Browsing by Subject "Identität"

Tutkielman aiheena on 1800-luvun alkupuolella eläneen saksalaisen runoilijan Heinrich Heinen identiteetti kulttuurisena toimijana. Romantiikan jälkimainingeissa, mutta samalla Ranskan vallankumousten vaikutuspiirissä Heinestä kehittyi jo varhain intellektuelli, joka vietti loppuelämänsä Pariisissa. Hänen romanttisia teoksiaan tunnettiin ja rakastettiin maailmanlaajuisesti, mutta hänen persoonaansa oli aluksi tutkittu varsin vähän. Toisen maailmansodan jälkeen etenkin Saksassa, mutta myös muualla Heine-tutkimusten määrä on jatkuvasti kasvanut. Hänet nähdään, taustaltaan juutalaisena, moniulotteisena ajattelijana, joka jo nuoruudessaan koki erääksi tehtäväkseen eurooppalaisten arvojen edistämisen. Tutkielmassa eritellään kulttuuritutkimuksen näkökulmasta Heinen identiteettiä, sen henkilökohtaista, poliittista, uskonnollista ja juutalaista puolta. Tarkastelun keskiössä on hänen Pariisin aikanaan kirjoittamansa runoteos ”Ein Wintermärchen”, joka on nähty satiirina hänen Saksaan tekemänsä matkan kokemuksista, mutta ennen muuta silloisen Preussin valtiojärjestelmästä. Se on kuitenkin samalla paljon enemmän, hätähuuto kansojen vapauden puolesta. Tämän satiirin taustaa tarkastellaan tutkielmassa lähtökohtana, minkä jälkeen esitellään menetelmiä, joita identiteetin analysoinnissa käytetään erityisesti saksankielisessä kirjallisuudessa. Koska Heineä koskeva kirjallinen tutkimus on mittava, identiteettianalyysin tarkastelutapa on tulkinnallinen ja deskriptiivinen, toisin sanoen on pyritty valikoidusti rakentamaan päättely eri lähteistä saatavien näkökohtien varaan. Tämä mahdollistaa kokoavan, joskin siis yleispiirteisen arvion identiteetin eri puolista, erityisesti painottaen erilaisten kulttuuripiirien vuorovaikutusta. Heinen kulttuurisessa ympäristössä oli yhtäältä vuorottelua saksalaisessa ja ranskalaisessa yhteisössä, toisaalta erilaisten radikaalisten poliittisten suuntausten vuorovaikutuskentässä, uskonnollis-filosofisten aatteiden ristiaallokossa, ei vähiten henkilökohtaisissa ihmissuhdevaikeuksissa. Eräs keskeinen puoli liittyy vallalla olleen romantiikan uudistamiseen, missä Heinen vaikutus on ollut merkittävä. Mainittujen erilaisten lähestymistapojen tarkastelun perusteella tutkielmassa päädytään havaitsemaan, miten Heine monessa suhteessa oli omankin aikakautemme kannalta uudistaja ja edelläkävijä. Häntä on pidetty lähes profeettana, ensimmäisenä intellektuellina, joka osallistui julkisuuden kautta kriittisesti yhteiskunnalliseen ja taiteelliseen toimintaan. Heine asettaa runoilijan moraaliseksi oppaaksi vallankäyttäjille. Erityistä merkitystä on annettava sille, että hän valistusajan jälkimainingeissa edisti kulttuurien vuorovaikutusta yli rajojen ja vallankumousaatteen innoittamana ihmisten vapautta. Identiteetin eri puolten erittelyn tuotoksena päädytään havaitsemaan Heinen persoonan ristiriitaisuus kaikissa sen ulottuvuuksissa. Hän tuki valllankumouksellisuutta, mutta oli monarkian kannattaja, hän kääntyi kristinuskoon, mutta oli sen oppien tiukka arvostelija, kuten vastaavasti myös juutalaisuuden osalta. Tutkielman tuotoksena on siten eräänlainen yleiskatsaus niistä lukuisista kulttuurisen identiteetin muodoista, jotka Heinessä yhtyvät. Niiden syventävälle tutkimukselle jää vastedes runsaasti tilaa.

Bei zeitgenössischen literarischen Werken der zweiten Generation deutsch-türkischer Autoren und Autorin-nen kommt die Frage auf, wie diese über ihre Erfahrungen bezüglich ihrer Integration, Assimilation und Zugehörigkeit schreiben. In dieser Abhandlung werden die autobiografischen Werke der Autorin Hatice Akyün von verschiedenen Ansätzen aus untersucht, und es werden Schlüsse gezogen, die zu einem weit-gehenden Verständnis dessen führen, was für Emotionen und Krisen die Deutsch-Türken der zweiten Ge-neration zu bewältigen haben. Unter anderem Leslie Adelson und Stuart Taberner haben sich mit der Frage beschäftigt, welche Themen in der jüngeren deutsch-türkischen Kultur und Literatur aktuell sind, und Karin E. Yeşilada hat sich dieser Fra-ge insbesondere bezüglich der deutsch-türkischen Autorinnen gewidmet. Hatice Akyüns drei Bücher bilden sodann das Korpus zur Analyse derjenigen Elemente, welche die Identität konstituieren und stärken, wobei als Referenzmaterialien Abhandlungen u. a. von James Marcia, Rolf Oerter, Astrid Erll und Maurice Halb-wachs herangezogen werden. Die Charaktere in Akyüns Werken werden daraufhin untersucht, in welchem Maße sie sich in die Identitätsgemeinschaft integriert oder von dieser isoliert haben. Ein weiteres wichtiges Thema neben den verschiedenen Identitätsformen bilden das kollektive Gedächtnis sowie die Frage der Vergangenheitsbewältigung. Zum Schluss komme ich auf das für diese Aerbeit zentrale Konzept der Zugehörigkeit zu sprechen. Insgesamt gesehen möchte diese Masterarbeit neue Perspektiven auf die aktuelle deutsch-türkische Migrationsliteratur bieten.