Browsing by Subject "Kuluttajansuoja"

Kuluttajien kiinnostuessa yhä enemmän tuotteiden vastuullisuudesta yritykset pyrkivät markkinoimaan tuotteitaan erilaisilla vastuullisuusväitteillä. Väitteiden todenperäisyyttä ei kuitenkaan aina ole riittävästi osoitettu tai markkinointi antaa kokonaisuudessaan harhaanjohtavan kuvan kuluttajalle. Harhaanjohtavan markkinoinnin osalta Suomessa on käsitelty oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa laajasti esimerkiksi ympäristöväitteitä, mutta eläinten hyvinvointiväitteet ovat jääneet vähemmälle huomille. Tutkielma käsittelee harhaanjohtavaa markkinointia koskien eläinten hyvinvointia kuluttajansuojan ja sopimattoman menettelyn näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään selvittämään, minkälainen eläinten hyvinvointia koskeva markkinointi muodostuu harhaanjohtavaksi sekä millä tavalla oikeustilaa voitaisiin kehittää, jotta parannettaisiin kuluttajien riittävää tiedonsaantia eläinten hyvinvoinnista ja yritysten reilua kilpailua. Tutkielman kannalta keskeistä markkinointisääntelyä ovat kuluttajansuojalaki, laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi, luomulainsäädäntö sekä elintarvikelainsäädäntö. Markkinointia koskeva sääntely perustuu pitkälti yleislausekkeisiin, minkä takia oikeuskäytännön, itsesääntelyn ja viranomaisohjeiden merkitys tulkinnoissa korostuu. Markkinointisääntelyn lisäksi eläinsuojelulainsäädäntö toimii tutkielmassa keskeisenä lähtökohtana sille, mitä eläinten hyvinvointia markkinoitaessa voidaan odottaa. Keskeisiksi muodostuvat esimerkiksi yleisluontoisten väitteiden sallittavuus ja erilaiset eläinten elintilaa koskevat väitteet. Lisäksi erilaiset vastuullisuusmerkit ovat lisääntyneet markkinoinnissa ja niitä koskevaa sääntelyä myös pyritään tehostamaan. Tarkasti säännellyt merkit, kuten EU:n luomutunnus, ovatkin toimineet hyvänä tapana valvoa ja säännellä eläinten hyvinvoinnin markkinointia. Tutkielmassa käsitellään hyvinvointiväitteitä myös analogisesti ympäristöväitteitä koskevan käytännön kautta. Suomessa on käsitelty ympäristömarkkinointia oikeuskäytännössä paljon, minkä pohjalta voidaan muodostaa yleisiä tulkintalinjoja myös eläinten hyvinvointia koskevien väitteiden harhaanjohtavuudelle. Tutkielman johtopäätöksissä tuodaan esille oikeuskäytännön ja viranomaisohjeiden pohjalta tehtyjä tulkintoja siitä, mitä eläinten hyvinvointia markkinoitaessa on otettava huomioon. Lopuksi myös käsitellään tulevaisuuden kehityssuuntia hyvinvointiväitteitä koskevassa markkinoinnissa sekä eläinsuojelulainsäädännön muuttumisen vaikutuksia markkinoinnin sallittavuuteen. Lisäksi tuodaan esille kehitysehdotuksia oikeustilan parantamiseksi.

Tässä työssä käsitellään sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin sääntelyä ja sen kehitystä 1970 – luvulta nykypäivään. Tutkimuskysymykseksi muodostuu, miten ja miksi sääntely on kehittynyt kyseisenä ajanjaksona. Tutkimuskysymystä käsitellään erityisesti kuluttajiin kohdistuvan markkinoinnin näkökulmasta, joka perustelee valittua aikaväliä, sillä Kuluttajansuojalaki astui voimaan 1978. Tutkimuksen tukena käytetään lainsäädäntöä, alan itsesääntelyä, oikeuskäytäntöä, sekä markkinointia valvovien tahojen, kuten Kilpailu – ja kuluttajaviraston ja Mainonnan eettisen neuvoston päätöksiä ja suosituksia. Tutkimuskysymykseeni nähden alan itsesääntelyllä, oikeuskäytännöllä ja markkinointia valvovien tahojen päätöksillä ja suosituksilla on korostunut merkitys sosiaalisen median ollessa vielä tuntematon termi lainsäädännössämme ja lain ollessa yleisluontoista. Oikeuskirjallisuuden osalta tutkimuskysymystäni suoraan käsittelevää lähdekirjallisuutta on niukasti aiheen ollessa sen verran tuore, mutta oikeuskirjallisuudesta löytyy kuitenkin markkinointioikeutta ja kuluttajansuojaa käsitteleviä perusteoksia, jotka toimivat myös hyvin tutkimuksen tukena. Sosiaalisen median ja siellä käytettävien uusien markkinointimuotojen syntymisen myötä markkinointijuridiikan kenttä on kasvanut ja monimutkaistunut. Suomessa markkinointioikeus ei ole täysin pysynyt yhteiskunnan kehityksen perässä ja muun muassa termit ”sosiaalinen media” ja ”sisältömarkkinointi” ovat Suomen lainsäädännölle tuntemattomia. Tästä johtuen markkinointia koskevien säädöksiemme soveltaminen sosiaalisessa mediassa pelkästään lainsäädäntöä tukea käyttäen on mahdotonta, sillä lainsäädännössä ei ole huomioitu uusien markkinointialustojen ja markkinointikeinojen erityispiirteitä. Tarve yhtenäisille pelisäännöille ja yhtenäiselle linjalle on kuitenkin myös sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin osalta suuri, koska markkinointitavasta huolimatta markkinoinnille asetettujen vaatimusten, kuten esimerkiksi kuluttajansuojan on toteuduttava. Tarve korostuu vielä sen osalta, että sosiaalisen median käyttäjäkunta ja sen ikähaarukka on laaja. Sosiaalisen median kanavat ovat todella suosittuja niin täysi-ikäisten kuin alaikäistenkin keskuudessa. Tällä hetkellä suuressa roolissa aiemmin mainitun tarpeen täyttämisessä on alan itsesääntely, sekä esimerkiksi Kilpailu – ja kuluttajaviraston antamat ohjeet ja kuluttaja-asiamiehen päätökset.