Browsing by Subject "Viro"

Tutkielmassa vertailen tapoja, joilla virolaisia ja vironvenäläisiä representoidaan suomalaisuutisoinnissa. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien kevään 2007 uutisista Tallinnan pronssipatsasmellakoista, joissa vastakkain olivat virolaisten ja vironvenäläisten käsitys patsaan merkityksistä ja käytöstä. Tarkastelen virolaisten ja vironvenäläisten representaatioiden eroja seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1) Millä tavoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatiot eroavat toisistaan pronssipatsaskohun suomalaisuutisoinnissa? 2) Millaisin lauserakenteellisin keinoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatioita aineistossa rakennetaan? 3) Millaisina subjekteina virolaiset ja vironvenäläiset aineistossa esiintyvät? 4) Millaista agentiivisuutta nuo ryhmät lausetasolla toteuttavat aineistossa? Teoreettiselta taustaltaan tutkielma lähestyy aihetta monitieteisesti. Yhdistän tutkielmassani niin yhteiskuntatieteellistä kuin sosiologista ja ryhmäpsykologista toiseuden teoriaa lingvistiseen tutkimusotteeseen. Tutkielman keskeiset havainnot ovat, että virolaisten ja vironvenäläisten subjektien välille tuotetaan aineistossa selkeitä eroja. Ne subjektit, joiden viittauskohde on vironvenäläinen yksilö tai ryhmä, esiintyvät aineistossa selvästi epäagentiivisemmissa asemissa kuin vastaavat virolaisen viittauskohteen saavat subjektit. On myös nähtävissä, että vironvenäläisiä kuvaavassa aineiston osassa esiintyy enemmän esimerkiksi oppikirjamaista predikatiivilausetta, joka pyrkii esittämään lauseen informaation kyseenalaistamattomana, neutraalina faktana, sekä passiivilauseita. Vironvenäläisten representaatiossa yleisempää on käsitellä kansanosaa yhtenäisenä, stereotypisena ryhmänä. Virolaisten representaatioissa taas erityisesti subjektiasemassa korostuvat laillista valtaa ylläpitävät instituutiot. Niiden vastakohdaksi nousee, joskin pienessä mittakaavassa, vain vironvenäläisten subjektien saama aktivisti-viittauskohde. Vironvenäläinen subjekti henkilöidään harvemmin kuin virolainen ja erityisesti nimettyjen henkilöiden esiintyminen aineistossa painottuu hyvin vahvasti virolaisten ryhmään.

Tässä maisterintutkielmassani käsittelen virolaisia 1930-luvun ylioppilaita. Viron historiassa ajanjaksoa 1934–1939 kutsutaan usein ”vaikenemisen ajaksi”, ja tutkielmassani haastan tätä käsitettä ja vallitsevaa narratiivia tarkastelemalla, millaisia yhteiskuntakriittisiä ääniä yliopistokaupunki Tarton virolaisilla ylioppilailla oli kyseisinä vuosina. Näkökulmani on kokemushistoriallinen, eli valtionjohdon toimintaa kritisoineiden äänten esittelyn lisäksi erittelen kokemuksia näiden äänien taustalla selvittäen, miten ylioppilaat kokivat vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen, oman positionsa ja oman kriittisyytensä. Tutkimusmetodien näkökulmasta asetan tutkimukseni toisaalta yhteiskuntahistorian ja toisaalta uuden kulttuurihistorian suuntausten sateenvarjon ja kokemushistorian käsitteen alle. Tutkielmani keskeisimpinä alkuperäislähteinä käytän ylioppilasorganisaatioiden pöytäkirjoja ja muuta aineistoa, Viron Poliittisen poliisin agenttien raportteja, Tarton yliopiston akateemisen oikeuden materiaalia sekä lehdistöaineistoa, erityisesti Viron Üliõpilaslehtiä. Näiden tukena olen käyttänyt organisaatioiden omia, muistitietoa sisältäviä historiikkeja. Tulkintojani olen pohjannut erityisesti suomalaiseen ja virolaiseen tutkimuskirjallisuuteen koskien ylioppilaiden roolia, Viron