Browsing by Subject "broilerit"

Kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan ionoforisista kokkidiostaateista saatavilla olevaan tietoon, etenkin niiden farmakokinetiikkaan, hajoamiseen ympäristössä ja ympäristövaikutuksiin. Lisäksi työn kirjallisuusosuudessa selvitetään ionoforisten kokkidiostaattien rakennetta, kokkidiostaattien käyttöä rehuissa ja käyttöön hyväksymistä Suomessa. Broilertalouden rakennetta Suomessa ja erilaisia broilerinlannan käsittelymenetelmiä käsitellään myös lyhyesti. Tutkimusosuuden tarkoitus oli selvittää kvantitatiivisesti Suomessa broilereiden ruokinnassa käytettävien kokkidiostaattien, narasiinin ja salinomysiinin, erittymismääriä lantaan ja niiden hajoamisnopeutta eri lannankäsittelyprosesseissa. Tutkimuksessa kerättiin näytteitä kuivikelannasta lintujen teurastuspäivänä sekä aumavarastoinnin, kompostoinnin ja teollisen kuivauskäsittelyn aikana. Lantanäytteistä tutkittiin narasiinin tai salinomysiinin pitoisuuden lisäksi kuiva-ainepitoisuus ja kokonaistyppipitoisuus. Kokkidiostattianalyysit suoritettiin Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen laboratoriossa, kuiva-aineanalyysit Biolan Oy:n sisäisessä laboratoriossa ja typpimääritykset Viljavuuspalvelun laboratoriossa. Narasiinin määrä lannassa oli 135 tai 145 g/15000 broilerin lantaerä. Kompostointikäsittelyssä narasiinin määrä väheni 87 vrk aikana 4,1%:iin, samanpituisessa aumavarastoinnissa 59,3%:iin ja 20 minuutin kuivauksessa 78,5%:iin. Salinomysiinin määrä lannassa oli alkuhetkellä 86 grammaa. Kompostoinnin jälkeen lannassa oli salinomysiiniä jäljellä 10,5%, aumasäilytyksen jälkeen 69,8% ja kuivauksen jälkeen 48,8%. 15000 broilerin erä saa rehun mukana noin 2650 grammaa kokkidiostaattia. Lannan kokonaiskuiva-aineen ja kokonaistypen määrää mitattiin sekä kompostoinnin että aumavarastoinnin aikana. Kuiva-ainepitoisuus väheni kakissa prosesseissa. Väheneminen oli voimakkaampaa kompostoinnin aikana (27-28 %) kuin aumassa (3-4 %). Kokonaistypen määrä väheni kompostoinnin aikana n. 26-35 %. Aumavarastoinnin aikana kokonaistypen määrä sen sijaan lisääntyi n. 5-10 %. Typen määrää jo ennestään erittäin typpipitoisessa lannassa aumavarastoinnin aikana lisäävät ilmeisesti ilmakehän typpeä sitovat mikrobit. Kompostointi oli selvästi tehokkaampi tapa hajottaa kokkidiostaatteja lannassa kuin aumavarastointi. Molempien käsittelyjen pituus oli 87 vuorokautta. Myös 20 minuutin kestävällä teollisella kuivauksella ja rakeistuksella saatiin kokkidiostaatien määrät vähenemään (jäljellä 21-51 %). Kaikkien käsittelyjen jälkeen lannassa oli vielä mitattavissa olevia pitoisuuksia narasiinia ja salinomysiininatriumia. Kokkidiostaattien hajoamisesta lannassa ja ympäristössä tarvittaisiin lisää tietoa. Tutkimuksessa käytetty menetelmä ionoforisten kokkidiostaattien määrittämiseksi broilerin lannasta on käyttökelpoinen tarkoitukseen. Tämän tutkimuksen perusteella ionoforiset kokkidiostaatit hajoavat melko tehokkaasti nykyisin eniten käytetyssä aumauksessa – n. 2-3 % jäljellä 3 kuukauden kuluttua. Maaperän eliöille ja ihmisille turvallista kokkidiostaattipitoisuutta on kuitenkin vaikea arvioida ekosysteemin monimutkaisuuden ja käytettävissä olevan tiedon niukkuuden vuoksi.

