Browsing by Subject "Bolivia"

The focus of this thesis is on the recent changes in ethnic and class relations that have taken place in Bolivia since the beginning of the 21st century with the expansion of the economic middle class and the rise of the indigenous movements, Evo Morales and his socialist party to political power. This is approached through the medium of coca leaf, a key symbol of the Central Andean indigenous peoples, and its chewing that has recently been appropriated by all social layers of Bolivia. The recent popularity of coca challenges the race-based class structure of Bolivia, where prejudices on indigenous peoples have been epitomised in coca. The realities of social change are investigated by looking into the contemporary perceptions that Bolivians have towards coca, and how its increasing use reflects the changing identities and relations between different social layers. The city of Tarija was chosen as the primary field site as coca is commonly chewed there publicly. As previous anthropological research on coca has mainly been conducted in rural surroundings, this thesis illuminates how the leaf is used by the urban population of Bolivia. The principle research questions are: How is the chewing of coca leaf perceived and practiced by the different layers, of the contemporary society of Tarija, and how does this contribute to the production of separate ethnic and class identities, but also national and departmental unity? This thesis is mostly based on ethnographic fieldwork conducted in Bolivia between 3 December 2018 and 23 February 2019, of which two months were spent in the city of Tarija and it surroundings, while one month of supplementary research was conducted in other parts of Bolivia. In addition to participant observation, the material collected included 14 recorded interviews as well as 63 informal interviews. Besides ethnographic data, this thesis also analyses the history of coca leaf at the epicentre of racial and social relations of Bolivian society, which also includes its place as one of the main ingredients of the global drug trade. As the perceptions surrounding coca are linked to its possible narcotic qualities and medical applicability, an analysis of the medicinal value of the coca leaf is included to provide a background for the claims made by the interviewees. To approach the multiple meanings of the coca leaf, this thesis employs a locally engaged theory. Anthropological concepts and theories of multiple origins are employed and applied throughout the ethnographical analysis to build a multi-sited and encompassing understanding of coca chewing. The identities are approached from an intersectional perspective to show the complexity of identity building, where gender, age, race and class are in interaction with each other. The reasons that members of different groups give for coca chewing and how these reasons work to create differences between the chewers are analysed to demonstrate how the traditional upper and middle classes of Tarija do not partake in the key symbolism that coca has for the Central Andean indigenous peoples. Instead, they perceive coca as an ancient medicine, a national emblem that works to create unity between all Bolivians by connecting them to their shared indigenous roots, while the chewing of the leaf for work-related reasons, as a stimulant, is perceived to be practiced mainly by the rural population and the working class. By further differentiating the zones of coca production to traditional producers and narcotraffickers, and as also demonstrated with an analysis on the public chewing of coca, this thesis argues that through coca chewing, the traditional upper and middle classes are able to overpass the racism previously employed in demonstrations against Evo Morales and his socialist party. Their new rhetoric highlights national unity regardless of class or ethnicity in the name of democracy. The ambiguous relation that the people of Tarija have towards coca reflects the ambiguous relations that exist between the different social layers of the city. The increasing popularity of coca reflects the social change that has diluted the colonial race-based boundaries between social classes, but also the limits of this change, as many of the prejudices and stereotypes previously attached to race and coca, instead of disappearing, have been reassigned to low income levels and political affiliation.

