Browsing by Subject "asiakirjat"

Tutkimuksessa tarkastellaan lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien argumentaatioita Stephen Toulminin argumentaatiomallin avulla. Toiseksi tutkimuksessa tarkastellaan, millaiseen tietoon argumentaatio perustuu ja kuinka laajasti sitä kerätty argumentaation taustalle. Tutkimuksen tuloksia arvioidaan lapseen kohdistuvan riskin arviointiin liittyvän tutkimuksen valossa. Tutkimuksen aineistona on 28 palvelutarpeen arvioinnin kirjallista yhteenvetoa ja mahdolliset aiemmat lasta koskevat lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arvioinnit. Aineisto on kerätty erään pääkaupunkiseudun suuren kaupungin lastensuojelun tietojärjestelmästä. Tutkimuksen tulosten mukaan argumentaation taustalle kerätyn tiedon laajuus vaihteli huomattavasti. Lapsen tilannetta koskeva tieto saatiin enimmäkseen vanhempien haastattelusta, ja lapsen omia tapaamisia oli järjestetty vain noin puolessa arvioinneista. Aiemmat lasta koskevat lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arvioinnit eivät vaikuttaneet siihen, kuinka laajasti argumentaation taustalle kerättiin tietoa, eikä niitä hyödynnetty argumentaatiossa. Näin ollen argumentaatio ja sen taustatieto painottuivat lapsen nykytilanteeseen. Argumentaation johtopäätöksen perustelu oli monissa arvioinneissa kuvattu epäselvästi. Argumentaatiossa esiintyi paljon tiedon epävarmuuteen liittyvää pohdintaa, jotka on tulkittu Toulminin mallin mukaisiksi argumentaation johtopäätöksen varauksiksi ja tarkennuksiksi. Näiden esiintymisen ajatellaan liittyvän siihen, että sosiaalityöntekijät näkevät lapseen kohdistuvan riskin arvioinnin osana palvelutarpeen arviointia ja mieltävät sen liittyvän sosiaalityön virkavastuuseen. Toulminin mallin näkökulmasta argumentaatiossa oli havaittavissa mielenkiintoinen ero angloamerikkalaisen ja suomalaisen lastensuojelun välillä. Angloamerikkalaisissa maissa lastensuojelun argumentaatio painottuu perustelun selkeyteen ja argumentaation taustalla olevan tiedon epävarmuuteen liittyvät varaukset ja tarkennukset puuttuvat lähes kokonaan. Tämän aineiston valossa tilanne oli juuri päinvastainen, ja aineiston argumentaation suurin ongelma liittyi perustelun selkeyteen varausten ja tarkennusten ollessa hyvin edustettuna. Tämän ajatellaan liittyvän lastensuojelun institutionaalisiin eroihin pohjoismaisen palveluorientaation ja angloamerikkalaisen kontrolliorientaation välillä. Tutkimuksen perusteella lapseen kohdistuvan riskin arviointiin keskittyvää angloamerikkalaista tutkimusta on mahdollista hyödyntää suomalaista lastensuojelua koskevan tutkimuksen tulosten tulkinnassa. Lapseen kohdistuvan riskin arvioinnin näkökulmasta voisi olla tarpeen pohtia tarkemmin, mikä merkitys on aiemmalla lasta koskevalla asiakirjatiedolla ja hyödyntää sitä enemmän argumentaatiossa. Argumentaation taustatiedon laajuuden vaihtelu oli suurta ja siksi voisi olla tarpeen systematisoida lasta koskevan tiedon keräämistä niin, ettei taustatieto nojaisi vain vanhemmilta saatuun tietoon, joka voidaan nähdä lastensuojelun tiedonmuodostuksen pitkäaikaisena ongelmana. Argumentaatiota ja lapseen kohdistuvan riskin arviointia olisi kiinnostavaa tarkastella myös lastensuojelun avohuollon asiakirjojen näkökulmasta.

