Browsing by Subject "asiakkaat"

Syftet med denna studie är att genom data-analys triangulation undersöka socionomstuderandes svar på ett yrkesetiskt dilemma av omsorgsetisk natur. Samplet består av 32 socionomer i början av sina studier som har svarat på ett hypotetiskt dilemma om hur de skulle bemöta en ung kvinna som ber om råd i en mycket svår situation. De huvudsakliga teoretiska utgångspunkterna för detta arbete är ECI (Ethic of Care Interview) som utvecklats av Eva Skoe som metod för att undersöka omsorgsetik, samt Osers och Althofs teori om diskursiva problemlösningsmetoder bland professionella. Som grundläggande teorier för all modern forskning om människans moralutveckling, presenteras också Carol Gilligans och Lawrence Kohlbergs teorier samt den huvudsakliga kritiken dessa bemött. Carol Gilligan är den som ursprungligen presenterade tanken om att det finns två olika typer av moraliskt tänkande där omsorgsetik är mer typisk för kvinnor och rättviseetik är mer typisk för män. Den första delen av analysen är en innehållsanalys där svaren på det yrkesrelaterade dilemmat på olika ECI stadium jämförs med varandra. Poängsättningen i ECI har varit grunden för denna analys. Den andra delen av analysen är en deduktiv teoribunden analys, där jag undersökt i fall Osers och Althofs modell om problemlösningsstrategier även går att tillämpa på ett yrkesetiskt dilemma. Slutligen tar jag också ställning till dessa två teoriers kompatibilitet. Resultatet visar att eleverna har svarat aningen sämre på det yrkesetiska dilemmat än vad deras allmänna ECI stadium är. Detta kan bero på att de är i början av sina studier men också på det allmänna klimat som råder inom socialbranschen. Teorin om diskursiva problemlösningsstrategier går inte heller att tillämpa på detta yrkesetiska dilemma, eftersom den hypotetiska klientens självbestämmanderätt gör en diskursiv lösning omöjlig. Till följd av detta har jag skapat en ny modell som baserar sig på 6 kategorier utgående från de faktorer de intervjuade lyfter fram som de viktigaste i den professionellas möte med klienten. Eftersom den nya modellen inte är hierarkisk, kan de två teorierna inte jämföras med varandra på så sätt att högre ECI nivå skulle innebära en viss typ av problemlösningsstrategi.

Tavoitteet. Aiemmissa tutkimuksissa on kuvattu useita eri malleja liittyen varhaiskasvatuksen laatujohtamiseen, laadunhallintaan tai laadunarviointiin. Uusin varhaiskasvatuksen laatumalli on Karvin varhaiskasvatuksen laatukriteeristö. Laatumalleissa on yhteisiä tekijöitä, kuten strategian luominen, asiakastarpeiden selvittäminen ja täyttäminen, prosessien kehittäminen, sekä tiimien ja työyhteisön osaamisen kehittäminen. Tässä tutkimuksessa aiemmista malleista muodostettiin neljä varhaiskasvatuksen laatujohtamisen näkökulmaa. Näkökulmat ovat strategia-, asiakas-, laatu-, ja työyhteisönäkökulma. Tutkimuksessa kuvattiin, millä tavalla nämä näkökulmat toteutuvat kolmessa päiväkodissa Espoossa, jossa on tehty laatutyötä varhaiskasvatuksessa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja siinä oli mukana kolme espoolaista päiväkotia, joiden johtajia haastattelin vuosina 2011-2012, kun aloitin proseminaarityöni. Haastattelutyyppinä oli puolistrukturoitu haastattelu. Aineiston analyysissa käytin teorialähtöistä sisällönanalyysia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuspäiväkodeilla oli yksikön strategia, eli yksikön varhaiskasvatussuunnitelma, ja niissä tehtiin strategista suunnittelua, kuten vuosisuunnitelmia. Päiväkodeissa kiinnitettiin huomiota ulkoisiin ja sisäisiin asiakkaisiin, sekä heidän tarpeidensa täyttämiseen. Päiväkodeissa kehitettiin erityisesti kasvatusprosessia, mutta myös johtoprosessia. Kehittämisessä käytettiin laatutyökaluja, kuten asiakastyytyväisyyskyselyjä