Browsing by Subject "Vuorovaikutus"

Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena on löytää oikeanlaisia tapoja kohdata hammashoidon lapsipotilaita, joilla on autismikirjon häiriö tai ADHD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten lapsen kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö kannattaa ottaa huomioon hammashoidossa, miten ADHD- tai autismikirjon lapsen kanssa toimitaan mahdollisimman oikealla tavalla toimenpiteitä suorittaessa ja miten lasta tuetaan hoidon aikana.Tavoitteena on parantaa lasten kokemusta ja helpottaa hammaslääkärien työskentelyä erityislapsipotilaiden kanssa. ADHD ja autismikirjon häiriöt ovat molemmat kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä. Näiden taustalla on neurobiologinen häiriö, joka aiheuttaa psykiatrisia oireita. ADHD- tai autismikirjon lapsen erityistarpeet on tärkeää ottaa huomioon hammashoidossa. Näin vältytään turhilta ongelmilta ja hoito etenee mahdollisimman sujuvasti. Erilaisia vuorovaikutusmenetelmiä on mahdollista käyttää helpottamaan toimenpiteitä. Lapsilla, joilla on ADHD tai autismikirjon häiriö esiintyy enemmän käytöspulmia ja stressiä hammashoidossa, kuin normaalisti kehittyvillä lapsilla. Hammashoidon tukena voidaan käyttää kerro-näytä-tee-menetelmää tai kuvia hammashoitotilanteesta. Lisäksi kehut ja palkinnot sekä ulkoisten ärsykkeiden minimointi helpottavat vuorovaikutusta näiden lasten kanssa. Lapsilla, joilla on ADHD tai autismikirjon häiriö saattaa olla kohonnut kariesriski ja huonompi suuhygienia kuin tavallisesti kehittyvillä lapsilla. Hoitotilannetta tukee hammaslääkärin hyvä tietotaso ADHD:sta ja autismikirjon häiriöstä sekä lapsen erityistarpeista. Vuorovaikutus ADHD- ja autismikirjon potilaan kanssa hammashoidossa on prosessi, jossa tarvitaan hoitohenkilökunnalta vuorovaikutustaitoja ja kykyä kohdata jokainen lapsi yksilönä.

Perustoimeentulotuen siirto Kelaan vuoden 2017 alussa kasvatti merkittävästi asiakasmääriä Kelassa ja muutti asiakaskuntaa. Työn kuormittavuus asiakaspalvelussa lisääntyi muutoksen myötä. Näihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan pääkaupunkiseudun Kelassa vuoden 2019 aikana toteutetulla palvelutapamuutoksella. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan tämän palvelutapamuutoksen vaikutuksia asiakaskohtaamisiin Kelan asiakaspalvelun työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään avaamaan sitä, miten käytössä oleva palvelutapa vaikuttaa työntekijän ja asiakkaan väliseen kasvokkaiseen vuorovaikutustilanteeseen. Samalla mietitään sitä, miten vuorovaikutustilanteiden sujuvoittaminen voi parantaa virkailijoiden työhyvinvointia. Konkreettisimmin uusi palvelutapa näyttäytyy asiakkaalle vuoronumeropalvelun poistona ja niin, että asiakkaan asiaa hoidetaan palvelupisteissä vastaanottoaulassa ja ajanvarauksella. Pyrin tutkimuksellani valaisemaan sitä, miten haastavia ja monimutkaisia vuorovaikutustilanteet Kelan asiakaspalvelussa ovat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ovat Michael Lipskyn kuvaukset katutason byrokraateista, Erving Goffmanin analyysit ihmisten välisestä kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta, sekä Arlie Russell Hochschildin käsitys tunnetyöstä. Tämä vertaileva tapaustutkimus toteutettiin haastattelemalla pääkaupunkiseudun Kelan kahden palvelupisteen asiakaspalvelun työntekijöitä. Vertailun mahdollisti se, että toinen palvelupiste oli siirtynyt jo ennen haastatteluja uuteen palvelutapaan. Näitä haastatteluja analysoitiin laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Analyysia tehtiin muodostamalla ensin oletuksia kerätystä haastatteluaineistosta. Näitä oletuksia koeteltiin käsitteiden kautta, jotka nousivat teoreettisesta viitekehyksestä. Nämä käsitteet ja niihin perustuvat tutkimuskysymykset ohjasivat sisällönanalyysia. Tulokset näyttävät, että tarkasteltavat palvelutavat muovaavat palvelupisteissä tehtävää kasvotyötä. Asiakaspalvelun vuorovaikutustilanteet ovat