Browsing by Subject "Rättssäkerhet"

EU-vero-oikeus sisältää tehokasta toimintaa koskevan vaatimuksen. Tämä tehokkuusvaatimus vaikuttaa kansalliseen toimintaan, koska harmonisoidut säännöt ovat katsottu oikeuskäytännössa osaksi EU-oikeutta. Tehokkuuden käsitteen sisältöä ei siitä huolimatta olla määritelty unionin toimesta. 

Sisällöltään määrittelemättömän käsitteen tulkinnassa on tukeuduttava säädösten lisäksi myös oikeustapauksiin. Näiden avulla voimme päästä käsiksi siihen, mitä tehokkuus arvonlisäveroja koskevassa rikoksentorjunnassa pitää sisällään. Näin on tehty myös tässä tutkielmassa. Euroopan unionin tuomioistuimen tulkinnoista voimme päätellä, kuinka unionin tuomioistuin suhtautuu tehokkuuden saavuttamiseen rikoksentorjunnassa. Koska EUT on lähtökohtaisesti myös kansallisten jäsenvaltioiden tuomioistuimia ohjaava instituutio, ei EUT:n tulkinnat jää vailla merkitystä rikosseuraamuksia määrätessä. 

Korkeimman oikeuden tulkintakäytäntö vuodelta 2013 estää sekä rikossyytteen että veronkorotuksen määräämisen. Tätä kutsutaan estevaikutukseksi. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mikäli suomen korkeimman oikeuden omaksuma käytäntö on sopusoinnussa unionin tehokkuusvaatimuksen kanssa. Estevaikutus voinee haitata sekä rikosoikeudellisen pelotevaikutuksen toteumista, kuin myös unionin taloudellisia etuja turvaaman järjestelmän tehokkaan toteutumisen.

Tutkimus jakaa tehokkuuden käsitteen sekä juridiseen, että taloudelliseen tehokkuuteen. Ensimmäinen on lainsäädännöin keinoin toteutettavaa tehokkuutta, jolla turvataan lain noudattaminen. Unionin tasolla tämä tapahtuu suurelta osin periaatteita soveltamalla. Taloudellinen tehokkuus liittyy kansantaloustieteeseen, sekä käsitykseen toimivasta verojärjestelmästä. Tämä tutkimus pitää siten sisällään verojärjestelmälle ominaisten ja hyväksi katsottujen ominaisuuksien selonteon. 

Tästä lähtökohdasta on mahdollista muodostaa käsitys siitä, mikä on unionin tarkoittamaa tehokasta rikoksentorjuntaa. Ongelmalliseksi muodostuu harmonisoidun alan epäharmonisoitu käytäntö torjuntakeinojen osalta. Tämä voi osittain johtaa siihen, että verovelvollisia kohdellaan samasta rikoksesta jäsenvaltioissa eri tavoin. Mutta myös siihen, että verovelvollisia kohdellaan verolajista riippuen toisistaan poiketen. 

Tehokkuus näyttäytyy viime kädessä osana ratkaisevan tuomarin subjektiivisina moraalikäsityksiä, siitä miten unionin ja verovelvollisen oikeusturvan välistä punnintaa tulisi suorittaa. Tehokkuudesta johtuen, voidaan todeta että Suomessa vallitseva estevaikutus, joka estää sekä veronkorotuksen että rikossyytteen nostamisen samasta teosta on ristiriidassa nykyisen tehokkuusvaatimuksen kanssa. Uuden järjestelmän luominen on yksi mahdollinen keino välttää tämä ristiriita. Vaihtoehtoja uudelle järjestelmälle on neljä. Ensimmäinen on perustaa järjestelmä joka rakentuu ainoastaan veronkorotusten varaan, joka olisi ristiriidassa petosdirektiivin kriminalisointivelvoitteen kanssa. Toinen vaihtoehto on jättää veronkorotukset kokonaan pois keinovalikoimasta, ja soveltaa ainoastaan rikossyytettä. Tämä ei kuitenkaan olisi sopusoinnussa mahdollisimman kustannustehokkaan järjestelmän vaatimuksen kanssa. Kolmas keino on säilyttää kahden prosessiin järjestelmä, joka on ne bis in idem kiellon vastainen, ja viimeiseksi on luoda uusi järjestelmä jossa sekä veronkorotus, että rikosseuraamus tuomitaan samassa tuomioistuimessa. Tämä Ruotsin malli ei sekään ole ongelmaton, mutta todennäköisesti paras vaihtoehto toteuttamaan niin tehokkuutta, kuin verovelvollisen oikeusturvaa.