historiaa, yhteisöllistä nationalismia ja demokratiakehitystä. Aineiston rajaamisen osalta olen soveltanut laadullisen tapaustutkimuksen periaatteita keskittyessäni erityisesti kahteen organisaatioon, miesjärjestö Eesti Üliõpilaste Seltsiin ja naisjärjestö korporaatio Filiae Patriaeen. Keskeisimpänä tutkimustuloksenani esitän, että ylioppilaat eivät vaikenemisen aikana tyytyneet olemaan hiljaa ja vaikenemaan, vaan että he ottivat laajamittaisemmin syksystä 1936 alkaen rohkeasti kantaa akateemisen vapauden puolesta, kun yliopiston toimintaa ja ylioppilasorganisaatioiden autonomiaa alettiin uusin lakiesityksin rajata. Keskeisinä kriittisten äänten ilmenemismuotoina toimivat julkiset, satojen ylioppilaiden mielenosoitukset, protestit yliopiston vuosipäivän juhlallisuuksissa, poliittinen satiiri organisaatioiden omissa tilaisuuksissa sekä julkinen keskustelu lakiuudistusten ympärillä. Kokemusten näkökulmasta totean yhteislaulun olleen ylioppilaille tärkeä yhteisöllisten kokemusten rakennusaine ja toisaalta kritiikin ilmenemismuoto. Samalla yhteisöllisyys ja yhdessä laulaminen liittyy tiiviisti jaettuun isänmaallisuuden arvoon ja yhteisölliseen nationalismiin. Tutkielmani mukaan virolaiset ylioppilaat kokivat virolaisuuden hyväksi toimimisen yleisenä lähtökohtana, eikä isänmaallisuutta nähty poliittisena kysymyksenä. Kokemukset omasta poliittisuudesta vaihtelivat: suuri osa ylioppilaista piti ihanteena apoliittisuutta, osa identifioitui osaksi ”demokraattista oppositiota”. Perinteisen, seltsien ja korporaatioiden jakolinjan lisäksi esitän sukupuolen olleen myös yksi kritiikkiin ja kokemukseen vaikuttanut tekijä, ja poliittisissa kysymyksissä naiskorporaatiot liittyivätkin usein ennemmin seltsien kuin mieskorporaatioiden kanssa. Yleisesti ottaen ”vaikenemisen ajan” ylioppilaat kokivat toimivansa virolaisuuden hyväksi ja ottivat rohkeasti kantaa etenkin akateemisen vapauden puolesta.

Tutkielmassa selvitetään syitä kieltolain taustalla Suomessa ja Virossa ja miksi valtioissa päädyttiin erilaisiin lopputuloksiin alkoholipolitiikassaan 1920-luvulle tultaessa. Esimerkiksi nousevan työväenluokan asemoituminen, raittiusseurojen vaikutusvalta, valtiontalous ja yleinen kansan mielipide ovat arvioitavia tekijöitä kieltolain säätämisen taustalla. Miksi kieltolaki jäi Virossa säätämättä? Miltä osin Viron tilanne poikkesi Suomen tilanteesta? Vastauksia näihin kysymyksiin etsitään vertaamalla toisiinsa Suomessa ja Virossa käytyä poliittista keskustelua. Suomen ja Viron alkoholipolitiikkaa 1920-luvulla ei ole aiemmin vertailtu lainsäädäntöelinten näkökulmasta. Tutkimus jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä luodaan pitkän aikavälin historiallinen narratiivi ja toisessa tutkitaan ja verrataan alkoholipoliittista tihentymää eli kieltolakikeskustelua. Pitkän aikavälin historiallinen narratiivi toimii kontekstina ja antaa näkökulmia parlamenttien täysistuntopöytäkirjojen analysointiin. Aineisto, josta havainnot tehdään, koostuu julkisista Suomen ja Viron parlamenttien pöytäkirjoista ja valiokuntien mietinnöistä. Vertailemalla havaintoja saadaan vastaukset tutkimuskysymyksiin. Täysistuntojen pöytäkirja-aineisto analysoidaan sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin retoriikan tutkimuksen keinoin keskittymällä erilaisiin vakuuttelun tapoihin. Suomen ja Viron valtiot ovat monilla tavoin erilaisten tapahtumakulkujen tuloksia. Sekä suomalaisessa että virolaisessa valtiopäiväkeskustelussa esiintyi odotus siitä, että tulevaisuudessa kieltolaki voidaan saada läpi. Maiden