Vuonna 2015 uudistuneen sosiaalihuoltolain tavoitteena on siirtää lasten ja perheiden palveluiden painopistettä lastensuojelun erityispalveluista peruspalveluihin ja madaltaa lapsiperheiden kynnystä hakea apua. Ratkaisut siitä, tarvitseeko lapsi lastensuojelun tukitoimia, vai onko tarvittava tuki järjestettävissä muissa palveluissa, tehdään sosiaalihuoltolaissa määritetyllä lapsen palvelutarpeen arvioinnin jaksolla. Pro gradu -tutkielma selvittää, minkälaisia johtopäätöksiä ja perusteluita sosiaali-työntekijät esittävät lapsen ja perheen tilanteesta sekä tuen tarpeesta lasten palvelutarpeen arvioinnin kirjallisissa yhteenvedoissa. Tutkimus lähestyy aihetta argumentoinnin teorian näkökulmasta. Argumentoinnin teoriassa pyritään löytämään sisällöltään ja muodoltaan vakuuttavan argumentoinnin piirteitä ja analysoimaan esitettyjä argumentteja. Tutkimuksessa palvelutarpeen arvioinnin asiakirjat määritetään tekstigenreksi, jolla on ammattikielen tekstilajina yhteneväisiä tavoitteita ja piirteitä. Tutkimuksen aineisto muodostuu 23 lapsen palvelutarpeen arvioinnin kirjallisesta yhteenvedosta. Aineisto analysoitiin johtopäätösten osalta Fahnestockin ja Secorin stasis teoriaa ja sisällönanalyysia hyödyntäen. Perustelut analysoitiin Carl Wellmanin konduktiivisen argumentin teorian avulla. Sosiaalityöntekijät esittävät palvelutarpeen arvioinnin asiakirjoissa johtopäätöksiä lapsista, vanhemmista, perheen sisäisestä vuorovaikutuksesta sekä perheen tukiverkostoista. Pääpaino johtopäätöksissä on palveluihin ohjaamisessa. Vanhempia koskevissa johtopäätöksissä korostuvat arviot vanhemman emotionaalisesta suhtautumisesta lapseen sekä kyvystä ylläpitää turvallisuutta, säännöllistä arkea ja rajoja lapselle. Sosiaalityöntekijät esittävät johtopäätöksinä vanhemmille myös toimintaehdotuksia, joiden tavoitteena on vanhempien muutostarpeiden osoittaminen. Lapsista esitetään arvioita käytöksestä, persoo-nasta, ikätasoisesta kehityksestä ja ulkoisesta olemuksesta. Asiakirjatekstien johtopäätöksistä muodostuu lapsuutta ja vanhemmuutta normittavia kannanottoja. Sosiaalityöntekijät perustelevat tekemiään johtopäätöksiä tuomalla esiin sekä perhettä kuormittavia tekijöitä, että voimavaroja. Esitetyistä perusteluista on luettavissa lasten ja perheiden kanssa työskentelevän sosiaalityöntekijän jännitteinen rooli toisaalta lapsen edun ja oikeuksien puolustajana ja toisaalta vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön rakentajana. Sosiaalityöntekijät toimivat myös palvelujärjestelmän portinvartijoina palveluita myöntäen, mutta myös niitä eväten. Osa lapsista rajautuu lastensuojelun ja sosiaalihuollon asiakkuuden ulkopuolelle ja perheiden tuki jää näissä tapauksissa vanhempien oman toimintakyvyn ja muutosmotivaation varaan. Sosiaalityöntekijöiden argumentoinnissa painottuu asiakirjateksteissä vanhempien mielipiteen kunnioittaminen. Sosiaalityöntekijöiden argumenteista ei ole useinkaan eksplisiittisesti luettavissa, minkälaisia painoarvoja perheen tilanteen ongelmille ja toisaalta voimavaroille annettaan argumentoinnin prosessissa ja minkälaisen vaihtoehtojen punninnan perusteella tehtyyn ratkaisuun päädyttään. Tämä on sosiaalityön argumentoinnin keskeinen kehittämiskohde. Argumentoinnin laadun parantaminen on tärkeää, sillä ratkaisujen avoin perusteleminen ja muutostarpeiden eksplisiittinen nimeäminen lisäävät vanhempien ymmärrystä omasta tilanteestaan ja edesauttavat jatkotyöskentelyn tavoitteiden suunnittelua perheen kanssa. Eksplisiittinen perustelu mahdolllistaa myös tehtyjen ratkaisujen perusteluiden arvioinnin. Argumentoinnin teoria on käyttökelpoinen väline kirjallisen argumentoinnin laadun parantamiseen. Argumentin muotoilu voi toimia myös sosiaalityön-tekijän ammatillisen reflektoinnin ja kriittisen ajattelun välineenä sosiaalityön arjessa.

