Browsing by Subject "Itsetuhoisuus"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kokemuksia itsetuhoisuudesta ja uskonnollisuuden kuormittavuudesta. Tutkimustehtävänä oli selvittää kuinka itsensä uskonnollisiksi määritelleet ja itsetuhoisuudesta kärsineet ihmiset kokivat uskonnollisuuden kuormittaneen mieltään. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt kokevat itse olevansa tai olleensa itsetuhoisia. Vastaajina on niin itsemurhaa useita kertaa yrittäneitä ja sen vuoksi hoitoa saaneita, kuin kuolemantoiveita hellineitä, mutta varsinaisiin tekoihin ajautumattomia henkilöitä. Heille kaikille yhteistä on se, että itsetuhoisuus on jollain lailla limittynyt uskonnollisuuteen kuormittavana tekijänä. Tämän aineistolähtöisen tutkielman teoreettinen viitekehys on Henri Tajfelin ja John C. Turnerin sosiaalisen identiteetin lähestymistapa (social identification approach, SIA), ja René Girardin syntipukkiteoria. Sosiaalisen identiteetin lähestymistavan avulla oli mahdollista selventää yksilön ja ryhmän suhdetta ja henkilön jäsentymistä ryhmään. Ryhmäjäsenyyksien kautta muodostunut identifikaatio selittää kuormituksen syntymistä, kun oma kokemus itsestä ei ole sulautettavissa ryhmän ideaaliin. Internetissä kerätyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla saatiin kirjallinen kuudestatoista haastattelusta koostuva aineisto, joka analyysin aikana luokiteltiin kahteen teemaan, niiden alaisiin koodiryhmiin ja yksittäisiin koodeihin. Kokemuksia kuormittavuudesta kuvaamaan luotiin teemat riittämättömyys ja yksinäisyys niiden aineistossa havaittavan runsauden vuoksi. On huomionarvoista, että vastaajan käsitys Jumalasta vastasi useimmiten ryhmän luomaa ja henkilön sitä kautta omaksumaa kuvaa Jumalasta. Kuva saattoi muuttua paljon, kun kuormittunut irtautui uskonyhteisöstään. Tutkielman päähavainto on, että uskonnollisuuden riski itsetuhoisuuden kasvulle on syytä huomioida niin uskonnollisten yhteisöjen sisällä, kuin mielenterveyden hoidon piirissä. Uskonnollisuuden ja hengellisyyden merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tulisi ottaa paremmin huomioon mielenterveyttä vaaliessa. Tutkimus osoittaa myös, että aiemmasta laajasta tutkimuksesta huolimatta, uskonnon ja mielenterveyden tutkimuksen tulokset ovat edelleen hyvin ristiriitaisia ja lisää ymmärrystä aiheen monimuotoisuudesta ja vaikuttavuudesta tarvitaan

Tavoitteet: Itsetuhoisuus on vakava mielenterveyttä heikentävä tekijä, joka on erityisen yleistä seksuaalivähemmistöön kuuluvien keskuudessa verrattuna muuhun väestöön. Itsetuhoisuuden tausta on monietiologinen, mutta eräs itsetuhoisuutta lisäävä riskitekijä on lapsuuden kaltoinkohtelu. Seksuaalivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten on havaittu olevan heterolapsia ja -nuoria alttiimpia lapsuuden kaltoinkohtelulle, mutta yhteyttä lapsuuden kaltoinkohtelun ja itsetuhoisuuden välillä ei ole juuri tutkittu seksuaalivähemmistöjen parissa. Tämän katsauksen tavoitteena oli tarkastella, kuinka lapsuuden kaltoinkohtelu vaikuttaa itsetuhoisuuteen seksuaalivähemmistöillä. Menetelmät: Kirjallisuushaku toteutettiin PsychInfo-, PubMed-, Scopus- ja Web of Science –tietokannoissa hakusanoilla ("sexual minorit*" OR homosexual* OR gay OR lesbian OR bisexual* OR lgb* OR queer OR "sexual identit*" OR "sexual orientation”) AND (“child* maltreatment” OR “child* abuse” OR abuse OR "adverse childhood experience*”) AND (suicid* OR suicidal* OR self-harm* OR "self-destructive behavior" OR "self-injury"). Katsaukseen valikoitui yhteensä yhdeksän tutkimusta. Tulokset ja johtopäätökset: Katsauksen mukaan itsetuhoisuus oli yleisempää seksuaalivähemmistöjen sisällä niiden keskuudessa, joita oli kaltoinkohdeltu lapsena. Ristiriitaisempia tuloksia saatiin sen suhteen, vaikuttaako lapsuuden kaltoinkohtelu itsetuhoisuuteen seksuaalivähemmistöön kuuluvilla eri tavalla kuin heteroilla. Tulokset viittaavat siihen, että kaltoinkohtelun vaikutus itsetuhoisuuteen riippuu kaltoinkohtelun muodosta, kaltoinkohdellun sukupuolesta sekä tiettyyn seksuaalivähemmistöön kuulumisesta. Niinpä jatkotutkimusten tulisi keskittyä vertailemaan tuloksia niiden välillä, jotka kuuluvat eri seksuaalivähemmistöihin ja eri sukupuoliin. Lisäksi tulisi kehittää keinoja kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseen nimenomaan seksuaalivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten parissa, sillä tähän vähemmistöön kuuluvien riski kaltoinkohtelulle on muita lapsia ja nuoria merkittävästi suurempi.