hallitukset eivät kuitenkaan kannattaneet kieltolakia. Eduskunnan keskusteluissa Suomen kansan nähtiin vaativan kieltolakia. Suomessa kieltolaki sai laajaa kannatusta eikä sitä voida supistaa vain raittiusliikkeen projektiksi. Viron Perustavan kokouksen istunnoista käy ilmi, että kansa ei ollut valmis alkoholin kieltolakiin. Virossa kieltolaki esiintyi kaukaisena päämääränä, johon pääsemiseksi kansaa oli koulutettava ja se oli valmistettava lakia varten. Kieltolaki vaikuttaa Virossa olleen yksin raittiusliikkeen projekti, joka jakoi puolueita sisäisesti. Sekä työväenluokan asemoitumisella, valtion talouden tilalla että raittiusaatteen arvostuksella oli vaikutusta alkoholipoliittisiin päätöksiin. Keskusteluiden perusteella suurin määräävä tekijä on kansan koettu tahto ja valmius kieltolakiin. Politiikkaa siis ohjasi hyvin suuressa määrin kansan koettu asemoituminen suhteessa kieltolakiin. Tämä tutkielma tuo esiin Virossa ja Suomessa käytyjen kieltolakikeskustelujen eroavaisuuksia. Eroavaisuuksien voidaan nähdä johtuneen sekä pitkäkestoisten prosessien eroista että 1900-luvun alun tapahtumista. Laajemmassa tutkimuksessa olisi mahdollista verrata useampia kieltolakikeskustelun käyneitä valtioita keskenään. Jatkotutkimuksessa voisi etsiä alkoholipoliittisen keskustelun lainalaisuuksia. Esimerkiksi se, oliko kaikilla kieltolain säätäneillä valtiolla jokin yhteinen piirre ja kuinka se ilmeni argumentoinnissa, olisi kiinnostava tutkimuskohde.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin perusarvojen eli demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä ihmisoikeuksien ilmenemistä transitiomaissa Romaniassa, Virossa ja Puolassa. Vertailevan tutkimuksen keinoin tutkielma pyrkii löytämään systemaattisia eroja ja yhtäläisyyksiä maiden kehityssuunnissa. Tarkastellut maat liittyivät Euroopan unioniin sen massiivisimmassa laajentumisessa; Viro ja Puola vuonna 2004 ja Romania jälkijunassa 2007. Käsite transitiomaa on tutkielman taustakäsite, jolla viitataan maiden yleisiin kehityspiirteisiin kommunistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen. Korruptio, joka voidaan ymmärtää julkisen intressin loukkauksena ja virkatoiminnan puolueettomuuden turmeluna, on yleinen ilmiö transitiomaissa. Tutkielmassa transitiota lähestytään luottamuksen käsitteen kautta ja World Values Survey – tulosten pohjalta tarkastellaan kansalaisten luottamusta valtioiden kykyyn toteuttaa EU:n perusarvot. Tilastojen, komission raporttien sekä artikkeleiden avulla kerätyn aineiston avulla tarkastellaan, mitkä perusarvojen tarkastelun yhteydessä ilmenevät kehityskulut ja ilmiöt voivat mahdollisesti vaikuttaa perusarvojen ja kansalaisten luottamuksen väliseen yhteyteen. Tutkimusaineiston perusteella nousee esiin tiettyjä maita koskevia eroja ja yhtäläisyyksiä niin kehityksessä kuin nykytilanteessakin. World Value Survey -tuloksien perusteella maiden kehityksessä heijastuu transitiomaille tyypillinen epäluottamus. Yllättävä tulos on muun muassa se, että virolaisten luottamus oikeusjärjestelmään oli ensimmäisen tarkasteltavan tutkimusaallon aikana vuonna 1999 alhaisempi kuin Romanian ja Puolan, vaikka Viron oikeusvaltiota voitiin jo tuolloin pitää maakolmikon kehittyneimpänä. Taantumista perusarvojen suhteen ja kansalaisten luottamuksessa valtion kykyyn toteuttaa unionin vaatimat perusarvot on tapahtunut myös Euroopan unionin jäsenyyden aikana. Tulosten valossa voidaan olettaa kommunistisen taustan edelleen vaikuttavan maihin ja selittävän osittain kehityspiirteitä ja nykytilaa.

