Browsing by Subject "Britannia"

Tutkielma tarkastelee imperialismin ja kasvatuksellisen vapaa-ajanlukemisen yhteyttä 1800-luvun lopun pojille suunnatuissa brittiläisissä seikkailulehdissä lontoolaisen Boy’s Own Paperin (1879-1967) kautta. Tavoitteina on analysoida, millä tavalla ja miksi imperialistiset painotukset kytkeytyivät osaksi kasvatuksellisen lehden sisältöjä, ja miksi poikien vapaa-aikaiseen ja huvitukselliseen luettavaan liitettiin voimakkaita kasvatuksellisia intentioita. Pääaineistona toimii lehden vuosien 1890-1891 vuosikerta ja sen monipuoliset ja -ääniset, faktaa ja fiktiota yhdistelevät tekstilajit: seikkailukertomukset, harrastusartikkelit, runot ja kuvitukset. Analyysitapa on kulttuuri- ja tekstilähtöinen, ja se ammentaa myös sukupuolihistorian painotuksista. Huomio on erityisesti lehden sisältöjen kulttuurisissa ja diskursiivisissa merkityksenannon prosesseissa, joita erittelemällä ja purkamalla jäljitetään tutkielmalle keskeisiä merkityssuhteita. Lehden poikamaisia ihanteita tarkastelemalla selviää, että kasvatukselliset ihanteet ammensivat siirtomaavallasta ja osallistuivat sen rakentamiseen. Lehden tarjoamat sankari-ihanteet uhkuivat voimantuntoa, joka sisällössä yhdistyi poikamaisuuden määrittelyihin sekä kansallisiin ja sosiaalisiin hierarkioihin. Samalla sankarilliset, kodin ja perheen arvot kytkeytyivät myös imperialistisiin merkityksiin. Julkaisun esitystapa muovautui niin nuorten miesten moraalista rappiota kauhistelevien tahojen vaikutuksesta kuin poikalehtien keskinäisen kilpailun tuloksena. Toisaalta lehti painotti seikkailullisuutta ja toisaalta tervehenkisyyttä: sen yhtenäistävässä esitystavassa jännittävät seikkailut toimivat kasvatuksellisen aineksen mausteena, ja kasvatukselliset painotukset asettuivat puolestaan ohjaamaan fiktiolukemiseen liittyvää mielikuvitusta ja tulkinnallisuutta. Imperialismin ja kasvatuksellisen luettavan suhde asettuu monisyiseksi. Kasvattajien näkökulmasta imperialistisesti sävyttynyt siirtomaafiktio toimi kansallisesti soveliaana kanavana mielikuvitukselle. Imperialististen painotusten asettuminen vapaa-ajankasvatuksen yhteyteen rakensi siirtomaavaltaa tuomalla sen kotimaan ja kansakunnan keskiöön. Samalla poikamainen voimantunto alleviivasi niin kuvitelmia brittiläisestä ylivallasta kuin uhkakuvia teollistuneiden kaupunkien nousevista massoista: kasvatuksellinen vapaa-ajanluettava asettui ohjaamaan noiden voimantuntoisten poikien kuvitelmia soveliaisiin, tervehenkisiin uomiin.