Broilerien määrä lihantuotannossa on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana moninkertaiseksi. Vuonna 2015 pelkästään Suomessa teurastettiin 117 310 000 kiloa siipikarjaa ihmisravinnoksi, ja tästä ylivoimaisesti suurin osa broileria. Samalla kun jalostuksella on saatu tehostettua broilerien kasvunopeutta, lihan laatua ja rehuhyötysuhdetta, broilerintuotanto-olosuhteet ovat muuttuneet intensiivistä tuotantoa tukeviksi ja jalostetun broilerin kasvulle mahdollisimman optimaalisiksi. Nykybroileri kasvaa teurasikään vain reilussa kuukaudessa. Nopeasta kasvusta on seurannut ongelmia muun muassa liikuntaelimistön terveydessä sekä sydän- ja verenkiertoelimistössä. Nämä vaikuttavat linnun hyvinvointiin aiheuttamalla kipua ja kuolleisuutta. Toisten tutkimusten mukaan lintujen liikuntamäärän lisäyksellä on positiivisia vaikutuksia lintujen hyvinvoinnille, kuten verenkiertoelimistön toiminnalle, lintujen lihaksistolle ja jalkapohjien terveydelle. Lisäksi lisäämällä broilerien aktiivisuutta on saatu parannettua lintujen kävelykykyä ja jalkojen luuston kuntoa. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, voidaanko broilerien aktiivisuutta lisätä tarjoamalla niille ritilöitä, joiden päälle ne voivat kiivetä. Hypoteesi oli, että linnut ovat aktiivisempia parvissa, joissa niillä on ollut käytössään ritilöitä. Toteutetussa tutkimuksessa seurattiin videomateriaalista yksittäisten lintujen liikkumista ja lintujen lukumäärän vaihtelua tutkimusalueella. Tällä tavoin pyrittiin arvioimaan lintujen liikunta-aktiivisuutta. Kaikki tutkimuksen linnut olivat samalta yksityiseltä länsisuomalaiselta sopimustuotantotilalta. Lintuja oli kuudesta eri erästä ja yhteensä 20 parvea. Parvilla oli käytössään joko orret tai ritilät, tai ne toimivat verrokkiparvina normaaleissa kasvatusolosuhteissa ilman orsia tai ritilöitä. Tuotantokierron alussa lintuja oli kussakin parvessa noin 13 800. Tutkimuksessa havaittiin, että broilerit käyttivät ritilöitä selvästi enemmän kuin orsia. Verrokkilintuihin verrattuna ritiläparvet eivät olleet aktiivisempia yhdessäkään tutkitusta ikävaiheessa, päinvastoin kuin oletettiin. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin lintujen liikkuvan vähemmän yöllä kuin päivällä, mikä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Samoin havaittiin aivan nuorten lintujen aktiivisuuden ensin lisääntyvän ja noin puolessa välissä kasvatuskautta alkavan vähentyä. Vaikka tutkimuksessa havaittiin lintujen liikkumisen vähenevän teurasiän lähestyessä, oli samalla havaittavissa lintujen liikehtimisen lisääntyminen. Mahdollisesti liikehtiminen lisääntyy, koska lintujen on isoina hankala liikkua, mutta niillä on kuitenkin tarve vaihtaa asentoaan. Isomman linnun liikkeet voivat olla myös helpompia havaita, mikä on mahdollinen virhelähde. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan todeta, etteivät broilerit hyödy orsisista tai ritilöistä ainakaan liikkumisen lisäämiseksi. Etenkin ritilöiden mahdollisista muista vaikutuksista broilerien terveyteen ja hyvinvointiin tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, jotta broilerien kasvatusympäristöä osattaisiin kehittää paremmin lajityypillistä käyttäytymistä mahdollistavaksi, sillä korkeammilla tasoilla nukkuminen ja oleilu on osa kanalintujen luontaista käyttäytymistä.

Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän ympäri maailmaa. Vuoden 2015 lopussa eläinoikeusjärjestön salaa kuvaamat ja julkisuuteen vuotamat videot eri teurastamoilta osoittavat, että eläinten kohtelussa teurastamoilla on parantamisen varaa myös Suomessa. Uudet asiat tyypillisesti pelottavat eläimiä, erityisesti silloin, kun niille ei anneta aikaa tottua tilanteeseen. Eläinten teuraskuljetuksiin ja teurastamolla olemiseen liittyy tämän vuoksi runsaasti niitä stressaavia tekijöitä. Pelokas eläin on vaikea käsitellä – se saattaa ryntäillä holtittomasti tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta – mikä johtaa henkilökunnan runsaaseen voimankäyttöön tilanteen hallitsemiseksi ja aikatauluissa pysymiseksi. Teurastamoympäristössä eläinten hyvinvointiongelman takana on tyypillisesti kaksi perustavanlaatuista puutetta. Toisaalta eläintilojen, lastauslaitureiden tai kuljetusautojen suunnittelussa ei tavallisesti ole huomioitu riittävästi, miten eläimet havainnoivat ympäristöään, millaiset tekijät kiinnittävät niiden huomion ja mitä siitä seuraa. Ympäristön häiriötekijöiden runsas määrä johtaa eläinten pysähtelyyn, liikkumishaluttomuuteen ja muuhun vaikeaan käsiteltävyyteen. Toisaalta eläimiä käsitteleviä henkilöitä ei ole koulutettu tarkkailemaan ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä tai hyödyntämään niillä luonnostaan olevia käyttäytymismalleja rauhallisella ja järkevällä tavalla. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä tällä hetkellä tiedetään eläinten luonnollisen käyttäytymisen huomioimisesta niiden käsittelyssä sekä eläintilojen suunnittelussa. Painopiste oli erityisesti teurastamoympäristöissä, mutta joiltakin osin hyödynnettiin tietoa myös muista sellaisista eläintiloista ja käsittely-ympäristöistä, joissa eläinten eläimet joutuvat epämiellyttäviksi kokemiensa hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi lampaiden keritseminen tai lähes puolivillien ja jo ihmisten läheisyyttä kaihtavien nautojen rokotukset, punnitukset ja lääkinnät. Eläinten liikuttamisessa tulisi hyödyntää ensisijaisesti niiden pakoaluetta eli luontaista tarvetta säilyttää tietty etäisyys uhkaksi kokemaansa asiaan, kuten vieraaseen ihmiseen. Pakoalueen rajan tuntumassa pysyttelevä ihminen saa eläimen liikkumaan, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, kunhan se ei näe liikkumista estäviä tekijöitä tiellään. Tuotantoeläimet ovat erityisen herkkiä visuaalisille signaaleille sekä äkillisille äänille. Kulkureittien muuttaminen sellaiseksi, etteivät eläimet näe äkillisiä liikkeitä ympärillään tai odottavia ihmisiä edessään tai joudu kulkemaan muuttuvien lattiapintojen tai selkeiden saumojen yli vähentävät eläinten pysähtelyä ja vastaanhangoittelua. Useimpien eläinten käsittely on helpointa pieninä, 4–5 eläimen ryhminä, jolloin ne saavat tukea toisistaan, mutta eivät pääse pakkautumaan hankalasti hajotettaviksi tiiviiksi laumoiksi. Siipikarjan ja porojen ihmiskontaktien määrä ja pituus tulee pyrkiä minimoimaan. Sujuva eläintenkäsittely teurastamoympäristössä on monen pienen osatekijän muodostama kokonaisuus. Merkittäviä parannuksia voidaan kuitenkin hyvin usein saada aikaan jo henkilökunnan koulutuksella sekä pahimpien häiriötekijöiden poistamisella sekä eläinten hyvinvoinnin vaarantumisesta kertovien tapahtumien jatkuvalla seurannalla.