Tämä maisterintutkielma on laadullinen tutkimus sosiaalityön asiakirjojen sisällöstä ja miten asiakirjoissa on huomioitu asiakasnäkökulma. Tutkimus on tehty Espoon pakolais- ja maahanmuuttajapalvelulle asiakirjojen sisällön selvittämiseksi ja dokumentoinnin kehittämistarpeiden arvioimiseksi. Tutkimustyön tavoitteena on ollut teoretisoida asiakaslähtöisyyttä sekä tuoda esiin asiakkaiden tarpeet ja oikeudet dokumentaatiossa, etenkin kun sosiaalityön dokumentaatio on ison murroksen keskellä, ja siihen käytetyt tavat ja ohjeet vaikuttavat paljon asiakkaiden oikeusturvan toteutumiseen. Asiakirjojen sisältö tallentuu jatkossa sähköisiin järjestelmiin ja kulkee asiakkaiden mukana palvelusta toiseen, jolloin niiden sisällöllä on entistä isompi vaikutusvalta ja merkitys. Tutkimusaineisto koostuu 49:stä sähköisestä asiakirjasta, jotka on kerätty Espoon pakolais- ja maahanmuuttajapalvelun asiakastietojärjestelmästä. Asiakirjat ovat kirjattuja sosiaalityöntekijöiden tai sosiaaliohjaajien toimesta. Asiakirjat on kerätty kymmeneltä eri asiakasperheeltä. Aineiston asiakirjoiksi on valikoitunut perheille tehdyt palvelutarpeen arviot sekä asiakaskertomukset. Aineisto on analysoitu teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tulokset esitteellään keskeisten käsitteiden ja aiemman tutkimuksen kautta sekä niihin verraten. Asiakirjojen asiakaslähtöisyys ja asiakkaalle ymmärrettävästi kirjoittaminen ovat lainsäädännön ja sosiaalityön dokumentaatioon luotujen ohjeiden keskiössä. Aiempien tutkimustulosten perusteella nämä arvot eivät käy ilmi sosiaalityön dokumenteista tai asiakirjoista. Myös tämän tutkimuksen tulokset viittaavat samaan suuntaan. Tutkitut asiakirjat ovat hyvin työntekijävetoisia ja -lähtöisiä sekä sisällöltään puutteellisia. Asiakirjoista puuttuu monelta osin asiakaslähtöisyys. Asiakaslähtöisyyden puutteet liittyvät esimerkiksi asiakirjojen kieleen ja asiakirjojen asiakaskuvauksiin. Asiakirjoissa ei myöskään ole kirjattu millä tavalla asiakkaalle on kerrottu asiakirjojen olemassaolosta tai onko asiakirjoja käännätetty asiakkaan äidinkielelle. Tutkituissa asiakirjoissa on moniäänisyyttä, mutta moniäänisyys on epätasaista ja joidenkin asiakkaiden ääntä ei ole lainkaan kirjattu tai heitä ei ole kuultu suoraan. Asiakirjojen asiakaslähtöisyyden puutteet ja moniäänisyyden epätasainen jakautuminen vaarantavat asiakkaiden sosiaalihuollon laadun ja rikkovat asiakirjoille ja dokumentoinnille laadittuja ehtoja. Puutteellisesti tehdyt asiakirjat, kuten palvelutarpeen arviot, eivät tue sosiaalityön tavoitteellista ja suunnitelmallista työskentelyä. Asiakaslähtöisyyden vähäinen huomioiminen on ongelmallista työn osallistavuuden näkökulmasta, joka myös on sosiaalihuoltolakiin kirjattu työn tavoite. Institutionaalisista lähtökohdista kirjoitetut työntekijävetoiset asiakirjat eivät toteuta dokumentaation kaikkia tarkoituksia. Jotta asiakirjojen asiakaslähtöisyys huomioidaan jatkossa paremmin, tulisi työyhteisön työstää yhdessä, miten dokumentaatiota tehdään.