Browsing by Subject "anemia"

Lisensiaatintutkielma oli osa tutkimusta, jossa kartoitettiin kamelieläinten anemiaa aiheuttavan Mycoplasma haemolamae -bakteerin lisäksi myös muiden tautien (bovine viral diahhrea ja paratuberkuloosi) esiintymistä Suomen alpakka- ja laamapopulaatiossa. Suomen ensimmäinen positiivinen M. haemolamae -taudinkantaja löydettiin syksyllä 2020. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka laajalle tauti on levinnyt suomalaisessa populaatiossa. Tautia ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Hypoteesinä oli, että tautia esiintyy myös Suomessa. Tutkimus oli kaksiosainen ja ensimmäisessä osassa kartoitettiin M. haemolamaelle altistavia riskitekijöitä, tiloilla esiintyviä oireita ja muita taustatietoja kamelieläinten pidosta Suomessa. Toisessa osassa kerättiin verinäytteitä vapaaehtoisilta tiloilta ja verinäytteistä tutkittiin M. haemolamaen esiintymistä PCR-menetelmällä. Verinäytteistä tutkittiin myös vasta-aineita BVD:lle ja paratuberkuloosille sekä laamaeläimillä esiintyviä tulehdusmarkkereita. Nämä eivät ole osa lisensiaatintutkimusta. Kirjallisuuskatsauksessa pyrittiin selvittämään taudin oireenkuvaa, esiintymistä maailmalla, sen leviämismekanismeja, riskitekijöitä ja käytössä olevia hoitovaihtoehtoja. Tuloksista havaittiin, että taudin esiintyvyys tutkitussa otoksessa Suomessa oli 21,4 % ja positiivisia tiloja oli 35,3 % tutkituista tiloista. Esiintyvyys vastasi melko hyvin kirjallisuudessa olevia esiintyvyyslukuja maailmalta (4,8-37,2 %) tutkimuksesta riippuen. Tauti on useimmiten oireeton, eikä vaikuta yksilön elämään, mutta se voi johtaa etenkin immuunipuutoksisilla yksilöillä vakavaan taudinkuvaan, jopa kuolemaan. Tyypillisiä oireita ovat anemia ja laihtuminen. Vaikka kyseessä on yleensä melko lieväoireinen tai oireeton taudinkuva, se voi aiheuttaa tilatasolla tiinehtyvyysongelmia ja heikkokuntoisia vasoja. Tautiin ei ole olemassa tehokasta hoitomuotoa, vaan yksilöitä hoidetaan oireenmukaisesti. Tarvittaessa käytetään antibioottia hillitsemään tartuntaa. Positiivinen diagnoosi taudin kantajuudesta ei välttämättä ole ikuinen, yksilö voi parantua taudista tai jäädä krooniseksi kantajaksi. Erityisesti tiloilla, joilla tautia ei vielä esiinny, tulisi ehkäistä taudin leviämistä välttämällä kontakteja taudinkantajiksi todettuihin yksilöihin. Tauti leviää verikontaktin välityksellä, mahdollisesti myös verta imevien hyönteisten välityksellä ja myös istukan kautta tapahtuva tartunta on mahdollinen. Eläimet olisi hyvä tutkia taudin varalta ennen siirtoa uudelle tilalle ja M. haemolamae tulisi olla jatkossa yksi tekijä jalostusvalinnoissa. Suomessa tautia havaittiin erityisesti nuorilla eläimillä, mutta todennäköisesti myös vanhemmissa yksilöissä voi olla taudin sairastaneita ja siitä parantuneita tai kantajia, joilla taudinaiheuttajaa on verenkierrossa niin pieniä määriä, että tutkimusmenetelmät eivät kykene havaitsemaan niitä. Näiden yksilöiden muodostama riski taudin levittämiselle on todennäköisesti varsin pieni.