Tutkielman aiheena on Britanniassa vuosien 2020–2021 Black Lives Matter -protestien yhteydessä käyty, julkisia monumentteja koskeva yhteiskunnallinen keskustelu, sekä siihen välittyvä ja sen tuottama ymmärrys Britannian modernin historian merkityksestä. Protesteissa ilmennyttä halua poistaa tai siirtää tiettyjä, imperialistiseen historiaan assosioituvia monumentteja käsitellään vaatimuksena arvioida uudelleen näiden symbolien tuottamia ja ylläpitämiä historiallisia käsityksiä sekä narratiiveja, joihin monumentit kutsuvat identifioitumaan. Tarkastelun keskiössä ovat eri hallinnollisten toimijoiden vastaukset tällaiseen haasteeseen. Tutkielmassa britannialaisen historiakulttuurin kenttää lähestytään jälkikoloniaalisen uudelleenneuvottelun tilana, jossa esiintyvät monet jälkikoloniaalisen eurooppalaisen historiakulttuurin taipumukset. Erityisesti huomiota kiinnitetään kahteen tällaiseen virtaukseen: vaikean historian käsittelyyn ja kulttuuriperintöön, sekä näiden toimintaan institutionaalisten tahojen työkaluina. Tutkielman aineisto koostuu Britannian parlamentin keskusteluista, mediakeskustelusta sekä institutionaalisten tahojen aiheen tiimoilta tuottamista materiaaleista. Tarkastelujakson ajallinen kaari kulkee protestien kiivaimmasta vaiheesta kesällä 2020 aina tässä epätavallisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa alulle pantujen institutionaalisten prosessien päättymiseen pääasiassa vuoden 2021 aikana. Protestien huomataan synnyttäneen hallinnollisissa toimijoissa tarpeen ilmaista kyvykkyyttä tarkastella Britannian modernin ajan historiaa kriittistä etäisyyttä ottavalla, tutkijanomaisella otteella. Tämä ilmeni uusien merkitysten liittämisenä tiettyihin monumentteihin, mikä vuorostaan mahdollisti epäsuorasti instituutioille viestimisen omasta luotettavuudestaan ja kypsyydestään. Tämä itsetutkiskeleva taipumus yhdisti muutoin erilaisia lähestymistapoja, kuten konservatiivihallituksen ja perintösektorin organisaatioiden muotoilemaa perintöpolitiikkaa, monumenttien poistamiseen optimistisemmin suhtautunutta Bristolin komissiota, sekä Oriel Collegen komissiota, jonka merkitys Collegen toimintaa ohjaavana työryhmänä jäi vähäiseksi. Esitellylle taipumukselle huomataan myös vastaesimerkkejä, jotka viittaavat ristiriitaisiin narratiiveihin Britannian historian merkityksestä. Johtopäätöksissä perintöä ja vaikean historian käsittelyä analysoidaan syvemmin työkaluina, jotka mahdollistivat tällaisen itsetutkiskelun ilmaisemisen. Tämä taipumus yhdistetään erityisesti imperialismin aikaan assosioituviin monumentteihin, mitä vastoin Britannian uudempaa historiaa kansallisvaltiona käsiteltiin aineistossa eri painotuksin. Samalla pohditaan myös näiden työkalujen rajoitteita historiallisten käsitysten neuvottelussa. Juontaen niiden suosiosta hallinnollisten tahojen käytössä tällaiset kehykset yhdistetään identiteettipoliittisiin päämääriin, jotka asettivat britannialaiselle poliittiselle yhteisölle tiettyjä rajoja.

Tämän tutkielman tavoitteena on valottaa 1900-luvun alun brittiläisten suffragettien ajatuksia kasvissyönnistä sekä tarkastella niitä tapoja, joilla kasvissyöntiä heidän keskuudessaan sukupuolitettiin vuosina 1909-1918. Tutkimuksen keskiössä on militantin Women’s Freedom League -yhdistyksen (tästä eteenpäin WFL) The Vote- lehdessä käydyt keskustelut kasvissyönnistä sekä siihen läheisesti liittyvä muu kirjoittelu aiheesta. Sukupuoli-käsitteen määrittelyssä on hyödynnetty Judith Butlerin teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta sekä sen jatkuvasti muokkautuvasta rakenteesta. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia sukupuolen merkitystä kasvissyönnistä käydyissä keskusteluissa ja vastata kysymyksiin siitä, miten kasvissyöntiin ja myös sen vastakohtaan, lihansyöntiin, liitettiin ajatuksia feminiinisyydestä, maskuliinisuudesta sekä myös feminismistä. Lisäksi tutkielma tarkastelee kasvissyönnin asemaa WFL:n virallisessa toiminnassa. Tutkimuksessa analysoin sukupuoleen sekä feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen liittyviä käsitteitä, joita näiden kasvissyöntiin liittyvien kirjoitusten kautta nousee esiin tutkimuskirjallisuuden avulla. Aineistona toimi The Vote -lehden lisäksi myös muita WFL:n jäsenten tai toisten The Vote -lehdessä esiintyneiden naisten kirjoituksia kasvissyönnistä tai sitä sivuten. Tämän lisäksi vastapainona suffragettien kirjoituksille on käytetty Daily Mirror -lehteä sekä kahta miespuolisen kirjoittajan aikalaisteosta kasvissyönnistä. Osoitan tutkimuksessani, että kasvissyönti oli näkyvässä roolissa sekä WFL:n lehdessä että sen virallisessa toiminnassa, vaikkakaan ei voida olettaa sen olleen yhdistyksen enemmistöä edustava aate. Siinä missä kasvissyönti on jo aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty suffragettien toimintaan, syventää tämä tutkimus ymmärrystä nimenomaan WFL:n sisäisestä kasvissyöntiaktivismista ja -kirjoittelusta. Tutkimuksen kautta ilmenee, että kasvissyönti oli näkyvää sekä WFL:n jäsenten keskuudessa kuin myös yhdistyksen hallinnollisella tasolla. Kasvissyönti oli huomattavassa asemassa WFL:n toiminnassa: yhdistyksen perustamat kahvilat ja ravintolat tarjoilivat periaatteellisista syistä pelkästään kasvisruokaa ja mainostivat myös kursseja joissa opetellaan kasvisruoan valmistamista. Myös WFL:n kaupallisessa toiminnassa nimenomaan kasvisruoan merkitys korostui. WFL tarjosi myös luentoja ja ruoanlaittodemonstraatioita aiheeseen liittyen. Kasvisruokavalioon liittyi keskeisesti oletus sen terveellisyydestä sekä myös sen potentiaalista kansakuntaa sivistävänä voimana, kun taas liha yhdistettiin aggressioon, alkoholismiin, erinäisiin sairauksiin sekä mahdolliseen moraaliseen rappioon. Siinä missä kasvissyönnin omaksumista kannustettiin terveyttä edistävänä ja sen potentiaalia köyhien yhteiskuntaluokkien ravintoarvoja parantavana tekijänä nostettiin esiin, oli WFL:n kasvissyönnistä käydyissä keskusteluissa ehdottomana periaatteena kasvissyönnin täysi vapaaehtoisuus sekä yksilön päätösvallan korostaminen. Kasvissyönnistä käydyissä keskusteluissa korostui myös yksilövastuu sekä ajatus ruohonjuuritason aktivismin tärkeydestä. Tutkimuksesta käy myös ilmi että kasvissyönti yhdistettiin voimakkaasti sukupuoleen, ja että jo ensimmäisen aallon brittiläisten feministien keskuudessa kasvissyönti liitettiin feministisiin ajatuksiin naisten ja eläinten aseman samankaltaisuudesta hyvin samoilla linjoilla kuin Carol J. Adams argumentoi 1990-luvun ekofeministisessä teoksessaan The Sexual Politics of Meat. Suffragettien keskuudessa kasvissyönnin nähtiin olevan erityisen merkittävä nimenomaan naisille ja sen edustavan askelta kohti laajempaa yhteiskunnallista tasa-arvoa. Kasvissyönti, ja toisaalta myös lihansyönti, liitettiin myös sukupuolitettuihin ajatuksiin patriotismista ja kansallisesta identiteetistä. Osoitan tässä tutkimuksessa, että suffragetit kävivät keskustelua lihaan liitetyistä kulttuurisista assosiaatioista ja torjuivat oletuksen lihasta maskuliinisena tai miehekkäänä ruokana. Samalla he hylkäsivät ajatuksen naisten oletetusti pienemmästä proteiinintarpeesta.

