Browsing by Subject "biopsia"

Koiran kroonisella gastriitilla tarkoitetaan mahalaukun tulehdusta, jonka aiheuttamat oireet ovat kestäneet yli kolme viikkoa. Tarkka diagnoosi koiran krooniseen gastriittiin saadaan kliinisten oireiden, gastroskopian eli mahalaukun tähystyksen sekä sen yhteydessä otettavien kudosnäytteiden avulla. Tällä hetkellä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan (ELTDK, HY) pieneläinsairaalassa otetaan kudosnäytteitä vakiintuneen käytännön mukaisesti neljästä eri osasta mahalaukkua: mahan runko-osasta, mahanpohjukasta, mahalaukun lovesta sekä mahanportin sopesta. Kudosnäytteiden histopatologinen arviointi tehdään World Small Animal Veterinary Association (WSAVA)-luokittelujärjestelmän sekä sen pohjalta kehitetyn yksinkertaistetun arviointimallin ohjeistusten mukaisesti. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ovatko tulehdusmuutokset mahalaukun eri osissa laadultaan ja voimakkuudeltaan yhteneviä sekä esiintyykö nykyisellä näytteenottokäytänteellä päällekkäisyyttä tulehdusmuutosten esiintyvyyden osalta. Tutkimuksen hypoteesina oli, että tulehdusmuutosten laatu ja voimakkuus ovat yhteneviä mahalaukun eri osien välillä. Materiaalina käytettiin kroonisesti ruoansulatuskanavaoireisten koirien mahalaukun limakalvon endoskooppisia eli tähystyksellisiä kudosnäytteitä, jotka oli otettu Helsingin yliopiston ELTDK:n pieneläinsairaalassa 1.9.2018-1.9.2022. Tutkimukseen valikoitui 59:n koiran mahalaukun endoskooppiset kudosnäytteet. Kudosnäytteiden histopatologisista lausunnoista taulukoitiin numeerisesti Microsoft Excel -laskentataulukko-ohjelmistoon tulehdusmuutosten laatu sekä voimakkuus kussakin näytteenottokohdassa. Tulehdusmuutosten laadun ja voimakkuuden yhdenmukaisuutta näytteenottokohtien välillä tutkittiin kappa statistiikalla ja visualisoitiin Venn-diagrammien avulla. Tulehdusmuutosten laatu- ja voimakkuusluokkien jakautumista näytteenottokohtien välillä mallinnettiin ympyräkaavioilla. Tässä tutkimuksessa eosinofiilinen gastriitti oli yleisin löydös kaikissa näytteenottopaikoissa mahanportin soppea lukuun ottamatta. Suuri osa (47–61 %) tulehdusmuutoksista oli kaikissa näytteenottopaikoissa lieviä. Tulehdusmuutosten laadun yhdenmukaisuus kaikkien näytteenottokohtien välillä oli hyvä (k=0.660, p<0.005), mutta voimakkuuden yhdenmukaisuus ainoastaan kohtalaista (0.515, p <0.005). Kun mahanportin sopen näytteet jätettiin vertailusta pois, yhdenmukaisuus laadun osalta nousi (k=0,737) ja voimakkuuden yhdenmukaisuus ylsi hyvälle tasolle (k=0,642). Neljän näytteenottokohdan välillä muutokset olivat identtisiä sekä laadun että voimakkuuden osalta 42 %:lla tapauksista. Mahan runko-osan, mahanpohjukan ja mahalaukun loven välillä samanlaatuisia ja yhtä voimakkaita tulehdusmuutoksia oli 56 %:lla (33/59) tapauksista. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella nykyisten näytteenottokohtien välillä päällekkäisyyttä esiintyy etenkin mahan runko-osan, mahanpohjukan ja mahalaukun loven näytteissä. Mahanportin soppi poikkesi tulehdussolujen laadussa ja soluinfiltraatin voimakkuudessa eniten muista näytteenottokohdista. Näin ollen tulehdusmuutosten laatu ja voimakkuus eivät olleet täysin yhteneviä kaikkien mahalaukun osien välillä. Ennen tarkempia johtopäätöksiä kunkin näytteenottokohdan merkityksestä diagnoosille tarvitaan lisätutkimusta muidenkin kuin histologisten tulehdusmuutosten esiintyvyydestä mahalaukun eri osissa.