Tutkielmassa tarkastellaan mainonnan keinoja ja representaatioita virolaisen makeisvalmistaja Kalevin audiovisuaalisissa mainoksissa. Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin, ja kyseessä on hyvin perinteinen yhtiö, sillä Kalev on saanut alkunsa jo vuonna 1806 Tallinnassa. Aineisto koostuu kuudesta audiovisuaalisesta mainoksesta vuosilta 2011–2021. Tutkielmassa on kaksi tutkimuskysymystä. Tutkielma tarkastelee, millaisia kielellisiä ja kuvallisia mainonnan keinoja aineiston mainoksissa on käytetty sekä luo yleiskuvan siitä, miten mainokset representoivat Viroa ja virolaisuutta. Tutkielman teoriataustana on diskurssintutkimus, joka tarkastelee kielenkäytön ja sosiaalisen toiminnan välistä suhdetta. Mainonnan keinojen ja representaatioiden tarkasteluun käytetään metodeina Hallidayn systeemis-funktionaalista kielitiedettä sekä Kressin ja van Leeuwenin visuaalisen kieliopin teoriaa. Hallidayn teoriaa hyödynnetään kielellisen osuuden tarkasteluun ja Kressin ja van Leeuwenin omaa visuaalisten piirteiden analyysiin. Aineiston mainoksista löytyy useita samankaltaisuuksia. Peilaamalla mainoksia AIDA-malliin voidaan todeta mainosten toimivan suhteellisen samoin tavoin. Jokainen mainos on esimerkiksi nopeatempoinen, niissä puhuu ulkopuolinen ääni ja mainosten lopussa on esillä Kalevin logo. Erojakin löytyy, sillä jokainen mainos lähestyy mainostettavaa hyödykettä ja brändiä eri tavalla. Siinä missä yksi mainos sisältää osallistujien välistä diskurssia ja huumoria, keskittyy toinen mainos esittämään kuvia luonnosta ja suklaasta luoden katsojalle tietynlaista tunnelmaa. Voidaan siis todeta, että tietyt mainonnan lainalaisuudet toistuvat aineistossa, mutta jokaisella mainoksella on omat yksittäiset tapansa vaikuttaa katsojaan. Mainokset sisältävät useita symboleja ja elementtejä, jotka representoivat virolaisuutta. Mainokset eivät pyri vain myymään Kalevin suklaita, vaan ne ovat tapa rakentaa brändiä. Mainoksissa on tuotu esille niin Kalevin pitkää historiaa makeisvalmistajana kuin luotu mielikuvaa, jossa yhdistyvät suklaa ja virolainen luonto. Nykyaikaiselle mainonnalle on ominaista brändi-identiteetin luominen. Kalev rakentaa mainoksillaan brändiä, joka pohjautuu virolaisuuteen ja perinteikkyyteen. Tutkielma tuo esille, että Kalevin mainokset esittävät perinteisiä ja geneerisiä sukupuolirooleja ja perhemalleja sekä etnistä yksipuolisuutta. Aineiston pohjalta ei kuitenkaan voida tehdä yleistäviä johtopäätöksiä Kalevista tai virolaisesta mainonnasta, vaan tarvitaan kattavampi aineisto. Tutkielma tarjoaa näkökulmia virolaiseen mainontaan ja sen tutkimukseen.

