Browsing by Subject "Uskonnollisuus"

Myöhäismoderniin aikaan liittyy käsitys sosiaalisen elämän muutoksesta. Sosiaalinen elämä muuttuu yhteiskunnallisella, institutionaalisella ja yksilön tasolla. Sosiaalisen elämän muutokseen liittyy muun muassa yhteisöjen ja tradition merkityksen väheneminen. Yksi keskeinen sosiaalinen muutos liittyy uskonnon asemaan kaikilla edellä mainituista tasoista. Yksi myöhäismodernin ajan kysymys on se, millainen merkitys uskonnolla on yksilölle. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, mitä uskonto merkitsee yksilölle itselleen. Tutkimuskohteena olivat 16-20 -vuotiaat pojat. Tutkittavia poikia yhdisti toisiinsa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nuorten tila. Kaikki tutkittavat osallistuvat säännöllisesti kyseisen nuorten tilan toimintaan. Pojat valikoituivat tutkimuskohteeksi, koska nuoret miehet ovat aikaisemman tutkimuksen mukaan vähemmän uskonnollisia kuin muut sukupuoli- ja ikäryhmät. Lisäksi pelkästään poikien uskonnollisuutta on tutkittu vähän. Uskonnon merkitystä yksilölle selvitettiin osana heidän elämänkertomustaan. Tutkimusaineiston muodostivat kerronnalliset haastattelut. Haastattelutilanteessa tutkittavia pyydettiin ajattelemaan omaa elämäänsä elokuvana. Elokuvan kohtauksina heidän tuli kertoa merkityksellisiä tapahtumia omasta elämästään. Elokuvan muodossa olevan elämänkertomuksen lisäksi tutkittavilta kysyttiin uskonnollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Aineisto analysoitiin narratiivisen holistisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysin perusteella tutkittavien kertomuksista löytyi niitä toisiinsa yhdistäviä ja toisistaan erottavia teemoja, joiden perusteella muodostettiin neljä ryhmää. Uskonto liittyi kaikkien tutkittavien elämänkertomuksiin. Jokaisesta ryhmästä muodostettiin tyyppikertomus, joka kuvaa ryhmään kuuluvien tapaa jäsentää omaa elämäänsä ja uskonnon merkitystä elämässä. Tyyppikertomukset on nimetty seuraavasti: Valtteri Vajavainen, Yrjänä Yksinäinen, Hermanni Hengellinen ja Ilmari Itsenäinen. Valtteri Vajavaisilla uskonnon merkitys on muotoa belonging and believing. Kuuluminen on tärkeämpää kuin usko henkilökohtaisella ja yksityisellä tasolla. Seurakunta uskonnollisen yhteisönä ja sen toimintaan osallistuminen ovat merkityksellisiä asioita Vajavaisten kertomuksissa ja määrittävät heidän uskonnollisuuttaan. Yksinäisten elämässä usko liittyy vahvemmin sosiaalisiin suhteisiin; mutta henkilökohtainen usko on myös tärkeä osa elämää. Yksinäisten uskonnollisuus on muotoa belonging and believing. Hengellisiää oma usko ja uskonelämä linkittyvät jokapäiväiseen elämään. Usko ei ole samalla lailla sidottu instituutioon ja sen toimintaan kuin Vajavaisilla ja Yksinäisillä, vaikka yhteisölläkin on merkitystä. Yhteisö toimii viiteryhmänä omalle uskolle. Hengellisillä uskonnon merkitys omassa elämässä täsmentyy muotoon believing and belonging. Ilmari Itsenäinen on ainoa tutkittavista, joka ei usko Jumalaan. Vaikka usko ei hänen henkilökohtaisessa elämässään ole merkityksellinen, on seurakunnalla uskonnollisena yhteisönä merkitystä Ilmarin elämässä. Ilmarin uskonnollisuus on muotoa belonging without believing. Kaikkien tutkittavien kertomuksissa uskonnollinen instituutio ja sen toiminta ovat merkittävä osa uskonnollisuutta. Davien näkemys myöhäismodernista uskonnollisuudesta muodossa believing without belonging ei saa vahvistusta tämän tutkimuksen tuloksista. Tässä tutkimuksessa institutionaalisen uskonnollisuuden tärkeyttä selittää tutkittavien sosiaalinen todellisuus. Yleisesti ottaen kokemus hyväksytyksi tulemisesta ja kuulumisen tunne ovat erittäin tärkeitä nuorille ja heidän kehitykselleen. Vajavaisilla ja Yksinäisillä rippikoulua edeltänyt sosiaalisen elämän vajavaisuus selittää sen, miksi kuuluminen ja osallistuminen sosiaalisen toimintaan korostuvat heidän elämänkertomuksissaan. Vajavaisia yhdisti toisiinsa koulukiusaaminen ja Yksinäisiä nuoruusiässä koettu yksinäisyys ja kavereiden puute. Tämän tutkimuksen tuloksien valossa tutkittavien uskonnollisuus ei ole myöhäismodernin muodin mukaisesti individualistista. Tutkittavat ovat aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa ja nojaavat uskonnollisuudessa kirkon traditioon ja yhteisön tukeen. Tulevaisuuden kysymys onkin se, miten tutkittavien uskonnollisuus muuttuu heidän aikuistuessaan ja seurakunnan nuorten toiminnan poistuessa heidän sosiaalisesta elämästään. Löytyykö yhteys seurakuntaan muuta kautta? Ja jos ei, miten se vaikuttaa tutkittavien uskonnollisuuteen?