Utarekasvainten esiintymiseen koirilla ja kissoilla vaikuttavat ikä, rotu, ruokinta ja hormonaaliset tekijät. Keskimääräinen ikä sairastua utarekasvaimeen on koirilla 9-10 vuotta ja kissoilla 10-12 vuotta. Roduista Englannin springerspanieleilla, Englannin settereillä, pointtereilla, labradorin noutajilla, villakoirilla, lyhytkarvaisilla kotikissoilla ja siamilaisilla on suurempi riski sairastua utarekasvaimeen muihin rotuihin verrattuna. Utarekasvainten riskiä lisäävät myös lihavuus yhden vuoden iässä, sekä runsas naudan- ja sianlihan ja vähäinen kananlihan syöminen. Nartun steriloiminen ennen toista kiimaa vähentää merkittävästi utarekasvaimen esiintymisriskiä. Utarekasvaimista 60-75 % esiintyy kahdessa takimmaisessa nisässä. Kasvaimen sijainnilla ja lukumäärällä ei kuitenkaan ole todettu olevan merkitystä ennusteen kannalta. Sekä koirilla että kissoilla on merkittävästi parempi paranemisennuste, mikäli kasvain on kooltaan pienempi kuin 3 cm. Utarekasvaimet lähettävät yleisimmin etäispesäkkeitä keuhkoihin ja paikallisiin imusolmukkeisiin. Mikäli kasvain on jo lähettänyt etäispesäkkeitä imusolmukkeisiin, lisääntyy kasvaimen uusiutumisriski. Kasvaintyypin selvittämiseksi voidaan utarekasvaimesta ottaa biopsia ennen leikkausta tai analysoida kasvain leikkauksen jälkeen. Ohutneulanäyte ei ole luotettava menetelmä hyvän- ja pahanlaatuisen kasvaimen erottamiseksi. Utarekasvaimen luokittelemiseen kuuluvat potilaan yleistutkimus, rintaontelon röntgenkuvat, veri- ja virtsanäytteen tutkiminen sekä paikallisten imusolmukkeiden tutkiminen. Aikaisemmin rintaontelon röntgenkuvat on otettu jokaisesta potilaasta, mutta uusi tutkimus suosittelee valitsemaan rötgenkuvattavat potilaat iän ja yleisoireiden perusteella. Koska kasvainsoluja sisältävä imusolmuke voi olla normaalin kokoinen, imusolmukkeiden tutkiminen biopsian avulla on suositeltavaa. Utarekasvainten hoito on kirurginen. Koirilla suositellaan kasvaimen poistamista mahdollisimman yksinkertaisella leikkaustekniikalla, mutta riittävin marginaalein. Kissoilla on saatu parempia toipumistuloksia silloin, kun utarekasvaimet poistetaan mahdollisimman laajasti. Leikkauksen jälkeen voidaan käyttää kemoterapiaa kasvaimen ollessa pahanlaatuinen ja invasiivinen.

Työn tarkoituksena oli kartoittaa mahahaavojen esiintymistä aikuisilla hevosilla Suomessa. Työn kliininen osuus suoritettiin kevään 1994 aikana Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla marraskuussa 1994 Ypäjän Hevosopistolla. Ennen tähystystä hevosista otettiin tarkka anamneesi ja hevoset tutkittiin kliinisesti ja rektalisoitiin. Tähystykseen käytettiin kolme metriä pitkää Olympus-merkkistä videoendoskooppia. Tutkimukseen osallistui 29 hevosta, joista 14:llä oli mahahaava. Haavautumia esiintyi kaiken ikäisillä hevosilla. Suurin mahahaavafrekvenssi oli 4-7 vuotiailla hevosilla. Lämminveriravureilla oli huomattavasti enemmän haavautumia kuin suomenhevosilla ja puoliveri-ratsuilla. Ruunilla taas oli tammoja ja oriita vähemmän haavautumia. Tutkimusmateriaalissa yleisimmät mahahaavaoireet olivat kilpailustressi, ripuli ja toistuvat koliikit. Muita oireita olivat ruokahaluttomuus, huonokuntoisuus ja laihuus. Kahdella hevosella oli aikaisemmin todettu ahtauma ruokatorvessa - näistä toisella oli mahahaava. 29 tutkimus hevosesta vain yksi oli kliinisesti oireeton. Kipulääkityksen ja ruokinnan aiheuttamia mahahaavoja ei tutkimuksessa todettu. 12 hevosella oli haavautuma rauhasettomassa esophagus-osassa ja viidellä rauhasosassa. Rauhashaavautumista neljä oli pylorusalueella. Rauhasalueen haavautumat ovatkin todennäköisesti alidiagnosoituja, koska pyloruksen tähystys ei onnistu kaikilla hevosilla. Puolet haavautumista oli akuutteja ja verestäviä - puolet paranemassa olevia tai kroonisia ja keratisoituneita. Biopsia otettiin 24 hevoselta sekä rauhasettomalta että rauhaselliseltä limakalvolta. Mahalaukusta saadut biopsiat ovat yleensä hyvin pinnallisia. Täten histologiset löydökset tukevat mahahaavadiagnoosia, mutta negatiivinen tulos ei poissulje mahahaavan mahdollisuutta. Mikroskooppisesti mahahaava diagnosoitiin neljällä hevosella.