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee lastensuojelun palvelutarpeen arvioihin liittyvää päätöksentekoa. Tutkin lastensuojelun palvelutarpeen arvioiden asiakirjoja ja niissä esiintyviä perusteluja lastensuojelun tarpeettomuudesta. Tutkimusaineisto koostuu eteläsuomalaisen kunnan lastensuojelussa vuonna 2017 tehtyjen lastensuojelun palvelutarpeen arviointien asiakirjoista. Asiakirjamateriaalissa on mukana sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien asiakas- ja verkostotapaamisista sekä puheluista tehdyt kirjaukset, ja arvioiden yhteenvedot. Aineisto muodostuu tapauksista, joissa palvelutarpeen arvion asiakkaat eivät valikoidu lastensuojelun tai sosiaalihuollon asiakkaiksi. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu sosiaalisesta konstruktionismista, diskurssianalyysistä ja kategoria-analyysistä. Käsitän todellisuuden vuorovaikutuksessa rakentuvana ja neuvoteltavissa olevana. Todellisuus rakentuu paikallisissa tulkintakäytännöissä, joissa tuotetaan ja ylläpidetään arkielämän moraalista järjestystä. Analysoin aineistoa diskurssianalyyttisesti. Käytän analyysin metodina kategoria-analyysiä. Kategoriat ovat kiinteä osaa sosiaalista toimintaa. Niitä luodaan ihmisten nimetessä ja luokitellessa asioita ja toisia ihmisiä. Tutkimuksen perusteella palvelutarpeen arvioiden johtopäätöksissä rakentui neljä lastensuojelun tarpeettomuuden kategoriaa. Lastensuojelun tarpeettomuuteen päätyvissä arvioissa tapauksia määriteltiin ainutlaatuisiksi tilanteiksi, ei tällä hetkellä toimenpiteitä vaativiksi, vääriksi hälytyksiksi ja ohimeneviksi haastaviksi elämäntilanteiksi. Aineistossa esiintyi kuitenkin vain harvoin pelkkä lastensuojeluilmoituksessa esiintyvän ongelman kategorisointi johtopäätösten perusteluna. Paikansin aineistossa lisäksi kaksi arvioiden johtopäätöksiä vahvistavaa kategoriaa. Yhtäältä sosiaalityöntekijät käyttivät toisten viranomaisten tai yhteistyökumppaneiden lausuntoja vahvistamaan omia johtopäätöksiään. Toisaalta arvioihin kirjattiin havaintoja perheiden, ja etenkin vanhempien moraalisesta kunnollisuudesta todisteena lastensuojelun tarpeettomuudesta. Asiakasvanhempien moraalisen kunnollisuuden arviot rakentuivat teksteissä sosiaalityöntekijöiden omista havainnoista vanhempien vastuullisuudesta ja lasten normaalista käytöksestä ja lapsuudesta.