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kokemuksia itsetuhoisuudesta ja uskonnollisuuden kuormittavuudesta. Tutkimustehtävänä oli selvittää kuinka itsensä uskonnollisiksi määritelleet ja itsetuhoisuudesta kärsineet ihmiset kokivat uskonnollisuuden kuormittaneen mieltään. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt kokevat itse olevansa tai olleensa itsetuhoisia. Vastaajina on niin itsemurhaa useita kertaa yrittäneitä ja sen vuoksi hoitoa saaneita, kuin kuolemantoiveita hellineitä, mutta varsinaisiin tekoihin ajautumattomia henkilöitä. Heille kaikille yhteistä on se, että itsetuhoisuus on jollain lailla limittynyt uskonnollisuuteen kuormittavana tekijänä. Tämän aineistolähtöisen tutkielman teoreettinen viitekehys on Henri Tajfelin ja John C. Turnerin sosiaalisen identiteetin lähestymistapa (social identification approach, SIA), ja René Girardin syntipukkiteoria. Sosiaalisen identiteetin lähestymistavan avulla oli mahdollista selventää yksilön ja ryhmän suhdetta ja henkilön jäsentymistä ryhmään. Ryhmäjäsenyyksien kautta muodostunut identifikaatio selittää kuormituksen syntymistä, kun oma kokemus itsestä ei ole sulautettavissa ryhmän ideaaliin. Internetissä kerätyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla saatiin kirjallinen kuudestatoista haastattelusta koostuva aineisto, joka analyysin aikana luokiteltiin kahteen teemaan, niiden alaisiin koodiryhmiin ja yksittäisiin koodeihin. Kokemuksia kuormittavuudesta kuvaamaan luotiin teemat riittämättömyys ja yksinäisyys niiden aineistossa havaittavan runsauden vuoksi. On huomionarvoista, että vastaajan käsitys Jumalasta vastasi useimmiten ryhmän luomaa ja henkilön sitä kautta omaksumaa kuvaa Jumalasta. Kuva saattoi muuttua paljon, kun kuormittunut irtautui uskonyhteisöstään. Tutkielman päähavainto on, että uskonnollisuuden riski itsetuhoisuuden kasvulle on syytä huomioida niin uskonnollisten yhteisöjen sisällä, kuin mielenterveyden hoidon piirissä. Uskonnollisuuden ja hengellisyyden merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tulisi ottaa paremmin huomioon mielenterveyttä vaaliessa. Tutkimus osoittaa myös, että aiemmasta laajasta tutkimuksesta huolimatta, uskonnon ja mielenterveyden tutkimuksen tulokset ovat edelleen hyvin ristiriitaisia ja lisää ymmärrystä aiheen monimuotoisuudesta ja vaikuttavuudesta tarvitaan

Tässä tutkielmassa tarkastelen John Deweyn A Common Faith -teoksessa esittämää näkemystä naturalistisesta uskonnosta. Tutkimus keskittyy siihen voidaanko Deweyn uskonnollista naturalismia pitää a) naturalistisena ja b) uskonnollisena. Näihin kysymyksiin vastatakseni käyn tutkielmassani läpi A Common Faithia edeltänyttä uskonnonfilosofista keskustelua Yhdysvalloissa sekä modernia filosofista tutkimuskirjallisuutta. A Common Faith on vuonna 1934 julkaistu kolmeen luentoon pohjautuva teos, jonka sivuilla Dewey pyrkii esittämään korvaavan uskonnollisen vaihtoehdon niille, jotka pitävät vanhoja institutionaalisia uskontoja älyllisesti epätyydyttävinä. Deweyn itse asettaa esityksessään uskon kohteeksi ihanteen ja aktuaalisen välisen dynaamisen suhteen. Kokemuksen uskonnollisen laatupiirteen irrottaminen jäykistä metafyysistä rakenteista ja kiinnittäminen ihanteisiin mahdollistaa Deweyn mukaan uudenlaisen paremman yhteiselämän ja mahdollistaa paremmalla tavalla yhteisöjen kehityksen. Tutkielmani analyysiosiossa totean, että huolimatta tietyistä tulkinnallisista epäselvyyksistä voidaan Deweyn esittämää näkemystä pitää naturalistisena. Samoin nojaten vahvasti Jerome Stonen relatiivisen transsendenssin käsitteeseen totean, että esitys täyttää tietyt uskonnollisuuden konseptuaaliset reunaehdot. Deweyn esityksen uskonnollisuus kulminoituu erityisesti tietynlaiseen kosmiseen optimismiin, kongregationalistiseen kääntymys-käsitykseen sekä naturalistiseen käsitykseen ykseydestä. Analyysiosiossa suhtaudun kuitenkin myös kriittisesti Deweyn uskonnolliseen naturalismiin liittyvään melioristiseen kehitysuskoon sekä Deweyn yhteisöllisen uskon kyvyttömyyteen ottaa yhteisöllisiä ongelmia vakavasti.