Browsing by Subject "Metsä-Botnia"

Tässä tutkielmassa selvitetään, mistä kaskislaisuus koostuu paikallisten teollisuustyöntekijöiden kokemusten mukaan sekä miten he kokevat Kaskisten kaupungin muuttuneen ja millaisena he näkevät oman tulevaisuutensa teollisuudessa Kaskisissa. Kaskisissa suljettiin vuonna 2009 noin kolmesataa henkeä työllistänyt Metsä-Botnian selluloosatehdas. Tehtaan sulkeminen alle kahdentuhannen asukkaan teollisuuskaupungissa on aiheuttanut suuria muutoksia muun muassa elinkeinorakenteellisesti. Maailmanlaajuisen metsäteollisuuden murroksen myötä tehtaita sijoitetaan halvempien kustannusten maihin ja vanhat tehtaat länsimaissa suljetaan, mikä aiheuttaa teollisuuden purkautumista. Teollisuudesta eläneet kaupungit kohtaavat tämän myötä monia haasteita ja paikallisten teollisuustyöntekijöiden on sopeuduttava uuteen tilanteeseen sekä rakennettava paikkaan kuulumistaan uudelleen. Tällaisen muutoksen vuoksi kaskislaisten teollisuustyöntekijöiden kokemusten tutkiminen on arvokasta. Tutkielmaa varten haastateltiin kymmentä Kaskisissa asuvaa teollisuustyöntekijää. Yksilöhaastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja litteroitu laadullinen haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä metodina käyttäen. Teollisuustyöntekijät kokevat kaskislaisuuden vahvasti Metsä-Botnian tehtaan kautta. Se on aiheuttanut kaupungin suurimmat muutokset, jotka tällä hetkellä ilmenevät Kaskisten kuntapoliittisina haasteina. Asuinpaikka koetaan silti hyväksi paikaksi elää ja kuuluminen sinne on vahvaa. Kaskislaisuus on rauhallisuuden ja merellisen ympäristön arvostamista sekä erilaisten ihmisten ja kaupungin väestön ikääntymisen hyväksymistä. Haastateltavia ei haittaa palveluiden puute ja tilanne omalla työpaikalla Metsä Boardin tehtaalla näyttää hyvältä. Teollisuustyöntekijät eivät kuitenkaan uskalla ennustaa tehtaan tilannetta tätä päivää pidemmälle, koska alan heilahtelut yllättivät jo Metsä-Botnian kohdalla. Metsä Boardin tehtaan ja Kaskisten kaupungin tulevaisuuden katsotaankin olevan vaakalaudalla ilman uusia teollisia investointeja tai alueen kehitystä. Teollisuustekijöiden luoman kuvan mukaan Kaskinen näyttäytyy kaupunkina, jonka historia, kehitys, muuttoliike ja elinkeinorakenne kulminoituvat vahvasti Metsä-Botnian tehtaaseen. Näille ihmisille Kaskista ei olisi ilman Metsä-Botniaa. Tehtaan lähdön aiheuttamien haasteiden myötä hiljainen pikkukaupunki on alkanut tuntua asukkaistaankin jo kuolevalta, eikä ratkaisuja muuttuneeseen tilanteeseen ole löytynyt. Haasteista huolimatta Kaskinen on kuitenkin vielä elossa teollisuustyöntekijöiden tarinoissa. Paikka on heille merkityksellinen, rauhallinen kotikaupunki, johon kiinnittää työ ja koko mennyt elämä. Epäluottamusta omaan tulevaisuuteen tuo kuitenkin metsäteollisen alan epävarmuus. Menneisyyden kokemus Metsä-Botnian lähdöstä luo varjon, jonka alta tulevaisuuteen ei uskalleta katsoa luottavaisesti, vaikka omalla työpaikalla menee hyvin. Teollisuustyöntekijät eivät siis kaipaisi Kaskisten rauhaan juuri muuta, kuin uusia teollisia toimijoita tai investointeja, jotka takaisivat niin tehtaan kuin kaupunginkin elinvoimaisen tulevaisuuden.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan yrityksiä julkisuusdiplomatian toimijoina ja maabrändien rakentajina. Julkisuusdiplomatialla tarkoitetaan ulkomaisille yleisöille suunnattua viestintää, jolla pyritään vaikuttamaan ulkomaisten sidosryhmien julkiseen mielipiteeseen siten, että se tukisi viestivän maan ulkopoliittisia tavoitteita. Maabrändäys on osa julkisuusdiplomatiaa ja se tarkoittaa tunnistettavan brändin luomista maalle, mikä vahvistaa sen kilpailukykyä. Yritysten roolin vahvistaminen molemmilla osa-alueilla on herättänyt kiinnostusta, sillä yrityksillä on todettu olevan suuri merkitys maan näkyvyyden ja siihen liittyvien mielikuvien kannalta. Toisaalta tiivis yhteistyö yritysten kanssa altistaa lähtömaan maineen yritysten mainekriiseille. Tutkielmassa tarkastellaan näitä yhteistyön hyötyjä ja haittoja kahden käytännön esimerkin avulla, joita ovat Nokian Bochumin tehtaan sulkeminen vuonna 2006 ja Metsä-Botnian Uruguayn sellutehdaskiista vuosien 2005–2007 aikana. Kyse on kahdesta yritystä koskevasta mainekriisistä, joissa sidosryhmien esittämä kritiikki kohdistui osittain myös Suomen valtiolle. Tutkielmaa varten haastateltiin yhdeksää maakuvatyön ja maineen ammattilaista, jotka työskentelivät tiiviisti tapausten parissa. Haastatteluissa oli kolme pääteemaa: yrityksen mainekriisin vaikutukset Suomen maakuvaan, yrityksen ja viranomaisten välinen yhteistyö mainekriisien ratkaisemisessa sekä yritysten rooli julkisuusdiplomatiassa ja maabrändäyksessä. Hyödynnetty analyysimenetelmä on argumentaatioanalyysi. Suurin osa haastateltavista argumentoi, että tapaukset vaikuttivat Suomen maineeseen, mutta kyse ei ollut merkittävistä mainekriiseistä. Pienemmän ryhmän mukaan kyse oli merkittävistä mainekriiseistä, mutta ne eivät pilanneet Suomen mainetta kokonaan. Haastateltavilla oli eriäviä näkemyksiä Suomen suurlähetystön aktiivisuudesta tapausten hoitamisessa ja siinä, kenen vastuulla mainekriisien ratkaiseminen oli. Viisi haastateltavista argumentoi, että suurlähetystö oli aktiivinen ja tämä oli hyvä asia, sillä kyse oli joko Suomen tai Suomen ja yrityksen yhteisestä mainekriisistä. Toisen ryhmän mukaan yritys hoiti yrityksen mainekriisin itse ja Suomen suurlähetystö tarjosi avuksi vain tukitoimintaa. Haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että yrityksillä on suuri merkitys Suomen maakuvan kannalta, mutta maabrändäys tai julkisuusdiplomatia eivät ole niiden vastuulla. Haastateltavat suhtauivat siis varauksella ajatukseen yritysten roolin kasvattamiseen näillä osa-alueilla. Koska heidän näkemyksensä yritysten mainekriisien merkityksestä Suomen maineelle olivat eriäviä, edellyttää tämä aihepiiri lisätutkimusta.