Diabeettinen mikroangiopaattinen hemolyyttinen anemia (DMHA) on hyvin harvinainen ja vakava diabeteksen aiheuttama komplikaatio. Maailmalla on julkaistu vain tapausselostuksia, joista yksi oli raskaudenaikainen. Pitkään diabetesta sairastaneen verisuonistossa on vaurioita, myös punasolujen rakenne on poikkeava. Nämä yhdessä voivat johtaa jopa henkeäuhkaavaan pilkkoutumishemolyysiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää raskaudenaikaista diabeettista mikroangiopaattista hemolyyttistä anemiaa tyypin 1 diabeetikoilla. Vastaavanlaista tutkimusta ei ole tehty Suomessa aikaisemmin. Tutkimusmenetelmänä oli retrospektiivinen potilasasiakirjatutkimus ja aineistona on käytetty Helsingin Naistenklinikan diabetestutkimuksen rekisteriä vuosilta 1988−2008. Tutkimukseen otettiin mukaan White F –luokan potilaat (n=138) ja heidän verikoevastaukset kerättiin Excel-taulukkoon. Löytyi kaksi DMHA:han sopivaa potilasta, joiden potilaspapereihin perehdyttiin tarkemmin. Toisen potilaan kohdalla autoimmuunihemolyyttistä anemiaa ei voitu poissulkea. Ensimmäisen potilaan hemolyysi vaati useita punasolusiirtoja, toinen sai vain yhden kerran. Molemmille potilaille tehtiin suunniteltu keisarinleikkaus 3. trimesterin alkupuolella ja heidän anemia korjaantui spontaanisti noin kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tutkimus osoitti, että harvinaisen DMHA−komplikaation mahdollisuus tulee muistaa kliinisessä työssä. Jatkossa voisi tutkia raskaudenaikaista DMHA:n esiintyvyyttä Suomen muissa sairaaloissa.

Raskauden aikana raudantarve lisääntyy, mikä altistaa raudanpuutteelle ja anemialle. Raudanpuuteanemian diagnostiikassa käytetään perusverenkuvasta erityisesti punasolujen kokoa ja kromisuutta kuvaavia punasoluindeksejä (MCV ja MCH). Ferritiini on yleisesti hyväksytty rautavarastojen mittari. Lisäksi diagnostiikassa voidaan käyttää liukoista transferriinireseptoria (TfR) ja transferriinin rautakyllästeisyyttä (Trfesat). Raskaus aiheuttaa elimistössä fysiologisia muutoksia, jotka voivat vaikuttaa myös raudanpuutteen diagnostiikassa käytettäviin laboratoriokokeisiin. Erityisesti TfR ja Trfesat -tulosten tulkinnasta raskauden aikana on vain vähän tutkimusnäyttöä, eikä niiden käyttöä rutiinisti suositella. Tutkimusaineisto kerättiin HUS Diagnostiikkakeskuksen laboratoriotulostietokannasta ja se koostuu tuhansista HUS-alueen potilaista vuosilta 2008–2021. Aineistosta poimittiin ne raskaana olevat, joilta oli mitattu jokin rautatutkimus ja heiltä tutkittiin anemian yleisyyttä raskauden aikana sekä anemian vaikutuksia raudanpuuteanemian diagnostiikassa käytettäviin parametreihin (MCV, ferritiini, TfR ja Trfesat) raskauskolmanneksittain. Saatuja tuloksia verrattiin verrokkiryhmään, jonka muodostivat fertiili-ikäiset (18–45 v.) naiset. Tilastolliset analyysit ja kuvaajat tehtiin R-kielellä. Anemian esiintyvyys lisääntyi siten, että toisella ja kolmannella raskauskolmanneksella suurempi osuus mitatuista hemoglobiinipitoisuuksista oli aneemisia (33 % ja 36 %) kuin ensimmäisellä raskauskolmanneksella (13 %). Myös matalat rautavarastot yleistyvät raskaana olevilla verrokkeihin nähden. Lisäksi MCV nousi raskauden aikana, mikä vaikeuttaa verenkuvan käyttöä raskausajan anemian diagnostiikassa. Ferritiinipitoisuus pieneni toisella ja kolmannella raskauskolmanneksella verrattuna ensimmäiseen, mikä kertoo rautavarastojen pienemisestä. TfR- ja Trfesat-pitoisuuksista ei voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä tämän tutkielman perusteella. Tämä tutkielma toi lisää tietoa anemian osuudesta tehdyistä raskaudenaikaisista mittauksista HUS Diagnostiikkakeskuksen alueella. Saadut tulokset toivat myös tietoa siitä, mitä pitää tutkia lisää: TfR- ja Trfesat-arvojen muutoksista raskauden aikaan raudanpuutteen yhteydessä tarvitaan lisää tutkimusta laajemmalla aineistolla ja ferritiinin laskua raskauden aikana pitäisi selvittää lisää, jotta tiedetään, milloin lasku on fysiologista ja milloin patologista.