Ystävyysseurakuntatoiminta Pakilan ja Torman seurakuntien välille aloitettiin 1980-luvun lopulla. Pro gradu -tutkielmassani selvitän Pakilan ja Torman välisen ystävyysseurakuntatoiminnan historiaa ja toimintamuotojen muutosta vuosina 1989-2013. Kiinnitän huomiota seurakuntien välisen yhteyden muodostumiseen ja ystävyystoiminnan eri aikajaksoihin. Tutkin myös Suomen ja Viron taloudellisten olosuhteiden kehittymisen vaikutusta Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muotoihin. Pohdin tutkielmassani myös ystävyystoiminnan luonnetta ja sitä, löytyykö toiminnasta piirteitä eriarvoisuudesta. Pro gradu -tutkielmani lähdeaineisto sijaitsee pääosin Pakilan Tormaystävät ry:ssä pitkään toimineiden Pauli ja Taru Matikaisen autotallissa Pakilassa. Osa aineistosta, kuten Torman seurakunnan vuosikertomukset ja jotkin yksittäiset kirjeet sijaitsevat Torman seurakunnan arkistossa Torman pappilassa. Pakilan Tormaystävät ry:n puheenjohtaja Pauli Matikaisen sähköpostitse toimittamat lähdeaineistot sijaitsevat niitä varten perustamassani arkistossa. Kaikki käyttämäni arkistot ovat järjestelemättömiä. Tutkimuksesta selvisi, että Pakilan ja Toman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muodot ovat muuttuneet merkittävästi tutkimusajanjakson aikana. Osa muodoista lakkautettiin, osa kehittyi ja osa alkoi vasta tutkimusajanjakson lopulla. Pakilan ja Torman seurakuntien välinen ystävyysseurakuntatoiminta voidaan jakaa kolmeen jaksoon: toiminnan aloitusjakso, humanitaarisen avun jakso ja tasavertaisen ystävyystoiminnan jakso. Jaksot perustuivat toistensa päälle ja mahdollistivat toisensa, eli toiminnan aloitusjakso mahdollisti humanitaarisen avun jakson, joka taas oli pohjana tasavertaisen ystävyystoiminnan jaksolle. Taloudelliset olosuhteet Virossa ja Suomessa vaikuttivat Pakilan ja Torman seurakuntien ystävyystoiminnan muotoihin erityisesti toiminnan aloitusjakson aikana. Viron taloudellisen tilanteen kehittyminen vaikutti paljon Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan kehittymiseen, sillä taloudellinen tilanne Virossa määritteli osan mahdollisista ystävyystoimintamuodoista kunakin tutkimusajankohdan ajanjaksona toteutuskelpoisiksi. Tutkimukseni osoittaa Pakilan ja Torman seurakuntien välisessä ystävyystoiminnassa ilmenneen joitakin eriarvoisuuden piirteitä. Ystävyysseurakuntatoiminnan humanitaarisen avun jaksolla Pakilan ja Torman seurakunnan toimijat olivat hyvin eri asemissa toisen ollessa auttaja ja toisen avustettava, mikä lisäsi eriarvoisuutta toimijoiden välille.

