Browsing by Subject "Yrityssaneeraus"

Moderni maksukyvyttömyyssääntely on murroksessa. Kesällä 2019 annettu maksukyvyttömyysdirektiivi (EU) 2019/1023 on osa EU:n pyrkimystä harmonisoida jäsenvaltioiden maksukyvyttömyyssääntelyä. Direktiivin keskeisin tavoite on mahdollistaa jäsenvaltioissa sijoittautuneiden taloudellisissa vaikeuksissa olevien elinkelpoisten yritysten tervehdyttäminen varhaisessa vaiheessa, jota edistääkseen direktiivi kannustaa yhtiön johtoa toimiin maksukyvyttömyyden ennaltaehkäisemiseksi. Direktiivin 19 artikla asettaa seuraavia velvoitteita yhtiön johdolle: ”[J]os maksukyvyttömyys on todennäköinen, johtajat ottavat asianmukaisesti huomioon ainakin seuraavat seikat: a) velkojien, oman pääoman haltijoiden ja muiden sidosryhmien intressit; b) tarpeen toteuttaa toimenpiteitä maksukyvyttömyyden välttämiseksi”. Suomi asettui direktiivineuvotteluissa vastustamaan artiklaa, kuten myös moni muu jäsenvaltio. Direktiiviin sisällytettiin sanamuodoltaan oikeutemme kanssa ristiriitaisia velvoitteita, jotka Suomen on implementoitava osaksi kansallista lainsäädäntöä heinäkuuhun 2022 mennessä. Tutkielmassa vastataan ensinnäkin siihen, voiko johdolle muodostua aktiivinen toimintavelvollisuus harkita yhtiötä haettavaksi yrityssaneeraukseen de lege lata. Kysymys edellyttää huolellisuusvelvoitteen käsitteen määrittämistä tilanteessa, jossa yhtiötä uhkaa maksukyvyttömyys. Johdon aktiivinen toimintavelvollisuus määräytyy yhtäältä ulkoisten toimintaolosuhteiden ja toisaalta tarkasteltavien keinojen, menestyneen yrityssaneeraushakemuksen tarjoamien merkittävien oikeusvaikutusten kautta. Havaitaan, että saneerauskelpoisen yhtiön johdolla on velvollisuus harkita saneerausta vaihtoehtona, jos yhtiötä kohtaa sellainen rahoituskriisi, joka uhkaa yhtiön jatkuvuutta. Erityisen korostunut toimintavelvollisuus syntyy silloin, kun kannattavan yhtiön maksuvalmiutta uhkaa ulkoinen markkinahäiriö, josta on mahdollista selviytyä rauhoitusajan turvin. Johdon passiivisuus harkita saneerausta vaihtoehtona voi muodostaa tuottamuksen, jos huolellinen hallitus olisi näin toiminut. Johto vapautuu korvausvastuusta tekemällä olosuhteisiin nähden asianmukaisen päätöksen olla hakematta yhtiötä saneeraukseen. Toisekseen on määriteltävä johdon yhtiön etuun kohdistuvan lojaliteettivelvoitteen ulottuvuus de lege lata silloin, kun yhtiötä uhkaa maksukyvyttömyys. Kysymys on relevantti, kun yhtiötä harkitaan haettavaksi yrityssaneeraukseen. Jos lojaliteetti kohdistuisi osakkeenomistajakollektiivin sijasta velkojiin, olisi johto haastavan valinnan edessä. Johto ei voisi hakea yhtiötä saneeraukseen, ellei se olisi varma, että saneeraus tulee onnistumaan. Epäonnistunut saneeraushan koituu aina velkojien vahingoksi, sillä kustannukset pienentävät konkurssin jakokelpoisia varoja, kun taas osakkeenomistajat olisivat menettäneet konkurssissa residuaalinsa joka tapauksessa. Yhtiön etu ja lojaliteettivelvoite määritellään sopimusverkko-, stakeholderismi-, valistunut arvonmaksimointi-, ja päämies-agenttiteorioiden avulla. Teorioita hyödyntäen vastataan kotimaisiin ja angloamerikkalaisiin puheenvuoroihin, joissa on esitetty, että lojaliteettivelvollisuus voisi kohdistua uudelleen maksukyvyttömyyden uhatessa. Havaitaan, ettei voi syntyä sellaista velkojat-johto-fidusiaarisuhdetta, jonka pohjalta johdolla olisi velvollisuus priorisoida velkojien konkurssitilanteen etua osakkeenomistajakollektiivin edun edelle. Johdon lojaliteettivelvollisuus ei voi kohdistua maksukyvyttömyyden uhatessa velkojiin sellaisessa ulottuvuudessa, joka estäisi johtoa hakemasta yhtiötä saneeraukseen. Kolmannekseen käsitellään periaatteellisesti tärkeää kysymystä siitä, voivatko fidusiaarivelvoitteet yhtiöoikeudellisesti toteutua maksukyvyttömyysdirektiivin 19 artiklan edellyttämin tavoin. Jos fidusiaarivelvoitteet eivät voi suojata konkurssipesän velkojakollektiivia, ei johtoa ole mahdollista saada korvausvastuuseen laiminlyönnistään hakea tai harkita yhtiötä haettavaksi oikea-aikaisesti saneeraukseen eikä johdon fidusiaarivelvoitteita voi olla maksukyvyttömyysdirektiivin edellyttämin tavoin olemassa. Havaitaan, että fidusiaarivelvollisuuksien suojatarkoitus vaikuttaisi mahdollistavan korvauskanteen yhtiöoikeudellisen hyväksyttävyyden ja mahdollistavan niiden täytäntöönpantavuuden. Lopulta 19 artiklalle on annettava teleologisesti direktiivin