Tämä tutkielma esittelee prepositioiden käyttöä varhaiskeskiaikaisissa latinankielisissä asiakirjois-sa, jotka ovat peräisin Toscanan alueelta Italiasta ja ajoittuvat 700-luvun alkuun. Työssä sel-vitetään, missä määrin prepositioiden käyttö noudattaa klassisen latinan perinteitä ja toisaalta millaisia italian kielen piirteitä siinä on jo nähtävissä. Aineisto on koottu L. Schiaparellin vuosina 1929–1933 editoimasta kokoelmasta Codice diplomatico longobardo, josta on valittu 20 asiakirjaa. Nämä kuuluvat vanhimpiin kyseisellä alueella säilyneistä asiakirjoista. Tutkimus keskittyy asiakirjojen vapaasti muotoiltuihin osiin, joissa kirjureiden käyttämän kielen variaatiot tulevat parhaiten esiin. Asiakirjojen kieli on myöhäislatinaa, mutta kirjurit pyrkivät noudattamaan klassisen latinan perinteitä. Tulokset jaotellaan semanttisten roolien perusteella sen mukaan, mitä prepositioita kirjurit ovat käyttäneet kyseisen roolin ilmaisemiseen. Aineiston perusteella kyseisen ajan asiakirjoissa käytettävät prepositiot voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään, joista ensimmäisen muodostavat ne prepositiot, jotka kuuluvat klassiseen latinaan ja joiden käyttö on säilynyt samantapaisena italiaan. Näitä ovat esimerkiksi sijainti-ilmaisuissa in ja ad sekä kohdeilmaisuissa contra, liittolaisilmaisuissa cum ja lähdettä kuvaava de. Toiseen ryhmään sisältyvät ne prepositiot, joiden käyttötapa muuttuu selvästi verrattuna klassiseen latinaan. Näitä ovat esimerkiksi super, joka vaikuttaa tässä aineistossa korvaavan preposition post sekä iuxta, jota ei enää tässä aineistossa käytetä sijainti-ilmaisuissa. Kolmannessa ryhmässä ovat ne prepositiot, jotka kuuluvat klassisen latinan sijaan italiaan. Tällainen on esimerkiksi da, jota käytetään enimmäkseen lähdeilmaisuissa, joissa se vaihtelee preposition a kanssa. Tutkimuksen perusteella 700-luvun alussa Toscanan alueen asiakirjalatinassa käytetään prepositioita vielä monin paikoin klassisen perinteen mukaisesti, mutta niiden käyttötavoissa on jo nähtävissä odotettua runsaammin romaanisten kielten piirteitä.

Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa huostaanotetun lapsen vanhemman vanhemmuudesta. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisena vanhemmuus näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemmuuden eri lajit näyttäytyvät huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemman rooli huoltajana ja kasvattajana näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Tutkimuksen näkökulmana on vanhemman kuntoutumisprosessi. Tutkimusaineisto koostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden dokumentoiduista asiakirjoista 5 huostaanotetun lapsen ja 5 vanhemman osalta vuosilta 2003-2010: kiireelliset sijoitus- ja huostaanottopäätökset sekä asiakassuunnitelmat ja asiakaskertomukset. Tutkimus kuuluu hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Vanhemmat nähdään holistisen ihmiskäsityksen kautta. Huostaanoton kohdanneen vanhemman vanhemmuus ymmärretään osana vanhemman elämää, hänen merkitystensä ja kokemustensa kokonaisuutta. Tutkimustapana on tapaustutkimus. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu lastensuojelulaista, lastensuojelun dokumentoinnista ja vanhemmuuden teorioista: vanhemmuuden lajit, kasvattajan yleiset periaatteet ja vanhemmuuden roolikartta. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysilla, teemoitteluun perustuen. Tapaustutkimuksena tutkimus keskittyy vanhemmuuden kokonaisvaltaiseen kuvaukseen tietyn huostaanoton kontekstissa. Huostaanotot edustavat tutkimuksessa tyypillistä, ainutlaatuista ja äärimmäistä tapausta niissä ilmenevän vanhemmuuden perusteella. Vanhemmuus näyttäytyi asiakirjoissa seuraavien teemojen kautta: riippuvuus, tuen ja hoidon tarve, kontrolli, elämän vuoristorata ja kohti kuntoutusta. Vanhemmuuden lajeista näyttäytyi jaettu vanhemmuus etupäässä seuraavien teemojen kautta: yhteistyökykyisyys ja -kyvyttömyys, yhteydenpito lapseen, tapaamisista sopiminen ja tapaamisten toteutuminen sekä sijaishuollon arvostelu ja arvostaminen. Vanhemmuuden rooleista näyttäytyivät huoltajan, rajojen asettajan, rakkauden antajan, elämän opettajan sekä ihmissuhdeosaajan roolit tehtävineen. Lastensuojelun sosiaalityön ydin on lapsen etu: vanhemman hoitomyönteisyys ja yhteistyökykyisyys.Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa työskentelyssä ja uusien työkäytäntöjen kehittämisessä