Rauhanliike kasvatti suosiotaan 1800-luvun alkupuoliskon Britanniassa, ja sen painotukset muuttuivat: kristillinen, yksilöiden moraaliin keskittynyt rauhanaate muuttui poliittiseksi liikkeeksi, joka korosti erityisesti vapaakauppaa. Keskeinen henkilö tässä muutoksessa oli Richard Cobden, englantilainen liikemies ja poliitikko, jonka ajatukset muovasivat rauhanliikkeen sisältöä ja jonka poliittinen vaikutustyö muutti sen kontekstia. Cobdenin uudistama rauhanliike joutui koetukselle Britannian ajautuessa Krimin sotaan. Tutkin sitä, miten ja miksi Cobdenin johtama rauhanliike kritisoi Britannian roolia Krimin sodassa, sekä brittiläisen rauhanliikkeen ideologaa tuona aikana. Miksi Cobdenin tulkinta rauhanliikkeestä oli niin murroksellinen? Miksi se oli noussut rauhanliikkeessä pinnalle? Miksi se kuitenkin epäonnistui pitämään Britannian erossa Krimin sodasta? Cobdenin aikana brittiläinen rauhanliike sai poliittista vaikutusvaltaa ja lisää kannattajia, paljolti suosittujen ideologisten painotustensa tähden: Cobdenin rauhantyössään korostama vapaakauppa oli myötätuulessa, ja vähäisempi riippuvuus herätysliikkeiden kannatuksesta mahdollisti tukevamman kannatuspohjan. Kasvanut suosio ja näkyvyys toivat rauhanliikkeelle uudenlaista vaikutusvaltaa. Cobdenin ideologia, jonka varaan hänen rauhantyönsä rakentui, perustui liberaaliin keskiluokkaan. Cobdenin mukaan kansainvälinen vapaakauppa sitoisi maailmaa tiiviisti yhteen ja oli taloudellisesti järkevää. Jos porvarillinen keskiluokka saisi lisää vaikutusvaltaa yhteiskunnassa, käyttäisi se tätä valtaa kaupan helpottamiseen. Näin ollen valtiolle ja sodasta hyötyvälle aristokratialle jäisi vain pieni rooli, eikä sotimisesta hyötyvillä tahoilla olisi vaikutusvaltaa. Cobden kannatti myös valtioiden sitoutumista kansainvälisiin sovittelusopimuksiin ja vastusti oman aikansa Britannian liberaalia interventionismia, jolla perusteltiin lukuisia sotilaallisia väliintuloja. Lähteinäni käytän Cobdenin kirjeitä, pamfletteja sekä Britannian parlamentin alahuoneen istuntojen pöytäkirjoja. Yhdessä ne muodostavat monipuolisen katsauksen Cobdenin ideologiaan ja vaikutuskeinoihin. Näitä lähteitä kriittisesti tarkastelemalla kartoitan Cobdenin ideologian piirteitä; sen heikkouksia, vahvuuksia ja taustaoletuksia, joiden varaan se rakentui. Apunani käytän runsasta viktoriaanisen Britannian ajatusmaailmaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, sekä tutkimusta Cobdenista itsestään. Cobdenin luotsaama rauhanliike kesti Krimin sodan paineen heikosti. Erittäin suosittuna alkanut sota ajoi rauhanliikkeen jo lähtökohtaisesti vaikeaan asemaan, eikä Cobden liittolaisineen saanut käännettyä tilannetta voitokseen edes konfliktin muuttuessa epäsuosituksi. Cobdenilaisen rauhantulkinnan taustaoletuksissa oli ideologisia ongelmakohtia liittyen erityisesti sen edellyttämään talousrationaaliseen keskiluokkaan, joka olisi vastustuskykyinen nationalismille ja sodanlietsonnalle. Joko Cobdenin ideologia edellytti keskiluokalta lähtökohtaisesti liikaa, tai sitten sotaalietsovat voimat manipuloivat julkista mielipidettä Krimin sodan aikaan. Cobden itse uskoi näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen. Rauhantyö, jota Cobden teki Britanniassa Krimin sodan aikana, kertoo paljon omasta ajastaan ja sitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Sen suosio rakentui liberalismin voittokululle, mutta se jäi oppositioon brittiläisen itseymmärryksen omaksuessa interventionistisen version liberalismista. Cobden hävisi parlamentissa, mutta muutti rauhan merkitystä kristillisestä käsitteestä poliittiseksi kannaksi. Hänen ideologiansa ja sen talousrationaaliseen keskiluokkaan perustuvat taustaoletukset jäivät elämään rauhanaatteen reformistiseen perintöön.