Browsing by Subject "aallokko"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2020)Aallokon mittaamiseen Itämerellä on vakiintunut käytettäväksi aaltopoiju, joka on ankkuroitava pintapoiju. Kyseinen havaintotapa aiheuttaa mittauskauden lyhenemistä jäätalven vuoksi. Jotta mittauskautta pystyttäisiin pidentämään, tarvitaan mittaussysteemi, jota ei tarvitse nostaa ylös vedestä ennen jäätalvea. Pintavirtauksia mitataan yleisesti pohjaan asennettavilla akustisilla Doppler virtaus profiilimittalaitteilla (ADCP), joissa ei ole reaaliaikaista tiedonsiirtoa. Viimeisten vuosien aikana lähes reaaliaikaista aineistoa lähettävään aaltopoijuun on lisätty pintavirtauksen havainnoinnin mahdollistavat anturit. Tässä tutkielmassa arvioidaan ADCP:n havaintojen luotettavuutta aallokon mittaamisessa verrattuna aaltopoijuun ja vertaillaan aaltopoijun ja ADCP:n virtaushavaintoja toisiinsa. Tässä tutkielmassa käytetty havaintoaineisto on saatu kahden eri vuoden, kesien 2017 ja 2018, aikana toteutetuista mittalaitevertailuista. Mittausjaksot tehtiin Suomenlahdella Hankoniemen itäpuolella. Havaintoaineistolle on tehty laadunvarmistusta ennen kuin niitä on vertailtu. Laaduntarkastuksen kriteerit on saatu mittalaitteiden valmistajien ilmoittamista raja-arvoista, suosituksista ja kirjallisuudessa olevista Suomenlahden aallokko-olosuhteiden raja-arvoista. Havaintoaineistoa on analysoitu ja verrattu toisiinsa aikasarjojen, hajontakuvaajien ja tilastollisten arvojen kautta. ADCP:n ja aaltopoijun merkitsevän aallonkorkeuden vastaavuus on hyvä, mutta ADCP ei pysty havaitsemaan alle 0,5 metrin aallokkoa luotettavasti. Syvemmälle asennettu ADCP aliarvioi suhteellisen systemaattisesti merkitsevää aallonkorkeutta verrattuna aaltopoijun havaintoihin. Aliarviointia on teoriassa mahdollista korjata ja näin parantaa mittauksien vastaavuutta, mutta käytännössä se ei ole järkevää koska se vaatisi uusien vertailujen tekemistä muuan muassa jokaiselle mittalaitteelle ja -paikalle. Huipun periodin ja aallokon suunnan vastaavuus ei ollut tilastollisesti merkittävää ja ADCP:n mittauksia näistä suureista voisi käyttää, tarvittaisiin tarkempaa spektrien analysointia. Aaltopoijun ja ADCP:n pintavirtaushavaintoja vertaillessa on vastaavuutta arvojen välillä, mutta aallokon kasvaessa erot mittauksissa kasvavat. Havaittuja eroja ei voi selittää pelkästään vertailtavien laitteiden mittaussyvyyden erolla, joka oli keskimäärin 1 metri.
-
(2020)Eliölajit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa niin fysikaalisen ympäristönsä, kuin muiden eliölajienkin kanssa. Nämä vuorovaikutukset voivat olla osapuolille negatiivisia, neutraaleja tai positiivisia. Fasilitaatio tarkoittaa sitä, että joku laji edesauttaa toisen lajin selviytymistä. Äärimmäinen esimerkki fasilitaatiosta on perustajalaji. Perustajalaji on laji, joka pelkällä läsnäolollaan tarjoaa muille eliöille kriittisiä resursseja, joita ilman muut lajit eivät voi selviytyä. Nämä resurssit voivat olla esimerkiksi ravintoa, suojaa tai elintilaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat ovat perustajalajeja, joita tavataan kaikilta maailman merialueilta. Esiintyessään tiheinä kasvustoina kalliorannoilla ne tarjoavat lukuisille selkärangattomille eläimille suojaa aallokon voimalta ja pedoilta, ravintoa ja elintilaa lisääntyneen sedimentaation myötä, sekä runsaasti sekundaarista kiinnittymispintaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat muodostavat perustan habitaatille, joka lopulta muotoutuu simpukoiden ja muiden lajien yhteisvaikutuksella. Vähäsuolaisessa ja -lajisessa Itämeressä sinisimpukka (Mytilus trossulus x edulis) on alustaansa kiinnittyvänä simpukkana erittäin tärkeässä roolissa. Sinisimpukkaa esiintyy pinnan läheltä aina kymmenien metrien syvyyteen asti, kunhan kiinnittymiseen sopivaa alustaa vain on tarjolla. Simpukoiden esiintymiseen Itämeressä vaikuttavat monet tekijät, joista tärkeimpinä ovat aallokko joka aiheuttaa fysikaalista stressiä, ja alhainen, itää ja pohjoista kohti pienentyvä suolapitoisuus joka aiheuttaa fysiologista stressiä. Paikoin erittäin runsaina esiintyvät sinisimpukat edesauttavat sedimentin kertymistä muodostamansa kolmiulotteisen matriisin onkaloihin mikä mahdollistaa myös pehmeän pohjan lajien esiintymisen kalliorannoilla. Sinisimpukkayhteisössä onkin piirteitä sekä pehmeistä, että kovista pohjista, mikä tekee niistä edullisia elinympäristöjä runsaalle määrälle erilaisia selkärangattomia eläimiä. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sisäsaaristosta ulkosaaristoon voimistuvan aallokon vaikutusta sinisimpukka-rakkohauru -yhteisön rakenteeseen kolmella lähellä toisiaan sijaitsevilla merialueilla läntisellä Suomenlahdella, missä suolapitoisuus laskee läntisimmän ja itäisimmän tutkimusalueen välillä ainoastaan muutamilla promillen kymmenyksillä. Näytteitä noudettiin sukeltamalla 36:sta eri pisteestä kolmen metrin syvyydeltä rakkohauruvyöhykkeeltä, neljältä eri avoimuusvyöhykkeeltä. Näytteistä havaitut eläintaksonit tunnistettiin ja eläinten yksilömäärät laskettiin, ja sinisimpukoiden sekä rakkohaurun (Fucus vesiculosus) kuivapaino määritettiin. Tilastollisilla menetelmillä selvitettiin eliöyhteisön rakenteen eroja näillä kolmella alueella, sekä kasvavan avoimuuden vaikutusta. Lisäksi selvitettiin korreloivatko tavattujen eläinlajien yksilömäärät sinisimpukan tai rakkohaurun biomassan kanssa. Sinisimpukka oli kaikilla näytepisteillä runsain tavattu laji, ja jäljessä yksilömääristä puhuttaessa sinisimpukkayksilöitä ei huomioida. Alueet eivät eronneet toisistaan taksonien tai eläinyksilöiden kokonaismäärien osalta, mutta yksittäisillä taksoneilla eroja kuitenkin havaittiin. Avoimuudella havaittiin olevan merkittävä vaikutus eliöyhteisön rakenteeseen. Avoimuuden kasvaessa havaittujen taksonien määrä laski ja runsaimmat taksonit vaihtuivat sedimenttiä suosivista nilviäisistä vapaasti uiviin äyriäisiin, sen sijaan eläinten kokonaisyksilömäärissä merkitseviä eroja ei havaittu. Merkittävä osuus tavatuista yksittäisistä taksoneista korreloi negatiivisesti kasvavan avoimuuden kanssa, avoimuuden kanssa positiivisesti korreloivia taksoneita oli vähemmän. Sinisimpukoiden biomassan kanssa havaittiin korrelaatiota usealla taksonilla, kaikki positiivisia, sen sijaan rakkohaurun biomassan kanssa korrelaatiota havaittiin ainoastaan yhdellä taksonilla. Tämä tutkimus osoittaa, että avoimuudella on selkeä vaikutus perustajalajina toimivan sinisimpukan ympärille muotoutuneeseen eliöyhteisöön ja sen rakenteeseen. Suolapitoisuuden vähäinen lasku tutkimusalueiden välillä sen sijaan ei vielä merkitsevästi vaikuta sinisimpukkayhteisön rakenteeseen, vaikka yksittäisillä lajeilla - merkittävimpänä juuri sinisimpukka - viitteitä vaikutuksista havaittiinkin. Sinisimpukan merkitys muuhun lajistoon on merkittävä, rakkohaurun merkitys on sen sijaan varsin vähäinen.
