Browsing by Subject "avoliitto"

Avo- ja avioliittojen asema on noudattanut Suomessa pitkälti toisen väestöllisen transition teorian esittämää kehitystä: yhä harvempi pari avioituu samalla, kun avoliitossa eläminen yleistyy. Kuitenkin Suomessa leskeneläkeoikeus jarruttaa avioliittojen harvinaistumista. Yhä useampi pari, jolla ei ole yhteisiä lapsia, avioituu naisen ollessa lähellä 50 vuoden ikää johtuen leskeneläkeoikeudelle määritellystä ikärajasta. Leskeneläkkeen suuruus on riippuvainen omasta ja puolison eläkekertymästä, minkä vuoksi onkin mahdollista, että keski-iässä avioituvat huomioivat sekä oman että puolisonsa ansiotulotason avioitumispäätöstä tehdessään. Aiempi tutkimus on yhdistänyt korkeammat tulot ja paremman sosioekonomisen aseman sekä avioitumiseen että avioliitossa elämiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko ansiotulotasolla merkitystä avioliiton solmimiselle, kun naisella olisi avioituessaan mahdollisuus leskeneläkeoikeuteen: minkälaisia yhteyksiä havaitaan, kun verrataan avoliitosta avioitumista alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa puolisoiden ansiotulotasojen mukaan ja muita sosioekonomisia tekijöitä vakioiden. Tutkimus toteutetaan seurantatutkimuksena, jossa varsinaiseen analyysiin käytetään Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Tutkimuksessa hyödynnetään Tilastokeskuksen kokoamaa rekisteripohjaista kokonaisaineistoa. Otokseen on otettu ne vuosina 2000–2018 Suomen väestöön kuuluneet, eri sukupuolta olevat avoparit, joilla ei ole yhteisiä lapsia ja joissa nainen on 45–54-vuotias. Vertailua varten otos on jaettu alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liittojen mukaisiin osaotoksiin. Alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa avioituminen on yleisempää, kun parilla on korkeampi ansiotulotaso. Yhteys on samankaltainen sekä alle että yli 50-vuotiailla naisilla. Kuitenkin, jos nainen ansaitsee miestä enemmän, yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa huomataan avioitumisen olevan pienituloista paria vähäisempää, kun koulutus ja työmarkkinatilanne on otettu huomioon. Alle 50-vuotiaiden naisten liitoissa ansiotulotason nouseva yhteys säilyy kuitenkin lähes muuttumattomana sosioekonomisia tekijöitä huomioitaessa. Keski-ikäisten naisten avoliitoissa avioituminen ei eroa suuresti, kun tarkastellaan ansiotulotason yhteyttä avioitumiseen ennen ja jälkeen 50 vuoden iän. Kuitenkin on viitteitä siitä, että miestä enemmän ansaitsevat keski- tai hyvätuloiset naiset, saattavat avioitua harvemmin 50 vuotta täytettyään, kun on huomioitu muut sosioekonomiset tekijät. Sosioekonomisista tekijöistä koulutuksella ja työmarkkinatilanteella saattaa tällöin olla vaikutuksensa ansiotulojen ja avioitumisen yhteyteen. Tutkimuksessa havaittiin, että ansiotulotason mukainen avioituvuus keski-ikäisillä naisilla noudattaa aiemmin tehtyjä havaintoja tulojen ja avioliiton solmimisen yhteydestä. Onkin mahdollista, että leskeneläkeoikeuden kannustaman avioitumisen taustalla on muuhun kuin avoparin ansiotulotasoon liittyviä tekijöitä, jotka kuitenkin vaatisivat lisätutkimusta.