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee suvereniteetti-käsitteen käyttöä ja käsitteellistämistä Britannian kaksikamarisessa parlamentissa 1950-, 1970- ja 1990-luvuilla. Suvereniteetti on kansallisen ja kansainvälisen oikeuden tärkeimpiä käsitteitä. Käsitteellä on yleisesti tarkoitettu poliittisen yhteisön korkeimman vallankäyttäjän ominaisuutta. Suvereniteettiin liitetään myös itsemäärääminen ja itsenäisyys. Politiikan tutkijoiden ja lainharjoittajien parissa ei kuitenkaan vallitse konsensusta sen merkityksestä ja on esitetty käsitteen hylkäämistä sen paradoksaalisuuden vuoksi. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä dimensioita Britannian parlamentaarikkojen suvereniteettidiskurssit ovat heijastaneet Euroopan integraation ja globalisaation edetessä. Britannia on hyvä tutkimuskohde, koska se on suhtautunut ylikansalliseen päätöksentekoon varauksellisesti. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä nostetaan esille suvereniteetin monet määritelmät, Britannian parlamentin suvereenisuuden periaate, Euroopan poliittisen järjestelmän ja valtiosuvereenisuuden muotoutuminen sekä konstruktionistinen lähestymistapa suvereniteetin käsitteeseen. Tarkasteltavat vuosikymmenet on valittu niiden poliittisen ja historiallisen merkityksen vuoksi. 1950-luvulla Brittiläinen imperiumi alkoi purkautua ja Schumanin julistuksen myötä elettiin Euroopan yhteisön ensihetket. Vuonna 1973 Britannia liittyi Euroopan yhteisön jäseneksi ja postmodernilla 1990-luvulla globalisaation voidaan nähdä entisestään kiihtyneen. Tutkielmassa suvereniteettia lähestytään sekä määrällisesti että laadullisesti analysoimalla Hansard-korpukseen tallennettuja Britannian parlamentissa käytyjä puheita. Tutkimusaineistona on 900 kolmelta eri vuosikymmeneltä sattumanvaraisesti valittua suvereniteetti-käsitteen sisältävää konkordanssiriviä ja suvereniteetin 30 kollokaatiota. Aineiston analysoimiseksi käsitteelle on luotu seitsemän eri dimensiota, jotka ovat kotimainen dimensio, juridinen dimensio, supranationaalinen dimensio, parlamentaarinen dimensio, kontraktuaalinen dimensio, teoreettinen dimensio ja dekonstruktiivinen dimensio. Kotimainen dimensio viittaa valtion sisäiseen suvereniteettiin, juridinen dimensio ulkoiseen suvereniteettiin, supranationaalinen dimensio toimivallan siirtymiseen ylikansallisille elimille, parlamentaarinen dimensio suvereenia lainsäädäntövaltaa käyttäviin instituutioihin, kontraktuaalinen dimensio kansanvaltaan, teoreettinen dimensio suvereniteetin ontologiaan ja dekonstruktiivinen dimensio suvereniteetin olemattomuuteen tai pahuuteen. Konkordanssirivit on analysoitu dimensioihin ja analyysiosiossa on esitetty laskelmat dimensioiden frekvensseistä ja vertailtu käsitteen kollokaatioprofiileja konkordanssianalyysin tuloksiin. Tutkielman tulokset osoittavat hypoteesin mukaisesti, että juridinen dimensio on ollut korkeimmillaan 1950-luvulla ja parlamentaarinen dimensio 1970-luvulla. 1990-luvulla ei ole nähtävissä hypoteesissa esitettyä dekonstruktiivisen dimension frekvenssin merkittävää kasvua. Sen sijaan 1990-luvulla on lisääntynyt kontraktuaalinen dimensio, mikä indikoi tarvetta painottaa demokraattista valtuutusta vallankäytölle. Kollokaatti national, “kansallinen”, esiintyy kaikkina vuosikymmeninä kahden frekventeimmän kollokaatin ryhmässä. Tämä viittaa siihen, että suvereenisuus liitetään kansallisvaltioiden ensisijaisuutta koskeviin normatiivisiin periaatteisiin. Tutkielman loppupäätelmissä esitetään, että suvereniteetin dimensioiden olemassaolo määräytyy niiden konstruoitumisesta poliittisissa diskursseissa. Suvereniteetin eri dimensioiden tutkiminen on tärkeää, koska suvereniteetti-konstruktio on yhteydessä siihen, kuinka käsitettä harjoitetaan poliittis-oikeudellisissa toimintaympäristöissä. Aikana, jolloin kansallista päätäntävaltaa on delegoitu ylikansallisille elimille, absoluuttisen ja jakamattoman suvereenisuuden klassiseen käsitykseen kohdistuu erityisiä haasteita.