This Master’s thesis examines the contested relations between extractivism and Bolivian endogenous view of ‘development’ through the case of lithium production in Bolivian Salar de Uyuni, Potosí. During the past ten years under president Evo Morales’s administration, Bolivia has introduced the concept of Vivir Bien, living well, in official state strategies replacing at least to an extent the concept of development. Vivir Bien is based on indigenous cosmologies that hold social justice, community and being one with the nature as priorities, and according to these ideals, nature should not be reduced to a commodity. But in practice dependency on extractions of natural resources in Bolivia has only increased in this time period. Lithium deposits in Bolivia are vast, and lithium is a growing industry that could be coupled with sustainable alternatives to hydrocarbon-based sources of energy. But industrialising a high-expertise raw material in a poor and fairly uneducated country such as Bolivia is a complicated endeavour. The principle methodology this research uses is semi-structured qualitative interviewing, which is complemented by critical analysis of policy documents and academic studies that connect with the topic. The empirical findings of the lithium production project unveil issues with planning, transparency and the centralisation of decision making, as well as dubiousness in regard to the environment of the area. The thesis contributes to the academic literature that has shown that while Vivir Bien is a promising and interesting alternative to development at an ideological level, in political practice it remains to a large part a rhetorical instrument and actual politics of the Morales administration can be described as neo-extractivist human development. Additionally, it offers further demonstration of the inherent contradictions within neo-extractivism as a political economic strategy. The findings also underline the significance of resource nationalism in Bolivian politics, which this research argues that functions as a bridge between seemingly incongruous Vivir Bien and extractivism.

Tutkielmani käsittelee paikallisten kokemuksia kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä Boliviassa. Tutkimuksissa on useammin tutkittu vapaaehtoisten kokemuksia ja motivaatiota. Tässä tutkimuksessa päästään toiselle puolelle, paikallisten työntekijöiden kokemuksiin. Laajempi tutkimusongelma on: Millaisia kokemuksia paikallisilla työntekijöillä on kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä? Tarkemmat tutkimuskysymykset liittyvät neljään eri teemaan: mitä hyötyä ja haittaa vapaaehtoistyöstä on, mitä eri osapuolet (työntekijät, vapaaehtoiset ja lapset) oppivat toisiltaan, millainen vaikutus vapaaehtoisten vaihtuvuudella on lapsiin ja mikä merkitys vapaaehtoistyön kestolla on. Tutkimus on toteutettu paikallisessa järjestössä, joka tekee työtä haavoittuvassa asemassa olevien lasten eteen. Järjestöllä on kolme lastenkotia pääkaupunki La Pazin alueella. Pääasiallinen aineisto koostuu 11 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka on tehty järjestön työntekijöille. Lisäksi osana tutkimusta toimii kolme kansainvälisille vapaaehtoisille tehtyä haastattelua. Aineisto analysoidaan sisällönanalyysilla. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimivat Pierre Bourdieun luomat käsitteet sosiaalisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesti pääomasta ja toiminnan kentästä, sekä kulttuurienvälisen oppimisen käsite. Kansainvälinen vapaaehtoistyö luo toiminnan kentän, jossa ovat mukana aktiivisesti vapaaehtoiset, työntekijät ja lapset. He saavuttavat osallistumisellaan pääomaa sen eri muodoissa. Työn kontekstissa myös kohtaavat eri kulttuurit. Kaikki osallistujat oppivat toisista kulttuureista ja saavat myös uusia näkökulmia omaan kulttuuriinsa kanssakäymisen pohjalta. Kansainvälinen vapaaehtoistyö esiintyy aineistossani pääosin positiivisena ilmiönä. Käsittelemässäni järjestössä vapaaehtoiset ovat työntekijöiden mielestä hyvin avuksi päivittäisissä toimissa ja tuovat kaivattua lisäapua järjestölle. Suurimpana haittapuolena nähdään vapaaehtoisten kielitaidon puute vapaaehtoistyöjakson alussa. Järjestössä eri osapuolet oppivat toisiltaan esimerkiksi erilaisia näkemyksiä ja tapoja työntekoon, ymmärrystä kulttuurienvälisistä eroista sekä uusia kieliä. Vapaaehtoisten vaihtuvuus vaikuttaa lapsiin, mutta samalla he ovat jo niin tottuneita vaihtuvuuteen, että osaavat ottaa aina uuden vapaaehtoisen ilolla vastaan. Pidempiaikainen, vähintään puolen vuoden ja mieluusti vuoden kestoinen vapaaehtoistyö nähdään toimivampana lasten ja järjestön kannalta kuin lyhyemmät oleskelut projektissa. Saaduilla tuloksilla voidaan määritellä kansainvälistä vapaaehtoistyötä ja sen toimivuuteen vaikuttavia ominaisuuksia.