tavoitteita ilmentävä merkityssisältö, jota kotimaiseen oikeustilaan vertaamalla paikannetaan direktiivin tavoitteiden ja suhteellisuusperiaatteen edellyttämät muutostoimet. Havaitaan, etteivät maksukyvyttömyysdirektiivin 19 artiklan a ja b alakohdat edellytä muutoksia fidusiaarivelvoitteita koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön. Sääntely vastaa direktiivin merkityssisältöä ja edistää tehokkaasti sen tavoitteita. Suomelta edellytetään kuitenkin sitä, että johdolle tarjotaan asianmukaiset keinot varhaisen vaiheen puuttumiseen. Argumentoidaan, minkä takia yhtiön hallitukselle tulisi antaa lain tasolla yksinomainen päätöksentekovalta hakea yhtiötä saneeraukseen kaikissa tilanteissa. Muita lainsäädäntömuutoksia ei maksukyvyttömyysdirektiivin 19 artiklan perusteella voine edellyttää

Tässä tutkielmassa käsitellään yrityssaneerausmenettelyn vakuusvelkojien vakuuskohteiden arvostamista. Tarkoituksena on selvittää, miten vallitsevaan kohteiden arvostuskäytäntöön on päädytty ja aiheuttaako voimassa olevan, menettelynaikaiset arvonmuutokset sivuuttavan mallin soveltaminen ongelmia. Tutkielmassa keskitytään vakuuskohteiden arvonmuutoksiin nimenomaan saneerausmenettelyn aikana. Käsiteltävä ajanjakso alkaa YSL 71 §:n mukaisesta menettelyn aloittamispäätöksestä ja päättyy saneerausohjelman vahvistamiseen YSL 8 luvun mukaisesti. Niin sanottu velkaselvittely jakaa velallisyrityksen velat saneerausvelkoihin ja menettelynaikaisiin velkoihin sekä edelleen saneerausvelat vakuusvelkoihin ja tavallisiin velkoihin. Tutkielmassa keskitytään saneerausvelkojen velkaselvittelyyn sekä siihen, miten eri velkojaryhmät eroavat toisistaan. Toisin sanoen pyritään selvittämään se, mitä määrittely tiettyyn velkojaryhmään käytännössä merkitsee. YSL lähtee 46 §:n nojalla siitä, että velkojat, joilla saneerausmenettelyn ulkopuolella olisi yhtäläinen oikeus saada suoritus saatavalleen, on saneerausohjelmaan sisältyvissä velkajärjestelyissä asetettava keskenään yhdenvertaiseen asemaan. Toisin sanoen samaan velkojaryhmään kuuluvia velkojia on kohdeltava samalla tavalla. Velkaselvittely suoritetaan vakuusomaisuuden arvostamispäätöksen perusteella ja jako velkojaryhmiin perustuu vakuuden arvon riittävyydelle. Velkojan saatava on siltä osin vakuusvelkaa kuin vakuuden arvo menettelyn alkaessa olisi riittänyt kattamaan velkojan saatavan määrän. Toisin sanoen saneerausvelkoja voi olla samanaikaisesti sekä tavallinen velkoja sekä vakuusvelkoja. YSL ei säädä vakuusomaisuuden arvostusperusteista tai -menettelystä, mutta lain esitöiden sekä oikeuskirjallisuuden mukaan vakuuskohteen arvostamisessa on kyse todennäköisen realisointituloksen määrittämisestä. Käytännössä on yleistä, että kohde arvostetaan niin sanotun going concern -arvon perusteella, jossa omaisuus nähdään osana toimintaansa jatkavaa yritystä. Vakuuskohteet arvostetaan voimassa olevan YSL 3.1 §:n 7 kohdan mukaan menettelyn aloittamishetken perusteella, eikä saneerausmenettelyn aikana mahdollisesti tapahtuvia arvonmuutoksia oteta huomioon. Käytäntöä on perusteltu esimerkiksi sillä, että saneerausmenettelyt kestävät keskimäärin ainoastaan muutaman kuukauden, ja merkittävät muutokset vakuuskohteiden arvossa ovat harvinaisia. Lisäksi saneerausohjelmaehdotuksen laatiminen edellyttää tiettyjen tietojen käsillä oloa, ja keskeinen osa näitä tietoja on tieto vakuusomaisuuden arvosta. Voimassa oleva vakuuskohteiden arvostamiskäytäntö mahdollistaa velkojien yhdenvertaisuuden kannalta kyseenalaisia tilanteita. Voidaan ajatella esimerkiksi tilannetta, jossa menettelyn alkaessa velkojan koko saatavan kattava vakuuskohde menettää menettelyn aikana arvoaan, ja synnyttää teoriassa vakuusvajetilanteen, jota ei kuitenkaan käytännössä huomioida. Toisin sanoen velkoja saa vakuusvelkojan oikeusaseman nojalla täysimääräisen suorituksen myös vakuusvajeosuudelle, joka olisi todellisuudessa alisteinen YSL 44 §:n mukaisille velkajärjestelykeinoille. Saneerausmenettelynaikaisten arvonmuutosten huomiointia on ehdotettu YSL:n valmisteluvaiheessa sekä oikeuskirjallisuudessa. Lisäksi muista Pohjoismaista löytyy esimerkkejä arvonmuutokset huomioivista malleista. Tutkielmassa esitetään nämä seikat huomioiden voimassa olevan vakuuskohteiden arvostuskäytännön vaihtoehto, jossa menettelynaikaiset arvonmuutokset otetaan velkojien yhdenvertaisuuden nimissä huomioon.