ja snadit stepit -menetelmää. Päiväkodeissa oli tiimejä, joista tärkeimpänä lapsiryhmän oma tiimi. Myös johtajilla oli alueen johtotiimit ja laajennetut johtotiimit. Tiimit nähtiin työnsä kehittäjinä ja varhaiskasvatuksen laadun tekijöinä, ja ammattitaitoa kehittävään koulutukseen osallistuttiin, jotta varhaiskasvatus olisi laadukasta. Tutkimuspäiväkotien laatujohtaminen vuosina 2011-2012 sisältää samoja osatekijöitä kuin laatujohtaminen ja laadunarviointi nykyään. Kehitystäkin on tapahtunut: Karvin uusi, valtakunnallinen varhaiskasvatuksen laatukriteeristö on yksityiskohtaisempi kuin useat aiemmat varhaiskasvatuksen laatumallit. Nykytilanteessa on ensiarvoisen tärkeää, että varhaiskasvatuksen laadun määritelmä on kiinni ajassa, ja varhaiskasvatuksen laatua seurataan ja kehitetään, koska resurssit eivät ainakaan lisäänny – usein päinvastoin – ja erilaiset asiakastarpeet kasvavat.

Tutkimuksessani tarkastelen, miten sosiaalityöntekijät näkevät oikeudellistumisen vaikuttaneen lastensuojelun työhön. Tutkin, miten oikeudellistuminen on heidän näkemyksensä mukaan vaikuttanut lastensuojelun arjen työhön sekä toisaalta asiakkaan asemaan. Tämän ohella tarkastelen myös sitä, millaisia vaikutuksia vuonna 2008 voimaanastuneella lastensuojelulailla on työntekijöiden näkökulmasta ollut oikeudellistumiseen. Tutkimukseni taustana toimivat yhteiskunnallinen oikeudellistumiskehitys sekä uuden julkisjohtamisen ideologia, joiden näen vaikuttaneen myös lastensuojeluun. Tutkimus on menetelmältään kvalitatiivinen ja sen aineisto koostuu yhdeksän lastensuojelun työntekijän haastattelusta. Aineisto on kerätty puolistrukturoidun haastattelun avulla ja analyysissa on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusotteeltaan tutkimukseni on teoriaohjaava. Tutkimukseni tuloksista nousee esiin, että oikeudellistuminen on voimistunut lastensuojelun sosiaalityössä. Oikeudellistuminen tulee esiin siinä, että laki säätelee työtä yhä voimakkaammin asettaen esimerkiksi tarkkoja aikarajoja ja menettelytapoja. Lastensuojelutarpeen selvitys- sekä sijoitusprosessit nousivat erityisesti esiin työprosesseina, joissa lainsäädännön ohjaileva vaikutus tulee esiin. Haastatteluista nousi esiin, että vuonna 2008 voimaan astunut lastensuojelulaki on tuonut lisää oikeudellista sääntelyä työhön. Työntekijät kokivat, että lainsäädäntö on hallittava työn arjessa hyvin ja tässä apuna toimivat säännölliset koulutukset sekä mahdollisuus kääntyä tarvittaessa lakimiehen puoleen. Lainsäädännön ja sosiaalityön etiikan yhteensovittaminen saattaa ajoittain olla haastavaa ja tämä aiheuttaa ristiriitoja työn arjessa. Aineistosta nousi esiin, että haastateltavat enteilivät lainsäädännön pysyvän kiinteänä osana lastensuojelua myös tulevaisuudessa. Sosiaalityöntekijöiden työn arkipäivän kannalta oikeudellistuminen oli tuonut sekä positiivisia muutoksia että haasteita. Positiivisena seikkana esiin nousi esimerkiksi työntekijän parantunut oikeusturva. Myönteiseksi muutokseksi nähtiin myös se, että lainsäädännön voimistumisen kautta työ on muuttunut entistä selkeämmäksi ja tämä on parantanut kuvaa lastensuojelusta. Haasteena sen sijaan nousi esiin työajan kuluminen lain määrittämiin työprosesseihin, jonka vuoksi avohuollon työskentelyyn ei kaikissa tilanteissa ole mahdollista keskittyä tarpeeksi. Haasteiksi mainittiin myös esimerkiksi dokumentoinnin muuttuminen yhä vaativammaksi. Oikeudellistuminen on vaikuttanut myös asiakkaiden asemaan. Positiivisena asiana nähtiin, että myös heidän oikeusturvansa on parantunut ja asiakkaat olivat tulleet tietoisemmiksi omista oikeuksistaan. Lasten nähtiin nousseen yhä vahvemmin työskentelyn keskipisteeksi. Aineistosta nousi myös esiin, että oikeudellistuminen turvaa entistä paremmin lapsen mahdollisuuden saada tarvitsemaansa apua ja suojelua.