This thesis investigates work against gender violence in two Bolivian women’s rights Non-Governmental Organizations. Its purpose is to contribute to the literature on gender violence work, to understand factors that influence the work and show examples to fight the problem. The study participates in feminist anthropological research on gender, violence and patriarchy. It uses anthropological literature of violence, gender and gender violence work and utilizes especially the thoughts of Sally Engel Merry, Karin Friederic and Mark Goodale in their understandings on how human rights are adapted to the local reality and pre-existing subjectivities. The research was conducted during one year in Chuquisaca Bolivia, starting in September 2021. The research data was collected in two NGOs specialized in work against gender violence located in Sucre. The main research methods were participant observation of the workplaces and semi-structured interviews with the professionals of gender violence work. The field material was processed using content analysis. All the data was coded and organized into thematic wholes. The thesis focuses on the topics that appeared most frequently in the data. The study found three main research conclusions: First being that the help the NGOs offer cannot compass all aspects of gender violence because of the complexity of the issue. For that reason, in their work the NGOs are focused on fighting against patriarchy and empowering women. The second conclusion is that the help offered to the clients is hierarchical, which contrasts with the ideology of the NGOs as they are officially against patriarchal and colonial hierarchical structures of power. The third conclusion is that while the official help given to the victims is hierarchical, women’s collectives formed after the clientele process can offer a more egalitarian help, where the support comes from working together to empower other women. The study demonstrates the extreme difficulty of planning and executing programs to prevent gender violence and help victims/survivors, due to the complexity of the problem.

In the past few decades, media has assumed an increasingly important role in shaping social and political understandings of the world. This is true across the world and its importance is magnified whenever the society it depicts is one of imbalances and inequalities. Such is the case in Bolivia, where centuries of colonialism, exploitation, discrimination, and injustices have created an immense gap between the Indigenous majority and a criollo minority, across all aspects of social, economic, and political life. After Evo Morales’ ascent to the presidency in 2006, Indigenous Peoples became the archetype for national citizenry, in a sharp contrast with their image under much of Bolivia’s history as a country. After the refounding of the nation as the Plurinational State of Bolivia in 2009, Indigenous Peoples were given a sociopolitical emphasis befitting of their representativeness, a volte-face contested by many. Coupled with these great changes in Bolivian society was the media (and particularly online media) growth registered in the last few decades. Its role as a political watchdog and as a social tone-setter became exponentially magnified, especially in its portrayal of Indigenous Peoples, no longer a marginal sociopolitical player in Bolivia but at the front and centre of national politics. This study analyses how Bolivian media portrays the country’s Indigenous Peoples in its online publications. This research focused on the second half of Evo Morales’ third term in office, when the new role of the indigenous person as a citizenship archetype had already been modestly consolidated. This study focuses on four distinct newspapers, relying on content analysis and framing analysis of articles dealing with and representing Indigenous Peoples as a methodology. The four newspapers were chosen either for their size and importance (El Deber, La Razón, Página Siete) or their political affiliation with the State (Cambio). As vehicles of information, the publications analysed convey heavily biased stances, widening the gap between one side and the other in an already deeply divided society like Bolivia’s. This polarisation