Tutkimus käsittelee Pyhä- ja Püha-elementin sisältäviä paikannimiä Suomen ja Viron alueella. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, pitääkö teoria Pyhä-paikoista rajojen merkitsijöinä paikkansa, millaisia Pyhä- ja Püha-paikat ovat, millaisia kertomuksia ja ominaisuuksia paikkoihin liitetään sekä millaisia nimeämismotivaatioita nimille on löydettävissä. Aineisto on pääosin peräisin Kotimaisten kielten keskuksen ja Eesti keele instituutin nimiarkistoista ja Suomen ja Viron maanmittauslaitosten tietokannoista. Tutkimuksessa käytetään grounded theory -metodia tukeutuen nimeämismalliteorian ja kulttuurisen onomastiikan teoriaviitekehyksiin. Analyysin kohteena ovat ensisijaisesti Pyhä- ja Püha-nimiset vakavedet ja kohoumat. Analyysiosiossa nimet ryhmitellään perusosien mukaan. Tarkastelun kohteena ovat nimien levikki, paikkojen topografia, ympäristön esiintyvät nimet sekä nimiarkistoon kerätyt paikkoihin liittyvät kertomukset ja historiatiedot. Aineiston perusteella Pyhä-nimityyppi vaikuttaa aiempaa käsitystä monimuotoisemmalta. Viron Pühajärvet eivät sijoitu vanhoille rajoille. Suomen Pyhä-paikoista osan voi sanoa olevan rajapaikkoja, mutta sen lisäksi nimille on löydettävissä myös muita motivaatioita. Levikkien perusteella Pyhä-nimet ovat levinneet alueille eri suunnista ja eri kulttuurien vaikutuspiireistä. Levikkikartassa eteläisten ja pohjoisten nimiryhmien välillä on katkos. Pyhäjärvet jakautuvat kahteen ryhmään, joista eteläiset ovat ominaisuuksiltaan suuria ja keskeisiä. Pohjoisessa Pyhäjärvet ovat pieniä ja kuuluvat ennemmin Pyhä-nimisen kohouman nimiryppääseen. Pyhävuoret ovat ominaisuuksiltaan korkeita ja kivikkoisia, ja sijaitsevat yleensä suuren veden äärellä. Pyhävaarat ovat motivaatioltaan saamelaisperäisiä. Pühaallikat liittyvät kansanuskoon pyhinä lähteinä ja uhrilähteinä. Pyhämäet ja Pyhälammet jäävät vaikeaselkoisiksi. Tutkimuksen perusteella teoria Pyhä-paikoista nimenomaisesti rajapaikkoina ei pidä paikkansa. Sen sijaan Pyhä-paikat ovat monimuotoinen ja monikerroksinen nimityyppi, jonka taustalla on erilaisia nimeämismotivaatioita sekä -malleja. Sakraaleja nimiä tutkiessa on oleellista ottaa huomioon nimien kulttuurinen konteksti sekä sakraalien sanojen monimerkityksisyys.

Pro gradu –tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten Viron vuoden 2007 opetuskielireformin kannattajat ja vastustajat perustelevat kantansa. Vuoden 2007 reformin yhteydessä alkoi venäjänkielisten koulujen muuttaminen vironkielisiksi. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia vakuuttamisen keinoja käytetään kyseisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkimuksessa käytetään 22 tekstiä ajanjaksolta 2010-2019. Tutkimusmetodina käytetään retorista analyysia, joka tässä työssä pohjautuu nk. uuden retoriikan tieteelliseen viitekehykseen, jonka mukaan retoriikan pohjana toimii argumentaatio ja muut retoriset keinot rakentuvat sen päälle. Viron kieli on useasti joutunut taistelemaan asemastaan. Nyky-Viron alueelle on pitkin aikoja muuttanut mm. saksalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia. Ensimmäiset saksalaiset asettuivat nyky-Viron alueelle n. 1000-luvulla ja saksan kielen vahva status säilyi 1800-luvulle asti. Ensimmäiset venäjänkieliset muuttivat 1600-luvulla ja toinen aalto ajoittuu n. 1800-luvulle. Samaan aikaan ajoittui myös virolaisten ensimmäinen kansallinen herätys, jolloin viron kielen asema vahvistui. Neuvostoliiton aikana viron kieli joutui taas taistelemaan asemastaan, mm. neuvostohallituksen harjoittaman kielipolitiikan takia, jonka tarkoituksena oli siirtyä venäjään kieleen kaikissa jäsenvaltiossa. Viron kieli sai takaisin virallisen kielen aseman vasta vuonna 1987. Työn kirjoittamishetkenä Viron väestöstä n. 30% puhuu äidinkielinään venäjää. Tämä tekee venäjänkielisistä maan suurimman kielivähemmistön, vaikka vain murto-osa kuuluu lain määrittelemään kansalliseen vähemmistöön. Viro on saanut huomautuksia Euroopan komissiolta, YK:lta ja Amnesty Internationalilta venäjänkielisten kohtelusta ja oikeuksista. Tutkimusaineistosta poimittiin 48 fragmenttia, jotka luokiteltiin