Browsing by Subject "Holdout-riski"

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan velkakonversion käyttöä osakeyhtiön velkojen uudelleenjärjestelyssä sekä velkakonversiota nimenomaisesti koskevan lainsäädännön tuomista lakiin de lege ferenda. Velkakonversiota koskevan sääntelyn puutteen vuoksi sen käytössä nojataan listayhtiöiden konversiokäytäntöön sekä saneerausohjelmia koskevaan korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöön, joiden voidaan nähdä puoltavan velkakonversiota de facto velkajärjestelyn keinona yrityssaneerauksessa. Velkakonversion heikon normipohjan ja siitä johtuvan oikeusvarmuuden puutteen vuoksi velkakonversiota on usein hyödynnetty velkojen leikkaamisen uhan alla. Lisäksi konversiota on hyödynnetty sellaisissa listayhtiöissä, joissa konversioon osallistuvan velkojan on mahdollista saada likvidejä osakkeita. Oikeuskirjallisuudessa konversiota sekä osakkeenomistajien konversioon velvoittamista koskevan sääntelyn puuttuminen on nähty systeemisenä virheenä, sillä saneerausohjelmassa velkojen leikkaaminen voi aiheuttaa nurinkurisen lopputuloksen osakeyhtiölain mukaiseen maksunsaantijärjestykseen nähden. Toinen uudelleenjärjestelykehikkomme puute koskee sinänsä kannattavien yhtiöiden velkojen uudelleenjärjestelyä insolvenssimenettelyjen ulkopuolella tukevaa lainsäädäntöä, jolla omaa ja vierasta pääomaa voitaisiin järjestellä tehokkaasti ja joustavasti enemmistöpäätöksin. Tutkimuksen keskiössä on vähemmistövelkojien Holdout-aseman väärinkäytön riskin suhde taloudellisesti tehokkaaseen enemmistöpäätöksentekoon uudelleenjärjestelytilanteissa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti velkojen konvertointi edellyttää kunkin sen kohteena olevan velkojan suostumusta, joten konversioon suostumattomat velkojat voivat suorituksia vaatimalla pyrkiä ohittamaan konversioon osallistuvat velkojat maksunsaantijärjestyksessä. Kansainvälisen käytännön mukaan velkakonversio voidaan kuitenkin toteuttaa velkojien enemmistöpäätöksin. Useissa vertailumaissa konversio on mahdollistettu joko kollektiivisen insolvenssimenettelyn yhteydessä tai osakeyhtiölainsäädännöllä, kuten Iso-Britanniassa Scheme of Arrangement-menettelyssä ja Alankomaissa EU:n maksukyvyttömyysdirektiivin toimeenpanevassa erityislaissa. Tutkimuksen alussa velkakonversion normipohjaa tarkastellessa hyödynnetään lainopillista metodia. Tutkimuksen keskiössä on oikeustaloustieteellisen metodin hyödyntäminen tutkittaessa yhtiön intressitahojen, erityisesti velkojien, välisiä suhteita ja niihin kohdistuvaa sääntelyä agenttiongelman näkökulmasta. Velkakonversiosäännöksiä ja niiden sijoittumista lakiin tarkastellaan taloudellisen tehokkuuden kannalta. Velkojien välisiä suhteita nykyisessä sääntelemättömässä oikeustilassa tarkastellaan myös taloustieteellisen peliteorian avulla, jolla voidaan hahmottaa Holdout-riskin ulottuvuudet nykyisessä velkakonversion sääntelemättömässä oikeustilassa. Tässä tutkimuksessa on johdannon jälkeen kolme aihetta käsittelevää päälukua ja lopuksi johtopäätökset. Kussakin pääluvussa käsitellään yhtä tutkimuksen johdannossa esitettyä tutkimuskysymystä. Yhteenvedossa ja johtopäätöksissä esitetään kootusti vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tutkielmassa päädytään siihen, että voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti toteutettuna velkakonversion normipohjan huteruus vähentää oikeusvarmuutta merkittävästi. Konversiokäytännöstä huolimatta voimassa olevan oikeuden mukaisesti velkakonversio on sopimusoikeudellinen uudelleenjärjestelykeino, jonka sinänsä merkittäviä hyötyjä on hankala saavuttaa sekä yksityisessä uudelleenjärjestelyssä että kollektiivisen yrityssaneerauksen yhteydessä. Edelleen tutkimuksessa todetaan, että erityisesti vähemmistövelkojien Holdout-aseman väärinkäytön riski vähentää velkakonversion käyttökelpoisuutta myös kehittyneessä rahoitusjärjestelmässämme. Holdout-riskiä ja tehokkaan enemmistöpäätöksenteon välistä jännitettä tulisi tasapainottaa konversiosäännöksillä, jotka mahdollistaisivat menettelyn tuomioistuinten piirissä sekä konversiota vastustavien velkojien sitomisen järjestelyyn. Tällaisessa lainsäädännössä enemmistövelkojien tyranniaa tulisi kuitenkin ehkäistä varmistamalla, ettei äänestysryhmien muodostamistapa ja velallisyhtiön arvostusmenetelmä poistaisi kategorisesti vähemmistövelkojien äänivaltaa konversiosta päätettäessä. Lopuksi todetaan, että velkakonversiota koskeva sääntely olisi de lege ferenda syytä sijoittaa osakeyhtiölainsäädäntöön Scheme of Arrangement -tyyppisen menettelyn muodossa. Tällainen Scheme-menettely yhdistettynä yrityssaneeraukseen voisi tietyin edellytyksin mahdollistaa myös ”pakkokonversion”, jolla toteutettaisiin osakeyhtiölain mukainen maksunsaantijärjestys. Toisin kuin velkakonversion säätäminen vain saneerausohjelmassa vahvistettavaksi velkajärjestelyn keinoksi, Scheme-menettelyn säätäminen täydentäisi puutteellista uudelleenjärjestelykehikkoamme mahdollistamalla tehokkaat enemmistöpäätöksiin perustuvat, mutta luonteeltaan insolvenssimenettelyjen ulkopuoliset yksityiset uudelleenjärjestelyt. Kansainvälistyvillä ja volatiileilla 2020-luvun markkinoilla joustavien ja ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelytoimien, mukaan luettuna velkakonversion, mahdollistaminen näyttäytyy erittäin tärkeänä yritystemme rahoituksen turvaamisen kannalta.