acts as a tool of division, stoking flames of conflict and eroding the fertile middle grounds of dialogue, debate and compromise. Some media still portrays Indigenous Peoples as ossified relics of a pre-Columbian past, relying on binary oppositions between Indigenous and non-Indigenous, others discredit differences under the guise of mestizaje, while some focus on Indigenous Peoples’ agency to highlight what has been achieved and how their own volition can shape the course of their social, economic, and political path. Indigenous Peoples’ representations in Bolivia are, therefore, quite divergent, even amongst bigger and mainstream outlets, creating their own kind of echo chamber; depending on the media consumed and the sociopolitical predispositions of the readers, two quite divergent portrayals are real and coexist side by side. This very contradiction could be an object of future studies, in an attempt to study what is the role of the media in broadening social divides. This is especially true in a society like Bolivia, where the differences between the “haves” and the “have-nots” are stark and the media is openly and partially biased, enacting a role that is more opinion-based and less informative than the common canons of journalistic objectivity.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin Boliviassa Cochabamban laitakaupungin asukkaiden käsityksiä suutelijaluteiden levittämästä Chagasin taudista ja taudin ehkäisystä. Chagasin tauti on Latinalai-sessa Amerikassa yleinen alkueläimen aiheuttama loistauti, joka Maailman terveysjärjestön mukaan vaivaa 6–7 miljonaa ihmistä. Bolivia on ollut taudin pahiten vaivaamia alueita. Tutkimuksen aihepiiri sijoittuu kulttuurintutkimuksen ja lääketieteellisen antropologian alueille, ja sen tuloksista voi olla apua tautiin liittyvää valistusta ja ennaltaehkäisyä suunniteltaessa. Tutkimuksen aineisto koostuu 93 asukkaan kirjallisesta kyselystä sekä viidentoista asukkaan haastattelusta. Pienen kvantitatiivisen aineiston tilastollisen analyysin lisäksi tutkin haastatteluaineistoa Goffmanin kehysanalyysin sekä toimijuuden ja vallan käsitteiden avulla. Kehysanalyysin avulla pyrin selvittämään, minkälaisina konteksteina tai toimintakokonaisuuksina tutkimuksen aihepiiri laitakaupungin arjessa näyttäytyy ja miten Chagasin taudin todellisuutta tuotetaan. Tutkimukseen osallistuneet pääsääntöisesti tiesivät suutelijaluteiden levittävän vaaralliseksi koettua Chagasin tautia. Suutelijaluteita pidettiin asuinympäristöihin kuulumattomina ja huolta aiheuttavina hyönteisinä, ja asukkaat toivoivat siksi viranomaisten suorittamia säännöllisiä hyönteismyrkytyksiä, jotka viime vuosina ovat merkittävästi vähentyneet. Siivous ja itse suoritetut hyönteismyrkytykset toivat esiin asukkaiden toimijuuden ja arjen rakentamisen nopeasti kasvavalla laitakaupunkialueella. Voimakkaan migraation vuoksi alueelle on muuttanut asukkaita seuduilta, joilla suutelijaluteita ei esiinny, eivätkä kaikki asukkaat näytä jakavan Chagasin tautiin liittyviä uhkamerkityksiä. Etenkin eläinten kasvatuksen mukanaan tuoma suutelijaluteiden lisääntymisen vaara näyttää luovan jännitteitä tutkimusalueella. Tämän tutkimuksen valossa Cochabamban laitakaupunkialueella olisi tarvetta jatkuvalle valistus- ja myrkytystoiminnalle.

Tutkimukseni aiheena on Carabucon kirkkoon 1684 maalatut neljä taulua. Niiden aiheena on eskatologinen oppi (Viimeinen tuomio, Helvetti, Kiirastuli ja Taivas). Taulujen alareunaan on maalattu yhteensä 30 medaljonkia, joissa on kerrottu paikallisen prekolumbiaanisen jumaluuden Tunupan ja häneen kiinteästi liittyvän ristin tarina. Eskatologiset aiheet kirkkojen tauluissa kuuluivat kiinteästi valloittajien kristillistämispyrkimyksiin Andeilla. Olen tässä työssä tarkastellut sitä, millainen tulkinta katolisesta eskatologisesta opista ja Tunupan legendasta on tehty näihin tauluihin. Menetelmänä käytän ikonologista analyysiä ja semioottista lähestymistapaa. Tutkimusaineistona ovat tekijän kuvat tauluista ja niiden medaljongeista. Tutkimuskirjallisuus on pääosin bolivialaista taidehistoriallista kirjallisuutta. Vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen esitän, että Carabucon kirkon seinätaulujen visuaalinen tulkinta katolisesta eskatologisesta opista noudatti trentolaista