Browsing by Subject "Yksityisyys"

Yksityisyys ja henkilötiedot ovat kohdanneet nykymaailmassa uusia haasteita. Henkilötiedot ovat nykyään arvokasta valuuttaa, millä voidaan käydä kauppaa ja minkä arvo tunnustetaan yritysten toiminnassa. Lisäksi yhä useampi yksilö jakaa itseään koskevia tietojaan mitä vapaammin esimerkiksi sosiaalisen median palveluissa, kun taas osa väestöstä pitää vielä lujemmin kiinni yksityisyydestään sitä uhkaavien tekijöiden vuoksi. Valitettavasti henkilötietojen arvon ovat huomanneet myös rikolliset tahot. Identiteetteihin kohdistuneen rikollisuuden lisääntymisen vuoksi alettiin nähdä tarvetta kriminalisoida täysin uusi rikostyyppi, identiteettivarkaus. Se kriminalisoitiin Suomessa 4. syyskuuta 2015. Identiteettivarkaus on rikos, joka ilmenee usein jonkin toisen rikoksen kanssa samanaikaisesti. Karkeasti jaoteltuna identiteettivarkaus voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin. Ensimmäisen tyypin mukaan identiteettivarkaudella ja sen yhteydessä tehdyillä rikoksilla on uhriin taloudellisesti negatiivinen vaikutus, jolloin rikoksentekijä on tavoitellut sillä itselleen taloudellista hyötyä. Toisen tyypin mukaan identiteettivarkaudella ei niinkään tavoitella taloudellista hyötyä, vaan sillä pyritään kiusaamaan uhria tai loukkaamaan uhrin yksityiselämää ja kunniaa. Toisen tyypin identiteettivarkaus saattaa esiintyä myös täysin itsenäisenä rikoksenaan. Tutkielmassa tarkastellaan identiteettivarkaudesta aiheutuneen kärsimyksen korvaamista lainopin metodia käyttäen. Tutkimuksessa pyritään hakemaan vastausta ensinnäkin siihen, voiko identiteettivarkaudesta aiheutunut kärsimys oikeuttaa uhrin saamaan vahingonkorvausta, vai onko kärsimyskorvauksen saaminen riippuvainen jonkin toisen rikosnimikkeen olemassaolosta. Toisekseen vastausta koetetaan hakea siihen, vastaako oikeuskäytännössä identiteettivarkauksien yhteydessä tapahtunut kärsimyskorvausharkinta Suomen vahingonkorvausoikeutta. Yksilön identiteetillä on läheinen yhteys henkilön yksityisyyteen, kunniaan ja vapauteen ja sitä kautta itsemääräämisoikeuden sekä tiedollisen itsemääräämisoikeuden käsitteisiin, joita identiteettivarkaudella voidaan loukata. Yksityisyyttä ja kunniaa suojellaan perustuslain 10 §:ssä, kun taas henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta suojataan perustuslain 7 §:ssä. Euroopan unionin tasolla henkilön yksityisyyttä ja vapautta suojellaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 ja 8 artikloissa, Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 ja 17 artikloissa ja EU:n perusoikeuskirjan 6, 7 ja 8 artikloissa. Identiteettivarkaudella saatetaan kuitenkin myös loukata henkilön oikeutta määrätä omaisuudestaan esimerkiksi petosrikosten yhteydessä, minkä voidaan myös katsoa loukkaavan itsemääräämisoikeutta. Omaisuuden suoja on perustuslain 15 §:ssä turvattu. Henkilön omaisuutta suojataan niin ikään Euroopan unionin tasolla Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklassa ja EU:n perusoikeuskirjan 17 artiklassa. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 26 artiklan mukaan ketään ei saa syrjiä tai asettaa erilaiseen lain suojaan omaisuuden perusteella. Etenkin vahingonkorvauslain 5:6.1:n 1 kohdan soveltuvuuden arvioinnilla on merkitystä arvioitaessa identiteettivarkaudesta aiheutuneen kärsimyksen korvausta. Säännöksen mukaan kärsimyskorvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Tutkimukseen kerätyn oikeuskäytännön nojalla näyttää siltä, ettei kärsimyskorvauksen määrääminen identiteettivarkauden yhteydessä ole tällä hetkellä selkeää ja yhdenmukaista. Tällä on vaikutusta identiteettivarkauden uhrin oikeusturvaan. Tutkielman keskeisenä havaintona on identiteettivarkauden ja sen eri tekomuotojen läheinen liityntä yksilön perus- ja ihmisoikeuksiin, joiden toteutumisen julkisen vallan tulisi turvata perustuslain 22 §:n mukaisesti. Vahingonkorvausoikeuden tehokas toteutuminen on osittain riippuvainen siitä, minkälaisen aseman identiteettivarkaus saa rikoksena. Sen asettaminen virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi parantaisi uhrin oikeusturva-asemaa. Lisäksi tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että vahingonkorvauslain 5:6.1:n 1 kohtaa voitaisiin tulkita laajentavasti etenkin siinä suojeltujen oikeushyvien, vapauden, kunnian ja yksityiselämän kohdalla, jotta identiteettivarkauden yhteydessä voitaisiin tuomita kärsimyskorvausta.