Britannian kansalaisten hyvinvointi ja kehojen terveys nousivat liikuntakasvatusta koskevassa keskustelussa uudella tavalla esiin 1800-luvun puolivälissä. Eri alojen asiantuntijat, kuten sosiaalireformistit ja lääkärit, keskustelivat siitä, miten miesten fyysistä kuntoa sotilaina ja naisten äiteinä saataisiin ihanteellisesti parannettua, jotta he voisivat täyttää sukupuolen sanelemat yhteiskunnalliset velvollisuutensa. Tutkin työssäni, miten liikunta, kehollisuus ja sukupuoli rakentuivat liikuntakasvatusta koskevan keskustelun ympärille ja miksi ne olivat merkittäviä ulottuvuuksia kyseisessä keskustelussa. Käytän tämän keskustelun tutkimiseen pääasiassa asiantuntijoiden kirjoittamia terveys- ja liikuntaoppaita, jotka ottavat kantaa siihen, miten liikuntakasvatus tulisi Britanniassa järjestää. Liikuntakasvatus ei ollut vielä 1850-luvun puolivälissä Britannian julkisen koulutuksen osana, joten keskustelu liikkuu lähtökohtaisesti tieteellisellä, ihanteellisella tasolla paljastaen keskeisiin käsitteisiini sidottuja arvoja, odotuksia ja normeja. Lähestyn alkuperäislähteitäni lähiluvulla, jolloin työn keskeinen metodi ja samalla myös tutkimustulos on liikunnan, kehollisuuden ja sukupuolen käsitteiden sisältämien merkitysten kulttuurihistoriallinen analyysi. Työn tavoitteena on ymmärtää liikunnan käsitteen avulla uudella tavalla, miten liikuntakasvatus vaikutti aineistossa esiintyvien sukupuolten, miesten ja naisten, liikkumisen mahdollisuuksiin. Käsittelen liikkumisen mahdollisuuksia ja käytäntöjä tieteellisen fysiologian, sosiaalisten normien, pukeutumisen, kauneusihanteiden ja kehon asentojen näkökulmasta sekä erilaisia sukupuolittuneita liikkumisen tapoja ja niiden merkityksiä. Liikuntakasvatuksen sisältämien merkitysten tulkintani keskeisin lopputulos on, että liikunta piti sisällään paljon muutakin kuin silmin havainnoitavaa kehojen liikettä. Määrittelemäni liikunnan käsitteen merkityksiä toistettiin ja muovattiin niin tieteellisen fysiologian, kehollisten kauneusihanteiden kuin liikunnan sosiaalisten funktioiden ja motiivien mukaisesti, minkä vuoksi oppaissa esiintyi hyvin erilaisia suositeltuja ja kiisteltyjä liikkumisen muotoja. Keskeistä työn lopputuloksen kannalta on myös tapa, jolla näitä sukupuolittuneita liikkumisen muotoja ja liikuntakasvatuksen tarjoamia uusia liikkumisen mahdollisuuksia voi tulkita. Esitän oman ja aiempaan tutkimuskirjallisuuteen verrattuna eriävän näkemykseni tästä tulkinnasta. Mielestäni muutosta naisten liikunnallisuudessa ei voida tulkita nykyajan arvoilla ja odotuksilla naisten vapautumisena kohti luontaista potentiaaliaan, sillä tulkinnallisen viitekehykseni mukaan kehollisuus rakentuu aina ajan ja paikan kulttuuristen merkitysten mukaisesti ilman kehon olemuksellista tarkoitusta. Sen sijaan tutkimukseni todistaa, että liikunnan, kehollisuuden ja sukupuolen sisältämien merkitysten muutos on mahdollista toistamalla diskursiivisesti olemassa olevia merkityksiä uudella tavalla.