henkeä ja katolisen reformaation ihanteita sekä nojautui Trentossa vahvistettuihin eskatologisen opin erityispiirteisiin, jotka irtautuivat protestanttisesta suuntauksesta. Kuvia käytettiin evankelioimisen välineinä. Koska evankelioiminen ei tuottanut toivottua tulosta alueella, paikallisia kuva-aiheita on sijoitettu mukaan tarkoituksena helpottaa kääntymystä. Kuvien yleisöksi on mahdollisesti tarkoitettu inkvisiittorit, joille voitiin osoittaa evankelioimisponnistuksia. Niiden katsottiin auttavan epäjumalienpalvonnan vastaisessa kampanjassa. Paikalliset kuva-aiheet ovat toisaalta myös mahdollistaneet latentin kaksoisluennan. Olen ehdottanut joitakin uusia ja joitakin vaihtoehtoisia attribuointeja ja nostanut esiin aiemmin analysoimattomia kohtia tauluissa. Vastauksena toiseen tutkimuskysymykseen esitän, että Tunupan tarina on kristillistetty versio paikallisesta andilaisesta jumalasta ja sen merkitys on ollut helpottaa konversiota Tunupasta Jeesukseksi. Suurin ero verrattuna perimätietoon ja joihinkin tekstilähteisiin on merenneitojen Quesintuun ja Umantuun häivyttäminen medaljongien tarinasta ja korvaaminen Neitsyellä. Alueellisessa hierofaniassa Tunupa katoaa, risti konvergoituu Jeesukseksi ja Quesintuu ja Umantuu Neitsyt Mariaksi. Koska bolivialaisesta koloniaalisen ajan kuvataiteesta tehty tutkimus puuttuu Suomesta kokonaan, jatkotutkimukselle avautuu varsin mittava määrä mielenkiintoisia tutkimusaiheita. Myös kuvataiteen tutkimuksen menetelmällinen edelleen kehittäminen on tärkeää niin taidehistorian, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen kuin käytännöllisen teologiankin näkökulmasta.

Boliviassa pidettiin lokakuussa 2019 presidentinvaalit, jotka johtivat vakavaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kriisiin. Tämän aiheuttamissa levottomuuksissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Marraskuussa 2019 vaalien tulokset mitätöitiin, ja maata vuodesta 2006 saakka johtanut presidentti Evo Morales erosi ja lähti maanpakoon. Analysoin maisterintutkielmassani poliittista keskustelua bolivialaisissa sanomalehdissä ennen syksyn 2019 vaaleja. Aineistoni koostuu kuuden sanomalehden presidentinvaaleja koskevasta uutisoinnista kahden viikon ajanjaksolla ennen vaalipäivää. Aineistoni lehdet ovat Cambio, El Deber, El Diario, El Tiempo, La Razón ja Página Siete. Tutkimusmetodinani käytän kehysanalyysiä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten Bolivian presidentinvaalien kampanjointia kehystettiin mediassa? 2. Miten presidenttiehdokkuuksia kehystettiin Bolivian mediassa? Tunnistin aineistoni 52 sanomalehtiartikkelista kolme geneeristä kehystä: konfliktin, moraalin ja vastuullisuuden kehykset. Käytin kehysten tunnistamisessa apuna kehysmatriisia, kehysten alaluokkia ja aineistossa toistuvasti ilmenneitä fraaseja. Analyysini perusteella kehysten käyttö vaihteli lehdissä varsin paljon. Konfliktin kehys oli kehyksistä käytetyin. Myös muut kehykset saivat kuitenkin laajasti palstatilaa. Tutkimukseni osoittaa myös sen, ettei presidentti Evo Moralesin usein esittämä hallituksen ja perinteisten mediatalojen välinen hankala suhde ole tosiasiassa enää niin ongelmallinen kuin Morales on antanut ymmärtää. Tutkimukseni perusteella poliittinen uutisointi Boliviassa on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta kunnioittavaa ja tasapuolista. Vaaleja edeltänyt poliittinen keskustelu pysyi odotetuissa teemoissa. Bolivian presidentinvaaleja koskevaa keskustelua on viime vuodet hallinnut presidentin uudelleenvalinnan ja tämän oikeutuksen teema. Aineistoni perusteella hallitus perusteli presidentin uudelleenvalinnan oikeutusta kansan tahdolla ja hyvillä saavutuksillaan. Myös oppositio korosti retoriikassaan kansan tahtoa ja etenkin vuoden 2016 kansanäänestyksen merkitystä Moralesin ehdokkuuden oikeutukselle. Opposition mielestä Morales ei olisi saanut enää asettua ehdolle vuoden 2019 vaaleissa, koska maan perustuslaki rajoittaa presidentin toimikaudet kahteen peräkkäiseen kauteen. Tutkimukseni tuo selkein esimerkein esille, miten presidentinvaaleja edeltänyt keskustelu keskittyi ehdokkaiden välisen vastakkainasettelun korostamiseen. Ehdokkaat saivat kuitenkin äänensä kuuluviin, joten avoimen poliittisen keskustelun käyminen Bolivian mediassa on yhä mahdollista.