älyyn ja järkeen vetoaviin ja tunteisiin vetoaviin kategorioihin. Suositummat älyyn ja järkeen vetoavat retoriset keinot ovat viittaus syy-seurasuhteisiin, vetoaminen lakiin, valtiolliseen ohjelmaan tai kansainväliseen sopimukseen sekä viittaus asiantuntijoihin, tutkimuksiin tai tilastoihin. Tunteisiin vetoavista keinoista eniten esimerkkejä löytyi kategorisaatiosta, metaforan käytöstä, viittauksista omaan kokemukseen ja uhkauksista. Opetuskielireformin kannattajien keskeinen perustelu on se, että monet vanhemmat haluavat, että lapset oppisivat jo koulussa viron kielen. Lisäksi hyvä kielitaito on etu työmarkkinoilla, jonka avulla virolaisten ja venäjänkielisten palkkaeroja voidaan kaventaa. Keskusteluissa myös nousee esiin viron kielen suojelu. Venäjänkielisten koulujen kannattajat puolestaan sitä mieltä, että opiskelu vieraalla kielellä on vaikeaa lapsille ja johtaa huonoihin tuloksiin. Lisäksi oikeutta opiskella äidinkielellä pidetään ihmisoikeutena, koska kielen avulla ylläpidetään kansallista identiteettiä, joka saattaisi rappeutua, jos lapset unohtavat äidinkielensä. Tutkimus näyttää, että kysymys Viron venäjänkielisten lasten oikeudesta opiskella äidinkielellään on hyvin laaja ja monimutkainen. Keskustelun molemmilla osapuolilla on valideja perusteluja näkemyksilleen ja molempia osapuolia yhdistää se, että ne ovat huolissaan oman kielensä ja kansallisen identiteettinsä säilyttämisestä. Tällä hetkellä Viron venäjänkielisten koulujen tulevaisuus ei näytä valoisalta. Tilanne saattaa muuttua, jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottaa käsittelyyn kanteen, jonka laittoi vireille voittoa tavoittelematon yhteisö Venäjänkieliset koulut Virossa.

Primary school textbooks of geography often transmit a stereotypical image of other nations. Already children have images of other countries, although they have not visited in those. Stereotype refers to how people usually think of one characteristic that represents all members of a given group. The aim of the current research has been to investigate in 4th grader: their images and stereotypes of Finland and Finns, Sweden and Swedes, Estonia and Estonians and Russia and Russians. In addition, I have wanted to find out if children have a negative or positive attitude towards Finland and it's neighbouring countries. It was also examined if the pupils saw some of the countries as similar or different compared to Finland and discussed in terms of national identity: do pupils think of some of the countries as an object of shared identification or as being completely different from us. Data were collected from two primary schools in Nurmijärvi and the participants were from 9 to 10 years old. The questionnaire included drawing and writing tasks. In the questionnaire, pupils were supposed to draw three things that come to their minds first about these countries or their people and to describe them with three adjectives. There were altogether 46 answers: 18 boys and 28 girls. Drawings and written responses were analysed using the tools of content analysis. Data were classified and categorised based on my research questions and theoretical frame. The images of Finland emphasized Finnish nature, while Swedish and Estonian images referred to tourism and pupils' experiences. In Russia's case, images and stereotypes were very political, and many of them were about war. Pupils' attitudes towards Finland and Sweden were very positive and also Estonia was experienced positively. Most negative mentions were from Russia and Russians. Sweden and Estonia were seen as similar to Finland through the positive things, especially Estonia was seen as related. Although children gave examples for similarities in positive matters between Finland and Russia, taken into account the amount of negative adjectives and drawings from Russia, it can be said that Russia is seen as distinct from Finland, Sweden, and Estonia. It can be therefore stated that these pupils had strong stereotypes, and especially about Russia. Stereotypes can lead to prejudice and, also based on this research, should receive more attentions.