Browsing by Subject "Kekkonen"

Aiheena on suomalaisten sanomalehtien kirjoitukset liittyen presidentti Urho Kekkosen DDR:ään suuntautuneeseen valtiovierailuun 6.-9.9.1977. Tutkimuskysymyksinä on kuinka sanomalehtien kirjoituksissa käsiteltiin Suomen suhdetta DDR:ään, DDR:n poliittista ja yhteiskunnallista kehitystä, kahtia jaetun Saksan asemaa ja merkitystä Suomelle Euroopan ja kansainvälisen politiikan mittakaavassa, sekä missä määrin ja miten lehdistö on nähnyt Suomen roolin Euroopan turvallisuuden edistämisessä liittyen Kekkosen DDR-vierailuun. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka näitä kysymyksiä on käsitelty lehtien palstoilla sekä minkälainen maailmankuva kirjoituksista välittyy. Tutkittavina alkuperäislähteinä on loppukesän ja syksyn 1977 Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Kansan Uutiset, Tiedonantaja sekä Uusi Suomi edustamaan erilaisia maailmankuvia, puoluesidonnaisia ja puolueetonta lehdistöä. Tarkoituksena on suhteuttaa kirjoituksia aikaisempaan tutkimukseen ja saada sitä kautta lisää vastauksia tutkimuskysymyksiin. Vierailun aikana esitettyjen puheiden sekä vierailun lopputiedonannon osalta esitetään lähinnä se, mitä lehdet ovat niistä poimineet esiin. Pyrkimyksenä on asettaa tekstit omien aikakausiensa konteksteihin ja ymmärtää niitä omissa toimintaympäristöissään. Tavoitteena on nähdä kirjoituksista mitkä olivat aikalaisten oman ajan sekä tulevaisuuden näkymät eri sanomalehdillä ja näiden lukijoilla. Erityisesti tarkoitus on tarkastella sitä, kuinka Suomen virallisen ulkopolitiikan mukainen puolueettomuuspolitiikka ja kysymys kahdesta erillisestä Saksasta kylmän sodan eri leireissä näkyi kirjoituksissa. Molempien teemojen taustalla näkyy myös Suomen suhde Neuvostoliittoon sekä erityisesti tämän suhteen osalta tärkeää roolia näyttelevä yya-sopimus. Aiempi tutkimus on tuonut esiin suomalaisen lehdistön varovaisen kirjoittelun, jopa itsesensuurin aikakauden kannanotoissa. Tarkoituksena on etsiä merkkejä tästä. Tämän tutkielman puitteissa ei voi kuitenkaan vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä aiheesta. Suomen suhteet DDR:ään nähtiin ongelmattomiksi, ja DDR nähtiin pääosin myönteisessä valossa. Erityisesti taloudellisen kanssakäymisen odotettiin lisääntyvän. Kahtia jaetun Saksan kysymys oli Suomelle erityisesti yya-sopimuksen vuoksi herkkä, vaikkakin sillä hetkellä Saksan kysymys nähtiin tavallaan lauenneena. Kylmän sodan rintamalinja kulki Saksojen lävitse, ja kriisin puhkeaminen Euroopan sydämessä olisi vaikuttanut samalla myös Suomeen. Suomi valitsi puolueettomuuspolitiikkaa harjoittavan pienen valtion välittäjäroolin ja ryhtyi tekemään aktiivisesti aloitteita liennytyksen saralla. Tutkimustulokset tukevat aikaisemman tutkimuksen esittämää suomalaisen lehdistön varovaisuutta siinä, kuinka edellä mainituista asioista kirjoitettiin. Hienovaraista ja peiteltyä kritiikkiä esiintyi, mutta suhteellisen vähän. Varovaisuus ja itsesensuuri näkyi myös siinä, että hankalista aiheista, kuten Etykin kolmannen korin ihmisoikeuksiin liittyvistä asioista, ei nostettu keskustelua. Lehtien välillä oli sävyeroja, mutta Tiedonantajan kannanotot olivat muista lehdistä selkeästi poikkeavia. Lehdet näyttivät katsovan vallitsevaa maailmanpoliittista tilannetta ja valta-asemia vakauden perspekstiivistä. Tilanne näytti pysyvältä.