Tiivistelmä Tiedekunta: Oikeustieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma Opintosuunta: Velvoiteoikeus Tekijä: Otto Saikkonen Työn nimi: Vuokrasopimuksen irtisanominen saneerausmenettelyssä yrityssaneerauslain 27.1 §:n perusteella ja irtisanomisen perusteella määräytyvä korvaus Työn laji: OTM-tutkielma Kuukausi ja vuosi: Tammikuu 2023 Sivumäärä: XXII + 74 sivua Avainsanat: Yrityssaneeraus, YSL 27 §, vuokrasopimuksen irtisanominen saneerausmenettelyssä, kohtuullinen korvaus muusta vahingosta, saneerausvelka Ohjaaja: Heidi Lindfors Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Taloudellisissa vaikeuksissa olevan velallisen on mahdollista hakeutua yrityssaneerauslain (1993/47) mukaiseen saneerausmenettelyyn, jossa tavoitteena on tervehdyttää ja turvata velallisen jatkamiskelpoisen yritystoiminnan edellytykset sekä saada aikaan velkojen järjestely. Saneerausmenettelyssä lähtökohtana on pidettävä sopimussuhteiden jatkuvuuden periaatetta, jonka mukaisesti saneerausmenettelyn alkaminen ei lähtökohtaisesti vaikuta velallisen jo tekemiin sitoumuksiin. Velallisen saneerauksen toteuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi saattaa olla välttämätöntä, että velallisella on mahdollisuus vetäytyä taloudellisesti merkittävistä ja epäedullisiksi käyneistä sopimussuhteista saneerausmenettelyn alettua. Yrityssaneerauslaissa (YSL) säädetään erikseen poikkeuksista, jolloin velallisen on mahdollista vetäytyä ennenaikaisesti eräistä sopimuksista. YSL 27 §:n mukaisesti vuokra- tai vuokraluottosopimus voidaan menettelyn alettua irtisanoa noudattaen kahden kuukauden irtisanomisaikaa sopimuksen kestoa tai irtisanomista koskevien ehtojen estämättä. Yrityssaneerauslaissa säädetyllä tavalla vuokranantajalla on oikeus korvaukseen sopimuksen ennenaikaisen päättämisen vuoksi omaisuuden hallinnan palauttamisesta aiheutuneista välttämättömistä kustannuksista sekä kohtuullisilta osin muusta vahingosta, jonka vuokranantaja osoittaa hänelle aiheutuvan. Tarkastelussa ovat seuraavat tutkimuskysymysten mukaiset asiat: 1. Mikä merkitys YSL 27 §:n kaltaisilla erityisillä irtisanomisoikeuksilla ja korvaussäännöksillä on ottaen huomioon saneerausmenettelyn rehabilitaation periaate, sopimusten jatkuvuuden periaate ja yleinen täyden korvauksen periaate? 2. Mikä on YSL 27 §:n perusteella määräytyvän ”kohtuullisen korvauksen” suuruusluokka, johon tapauskohtaisessa kohtuullisuusharkinnassa voidaan päätyä? 3. Minkä seikkojen perusteella ”kohtuullisen korvauksen” suuruutta voidaan tapauskohtaisessa kohtuullisuusharkinnassa arvioida? Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan pääosin lainopillisten ja empiiristen menetelmien keinoin. Tutkimuksessa pyritään tarjoamaan teoreettinen kohtuullisen korvauksen suuruusluokka sekä viitekehys kohtuusharkinnalle, jonka perusteella kohtuullisen korvauksen määrää on mahdollista arvioida tapauskohtaisessa kokonaisharkinnassa.