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomalaisen vanerikartellin toimintaa vuosina 1926–1927. Tämä Faneritehdasyhdistyksen nimellä toiminut vaneriyhtiöiden laaja vientikartelli syntyi muiden metsäteollisuuden yhteenliittymien esimerkkiä noudattaen 1920-luvun puolivälissä. Vaneriteollisuus oli uusi nouseva metsäteollisuuden toimiala, joka muodostui suurteollisuudeksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen siirtomaakaupan ja Euroopan jälleenrakennuksen nostattaman rakennus- ja kuljetusratkaisujen kysynnän johdosta. Suomalaisen vaneriteollisuuden nopea kehitys nosti Suomen maailman suurimmaksi vanerin viejäksi maailmansotien välisenä aikana. Tutkielmassani selvitän tekijöitä, jotka ajoivat suomalaisia vaneritehtaita yhteistoimintaan. Lisäksi tutkin, mitkä olivat vanerikartellin tavoitteet ja miten sen sisäinen dynamiikka toimi. Tutkielmassani vastaan myös kysymyksiin, miten vanerikartelli vertautuu kartelliteorioihin ja miksi vanerikartelli hajosi laajassa muodossaan vain reilun vuoden toiminnan jälkeen. Kuten viimeisestä tutkimuskysymyksestä käy ilmi, käytän tutkielmassani metodologisina tulokulmina kartelliteorioita, joista ovat kirjoittaneet mm. Margaret C. Levenstein, Valerie Y. Suslow, Nicolas Schmitt, Rolf Weder, Joseph E. Harrington sekä John Haltiwanger. Käyttämäni aineistot jakaantuvat arkistolähteisiin, tutkimuskirjallisuuteen, painettuihin lähteisiin sekä digitaalisen sanomalehtiarkiston aineistoihin. Tärkeimmät arkistolähteet sijaitsevat Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistossa (ELKA) Mikkelissä sekä A. Ahlström Osakeyhtiön historiallisessa arkistossa Noormarkussa. Vaneriteollisuuden akateemisen tutkimuskirjallisuuden puuttuessa työssä korostuvat muista vientikartelleista kirjoitetut artikkelit, metsäteollisuuden yleisteokset, yrityshistoriat sekä sanomalehtiaineisto. Tutkielman tärkeimmät tulokset voidaan jakaa teemoittain seuraavasti: ensinnäkin tutkielmassa havaittiin, miten vanerikartellin osallistuvilla tehtailla oli enemmän yhteisiä intressejä, kuin aiemmat käsitykset ovat antaneet olettaa. Esimerkiksi tuotannon standardisoimiseen ja ulkomaiseen kilpailuun liittyvissä kysymyksissä yhtiöt pääsivät yhteisymmärrykseen. Toisena tärkeänä teemana korostuivat taloudelliset suhdanteet, joilla oli merkittävä vaikutus sekä vanerikartellin muodostumisessa että hajoamisessa. Vaneritehtaita ajoi yhteistoimintaan heikko vanerimarkkinoiden tilanne, jonka jatkumisella oli myös merkittävä vaikutus vanerikartellin hajoamiseen. Kolmanneksi tärkeäksi teemaksi muodostui se, ettei vanerikartellin jäsenyrityksillä ollut yhteistä kokemusta markkinoiden menettämisestä, kuten esimerkiksi Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksellä oli Venäjän paperimarkkinoiden osalta, mikä olisi lisännyt vanerikartellin onnistumisen edellytyksiä. Viimeinen merkittävä tutkimuksessa esiin noussut piirre liittyi siihen, että erilaisten ja eri kokoisten vaneritehtaiden intressien yhteensovittaminen muodostui lopulta mahdottomaksi yhtälöksi. Eniten vaikeuksia syntyi kartellin keskeisissä kysymyksissä, kuten hintatason määrittämisessä, tilausten jakamisessa sekä agenttikysymyksen ratkaisemisessa. Näiden erimielisyyksien vuoksi vanerikartelli lopulta hajosi marraskuussa 1927.