  Tiivistelmä Neuvostoliiton politiikkaa suhteessa Suomeen vuoden 1944 Moskovan välirauhan jälkeen värittivät toisaalta kylmän sodan aikainen illuusioton voimapolitiikka ja toisaalta Neuvostoliiton sisäinen luonne valheiden päälle rakennettuna valtakuntana. Näistä seurasi, että Neuvostoliitto vaati ystävällismielisiltä valtioilta mukautumista ”perustusvaleisiinsa”. Ystävien piti ainakin teeskennellä uskovansa, että Neuvostoliitto oli mitä esitti olevansa, demokraattinen ja rauhaa edistävä valtio. Tutkielmassa selvitetään, vaikuttiko Paasikiven ja Kekkosen valikoiduissa teksteissä välittyvät historiallisyhteiskunnallisen ajattelun eroavaisuudet heidän kantaansa siitä, missä määrin Suomen ja suomalaisten oli kansallisen poliittisen kulttuurin kannalta haitallista aktiivisesti myötäillä Neuvostoliiton levittämiä totuudenvastaisia kantoja. Lähdeaineistona käytetään molempien päiväkirja-aineistoja ja tutkimuskirjallisuutta. Molempien ajattelu asetetaan historialliseen kontekstiin ja vuoden Moskovan välirauhan jälkeinen poliittinen tilanne taustoitetaan. Tutkimuskysymyksen suhde laajempaan suomettumiskeskusteluun esitellään. Tutkimuksessa esitellään miten ajan retoriikka Neuvostoliiton luottamisesta sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyydestä liittyvät tutkimuskysymykseen ja sitä selvennetään retorisen uskollisuuden käsitteen avulla. Lopuksi näiden kahden Suomen lähihistorian keskeisen päättäjän, Paasikiven ja Kekkosen ajattelua ja toimintaa vertaillaan ja hahmotella vastausta siihen, miten heidän yhteiskuntafilosofiset näkemyseronsa kääntyivät erilaisiksi tilannearvioiksi ja toiminnaksi. Tutkimuksen tärkein johtopäätös on, että Kekkosen ja Paasikiven yhteiskuntafilosofiset erot selittävät heidän erilaista suhtautumistaan totuudellisuuden merkitykseen julkisessa keskustelussa. Paasikivi näki totuudellisuudesta tinkimisen paljon Kekkosta haitallisemmaksi, koska näki sen heikentävän kansakunnan kollektiivista moraalia ja sitä kautta kykyä pitää kiinni yhteiskunta-järjestyksestään Neuvostoliiton paineessa. Kekkonen taas näki kansalaismielipiteen muokkaamisen palvelemaan maan ulkopolitiikkaa ja kokonaisetua välineeksi, jota maan johto saattoi käyttää yrittäessään säilyttää Suomen itsenäisyyden ja poliittisen liikkumatilan Neu-vostoliiton suhteen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vuonna 1976 julkaistun Suomettuva Suomi - nimisen teoksen kirjoittamisen syitä ja seurauksia. Tavoitteena on ottaa selville miksi teologian ylioppilas Peter Kankkonen kirjoitti teoksen ja mitä hän tavoitteli teoksen julkaisulla. Tutkimus selvittää myös, miten kirja otettiin vastaan Suomessa sekä muissa maissa, joissa sitä luettiin. Tutkimuksessa käytetään hyväksi laajaa arkistoaineistoa sekä aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Peter Kankkonen julkaisi teoksen Suomettuva Suomi: Raportti rappion politiikasta vuonna 1976. Julkaistessaan teoksensa Kankkonen oli teologian ylioppilas ja opiskeli Åbo Akademissa. Kankkonen oli aktiivinen ylioppilaspoliitikko ja vastusti voimakkaasti presidentti Kekkosen valta-asemaa Suomessa. Kankkonen oli myös mukana Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen toiminnassa sen perustamisesta saakka. Suomettuva Suomi kuvasi tapausesimerkkien kautta sitä, minkä Kankkonen kuvasi suomettumis-prosessiksi Suomessa. Tämä tarkoitti niitä tapauksia, joissa Neuvostoliitto tai suomalaiset poliitikot itse pyrkivät vaikuttamaan Suomen sisäpolitiikkaan tai muuhun toimintaan Suomessa Neuvostoliiton edun mukaisesti. Teosta ei Suomessa juurikaan huomioitu, vaan se pyrittiin vaientamaan sen epätoivotun sisällön vuoksi. Tämä onnistuikin siihen saakka, kunnes se julkaistiin Ruotsissa vuonna 1979 nimellä Finlandiseringen – ”frivillig” underkastelse. Teos sai Ruotsissa huomattavasti suuremman näkyvyyden ja tämän myötä se huomioitiin muuallakin Euroopassa. Tämä johti osaltaan siihen, että suomettuminen nousi laajaan keskusteluun myös Suomessa vuonna 1980. Tämän tutkimuksen tulokset tuovat esiin sen todellisuuden, joka Suomessa vallitsi presidentti Kekkosen valtakauden lopulla. Valtion johdon toimintaa ei voinut julkisesti kritisoida, vaan kriittiset äänet vaiennettiin tehokkaasti. Peter Kankkonen nuorena hieman ulkopuolisena toimijana onnistui luomaan tarkan kuvauksen siitä, millainen Suomi oli 1970- luvulla ja miten Neuvostoliiton etu pyrittiin suomalaisessa politiikassa ottamaan huomioon kaikessa.