Tutkielmassa tarkastellaan Bolivian Cochabamban kunnallisen vesihuoltoyhtiön yksityistämisestä seurannutta väkivaltaista konfliktia vuosina 1999-2000. Tarkoituksena on selvittää ennen kaikkea konfliktiin ja sen väkivaltaistumiseen johtanut mutta myös siitä laajemmin seurannut yhteiskunnallinen kausaliteetti. Koska uusliberalistinen talouspolitiikka oli konfliktiin johtaneille ja siitä seuranneille tapahtumille olennainen konteksti, tutkielmassa on laaja aikarajaus bolivialaisen uusliberalismin käsittelyyn 1985-2009 sekä fokusoitu aikarajaus konfliktin käsittelyyn 1999-2000. Taloudellisen rakennesopeutusohjelman ja valtio-omisteisten yritysten laajan yksityistämisen jälkeen Bolivian hallitus pyrki ratkaisemaan Cochabamban krooniset vesiongelmat yksityisen sektorin osallistumisella. Ratkaisuun liittyi merkittävästi Maailmanpankin painostus. Ainoan tarjouksen kunnan vesihuollon toimilupasopimuksesta esitti pitkälti ulkomaisessa sopimuksessa ollut Aguas del Tunari. Toimilupasopimuksen allekirjoittamisen syyskuussa 1999 ja uuden vesilain säätämisen lokakuussa 1999 jälkeen hajanaiset sosiaaliset liikkeet perustivat kattojärjestökseen La Coordinadora departamental de defensa del agua y de la vidan. Protestoinnista huolimatta veden hintaa korotettiin tuntuvasti, mikä laukaisi vastakkainasettelun tammikuussa 2000. Konflikti väkivaltaistui helmikuun alussa. Tätä seuranneet neuvottelut epäonnistuivat, ja Cochabamba luisui kaaokseen huhtikuussa, jolloin hallitus määräsi kansallisen poikkeustilan. Turvallisuudestaan huolestuneen Aguas del Tunarin poistuttua maasta hallitus hyväksyi uuden vesilain, mikä toi muodollisen päätöksen konfliktille. Hallituksella ja protestiliikkeellä oli vastakkaiset muttei yhteensovittamattomat näkemykset veden yhteiskunnallisesta luonteesta. Poikkeavat käsitykset veden problematiikasta tai sosioekonomiset olosuhteet ilman toimijuutta eivät kuitenkaan selitä väkivaltaa. Tutkielmassa analysoidaan konfliktiosapuolten toimijuutta ns. Kööpenhaminan koulukunnan kehittämän turvallistamisajattelun kautta. Tätä varten tukeudutaan protestiliikettä johtaneen järjestön ja Bolivian hallituksen tuottamiin diskursiivisiin aineistoihin. Konfliktin aikana esitettyjä diskursseja tarkastellaan ns. turvallisuussektoreiden ja niiden perustavoitteiden kautta. Kansalaisten syvällinen ekskluusio bolivialaisesta päätöksenteosta saavutti kliimaksinsa vesipolitiikassa. Coordinadoran johdolla protestiliike muutti asian demokratiakysymykseksi ja loukkasi hallituksen fyysistä loukkaamattomuutta, poliittista legitimiteettiä ja taloudellista itseriittoisuutta. Tästä provosoituneena hallitus teki ratkaisevan virheen turvallistaa liikehdintä ja käsitellä sitä hätätilapolitiikalla väkivalloin. Koska liikehdintä ei