhtauduttu monin eri asentein ja sitä on määritelty monin eri tavoin historiassa. Sokrates ja Platon eivät juuri käsitelleet filosofiassaan tunteita, mutta Aristoteles teki merkittävää työtä tunteiden filosofian alalla. Epikurolaisilla on tunteista yksinkertainen jaottelu, sillä heidän mukaansa on vain tuskaa sekä nautintoa. Stoalaisilla on monimutkainen tunneteoria, eikä yksinkertaista konsensusta toivosta ole stoalaisten keskuudessa. Kehitys ja edeltäjien vaikutus Sokrateesta epikurolaisuuteen ja stoalaisuuteen on nähtävissä, ja samat termit siirtyvät historiassa eteenpäin, mutta jokainen aihetta käsittelevä filosofi antaa käsitykseen jotain uutta. Myöhemmistä filosofeista toivoa ovat kommentoineet esimerkiksi Nietzsche, Camus ja Kant. Tunteiden tutkimus on kiinnostanut jo antiikissa, mutta nykypäivänäkin se voi antaa ihmiskunnalle uusia kehityssuuntia. Antiikin teoriat ovat myös edelleen keskustelun aiheena. Erityisesti stoalainen tunneteoria on merkittävä ja kiinnostava osa tunteiden tutkimuksen saralla. Tutkimuksessa käy ilmi, että koulukunnat ovat monin paikoin keskenään ristiriidassa toivon käsittämisen suhteen, mutta joillakin koulukunnilla on myös sisäisiä ristiriitoja. Monet varhaiset antiikin filosofit pitävät tunteita turhana, mutta tunteisiin suhtautuminen on positiivisempaa myöhäisantiikissa.