yksilöllisiä ja niissä käytetään hyväksi työntekijöiden henkilökohtaisia ominaisuuksia, kokemusta sekä palvelutavan raameissa organisaation tarjoamia työkaluja ja apuvälineitä. Tärkein organisaation apuvälineistä on Kelassa käytössä oleva Oiwa-asiakastietojärjestelmä, joka on työntekijöiden käytössä asiakastiskeillä ja taustatilojen tietokoneilla ja josta näkyy muun muassa asiakkaiden etuusratkaisut sekä asiakkaiden Kelaan toimittamat dokumentit. Uusi palvelutapa nähdään haastavana, sillä Oiwa-järjestelmään ei ole aulasta nopeaa tai helppoa pääsyä. Organisaation apuvälineiden käyttö on sallittua, mutta vaatii enemmän työntekijän henkilökohtaista harkintaa. Uudessa palvelutavassa virkailijoiden harkintavalta lisääntyy ja korostuu. Vaikka työ koetaan rankkana, työntekijät osaavat pitää oman persoonansa erillään työroolista siinä mielessä, etteivät tunteet kuormita työntekijöitä merkittävästi kummassakaan palvelupisteessä. Uudessa palvelutavassa asiakkaita kohdataan vastaanottoaulassa samassa tilassa muiden asiakkaiden kanssa. Tämä asettaa uusia haasteita kasvotyölle. Myös tietoturvaan liittyvistä asioista käydään keskustelua, kun samassa tilassa kohdataan useita asiakkaita. Työntekijöiden kuormittumisen helpottumista ja työhyvinvoinnin parantumista palvelutavan muutoksen jäljiltä on liian aikaista arvioida vielä tässä vaiheessa. Palvelutapamuutos on kuitenkin prosessi, jota viedään jatkuvasti eteenpäin ja toteutetaan eri tavoilla eri Kelan palvelupisteissä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

The purpose of the study is to orientate four education guides from the 2010s which are meant to challenging educational situations with children. I will search what kind of image they will present about children which have challenging behavior. I didn’t find any previous research, but my research is influenced by thesis of Liisa Ahonen. There she examines what defines interactive and pedagogical practice of educators in relation to children with the need of socioemotional support in challenging educational situations. My research was qualitative. The research material consisted of four education guides for challenging educational situations, which I analyzed with material-based content analysis. With content analysis I used thematizing, which helped to structure concepts from material. Research revealed that three of four education guides, which I analyzed, present very nega-tive and stereotypical image of children which have challenging behavior. Others, except the guide from Ahonen (2017) there are concepts for instance “horrible”,” nuisance” and “naugh-ty”. Also, different kind of doing from children which have challenging behavior guides were describing with negative words like “messing around” and “romping”.

Tavoitteet. Pieni lapsi havainnoi ja harjoittelee vertaisten kanssa toimimista päivittäin. Arjen erilaisten vuorovaikutustilanteiden pohjalta tehtyjen havaintojen ja kokemusten perusteella lapsi kopio toimintamalleja. Lapsen tunneälyn kehittymistä on tärkeä tukea varhaiskasvatuksessa, koska varhaislapsuus on tunneälyn kehittymiselle otollisinta aikaa. Tunneälyn kehittymiseen vaikuttaa suuresti lapsen vuorovaikutustaidot. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1. Millaisia tunteiden ympärille rakentuvia vuorovaikutustilanteita syntyy 1-3- vuotiaiden ja 2-5- vuotiaiden lasten varhaiskasvatusryhmissä? ja 2. Mitä keinoja aikuinen käyttää osallistuessaan tunteiden ympärille rakentuneisiin vuorovaikutustilanteisiin? Tutkimuksen teoriapohjana käytin Mayer- Salovey -Caruson nelihaaraista tunneäly -mallia (1997). Oletukseni oli, että lasten ikä vaikuttaa tunteiden ympärille rakentuneiden vuorovaikutustilanteiden luonteeseen, koska lapsen kasvaessa hän kohtaa enemmän tilanteita, joissa hän joutuu säätelemään toimintaansa ja sitä myöten tunteitansa tilanteeseen sopivalla tavalla. Mirja Köngäs (2018) on tehnyt etnografisen väitöskirjatutkimuksen aiheesta aiemmin. Hänen tutkimuksensa tarkasteli lasten vertaiskulttuurin erityispiirteitä ja tunneälyä osana päiväkoti arkea. Menetelmät. Toteutin laadullisen tutkimukseni havainnoimalla Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen videokirjaston materiaaleja. Videokirjaston materiaaleissa esiintyi kaksi eri päiväkotiryhmää: 1-3 -vuotiaiden ryhmä (6 videota) ja 2-5 -vuotiaiden ryhmä (7 videota). Videoita oli yhteensä 13:sta (381 minuuttia) joista 1-3 -vuotiaiden ryhmässä kuvattuja videoita oli kuusi (133 minuuttia) ja loput seitsemän videota (248) oli kuvattu 2-5 -vuotiaiden ryhmässä. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusaineiston analysoinnin tuloksena ilmeni, että aikuisen ja lapsen välisiä tunteiden ympärille rakentuvia vuorovaikutushetkiä löytyi enemmän 2-5- vuotiaiden lasten ryhmässä kuvatuista videomateriaaleista kuin 1-3 -vuotiaiden videomateriaaleista. Tunteiden ympärille rakentuneissa hetkissä aikuisella oli monipuolisia keinoja osallistua tilanteisiin. Tämä ilmeni siten, että aikuinen havaitsi lasten tunnetiloja, sanoitti niitä ja auttoi lasta ymmärtämään kokemaansa tunnetilaa. Vuorovaikutus oli suuressa roolissa kummankin ryhmän videoissa. Kummallakin videolla näyttäytyvät aikuiset kohtasivat lapsia sensitiivisesti ja lapsilähtöisesti, mikä vaikutti positiivisesti ryhmän ilmapiiriin. Köngäs (2018) on saanut samankaltaisia tuloksia väitöskirjatutkimuksessa.

Tutkimus kohdistuu pyyntösekvenssien rakentumiseen suomenkielisissä keskusteluissa. Pyynnöt eivät usein ole yksinkertaisia pyyntö-responssi-vieruspareja, vaan puhujat laajentavat niitä eri tavoin. Pyynnöille onkin tyypillistä taustoitus, jonkinlainen ongelmankuvaus, joka kertoo pyynnön vastaanottajalle, miksi pyyntö esitetään. Tutkimuksessani tarkastelen pyyntöjen yhteydessä esiintyviä taustoituksia: niiden rakennetta, tehtäviä, ja sitä, mistä taustoitukset motivoituvat. Aineisto on peräisin Helsingin yliopiston Keskusteluntutkimuksen arkistosta, josta hyödynnän sekä ääninauhoitettuja puhelinkeskusteluja että kasvokkain käytyjä videoituja keskusteluja. Aineistossa on yhteensä 33 kappaletta pyyntöjä, joista 23 on puhelimitse esitettyjä erilaisia pyyntöjä ja 10 kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa esiintyviä pyyntöjä. Analysoitujen keskustelujen yhteiskesto on noin 166 minuuttia. Tutkimusmetodi on keskustelunanalyysi. Pyyntöjen yhteydessä esiintyvä taustoitus todettiin tutkimuksessa yleiseksi erityisesti puhelinkeskusteluissa. Niistä taustoitettuja pyyntöjä oli 21, kun taas taustoittamattomia pyyntöjä oli vain kaksi. Puhelimitse esitetyn pyynnön taustoituksen yleisenä funktiona on informaation antaminen pyynnön olosuhteista: miksi pyyntö on tärkeää toteuttaa ja miksi pyyntö täytyy esittää. Keskustelunanalyysin traditiossa pyynnöt on nähty usein preferoimattomina etujäseninä, ja taustoitus sisältääkin usein lievennystä pyynnön toteuttamisen olosuhteisiin. Tämä on yleistä erityisesti silloin, kun taustoitus motivoituu vastaanottajan varauksellisista responsseista tai lisäkysymyksistä, jotka ilmaisevat epävarmuutta pyynnön toteuttamisesta. Pyynnön taustoituksen voidaan nähdä lisäävät pyytäjän oikeutusta kysyä ja se edesauttaa preferoidun responssin saamista. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa pyynnön informaatioarvo on pienempi, koska pyytäjä ja vastaanottaja jakavat saman tilan ja pyyntö kohdistuu samalla hetkellä toteutettavaan toimintaan. Yksinkertaisissa pyynnöissä taustoitus jää usein kokonaan pois, sillä vastaanottaja näkee itse pyynnön olosuhteet ja epävarmuustekijät ovat vähäiset pyynnön pienen kuormittavuuden takia. Jos pyyntö poikkeaa meneillään olevasta toimintalinjasta tai aiheuttaa vastaanottajalle kuormitusta, taustoitus esitetään. Tulevaisuudessa olisi tarpeen tutkia suomenkielisten pyyntöjen rakentumista muun muassa pyynnön oikeutuksen ja pyynnön taustalla olevien epävarmuustekijöiden näkökulmasta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan esiopetusikäisten lasten keskinäistä vuorovaikutusta ja vertaissuhdetta vapaan leikin aikana laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa lasten välisestä multimodaalisesta vuorovaikutuksesta verbaalia ja non-verbaalia viestintää tutkimalla. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia verbaalin ja non-verbaalin viestinnän vaikutusta ja yhteyttä lasten väliseen vertaissuhteeseen, joko sitä edistävänä tai rajoittavana tekijänä. Tutkimustani on ohjannut erityisesti Vermilän (2023) ja Syrjämäen (2019) väitöskirjat, jotka kummatkin käsittelevät lasten välistä vuorovaikutusta ja vertaissuhdetta. Aineistonkeruu suoritettiin Suomessa sijaitsevassa esiopetusryhmässä videoimalla lasten välistä vuorovaikutusta vapaan leikin aikana kahtena peräkkäisenä päivänä tammikuussa 2024. Aineistonkeruun aikana tutkija ei ottanut kontaktia lapsiin tai ohjannut lainkaan lasten välisiä leikkejä tai leikkikavereiden valitsemista, jotta tilanne säilyisi mahdollisimman todenmukaisena. Videokuvattua aineistoa muodostui yhteensä 26 min. Videokuvattujen lasten määrä oli n=9, mutta tutkielmaan analysoitavaksi päätyi kahden (2) lapsen välinen leikkitilanne. Lasten välistä multimodaalista vuorovaikutusta tutkittiin käyttäen vuorovaikutusanalyysiä menetelmänä. Aineistoa analysoitiin kahden asetetun kategorian kautta: 1. verbaalinen ilmaisu ja 2. kehon asento ja eleet. Tutkimuksessa todettiin lasten esittävän paljon verbaalisia ehdotuksia leikin kulusta leikkikaverille, mutta ehdotuksiin verbaalisesti vastaaminen oli kuitenkin vähäistä. Lasten non-verbaalin vuorovaikutuksen todettiin olevan keino täydentää verbaalista vuorovaikutusta. Positiivisia kokemuksia ilmennettiin non-verbaalisesti muun muassa hymyilemällä ja innosta hyppimisellä, sekä negatiivisia kokemuksia vetäytyneellä katseella ja lyyhistyneellä kehon asennolla. Myönteistä vertaissuhdetta lasten välillä todettiin ylläpitävän tunteiden, reaktioiden ja käyttäytymisen onnistunut säätely. Rajoittavana tekijänä vertaissuhteen ylläpitämisessä todettiin leikkikaverin esittämien ehdotusten sivuuttaminen sekä leikin omaehtoinen ohjaaminen.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää varhaiskasvatuksen opettajien pedagogisia vuorovaikutuskeinoja perushoitotilanteissa monikielisten lasten kanssa. Tutkimuksen pääkysymykseen haetaan vastauksia alaongelmien avulla, joiden avulla halutaan selvittää varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä vuorovaikutuksesta, perushoidosta ja monikielisyydestä. Lisäksi selvitetään varhaiskasvatuksen opettajien käyttämiä pedagogisia keinoja monikielisten lasten kanssa sekä miten keinot opitaan. Tutkimuksessa haastateltiin neljää 3‒5 -vuotiaiden ryhmissä työskentelevää varhaiskasvatuksen opettajaa Vantaalta. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina marras- ja joulukuussa 2019 päiväkotien tiloissa. Haastattelut nauhoitettiin litterointia ja analysointia varten. Analyysissa käytettiin sisällönanalyysia.Haastatteluista sovittiin päiväkotien johtajien kanssa ja haastatteluihin osallistuminen oli vapaaehtoista. Keskeisenä pedagogisena keinona vuorovaikutuksessa perushoidontilanteissa monikielisten lasten kanssa haastatellut varhaiskasvatuksen opettajat pitivät kuvien hyödyntämistä arjen eri tilanteissa. Kuvien käyttämisen lisäksi varhaiskasvatuksen opettajat kertoivat käyttävänsä esimerkiksi nopeaa piirtämistä, selkeää puhetta, tukiviittomia, mallintamista sekä pienryhmätoimintaa monikielisten lasten kanssa. Pedagogisten keinojen toteuttamisen haasteita vuorovaikutustilanteissa aiheuttivat opettajien mukaan muun muassa aika- ja resurssipula, suuret lapsiryhmät sekä kielitason myötä ymmärretyksi tuleminen. Pedagogisten keinojen oppiminen tapahtuu pääosin työelämässä kokemuksen myötä. Resurssien osalta lapsen kuulemisen ja kohtaamisen mahdollistamiseksi sekä varmistamiseksi haastateltujen opettajien mukaan ryhmässä tulisi olla tarpeeksi kasvattajia suhteessa lasten määrään ja tarpeisiin.