ollut uhka kansalliselle turvallisuudelle, yritys käsitellä sitä sellaisena sai cochabambalaisen kansan hylkäämään hallituksen entistä jyrkemmin. Konfliktin kierre oli valmis: jo valmiiksi legitimiteetiltään heikon hallituksen provosoituessa epäoikeutettuun väkivaltaan kansa kääntyi radikaalimmin sitä vastaan ja ryhtyi toimiin, joihin hallitus reagoi entistä ankarammalla repressiolla. Vesikonflikti ei kuitenkaan tuonut parannusta Cochabamban kehnoon vesihuoltoon. Tästä huolimatta ja ehkä osittain tämän takiakin siitä tulikin voitto itse uusliberalismista ja täten merkittävä käänne maan historiassa. Bolivian poliittisessa kehityksessä kokemus laukaisi laajan protestiaallon, joka johti tulevina vuosina kahden presidentin ulkoparlamentaariseen syrjäyttämiseen ja kulminoitui lopulta uuteen perustuslakiin vuonna 2009. Perustuslaki loi nimeä myöten ”uuden Bolivian”, jossa uusliberalismille ei enää ollut sijaa.

Tutkielmani tavoitteena on ymmärtää Bolivian vuoristoalueen aimara-intiaanien kokemuksia ja käsityksiä väkivallasta. Selvitän kuinka viranomaiset ja vanhemmat määrittelevät pieniin lapsiin kohdistuvan väkivallan. Vertaan näitä määrityksiä YK:n lastenoikeuksien julistukseen ja tutkin kuinka lapset itse kokevat väkivallan kotikylässään. Tutkimukseni on etnografinen kenttätutkimus, jonka toteutin pienessä aimara-kylässä syksyllä 2013 yhteistyössä Plan Bolivian ja Plan Suomen kanssa. Kenttäjaksoni aikana järjestin 6–9-vuotiaille lapsille työpajoja ja haastattelin viranomaisia ja vanhempia. Havainnollistan tutkimusprosessia valokuvien ja lasten taideteosten avulla. Tutkimuskylässäni vanhemmat sekä viranomaiset määrittelivät väkivallan YK:n määritelmän mukaisesti. Tulokset osoittavat, että he ymmärsivät syvällisesti väkivaltaa ja sen vaikutuksia. Lapset tunnistivat väkivallan riskejä ja olivat tietoisia roolistaan ja velvollisuuksistaan osana yhteisöä. Vastaajat kokivat, ettei väkivaltaa kylässä ole kovin paljon, mutta tästä huolimatta he nimesivät lukuisia esimerkkejä väkivallan ilmenemisestä kylässään. Aimaroiden käsitys lapsuudesta ja lasten oikeuksista eroaa perustavanlaatuisesti länsimaisesta. Kylässä lapsilla oli ensisijaisesti velvollisuuksia, ei oikeuksia. Lastenoikeuksien julistus ei sovi aimaroiden maailmankuvaan, jonka vuoksi se saa heidän kulttuurisessa ympäristössään uudenlaisen, suppeamman merkityksen. Tuloksia tuleekin tarkastella tutkimuskylän ja kulttuurin kontekstissa. Oleellista on, että kokemukset ja seuraukset väkivallasta ovat universaaleja. Vaikka väkivaltaa ei nähtäisi väkivaltana, sen aiheuttama kärsimys on kaikille yhtä totta. Saatua tietoa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää suunniteltaessa tukitoimia perheille sekä väkivallan uhreiksi joutuneille lapsille.