Sosiaalinen media on muuttanut olennaisesti ihmisten tapoja jakaa tietoa sekä kommunikoida. Sosiaalinen media on lisäksi herättänyt huolia yksityisyydestä sekä sen suojaamisesta, joten myös lasten oikeus yksityisyyteen sosiaalisen median kontekstissa on ajankohtainen oikeudellinen kysymys. Tässä tutkielmassa tarkastellaan lasten oikeudellista asemaa osana sosiaalista mediaa tilanteissa, joissa lapsen oma vanhempi toimii lapsen tietojen julkaisijana. Tutkimusten mukaan 22 %:lla 15–16-vuotiasta suomalaislapsista vanhemmat olivat julkaisseet lapsensa tietoja ilman luvan kysymistä lapselta. Tutkielmassa tarkastellaan lapsille ihmis- ja perusoikeutena taattua yksityisyyden suojaa sosiaalisen median kontekstissa. Tarkoituksena on arvioida, mitä lapsen yksityisyyden suojan erityispiirteet ovat, kenen vastuulla lapsen yksityisyyden suojaaminen on ja millä tavoin sitä suojataan sosiaalisessa mediassa. Lisäksi tutkitaan, voidaanko lapsen yksityisyyden suojaa rajoittaa vanhemman sananvapauden perusteella. Tutkimuskohteena ovat lapsille taatut perus- ja ihmisoikeudet, tietosuojalainsäädäntö sekä lapsen oikeudet. Näitä kysymyksiä tarkastellaan lainopillisesti systematisoimalla voimassa olevaa oikeutta. Lapsen yksityisyyden määrittämisen ongelmana on ristiriita lapsen autonomian sekä muista riippuvaisuuden ja suojan tarpeen välillä. Lapsen kyky määrätä omasta yksityisyydestään on rajallinen ja vanhemmat käyttävät päätäntävaltaa useissa lasta ja tämän yksityisyyttä koskevissa asioissa. Kuitenkin lapsilla on yhtäläinen oikeus yksityisyyden suojaan kuin aikuisillakin, ja on vanhemman tehtävä huolehtia tämän oikeuden toteutumisesta. Lapsen yksityisyyden suojaamisessa tulee huomioida lapsen etu sekä lapsen omat näkemykset hänestä julkaistavasta tiedosta. Lähtökohtaisesti lapsen tietojen julkaisemiselle tarvitaan myös lapsen oma suostumus. Lapsesta julkaistavien tietojen osalta on merkitystä sillä, millaista tieto on ja kuinka laajalle joukolle tieto julkaistaan. Mitä suuremmalle joukolle ja mitä arkaluonteisempaa tietoa julkaistaan, sitä todennäköisemmin kyseessä on lapsen yksityisyyden suojan loukkaus. Lapsen yksityisyyttä sosiaalisessa mediassa suojataan muun muassa tietosuojalainsäädännön ikärajoilla sekä sosiaalisen median palveluntarjoajien erityisesti lapsia koskevilla käyttöehdoilla, mutta lapsen viimesijainen suojaaminen on jätetty vanhempainvastuunkantajan harteille. Kun lapsen yksityisyyden suojaaminen on vanhemman vastuulla, niin lapsen keinot suojautua vanhempien tekemiltä julkaisuilta ovat heikot. Tutkielmassa korostetaan vanhempien velvollisuutta suojata lasta sekä huomioida tälle taatut oikeudet myös arjessa. Lähtökohtaisesti lainsäädäntö ei takaa lapsen yksityisyyden suojalle vahvempaa asemaa perus- ja ihmisoikeutena kuin muillekaan perusoikeuksille. Oikeuskäytännössä vanhemman ja lapsen oikeuksien ollessa vastakkain on kuitenkin lähtökohtaisesti päädytty painottamaan lapsen oikeusasemaa vahvempana, sillä lapset ovat lähtökohtaisesti heikommassa asemassa sekä tarvitsevat suojelua muilta.