Tutkielman tavoite ja tutkimuskysymys on selvittää, miten vuorovaikutus rakentaa luottamusta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan työntekijöiden näkökulmasta. Koska kysymys on laaja, lähestytään sitä viiden apukysymyksen avulla, jotka liittyvät avoimuuteen, verkostoihin, palautteeseen, arvoihin ja luottamuksen kokemukseen. Vuorovaikutusta tarkastellaan vain työntekijöiden näkökulmasta, ei esimerkiksi ylioppilaskunnan jäsenten. Tutkimuksessa ei ole testattavaa hypoteesia, mutta lähtökohtana on, että luottamus on työyhteisölle tavoiteltava asia, jonka rakentaminen on kannattavaa. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus. Aineistona on 16 työntekijän vastaukset kyselylomakkeen 20 kysymykseen sekä ylioppilaskuntaa ohjaavat dokumentit, erityisesti henkilöstöstrategia. Kysymyksenasettelu ja aineiston sisällönanalyysi ovat teoriaohjaavia. Teoriaosuus on yhdistelmä eri alojen tunnettuja klassikoita ja käytännönläheisempiä jäsennyksiä. Käytetty kirjallisuus käsittelee sosiaalista pääomaa, verkostoja, organisaatiokulttuuria, suhteessa olon perusmielikuvia ja luottamusta organisaatioissa. Johtopäätös on, että luottamus ei voi rakentua työyhteisössä ilman vuorovaikutusta. Luottamus on ylioppilaskunnan työyhteisön itse sopima arvo, jonka pohjalta työskennellään. Työntekijät kokevat vahvaa luottamusta toisiinsa ja johtoon, mutta kokemus avoimuudesta on huomattavasti vaihtelevampi. Käänteisesti voidaan todeta, että kokemus avoimuuden puutteesta ei ole johtanut epäluottamukseen. Luottamus työyhteisössä perustuu ihmisten kompetenssiin eli ammattitaitoon, integriteettiin eli johdonmukaisuuteen ja hyväntahtoisuuteen. Tiedon välittymisessä on haasteita, mutta työyhteisö ratkaisee niitä vuorovaikutuksella. Työntekijät uskaltavat ilmaista toiveitaan eikä esittäjän hierarkkinen status vaikuta niiden kuulluksi tulemiseen, vaikka toisaalta toiveet eivät aina vaikuta toimintaan. Suhde muihin työntekijöihin on neutraali tai hyvä, ja suhde omaan esihenkilöön hyvä. Työyhteisön vahvat siteet sijoittuvat ennen kaikkea tiimien sisälle ja työyhteisössä on myös informaaleja verkostoja eli ystävyyssuhteita. Työyhteisön sosiaalista pääomaa on mahdollista kasvattaa lisäämällä siteitä oman tiimin ulkopuolelle ja säilyttämällä tiiviit siteet tiimien sisällä. Luottamus rakentuu vahvemmaksi kehittämällä vuorovaikutuksen avoimuutta, vaikeiden teemojen käsittelyä sekä sisäisen viestinnän määrää ja laatua. Luottamus on erittäin korkeaa mittaushetkellä, mutta on muistettava, että se on muuttuvaa. Luottamuksen vahvistaminen vuorovaikutuksen keinoin on hyödyllistä työyhteisön sosiaaliselle pääomalle ja sitä kautta menestymiselle. Vaikka tutkielma on tapaustutkimus yhdestä työyhteisöstä, sitä voi hyödyntää soveltuvin osin muiden työyhteisöjen tutkimiseen.