Siviilisäätyryhmien välillä todettujen terveyserojen muodostumiselle on ehdotettu kahta eri mekanismia: valikoituminen ja kausaatio. Valikoitumisteoria esittää, että terveyserot ryhmien välillä syntyvät terveempien henkilöiden paremmista edellytyksistä muodostaa parisuhteita, kun puolestaan kausaatioteoriassa erot syntyvät parisuhteen terveyttä edistävistä vaikutuksista. Nämä mekanismit eivät ole toisiaan pois sulkevia, ja molemmille teorioille on löytynyt tutkimusnäyttöä. Toistaiseksi parisuhteen ja terveyden välisen yhteyden kausaatioteoria on kuitenkin saanut näistä selitysmalleista enemmän tukea. Tämä tutkimus keskittyy mielenterveysongelmien esiintyvyyksiin 18–38-vuotiailla suomalaisilla nuorilla aikuisilla vuosina 1995–2003. Esiintyvyyksien ajalliset muutokset suhteutetaan parisuhteiden muodostamisajankohtiin: sekä aikaan ennen suhdetta että aikaan suhteen muodostamisen jälkeen. Parisuhdemuodoista käsitellään sekä avioliitot että yhteistaloudet. Tutkimusaineisto perustuu Tilastokeskuksen kokoamiin kansallisiin rekistereihin, ja aineistorajauksien jälkeen se käsittää 158 952 (avioitumisseuranta) ja 116 496 (yhteistalousseuranta) henkilöä. Aineisto on muodoltaan pitkittäisaineisto, jossa on havaintoja samoista tutkimushenkilöistä eri ajankohdissa. Mielenterveysongelmien esiintyvyyden mittarina toimivat mielenterveyslääkkeiden ostotapahtumat. Analyysissa käytetään GEE-regressiomenetelmää, jonka avulla voidaan huomioida toistuvat ja keskenään korreloivat vastetapahtumat. Analyysit osoittivat avioituvien poikkeavan naimattomina pysyvistä matalammalla mielenterveysoireiden esiintyvyydessä sekä ajassa ennen avioliittoa että liiton solmimisen jälkeen. Alle kolmessa vuodessa eroon päättyvissä avioliitoissa eroavat eivät eroa naimattomina pysyvistä ajassa ennen avioliittoaan, ja varsinkin avioliitossa tai sen jälkeisessä ajassa heidän oirehtimisensa on naimattomina pysyvien yleiseen oirehtimiseen verrattuna korkeampaa. Naiset, joiden talouden lapsilukumäärä nousee aikavälillä vuosi ennen tai jälkeen avioitumisen, ovat muihin avioituviin nähden vähemmän oirehtivia. Miehillä vastaavaa jakoa ei esiinny. Miehistä alle 25-vuotiaana avioituvilla havaittiin muita avioituvia miehiä enemmän mielenterveysongelmia, mutta naisten kohdalla avioitumisikä ei osoittanut minkään ikäryhmän olevan muita oirehtivampi. Yhteistalouksiin muuttavilla miehillä oirehtimisen esiintyvyys ennen muuttoa oli muuttoa tekemättömiin verrattuna matalampaa ennen yhteistaloutta. Yhteistalouksiin muuttavilla naisilla mielenterveysongelmat olivat alkutilanteessa myös vähäisempiä kuin toisilla naisilla, mutta ero näiden ryhmien välillä oli pienempi kuin miehillä. Niillä yhteistalouksiin muuttavilla, jotka erosivat kolmen vuoden sisällä, havaittiin mielenterveysongelmia suunnilleen yhtä paljon kuin parisuhteissa asumattomilla. Niillä henkilöillä, joiden yhteistalouksissa lapsiluku kasvoi vähän ennen tai pian muuton jälkeen, ei havaittu eroja oirehtimisessa muihin yhteen muuttaviin nähden. Koska molemmissa asetelmissa mielenterveyden ongelmat olivat vertailuryhmään nähden vähäisempiä jo ennen parisuhteen vakinaistamista, tukevat tulokset valikoitumishypoteesia. Siviilisääty- ja asumismuotoryhmien väliset terveyserot näkyvät aineistossa siten eroina, jotka ovat olleet olemassa jo ennen parisuhteen alkua. Toisaalta parisuhteen ei voida tulosten perusteella olevan mielenterveyttä heikentävä tai erityisellä tavalla edistävä, vaan se ylläpitää aiempia terveyseroja myös suhteen jatkuessa. Pitkäaikaisia kausaatiovaikutuksia tutkimuksen lyhyt seuranta-aikaväli ei voi selvittää. Kun aineistosta huomioidaan vain yli kolme vuotta kestäneet avioliitot ja yhteistaloudet, on valikoitumisvaikutus entistäkin voimakkaampi. Tämän tutkimuksen etuina aiempaan tutkimukseen nähden ovat useita mittausajankohtia sisältävä seuranta-asetelma sekä aiempaa suurempi aineistomäärä. Aineisto mahdollistaa parisuhteen muodostavien henkilöiden jaottelun useiden elämäntilanne ja -tapahtumamuuttujien suhteen, minkä vuoksi esimerkiksi nopeasti eroavat henkilöt voitiin huomioida tulosten tulkinnoissa.