Yksityisyys käsitteenä on monipuolinen ja moniulotteinen, se on ajankohtainen ja usein läsnä yksilöiden toiminnassa. Yksityisyydelle ei välttämättä ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tutkielman tavoitteena on tuoda esiin sitä, mitä yksityisyys tarkoittaa, mitä erilaisia ulottuvuuksia siihen liittyy sekä millaisina näyttäytyvät yksityinen ja julkinen alue. Tutkielma on filosofinen tutkimus, jonka menetelmänä on käsitteellinen analyysi ja argumentointi. Tutkielmassa määritellään yksityisyyttä eri näkökulmista. Yksityisyyttä lähestytään eri ulottuvuuksien kautta, jotka on liitetty yksityisyyteen. Näistä ulottuvuuksista merkittävimpiä ovat erilaiset normit ja lait, teknologia, feminismi sekä fyysinen tila ja intimiteetti liittyen yksityisyyteen. Lisäksi yksityisyyteen liittyvät yksityisen ja julkisen alueet. Tutkielmassa käytetyn aineiston ja kirjallisuuden perusteella yksityisyys näyttäytyy käsitteenä, joka on hyvin monipuolinen, mutta ei välttämättä monimutkainen. Tutkielmassa käytetyssä kirjallisuudessa korostuvat muun muassa Juha Räikän, Hannah Arendtin ja Anita L. Allenin tekstit. Yksityisyyteen liittyy eri ulottuvuuksia, joita mainittiin edellä. Tutkielmassa esitetyt yksityisyyden ulottuvuudet ovat sellaisia, jotka nousevat usein esiin yksityisyyden yhteydessä. On kuitenkin niin, että yksityisyyteen voidaan liittää myös muita ulottuvuuksia. Arkikokemukseen liittyen voidaan katsoa, että yksityisyys on esimerkiksi yksilön elämässä hyvin monissa eri kohdin läsnä. Normien ja lakien yhteydessä yksityisyydestä käytävä keskustelu kiteytyy usein vaatimukseen oikeudesta yksityisyyteen. Yksityisyys voi normien valossa olla sinänsä selkeää, mutta haastetta tuo se, milloin yksityisyyteen voidaan puuttua erilaisten normien tukemana. Kehittyvä teknologia haastaa yksityisyyttä siten, että yksityisyys voidaan myös tällaisessa kohdassa nähdä selkeänä, mutta uhkakuvana voi olla yhä helpompi puuttuminen yksityisyyteen, myös luvaton puuttuminen. Feminismin kohdalla yksityisyys on jotain, jota on toisaalta vaadittu, mutta sen on nähty myös haittaavan naisten aseman parantumista, koska yksityisyyden on nähty muun muassa yksityisyyden alueella mahdollistavan epätasa-arvoisen ympäristön ja aseman luomisen naisille. Fyysisen ulottuvuuden kohdalla nousee esiin muun muassa vaatimus fyysisestä yksityisestä tilasta. Yksityisen ja julkisen alueen kohdalla on yksityisen alueen yleisesti katsottu koostuneen kotitaloudesta tai perhepiiristä ja sen usein katsotaan myös nykyään koostuvan näistä. Julkinen alue voi edustaa esimerkiksi poliittista elämää. Yksityisen ja julkisen alueen välissä voidaan katsoa toimivan muun muassa tiedotusvälineiden, jotka voivat myös tuoda yksityisen alueen asioita julkisen alueelle. Tutkielman perusteella yksityinen ja julkinen alue voidaan erottaa toisistaan, mutta ne kuitenkin käytännössä ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa nähden. Ylipäänsä yksityisyyden katsotaan tutkielman perusteella liittyvän monesti informaation hallintaan koskien muun muassa yksilöä. Lisäksi yksityisyys on tutkielman perusteella jotain, joka on läsnä hyvin monessa eri yhteiskunnan osa-alueessa ja siihen liittyy monia eri ulottuvuuksia, jotka voivat lisääntyä. Yksityisyys on monipuolinen käsite ja samaan aikaan käsite, joka on kaikesta huolimatta ymmärrettävä, vaikka se on liitoksissa hyvin moniulotteisesti eri asioihin.