Tutkielmassa tarkastellaan poliisin työssä tapahtuvaa auttavaa kohtaamista. Tutkielmassa tutkitaan, millaista auttavaa kohtaamista poliisin työssä tapahtuu. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Lisäksi tutkielmassa pyritään herättämään keskustelua poliiseista sielunhoitajina. Tämän kvalitatiivisen tutkielman tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella työskentelevää poliisia, jotka olivat arvoltaan vähintään vanhempia konstaapeleita. Tutkielmalle myönnettiin tutkimuslupa Itä-Uudenmaan poliisilaitosyksiköstä. Aineisto koostui seitsemästä teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat sielunhoidon, hengellisen tuen ja auttavan kohtaamisen käsitteet sekä niiden toiminnalliset ulottuvuudet. Poliisin työssä tapahtuvaan auttavaan kohtaamiseen ja poliisin toiminnan sielunhoidollisiin ulottuvuuksiin ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota. Aiemmassa tutkimuksessa on tarkasteltu runsaasti erityissielunhoitoa ja esimerkiksi terveydenhuollossa tapahtuvaa auttavaa kohtaamista ja sielunhoitoa. Poliisit ovat kuitenkin jääneet tutkimuksissa erityissielunhoidon ulkopuolelle. Tutkimustuloksista ilmeni, että poliisien työssä tapahtuvaa auttavaa kohtaamista voi kuvailla ennemmin inhimilliseksi ja empaattiseksi lähimmäisen rakkaudeksi kuin viranomaistoiminnaksi. Monipuoliset kohtaamiset edellyttävät poliiseilta erilaisia taitoja ja valmiuksia, mikä tekee poliiseista moniammatillisia. Poliisit kykenevät erilaisilla rooleilla mukautumaan kohtaamistilanteisiin sekä ylläpitämään omaa jaksamistaan. Auttava kohtaaminen ilmenee poliisin toiminnassa ihmislähtöisenä tukemisena ja vahvistamisena, aitona ja autenttisena yhteytenä, läsnäolona, kuuntelemisena, kiireettömyytenä ja jaettuna ihmisyytenä. Lisäksi poliisin toiminnassa on havaittavissa lähimmäiskeskeisen ja ratkaisukeskeisen sielunhoidon piirteitä. Tulokset viittaavat poliisien tekevän työssään jatkuvasti auttavaa kohtaamista, mikä ei kuitenkaan välity ulospäin laajalle yleisölle. Tulokset nostavat esiin poliisin toiminnan sielunhoidollisen ulottuvuuden todellisuuden sekä mahdollistavat poliisin työn tarkastelun erityissielunhoidon näkökulmasta. Poliiseille kuuluvien virallisten ja näkyvien tehtävien lisäksi poliisit ovat kuuntelijoita, lohduttajia, läsnäolijoita ja lähimmäisiä. Poliisit kokevat kuitenkin epävarmuutta omista kohtaamistaidoistaan, mikä nostaa esiin tarpeen poliisien kohtaamistaitojen kehittämiselle.

Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkaiden osallisuuden mandollisuuksia vammaispalvelujen järjestämisestä, kun sosiaalityöntekijät käyttävät harkintaansa. Tutkimuskysymykset ovat: miten asiakkaat kokevat päässeensä vaikuttamaan omiin asioihinsa, kun heille suunnitellaan ja järjestetään vammaispalveluja ja miten he kokevat palvelujen järjestämiseen liittyvän harkinnan. Tutkimuksen lähtökohtana ovat hyvinvointivaltiossa tapahtuneet muutokset ja kansalaisten muuttunut rooli aktiivisiksi toimijoiksi. Osallisuus ja harkinta ovat tutkimuksen teoreettisia avainkäsitteitä. Tutkimuksessa on haastateltu kymmentä vaikeavammaista henkilöä, jotka on tavoitettu Helsingin sosiaaliviraston vammaisten sosiaalityön kautta. Kohderyhmän valintakriteerinä oli se, että henkilölle on myönnetty vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen omaan kotiin henkilökohtaisen avustajan turvin. Tähän kohderyhmään kuuluvia asiakkaita oli tammikuussa 2008 Helsingissä 166. Haastattelut on tehty ennen 1.9.2009 voimaan tullutta vammaispalvelulain osittaisuudistusta. Haastatellut olivat pääosin tyytyväisiä osallistumis- ja vaikuttamismandollisuuksiinsa vammaisten sosiaalityössä. Haastatelluista löytyi kuitenkin myös niitä, jotka kokivat, että heidän näkemyksiään ei aina kuunneltu riittävästi. He olivat yrittäneet käyttää ääntään, mutta se oli syystä tai toisesta sivuutettu. Näissä tilanteissa sosiaalityöntekijät näyttäytyivät palvelun saamisen portinvartijoina, jotka määrittelivät asiakkaiden tarpeet ja palvelujen toteuttamisen. Haastatellut kokivat vammaispalvelujen hakemisen ja vammaispalvelujen myöntämiskriteerit ajoittain hankaliksi. He toivoivat sosiaalityöntekijöiden käyvän syvällisesti läpi heidän kanssaan vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien myöntämiskriteereitä ja eri palveluvaihtoehtojen vaikutuksia heidän yksilöllisiin tilanteisiinsa. He kokivat myös sosiaali- ja terveyspalvelujen toimijakentän hankalaksi. Edes vuosia kestänyt vammaisuus tai sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö ei aina taannut sitä, että heille olisi ollut selvää, mistä esimerkiksi erilaisia apuvälineitä hankitaan. Haastatellut arvioivat, että sosiaalityöntekijät eivät voi käyttää kovin paljon harkintaa päätöksenteossa, vaan noudattavat pitkälti sosiaaliviraston ohjeita. He pitivät hyvänä kuitenkin sitä, että sosiaalityöntekijät eivät tee yksin päätöksiä, vaan niihin ottavat kantaa myös muut työntekijät. Kaikki haastatellut olivat asiakkaina myös Kelassa, terveysasemalla ja erikoissairaanhoidossa. Muutama henkilö oli asiakkaana myös toimeentulotuessa. TE-toimiston palveluja käytettiin pääasiassa henkilökohtaisten avustajien etsimiseen. Osallisuuden kokemuksia esti Kelassa etenkin henkilökohtaisen kontaktin puuttuminen päätöksentekijään. Toimeentulotuen joustamattomuus vaikeutti haastateltujen osallisuuden kokemuksia omien asioiden hoitamisessa. Terveydenhuollossa asiantuntijoiden tekemät yksipuoliset päätökset hoitoon pääsystä tai sen lopettamisesta nousivat suurimmaksi esteeksi osallisuuden kokemiselle. Asiakkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia on kehitetty useiden lakien turvin, mutta silti asiakkaiden asema ja vaikutusmandollisuudet näyttävät aineistossa ajoittain ongelmallisilta. Mikäli asiakkaiden mielipiteitä ei kuunnella, luottamus hyvinvointivaltiota ja sosiaalipalveluja kohtaan voi vaarantua.