-
(2020)Eliölajit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa niin fysikaalisen ympäristönsä, kuin muiden eliölajienkin kanssa. Nämä vuorovaikutukset voivat olla osapuolille negatiivisia, neutraaleja tai positiivisia. Fasilitaatio tarkoittaa sitä, että joku laji edesauttaa toisen lajin selviytymistä. Äärimmäinen esimerkki fasilitaatiosta on perustajalaji. Perustajalaji on laji, joka pelkällä läsnäolollaan tarjoaa muille eliöille kriittisiä resursseja, joita ilman muut lajit eivät voi selviytyä. Nämä resurssit voivat olla esimerkiksi ravintoa, suojaa tai elintilaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat ovat perustajalajeja, joita tavataan kaikilta maailman merialueilta. Esiintyessään tiheinä kasvustoina kalliorannoilla ne tarjoavat lukuisille selkärangattomille eläimille suojaa aallokon voimalta ja pedoilta, ravintoa ja elintilaa lisääntyneen sedimentaation myötä, sekä runsaasti sekundaarista kiinnittymispintaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat muodostavat perustan habitaatille, joka lopulta muotoutuu simpukoiden ja muiden lajien yhteisvaikutuksella. Vähäsuolaisessa ja -lajisessa Itämeressä sinisimpukka (Mytilus trossulus x edulis) on alustaansa kiinnittyvänä simpukkana erittäin tärkeässä roolissa. Sinisimpukkaa esiintyy pinnan läheltä aina kymmenien metrien syvyyteen asti, kunhan kiinnittymiseen sopivaa alustaa vain on tarjolla. Simpukoiden esiintymiseen Itämeressä vaikuttavat monet tekijät, joista tärkeimpinä ovat aallokko joka aiheuttaa fysikaalista stressiä, ja alhainen, itää ja pohjoista kohti pienentyvä suolapitoisuus joka aiheuttaa fysiologista stressiä. Paikoin erittäin runsaina esiintyvät sinisimpukat edesauttavat sedimentin kertymistä muodostamansa kolmiulotteisen matriisin onkaloihin mikä mahdollistaa myös pehmeän pohjan lajien esiintymisen kalliorannoilla. Sinisimpukkayhteisössä onkin piirteitä sekä pehmeistä, että kovista pohjista, mikä tekee niistä edullisia elinympäristöjä runsaalle määrälle erilaisia selkärangattomia eläimiä. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sisäsaaristosta ulkosaaristoon voimistuvan aallokon vaikutusta sinisimpukka-rakkohauru -yhteisön rakenteeseen kolmella lähellä toisiaan sijaitsevilla merialueilla läntisellä Suomenlahdella, missä suolapitoisuus laskee läntisimmän ja itäisimmän tutkimusalueen välillä ainoastaan muutamilla promillen kymmenyksillä. Näytteitä noudettiin sukeltamalla 36:sta eri pisteestä kolmen metrin syvyydeltä rakkohauruvyöhykkeeltä, neljältä eri avoimuusvyöhykkeeltä. Näytteistä havaitut eläintaksonit tunnistettiin ja eläinten yksilömäärät laskettiin, ja sinisimpukoiden sekä rakkohaurun (Fucus vesiculosus) kuivapaino määritettiin. Tilastollisilla menetelmillä selvitettiin eliöyhteisön rakenteen eroja näillä kolmella alueella, sekä kasvavan avoimuuden vaikutusta. Lisäksi selvitettiin korreloivatko tavattujen eläinlajien yksilömäärät sinisimpukan tai rakkohaurun biomassan kanssa. Sinisimpukka oli kaikilla näytepisteillä runsain tavattu laji, ja jäljessä yksilömääristä puhuttaessa sinisimpukkayksilöitä ei huomioida. Alueet eivät eronneet toisistaan taksonien tai eläinyksilöiden kokonaismäärien osalta, mutta yksittäisillä taksoneilla eroja kuitenkin havaittiin. Avoimuudella havaittiin olevan merkittävä vaikutus eliöyhteisön rakenteeseen. Avoimuuden kasvaessa havaittujen taksonien määrä laski ja runsaimmat taksonit vaihtuivat sedimenttiä suosivista nilviäisistä vapaasti uiviin äyriäisiin, sen sijaan eläinten kokonaisyksilömäärissä merkitseviä eroja ei havaittu. Merkittävä osuus tavatuista yksittäisistä taksoneista korreloi negatiivisesti kasvavan avoimuuden kanssa, avoimuuden kanssa positiivisesti korreloivia taksoneita oli vähemmän. Sinisimpukoiden biomassan kanssa havaittiin korrelaatiota usealla taksonilla, kaikki positiivisia, sen sijaan rakkohaurun biomassan kanssa korrelaatiota havaittiin ainoastaan yhdellä taksonilla. Tämä tutkimus osoittaa, että avoimuudella on selkeä vaikutus perustajalajina toimivan sinisimpukan ympärille muotoutuneeseen eliöyhteisöön ja sen rakenteeseen. Suolapitoisuuden vähäinen lasku tutkimusalueiden välillä sen sijaan ei vielä merkitsevästi vaikuta sinisimpukkayhteisön rakenteeseen, vaikka yksittäisillä lajeilla - merkittävimpänä juuri sinisimpukka - viitteitä vaikutuksista havaittiinkin. Sinisimpukan merkitys muuhun lajistoon on merkittävä, rakkohaurun merkitys on sen sijaan varsin vähäinen.
Now showing items 1-3 of 3